Postimerkkeily ei sovellu nykyajan lyhytjännitteiseen maailmaan. Hammasteen selvittämisen jotenkin ymmärrän koska se käy suht vsivattomasti, mutta paperin painatuslaadun tai vesileiman en.
Merkeille ei tunnu olevan myöskään 100 % turvallista söilytystapaa sillä edellytyksellä että haluaa myös katsoa kokoelmaansa silloin tällöin, eikä vain pitää pimeässä pankkiholvissa. Siis taskullisista kansioista tai säilytyskirjoista merkki voi ilmavirran tai muun hipaisun perusteella pudota lattialle kengänpohjan alle. Ja kun merkin kunto on ratkaisevan tärkeää arvon kannalta.
Taidan hankkia perusmerkit ja katselka niitä. Jättää vesileimat ja painolaadut harmaaapäisillr papparaisille.
Merkeille ei tunnu olevan myöskään 100 % turvallista söilytystapaa sillä edellytyksellä että haluaa myös katsoa kokoelmaansa silloin tällöin, eikä vain pitää pimeässä pankkiholvissa. Siis taskullisista kansioista tai säilytyskirjoista merkki voi ilmavirran tai muun hipaisun perusteella pudota lattialle kengänpohjan alle. Ja kun merkin kunto on ratkaisevan tärkeää arvon kannalta.
Taidan hankkia perusmerkit ja katselka niitä. Jättää vesileimat ja painolaadut harmaaapäisillr papparaisille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ne merkit sieltä putoa, kun pidät kansion pystyssä, kuten kirjahyllyssäkin.
Niin ja et kai sä olkkarissa kenkiä pidä? Lattiatkin siitä kuluu, kun pohjassa voi olla sepelinmuruja. Mäntyparketti on perin pehmeää.
Postimerkkeily ei liene koskaan ollut mikään valtavirran harrastus. Kuten muissakin harrastuksissa, harrastajat voivat olla eri tasoisia, toinen on syventynyt aiheeseen viimeistä pilkkua myöten mutta naapuri voi harrastella vain pintapuolisesti asiaa. Harrastus kun ei ole työtä niin sehän ei haittaa ketään jos on vain pintapuolisesti aiheeseen tutustunut. Syvällinen perehtyjä voi sitten päteä tietämyksellään.
Kunpa ihmiset vapautuisivatkin työn ikeestä niin aika jäisi sellaiselle mitä oikeasti haluaisi tehdä kuten esim. harrastukset. Harrastuskin menee pilalle jos siitä tulee työ. Harrastus on nimenomaan vapaamuotoista, voi harrastaa jos huvittaa mutta ei ole pakko. Työ sen sijaan on pakkotahtista ja sinne on mentävä vaikka ei huvittaisikaan, muut sääntelevät työtä niin paljon että tekijällä ei ole juurikaan sananvaltaa työhön, yms. yms.
Nykyään on hauska keräillä eri aiheisilla kuvilla varustettuja postimerkkejä, kun niitä painotekniikan kehityttyä on paljon saatavilla. Itse keräilen eläin- ja kukka-aiheita. Niitä voi järjestellä kansioihin mielensä mukaan ja katsella silloin kun huvittaa. Eivät ole välttämättä niin arvokkaita, että jos joku tipahtaa, niin ei vahinko ihan hirveästi harmita.
Täydellisiä maa-kokoelmiahan on melkein mahdoton saada, joten luovutin sen tavoittelun. Talletan kyllä kaikki mieleiseni merkit ja tutkin tarkemmin, jos jokin merkki alkaa kiinnostaa. Mielenkiintoinen harrastus kaikenkaikkiaan.
Vielä tuli mieleen, että nykyään on paljon helpompaa saada tietoa merkeistä, kun joka maan kaikki merkit löytyvät netistä.,Esim. Stampworldin sivuilla on kaikista merkeistä kuvat ja selostukset, luettelohinnat, hammastukset jne. Sovelluksen käyttö on ilmaista, vaatii vain rekisteröitymisen.
Filateliahuutokaupat ja esim. Ebay:n postimerkkisivut ovat mielenkiintoista seurattavaa.
No valokuvaa ne merkkinsä makrokameralla ja tallentaa kuvat optisina tallenteina. Ja sulkee ne varsinaiset aarteet pankkiholviin.
Näin voi aina turvallisesti ihailla kokoelmiaan ilman suurennuslaseja ja vahingoittumisen vaaraa.
Postimerkkinäyttelynkin voisi näin järjestää netissä ilman vaivalloista tavarankuljetusta ja varkaiden pelkoa.
Mutta niitä kun on niin mukava näperrellä ja järjestellä kokoelmia, liittää uusia merkkejä, tutkia leimoja jne. :)