"Enemmänkin olisi myyty, jos joku olisi ostanut"

syyjaseuraus

Pukkilan kunnanvaltuutettu Jyrki Loijas on kirjoittanut 4.4.2017 Orimattilan Sanomissa seuraavasti:

”Pukkilan kunnan taloutta on paikattu verojen nostamisen lisäksi erilaisilla kirjanpidollisilla kikkailuilla sekä myös myymällä merkittävissä määrin omaisuutta: Pekkalan pellot, lämpölaitos ja viimeisimpänä vesilaitos. Enemmänkin olisi myyty, jos joku olisi ostanut.
Vaikka tilinpäätös on useimpina vuosina ollut plussa, ei rehellinen mies voi sanoa, että kunnan talous olisi kunnossa, kun tulos on saavutettu näillä kertaluontoisilla tuotoilla”.

Miten paljon tämä kuohuttanut homekoulun myynti yksityiselle perheelle ja se, miten perhettä kohdeltiin kunnan toimesta ongelmien paljastuttua, on liittynyt tähän Loijaksen kuvailemaan tianteeseen, sitä on syytä pohtia. Joka tapauksessa on selvää, että tämän perheen kohtelu on ollut ihan todella luokatonta ja epäoikeudenmukaista, kuten Asumisterveysliiton toiminnanjohtaja Hannele Rämökin kyseistä asiaa käsittelevässä MOT-ohjelman jaksossa sanoo.

Aika moni on nostanut esille sen, että kunta voisi vieläkin kantaa vapaaehtoisesti vastuunsa korvaamalla ostajille aiheutetut vahingot, mutta nähtäväksi jää, tekeekö kunta niin, vai näemmeköhän vielä pitkän ja kalliin oikeusprosessin, jonka lopputulos ei kyllä näillä faktoilla voi olla perhettä vastaan.

57

1078

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rek.am.es

      Ihmetyttää kyllä sitä myyntiasiaa enemmän tuo miten kunta hoiteli hommia sitten kun rakennukset paljastuivat homepommeiksi.

    • konkareita

      Kunnallahan on kokemusta näistä hometalokaupoista myös terveystalon myynnin kautta. Siinäkin kaupassa meni useampikin asia pieleen ja piti kahteenkin kertaan maksaa hinnanalennusta. Väärää tietoa oli ostajalle annettu siinäkin.

    • väliaikainenpaikka

      Voi hyvänen aika sentään. Kannattaa nyt kunnan miettiä tarkasti, että Suomessa on myös sellaisia ihmisiä, jotka osaavat puolustaa ja puolustautua. Olen nähnyt läheltä, kun on perätty pieniä korvauksia ja kun jutut eri oikeusasteissa venyvät, niin korvaus summa on saattanut olla 1500e, mutta oikeudenkäyntikulut onkin sitten 20 000 euroa.
      Mikä ihmeen järki näissä jutuissa edes on? Välillä tuntuu siltä, että meidän oikeuslaitos on vain sitä varten pystyssä, että niillä elätetään valtiota ja lakimiehiä ja kärsineet osapuolet jäävät nuolemaan näppejään. Ei näissä jutuissa ainakaan mitään tolkkua ole.
      Senkin tähden kunnan kannattaa miettiä tarkkaan, millä talouttaan lähtevät paikkaamaan. Riistolla, joka vie kunnalta tuhkatkin pesästä vai oikealla ja rehdillä toiminnalla ja korvauksilla, jolloin kuntalaiset pääsevät jatkamaan elämäänsä kunnassa, josta voi sanoa, että olivat sentään vastuuntuntoisia ja ottivat asioista vastuun.

      Näin ihmiset ja kunnat elpyvät, eivät niin, että paetaan ja mennään piiloon myymään lisää paikka aineita sinne, missä paikat eivät pysy, eivätkä pidä. Kerralla kunnolla kuntoon laitettu pysyy, mutta väliaikaiset paikkaukset tulevat loppu pelissä tuhannesti kalliimmaksi ja kärsiville lisä kärsimyksiksi.

    • tietääkarttaa

      Jutussa mukana olleiden lakimiestn nimet? Voisiko julkaista? Ei ole salaista tietoa.

      • Anonyymi

        Kunnan asianajaja on Juhani Rajamäki.

    • mykätkuntalaisetko

      Taitaa tuo Pukkilan kunta olla niin pieni paikka, ettei sieltä kukaan uskalla pihahtaa mitään suustaan ilmoille? Onko se todella niin pikkuinen, että kaikki tuntevat toisensa, kaikki tietävät asioista ja kaikki tietävät totuuden, mutta jokainen vaikenee. Kuka mistäkin syystä. Vaikka tietenkin lakimiesten nimet nyt ovat vain pelkkä tosiasia, sitä en nyt tarkoittanut.

    • hyiolkoonmitähommaa

      Väkisinkin tulee mieleen, että joku sössi jossain aikaisemmassa vaiheessa ja sitten vahinkoja paikkailtiin syyttömien sivullisten kustannuksella.

      Törkeintä on ollut valtuutettu Jussi Simolinnan ja varavaltuutettu Juha Myllyojan suorittama ostajien loukkaaminen ja herjaus fb:ssa.

      • tietoaon

        Hyvää materiaalia tutkintaan. Kaikki on myyty mitä on irti lähtenyt ja vähän enemmänkin olisi myyty, vaan kukaan ei ole ostanut. Noh, homekoulu meni kuitenkin pitkän myyntiprosessin jälkeen ja kun vähän höystettiin ostajia väittämällä sitä sun tätä, mukavasti kaupaksi....

      • ostelijatväärässä

        Taitaa tämä hyiolkoonmitähommaa olla vähän hidas toimija, syytellessään täällä ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen homejutun kanssa. Muuten, ostajat ovat itse tulleet julkisuuteen levittelemään asioitaan ja heidän toimintaansa voidaan täysin normaalisti arvioida julkisuudessa.

    • eirahoillevastinetta

      Voi, voi sentään minkälaista puuhaa. Ihan hiki tulee otsaan, kun ajattelee kuinka suuri vaiva oli nähty kaupan muodostumiseksi ja mitä siitä sen jälkeen seurasi. Eipä olisi kannattanut, ei. Helpommalla olisi Pukkilan kuntakin päässyt, kun ei olisi tuollaisiin asioihin ryhtynyt.
      Tuohon kauppaan voisi jopa sanoa, että myytiin sika säkissä, kuten vanha sanonta kuuluu.

    • odottajanaikapitkä

      Ei vieläkään käy ilmi se, että jatkuuko asia viellä jossakin. Jos jatkuu niin miksi siitä ei voi kertoa? Ensin herätetään kiinnostus ja sitten kiinnostuneet saavat odotella lisätietoja. Ei kovin kivaa.
      Moni toivoo asian etenemistä, sillä jos asia jätetään tuollaiseen tilaan on se tosi huono esimerkki muille homerakennuksen ostajille. Täytyyhän Suomesta vielä oikeuttakin löytyä.

      • kaikkiaikanaan

        Kyllä jatkuu.

    • hyvinkirjoittaa

      Taisi Loijas kirjoitella tuolla itsensä todistajaksi.

      • hyvääjatkoa

        Missäköhän planeetoilla nämä kommentoijat liikkuvatkaan? Tuntuu, että ns. realiteettitestaus on kadoksissa täydellisesti. Ahdistuneet , toimettomat ongelmasiepparit vauhdissa jälleen.

      • myllyjauhaataas
        hyvääjatkoa kirjoitti:

        Puhu vain itsestäsi, varavaltsuli.

      • kaikkimyytiin
        hyvääjatkoa kirjoitti:

        Missäköhän planeetoilla nämä kommentoijat liikkuvatkaan? Tuntuu, että ns. realiteettitestaus on kadoksissa täydellisesti. Ahdistuneet , toimettomat ongelmasiepparit vauhdissa jälleen.

        Ai sekö, että todetaan, että Loijas kirjoitteli itsensä todistajaksi, kertoo siitä, että realiteettitestaus on kadoksissa täydellisesti? Kyllähän Loijaksen teksti kertoo selvästi siitä, miten raha on pitänyt repiä irti mistä tahansa kaupoista. Mukaan mahtui yksi törkeällä huolimattomuudella pilattu koulukiinteistökin.

      • Anonyymi

        Hänethän voo haastaa.

    • eriasia

      Taitaa pinnan alla kiehua jollakin tai joillakin. Vaatiihan se melkoista itsehillintää vaieta, jos haluaisi kajauttaa ilmoille omat oikeat mielipiteensä. Se on kyllä erikoinen suuntaus Suomessa, että ensin kunnat ja päättäjät saavat omasta mielestään tehdä päätöksiä lakiin perustuen, mutta sitten kun joku yrittää puolustautua, niin johan on eri ääni kellossa. Kaikki lait, tavat ja muukin unohtuvat niinkuin dementikoilla, jotka palaavat muistelemaan nuoruus vuosiaan. Se heille suotakoon lähimmäisen rakkaudella, koska kyse on aivan muusta.
      Mutta nyt eletäänkin tämän jutun ollessa kyseessä tässä hetkessä ja päivässä. Ei muistelmissa, jotka ovat mielessä säilyneet.
      Vai vaivaako ihmisiä, heidän tehtyä virheitä, sellainen uusi akuutti valikoiva muistinmenetys, joka koskee sanaa vastuunotto?

      • Aamuunet

        Aika olemattomaksi on tämä keitos kuivahtanut. Ei kai tässä mitään omaa intressiä ole juuri kenelläkään. Muutama kirjoittaja tekohengittää yksipuolista rummutusta. Kukaan ei halua kirjoittaa omalla nimellään millään foorumilla asiasta. En kyllä ihmettele. Ostajat saivat alussa paljon myötätuntoa kaikilta tahoilta, mutta heitä ”tukeva” kirjoittelu vei kaikki sympatiat valtaosalta seuraajia.

      • Kökköjuttu
        Aamuunet kirjoitti:

        Totta! Kaikki, jotka vähänkään ovat osallistuneet tähän keskusteluun ja esittäneet edes hiukan kritiikkiä MOT- ohjelmassa esitettyjä väitteitä kohtaan, ovat tietääkseni joutuneet jonkun toimesta hillittömän vinoilu/parjauskampanjan kohteeksi. Täällähän jopa nimillä ihmisiä kiusataan. Tietenkin sellaiset primitiiviset toimet voi jättää omaan arvoonsa ja ne kertovat lähinnä tuntemattomasta tekijästään/ tekijöistään. Tuskin ko. kampanjan takana ainakaan täysin terve ihminen voi olla! Niin kauan kun kohteet vaikenevat, ei selvyyttä tekijästä saada.

    • ryhmänräpättäjä

      Loijas ja Myllyoja ovat jotenkin erityisen vihamielisiä ostajaperhettä kohtaan. Mistäköhän johtunee.

      • Pipopois

        Ei voi kuin ihmetellä tuota lokakampanjaasi heitä kohtaan . Hehän eivät liity tähän hometaloasiaan lainkaan. Sekaisin olet kuin vanha seinäkello, kuka lienetkin! Ryhdistäydy, eivät ihmiset tuollaisia valheita niele, osaavathan he lukea tätäkin keskusteluketjua ja näkevät missä se kenkä puristaa ja pipo on juhannuksenakin tiukalla. Haittaat vain itsesi lisäksi niidenkin asiaa, joita muka puolustat täällä.

      • pipolium

        Ainoa viha, mitä näissä ketjuissa on nähty, on poliitikkoihin kohdistuvaa primitiivistä kouristelua. Kaivetaan jostain vanhoista, tähän asiaan liittymättömistä lehtijutuista lausahduksia, joiden merkityssisältöä ei edes haluta ymmärtää ja jotka eivät mitenkään liity käsiteltävään asiaan. Myös kaikkiin asiassa aktiivisesti kommentoiviin kohdistunut nettihäiriköinti saisi loppua. Mitään vihaa ei ole kohdistunut ns. perhettä kohtaan. En edes tunne ketään , joka tuntisi tuon perheen henkilökohtaisesti. En usko, että monikaan paikkakunnalla tuntee. Perheellä ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän nettivihan kanssa, mutta luulisi, että sieltäkin suunnasta tulisi jotain kommenttia asiaan, jos tätä ketjua seuraavat. Asia, joka ärsyttää on se, että hyökätään poliitikkojen ja myös kaikkien Pukkilalaisten kimppuun parjaamalla kuntaa ja sen ihmisiä. Tuollainen nimetön solvaus kannattaisi lopettaa hyvän sään aikana. Hyvä sää loppunee tiettävästi tässä asiassa Juhannuksen jälkeen. Tiedossa siis lienee piakkoin, kuka tuota häirintää tekee. Jokainen voi itse päätellä kenellä on intressi tähän.

      • ostakaahomekoulu
        pipolium kirjoitti:

        Eihän täällä ole hyökännyt kukaan muu kuin tämä varavaltuutettu tämän kyseisen perheen (ja sitä puolustaneiden) kimppuun, erityisesti sen äitiin kohdistuvalla kirjoittelulla.

        Sen sijaan täällä on kirjoitettu ihan normaalilla avoimella tavalla niistä Pukkilan kuntapoliitikoista, jotka ovat toimineet asiassa väärin. Eli ei täällä mitenkään ole kaikkien poliitikkojen ja pukkilalaisten kimppuun hyökätty, vaan on siis nostettu esille eräiden päättäjien (ja yhden varalla olevan) tökeröä toimintaa, sekä valtuutettu Jyrki Loijaksen kirjoitus, jossa todetaan, että Pukkilan kunnan taloutta on paikkailtu verojen nostamisen ja erilaisten kirjanpidollisten kikkailujen lisäksi myymällä merkittävissä määrin omaisuutta ja että enemmänkin olisi myyty, jos joku olisi ostanut.

        Kuntahan vieläkin myi tämän homekoulunsa, vaikka päättäjissä olisi ollut muutama viisas, joille eettisesti oikea päätös olisi mennyt rahan edelle.

    • ennytihanymmärrä

      Tarkoitatko, että se on häirintää, jos joku kommentoi sinun julkisesti sanomiasi "lausuntoja"? Vai ajatteletko, että Suomessa vallitseva sananvapaus koskeekin vain sinua? MIksi asioista ei saisi sinun mielestäsi keskustella?

      • pipolium

        En ole antanut mitään julkisia lausuntoja. Kenenköhän kanssa luulet keskustelevasi tällä kertaa? Onko sinulla jokin pakkomielle joistain erityisistä ihmisistä? Nimenomaan asioista pitäisikin keskustella, eikä keskittyä toisiin ihmisiin kohdistuvaan häiriköintiin. Jos sinulla siis on jotain sanottavaa esimerkiksi homekouluasiasta, niin ihan vapaasti keskity siihen. Sinä ja kaltaisesi näyttävät kuitenkin pyrkivän mieluummin asiaan liittymättömien henkilöiden kiusaamiseen ja kaikenlaiseen vinoiluun. Huvinsa tietysti kaikilla.

        Aika huvittava keskustelu ollut tämä. Aloittaja kirjoittaa Loijaksen esittämästä asiasta, jonka joku herneet vetäissyt kokee henkilöistä kirjoittamiseksi ja alkaa siksi itse kirjoittelemaan henkilöistä.

    • mistäonkyse

      pipolium! Kirjoituksesi antaa ainakin minulle, vaikka olen asiasta kaikin tavoin ulkopuolinen, sellaisen käsityksen, että olet tehnyt jotain ja nyt yrität vetäytyä sanomistasi sanoista ja asioista pois, vaikka olet osallinen. Mielestäni sellaisistakin asioista voi puhua, varsinkin jos olet jonkin lausunnon taannoin jo antanut.
      Väistämättä kirjoituksestasi kumpuaa tuntuma, että yrität painaa tehtyjä/sanottuja asioita villaisella. Ja minä en edes tiedä mistä keskustelet jonkun kanssa. Ei asiat katoa, eikä tehtyjä asioita saa enää tekemättömiksi. Viisaus ja viisastelu ovat 2 täysin eri asiaa.

      • kunminäsanon

        >>Kirjoituksesi antaa ainakin minulle, vaikka olen asiasta kaikin tavoin ulkopuolinen, sellaisen käsityksen, että olet tehnyt jotain ja nyt yrität vetäytyä sanomistasi sanoista ja asioista pois, vaikka olet osallinen.<<

        Juuri tuota eräät Pukkilan kuntapäättäjät ja yksi varalle jäänyt tekevät. Ja kaikkien pitäisi olla vain hiljaa ja antaa heidän tehdä mitä lystää...

      • Höpölium
        kunminäsanon kirjoitti:

        Vanne näyttää kiristävän joidenkin kirjoittajien päätä edelleen. Taisi loma loppua eräiltä. Ottakaa vaan ihan rennosti. On kesä ja helle. Tämä ketju on jo taputeltu! Lisäsolvaukset päättäjien suuntaan eivät auta ketään.

      • kaikkeasitänäkeekin

        Ei täällä ole yhtäkään päättäjää solvattu millään tavalla. Sen sijaan pari päättäjää ja yksi varasellainen ovat kirjoitelleet mitä sattuu sontaa. Varavaltuutettu Myllyojalla ei pelkästään kiristänyt jossain, vaan selvästikin esiin pulpahti miehen todellinen luonne, josta ei kyllä ole mitään hyvää sanottavaa.

      • Etnäevärejä
        kaikkeasitänäkeekin kirjoitti:

        Ei täällä ole yhtäkään päättäjää solvattu millään tavalla. Sen sijaan pari päättäjää ja yksi varasellainen ovat kirjoitelleet mitä sattuu sontaa. Varavaltuutettu Myllyojalla ei pelkästään kiristänyt jossain, vaan selvästikin esiin pulpahti miehen todellinen luonne, josta ei kyllä ole mitään hyvää sanottavaa.

        Ei täällä ole ostajaperhettäkään solvattu millään tavalla. Jos ei rakentavaa kritiikkiä ymmärrä, on kaikkea keskustelua todella turha jatkaa. Hyvää jatkoa vaan sinne, jos näitä höpökirjoituksia luette.
        Muutama heitä muka puolustava häiriökirjoittaja vaan on kirjoitellut katkeruuttaan pitääkseen asian yhä esillä. Vain yksi mielipide näyttää olevan tässä kirjoittelussa sallittu...jos ei yhdy asian julkisuuteen tuoneisiin kohdistuvaan ylistyslaulun, on automaattisesti paha ihminen näiden tukijoukkojen mielessä.
        Asioissa on yleensä hiukan enemmän värisävyjä, mutta niitä on paha tuoda esille näiden vain mustavalkotekniikkaa tukevien vastaanottajien kanssa.

      • värikästäon
        Etnäevärejä kirjoitti:

        Kylläpä sinulla taas kiristää...

        Perheen puolustajat ovat puhuneet ASIASTA, varavaltuutettu Myllyoja taas on roikkunut kiinni henkilöissä kuin pahainen rakkikoira.

      • äläoleilkimys
        värikästäon kirjoitti:

        Missä täällä on kyseessäolevasta perheestä mitään puhuttu? Mikä pakkomielle sinulla on tuosta valtuutetusta. Taidat uskoa noihin itse toistelemiisi väitteisiin. Yhtään esimerkkiä ei ole väittämistäsi asioista täällä nähty. Vääräntiedonlevittäminen oli varmaan sinun (kuka lienetkin) nimimerkkisi, ainakin sopisi hyvin kuvaan!

      • mätäkuu
        värikästäon kirjoitti:

        Kylläpä sinulla taas kiristää...

        Perheen puolustajat ovat puhuneet ASIASTA, varavaltuutettu Myllyoja taas on roikkunut kiinni henkilöissä kuin pahainen rakkikoira.

        Ilmainen neuvo!
        Keskity siihen varsinaiseen asiaan, äläkä mekasta täällä muita haukkumassa. Jos olet jotenkin mukana asiassa, voinet edistää sitä muilla toimin. Eikö se asia kiinnosta ketään? Eikö homesaaga kanna enää?

      • keskustellaankoASIASTA
        mätäkuu kirjoitti:

        Ilmainen neuvo!
        Keskity siihen varsinaiseen asiaan, äläkä mekasta täällä muita haukkumassa. Jos olet jotenkin mukana asiassa, voinet edistää sitä muilla toimin. Eikö se asia kiinnosta ketään? Eikö homesaaga kanna enää?

        Tässä sitä ASIAA:

        >> Ennen kuin MOT-ohjelma kertoi perheen tarinan maaliskuussa 2018 kaikelle kansalle, Pukkilan kunta ilmoitti ohjelman esityspäivänä etukäteen Facebookissa, ettei se kommentoi sovittua asiaa. MOT-ohjelmasta ilmeni, ettei kunta ollut suostunut kommentoimaan asiaa ohjelman tekijöillekään.

        Kuitenkin heti ohjelman esittämisen jälkeen valtuutettu Terhi Tikkala kirjoitti Facebookiin julkisen, pitkähkön kirjoituksen, jossa väitti, että kyseisessä MOT-ohjelmassa kunnasta "tehtiin pahis". Tikkala kirjoitti myöskin, että kunta oli ottanut asiasta enemmän vastuuta kuin MOT-ohjelmasta ilmeni. Tähän valtuutettu Jussi Simolinna ilmoitti Tikkalan kirjoituksen olevan hyvä, jonka jälkeen jatkoi fb-kommentointiaan ilmoittamalla, että neuvottelutulokseen päädyttiin kiinteistöllä kesällä 2014 tapahtuneen pienimuotoisen tulipalon, sekä ostajien luvattoman ja säädöstenvastaisen rakentamisen perusteella. Tässä yhteydessä Simolinna ilmoitti, että kunta ei ole halunnut kuormittaa ostajia yksityishenkilöinä turhalla julkisuudella, ja antoi siis ymmärtää, että kunnan vaikenemiselle julkisuudessa oli hieno syy; ostajien suojeleminen.

        On todistettavaa faktaa, että neuvotteluissa ei koskaan esitetty valtuutettu Jussi Simolinnan väittämiä asioita, eikä Sipposta ja Hämäläistä ole aiemmin syytetty tuollaisista asioista. Näin ollen Simolinnan väite siitä, että neuvottelutulokseen päädyttiin tuollaisten asioiden takia, on täysin totuudenvastainen.

        Kun asiasta yritettiin käydä keskustelua eräiden pukkilalaisten ylläpitämässä Pukkila fb-ryhmässä, kielsi yksi ylläpitäjistä - vaikka oli antanut aiemmin ostajien toimista täysin valheellisen kuvan antavien viestien olla ryhmässä kaikkien nähtävillä - asiasta keskustelun kokonaan ja heitti tietyt henkilöt, mukaanlukien vääriä väittämiä korjailleen Katariina Sipposen, ulos ryhmästä.

        Tätä ylläpitäjän toimintaa ennen Pukkilan kokoomuksen edustaja, asiaa kommentoineen ja väärää tietoa antaneen Jussi Simolinnan puoluetoveri, varavaltuutettu Juha Myllyoja oli jo lukuisilla viesteillään pyrkinyt hiljentämään keskustelun. Näissä kommenteissa mm. irvailtiin sillä, miten kaikkien, etenkin Ylen annin seuraajien elämä on näin pääsiäisenä yhtä kärsimystä ja ilmoitettiin ko. fb-ryhmästä tulleen entisten pukkilalaisten pahan olon oksennuspaikka. Sen jälkeen Simolinnalta perusteluja (hänen kommentoinnilleen) kysellyttä henkilöä alettiin syyttää Juha Myllyojan taholta spämmäämisestä. Todellisuudessa keskustelu oli mennyt saman toistoksi Myllyojan itsensä pyrkiessä estämään avoimen keskustelun. <<

      • jyrsijänperse
        keskustellaankoASIASTA kirjoitti:

        Täyttä roskaa!

      • todistelut

        Ei vaan täyttä totta!

      • pukkilagate
        todistelut kirjoitti:

        Ei vaan täyttä totta!

        Taasko täällä toistellaan tätä samaa vanhaa asiaa? Tuo jo kymmenennen kerran tänne kopioitu ja ilmeisesti kirjoittajansa mielestä kanonisoitu "totuus" alkaa olla jo hieman väsähtänyt yritys lämmitellä tätä keskustelua. Ilmeisesti näiden tuntemattomien kirjoittajien mielestä kukaan muu ei saisi tuoda asiasta omia mielipiteitään esille. Tähän tavoitteeseen on päästykin, kun seuraa näitä keskusteluja, joissa ainoat osallistujat näyttävät olevan ostajien myötäilijöitä(joita ei ole montaa) ja muutama ilmeisesti huumoripohjalta keskustelua höystävä huvittelija. Kaikki vakavasti asiasta keskustelemaan ryhtyneet, on pyritty jotenkin kyseenalaistamaan ja he ovatkin jättäytyneet erinäisen , hyvinkin laaja-alaisen häirinnän jälkeen pois keskustelusta.
        Mielestäni T. Tikkala toi esille täysin asiallisesti kantansa ko. ohjelmasta, joka monien mielestä oli aika yksipuolinen ja tarkoitushakuisesti kunnan toimintaa kritisoiva. Hän on tuonut myös hyvin esille kritiikkinsä myös kunnan toimintaa kohtaan. J Simolinna taas toi esille ilmeisesti kunnan päätöksenteossa taustalla olleita syitä sopia asia aikanaan.
        Ostajien syistä sopia asia taas on varmaankin heillä itsellään paras käsitys. Heille tiedoksi, ettei kuntakaan ole mikään meedio, joka tietäisi heidän mielenliikkunsa. Täällä ostajat eivät ole tuota syytä tietääkseni tuoneetkaan esille missään vaiheessa, vaikka joku sitä on suoraan kysynytkin. Ja oikeushan heillä onkin asiasta vaieta, jos syy ei esimerkiksi kestä päivänvaloa tai he muista syistä eivät halua sitä tuoda esille. Tuon syyn ainakin minä haluaisin tietää ja sitä olen miettinytkin, kun tähän asiaan on näissä ryhmissä törmännyt.

      • onpassinunvaikeatajuta
        pukkilagate kirjoitti:

        Kuulehan ystäväisemme, kun se Simolinna puhui ihan täyttä puppua niistä sopimukseen päätymisen syistä, ja kun sitten häneltä (Simolinnalta) pyydettiin perusteluja väitteilleen, hyökkäsi puoluetoverinsa, varavaltuutettu Juha Myllyoja näiden perusteluja pyytäneiden kimppuun kuin kajahtanut hyeena.

        Ostajilla ei ole syytä salata sopimukseen päätymisen syitä ja ne tulevat kyllä ilmi ihan siitä MOT-ohjelman kyseisestä jaksostakin. On tosi erikoista, että esimerkiksi juuri varavaltuutettu Myllyojalle... ei aukene, ei sitten niin millään se, miksi tämä sovinto oli jutun ratkaisu siinä vaiheessa.

      • pukkilagate
        onpassinunvaikeatajuta kirjoitti:

        Kas kummaa. En ole nähnyt näissä keskusteluissa kenenkään hyökkäävän ostajatahoa vastaan millään tavalla.
        Sensijaan kaikkia muita vastaan hyökätään kyllä ihan nimellä haukkuen, kuten tuo vastauksesi hyvin jälleen osoittaa. Mitään faktaa ei väitteiden tueksi normaaliin tämän ryhmän tapaan tietenkään esitetä. Ilmeisesti tuo oikeustaju on jotenkin nyrjähtänyt sinulla täällä vouhkatessasi, kuka lienetkin.
        Jos se, mitä sinä tuntematon kuiskuttelija täällä ajat olisi oikeutta Suomessa, olisi maamme varmaan jokin hirviömäinen diktatuuri. Inhottava oman edun ajaminen keinolla millä hyvänsä kyllä haisee tässä asiassa kilometrien päähän!

      • niinkös

        Olisiko Suomi se lanseeraamasi henkinen Neuvostoliitto?

      • pukkilagate
        niinkös kirjoitti:

        En ymmärrä tuota sekoiluasi! Mitä oikein höpiset! Oletko hullu?

      • rauhamieleenhöpöttäjä
        niinkös kirjoitti:

        Olisiko Suomi se lanseeraamasi henkinen Neuvostoliitto?

        Näyttää siltä, että joku häiriintynyt maalailee täällä ns. olkiukkoa , jota vastaan sitten käy lokakampanjaa. Mikäköhän tuollaiseen vihaan on syynä? Mielenkiintoista kyllä noin psykologisessa mielessä. Hometaloasia on erikseen, mutta se ei tuota sankaria tunnu edes kiinnostavan, ainoastaan toisinajattelijoiden häiriköinti ja kaikenlainen keljuilu asiaan liittymättömiä päättäjiä ja muita sivullisia kohtaan. Kannattaa hyödyntää niitä oman kotikuntasi terveyspalveluja, missä lienet asutkaan.

      • hyvinvedetty
        rauhamieleenhöpöttäjä kirjoitti:

        Ihan turha selitellä. Simolinna kirjoitti vastoin totuutta ihan mitä sattuu ja kun häneltä pyydettiin perusteluja väitteilleen, hyökkäsi puoluetoverinsa, varavaltuutettu Juha Myllyoja näiden perustelujen pyytäjien kimppuun ja aloitti käsittämättömän räksytyksen. Noh, paljastipa varallaolija todellisen luonteensa ajoissa, kun taisi siinä mennä häneltä mahdollinen tuleva valtuustopaikka ja potentiaalisia äänestäjiä. Joskaan niitä äänestäjiä ei ollut viime vaaleissakaan kuin 14 kpl, joten olisiko lie paikkaa ollut luvassa ilman tätä paljastumistakaan.

      • pukkilagate
        hyvinvedetty kirjoitti:

        Taas samaa uraa näytät jyrsivän. Turha huolehtia jostain vaaleista. Kova on ainakin politiikkaan liittyvä kiinnostus sinulla. Taidat olla itse ehdokkaana tulevissa vaaleissa kun noin jäytää...olisiko vasemmistoliitto sinun valintasi?

      • äänestän

        Totta kai kuntapolitiikka ja -vaalit kiinnostaa. Eikö saisi?

      • Anonyymi
        pukkilagate kirjoitti:

        Taasko täällä toistellaan tätä samaa vanhaa asiaa? Tuo jo kymmenennen kerran tänne kopioitu ja ilmeisesti kirjoittajansa mielestä kanonisoitu "totuus" alkaa olla jo hieman väsähtänyt yritys lämmitellä tätä keskustelua. Ilmeisesti näiden tuntemattomien kirjoittajien mielestä kukaan muu ei saisi tuoda asiasta omia mielipiteitään esille. Tähän tavoitteeseen on päästykin, kun seuraa näitä keskusteluja, joissa ainoat osallistujat näyttävät olevan ostajien myötäilijöitä(joita ei ole montaa) ja muutama ilmeisesti huumoripohjalta keskustelua höystävä huvittelija. Kaikki vakavasti asiasta keskustelemaan ryhtyneet, on pyritty jotenkin kyseenalaistamaan ja he ovatkin jättäytyneet erinäisen , hyvinkin laaja-alaisen häirinnän jälkeen pois keskustelusta.
        Mielestäni T. Tikkala toi esille täysin asiallisesti kantansa ko. ohjelmasta, joka monien mielestä oli aika yksipuolinen ja tarkoitushakuisesti kunnan toimintaa kritisoiva. Hän on tuonut myös hyvin esille kritiikkinsä myös kunnan toimintaa kohtaan. J Simolinna taas toi esille ilmeisesti kunnan päätöksenteossa taustalla olleita syitä sopia asia aikanaan.
        Ostajien syistä sopia asia taas on varmaankin heillä itsellään paras käsitys. Heille tiedoksi, ettei kuntakaan ole mikään meedio, joka tietäisi heidän mielenliikkunsa. Täällä ostajat eivät ole tuota syytä tietääkseni tuoneetkaan esille missään vaiheessa, vaikka joku sitä on suoraan kysynytkin. Ja oikeushan heillä onkin asiasta vaieta, jos syy ei esimerkiksi kestä päivänvaloa tai he muista syistä eivät halua sitä tuoda esille. Tuon syyn ainakin minä haluaisin tietää ja sitä olen miettinytkin, kun tähän asiaan on näissä ryhmissä törmännyt.

        Kunnan syitä sopia juttu ei voi olla asiat, joita ei ole tapahtunut. J Simolinna siis suolsi julkisesti sontaa ja J Myllyoja puolusti häntä typerällä tavalla, ostajaperhettä solvaten.

    • HysHys

      Onko Pukkilan kunta niin pieni ja sen päättäjät sitten niin sisäpiiriläisiä, että heitä koskee jokin uusi laki, nimeltänsä Pukkilan kunnan päättäjien yksittäinen diplomaattinen koskemattomuus? Eikö heidän juuri pitäisi olla kuntalaisten "palvelijoita" eli eikö heidän tulisi ajaa kuntalaisten etuja? Vai ajatteletko, että päättäjät voivat yhtä aikaa sekä polttaa, että rakentaa siltaa itsensä ja kuntalaisten välillä?
      Tarkoitatko, ettei päättäjien harmonista kesäloma rauhaa häiritä : ) ?

      • vastuusikannapäättäjä

        No ainakin siellä on yksi päättäjä, joka valittaa sitä, että hänen rauhansa häiriintyy asioiden selvittely-yrityksistä. Kohta taitaa olla melko hankalat paikat, kun selvittely alkaa tosissaan. Kannattaisi miettiä tällaiset asiat ennen kuin asettuu ehdolle. Ei kuntapäättäjän rooli ole pelkkää läpihuutojuttujen äänestämistä ja pullakahveja.

      • Anonyymi
        vastuusikannapäättäjä kirjoitti:

        " Ei kuntapäättäjän rooli ole pelkkää läpihuutojuttujen äänestämistä ja pullakahveja." Nimenomaan sitä se on Pukkilassa ollut. Tietämättömät tyypit on narsistin vedätettävissä.

      • Anonyymi
        vastuusikannapäättäjä kirjoitti:

        No ainakin siellä on yksi päättäjä, joka valittaa sitä, että hänen rauhansa häiriintyy asioiden selvittely-yrityksistä. Kohta taitaa olla melko hankalat paikat, kun selvittely alkaa tosissaan. Kannattaisi miettiä tällaiset asiat ennen kuin asettuu ehdolle. Ei kuntapäättäjän rooli ole pelkkää läpihuutojuttujen äänestämistä ja pullakahveja.

        Eikös tämä samainen päättäjä sanonut: ”Kyse on kunnan rahoista joista me joudumme vastaamaan kuntalaisille”. Näin hän tietääkseni vastasi ostajaperheen äidille tämän ihmetellessä, eikö kunta tosiaankaan aio mitään muuta maksaa kuin kauppasumman kaupanpurussa.
        Todellakin herää kysymys: Kuinka hyvä matikkapää on kuntapäättäjillä?! Ovatko he kuntalaisten valtuuttamina hoitamiensa asioiden tasalla!?
        Kaikista järkevintä olisi ollut hoitaa asia sovulla ostajaperheen kanssa. Purkaa kauppa ja maksaa vähintäänkin tehdyistä remonteista varsinkin kun kunnalla oli vakaa tarkoitus käyttää tehtyjä remontteja Kanteleen koulukiinteistöjen uudelleen myynnissä. Mutta ei. Hinnalla millä hyvänsä piti ajaa yrittäjä perheineen mahdollisimman suureen taloudelliseen ahdinkoon jotta kaupanpurkua ei tarvitsi tehdä tai jos se on pakko hyväksyä niin pelkällä kauppasummalla.
        Kuntapäättäjät valitsivat (vaativat perheenkin siihen) tien jossa ”kehiin” otetaan asianajaja. Tässä vaiheessa tämä alkoi sitten olla kaikille kallista. Kuntapäättäjät mitä ilmeisimmin ajattelivat, että kyllä kunnalla on varaa maksaa asianajaja Rajamäelle muttei yrittäjälle perheineen. Lisäksi kunnan varoista maksettiin myös täysin turhaan tehdyt tutkimukset homeisista täysin purkukuntoisista kiinteistöistä. Perhehän oli jo teettänyt omilla varoillaan täysin kattavat tutkimukset jotka kuntakin sai heiltä ilmaiseksi.
        Nyt tiedossa on sitten oikeudenkäynti.
        Viimeistään tässä vaiheessa on nyt täysin aiheellista kysyä: Kannattiko? Oliko ihan pakko toimia noin? Ovatko päättäjät vastuussa toiminnastaan ja sen aiheuttamista kustannuksista kuntalaisille?
        Maksetaanko kunnan rahoista edelleen samaiselle asianajajalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs kuntalainen kysyi ns. kaupanpurkusopimuksen jälkeen pitkänlinjan Pukkilalaiselta kuntapoliitikolta: ”Tiesitkö minkälaisesta yrityksestä oli kyse?” Johon tämä vastasi: ”En tiennyt.”
        Onko mahdollista, että kuntapäättäjät tekivät päätöksiä asian suhteen vain uhkaavaa kaupanpurkua ajatellen. Kyllä on kun kyseessä on Pukkilan päättäjät.
        Olisiko kannattanut kuitenkin hieman perehtyä ja miettiä mikä on kunnan kannalta loppupeleissä paras ratkaisu. Jos hieman olisi ollut näkemystä kuntataloudesta niin eikö kyseinen yritys olisi kannattanut yrittää pitää Pukkilassa. Olisi voinut myöntää virheensä ja sovitella asiat.
        Mieluummin tosiaan maksetaan asianajaja Rajamäelle suuret summat palveluksistaan jotka tulevat vielä noita veloituksiaan kalliimmiksi.
        Kyllä Pukkilan kunnan kuntatalouden heikko tila on pitkän linjan kuntapoliitiikan seurausta. Tämäkin tapaus sen hyvin osoittaa.

    • Anonyymi

      orimattila, syvää hämettä, ollaan pahuuden ytimessä
      Ihmiset on sekaisin. Miten kunnan johto voi käyttäytyä noin
      voi
      tässä ajassa

      niiden on annettu rellestää
      luottamustehtävä eintarkoita lupaa sikailla kaikin tavoin

      luottamus on pois otettavissa
      virkamiesten sopimuksia on korjattava

      Miten irtisanominen hoidetaan
      ja heidän toiminta pitää olla läpinäkyvää
      ja tutkittavissa

      • Anonyymi

        ???? ja mitähän tämä yrittää sanoa taas vaihteeksi. Mitä Orimattilan tänne keskusteluun kuuluu? Olisiko tuon kirjoittaja itse taas vaihteeksi sekaisin.

      • Anonyymi

        Kunnan johto-ko????!!!!! Eikös Orimattila ole kuitenkin edelleen kaupunki.?

    • Anonyymi

      Loijashan kannattaa haastaa todistajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe