Tällä kertaa jätän vehnän taseet vähemmälle koska tästä tulee Australian osalta
uutta selvitystä Etelä-Australian maakunnan saatua lopulliset arviot kasaan.
Heikosti on mennyt sielläkin.
Linkki aiempaan katsaukseen josta löytyvät myös USDAn raporttien linkit:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15178212/viljan-hinnat-nousussa
Sensijaan teen yhteenvedon planeetan rehuviljojen tilanteesta, mikä jatkaa viime
vuosien aikana vallinnutta latua, - eli tuotanto ei nouse kulutuksen nousua
vastaavasti.
Rehuviljoja käytetään myös etanolin tuotantoon, mutta tämä tapahtuu tuottajamaissa.
Planeetan rehuviljojen kauppa taas antaa kuvan apinansuvun ravinnontarpeen jatkuvasta
kasvusta,
Planeetan rehuviljojen tuotannoksi USDA kertoo 1321,9 milj. tonnia.
Planeetalla taas kuluisi 1360,3 milj tonnia, eli kulutus ylittää tuotannon 39 milj. t.
Viime kaudella kulutus ylitti tuotannon 12 milj. tonnilla, ja sitä edellisellä
kaudella taseet olivat vielä 5 milj. t. plussalla.
Planeetan rehuviljojen tarve, - mitä niiden kauppa parhaiten kuvastaa, on ollut
tasaisessa nousussa.
Tämä tarve kertoo mutkan kautta myös sen miten tuojamaiden oma rehuntuotanto on
epäonnistunut kasvamaan niiden omaa tarvetta vastaavasti.
Neljä vuotta sitten planeetan rehuviljojen vienti vastasi 12,9 % osutta planeetan
tuotannosta.
Nyt tämä osuus on 14,3 %
Tämähän on tietenkin täysin väärä tapa tarkastella asiaa.
Nimittäin rehuviljojen vientiin kykenee vain harvat valtiot, ja niiden tuotantoon tulee
verrata tarvitsijoiden tonnimääriä.
Merkittävien viejien lista on lyhyt, eli Usa suurimpana 62,4 milj. t. Brasilia 31 milj. t.
Argentiina 27 milj. t. ja Ukraina 25 milj. t. sekä Venäjä 10 milj. t.
EU taas ei ole nettoviejä lainkaan, eli se vie 8,5 milj. t. mutta tuo 16,9 milj. t.
Suuri kysymys on se että miten nämä harvat tuottajat pystyvät luotettavasti
vastaamaan joustoa vailla olevaan kysyntään ?
Ukrainan ja Venäjän kuivuudet ovat vielä hyvässä muistissa, ja mikään ei estä
niitä toistumasta.
Mitenkään luottamusta ei herätä muutkaan viejät.
Miten rehuviljojen tuontitarve maittain jakautuu?
Kärkisijalla on Kiina 17,1 milj. tonnin määrällä, - Kiina ei vie itse juuri mitään.
Mainittakoon tässä välissä että Kiinan rehuviljojen käyttö on kasvanut 2013/14 kauden
223 milj. tonnin määrästä peräti 38,8 milj. tonnia nykyiseen arvioon 261,9 milj. tonnia.
Toisena on Meksiko 16,9 milj. tonnilla ja kolmantena Japani 16,7 milj. t.
Seuraavina on Saudi-Arabia 12,5 milj. t. , Iran 11,1 milj. tonnilla ja Egypti 10,1 milj.
tonnin määrällä.
Nopeimmin tuontitarve on prosenteissa mitaten kasvanut Vietnamissa, jonka tuonti oli
kaudella 2013/14 4,3 milj. t. ja on nyt arvioitu 9,5 milj. tonniin.
Melkein samaa kasvua näyttää Iran, - luvut vastaavasti 6,6 ja 11,1 milj. tonnia.
USDAn luvuissa on tämän kauden osalta ilmaa tuotannon osalta ja eniten Argentiinassa,
jonka maissisatoa 43,4 milj. tonniin, kun taas Argentiinassa aloitetaan arviot
jo kolmosella.
Australia ja Brasilia jäävät myös alemmaksi USDAn arvioita.
Lopuksi kannattaa mainita että kulutus tulee edelleen kasvamaan, ja moni vielä lähes
omillaan pärjäilevä siirtyy rehuviljojen nettotuojaksi.
Rehuviljojen riittävyys tulee ongelmaksi, mikä onkin jo ajankohtainen ohran osalta.
Paljon ei voi laskea Usan maissintuotannon varaan, - vaikka teoriassa etanolin tuotantoa
voitaisiin hillitä niin että vientiin riittäisi enemmän.
Kukahan tämän rahoittaisi ?
Etanolista luopuminen maksaisi Usassa enemmän kuin mitä sen tuotantorakenteeseen on
saatu taaloja uppoamaan.
Lisäksi soijantuotantoa olisi pakko huimasti kasvattaa kun etanolin tuotannosta
saatava valkuaisrehu joudutaan korvaamaan muulla.
--
Vehnän futuurihinnat saivat alibin hintojen laskuun USDAn vaikerruksesta Usan
vehnän kilpailukyvyttömyydestä.
Se kun kuuluu olevan hyytymässä olevan vehnäkaupan syynä.
Tässä vaiheessa USDA voi vielä lasetella valetta, koska maaliskuun alussa mitattiin
Usan viljojen varastotilanne.
Raportti tästä saadaan huhtikuun puolella, ja paljonkohan viimeksi saadusta sadosta
on jäljellä?
Eipä juuri mitään ja varsinkaan ei vientilaatua.
Pariisin humpuukipössin paperikaupassa lepatusta aiheutti Usan taivaanpankon
seurailu, sekä maaliskuun futuurin selvitykseen meno.
soija maalis 10,29 touko 10,36
maissi------3,83------3,90
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
maalis 4,89----5,08-----6,15
touko 4,90-----5,21-----6,17
heinä 5,06-----5,38-----6,25
syys 5,22------5,54-----6,32
joulu 5,43-----5,72-----6,41
Pariisi vehnä
maalis 158,75 touko 163,25 syys 169 joulu 172,75 maalis 175,50
viljan hinnat nousussa
13
637
Vastaukset
- metsä-veli
Viikolla 31. vietiin Kanadasta 252 700 t. tavallista vehnää ja 120 300 t. durumia.
Kauden vienti kasvoi 9,14 milj. tonniin tavallista, ja 2,4 milj. tonniin durumia.
Viikon viennistä 45 400 t. läksi alkupään varastoista, mikä tarkoittaa vientiä Usaan.
Alkupään varastoista toimitettiin satamiin 142 700 t. , joten satamien varastomäärä
hieman laski.
Viikon loppuessa niissä oli 0,62 milj. t. kevätvehnän myllylaatuja, ja loput 1,14
milj. tonnin määrästä koostui monista laaduista, joista syysvehnää 0,24 milj. t.
Alkupään varastoissa oli viikon loppuessa 1,8 milj. t. laadultaan määrittämätöntä
tavallista vehnää.
--
Intiassa pohjoisen vehnämailla lämpötila kohosi muutamilla hujakoilla yli 35 asteen,
ja yleisesti ylitettiin 30 asteen raja.
Lähipäiviksi ennustetaan muutamaa astetta lisää.
Sateiden puuttuminen on vielä lämpötiloja suurempi ongelma.
--
Usassa HRW vehnä jää ilman sateita ainakin viikoksi, mutta lämpötilat nousevat
30 asteen hujakalle.
Kansasinjussi kertoi kuukausi sitten että pohjakosteutta löytyy parhailta pelloilta
noin metrin syvyydestä, mutta pintamaa on aivan kuivaa.
Nyt näkyy näidenkin peltojen oraat kuivuvan laikuttaisiksi.
https://talk.newagtalk.com/forums/thread-view.asp?tid=769248&mid=6637391#M6637391
Soija maalis 10,33 touko 10,41
maissi-------3,84--------3,90
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
maalis 4,89----5,09-----6,25
touko 4,91-----5,21-----6,24
heinä 5,08-----5,38-----6,32
syys 5,24------5,55-----6,38
joulu 5,43-----5,74-----6,47
Pariisi vehnä
maalis 157 touko 163 syys 169,25 joulu 172,50 maalis 175,50
rapsi
touko 344,75 elo 342,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 142,25 touko 144,75 heinä 144,50 - metsä-veli
Seuraavassa katsastellaan Etelä-Australian maakunnan vehnäsatoa ja sen laatua.
Vehnän satomääräksi arvioidaan 4,03 milj.t. , mikä on 2,4 milj,t. pienempi vuodentakaista.
Määrä on myös 0,76 milj. t. alle viiden vuoden keskiarvon.
Lisäksi saatiin 0,13 milj. t. durum vehnää.
Ohrasato jäi 1,59 milj. tonniin, - vastaan 2,77 milj. t. viime kaudella.
Vehnän laatu meni hallan ja sateiden vuoksi rehuvoittoiseksi, mutta ennen sateita
ehdittiin saada hyvääkin laatua sieltä minne hallat eivät yltäneet, - kuitenkin alle
1 milj. tonnia.
Heikompaa myllylaatua saatiin sitäkin alle 1 milj. tonnin, ja kaikkiaan myllyvehnän
sekä nuudelilaadun osuuden voi arvioda jäävän alle puoleen maakunnan vehnäsadosta.
Huonon laadun syyksi raportti kertoo alhaisen hehtopainon sekä valkuaisen.
Myös itäminen oli ongelma sadonkorjuun hännän jäätyä sateisiin.
Hallat tuhosivat pahimmilla alueilla 50 % satomäärästä, mutta kun samalla hehtopaino
jää erityisen alhaiseksi, niin näiltä alueilta ei myllyvehnää juuri saada.
Eli maakunnasta saadaan alle 2 milj. tonnia myllylaatuja, josta puolet on alemman
luokan tavaraa.
Kun hallatapahtuma oli hieman laajempi Victorian puolella, niin vastaava laatuvaje
on ollut sielläkin, - ellei pahempikin sateiden vuoksi.
NSW:n ja Victorian taseita on haarukoitu aiemmissa katsauksissa, eli NSW:n osalta
on havainto alle 1 milj. tonnin myllyvehnän osuudesta, ja tämä arvio tulee varastoihin
saadun määrän perusteella.
Victorian myllyvehnää on saatu korkeintaan 2 milj. t.
Eli Australian itäpuolen myllyvehnän saaliin voi arvioida haarukkaan 4-5 milj. t.
Tästäkin määrästä on epäilys että se ei riitä laadultaan Australian omaan kulutukseen,
mikä on noin 4 milj. tonnia myllyvehnää.
Länsi- Australian 7,6 milj. tonnin vehnäsato oli laadultaan parempi, ja sen
myllylaadun osuudeksi voi arvioida 4-5 milj. tonnia.
Raportin saa esiin tältä sivulta:
http://www.pir.sa.gov.au/primary_industry/crops_and_pastures/crop_and_pasture_reports
Miten Australia vehnän vienti voi näissä oloissa yltää USDAn povaamaan 16 milj. tonniin?
Tähän ei Ausseissa uskota, vaan parin viikon takainen arvio oli että 14 milj. tonnin
vientikin on haasteellista.
Myllyvehnää on myyty vientiin jo epäterveellisen paljon, ja tämä koska sitä ei jäänyt
edelliseltä kaudelta perinnöksi.
Eipä jäänyt rehuvehnääkään sen perusteella millä innolla ostettiin uuden sadon
myllyvehnääkin rehukäyttöön.
Kova rehuvehnän kysyntä on nostanut sen hinnat tasolle jolla sen vienti on hankalaa,
- eikä sille ole tarvettakaan.
Myllvehnän saatavuus on alkanut takistamaan ainakin päätellen siitä että jusseja
houkutellaan aktiivisesti myymään tiloilla varastoissa olevia pikkueriä.
Noin teoriassa ausseista voitaisiin viedä noin 4-5 milj. t. myllyvehnää, mistä
olisi jo seurauksena loppuvaraston nollataso, sekä jauhopula ausseissa.
Jos nyt viennistä jonkin povauksen esittäisi, niin olkoompa vaikka että alle 10 milj.
tonnin jäädään, ja voidaan jäädä paljonkin alle.
--
soija maalis 10,40 touko 10,48
maissi-------3,85-------3,91
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
maalis 4,93-----5,07-----6,29
touko 4,86------5,20-----6,25
heinä 5,04------5,20-----6,31
syys 5,20-------5,53-----6,38
pariisi vehnä
touko 163,75 syys 170,25 joulu 173,25 maalis 176,25 touko 178,25
rapsi
touko 346,25 elo 344,25 marras 348,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 142,55 touko 144,55 heinä 144,85 marras 145,25 - metsä-veli
Sateiden puuttuessa Usan HRW vehnän kunto ei ole parantunut ja samaa on odotettavissa
ainakin viikko eteenpäin, minkä ajan ennusteet kattavat.
Kansasissa luokkiin huono ja erittäin huono kuuluu 49 % kylvöista, Oklahomassa 78 % ja
Teksasissa 73 %.
Oklahoman itälaita on saanut moneen otteeseen sateita, mutta alue jää vehnän tuotannon
ulkopuolelle.
-
Argentiinan kuivuus jatkuu ainakin viikon verran, mikä tuottaa lisämurhetta rajoitetusti
koskapa maissin ja soijan sadot arvioidaan jo katolukemiin.
Soija vaatii palkojen täyttymisen aikana noin 50 milliä viikossa, mikä tulisi nyt saada
kokonaan sateista.
Tässä vaiheessa arviot maissin osalta ovat noin 34 milj. t. ja soijan 42 milj. t.
Kaudelle povattiin aluksi 55 milj. tonnin soijasatoa.
-
Brasiliassa korjataan parhaillaan ensimmäistä maissisatoa joka jää noin 5 milj. t.
vuodentakaista pienemmäksi, eli arvio on 25 milj. t.
Safrinha, eli kakkossatoa kylvetään nyt myöhässä parhaasta ajasta, ja vasta 81 % on
kylvetty.
Tästä sadosta Brasilian hallinnon virasto arvioi 62 milj. tonnin suuruista.
Kaikkiaan uskotaan saatavan 87,2 milj. tonnin sato, josta USDAn mukaan Brasilia
kuluttaa itse 62,5 milj. t.
USDAn kirjoissa satokin on pönkitetty 94 milj tonniin.
--
soija maalis 10,28 touko 10,31
maissi-------3,83-------3,88
vehnäfutuurit
-------Chicago Kansas Minneapolis
maalis 4,95-----5,11-----6,23
touko 4,89------5,25-----6,21
heinä 5,06------5,42-----6,28
syys 5,23-------5,59-----6,34
joulu 5,43------5,79-----6,42
Pariisi vehnä
touko 164,75 syys 170,50 joulu 173,75 maalis 176,50
rapsi
touko 346,50 elo 343,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 143 touko 145 heinä 145,45 - metsä-veli
Viikolla 2-8.3. myytiin Usasta 162 800 t. vehnää ja laivattiin 334 800 t.
Kauden myynti kasvoi 22,18 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,52 milj. t.
Kauden myynti alittaa vuodentakaisen 3,2 milj. t. , mutta laivattu määrä
vain 1,47 milj. t.
USDAn vientiarvio täyttyy myynnin puolesta 3 milj. tonnin lisämyynnillä.
Jos myydään arvio täyteen, sekä kaikki laivataan, niin yhteensä laivattavaa
kertyy 6,2 milj. t.
Viikottaiset laivaukset tulisi olla tasolla 0,56 milj. tonnia.
--
Maissia myytiin 2,505 milj. t. ja laivattiin 1,406 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 43,63 milj. tonniin, josta laivaamatta 23,4 milj. t.
USDA kasvattii vientiarvion määrää 2,5 milj. t., ja povaa sen 56,5 milj. tonniin.
Tämä täyttyisi myynnin puolesta 12,88 milj. tonnin lisämyynnillä.
Nykyinen myyntivauhti täyttäisi määrän huhtikuun aikana.
--
Soijaa myytiin 1,269 milj. t. ja laivatiin 0,9 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 49,27 milj. tonniin, josta laivaamatta 9,6 milj. t.
USDAn uusi vientiarvio on 56,2 milj. t. , mikä täyttyy 6,9 milj. tonnin myynnillä.
--
Durran myynti on karttunut 52,2 milj. tonniin, josta laivaamatta 1,7 milj. t.
Myynti ylittää 1,62 milj. t. vuodentakaisen, ja laivattu määrä 0,75 milj. t.
Kiina vastaa durrakaupan valtaosasta, ja sinne myytiin viikolla 129 900 t. sekä
laivattiin 186 000 t.
--
Usan vehnäkauppa hyytyy odotetusti kun myytävä loppuu, -ostajia kun kiinnostaa vain
myllyvehnä ja sehän on joulukuun alun varastotietojen perusteella arvioiden
surkeasti lopussa.
--
HRW vehnän nettomyynti jäi 6800 tonniin kuluvan kauden osalta, mutta uutta satoa
tohdittiin myydä 23 300 tonnia.
Viikon HRW vehnän laivaukset olivat 94 400 tonnia.
Vaikka myynti loppuisi kuin seinään, niin vastattavaa on kertynyt myyty vaan ei
vielä laivattu listalle 1,35 milj. tonnia.
Chicagossa pelattavaa SRW vehnää myytiin 55 700 tonnia , ja kevätvehnää 59 700 t.
WW vehnän myynti jäi 40 000 tonniin.
Viikon ostajien kärkisija meni Meksikoon 36 400 tonnin vähäisellä määrällä.
Kiina oli toisena ostettuaan ufomiehiltä 35 600 tonnia WW vehnää.
--
Miten kaupat sujuu jatkossa kun Usassa aletaan lopulta hälistä jauhojen loppumisesta?
Sitäpä on parasta seurailla katseella liiemmin povailematta.
Tämä markkinatapahtuma kun tulee Usan vilunkifyyhrereiden pimittämänä kuin
puun takaa.
--
soija touko 10,41 heinä 10,51
maissi------3,86-------3,95
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,79-----5,13-----6,15
heinä 4,96-----5,30-----6,22
syys 5,13------5,48-----6,28
joulu 5,34-----5,67-----6,37
Pariisi vehnä
touko 165,75 syys 170,50 joulu 173,75 maalis 176,50
rapsi
touko 348,50 elo 346,25 marras 350,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 143,25 touko 145 heinä 145,45 - metsä-veli
EU: vehnänvienti on karttunut 13,9 milj. tonniin, vastaan 17,1 vuosi sitten.
Viime kaudella oli tähän aikaan iso pompsaus, eli jotain 600 000 t. laivattiin.
Edellinen viikko oli viime kaudella 16,5 milj. t. tasolla.
Onhan toki vehnän vienti viime vuotta jäljessä, mutta ei läheskään sitä mitä
markkinapuheissa yritetään totena syöttää.
Nimittäin 17,7 milj. t. tarjotaan ajankohdan tasoksi vuosi sitten.
Liioittelulla yritetään puijata jussit uskomaan että hinnat ovat liikasuuret.
-
Eipä ole liialliset EU:n ja Venäjänkään hinnat, koskapa kauppa kävi jälleen Egyptin
suuntaan.
Romaniasta ostettiin 120 000 t. hintaan 234 doll. tonni ja samaa tasoa oli
Venäjänkin hinnat.
FOB hinnat, eli hinta ilman laivauskuluja oli 218 taalan tasoa.
Melkein tarkalleen vuosi sitten Egypti osti 420 000 t. vehnää ja silloin hinta oli
rahteineen 210 doll. tonni.
--
Usassa manattiin vehnän futuurihinnoille alennus sillä perusteella että eräs
ennustepulju povaa sateita osalle HRW vehnän kuivuusaluetta.
Noin 20 milliä olisi tulossa, mutta epäillä kannattaa.
Sääkartat kun eivät tuollaista selkeästi lupaa, ja arvelen että kyseessä on
taas uusi ennustepulju joka hakee näkyvyyttä riskipelillä.
--
soija touko 10,47 heinä 10,58
maissi------3,82-------3,90
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,68----4,99-----6,11
heinä 4,85----5,15-----6,18
syys 5,02-----5,32-----6,25
joulu 5,23----5,53-----6,25
Pariisi vehnä
touko 165 syys 169,50 joulu 172,75 maalis 175,50 touko 176,75
rapsi
touko 349,25 elo 346,50 marras 350,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 142,10 touko 144 heinä 144,55 - metsä-veli
Viikolla 32. vietiin Kanadasta 173 000 t. tavallista vehnää ja 80 800 t. durumia.
Tavallisen vehnän vienti karttui 9,32 milj. tonniin ja 2,49 milj. tonniin durumia.
Vienti ylittää vuodentakaisen 1,16 milj. t. tavallisen vehnän osalta, ja on durumin
osalta tasoissa.
Kanadan tilastoitu kulutus on tasolla 2,79 milj. t., joten se ja vienti nostaa
poistuman yhteensä 12,1 milj. tonniin tavallista.
Durumin poistuma on vastaavasti 2,9 milj. t onnia.
Kaikkiaan on tilastoinnin kattamaa vehnän poistumaa kertynyt 15 milj. tonnia.
Tämän lisäksi on farmeilla kulutettu vehnää rehukäytössä, mitä Kanadassa on
vuositasolla noin 3,5 milj. t.
-- 130 600 t.
Viikolla laivattiin vehnää ainoastaan länsirannikolta, josta läksi 63 800 t. kevätvehnän
ykköslaatua ja 81 300 t. kakkosta.
Suoraan alkupään varastoista vietiin 25 800 t. vehnää, mikä on vientiä Usaan.
Viikolla toimitettiin länsirannikon varastihin 130 600 t. kevätvehnän ykköstä ja
85 400 t. kakkosta.
Viikon loppuessa varastoista löytyikin lähes sama määrä kevätvehnää, eli ykköstä
135 00 t. ja kakkosta 84 000 t.
Jotain merkillisestä menosta selittää Kanadan itärannikon säät, jotka estivät
lastauksen laivoihin.
Itärannikon varastoihin ei myöskään toimitettu juuri mitään.
--
Usan säitä povanneet ennustepuljut olivat vaihteeksi oikeassa, mutta sateet
jäivät Kansasissa enimmäkseen 10-15 millin hujakalle.
Kuitekin lähes poikki osavaltion osui vyöhyke jossa tuli kaatosateitakin.
Teksas ja Oklahoma ja Colorado jäivät lähes ilman sateita.
Säätilan ennustetaan muuttuvan jälleen kuivemmaksi ja korkeita lämpötilojakin
on viikon aikana luvassa.
--
Usan vilunkipörssit käyttivät tilaisuutta hyväkseen hintojen junttaukseen.
Asialla olivat tietenkin viljajättien rahoittamat rahastot, jotka ehtivät
vähin erin selvittää aiemmat shorttinsa.
Aiotaankos taas rakentaa uudet shorttilastit ihmetteli eräs usanjussi.
Myllyvehnä on kuitenkin edelleen surkeasti lopussa, eikä uudesta sadosta ole
mitään takeita.
-
soija touko 10,23 heinä 10,33
maissi------3,75-------3,84
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minnapolis
touko 4,52-----4,73-----5,96
heinä 4,69-----4,91-----6,05
syys 4,85------5,09-----6,13
joulu 5,07-----5,31-----6,26
Pariisi vehnä
touko 162,25 syys 167,25 joulu 171 maalis 173,50 touko 175,25
rapsi
touko 346,50 elo 344 marras 348,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 141 touko 143 heinä 143,20 - metsä-veli
Intian vehnäsadon näkymistä kierrätetään markkinapuheissa vanhanliiton
ajalta peräisin olevaa artikkelia, jossa povataan vielä 100 milj. tonnin ylitystä.
Artikkeli on laadittu maaliskuun alussa jolloin lämpötilat olivat jo nousussa,
mutta hallinnon palkkalistoilla olevat asiantuntijat kehuivat kasvukauden suotuisia
oloja.
Sittemmin lämpötilat ovat kohonneet, ja tänäänkin pohjoisen vehnämailla ylitettiin
laajasti 35 asteen raja.
Artikkelissa eräs Karnak district hiippakunnassa viljelevä intianjussi kertoi että
lämpötilat ovat olleet alle 30 astetta, ja että hyvä sato on odotettavissa huhtikuun
15 päivän hujakalla valmistuvasta vehnästä.
Tänään oli jo 35 astetta ja satelliittikuvista näkee että vehnän väri ei ole
enää kovin hyvä, vaikka vihreä vielä onkin.
Säätilan ei ennusteta viilenevän, ja lisämurheeksi povataan ukkossateita jotka ovat
monena vuotena tehneet suurta vahinkoa.
--
Kansasin hujakan sateita on juhlittu futuuripelissä hintoja polkemalla.
Mitään asiallista perustetta ei kylläkään löydy, minkä voi todeta sademääriä
vertaamalla.
Linkin monipuolinen kartasto on päivittynyt näyttämään maalis 19. sateet, jotka
parhaimmillaan ylsivät 25-30 millin tasolle.
Tämä alue ehti kuivua asteelle jossa se määritetään Extreme Drought luokkaan,
mikä suomentuu vaikka äärimmäsen kuivaksi.
Oklahoman puolelta löytyy vielä tätäkin hirmuisempi kuivuus, eli poikkeusellisen
äärimmäinen.
Kun valitseen linkin kartan vasemman laidan valikosta ajankohdan normaalin
viikottaisen sademäärän, niin sehän näyttää olevan enimmäkseen 5-15 milliä.
Kansasin länsilaisasta löytyy alue jossa jäätiin tämänkin alle, ja eipä ylitys suuri
ole parhaimmallakaan hujakalla.
Kun tähän lisää sen että pohjana on päälle 160 päivän kuivuus, niin nytkö kuvitellaan
sadon pelastuneen?
http://www.cpc.noaa.gov/products/Global_Monsoons/American_Monsoons/NAMS_precip_monitoring.shtml
Ennen sateita tehty kuntoluokitus nytkähti muutaman pykälän huonommaksi, eli Teksasissa
kahteen parhaimpaan luokkaan kuuluu 10 % , - mikä käytännössä tarkoittaa kastelun piirissä
olevaa vehnäalaa.
Oklahomassa parhaita luokkia 5 % ja Kansasissa 11 %.
Kansasissa taas kahteen huonoimpaan luokkaa kuuluu jo 55 % vehnästä.
--
soija touko 10,27 heinä 10,38
maissi------3,74------3,83
vehnäfutuurit
------Chicago kansas minneapolis
touko 4,53-----4,70----5,93
heinä 4,68-----4,87----6,02
syys 4,84------5,05----6,11
joulu 5,06-----5,28----6,24
Pariisi vehnä
touko 162,50 syys 167,75 joulu 171,25 maalis 174 touko 176
rapsi
touko 345,75 elo 344
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 141 touko 143 heinä 143,35 marras 143,25 - metsä-veli
Argentiinan maissisatoa arvioidaan haarukassa 32-35 milj. tonnia , mikä
miinustaisi 6-9 milj. t. viimeksi saatua.
Arviot perustuvat vielä pieneen otantaan, eli sadosta on korjattu
vasta 8 %.
Kaudella 2015/16 saatiin vain 29,5 milj. t., ja arvelen että ainakin
tuohon määrään sato painuu.
Argentiinan oma maissin kulutus heittelee melkoisesti, ja on ollut
katokausina alle 10 milj. tonnia, - nyt USDA povaa sen 11,5 milj. tonniin.
Viime kaudella Argentiinasta vietiin 25 milj. t. maissia.
Linkissä Cordonnier huomauttaa että satoa korjataan nyt aikaisista kylvöistä
joiden osuus on 40 % maissin alasta.
Myöhemmin kylvetty on huonommassa kunnossa, mutta voi vielä vähäisessä
määrin hyötyä sateista.
Sateiden tulisi ilmetä lähimpien 2-3 viikon aikana, jonka jälkeen niistä
ei ole enää hyötyä.
http://www.soybeansandcorn.com/news/Mar20_18-Late-Planted-Corn-in-Argentina-gets-some-Relief-from-Dryness
Viimeisin MARS bulletin ei juuri povaa tulevasta sadosta, mutta kirjaa
kuitenkin ylös pakkasen tuottamia lieviä vahinkoja vehnälle ja rapsille.
Yleisemmin satonäkymät ovat hieman parantuneen Espanjan kuivuuden
poistuessa ainakin tässä vaiheessa.
--
soija touko 10,29 heinä 10,40
maissi------3,75-------3,82
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,54-----4,66-----5,89
heinä 4,69-----4,85-----5,98
syys 4,85------5,02-----6,07
joulu 5,07-----5,25-----6,20
Pariisi vehnä
touko 163 syys 167,75 joulu 171,50 maalis 174,25 touko 176,75
rapsi
touko 347,25 elo 345,25 marras 349,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 140,50 touko 142,75 heinä 142,70. - metsä-veli
Usan kauppatilastot julkaistaan vasta huomenna ja syyksi kerrotaan itärannikon
lumimyrsky, eli noin 7 tuuman lumisateet estävät töihin saapumista.
--
Intian satonäkymistä on markkinapuheissa harrastettu vanhojen sanomalehtien
katsauksia, mutta nyt jo varovasti aloitellaan tosiasioiden tunnustamista.
Kimmokkeen antoi hallinnon ilmoitus luopumisesta 40 % tuontitullista vehnälle.
Sellainen katsottiin vielä maaliskuun alussa tarpeelliseksi estämään
tuottajahintojen lasku sadonkorjuun aikana.
Sehän olisi ollut edessä jos satomäärä olisi ollut ennustetun suuruinen.
Asia juontuu siitä että Intiassa tuottajilla ei ole mahdollisuutta varastoida
merkittävää osaa sadostaan, vaan liikenevä osa myydään touko-kesäkuun aikana
joko hallinnolle taikka yksityispuolelle.
Niimpä hallinnon ilmoitusta pidetään merkkinä että sato jää merkittävästi
ennustettua pienemmäksi.
Hallinnon piiristä ei ole syitä päätökseen kerrottu, ja ainoa "virallinen"
arvio sadosta on helmikuulta jolloin arvioitiin 97,1 milj. tonnin satoa.
Vehnän kulutus on ollut vuositasolla 1 -1,5 % nousussa, ja se oli arvioitu
ylittävän 100 milj. tonnin rajan.
Ennustettukin sato olisi silti johtanut vehnän tuontiin, mikä olisi kuitenkin
voitu lykätä lokakuulta alkavaksi.
Yksityispuolelta on saatu kommentteja hallinnon päätöksestä ja satoakin on
tohdittu spekuloida 91-92 milj. tonnin hujakalle.
Tuota määrää voi vielä pitää mahdollisena, mutta lähiviikkojen säät ratkaisevat
laadun ja määrän.
--
Intian säitä pääsee seuraamaan linkin sivustolta, jota päivittää ja ylläpitää
Intian ilmatieteenlaitos.
Sivun vasemmasta laidasta kannattaa klikata "All India Weather Forecast" , mistä
saa esiin päivittäisen katsauksen.
Joutuu rullaamaan melkoisesti alaspäin kunnes saa näkyviin ensimmäisen kartan, jossa
on päivittäiset maksimilämmöt.
Eilispäivän 35 asteen hujakan lämmöt ovat hieman laskeneet, ja Punjabissakin
näkyy olleen vain 28 astetta.
Kuitenkin pohjoisen tuotantoalueen itäpuoliskolta löytyy 38 astetta maksimina.
http://www.imd.gov.in/pages/main.php
--
soija touko 10,29 heinä 10,39
maissi------3,76-------3,84
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,56-----4,72-----5,93
heinä 4,72-----4,90-----6,01
sys 4,88-------5,09-----6,08
joulu 5,09-----5,32-----6,20
Pariisi vehnä
touko 163,50 syys 167,50 joulu 171,25 maalis 174,50
rapsi
touko346,75 elo 345,25 marras 349 helmi 353,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis 140 touko 142 heinä 142,70 marras 143 - metsä-veli
Viikolla 9.15.3. myytiin Usasta 265 200 t. vehnää ja laivattiin 472 800 t. ,
- lisäksi seuraavan kauden myyntiä oli 163 200 t.
Kauden myynti kasvoi 22,45 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,3 milj. t.
Seuraavan kauden myyntiä on karttunut 0,75 milj. tonnia.
--
Maissia myytiin 1,47 milj. t. ja laivattiin 1,375 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 45,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 23,5 milj. t.
Myynti jää 1,6 milj. t. vuodentakaista tasoa pienemmäksi.
Kauden vientiarvio täyttyy myynnin puolesta 11,4 milj. tonnin myynnillä.
--
Soijaa myytiin 759 000 t. ja laivattiin 548 700 t.
Kauden myynti kasvoi 50 milj. tonniin josta laivaamatta 9,8 milj. t.
Vientiarvion määrä täyttyy 6,2 milj. tonnin myynnillä.
--
HRW vehnän myynti jatkui aneemisena, eli 93 100 t. myytiin, - sen laivaukset
olivat 268 000 tonnia.
Chicagon tyyppista SRw vehnää myytiin 18 100 t. ja kevätvehnää 96 200 t., sekä
WW vehnää 57 800 t.
Vehnän myyntikärki oli Taiwan 94 300 t. Nigeria 49 500 t. ja ufomiehet 40 500 t.
Viikon erikoisuus oli se että Englanti osti 27 000 t. kevätvehnää, mutta laivaukset
tapahtuvat kesäkuun alusta alkavalla kaudella.
Tässä ihmettelen että joutuukos engelsmannit odottelemaan uutta satoa.
Tähän saadaan selvitystä kunhan ensi viikon lopulla saadaan uusi varastoraportti
ihmeteltäväksi.
--
soija touko 10,27 heinä 10,39
maissi------3,77-------3,85
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,60-----4,78-----6,02
heinä 4,76-----4,98-----6,09
syys 4,92------5,16-----6,15
joulu 5,13-----5,39-----6,25
Pariisi vehnä
touko 162,75 syys 167 joulu 171 maalis 173,75
rapsi
touko 346,50 elo 344,50 marras 348,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
maalis139,50 touko 141,50 heinä 142,50 - metsä-veli
Viikolla 32. vietiin Kanadasta 342 800 t. tavallista vehnää ja 66 600 t. durumia.
Kauden vienti kasvoi 9,66 milj. tonniin tavallista ja 2,57 milj. tonniin durumia.
Tavallisen vehnän vienti ylittää 1,27 milj. t. vuodentakaisen, ja on hieman
miinuksella durumin osalta.
Länsirannikolta laivattiin 211 100 t. kevätvehnän kakkoslaatua, ja idästä 49 500 t
Other laatu kattaa loput, eli 54 000 t. vietiin.
Alkupään varastoista vietiin Usaan 27 400 t. tavallista vehnää.
Satamiin toimitettiin vähemmän vehnää kuin mitä laivattiin, joten varastojen määrä
väheni 1,16 milj. tonniin.
Kevätvehnän myllylaatuja oli viikon loppuessa 0,65 milj. t.
--
Rahastot hankkiutuivat viime viikolla Chicagon kasinossa 20 500 kappaletta enemmän
shorttiasemiin , ja päätyivät 56 000 futuuria lyhyeksi.
Kansasissa taas uskotaan hintojen nousuun ja mielikuvituksen sijasta viljajättien
omistamat rahastot pitävät hallussaan 29500 HRW futuuria.
Nämä futuurit taas ovat velkaa kasinoon ne jotka ovat ne Kansasin kasinoon
pelattavaksi myyneet, eli oikeaa viljaa omistavat elevaattorit.
Nämä taas ovat pääosin viljajättien varastoja, eli suku se on velkaa toisilleen.
Näin se peli käy usanjussien vahingoksi ja täydessä sovussa.
Tänäänkin täysin vastaan todellisuutta pelattiin päälle 10 sentin miinus.
Kansasin hujakan HRW vehnä sai viikonlopulla sinnitellä jopa 32 asteen helteessä.
Merkittäviä sateita ei vieläkään ole näköpiirissä.
---
soija touko 10,26 heinä 10,37
maissi------3,74-------3,82
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,54-----4,68-----5,97
heinä 4,71-----4,88-----6,05
syys 4,88------5,07-----6,11
joulu5,09------5,29-----6,22
Pariisi vehnä
touko 163,50 syys 167,75 joulu 171,50 maalis 174 touko 176
rapsi
touko 346 elo 343,50 marras 347,25 helmi 351,25
lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 141,60 heinä 142,35 marras 142,75 - metsä-veli
Australian vehnätilannetta tulee seurattua kysymyksellä että miten ihmeessä
ne ausseissa lopulta asiat hoitaa.
Se mitä sadon määrästä ja laadusta on julkaistu, on hajanaista tiedonsirua,
josta on ollut pakko itse syntetisoida järjellinen kokonaisuus.
Ja sehän on peräti myrkyllinen, - eli ei edes aussien omaa myllyvehnän kulutusta
voida varmuudella hoitaa.
Asian seurannassa paras lähde on ollut linkin sivusto, jonka päivityksistä löytyy
hintojen kehitys sekä muuta vihjettä asioiden oikeasta tilasta.
https://www.agfarm.com.au/market-update/
Esimerkiksi NSW:n keskiosan viljakauppa on hyytynyt johtuen myyjien haluttomuudesta
myydä vielä hallussaan olevia eriä.
Hintoja on pyritty alentamaan Australian ulkoisten hintojen tasoon vedoten, mutta
heikolla menestyksellä.
Tuottajat ovat etääntyneet vain kauemmaksi myyntiaikeista, ja alueella vallitsee
kahdet hinnat, - eli millä paikallinen kulutus hoidetaan, ja mitä taas aussien
omaan, sekä vientiin menevästä viljasta tarjotaan.
Esimerkkinä ohran hinta on paikallisesti farmitasolla 300 aussitaalaa, mikä on
noin 20 taalaa päälle kauemmaksi rahdatun ohran hinnoista.
NSW:n eteläosassa jossa sateet pilasivat vehnää rehulaaduksi, on ohralle tarjottu
heikompaa hintaa, mikä on johtanut siihen että kaupanteko on hyytynyt merkittävästi.
Laatuvehnän hintoja on pidetty 310-315 taalan tasolla, mutta tullaanko tarjouksella
mitään saamaan on eri asia.
---
Ohrasta on ollut vientimarkkinoilla pientä pulaa koko kauden, mikä näyttää loppua
kohti kärjistyvän lisää.
Saudi-Arabia on suurimpia ohran ostajia, ja viimeisin yritys ostaa noin miljoona
tonnia onnistui lopulta kohonneilla hinnoilla.
Saudit joutuivat pulittamaan ohrasta enemmän kuin pörssipelin hintajunttauksen
kohteena olevasta myllyvehnästä, eli keskimäärin 249,23 doll. tonnilta.
Edellinen helmikuussa tehty 960 000 tonnin ohrakauppa tehtiin 243 taalan hintaan.
Nyt tehtyyn kauppaan osallistui lähes koko planeetta, ja korkein hinta m oli 257 doll.
tonnilta.
Selvää on että Australia ei tähän kauppaan pystynyt osallistumaan.
http://www.blackseagrain.net/novosti/saudi-arabia-buys-1-million-mt-of-barley-pays-2-4-more
--
soija touko 10,19 heinä 10,30
maissi------3,74-------3,82
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,48-----4,64-----5,93
heinä 4,66-----4,84-----6,01
syys 4,83------5,03-----6,08
joulu 5,04-----5,25-----6,19
Pariisi vehnä
touko 163,25 syys 167,25 joulu 171,25 maalis 174
rapsi
touko 347,50 elo 345,25 marras 348,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 142 heinä 142,95 marras 143,50 tammi 145,40 - metsä-veli
Kiinan ostot Australiasta ovat nostaneet durran hinnat lähes parhaan
myllyvehnän tasolle.
Newcastlen satamaan toimitetusta durrasta tarjotaan 330 aussitaalaa tonni.
Durran hinnat Queenlanndin sisämaassa ovat nousseet helmikuulta 60 taalaa
ja siitä tarjotaan nyt 310 taalaa, - hinta on kilpailukykyinen vientisatamaan
toimitetun kanssa.
Rehuvehnän jäljellä olevat varastot ovat kaukana NSW:n eteläosassa ja
Victorian puolella, joten rehuvehnä tulee myös hintoihinsa pohjoiseen
rahdattuna.
Rehuvehnä ei ole kohtakaan loppumassa, sitä kun tuli sateiden vuoksi suuri
osuus Victorian ja Etelä-Australian vehnäsadosta.
Kysyntään nähden ei kuitenkaan liikaa, ja se saadaan kulumaan vähiin ausseissakin.
Viejien kerrotaan haalivan durraa siinä määrin että uudesta sadosta
odotettu helpotus rehuviljojen hintoihin jää tulematta.
Tämä myös siksi että durran sato jää pieneksi kuivuuden vuoksi.
Australian karjankasvattajien povataan vähentävän päälukua, koska rehuviljan
hintojen ei enää odoteta laskevan.
Tätä vastustaa kuitenkin lihasta saatava tavanomaista korkeampi hinta.
--
Intiassa lämpötilat pompsahtivat pohjoisen vehnäalueella jopa 40 asteeseen,
mutta yleisemmin 36 -37 asteeseen.
Punjabissa oli vielä hieman viileämpää, eli keskimäärin 35 astetta.
USDAn attasea povasi pari viikkoa sitten vehnäsadoksi 94 milj. t., mutta
tämä taso on menossa alle 90 milj. tonnin.
Huomenna tulee julki Usan varastoraportti ja aloitan uuden katsausletkan.
soija touko 10,17 heinä 10,28
maissi------3,73--------3,82
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,45-----4,61----5,89
heinä 4,63-----4,80----5,98
syys 4,79------4,98----6,05
joulu 5,01-----5,22----6,18
Pariisi vehnä
touko 163 syys 166,75 joulu 171 maalis 173,75
rapsi
touko 346,50 elo 345 marras 348
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 142,90 heinä 143,55 marras 144
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000606990824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102448Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2101805Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231583- 711010
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43963Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?74862Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57852En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43822Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä80766