Burn-outin jälkimainingit

Olen matkalla tuohon. Konkurssi tulossa, koti menossa, ei puolisoa. Sun tekstistä kuitrnkinv näkyy selviytymishalu. Tsemppiä!!!

Puit sanoiksi jotain mitä en ole osannut sanoa; saa mielihyvää vain siitä että saa olla tekemättä mitään.
Mulla täysin samat tunteet kuin sulla, sillä erolla että parhaillaan palan loppuun.
Eniten ahdistaa kun tätä vastaan täytyisi taistella/parantua. Haluaisin vain sulkeutua ja olla rauhassa. Ainoastaan silloin on hyvä olo.

Minulla on myös burn out.

Nyt toivun pikkuhiljaa. Minulla oli noin puolivuotta tuo, että ei tehnyt mitään. Ei voinut.
Makasin usein vain sängyssä ja tuijotin kattoa.
Ja se tuntui hyvältä - tosin usein oli tylsää. Olisi halunnut tehdä jotakin mutta ei pystynyt.
Nyt on ruvennut tulemaan kausia, jolloin esim. neljänä päivänä pystyn tekemään kaikenlaista. Pikkuhiljaa alan taas "kuulla linnunlaulua" ja innostua asioista. Paniikkikohtauksia ei enää tule. Niskakivut ovat tosin kovat, heti kun vähänkin stressaannun. Keskittyminen vaikeaa ja kaikki pitää tehdä hyvin hitaasti. Muisti ei meinaa pelata.

Tärkeää on, että teet asioita joista nautit. Minä esim ajelen autolla ja käyn kahviloissa istuksimassa.

KaktusKasiKuusi kirjoitit paljon sellaista mikä koskettaa itseänikin. Yleensä en kommentoi viestejä, mutta luen niitä. Tällaista vertaistukea kaipaa. Tässäkin ketjussa on todella hyviä kommentteja ja miten muut ovat kokeneet. Kiitos siitä. Joskus sitä kaipaa vierelleen burnoutin kokenutta ihmistä jonka kanssa voi jutella, itkeä ja joka ymmärtää mistä toinen puhuu.

Itsekin uuvuin loppuun vuonna 2014. Jotenkin tuntuu, että epäonnistuin täysin. Kyllä burnout ja irtisanoutuminen vei tosi alas. Lähdin niin väärinpäin purkamaan uupumusta irtisanoutumalla. Jäin puille paljaille. Ammatillinen itsetunto ja itsetunto romahti vallan. Menin elämässä aivan polvilleen. En ole enää palannut omalle alalle. Kokemus on tehnyt nöyräksi ja aika herkäksi. Näin yksineläjänä joskus sitä kaipaa vaan ihan halausta. Ei mitään muuta. Aika paljon on tullut itkettyä ja ajateltua asioita yksin. Jotenkin vaan eteenpäin on menty, mutta pienin askelin. Olen monta kertaa laittanut kädet ristiin ja kertonut murheita ylöspäin. Yritän olla ottamatta liikaa painetta. Ajattelen, että riitän tällaisena itselleni ja lähipiirilleni.

Toivon sydämestäni kaikille voimia eteenpäin.
Kiitos viesteistä.

Tuohon äskeiseen viestiin vielä voi lisätä sen että nuo arvet tunuvat vieläkin vaikka siitä on jo aikaa. Elämä päällisin puolin näyttää hyvälle. Palkkakin nousi uudella työnantajalla rutkasti. Ei yksin raha tee ihmistä onnelliseksi. Eksäkin on koittanut puhua että jos aloitetaan suhde uudelleen. Ymmärtäähän sen kun talosta saadut rahat ovat hänellä menneet ja pankkitili on hänellä jatkuvasti alta tonnin. Samaan ansaan en enää lankea. Nitropurkki on nyt oltava aina taskussa. Siltäkin puolelta varoituksia on tullut. Kuolemaa en pelkää ja ajattelenkin niin että se tulee sitku se tulee ja se on minun pelastukseni. Joskus pitäisi vaan käydä puhumassa ammattiauttajan kanssa jotta jaksaisi painaa täysillä eteenpäin...

Olisi kiva tietää mikä tuossa aikaisemmassa viestissä oli loukkaavaa. Miksi ylläpitäjä poisti viestini jossa muistelin viiden vuoden takaisia traumoja.

Kohta melkein neljä vuotta vierähtänyt tapahtumista ja koko aika mennyt aikamoisessa sumussa. Olen edistynyt huomattavasti, mutta olen henkisesti kaukana "normaalista". Tuskin tässä "normaaliksi tulee koskaan palaamaan, jos sellaista määritelmää edes on olemassa.