Uusi parisuhde keski-iällä

Toisaalla toinen?

Asuuko omakotitalossa ja huolehtii lapsista? Sitten tuon ymmärtää. Voitko auttaa häntä niissä? Voi olla, ettei tarpeet täsmää, sääli, sillä sinun toive kuulostaa hyvältä.

Jos keski iällä aloittaa suhteilun on se hyväksyttävä että sillä on entisyyttä. Perhettä tai muita velvoitteita jotka sinut ohittaa. Niin kauan kun asutte eri osoitteissa ei ole mitään sanomista ketä se tapailee tai miksi on kiireinen. Ikävä totuus sulle. Yritä edes tuossa iässä oppia suhteilemaan niin että molemmilla on hyvä olla. Selkeästi vaadit enemmän kuin toinen kykenee. Nyt hynttyyt yhteen ja sama osoite ratkeaa ne epävarmuus tunteet että se kiire missä kulkee. Näin se vain on. Ja jos tuotakaan et ole oppinut tuohon ikään tullessa on kuule voi voi. . Kyllä parisuhteessa ollaan enempi yhdessä kuin 1-2 pv viikossa. Todellinen suhde on jo lähes päivittäin. Jos siihen ei ole toisella edes tarvetta ei silloin halua sinun kanssa oikeaa suhdetta.

Tuo riippuu vähän miehestä, mutta ethän voi hävitä mitään. Nauti elämästä. TUo vaikutti kuitenkin tervejärkiseltä ja suhteellisen hyvällä pohjalla. Mikäli miehellä vastuullinen työ ja sitoo häntä, ymmärrän täysin tuon oman ajan tarpeen, koska työ stressaa liikaa ja hän ei halua sinun näkevän häntä stressaantuneena.
Kysyn voisitteko puhua asioista todellisuudessa niiden opikeilla nimillä ja kerro sinä omat toiveesi. Niin, on parempi, että olette alusta pitäen rehellisiä, kuin se, että joitakin piirteitä ja asioita ei tiedä toisesta, jolla voi olla strateginen vaikutus tulevaisuuteen.
Ehditte elää yhdessä varmasti, mutta itse kävisin tuon keskustelun, jotta tiedät, miksi tuon pituiset tauot. Parisuhteessa näette päivittäin kuitenkin, ellei matkatöissä toinen.

Miksi pitäisi aina olla joku toinen salassa jos ei halua nähdä usein? Mieshän nyt vaan sattuu viihtymään hyvin yksinään, toiset vaan on sellaisia.
Minä haluaisin nähdä sellaisen naisen joka päivä joka tykkää seksistä, olisi unelmanainen.
Viimeisin suhde kaatui seksin vähyyteen.

Aloittajan teksti kuulosti kuin omilta ajatuksiltani mutta siis minä olen suhteessa nainen ja se joka haluaa nähdä harvemmin. Ymmärrän siis miestäsi enkä usko että millään tasolla on kyse siitä ettei hän rakasta.
Mulle 2pv viikossa on paljonbtoisen kanssa oloavja toinen haluaa enemmän ja se tuntuu todella painostavalta ja tukalalta. Eikö hänelle mikään riitä, on usein ajatukseni kun hänen toivettaan myötäillen teen kompromissin. Itselläni on elämässä myös paljon muita mukavia juttuja enkä voi käsittää sitä että ihmiset haluaa laittaa lähes kaiken aikansa kumppanin kans yhdessä olemiseen. En uskovettä se menee niinbettäbpaljon yhdessä vietetty auka olis todiste rakkaudesta ja hyvästä suhteesta. Voidaan vaihtaa miehiä😀😇 kun tuo kumppanisi asenne kuulostaa vain ja ainoastaan erinomaiselta.

Kiitos asiallisista vastauksista : )

Mies asuu kyllä omakotitalossa ja siinä riittää työpäivien jälkeen melko paljon puuhaa, huollettavia ei samassa taloudessa asu. Olen edelleen 100varma, ettei hänellä ole toista, sitä en ala edes spekuloida, vaan kyse on jostain muusta. Ilmeisesti hän on ajan saatossa vaan tottunut olemaan itsekseen ja tekemään omalla ajallaan, omalla pihallaan mitä lystää ilman, että joku "olettaa" saavansa aikaa ja huomiota häneltä. En voi muuttaa hänen luokseen etäisyydestä johtuen, eikä hän minunkaan luokseni (hänen töistä johtuen) eli asumistilanne ei tule näillä näkymin ihan heti muuttumaan.

Yritän pyytää häneltä enemmän aikaa, mutta häntä alkaa ahdistamaan minun "painostus", vaikka teen sitä TODELLA harvoin. Joskus, kun otan asian esille, miestä alkaa ahdistamaan. Hän kokee painetta siitä, ettei voi antaa minulle sitä mitä minä haluan eli enemmän hänen aikaansa. Koskaan en ole saanut tolkullista vastausta, miksi ei voida olla useammin ja useampia öitä yhdessä...vastaus on ympäripyöreä, minulle jotenkin järjetön. Hän muka tarvitsee omaa aikaa (reilusti), jotta voi olla kanssani ns. parhaimmillaan. Saako hän siis stressiä minun seksuaalisuudestani siitä, että haluan seksiä (niinkin paljon), vai onko kyse muusta? Onko hän vaan luonteeltaan niin yksineläjä, ettei osaa vielä taipua tiiviimpään yhdessäoloon? Vai enkö vain ole hänelle mielekästä seuraa, että hän jaksaisi olla kanssani useamman päivän viikossa? Hän kyllä sanoo rakastavansa minua, nauttii kuulemma seurastani ja seksistämme (paljon!), mutta jokin kuitenkin hiertää. En halua puhua aiheesta kovin usein, vaan yritän sen antaa olla ja samalla itse kärsin tilanteesta. Ehkä vaan haluan olla hänen kanssaan enemmän kuin hän minun, nyt tai jatkossakaan : (

Harkitse tarkkaan pyydätkö enemmän aikaa. Ainakin itse olisin erittäin kiusaantunut, jos mieheni haluaisi viettää kanssani enemmän aikaa. Olen nyt kahdeksatta vuotta suhteessa, erittäin pitkän ex-liittoni jälkeen. Kadotin ex-liittoon koko elämäni. Erottuani olin sitä mieltä, että uusi suhde löytyy, ja haluan vielä ehdottomasti uuden suhteen, jossa asutaan yhdessä. Jo parin kuukauden kuluttua erosta tulin toisiin mietteisiin. Ikävän ex-liittoni loppuvuodet olivat kärvistelyä ja sietämistä. Myös lasten taholta. Kun viimeinkin ero koetti, oli aivan ihmeellistä kun sain tutustua lapsiini kunnolla, vaikkakin heidän aikuisuutensa kynnyksellä - ilman mitään heidän isänsä sekoiluja asioihin. Lasten ystävätkin alkoivat käymään kylässä ja viihtymään kunnolla. Itse sain alkaa yhä enemmän panostamaan myös työhöni ja harrastuksiin. Alle puolessa vuodessa totesin, että jos miehen otan, niin sellaisen, jolla on ns. oma elämä ja etenkin omia ystäviä = oma sosiaalinen elämä. Että mies ei 'tarvitse' minua, haluaa viettää aikaa kanssani, kohtuullisesti :). Olenkin mieheni kanssa lähes aina la-su, joskus pe-su. Jos väliin jää viikonloppu tai pari, se ei haittaa. Jos hänen mielestään pitäisi nähdä viikollakin, se olisi mahdotonta. Minulla on illat täynnä. Öisin en haluaisi häntä häiritsemään untani. Uni se on se perusasia, jonka häiriintyessä herkästi uuvun. Työt menee pieleen enkä jaksa harrastaa.

Mies voi saada stressiä seksistä, tai pelkästään ajatuksesta, että on 'velvollisuus' tavata. Ihan sama naisilla... Parisuhteenhan pitäisi perustua täysin vapaaehtoisuuteen. Tavataan silloin, kun molemmat niin haluavat. Jos toinen haluaa yhteiseloa huomattavasti enemmän kuin toinen, ei kannata jatkaa suhdetta. Lopulta molemmat olisivat erittäin todennäköisesti tyytymättömiä.

On myös hyväksyttävä, että lähes kaikissa parisuhteissa toinen rakastaa ja kaipaa enemmän kuin toinen.

Meilläkin mies haluaa omaa aikaa ja minä haluaisin ĺäheisyyttä, halailua ym. Hänelle on tv tärkeämpi kuin minun läheisyys. Olen suhteessa mutta yksinäinen.

Hei Nainen41Vantaa

Kerrot tilanteestasi, joka tuntuu kilpistyvän aina samaan solmuun: Sinä tahdot enemmän aikaa yhdessäoloon kuin mies.

Meidän on tässä palstalla turhaa ja hyödyntöntä yrittää arvailla, miksi mies tahtoo näin. On vain hyväksyttävä se tosiasia, jonka mies on useampaan kertaan sinulle ilmaissut: Hänelle riittää tapaaminen sen suunnilleen kerran viikossa.

Et voi muuttaa miestä etkä vaatia 'oikeutusta' enempään yhdessäoloon. Sen sijaan sinun on hyväksyttävä totuus: tämän miehen kanssa suhteeni tulee olemaan kerran viikossa tapaamista.
Ja tähän suhteeseen sinun on itse päätettävä, sitoudutko vai et. Kulutat itseäsi ja toista, jos et hyväksy totuutta vaan koko ajan koet, että asian pitäisi olla toisin (vaikket sitä ääneen pyytäisikään). Sinun on itsesi kanssa käytävä jaakobinpaini, riittääkö tämä suhde sinulle tai jos haluat kokoaikaisemman suhteen, tämän miehen kanssa se vaan ei onnistu. Voi kuulostaa karulta, mutta elämän hyvinvointi lähtee aina tosiasioiden hyväksymisestä. Mitä ajatuksia tämä herättää?

Merja, diakoni.

Merja,

En ole siis valmis lopettamaan tätä suhdetta miehen yksityisyyden tarpeen takia, halusin vain kuulla muiden kokemuksia & mielipiteitä asiasta ja hyviä kommentteja on tullutkin. Olen sitkeä sissi ja haluan katsoa mihin suhde tästä etenee. Olemme puhuneet pariin otteeseen (ihan rauhalliseen, rakentavaan sävyyn) miehen "erakkomaisuudesta" ja hän tiedostaa sen itsekin. Hän on ollut jo muutaman vuoden omillaan ja opettelee nyt uutta suhde-elämää keski-iässä. Uutta kuviossa on myös se, ettei saman katon alla asuminen ole näköpiirissä eikä luonnollisesti myöskään yhteisen perheen perustaminen, tämä on molemmilla jo taakse jäänyttä elämää. Nyt siis molemmat opetellaan uusia kuvioita ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olemme kuitenkin niiin samankaltaisia luonteeltamme ja seksuaalisesti, ettei tällaista matchia voi ohittaa. Tiedän sisimmissäni, että mies tekee kyllä parhaansa...opettelen itse nyt enemmän sitä kärsivällisyyttä : )

Olen ollut kaksi kertaa vakavammassa suhteessa ja molemmat ovat kaatuneet minun ahdistukseen siitä, kun toinen haluaa olla jatkuvasti kuin paita ja peffa.

Jos joskus vielä alan seurustelemaan toivon että se toinen olisi sellainen, että hän eläisi vain siinä hetkessä. Ei suunnittelisi mitään eteenpäin, ei muistelisi mennyttä, nauttisi siitä mitä just sillä hetkellä meidän välillä on.

Samaa mieltä Merja diakonin kanssa, olet miehelle panopuu eikä hän rakasta sinua, jos ahdistuu läheisyyden tarpeestasi.

Minulla olisi tuo sama ongelma, jos mieheni haluaisi nähdä useammin kuin 1-2 pv viikossa. Näemme viikonloppuisin, yleensä la-su (ei ole kiveen kirjoitettu, jos on muuta jommalla kummalla emme näe).

Miten sinulla riittää aikaa miehelle viikolla? Etkö ole töissä? Eikö ole mitään muuta tekemistä? Itse käyn tosiaan töissä viikot, illat menee harrastuksissa, näen ystäviäni, aikuisia lapsiani. Jos lapset tulevat vkl kun mies on täällä, hän tajuaa lähteä kotiin jonkin ajan päästä. Niin että voin olla lapsen/ lasten kanssa keskenään.

Tekstistäsi heijastuva itsekkyys saattaa ajattelemaan sen esiintyvän muissakin asioissa yhdessäolon tiivistyessä. Mihin pisteeseen miehesi mahtaisi sitä sietää?