Tuntuu pahalta :(

Kohdata_mielessä

Niitä pahoja asioita, jotka haluasin vain unohtaa. Olin pitkään onnellinen ja tasapainoinen, nyt olen taas masentunut ja tekisi mieli vain kuolla pois. En voi koskaan kertoa kenellekkään koko tarinaani, sillä kukaan ei edes uskoisi, miten paljon pahaa minulle on tapahtunut elämässäni, alkaen lapsuudestani ja jatkuen edelleen.
Kukaan ei ymmärrä, eikä välitä, minulla ei ole ketään, kenelle kertoa, miltä minusta oikeasti tuntuu. Olen kiusattu, hyväksikäytetty jne. Miten tästä pahasta olosta pääsee eroon, lopullisesti, muuten kuin tappaamalla itsensä.

5

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Hyvä, että rohkenit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Haastavan elämäntilanteen pohtiminen yksin voi olla raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki voisi auttaa sinua ja olla tärkeä voimavara. Yleensä asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään ajatuksia ja helpottaa jaksamista.

      On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä.

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      - Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen.

      Voimia tilanteeseesi!

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

      • Kiitos_

        Kiitos vastauksesta, pidän tämän mielessä.


    • kurikiusaajille

      Täällä myös koettu sellasia asioita joita ei voi lähipiirille puhua koska eivät joko ymmärrä tai usko tai vähätellään joten antaa olla. Joskus ikävät asiat nousee pintaan ja kuohahtaa kiukku mutta kun sen ajattelee että ollutta ja mennyttä eteenpäin mennään perskeles kun menneitä ei kannata vatvoa. Jos sinua ap kiusataan vielä nykyäänkin siihen jonkun on puututtava ja pistettävä stoppi touhulle jos itse et kykene.Älä vaan alistu enää.

    • Kyltäätästä

      Minkä ikäinen olet? Itsellä sama tilanne. Edes puhuminen ei tunnu auttavan kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä eikä se vie tuskaa pois. Olen äärettömän väsynyt ja siitäkin syyllistetään.

      • Ei_ikää

        En halua paljastaa ikääni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      1018
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      334
      983
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      713
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      634
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      622
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      48
      619
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      600
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      588
    Aihe