Miksi vedän puoleeni mt-ongelmaisia naisia?

Mutta tietäisitpä lapsuudestani.

Mutta sääli jaria. Hän on joutunut kestämään tätä jo neljäkymmentä vuotta

Terapia auttaa ja lääkkeet

Tuo joutua oli ehkä huono sanavalinta. Olet oikeassa, että itse valitsen kenen kanssa aloitan suhteen. Itseäni olenkin muuttanut vuosien myötä. Olen alkanut urheilemaan, syömään terveellisemmin, harrastamaan enemmän ja itsetuntonikin on parempi, kuin esimerkiksi 4 vuotta sitten. Osuit naulan kantaan tuossa, että "osoita kiinnostusta vain niitä kohtaan jotka oikeasti sopivat sinulle". Jokainen heistä on tuntunut juuri siltä oikealta ja alku on ollutkin aivan ihanaa. En edes kiinnostu naisista jotka eivät mielestäni täytä "vaimomatskun" kriteereitä jollakin tapaa. Kumminkin olen huomannut, että noin puolenvuoden päästä suhteessa on tapahtunut muutos ja se on liki samanlainen jokaisen kanssa ja sillä ei ole merkitystä kauanko toisen on tuntenut ennen parisuhdetta: toinen ottaa etäisyyttä, ei puhu mistään, yhtäkkiä alkaa vanhojen asioiden kaivelu, riitoja, minä yritän selvittää mistä on kyse ja otan vastuun omista virheistäni (mikä ei auta vaan itseasiassa tuntuu antavan lisää pontta minun haukkumiselle), hermostun ja kerron miten lapsellisesti toinen käyttäytyy, siitä seuraa mykkäkoulua ja lisää kiukuttelua ja syyttelyä ja inttämistä etten ymmärrä. Sitten jos haluan ymmärtää niin ei kerrota mistä kiikastaa vaan "pitäisi tajuta" tai sitten toinen ei itsekkään tiedä mikä riivaa, mutta minun kuulema pitäisi tietää. Tilanne pyörii kehää kunnes molemmat on niin hermostuneita ettei mistään tule mitään ja jompikumpi päästää suusta sammakoita ja sitten on helvetti irti ja minun harteille jää yksin tilanteen korjaaminen. Oman itseni kehittäminen ei ole muuttanut kaavaa eikä oman käytöksenkään muuttaminen.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Tuo joutua oli ehkä huono sanavalinta. Olet oikeassa, että itse valitsen kenen kanssa aloitan suhteen. Itseäni olenkin muuttanut vuosien myötä. Olen alkanut urheilemaan, syömään terveellisemmin, harrastamaan enemmän ja itsetuntonikin on parempi, kuin esimerkiksi 4 vuotta sitten. Osuit naulan kantaan tuossa, että "osoita kiinnostusta vain niitä kohtaan jotka oikeasti sopivat sinulle". Jokainen heistä on tuntunut juuri siltä oikealta ja alku on ollutkin aivan ihanaa. En edes kiinnostu naisista jotka eivät mielestäni täytä "vaimomatskun" kriteereitä jollakin tapaa. Kumminkin olen huomannut, että noin puolenvuoden päästä suhteessa on tapahtunut muutos ja se on liki samanlainen jokaisen kanssa ja sillä ei ole merkitystä kauanko toisen on tuntenut ennen parisuhdetta: toinen ottaa etäisyyttä, ei puhu mistään, yhtäkkiä alkaa vanhojen asioiden kaivelu, riitoja, minä yritän selvittää mistä on kyse ja otan vastuun omista virheistäni (mikä ei auta vaan itseasiassa tuntuu antavan lisää pontta minun haukkumiselle), hermostun ja kerron miten lapsellisesti toinen käyttäytyy, siitä seuraa mykkäkoulua ja lisää kiukuttelua ja syyttelyä ja inttämistä etten ymmärrä. Sitten jos haluan ymmärtää niin ei kerrota mistä kiikastaa vaan "pitäisi tajuta" tai sitten toinen ei itsekkään tiedä mikä riivaa, mutta minun kuulema pitäisi tietää. Tilanne pyörii kehää kunnes molemmat on niin hermostuneita ettei mistään tule mitään ja jompikumpi päästää suusta sammakoita ja sitten on helvetti irti ja minun harteille jää yksin tilanteen korjaaminen. Oman itseni kehittäminen ei ole muuttanut kaavaa eikä oman käytöksenkään muuttaminen.

Lue lisää

"Jokainen heistä on tuntunut juuri siltä oikealta ja alku on ollutkin aivan ihanaa. En edes kiinnostu naisista jotka eivät mielestäni täytä "vaimomatskun" kriteereitä jollakin tapaa."

Jos kuitenkin kerta toisensa jälkeen menee pieleen niin joku tietty kaava noissa valinnoissasi on joka siihen johtaa. Ehkäpä ajatuksesi siitä mikä on "vaimomatskua" ei ole ihan kohdallaan tai jotenkin tulkitset väärät asiat sellaisiksi. Tuota sinun kannattaisi kenties pohtia enemmän.
Ja sitten voi olla että olet ehkä jollain tasolla sokea joillekin naisten vähemmän hyville luonteenpiirteille silloin valintavaiheessa. Voisit ehkä miettiä että ovatko ne myöhemmin esiin tulleet ongelmat kuitenkin näkyneet jollain tavalla edes enemmän piilossa olevina silloin aikaisemminkin mutta eivät ole alun huumassa olleet ongelmia?

Mikähän siinä sitten mahtaa olla, että jossakin vaiheessa aletaan syyttämään siitä, että on sellainen kun on? Tämä nykyinen sanoi, että koska olen niin positiivinen niin hän ei pysty olemaan positiivinen koska jommankumman on oltava se pessimistinen ja minun jatkuva positiivisuus tarkoittaa sitä ettei hän voi olla positiivinen. Muuttuiko oma tilanteesi milloinkaan vai onko jatkunut yhä, että niin, että vedät puoleesi mt-ongelmaisia?

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Mikähän siinä sitten mahtaa olla, että jossakin vaiheessa aletaan syyttämään siitä, että on sellainen kun on? Tämä nykyinen sanoi, että koska olen niin positiivinen niin hän ei pysty olemaan positiivinen koska jommankumman on oltava se pessimistinen ja minun jatkuva positiivisuus tarkoittaa sitä ettei hän voi olla positiivinen. Muuttuiko oma tilanteesi milloinkaan vai onko jatkunut yhä, että niin, että vedät puoleesi mt-ongelmaisia?

Lue lisää

Kumppaniasi vain ärsyttää kohdata oma itsensä ja piirteensä suhteessanne, kun huomaa, että asioista voisi ajatella toisinkin, mutta muutoshan lähtee itsestä. Mulle ne ikävät ja huonot suhteet ovat opettaneet tunnistamaan tiettyjä piirteitä ihmisessä ja pistämään rajoja tiettyihin asioihin nähden, mitä hyväksyn suhteessa. Kilttinä, välittävänä ja joustavana ihmisenä olen joutunut opettelemaan myös itsestäni välittämistä, etten anna kohdella väärin.

Niin, hän on kieltämättä epäsuorasti myöntänyt sen, että minun valoisampi suhtautumiseni elämään yleensä ärsyttää häntä välillä. Varsinkin silloin kun hänen tekisi mieli käpertyä lattialle piiloon pahaa maailmaa ja minä senkus hymyilen ja hassuttelen mistään pahemmin murehtimatta. Tuo rajojen laittaminen on hankalaa. Sitä on yritetty, mutta keskustelu lähtee herkästi esimerkiksi tämmöiselle linjalle:

Minä: Mikä nyt on?
Kumppani: No vituttaa kaikki. Mikään ei onnistu, en jaksa ottaa vastuuta mistään kun ei kumminkaan mikään suju ja mee niinku haluais.
M: Kyllä se tilanne tästä paranee. Yhdessä mennää eteenpäin.
K: Eikä parane. Mikään ei onnistu, missää en oo hyvä, en kelpaa mihinkään... (ja kaikkea tämmöistä ja sitä pyöritetään kokoajan eikä keskustelu etene mihinkään. Kehän pyöriminen saattaa kestää jopa aamusta iltaan).
M: Mä en jaksais enempää tätä keskustelua kun ei me päästä tässä mihinkään.
K: No niin eli sä et jaksa mua. Parempi kun kuolisin pois kun ei kukaan jaksa mua.
M: En sitä niin tarkottanu. Mua vaan väsyttää tää keskustelu. Ja loppuu tommoset puheet.
K: No siltä musta tuntuu. Eikä tarvii kun tiedän ettet jaksa (ja tästä alkaa väittely siitä, että jaksanpas ja hän inttää etten jaksa. Lopulta hermostun ja alkaa riita kun ei lasketa edes nukkumaan ja hän alkaa syyttelee etten välitä, jaksa kuunnella, ymmärrä jne).
M: Nyt oikeasti loppuu tommonen. En jaksa tapella näin myöhään kun pitäisi nukkuakin ja ei tästä keskustelusta tule mitään kun käyt kierroksilla.
K: Niin just eli haluat mut pois täältä. Meen sit vittu kotiin kun sitä niin kovasti haluat ja tapan itteni. Et sä musta mitään välitä.

Joinakin kertoina riidellessä hän on alkanut viiltelemään tai satuttamaan itseään muuten. Parina kertana lukittautui vessaan ja uhkasi tappaa itsensä sinne. Tuli pois vasta kun uhkasin soittaa 112 paikalle. Sain siitä hyvästä haistattelut osakseni. Mulla on kans tuo ongelma, että olen vähän liiankin kiltti ja välittävä ja se kostautuu sitten niin, että toiselle on vaikea laittaa rajoja ja jos yrittää niin keskustelu kääntyy tuommoiseksi.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Niin, hän on kieltämättä epäsuorasti myöntänyt sen, että minun valoisampi suhtautumiseni elämään yleensä ärsyttää häntä välillä. Varsinkin silloin kun hänen tekisi mieli käpertyä lattialle piiloon pahaa maailmaa ja minä senkus hymyilen ja hassuttelen mistään pahemmin murehtimatta. Tuo rajojen laittaminen on hankalaa. Sitä on yritetty, mutta keskustelu lähtee herkästi esimerkiksi tämmöiselle linjalle:

Minä: Mikä nyt on?
Kumppani: No vituttaa kaikki. Mikään ei onnistu, en jaksa ottaa vastuuta mistään kun ei kumminkaan mikään suju ja mee niinku haluais.
M: Kyllä se tilanne tästä paranee. Yhdessä mennää eteenpäin.
K: Eikä parane. Mikään ei onnistu, missää en oo hyvä, en kelpaa mihinkään... (ja kaikkea tämmöistä ja sitä pyöritetään kokoajan eikä keskustelu etene mihinkään. Kehän pyöriminen saattaa kestää jopa aamusta iltaan).
M: Mä en jaksais enempää tätä keskustelua kun ei me päästä tässä mihinkään.
K: No niin eli sä et jaksa mua. Parempi kun kuolisin pois kun ei kukaan jaksa mua.
M: En sitä niin tarkottanu. Mua vaan väsyttää tää keskustelu. Ja loppuu tommoset puheet.
K: No siltä musta tuntuu. Eikä tarvii kun tiedän ettet jaksa (ja tästä alkaa väittely siitä, että jaksanpas ja hän inttää etten jaksa. Lopulta hermostun ja alkaa riita kun ei lasketa edes nukkumaan ja hän alkaa syyttelee etten välitä, jaksa kuunnella, ymmärrä jne).
M: Nyt oikeasti loppuu tommonen. En jaksa tapella näin myöhään kun pitäisi nukkuakin ja ei tästä keskustelusta tule mitään kun käyt kierroksilla.
K: Niin just eli haluat mut pois täältä. Meen sit vittu kotiin kun sitä niin kovasti haluat ja tapan itteni. Et sä musta mitään välitä.

Joinakin kertoina riidellessä hän on alkanut viiltelemään tai satuttamaan itseään muuten. Parina kertana lukittautui vessaan ja uhkasi tappaa itsensä sinne. Tuli pois vasta kun uhkasin soittaa 112 paikalle. Sain siitä hyvästä haistattelut osakseni. Mulla on kans tuo ongelma, että olen vähän liiankin kiltti ja välittävä ja se kostautuu sitten niin, että toiselle on vaikea laittaa rajoja ja jos yrittää niin keskustelu kääntyy tuommoiseksi.

Lue lisää

Et oikeasti ymmärrä etkä välitä naisesi tunteista, vaan kiellät, torjut ja vähättelet niitä.

Esimerkkikeskustelu, jossa näyttäisit välittämisesi ja ymmärrykseni menisi näin:

Minä: Mikä nyt on?
Kumppani: No vituttaa kaikki. Mikään ei onnistu, en jaksa ottaa vastuuta jne.
Minä: No voi sentään, kertoisitko tarkemmin mitkä asiat ovat menneet pieleen?
Kumppani: No tänään kävi "niin ja niin ja noin".. ( eli kumppani pääsee purkamaan huoliaan).
Minä: Voisin varmaan auttaa "siinä ja siinä" asiassa tai joku muu keino keksitään (yhdessä suunnitellaan konkreettisia toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi).
Kumppani: Ei kumminkaan mikään onnistu, missää en oo hyvä, en kelpaa mihinkään.
Minä: Mistä syystä tunnet noin? Mitä on tapahtunut? (yrität siis aidosti ymmärtää kumppaniasi)
Kumppani: No kun "se ja se" meni pieleen ja sitten vielä "sekin ja sekin"..
Minä: Tule rakas tähän kainalooni, silittelen ja hellin sulle parempaa oloa, jos se vähän helpottaisi tässä tilanteessa.. mulle ainakin kelpaat just tuollaisena kuin olet ja rakastan sua.
Kumppani: No okei.. (hän tulee kainaloosi.. silittelet ja suukottelet.. tilanne rauhoittuu.. valat uskoa kumpaniisi, että hän kelpaa edes sinulle ja häntä rakastetaan).

Huomaatko eron?

Nyt oli kyllä vähän liian ruusuinen teksti. Meniskin noin sujuvasti, mutta kun ei. En vähättele tai torju niitä. Ei tuollainen keskustelu onnistu, koska tiedän jo mikä häntä vaivaa eikä hän jaksa toistella niitä minulle joka kerta. Aina kun kysyn mikä on hätänä niin vastaus on useimmiten vitutuksen sävytteinen "No kyllä sä sen jo tiiät" ja syy on, että masentaa, ahdistaa, mikään ei tunnu onnistuvan ja vanhat asiat painaa mieltä, kaikki tuntuu likaiselta (on pakko-oireita siivoukseen ja likaan liittyen), ei ole kavereita koska hänen entiset kaverinsa hylkäsivät hänet masennuksen takia, paska itsetunto, itsetuhoinen olo jne. Nuo asiat on siellä taustalla aina eikä hän niitä jaksa minulle joka kerta toistella ja näin on itse sanonut. Suuttuu jos joka kerta kysyn, että mikä on. Autan ilman pyytämistäkin asioissa. Käydään esimerkiksi yhdessä kaupassa koska hänen on vaikea lähteä kauppaan jos ahdistaa. Yritän pitää oman kotinikin niin siistinä, kuin mahdollista jottei hänen pakko-oireensa aiheuta ahdistusta silloin kun on luonani käymässä. Tuommoinen konkreettinen suunnittelukaan ei onnistu kun vastaukseksi saa "en tiedä mitä haluan enkä jaksa tehdä mitään". Kumpikaan meistä ei tiedä mitä tehdä tilanteen korjaamiseksi ja siksi hän käykin psykoterapiassa ja minä järjestin meille pariterapiaa avuksi. Saman vitutuksen sävytteisen "tiedät kyllä" saan jos menen kysymään miks asia tuntuu pahalta sillä se johtuu just noista mitkä luettelin. Otan pyytämättäkin kainaloon ja päivittäin sanon noita, että hän riittää mulle just sellaisena kun on ja, että rakastan häntä. Vastaukseksi en saa yleensä mitään vaan hän nököttää hiljaa siinä kainalossa samalla kun pusuttelen ja silitän häntä. Joskus saan pienen ynähdyksen vastaukseksi. Tilanne rauhoittuu useimmiten, mutta ei aina. Joskus se vaan pysähtyy ja jatkuu myöhemmin uudelleen. Sillonkin yritän ymmärtää häntä ja tukea ja kertoa miten rakas on, mutta kun ei nainen usko mitään niin joskus se alkaa oikeasti turhauttaa niin, että suutun. Ymmärtäisit kyllä jos aamu kahdeksasta joutuisit jankuttamaan nukkumaan menoon asti (mikä voi venyä jopa kello kolmeen yöhön kun ei toinen laske nukkumaan) ja toinen kieltää tai sivuuttaa kaiken mitä sanot.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Nyt oli kyllä vähän liian ruusuinen teksti. Meniskin noin sujuvasti, mutta kun ei. En vähättele tai torju niitä. Ei tuollainen keskustelu onnistu, koska tiedän jo mikä häntä vaivaa eikä hän jaksa toistella niitä minulle joka kerta. Aina kun kysyn mikä on hätänä niin vastaus on useimmiten vitutuksen sävytteinen "No kyllä sä sen jo tiiät" ja syy on, että masentaa, ahdistaa, mikään ei tunnu onnistuvan ja vanhat asiat painaa mieltä, kaikki tuntuu likaiselta (on pakko-oireita siivoukseen ja likaan liittyen), ei ole kavereita koska hänen entiset kaverinsa hylkäsivät hänet masennuksen takia, paska itsetunto, itsetuhoinen olo jne. Nuo asiat on siellä taustalla aina eikä hän niitä jaksa minulle joka kerta toistella ja näin on itse sanonut. Suuttuu jos joka kerta kysyn, että mikä on. Autan ilman pyytämistäkin asioissa. Käydään esimerkiksi yhdessä kaupassa koska hänen on vaikea lähteä kauppaan jos ahdistaa. Yritän pitää oman kotinikin niin siistinä, kuin mahdollista jottei hänen pakko-oireensa aiheuta ahdistusta silloin kun on luonani käymässä. Tuommoinen konkreettinen suunnittelukaan ei onnistu kun vastaukseksi saa "en tiedä mitä haluan enkä jaksa tehdä mitään". Kumpikaan meistä ei tiedä mitä tehdä tilanteen korjaamiseksi ja siksi hän käykin psykoterapiassa ja minä järjestin meille pariterapiaa avuksi. Saman vitutuksen sävytteisen "tiedät kyllä" saan jos menen kysymään miks asia tuntuu pahalta sillä se johtuu just noista mitkä luettelin. Otan pyytämättäkin kainaloon ja päivittäin sanon noita, että hän riittää mulle just sellaisena kun on ja, että rakastan häntä. Vastaukseksi en saa yleensä mitään vaan hän nököttää hiljaa siinä kainalossa samalla kun pusuttelen ja silitän häntä. Joskus saan pienen ynähdyksen vastaukseksi. Tilanne rauhoittuu useimmiten, mutta ei aina. Joskus se vaan pysähtyy ja jatkuu myöhemmin uudelleen. Sillonkin yritän ymmärtää häntä ja tukea ja kertoa miten rakas on, mutta kun ei nainen usko mitään niin joskus se alkaa oikeasti turhauttaa niin, että suutun. Ymmärtäisit kyllä jos aamu kahdeksasta joutuisit jankuttamaan nukkumaan menoon asti (mikä voi venyä jopa kello kolmeen yöhön kun ei toinen laske nukkumaan) ja toinen kieltää tai sivuuttaa kaiken mitä sanot.

Lue lisää

Silti sun omassa skriptissä oli munkin mielestä vikaa, joten hyötyisit jos yrittäisit noita vertaamalla kuitenkin nähdä sen mikä sanomissasi asioissa mättää, vaikket voisikaan käyttää vaihtoehtoja. En ole MT-ongelmainen, ja muutenkin olen itsenäinen ihminen - silti tiedän että suuttuisin jos joku mulle käskisi vaan korjata asiat silloin kun tuntuu pahalta ja yritän siitä jollekulle kertoa.

Ei ole tosi. Se että osaa miettiä ja pohtia asioita voi kyllä vetää puoleensa niitä jotka joutuvat omassa elämässään harjoittamaan samoja taitoja, mutta se ei tarkoita että pohtiminen itsessään tekee jostakusta sairaan vaan päinvastoin.

Oman napansa ympärillä pyöriminen, saman levyn jatkuva ainainen läpi käyminen, saman skeidan suoltaminen loputtomasti ja tolkuttomasti ei kerro pohtimisesta vaan ... Kannattaa etsiä elämäänsä muita kiinnostuksen ja innostuksen kohteita kuin oma epävakaa sisin. Kyllä se siitä sitten helpottaa kun huomaa, että maailma on täynnään tärähtäneitä pienessä piirissä pyöriviä pattipäitä ja toisaalta paljon kaunista ja hyvää kun vain oppii löytämään sen.

Kiitän asiallisesta vastauksesta. En toki ole tahdoton, järjetön tai tunteeton. Tai noh, yhdessä vaiheessa riitelimme aivan hirveästi hänen masennuksensa takia kun hän kävi jatkuvilla kierroksilla ja alkoi riehumaan omassa kodissani. Hakkasi ruuvimeisselillä työpöytääni, sängyn patjaan ja puhelimeen reikiä. Minua ei kuitenkaan uhkaillut, mutta oli tilanne silti pelottava. Silloin minulle iski sellainen uupumus etten jaksanut olla tippaakaan empaattinen ja tukena. Silloin minua väitettiin tunteettomaksi. Kävin tuon jälkeen paikallisen terveysaseman hoitajan luona juttusilla jotta sain ajatuksia purettua ja hän sanoi, että minussa ei VIELÄ ole masennuksen merkkejä, mutta pahan uupumuksen kyllä. Jokainen kumppanini on ollut vaimomatskua ja sellaisesta ihmisestä sytynkin sillä haluan joskus perheen. Millähän tuo selittyy sitten, että noin puolenvuoden päästä käytös on muuttunut yhtäkkiä juurikin tuolla tavalla miten kuvailin suhteitani ja se tapahtuu täysin varoittamatta. Siinä ollaan sitten ihan ymmällään ja yritetään jotakin tehdä. Suhde saattaa venyä, mutta katkeaa sitten ennen pitkää. Nykyisen kanssa on sentään päästy siihen asti, että käydään pariterapiassa kun aikaisemmat kumppanit pistivät vaan tylysti poikki kun minä yksin en kyennyt ratkaisemaan ongelmiamme.

Ap on vain liian kiltti ja yrittää miellyttää sekä ymmärtää viimeiseen asti. Itsestäänkin pitäisi osata välittää ja itselle osata laittaa ne rajat, mitä suhteessa hyväksyy ja mitä ei, eikä antaa varsinkaan kohdella väärin. Uupumushan siinä tulee ennen pitkää.

Lue kommenttini uudelleen se ei ole tunnepitoinen niinkuin oma kommenttisi vaan psykologista tietoutta. Aloittaja voi toki olla kiltti ehkä jopa liian kiltti, mutta sitä ei pysty aloituksen perusteella näkemään.

Mt-ongelmia ei minulla tietääkseni ole. Olen sujut jopa oman koulukiusaamistaustani kanssa. Olen kyllä joskus itse sairastanut masennusta, mutta se ei ollut kovin vakavaa. En viillellyt tai halunnut hypätä junan eteen vaan en yksinkertaisesti saanut mitään aikaan. Olen ollut aina liian kiltti ja siinä suhteessa olen pyrkinyt parantamaan, mutta kehittyminen on hidasta. Sitten kun toinen uhkaa itsensä tappamisella, erolla tai alkaa syyttelemään kun yritän pistää rajoja niin menen siinä solmuun. Tiedän, että yksikin väärä sana voi saada toisen hakemaan keittiöstä veitsen millä viiltelee itseään niin ei sitten tiedä mitä tekisi tai sanoisi. Kerran on tuo nykyinen kumppani hakenut ruuvimeisselinkin laatikostani ja hakkasi sillä jalkaansa haavoja. Tilanne meni painiotteluksi kun yritin ottaa sen pois häneltä.

Uupumus on jo iskenyt monta kertaa ja siitäkin minua syytettiin. Menin sen takia hoitajallekin juttusille, että sain purettua ajatuksiani etten lopulta itse masennu toisen takia. Jos keskityn huolehtimaan omasta jaksamisestani ja pyydän toiselta vaikka, että saisin päivän tai kaksi omaa aikaa niin siitäkin syntyy riita. Alkaa se perus "et sä jaksa mua etkä siedä mua" ja taas pitää olla vakuuttelemassa toiselle, että "jaksanpas" tai muuten tulee pahempi riita. Minulta on tavallaan evätty lupa uupumiseen.

Tuo perhejuttu vaivaa minuakin. Olen jo vuosia halunnut oman perheen, mutta sitten ne mt-ongelmat ovat vieneet kaiken ilon suhteesta molemmilta ja ei ole edes voinut ajatellakaan, että tekisi lapsen kun lapsi joutuisi katsomaan moista tilannetta. Haluan omalle lapselle turvallisen, vakaan ja terveen ympäristön enkä aikuisten sotatannerta missä tilanne saattaa muuttua päivän mittaan useita kertoja. Sekin kun tuo nykyinen sanoi, että pystyy ymmärtämään äitejä jotka ovat masentuneina ajaneet autolla päin rekkaa tai bussia lapset kyydissä sai miettimään uskaltaako lapsia jättää hänen kanssaan kahden jos niitä olisi. Vastaus oli, että en uskaltaisi. En voi ajatellakaan perheenlisäystä tähän tilanteeseen ja kello tikittää kokoajan eteenpäin. Olen jo puolittain luopunut haaveesta, että saisin oman perheen mikä on surullista, koska olen tosi perhekeskeinen ja uusioperheessä ollessani isäpuoli nautin siitä kun sain leikkiä lasten kanssa ja vanhempi tytärpuoli nauro hassutteluille ja pyyti syliin yms. Vieläkin muistelen niitä aikoja lämmöllä ja naureskelen niille muistoille kun vanhempi tyttö oli varsinainen apina. Aina niskassa kiipeilemässä ja olan yli kurkkimassa mitä puuhaan :)

Kuten sanottua suurimmalla osalla ihmisistä on nykypäivänä jos jonkinlaisia säröjä ja pettymyksien tuomia ongelmia, osalla suurempia ja osalla pienempiä. Jos täydellistä alkaa etsimään niin aika pitkään saa etsiä. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan tunnista näitäongelmia itsessään ja se on vielä suurempi ongelma. Jokaisen suhteessa oleva tai suhteeseen lähtevän pitäisikin tiedostaa mitä häiriötä itse kestää, siinä ollaan erilaisia. Joku ei kestä valehtelijaa tai pettäjää. Joku ei kestä juopottelijaa. Joku ei kestä huutajaa ja raivoajaa eli henkistä väkivalta. Joku ei kestä mököttäjää eli henkistä väkivaltaa. Joku ei kestä tupakan polttajaa tai alkoholistia eli haitallisten riippuvuuksien kanssa. Joku ei kestä lyömistä. Kyllä, aika moni suomalainen elää parisuhteessa, jossa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa! Lisäksi vastaavaa väkivaltaa voi olla aikuisten ja ladten välillä niin aikuisista lapsiin kohdistuvaa tai lapsista aikuisiin kohdistuvaa.

Osittain olet oikeassa. Teen itse valinnan, mutta siinä olet väärässä, että mt-ongelmat tulevat automaattisesti selville. Eivät ne tule, koska ne voivat joko lieventyä tai pahentua tai ne ilmenevät vasta suhteen aikana. Esimerkkinä voisin ottaa nykyisen kumppanini. Ensin meillä oli mahtavaa hänen masennuksestaan, ahdistuksestaan ja epävaakasta persoonallisuushäiriöstään huolimatta sekä tutustumisaikana, että suhteen alussa (treffailtiin 4kk ennen, kuin päätettiin aloittaa suhde. Asuin silloin toisella paikkakunnalla). Riitoja ei ollut, asiasta kun asiasta pystyi puhumaan, tehtiin yhdessä asioita, vitsailtiin ja naurettiin. Sitä tavallista parisuhdearkea toisen kanssa. Sitten hänellä alkoi opiskelut ja kouluun oli vaikea lähteä kun masenti ja ahdisti ja välillä tuli paniikkikohtauksia koulussakin. Siitä hänen vointinsa lähti huononemaan ja minuun purettiin kaikki se paha olo. Siedin sen mukisematta, koska tiesin, että kaikki kiukuttelu johtui koulun tuottamasta stressistä ja pahasta olosta eikä minusta. Sitten alkoi se "et sä kumminkaan jaksa mua", "elämä on perseestä ja vois vaan kuolla pois" ja muu höpinä. Se saattoi alkaa siitä hetkestä kun laitoin hänelle viestillä aamulla "huomenta" ja jatkua useamman päivän. Lopulta ekaa kertaa hermostuin ja sanoin etten jaksa tuommoista kuunnella kokoajan kun ei toinen usko vaikka sanotaan, että "jaksan ja välitän susta" yms. Siitä lähti tämä meidän nykytilanne käyntiin. Se alkoi siitä päivästä kun hän lähti opiskelemaan ja on jatkunut valmistumisen jälkeenkin. Edellinen kumppani ei osoittanut alkuun mitään mt-ongelmia vaan vaikutti ihan tasapainoiselta, joten ne tulivat sitten ihan yllätyksenä kun hän alkoi osoittaa raskaudenjälkeisen masennuksen oireita ja näki minussa ex-miehensä. Ei itsekään osannut selittää miksi näki minussa hänet, mutta se sai hänet kammoamaan minua (entinen mies oli ollut väkivaltainen niin naista, kuin lapsia kohtaan ja huutanut paljon. Itse en tehnyt mitään näistä). Sitä edellinen kumppani vaikutti myöskin ensin tasapainoiselta ja olimme ensin kavereita noin puolivuotta ja sitten heräsi molemminpuolinen kiinnostus. Vasta kun hänen ex-miehensä tuli sotkemaan kuvioita niin hän alkoi osoittamaan noita oireita mitä tuolla alussa luettelin eli valehtelemaan, ei osannut pysyä päätöksissä yms. Miksi olen sitten valinnut nämä ihmiset? Koska jokainen heistä on ollut luonteeltaan vaimomatskua ja olen viihtynyt heidän kanssaan. Ovat tykänneet leipoa tai tehdä ruokaa, askarrella tai hoitaa kukkia, tykkäävät eläimistä ja lapsista, halusivat perheen, eivät tupakoineet tai lätränneet alkoholin kanssa, samanlainen arvomaailma ja tulevaisuuden toiveet ja sen sellaista. Sitten jostakin ne mt-ongelmat ovat putkahtaneet tai lähteneet kasvamaan ja ne on vieneet tuon kaiken hyvän mennessään ja tehneet jokaisen kohdalla omat tuhonsa.

Voi vitsi, kaikista sun vaimoistas on tullut mt-ongelmaisia sun kanssa yhdessä ollessaan. Erikoista, eikös.

Menes nyt siitä provoamasta ja palaa takaisin sinne "jännämieskeskusteluihin" jos et osaa sisäistää lukemaasi. Tuossahan ap selkeästi ilmaisee et on ollu jokin laukaiseva tekijä mikä on pahentanu tilannetta. Kouluun meno nykysellä ja on sanonut jo et tällä on ollu masennust alusta asti, toisella exällä entinen mieskokemus ja kolmannen kanssa laukaiseva tekijä oli ex-miehen tulo kuvioihin. Ittelle tulee tästä mieleen et noilla kahella mt-ongelmien taustalla voi olla kokemukset edellisistä suhteista ja ne on sitten tulleet vasta myöhemmin näkyviin. Ehkä ne traumat on ollu jossaki syvällä piilossa ja tulleet pintaan sit myöhemmin kun niitä ei oltu käsitelty. Ap:n nykysen emännän syitä mt-ongelmiin en tiiä, mutta ainaki sosiaalinen ahdistus vois aiheuttaa pahenemista. Ite oon kärsinyt teininä sosiaalisesta ahdistuksesta. En voinut mennä edes kouluruokalaan ilman, että tuntui siltä, että oksennan sisuskalut pellolle ja itse kouluun meneminen tuntui ylivoimaiselta. Voin siis hyvin kuvitella ap:n emännä fiilikset kun on joutunut menemään kouluun joka päivä ja on tuntunut kokoajan siltä, kuin kohta pyörtyisi ja oksentaisi.

turhakiistää kirjoitti:

Kuten sanottua suurimmalla osalla ihmisistä on nykypäivänä jos jonkinlaisia säröjä ja pettymyksien tuomia ongelmia, osalla suurempia ja osalla pienempiä. Jos täydellistä alkaa etsimään niin aika pitkään saa etsiä. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan tunnista näitäongelmia itsessään ja se on vielä suurempi ongelma. Jokaisen suhteessa oleva tai suhteeseen lähtevän pitäisikin tiedostaa mitä häiriötä itse kestää, siinä ollaan erilaisia. Joku ei kestä valehtelijaa tai pettäjää. Joku ei kestä juopottelijaa. Joku ei kestä huutajaa ja raivoajaa eli henkistä väkivalta. Joku ei kestä mököttäjää eli henkistä väkivaltaa. Joku ei kestä tupakan polttajaa tai alkoholistia eli haitallisten riippuvuuksien kanssa. Joku ei kestä lyömistä. Kyllä, aika moni suomalainen elää parisuhteessa, jossa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa! Lisäksi vastaavaa väkivaltaa voi olla aikuisten ja ladten välillä niin aikuisista lapsiin kohdistuvaa tai lapsista aikuisiin kohdistuvaa.

Lue lisää

Turha kiistää.lle:

Olet oikeassa! Tuon takia juuri tutustumis aika on niin tärkeää! Jokaiselle ihmiselle on olemassa täydellinen kumppani. Olemmehan me kaikki erilaisia. Siksi loytää tuo itselle juuri sopiva kumppani vaatii aikaa, älyä ja energiaa.

Ap tiedosti hyvin selvästi ettei hän halua MT yksiloitä elämäänsä, siitä huolimatta hän ei viitsi nähdä vaivaa tutustua ihmiseen ennenkuin aloittaa "suhteen" ja saa toisen luottamaan itseensä. Uudelleen ja uudelleen.
Kun ap ei enää jaksakkaan katsoa toista, hän ajattelematta tekee taas halla tuolle toiselle ihmiselle.Tuon MT.n luulema loppuelämän partneri häippäsee pois kuvioista.

Ap on tuhlannut kallista aikaansa. MT tulee taas hajoitetuksi.
Kuka tuossa pelissä voittaa? ei sitten yhtään kukaan!

Ohitit sujuvasti tekstistäni ne ajat mitä olen käyttänyt kumppaneihin tutustumiseen jo ennen seurustelua. Mikä on mielestä sitten sopiva aika tutusmiseen? Jokaisen kanssa on käytetty vähintään 4kk aikaa tutustumiseen ja tapailuun, keskustelemiseen asioista jne. Nykyisen kanssa tutustuttiin ja tapailtiin 4kk ja molemmat oltiin sitä mieltä, että halutaan olla toisen kanssa, edellisen kanssa meni vuosi ennen kuin alettiin seurustelemaan ja sitä edellisen kanssa taisi olla puolivuotta kavereina ja sitten heräsi syvempi kiinnostus molemmilla. Ei minua lievät mt-ongelmat haittaisikaan, mutta sitten kun se menee siihen, että koko elämä ja parisuhde pyörii sen ympärillä, kaikki vastuu sysätään minun harteille ja minua syytetään kaikesta niin eihän kukaan normaali ihminen sellaista jaksa ilman muuta toimivaa tukiverkostoa. Jos olet aina kaikkeen syyllinen niin tottakai sitä suuttuu toiselle jossakin vaiheessa oli sitten mt-ongelmia tai ei. Tiedostan kyllä, että suuttuminen pahentaa usein tilannetta, mutta miten sitä pystyy sysäämään omat inhimilliset tunteensa sivuun ilman, että katkeroituu vielä toisen kohtuuttomasta käyttäytymisestä? Varsinkin kun toinen vielä vaatii sitä etten saa yksin jäädä hautomaan omia negatiivisia tunnetilojani. Ja näin tiedoksesi minä en ole häippäissyt minnekään. En ole kertaakaan ollut se joka on pistänyt suhteen poikki tai paennut vaikeita asioita. Nykyinen kumppanini on ensimmäinen joka suostui ottamaan vastaan ehdottamaani ulkopuolista apua (parisuhdeterapia) mikä toivottavasti tulee auttamaan meitä. Myönnän kyllä, että joskus minusta tuntuu, että tuhlaan aikaani. Tosin tiedän myös millainen hän on parhaimmillaan ja se saa minut jaksamaan tätä.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Ohitit sujuvasti tekstistäni ne ajat mitä olen käyttänyt kumppaneihin tutustumiseen jo ennen seurustelua. Mikä on mielestä sitten sopiva aika tutusmiseen? Jokaisen kanssa on käytetty vähintään 4kk aikaa tutustumiseen ja tapailuun, keskustelemiseen asioista jne. Nykyisen kanssa tutustuttiin ja tapailtiin 4kk ja molemmat oltiin sitä mieltä, että halutaan olla toisen kanssa, edellisen kanssa meni vuosi ennen kuin alettiin seurustelemaan ja sitä edellisen kanssa taisi olla puolivuotta kavereina ja sitten heräsi syvempi kiinnostus molemmilla. Ei minua lievät mt-ongelmat haittaisikaan, mutta sitten kun se menee siihen, että koko elämä ja parisuhde pyörii sen ympärillä, kaikki vastuu sysätään minun harteille ja minua syytetään kaikesta niin eihän kukaan normaali ihminen sellaista jaksa ilman muuta toimivaa tukiverkostoa. Jos olet aina kaikkeen syyllinen niin tottakai sitä suuttuu toiselle jossakin vaiheessa oli sitten mt-ongelmia tai ei. Tiedostan kyllä, että suuttuminen pahentaa usein tilannetta, mutta miten sitä pystyy sysäämään omat inhimilliset tunteensa sivuun ilman, että katkeroituu vielä toisen kohtuuttomasta käyttäytymisestä? Varsinkin kun toinen vielä vaatii sitä etten saa yksin jäädä hautomaan omia negatiivisia tunnetilojani. Ja näin tiedoksesi minä en ole häippäissyt minnekään. En ole kertaakaan ollut se joka on pistänyt suhteen poikki tai paennut vaikeita asioita. Nykyinen kumppanini on ensimmäinen joka suostui ottamaan vastaan ehdottamaani ulkopuolista apua (parisuhdeterapia) mikä toivottavasti tulee auttamaan meitä. Myönnän kyllä, että joskus minusta tuntuu, että tuhlaan aikaani. Tosin tiedän myös millainen hän on parhaimmillaan ja se saa minut jaksamaan tätä.

Lue lisää

Älä jaksa kiinnittää huomiota tuon ooppeli corsan mankumiseen. Hän provosoi mielellään etenkin miehiä joilla on haasteita elämässään. Nähty monissa keskusteluissa. Tsemppiä!

Joku seurustelee puolivuotta jonkun kanssa eikä näe tässä mitään huonoja puolia niin aika erikoinen ihminen täytyy olla. Ehkä viikossa ja aivan alussa ihmisestä ei näe huonoja puolia. Lisäksi kantsii muistaa, että lapsen syntymä, erilaiset menetykset ja kaikenlainen henkinen kasvukin muuttaa ihmistä. Vaikka siis menisit naimisiin jonkun ihmisen kanssa et voi olla satavarma siitä millaiseksi hän muuttuu tai mitä erilaisia piirteitä ihmisestä tulee esille. Tärkeä on huomata, että joidenkin toisen huonojen puolien kanssa voi elää, joidenkin kanssa ei. On turha väittää, että kaikille ihmisille on olemassa täydellinen ihminen ja miksi edes pitäisikään löytyä. Suomessa on aika paljon sinkkujakin, jotka oikein suurennuslasilla etsii vikoja toisista ja ainahan niitä löytyy. Olisiko rakkaus ja välittäminen kuitenkin ne tärkeimmät jutut, jotka tietenkään suhteessa ei sitten takaa suhteen jatkumista jos suhteeseen tulee liian isoja ongelmia. Mutta en vähättele aloittajan kokemuksia mt-ongelmaisten kanssa. Määritelmät vaan on aika häilyvät ja esim.adhd niin onhan se mielenterveysongelma, tosin lääkityksellä kuriinkin laitettavissa. Enempi ongelmia tuo erilaiset tunnepuolen ongelmat, empatiakyvyttömyys, joita ei niin vaan hoidellakaan.

149:lle: Kumppania valitessa en katso ulkoisia piirteitä. Yksi on ollut hoikka, toinen urheilullinen, kolmas kurvikas ja nykyinen vähän pyöreä. Mulle tärkeämpää on sisältö. Iloinen luonne, samanlainen arvomaailma, on huumorintajua, pitää lapsista ja eläimistä, samanlaisia kiinnostuksenkohteita, haluaa muuttaa joskus maalle, ei tupakoi eikä läträä viinan kanssa yms. Olen todella nirso sen suhteen kenestä kiinnostun. Tässä on vuosien aikana moni nainen osoittanut kiinnostusta, mutta jos ei arvomaailma kohtaa, toinen haisee tupakalta tai läträä viinan kanssa, pitää olla bilettämässä joka viikonloppu tai ei vaan luonteet mätsää niin nopeasti loppuu kiinnostus. En voisi kuvitella seurustelevani esimerkiksi ihmisen kanssa jonka pitäisi olla kokoajan menossa jonnekin kun itse tykkään rauhallisista koti-illoista hyvän leffan ja ruuan parissa (ja ruuan teen itse) ja siitä, että joskus käy jossakin.

Pyhäinpäivänä: Hyvin sanottu. Rakastan ja välitän tuosta nykyisestä kumppanistani. Ottaa vaan voimille tämä tilanne. Kaikki kaverinikin jäivät kotipaikkakunnalleni niin en pääse edes rentoutumaan kavereiden kanssa silloin kun tarvitsisin vaan ainut ihminen jonka kanssa voin viettää aikaani on kumppanini. Silloin kun en vietä aikaani hänen kanssaa niin sitten olen joko yksin kotona tai tekemässä vapaaehtoistöitä. Uusia kavereita olen paikkakunnalta koittanut etsiä, mutta vaikeaa tuntuu olevan. Lievät mt-ongelmat kuten vaikka ADHD ei haittaisi. Tässä suhteessa on enempikin juuri noita tunnepuolen ongelmia masennuksen ja ahdistuksen lisäksi. Kumppanini sai masennustestistä BDI 48 mikä tarkoittaa vakavaa masennusta. Lääkkeitä hän syö ahdistukseen ja masennukseen, mutta ne eivät tunnu auttavan. Ainut lääke mikä häntä kuulema joskus auttoi sai aikaan painonnousua ja vei häneltä kyvyn tuntea mitään. Sitä lääkettä hän ei suostu enää kokeilemaan. Sivuoireetkin lopetuksesta olivat kuulema järkyttävät.

Hyvä kirjoitus puutovelli, juuri näin. Ap:n tapaus ihmetyttää sen vuoksi, että kun hänellä useampikin kumppani ei ole edes yrittänyt tehdä asioille mitään. Nykypäivän tiedon ja taitojen valossa monia ihmisiä pystytään auttamaan ja he voivat elää hyvää elämää suhteessa kuin myös muiden ihmisten kanssa. Mutta kaikki lähtee siitä, että ymmärtää ja myöntää itsellään olevan ongelman, moni kumppani varmaan tukee tässä. Mutta jos kaiken kieltää niin ei asioille voi mitään tehdä. Vanhaan aikaanhan kaikista parisuhteen ongelmista herkästi vaiettiin, ei ne ihmiset yhtään sen täyspäisempiä olleet niitä vaan siedettiin.

Nyt tuli niin sellasta tekstiä missä paistoi paljon tämän hetkisiä tunteitani. Osasit kuvailla melkeinpä täydellisesti millaista tässä parisuhteessani on olla. Kumppanini käyttäytyy juurikin noin kuten entinen miehesi teki. Tosin erona heissä taitaa olla se, että omani osoittaa välittämistä silloin kun hän voi paremmin masennuksensa takia ja hän ei kaipaa omien sanojensa mukaan mitään erityistä. Kunhan saisi talon maalta, työpaikan, pari hyvää ystävää ja nämä meidän ongelmat puhuttua niin hän olisi tyytyväinen. Vaikeaa on vaan puhua kun ei sitten suostu keskustelemaan, mutta jospa tämä järkkäämäni parisuhdeterapia auttaisi siinä asiassa. Ikää hänellä on tasan 30. Koen itsekin lähinnä nykyisin väsymystä, mutta edelleen rakastan kumppaniani valtavasti.

kylläsepitkältinoinon kirjoitti:

Hyvä kirjoitus puutovelli, juuri näin. Ap:n tapaus ihmetyttää sen vuoksi, että kun hänellä useampikin kumppani ei ole edes yrittänyt tehdä asioille mitään. Nykypäivän tiedon ja taitojen valossa monia ihmisiä pystytään auttamaan ja he voivat elää hyvää elämää suhteessa kuin myös muiden ihmisten kanssa. Mutta kaikki lähtee siitä, että ymmärtää ja myöntää itsellään olevan ongelman, moni kumppani varmaan tukee tässä. Mutta jos kaiken kieltää niin ei asioille voi mitään tehdä. Vanhaan aikaanhan kaikista parisuhteen ongelmista herkästi vaiettiin, ei ne ihmiset yhtään sen täyspäisempiä olleet niitä vaan siedettiin.

Lue lisää

Samaa ihmettelin minäkin. Kukaan existä ei suostunut ottamaan minkäänlaista apua vastaan ja kieltivät ongelmansa ja syyttivät sitten kaikesta minua. Nykyinen on sentään suostunut ottamaan apua vastaan, että käy psykoterapiassa ja suostui käymään kanssani pariterapiassakin vaikka ensin vastusteli sitä.

Ikää minulla on 27 vuotta.

Rehellisesti sanottuna en usko. On alkanut tuntumaan, että hän väen väkisin keksii valittamisen aihetta. Tänään valitti aamusta miten vatsa on löysällä ja tarvitsisi imodiumia, mutta toi kaikki minulle viime viikolla kun itse kärsin vatsataudista. No olin silloin asioilla kun hän tuon minulle kertoi viestillä. Sanoin, että hän voi hakea sen imodium-paketin makuuhuoneeni työpöydältä niin ei suostunut hakemaan vaikka asutaan viereisissä taloissa (alle minuutin kävely tähän) eikä suostunut lähtemään apteekkiinkaan vaikka hammaslääkärikin on hänellä tänään. Eli ihan tahalleen jätti hoitamatta omaa oloaan.

Sitähän se olisi minunkin mielestäni. Hänellä vaan ei ole tippaakaan kärsivällisyyttä. Kaikki pitäisi saada heti nyt. Joskus suhteen aikana hän sanoi, että kumpa voisi skipata kaikki tutusmisvaiheetkin ja hypätä suoraan siihen, että tuntee toisen täydellisesti kuten vuosikymmeniä yhdessä oleva pariskunta. Ihan vaan jotta välttyisi kaikilta riidoilta ja siltä työltä mitä se vaatii. En usko, että häneltä ongelmat katoaisivat vaikka tarjoaisinkin kaiken valmiina.

Töitä hän on kyllä tehnyt ja opiskellut. Käynyt lukion ja sen jälkeen puutarhakoulun. Oli jonkin aikaa töissä kukkakaupassa omien sanojensa mukaan, mutta työt loppuivat. Sen jälkeen oli pitkään työttömänä ja kävi näissä erilaisissa pajatoiminnoissa jonkin aikaa kunnes taas jäi työttömäksi. Parisuhteemme alussa hän aloitti välinehuoltajakoulutuksen ja luvattiin, että kaikki koulutuksen saaneet saisivat töitä. Noh ylikouluttivat ja jos oikein muistan niin kymmenestä kolme sai töitä. Nyt on taas työttömänä ja haki sairaslomaa masennuksensa takia jottei saisi sanktiota työkkäriltä. Haki eilen kaupankassalle töihin ja nyt odottelee vastausta. Tuossakin tulee se ongelma ettei hänellä kärsivällisyys riitä siihen, että joutuisi odottamaan vaikka 10 vuotta. Pitäisi talokin saada heti nyt vaikka sellaisen ostaminen, remppaaminen tai rakentaminen on kallista. Sitten on vielä erityisvaatimukset talolle ja alueelle: ei saa olla naapureita lähimaillakaan ja talossa ainakin 2 vessaa (refluksin takia) ja ulkosauna ja talo mielellään kallion päällä veden äärellä jotta saa upean järvimaiseman. Minun vastuulle on jäänyt talon etsiminenkin, koska hän ei halua edes katsella taloja. Syynä se, että "en kummiskaan koskaan saa omakotitaloo maalta niin turha edes haaveilla. Ahdistun vaan lisää jos katselen taloja".

No minä menin joulukuussa letkauttamaan hänelle, että hän käyttäytyy kuten edelliset kumppanini joista olin kertonut hänelle ja se on jäänyt häntä hiertää tähän päivään asti. Kuulema oli niin loukkaavaa ja on siitä katkera minulle. Suutuin hänelle kun hän syytti minua kaikista ongelmista, masennuksesta, omasta väsymyksestään, ajan kuulema hänet tappamaan itsensä (tämä vastaus aina kun puhun omasta pahasta olostani ja mistä se johtuu. Ei halua kuunnella niin heittää tuon vastaukseksi), halusin kuulema tappaa hänen mummonsakin kun tartutin flunssan kumppaniini ja hänen piti mennä mummolaan. Olin varoittanut häntä aikaisemmin kuormittamasta minua liikaa ja, että olin nyt siinä mielentilassa, että saatan suuttua. Ei ollut kuunnellut ja noin siinä sitten kävi. Minun vikani sekin riita.

Ystäviä ei hänellä ole. Nuoruusvuosien kaverit hävisi kun hän lopetti juomisen ja loput kaverit ja ystävät hävisivät kun hän kaatoi masennuksensa kaikkien niskaan. Väsyivät häneen hänen omien sanojensa mukaan. On tosin hänen asenteellaankin siihen ollut varmasti vaikutusta ja samoin refluksilla ja ahdistuksella. Kaikki pitäisi saada heti nyt, refluksi aiheuttaa sen että vessahätä saattaa tulla yllättäen joten muut saattavat joutua odottamaan kunnes vatsa rauhoittuu, julkisia vessoja hän ei käytä koska ne ovat hänen mielestään likaiset (siisteyspakko-oire estää käyttämästä julkisia vessoja ja ylipäätään likaisen näköisiä vessoja). Ahdistus taas saattaa estää häntä kokonaan lähtemästä sovittuun juttuun tai se voi aiheuttaa sen, että hänen on pakko lähteä kesken pois. Yritti hän ystävystyä facebookissa erään toisen ihmisen kanssa joka myös kärsi ahdistuksesta, mutta kun hän ei voinut heti nähdä tätä niin tämä uus ihminen lopetti yhteydenpidon. Kaksi exää hänellä on kaverina ja juttelee heille aina välillä. Heistäkin valittaa ettei heitä kiinnosta kuunnella. Minähän se olen hänen ainut ystävänsä. Minulla on käytännössä kolme roolia: kumppani, ystävä ja terapeutti. Vaikka hän käy terapiassa niin se on kerran viikossa. Muina aikoina minä toimin sitten myös terapeutin roolissa eikä se todellakaan ole kivaa. Hyvin raskasta yrittää olla samaan aikaan kumppani omine tarpeineen, hyvä ystävä ja vielä neutraalina pysyttelevä terapeutti.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna en usko. On alkanut tuntumaan, että hän väen väkisin keksii valittamisen aihetta. Tänään valitti aamusta miten vatsa on löysällä ja tarvitsisi imodiumia, mutta toi kaikki minulle viime viikolla kun itse kärsin vatsataudista. No olin silloin asioilla kun hän tuon minulle kertoi viestillä. Sanoin, että hän voi hakea sen imodium-paketin makuuhuoneeni työpöydältä niin ei suostunut hakemaan vaikka asutaan viereisissä taloissa (alle minuutin kävely tähän) eikä suostunut lähtemään apteekkiinkaan vaikka hammaslääkärikin on hänellä tänään. Eli ihan tahalleen jätti hoitamatta omaa oloaan.

Sitähän se olisi minunkin mielestäni. Hänellä vaan ei ole tippaakaan kärsivällisyyttä. Kaikki pitäisi saada heti nyt. Joskus suhteen aikana hän sanoi, että kumpa voisi skipata kaikki tutusmisvaiheetkin ja hypätä suoraan siihen, että tuntee toisen täydellisesti kuten vuosikymmeniä yhdessä oleva pariskunta. Ihan vaan jotta välttyisi kaikilta riidoilta ja siltä työltä mitä se vaatii. En usko, että häneltä ongelmat katoaisivat vaikka tarjoaisinkin kaiken valmiina.

Töitä hän on kyllä tehnyt ja opiskellut. Käynyt lukion ja sen jälkeen puutarhakoulun. Oli jonkin aikaa töissä kukkakaupassa omien sanojensa mukaan, mutta työt loppuivat. Sen jälkeen oli pitkään työttömänä ja kävi näissä erilaisissa pajatoiminnoissa jonkin aikaa kunnes taas jäi työttömäksi. Parisuhteemme alussa hän aloitti välinehuoltajakoulutuksen ja luvattiin, että kaikki koulutuksen saaneet saisivat töitä. Noh ylikouluttivat ja jos oikein muistan niin kymmenestä kolme sai töitä. Nyt on taas työttömänä ja haki sairaslomaa masennuksensa takia jottei saisi sanktiota työkkäriltä. Haki eilen kaupankassalle töihin ja nyt odottelee vastausta. Tuossakin tulee se ongelma ettei hänellä kärsivällisyys riitä siihen, että joutuisi odottamaan vaikka 10 vuotta. Pitäisi talokin saada heti nyt vaikka sellaisen ostaminen, remppaaminen tai rakentaminen on kallista. Sitten on vielä erityisvaatimukset talolle ja alueelle: ei saa olla naapureita lähimaillakaan ja talossa ainakin 2 vessaa (refluksin takia) ja ulkosauna ja talo mielellään kallion päällä veden äärellä jotta saa upean järvimaiseman. Minun vastuulle on jäänyt talon etsiminenkin, koska hän ei halua edes katsella taloja. Syynä se, että "en kummiskaan koskaan saa omakotitaloo maalta niin turha edes haaveilla. Ahdistun vaan lisää jos katselen taloja".

No minä menin joulukuussa letkauttamaan hänelle, että hän käyttäytyy kuten edelliset kumppanini joista olin kertonut hänelle ja se on jäänyt häntä hiertää tähän päivään asti. Kuulema oli niin loukkaavaa ja on siitä katkera minulle. Suutuin hänelle kun hän syytti minua kaikista ongelmista, masennuksesta, omasta väsymyksestään, ajan kuulema hänet tappamaan itsensä (tämä vastaus aina kun puhun omasta pahasta olostani ja mistä se johtuu. Ei halua kuunnella niin heittää tuon vastaukseksi), halusin kuulema tappaa hänen mummonsakin kun tartutin flunssan kumppaniini ja hänen piti mennä mummolaan. Olin varoittanut häntä aikaisemmin kuormittamasta minua liikaa ja, että olin nyt siinä mielentilassa, että saatan suuttua. Ei ollut kuunnellut ja noin siinä sitten kävi. Minun vikani sekin riita.

Ystäviä ei hänellä ole. Nuoruusvuosien kaverit hävisi kun hän lopetti juomisen ja loput kaverit ja ystävät hävisivät kun hän kaatoi masennuksensa kaikkien niskaan. Väsyivät häneen hänen omien sanojensa mukaan. On tosin hänen asenteellaankin siihen ollut varmasti vaikutusta ja samoin refluksilla ja ahdistuksella. Kaikki pitäisi saada heti nyt, refluksi aiheuttaa sen että vessahätä saattaa tulla yllättäen joten muut saattavat joutua odottamaan kunnes vatsa rauhoittuu, julkisia vessoja hän ei käytä koska ne ovat hänen mielestään likaiset (siisteyspakko-oire estää käyttämästä julkisia vessoja ja ylipäätään likaisen näköisiä vessoja). Ahdistus taas saattaa estää häntä kokonaan lähtemästä sovittuun juttuun tai se voi aiheuttaa sen, että hänen on pakko lähteä kesken pois. Yritti hän ystävystyä facebookissa erään toisen ihmisen kanssa joka myös kärsi ahdistuksesta, mutta kun hän ei voinut heti nähdä tätä niin tämä uus ihminen lopetti yhteydenpidon. Kaksi exää hänellä on kaverina ja juttelee heille aina välillä. Heistäkin valittaa ettei heitä kiinnosta kuunnella. Minähän se olen hänen ainut ystävänsä. Minulla on käytännössä kolme roolia: kumppani, ystävä ja terapeutti. Vaikka hän käy terapiassa niin se on kerran viikossa. Muina aikoina minä toimin sitten myös terapeutin roolissa eikä se todellakaan ole kivaa. Hyvin raskasta yrittää olla samaan aikaan kumppani omine tarpeineen, hyvä ystävä ja vielä neutraalina pysyttelevä terapeutti.

Lue lisää

Sä olet vielä nuori, joten ei kannata tuhlata aikaansa ihmiseen, jolla on itsensä kanssa niin vaikeaa ettei tule toimeen sinunkaan kanssa. Sä et voi parantaa rakkaudellasi hänen ongelmiaan, jotka ovat ilmeisesti syvällä. Mene ja nauti elämästä, sitä varten se on tarkoitettu, elämäsi hänen kanssaan ei ole enää nautinto, vaan on kääntymässä miinuksen puolelle. Usko pois, että se on todella hyvä päätös kannaltasi, vaikka kuinka paljon hänestä tykkäätkin.

Kaikkeahyvääsinulle kirjoitti:

Sä olet vielä nuori, joten ei kannata tuhlata aikaansa ihmiseen, jolla on itsensä kanssa niin vaikeaa ettei tule toimeen sinunkaan kanssa. Sä et voi parantaa rakkaudellasi hänen ongelmiaan, jotka ovat ilmeisesti syvällä. Mene ja nauti elämästä, sitä varten se on tarkoitettu, elämäsi hänen kanssaan ei ole enää nautinto, vaan on kääntymässä miinuksen puolelle. Usko pois, että se on todella hyvä päätös kannaltasi, vaikka kuinka paljon hänestä tykkäätkin.

Lue lisää

Kiitos vastauksestasi. Olen kyllä miettinyt eroa useampaan otteeseen aiemmin. Sitten on kumminkin alkanut hyvä kausi mikä on saanut muuttamaan mieleni. Nytkin alkoi sellainen ja hän on paljon enemmän keskustellut asiallisesti omasta olostaan ja mitä toivoisi. Ei olla, kuin kerran riidelty tässä välissä ja sekin riita päättyi lyhyeen. Ehdotti eilen, että käytäisiin vuosipäivän kunniaksi ulkona syömässä ja se on oikeastaan iso edistys kun ennen hän ei voinut lähteä edes kauppaan yksin saati aina edes minunkaan kanssa. Saa nyt nähdä miten tämä tästä edistyy, mutta nyt näyttäisi lähteneen parempaan suuntaan.

Hmm...omassa kodissani oli suht rauhallista. Jos ajattelee lapsuuttani niin ala-asteella minua koulukiusattiin ja vanhemmat tekivät kaikkensa, että se loppuisi. Tosin jos lähdin pois koulusta kiusaamisen takia äiti yleensä huuti minulle siitä. Isä kasvatti meitä kiristysperiaatteella. Jos ei vaikka ruohikkoa suostunut leikkaamaan niin uhkasi viedä tietokoneen, myydä tai tappaa koiran tai jotakin muuta vastaavaa. Sitten kumminkin isä vei aina kalaan ja harrastuksiin, auttoi koululäksyissä ja sen semmosissa. Äiti huolehti meistä muuten. Teki ruokaa, pesi pyykit, auttoi kanssa läksyissä, hoivasi jos oltiin sairaita yms. Sitten jossakin teini-iässä isä sortui pettämään äitiä ja siitä alkoi 4 vuotta kestänyt perhehelvetti. Äiti aloitti ryyppäämään ja oli joka päivä aamu viidestä alkaen kännissä ja riehui jonnekin aamuyölle asti ja isä itkeä pillitti, lähti ulos koiran kanssa tai tappeli äidin kanssa ja minä sain mennä aina väliin kun toinen veli asui jo omillaan ja toinen oli armeijassa. Mulla oli oppimisvaikeuksia koulussa ja sain kuulla paljon vertailua veljiin, sukulaisiin ja muihin siitä kun en pärjännyt yhtä hyvin koulussa.

Refluksi on varmaankin osittainen syy sillä hänellä on myös niin sanottu "jännitysmaha". Eli kun pitäisi lähteä jonnekin mikä jännittää niin pitää ravata vessassa ainakin kolmesti. Refluksi pahentaa tätä oloa. Lääkkeitä hän on refluksiin kokeillut ja ei auttanut. Lääkäri ehdotti tähystystäkin, mutta ei suostu menemään siihen kun ajatuskin kuvottaa. Välinehuoltoa opiskellessaan näki niitä välineitä työssäoppiessaan ja näki niitä likaisina ja se vain sai hänet vielä vähemmän haluamaan tähystystä.

Kyllä hänellä on ihan diagnosoitu vakava masennus ja ahdistus sekä epävakaa persoonallisuushäiriö ja minäkin olen saanut todistaa ahdistuksesta kummunneita paniikkikohtauksia. Samoin mieliala ja olotilat saattaa ailahdella hyvinkin rajusti. Tuota hän usein sanoo ettei jaksa tehdä mitään. Katsoo vain telkkaria, koska se on hänen se positiivinen juttunsa mistä tulee hyviä fiiliksiä. Ei jaksa edes jutellakaan vaikka haluaisi tai olisi pakko ja suuttuu jos joutuu vastaamaan vaikka johonkin kysymykseen. Hän kyllä peseytyy säännöllisesti ja pitää huolta ulkonäöstään sen verran mitä normaalistikin. Ei siis meikkaile pahemmin, mutta pitää huolta hygieniasta. Ei jaksaisi sitäkään, mutta siisteyspakko-oire pakottaa pitämään kodin siistinä ja huolehtimaan hygieniasta tai sitten alkaa likaisuus ahdistaa. Ovenkahvat ja puhelimet hän desinfioi säännöllisesti, pesee vessan lähes joka päivä kloriitilla, lajittelee kaikki pyykit omiin koreihinsa (ulkovaatteet omiin, sisävaatteet omiin, lakanat ja semmoset omiin jne), jos käy vieraita kylässä ja hän ei tiedä missä kaikki ovat käyneet ja mitä tehneet (esim. vieras käy vessassa ja hän ei tiedä mitä vieras on siellä tehnyt, onko pessyt kädet jne.) niin hänen on pakko siivota koko asunto lattiasta kattoon, pyyhittävä kaikki pinnat, pestävä vessa yms.

Niinhän ne on ja sanoin hänellekin siitä. Ei vastannut mitään siihen vaan rupesi mököttämään. En aio jos tuollainen käytös jatkuu.

Ap:na hipsisin pois nykyisestä suhteesta, suhteeseen ihmisen kanssa, jossa toinen toiseensa uskaltaa luottaa, ettei toinen osapuoli riidellessäkään ja omia mielipiteitä kertoessa tökkäse puukolla itseensä ja yritä viedä toistakin siinä samalla mukanaan. Itsekin aikanaan tuhlasin nuoruuteni parhaimmat vuodet sairaalloisesti mustasukkaisen alkoholistin kanssa, jolle ei uskaltanut sanoa poikkipuolista sanaa, kunnes sanoin ja sain nyrkistä otsikkoon, mutta siihenpä se suhde sitten päättyikin minun osalta. Itsestäänkin pitää osata välittää ja rakastaa, että säilyy hengissä ja voi hyvin suhteessa.

Kaikkeahyvääap kirjoitti:

Ap:na hipsisin pois nykyisestä suhteesta, suhteeseen ihmisen kanssa, jossa toinen toiseensa uskaltaa luottaa, ettei toinen osapuoli riidellessäkään ja omia mielipiteitä kertoessa tökkäse puukolla itseensä ja yritä viedä toistakin siinä samalla mukanaan. Itsekin aikanaan tuhlasin nuoruuteni parhaimmat vuodet sairaalloisesti mustasukkaisen alkoholistin kanssa, jolle ei uskaltanut sanoa poikkipuolista sanaa, kunnes sanoin ja sain nyrkistä otsikkoon, mutta siihenpä se suhde sitten päättyikin minun osalta. Itsestäänkin pitää osata välittää ja rakastaa, että säilyy hengissä ja voi hyvin suhteessa.

Lue lisää

Mielenterveysongelmaisia ml. päihderiippuvuuksia ei kannatta niputtaa yhteen - eikä varsinkaan leimata ihmisen persoonaa mt-leimalla. Ihminen kun on paljon muuta kuin mielenhäiriö -tai -sairaus.

Yksi hyvä ystäväni kärsi myös masennuksesta, joten uskoisin, että olisin huomannut merkit ajoissa. Tosin voihan olla, että ihastus sokaisi minut niiltä merkeiltä, koska hän vaikutti muuten juuri sellaiselta millaisen ihmisen haluaisin rinnalleni: positiivinen, iloinen, nauravainen, huumorintajuinen, keskustelevainen, ei juonut liikaa eikä tupakoinut, tykkäsi lapsista ja eläimistä, halusi kodin maalta kuten minäkin, tahtoi normaalin perhearjen yms. Me riitelemme usein eli hän ei siis välttele riitoja. Päinvastoin usein aiheuttaa ne vain töksäyttämällä asiat ja vääntämällä ja kääntämällä kaiken niin, että asiat ovat minun vika ja haluaisin jotenkin pahaa tai muuta yhtä kummallista. Joskus keskustelut menee hyvin, mutta useimmiten menee monen tunnin mittaisiksi riidoiksi joissa ei ole päätä eikä häntää.

Bravo tälle!

Aika varmasti olen liian kärsivällinen. Olen perusluonteeltani sellainen, että harvemmin mikään saa minua menettämään malttiani eikä isotkaan muutokset pahemmin hetkauta. Vasta kun olen äärimmäisen stressaantunut ja väsynyt niin alan äksyillä ja suutun nopeasti. Tämä postauskin on yksi "oire" siitä, että olen stressaantunut ja uupunut sillä muuten en tämmöisiä laittaisi mihinkään. Katselinhan minä liian pitkään yhdenkin exän touhuja. Tällä viittaan tuohon jonka kanssa oli kolmiodraamaa, pettämistä yms. Voi olla, että yritän liikaa, mutta se johtuu osittain siitäkin, että hän vaatii sitä. Haluaa kuulla niitä asioita miljoona kertaa päivässä jotta joskus voisi uskoa, että hän olisi hyvä ja riittävä. Olen sanonut tuosta, että nuo itsetuhoiset purkaukset on todella rasittavia, koska ne tulevat usein myös silloin kun yritän kertoa hänelle miksi voin pahoin. Ei kestä kuulla sanottavan itsestään negatiivistä varsinkaan riidan aikana. Siitäkin olen sanonut, että hänen pitäisi purkaa tunteitaan muuallekin, kuin vain minuun, mutta inttää ettei ole mitään sellaista mihin hän voisi niitä purkaa eikä keksi mitään. Olen ehdottanut salia, lenkkiä ja muitakin harrastuksia, mutta ei kelpaa. Itse puran omat tunteeni usein pelaamalla joitakin pelejä tai käymällä pyöräilemässä tai kalassa. Terapia ei tunnu riittävän hänelle tunteiden purkuun. Niin en osaa vastata kauanko jaksan tätä. Nyt on alkanut vaikuttamaan paremmalta tilanne, mutta saa nyt nähdä kauanko tämä kestää. On alkanut olemaan asiallisempi ja kyennyt keskustelemaan vaikeistakin asioista kilahtamatta. Noihin "ranteet auki"-viesteihin on vaikea vastata aina niin ettei saa haukkua itseään, koska ne voivat tulla esimerkiksi siitä, että kerron hänelle, että "mulla on paha olo kun syytät minua kaikesta" ja hän ottaa sen sitten niin raskaasti, että alkaa itsetuhoiseksi ja sivuuttaa kokonaan yritykseni puhua omasta olostanikin.

Hämmennyksissä_oleva kirjoitti:

Aika varmasti olen liian kärsivällinen. Olen perusluonteeltani sellainen, että harvemmin mikään saa minua menettämään malttiani eikä isotkaan muutokset pahemmin hetkauta. Vasta kun olen äärimmäisen stressaantunut ja väsynyt niin alan äksyillä ja suutun nopeasti. Tämä postauskin on yksi "oire" siitä, että olen stressaantunut ja uupunut sillä muuten en tämmöisiä laittaisi mihinkään. Katselinhan minä liian pitkään yhdenkin exän touhuja. Tällä viittaan tuohon jonka kanssa oli kolmiodraamaa, pettämistä yms. Voi olla, että yritän liikaa, mutta se johtuu osittain siitäkin, että hän vaatii sitä. Haluaa kuulla niitä asioita miljoona kertaa päivässä jotta joskus voisi uskoa, että hän olisi hyvä ja riittävä. Olen sanonut tuosta, että nuo itsetuhoiset purkaukset on todella rasittavia, koska ne tulevat usein myös silloin kun yritän kertoa hänelle miksi voin pahoin. Ei kestä kuulla sanottavan itsestään negatiivistä varsinkaan riidan aikana. Siitäkin olen sanonut, että hänen pitäisi purkaa tunteitaan muuallekin, kuin vain minuun, mutta inttää ettei ole mitään sellaista mihin hän voisi niitä purkaa eikä keksi mitään. Olen ehdottanut salia, lenkkiä ja muitakin harrastuksia, mutta ei kelpaa. Itse puran omat tunteeni usein pelaamalla joitakin pelejä tai käymällä pyöräilemässä tai kalassa. Terapia ei tunnu riittävän hänelle tunteiden purkuun. Niin en osaa vastata kauanko jaksan tätä. Nyt on alkanut vaikuttamaan paremmalta tilanne, mutta saa nyt nähdä kauanko tämä kestää. On alkanut olemaan asiallisempi ja kyennyt keskustelemaan vaikeistakin asioista kilahtamatta. Noihin "ranteet auki"-viesteihin on vaikea vastata aina niin ettei saa haukkua itseään, koska ne voivat tulla esimerkiksi siitä, että kerron hänelle, että "mulla on paha olo kun syytät minua kaikesta" ja hän ottaa sen sitten niin raskaasti, että alkaa itsetuhoiseksi ja sivuuttaa kokonaan yritykseni puhua omasta olostanikin.

Lue lisää

"..nuo itsetuhoiset purkaukset on todella rasittavia, koska ne tulevat usein myös silloin kun yritän kertoa hänelle miksi voin pahoin. Ei kestä kuulla sanottavan itsestään negatiivistä varsinkaan riidan aikana."

Kyse on mitä suurimmassa määrin varmasti teidän molempien tunnelukoista. Ne todella sopivat yhteen, kuten tuossa jo mainittiinkin. Kumppanisi itsetuhoiset purkaukset rasittavat sinua... joo. Oletko miettinyt miksi? Jospa otattaisitkin ne vain "purkauksina" - ne tulevat ja menevät sitten ohi, sinä et voi kontrolloida niitä? Kun myöntäisit ja sisäistäisit tämän, ne eivät olisi niin rasittavia.

Jos koet puhumisen rasittavaksi, kirjoita mietteitäsi paperille, anna se kumppanille. Kerro vain itsestäsi.

Voit muutenkin laittaa paperille ylös suhteenne hyvät ja huonot puolet. Tehdä tuo tunnelukkotesti. Pyydä kumppaniasi tekemään samoin. Sitten istutte alas ja mietitte kannattaako suhdettanne jatkaa..

Sitten noista ranteet auki viesteistä sen verran, että usein tietyntyyppiset ihmiset käyttävät niitä halutessaan huomiota, hyväksyntää, kerjäävät rakkautta. Se on loppujen lopuksi säälittävää. Monissa tapauksissa, kuten tässäkin, henkilö itse tietää tämän ja häpeää. Hänenkin elämänsä on raskasta. Sitä luonnollisesti lisää se, että hän kokee olevansa sinulle rasitteena, vaikkei tietysti haluaisi.

Näin on.
Tunnelukkotesti:
https://www.tunnelukkosi.fi/testi.php