Vahingonkorvausvelvollisuus

asiakkana

Jouduin keväällä rikoksen uhriksi.
Solisluu pompsahti irti olkapään puolelta,2,5 cm , tilanne on sama nytkin,kyseessä on pysyvä vamma/haitta.

Syyttäjä teki ratkaisun,rikollisen eduksi.

Syystä , että tämä on kunnan entinen virkamies.

ASINAOSAISILLE TIEDOKSI
Tämä päätös ei vapauta rikoksesta epäiltyä mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta.

Voisiko joku "suomentaa",mitä tuo tarkoittaa ?
Eikös tuomioistuin , kuitenkin päätä korvausten suuruudesta ?

Miten tässä edetään ?

15

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jurrristi

      Syyttäjä ei vie juttua oikeuteen. Hän on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.Tarkoittaa, että silloin kun syyttäjä ei syytä, niin uhrikaan ei ole aivan viaton.
      Syyttäjän tekemän päätöksen jälkeen sinulla on mahdollisuus haastaa vastapuolesi oikeuteen ja vaatia siellä häneltä sekä korvausta, että rangaistusta. Korvausvaatimuksen suuruuden päätät tietysti sinä.
      Oikeudenkäynnin hävinnyt maksaa niin omansa kuin voittajankin kuulut.

    • asiakkaana

      Tuo oli jo tiedossa.
      Syyttäjän ratkaisusta on tehty kantelu , VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNvirastoon.

      Tapauksen nähneet ns todistajat valehtelivat,syyttäjä uskoi heitä.

      Tarkoittaako syyttäjän ratkaisu lupaa . . . " silmä silmästä,solisluu solisluusta" ratkaisuun ?

      • asiakaspalvelijana

        No mitä sitten kyselit, jos kerran se, miten homma jatkuu, oli jo tiedossa?

        Ketä sen syyttäjän sitten olisi pitänyt uskoa? Sinua asianomistajana vai? Johon tietenkin niin epäilty tekijä, kuin todistajatkin olisivat sanoneet, että sinä valehtelet.

        Syyttäjän ratkaisu tarkoittaa juuri sitä, mitä jurristi kirjoitti: voit ajaa syytettä ihan keskenäsi. Mutta siis sehän oli jo tiedossa. Hyvä silti, että sait purkaa pahaa oloasi näihin "silmä silmästä, solisluu solisluusta"-sekoiluihin.

        "Syystä , että tämä on kunnan entinen virkamies."

        Justiinsa, tokihan syyttäjällä on jokin erityinen intressi pahoinpitelytapauksessa suojella jotain entistä kunnanvirkamiestä. Kerro nyt vaan miten asia oikeasti oli, ja miten jurristikin asiaa jo epäili ("Tarkoittaa, että silloin kun syyttäjä ei syytä, niin uhrikaan ei ole aivan viaton.").

      • jurrristi
        asiakaspalvelijana kirjoitti:

        Niinpä, aloittaja valehtelee jättämällä asiaan vaikuttavan seikan kertomatta, kuten oikeudessa vannottavan valan kaavassa sanotaan: mitään siihen lisäämättä, tai pois jättämättä.
        Tottakai syyttäjän tekemässä syyttämättäjättämispäätöksessa, joka saattaa olla melko pitkäkin syyttäjä kertoo, millä perusteella hän ei nosta syytettä ketään vastaan.

      • asiakkaana
        asiakaspalvelijana kirjoitti:

        No mitä sitten kyselit, jos kerran se, miten homma jatkuu, oli jo tiedossa?

        Ketä sen syyttäjän sitten olisi pitänyt uskoa? Sinua asianomistajana vai? Johon tietenkin niin epäilty tekijä, kuin todistajatkin olisivat sanoneet, että sinä valehtelet.

        Syyttäjän ratkaisu tarkoittaa juuri sitä, mitä jurristi kirjoitti: voit ajaa syytettä ihan keskenäsi. Mutta siis sehän oli jo tiedossa. Hyvä silti, että sait purkaa pahaa oloasi näihin "silmä silmästä, solisluu solisluusta"-sekoiluihin.

        "Syystä , että tämä on kunnan entinen virkamies."

        Justiinsa, tokihan syyttäjällä on jokin erityinen intressi pahoinpitelytapauksessa suojella jotain entistä kunnanvirkamiestä. Kerro nyt vaan miten asia oikeasti oli, ja miten jurristikin asiaa jo epäili ("Tarkoittaa, että silloin kun syyttäjä ei syytä, niin uhrikaan ei ole aivan viaton.").

        En täysin ymmärtänyt "koottuja selityksiäsi".

        Ei kukaan , minua ole syyttänyt valehtelusta.
        Asianomistaja ei tee valaa oikeudessa,vaan todistajat.

        Lähtötilanne oli se,että olin kunnantoimiston käytävällä keskstelemassa,toisen henkilön kanssa kun tämä,Möttönen ( nimi tekaistu ) tuli syyttelemään ja sättimään jostain vanhoista epäkohdista joista olin ilmoitellut , kuten koiran "käymälästä" talon edessä,nurmikolla mattotelineen vieressä.

        Vieläpä tämä Möttönen teki ilmoituksen,jossa minua epäiltiin pahoinpitelyn yrityksestä.
        Syyttäjä katsoi,kuten minäkin,että on luonnollinen reaktio yrittää irtautua tilanteesta.

      • jurrristi
        asiakkaana kirjoitti:

        No, vieläkään totuus ei ole tullut ilmi, mutta jatketaan sitten sen lypsämistä.
        Koska sinusta on tehty rikosilmoitus pahoinpitelyn yrityksestä sen voi tulkita siten, että yritit huitaista ´Möttöstä´ kuitenkaan osumatta. Sen jälkeen meni Möttösen kanssa painiksi, jolloin solisluusi vaurioitui. Vai menikö aivan pieleen ?
        Syyttäjä on ollut harvinaisen suoraselkäinen virkamies, kun on päättänyt, ettei veronmaksajien piikkiin riitaanne lähdetä oikeudessa puimaan. Omilla rahoillasi sinä sen saat tehdä, kuten olen kertonut.

      • asiakkaana
        jurrristi kirjoitti:

        Alku meni väärin,loppu oikein.
        Kyllä Möttäseen olisi helppo ollut osua,on silla sen verran leveä lärvi .

      • jurrristi
        asiakkaana kirjoitti:

        Alku meni väärin,loppu oikein.
        Kyllä Möttäseen olisi helppo ollut osua,on silla sen verran leveä lärvi .

        Eli, sait pysyvän vamman, jonka syyttäjä on katsonut omaksi viaksesi.

      • asiakaspalvelijana
        asiakkaana kirjoitti:

        En täysin ymmärtänyt "koottuja selityksiäsi".

        Ei kukaan , minua ole syyttänyt valehtelusta.
        Asianomistaja ei tee valaa oikeudessa,vaan todistajat.

        Lähtötilanne oli se,että olin kunnantoimiston käytävällä keskstelemassa,toisen henkilön kanssa kun tämä,Möttönen ( nimi tekaistu ) tuli syyttelemään ja sättimään jostain vanhoista epäkohdista joista olin ilmoitellut , kuten koiran "käymälästä" talon edessä,nurmikolla mattotelineen vieressä.

        Vieläpä tämä Möttönen teki ilmoituksen,jossa minua epäiltiin pahoinpitelyn yrityksestä.
        Syyttäjä katsoi,kuten minäkin,että on luonnollinen reaktio yrittää irtautua tilanteesta.

        "En täysin ymmärtänyt "koottuja selityksiäsi".

        Ei kukaan , minua ole syyttänyt valehtelusta.
        Asianomistaja ei tee valaa oikeudessa,vaan todistajat."

        Huokaus, jos sisälukutaito on tuolla tasolla, niin ei se ihme ole, että syyttämättäjättämispäätös jää ymmärtämättä. Lue nyt vielä kerran se viestini ajatuksen kanssa. Tuomarin tulee joko uskoa asianomistajaa (jolla toki on totuudessapysymisvelvollisuus, vaikka hän ei vakuutusta (se ei ole vala) annakaan) tai todistajia (jotka antavat vakuutuksen).

        Mutta koska tuomarikin tietää, että asianomistaja tietysti yrittää valehdella tai ainakin liioitella siinä missä syytetykin (tai siis ilmeisesti kumpikin olitte vastavuoroisesti asianomistajia ja syytettyjä), niin luotetaan todistajiin, jotka vieläpä antavat vakuutuksen (jos oikeuteen asti päästään, nythän ei päästy. Ei poliisikuulusteluissa mitään vakuutusta anneta). Johan tätä vaatii in dubio pro reo.

        Palataanpa siis kertomukseesi. Yrität siis väittää meille, että keskustelit virastossa toisen henkilön kanssa. Möttönen tuli, rupesi sättimään sinua, ja vieläpä kävi käsiksi. Tämän seurauksena, irtautuessasi tilanteesta, solisluusi vahingoittui. Ja kaiken päälle Möttönen kehtaa ilmoittaa pahoinpitelyn yrityksestä.

        Ja nyt sitten me kaikki uskomme tähän, ja todistajat ovat todistaneet päin seiniä ja syyttäjä on heitä uskoen jättänyt Möttöstä syyttämättä.

        Ehei. Ei se noin mene. Kyllä Jurristi on melko todennäköisesti oikeilla jäljillä. Olet päätynyt sanaharkkaan Möttösen kanssa, kumman aloitteesta, ei väliä. Olet yrittänyt käydä käsiksi Möttöseen, joka on antanut takaisin, ja sinä olet jäänyt altavastaajaksi. Oikea toimenpide tuolloin on tosiaan jättää koko riita veronmaksajien ulkopuolelle. Möttönen olisi alunperin voinut antaa asian olla, saithan mitä tilasit, mutta kun sinä veit asian oikeuteen, niin Möttönen teki vastailmoituksen turvatakseen omaa persaustaan.

        Näinhän se meni, eikö?

    • asiakkaana

      Kohtaan, "palataampa vielä kertomukseesi.Yrität siis väittää ,jne ".
      Tuossakin alku oikein , ,Möttönen alkoi työntämään kohti ulko-ovea....kaaduimme jolloin minä jäin alimmaiseksi.
      Siinä tilanteessa,vaikka minulla oli jo solisluu irti ja kivut pe....lliset,olisi ollut tilaisuus monottaa häneltä "leegot" kurkkuun.

      Joo,kehtasi epäillä pahoinpitelyn yrityksestä.

      Tässä tapauksessa,kaiken vastuun/seuraukset kantaa,joka aloitti tilanteen,,siis Mättönen.

    • asiakkaana

      Möttönen kerkesi tekemään ilmoitusta ensin,jo heti rikospaikalta paettuaan .
      En pidä sinun soperteluistasi, " sait mitä tilasit".

      • Aloituksessa sanoit että syyttäjä "teki ratkaisun, rikollisen eduksi", mutta mikäli tämä toinen osapuolikin on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja asia ei mene syyttäjän viemänä oikeuskäsittelyyn, niin silloinhan tuo tulkintasi on väärä.
        Voisihan tilanne mennä myös niinpäin että syyttäjä ajaisikin sinulle tuomiota.

        Mutta ei muuta kuin omilla kustannuksilla oikeuteen mikäli siltä tuntuu ettö korvauksia olet vailla asiasta.

    • gfkpogfkjopjojo

      Pysyvästä haitasta 50000 Euroa.
      Vastapuolella on "pysyvä haitta" korvien välissä.

    • syytönonainaväärässä

      Koska valitaan,Suomen surkein syyttäjä ?

    • syytönonainaväärässä

      Kun vamman aiheuttajalle tuli vapauttava päätös, luunen että kun ilmat lämpiää niin hän kirmaa "helmat hampaissa" pitkin katuja. . . . . . miettien uhriaan... Ami Asbelundin kappale mielessä,hieman muutettuna, "minussa on voimaa,alkumiehen voimaa "....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      150
      20749
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      246
      2912
    3. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      91
      2431
    4. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      2391
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      15
      2303
    6. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1577
    7. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      182
      1542
    8. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      240
      1313
    9. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1287
    10. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      54
      1276
    Aihe