Tutkimus: Uskonnottomuus saa aikaan vaurautta

Tutkimus: Kansakunta vaurastuu, kun uskonnollisuus vähenee – ja naisten oikeudet paranevat

Maallistuminen ja liberaalit arvot kasvattavat myös materiaalista hyvää. Naisia ja homoja syrjivät uskonnolliset maat ovat usein myös köyhiä.

Maallistuminen eli uskonnon merkityksen väheneminen auttaa kansankuntia vaurastumaan, toteaa tuore tutkimus.

Maallistuminenkaan ei kuitenkaan takaa vaurastumista, jos yksilön oikeuksia ja etenkin naisten oikeuksia ei kunnioiteta.

Jos esimerkiksi abortti, avioero ja homous ovat hyväksyttyjä, maalla on entistä suuremmat mahdollisuudet pärjätä myös materiaalisella tasolla.

Uskonnon ja vaurastumisen suhdetta ovat selvittäneet tutkijat englantilaisesta Bristolin yliopistosta ja amerikkalaisesta Tennesseen yliopistosta.

Tutkimusartikkeli on julkaistu Science Advances -lehdessä. Britanniassa tutkimuksesta ovat uutisoineet muun muassa The Times sekä Independent-lehti.

Jo aiemmin on tiedetty, että uskonnolliset maat ovat yleensä köyhiä ja sekulaarit eli maallistuneet maat rikkaita.

Erimielisyyttä on ollut sen sijaan siitä, kumpi oli ensin, muna vai kana: tuoko rikastuminen mukanaan uskonnon merkityksen vähenemisen, vai edeltääkö maallistuminen vaurastumista.

Tutkijaryhmä vertaili uskonnon merkitystä sekä talouskasvua 109 maassa 1900-luvulla. Lopputulema oli, että maallistuminen tapahtuu ensin, ja vasta sitten alkaa vaurastuminen.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005766584.html

Uskonnottomuutta ja suomalaisen yhteiskunnan vaurastumista voi edistää esimerkiksi kirkosta eroamalla. Kirkosta eroaminen on ilmaista ja vie vain pari minuuttia osoitteessa www.eroakirkosta.fi.
3
Ilmianna
Jaa

27 Vastausta



Jo se, että eroaa kirkosta eikä näin maksa kirkolle veroa, auttaa yhteiskuntaa. Yksittäiselle kuluttajalle jää enemmän rahaa käyttöön, mikä parantaa elämänlaatua. Lisäksi yritykset hyötyvät, kun kuluttaja laittaa rahansa kiertoon, ja yhteiskunta voittaa, kun kaupanteosta syntyy verotuloja. Kirkko ei edes maksa veroja, vaan elää muiden rahoilla.

Tämä ei suoranaisesti ollut tutkimuksen pointti, mutta yksi näkökulma kuitenkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Juuri noin. Kirkosta eroaminen vie vain pari minuuttia, suosittelen lämpimästi: https://eroakirkosta.fi/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Oman mielipiteen perustelut ovat joskus naurettavia. "Kirkko ei edes maksa veroja, vaan elää muiden rahoilla." Paljonkohan valtio maksaa veroja ja kenen rahoilla valtio elää?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"JO aiemmin on tiedetty, että uskonnolliset maat ovat yleensä köyhiä ja sekulaarit eli maallistuneet maat rikkaita.

Erimielisyyttä on ollut sen sijaan siitä, kumpi oli ensin, muna vai kana: tuoko rikastuminen mukanaan uskonnon merkityksen vähenemisen, vai edeltääkö maallistuminen vaurastumista.

Tutkijaryhmä vertaili uskonnon merkitystä sekä talouskasvua 109 maassa 1900-luvulla. Lopputulema oli, että maallistuminen tapahtuu ensin, ja vasta sitten alkaa vaurastuminen."

Eli käytännössä kristillinen kirkko tekee ja on tehnyt suuren karhunpalveluksen esim. Afrikan maille viedessään kristillistä taikaoppia Afrikan maihin.
Ilmianna
Jaa
Tutkimus tarkoittaa myös, jos Suomessa halutaan parempaa taloudellista kasvua tulevaisuudessa, niin pitää kirkon erioikeudet poistaa. Jos uskonnottomilla olisi oma puolue olisi tässä erinomainen vaaliteema.
Ilmianna
Jaa
Tämän pystyy maalaisjärjelläkin päättelemään, mutta on hyvä saada tutkimustietoakin asiasta.
Ilmianna
Jaa
Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous.
San. 37:16
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Ai, senkö takia kirkkorakennukset ovat mahtailevia ökypalatseja, joissa papit liehakoivat kullan ja hopean keskellä? Senkö takia kirkko harrastaa mittavaa sijoitustoimintaa osakesalkkuineen, kiinteistöineen ja metsineen? Senkö takia pelkkä piispankaapu maksaa 8 000 euroa? https://yle.fi/uutiset/3-9924658
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kirkko on miljardiomaisuuksineen ehkä Suomen ahnein instanssi. Omille pomoille satojen tuhansien vuosipalkkaa, köyhille murusia ja nekin muruset veronmaksajien rahoilla.

Skientologian perustaja L. Ron Hubbard sanoi aikoinaan, että helpoin tapa tienata rahaa on perustaa uskonto. Sanonnassa on vinha perä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Väitteessä ei ole mitään perää. Suomessa lestadiolaisilla on paljon yrityksiä. He vaurastuvat ja arvostavat rikkautta. Muutama pörssiyrityskin on lestadiolaisten. Ehkä siten on joitakin muita uskonryhmiä, joiden mielestä rikastua ei saa. Joten ei kirkosta eroaminen liity millään tavalla vaurastumiseen. Itsekin vaurastun, en ole kiihkouskovainen, mutta pysyn kirkon jäsenenä, koska pelkästä varallisuudesta ei tarvitse maksaa kirkollisveroa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Jos eroat kirkosta, säästät vuodessa satoja tai tuhansia euroja. Eikö se muka ole vaurastumista? Vielä kun kulutat säästöt tuotteisiin ja palveluihin, yhteiskunta hyötyy. Itse asiassa pelkkä pankkiin tallettaminenkin hyödyttää yhteiskuntaa, koska pankki sijoittaa rahoja ja edistää näin yritystoimintaa.

Nimenomaan varallisuudesta maksetaan kirkollisveroa, siis omalla työlläsi ansaitsemastasi palkasta tai eläkkeestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei noin sata tuhatta lestadiolaista, heistäkin suuri osa lapsia, tilastoja paljon heiluta viiden miljoonan asukkaan valtiossa.

Tutkimustulosta voi toki yrittää kiistää, mutta jotain vakuuttavampaa siihen tarvitaan. Ei tupakan ja syövän yhteyttäkään voi kumota yhdellä 90-vuotiaalla Pekka-vaarilla joka aina poltti piippua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mitä syntisempi, sen enemmän tulee rahaa. Olen havainnut. Uskoontulo jotenkin tekee elämästä vaikeaa taistelua, se sysää elämään vaatimattomasti.
Uskovan ei kai kuulu elää vauraasti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Maallisia raha-varoja hallitsee selvästi paholainen. Koska syntiset ja pahat on usein paremmissa varoissa, kuin uskovat. Paholainen ei suo vaurautta ja rahaa niille, jotka ei kumarra sitä. Näin se taitaa olla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vähän faktaa kuolevaisille.
Kun maksat kirkollisveroa, niin sillä työllistetään ihmisiä, jotka puolestaan kuluttavat rahansa tavaroitten ostamiseen ja palveluihin. Jos olet töissä jossakin, niin aika todennäköisesti myös sinun kirkollisvero pyörittää tätä yhteiskuntaa. Tosin pienellä viiveellä, koska rahasi myös työllistävät. En usko, että tulee halvemmaksi maksaa työttömyyttä. Siis niitä kirkosta potkuja saaneita.
Useimmat seurakunnat taistelevat talousvaikeuksissa, eivätkä pyöri kullassa ja hopeassa, niinkuin joku selvästi aikaansa jäljessä oleva oletti. Kirkko oli rikas joskus yli 100 vuotta sitten, mutta ei enää.
Jos et vielä ole käyskennellyt hautausmailla, niin kannattaa. Kirkkopuistikot ja hautausmaat ovat hyvin hoidettuja ja todella rauhallisia. Käy ainakin Helsingin Hietaniemen taiteilija kummulla ja Presidenttien haudoilla, niin huomaat mitä kaikkea olet saanut aikaan maksamalla pientä kirkollisveroa. Jos ja kun omaisesi kuolee, niin hän myös saa arvoisensa viimeisen matkan pienellä verolla.
Tavallisen palkansaajan vero on vuositasolla yllättävän pieni. Paljon pienempi kuin mitä hänellä menee tupakkaan, kaljaan, iltapäivälehtiin, kolikkopeleihin tai vaikka Tallinnan matkoihin tms.tms.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sinulla on aika vähäinen luottamus oman kkirkkosi työntekijöihin, kun et usko heidän löytävän muita töitä kirkon antamien potkujen jälkeen.

Kirkolle maksettu raha menee suurimmaksi osaksi huuhaan pyörittämiseen. Itse olen tehnyt selväksi, että kun kuolen, en halua haudatuksi tämän järjestön pyörittämälle hautausmaalle enkä halua hautajaisiini pappia valheineen.

Luepa se tutkimus ja yritä kumota se järkiväitteillä sen sijaan, että lauot täällä mielipiteitäsi asian ohi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Helsingin Sanomat on epäluotettavaksi osoittanutunut kansainvälisyyden ja vasemmistolaisten arvojen puolestapuhuja, joka taas heittää unihiekkaa hyväuskoisten silmille. Tämä juttu edustaa tieteeksi naamioitua vasemmistolaista itsekehua vaikka sosialismi ja sodat ovat ajaneet länsimaat velkoihin ja kuilun partaalle.

Todellisuushan on se että maallistuminen on aiheuttanut esim. Suomessa väestöromahduksen ja laman, jota nyt paikataan maahanmuutolla. Väestöromahduksen taustalla on feminismi, syntyvyyden säännöstely, väestöräjähdyksen torjuminen, hiilijalanjäljen pienentäminen ja vasemmistolaiset arvot. Nuoret naiset aivopestään ihannoimaan itsenäisen uranaisen roolia eikä äidin roolia. Sekin näkyy syntyvyydessä. Väestöromahdus heikentää kysyntää kotimaassa samalla kun työpaikat on tahallaan siirretty Aasiaan. Tuloksena on lama. Kotimaisen kulutuksen kasvattaminen ei ole ratkaissut talousahdinkoa - ainoastaan piilottanut ongelmaa. Valtiot velkaantuvat, uusia öljysotia haudotaan ja velkapommi tikittää.

Ratkaisuna tähän tilanteeseen ja näin syntyneeseen veronmaksaja-vajeeseen (eläkepommi) vasemmistolaiset kautta puoluerajojen kannattavat maahanmuuttoa, joka puolestaan lisää valtion menoja ja nykyisten veronmaksajien taakkaa.

Maallistuminen on johtanut siihen liemeen missä nyt olemme: poliittinen korruptio lisääntyy samalla kun suuryritykset ostavat itselleen vaikutusvaltaa Eduskunnassa ja Brysselissä. Kun tämä tie on kuljettu loppuun edessä on suuryritysten ja heidän vasemmistolaisten sätkynukkensa johtama poliisivaltio, jossa poliittinen valta ja pääomann omistus on keskitetty vain harvojen käsiin (vrt. fasismi).

Holtiton maahanmuutto (väestönsiirrot) kiihdyttää tätä prosessia koska se edistää yhteiskunnan kulttuurillista epävakautta ja terrorismia, josta poliitikot saavat verukkeen vaatia lisää rahaa ja valtuuksia hallitukselle, poliisille ja tiedusteluelimille.

Neuvostoliiton yhteiskunta ja talous on esimerkki maallistumisen vaikutuksesta yhteiskuntaan. Neuvostoliitosta rakennettiin orjavaltio, jossa omaa kansaa orjuutettiin maan teollistamiseksi. Kirkot räjäytettiin ja neuvostokansalaisista kasvatettiin ateisteja, juoppoja ja varkaita. Talouden kulissia pidettiin yllä amerikkalaisten pankkien lainoilla. Korruptio vallitsi kaikkialla.

Toinen esimerkki on Kiina. "Aasian sairas mies" Kiina kärsi kommunismin orjuudessa pitkään ja siellä tapettiin arviolta 111 miljoonaa kiinalaista työläisten paratiisin luomiseksi. Myös Kiina on ollut kommunistinen orjavaltio, jonka talous on perustunut omien kansalaisten orjuuttamiseen. Halpa työvoima houkutteli paljon investointeja Kiinaan ja sen talous lähti lentoon mutta talouskasvu ei perustuu maallistumiseen vaan orjuuteen. Esim. Apple-yhtiö valmistaa komponentteja Kiinan tehtaallaan, jossa on käytössä itsemurhan estävät verkot katolla sekä pakkoabortit. Nyt kiinalaiset ovat jo vaurastuneen niin paljon että Kiina valjastaa parhaillaan Afrikan maita ja niiden väestöä orjatyövoimakseen (halpatyövoima). Kiinalaisia orjatuotteita myydään surutta Suomessakin. Panda-diplomatiasta kirjoitellaan mutta ei arvostella Kiinaa pakkoaborteista, maan alla piileksivistä laittomista tytöistä, työleireistä tai maata kiertävistä teloitusautoista.

Länsimaissa maallistuminen on aiheuttanut talouskuplan, joka on puhkeamassa. Se on johtanut hillittömään ahneuteen, kasinotalouteen, öljysotiin ja valtioiden velkaantumiseen. Euroopassa on jo kolme kertaa pankkiirit nimittäneet valtiolle johtajan mm. Kreikassa ja Italiassa. Näin käy kun demokratia murenee. Länsimaat seuraavat Neuvostoliiton jalanjälkiä tiellä kohti poliisivaltiota, valuuttakriisiä ja itsetuhoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Selitä, miksi uskonnolliset valtiot ovat selvästi kurjempia kuin vähemmän uskonnolliset. Enkä nyt puhu pelkästään vauraudesta, vaan myös esimerkiksi ihmisoikeuksista. Et pysty siihen, vaan höyryät jostain menneiden aikojen kommunistivaltioista (nykyinen kristitty Venäjäkö on muka vauras?) ja feminismistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olisko tuo nyt ihan noin yksinkertaista, että pyyhitään Jumala pois ihmisten elämästä, niin johan alkaa lompakko lihomaan. Voi voi.. käyttäisin tuon uskonnottomien tilalla sanaa jumalattomat, koska se kuvaa paremmin nykyaikaa. Ihmisen ei ole helppo puhua hengellisistä asioista muutoin kuin noiden ylikansallisten uskontokuntien varjolla ja niilläkin on pelkästään Jumalan nimi käytössä. Pelkkä nimi ei riitä, koska ihminen kaikessa "viisaudessaan" kykenee sössimään jopa ikuisuutensa ihan vaan olemalla oma itsensä. En siis ihmettele sitä pettymystä, joka seuraa kuninkaan jäljessä, kun niitä luvattuja vaatteita ei ollutkaan. Ei se silti anna oikeutta poistaa Luojamme nimeä, Luojamme, joka kaikessa kärsivällisyydessään on antanut ihmiskunnalle aikaa kääntyä Hänen puoleensa. Uskonnon sijaan puhuisinkin mieluummin uskon elämästä, joka nimensä mukaisesti on sisällöltään elävää, mutta ulkonaisesti ehkä liian arkista. Siis ihmisten silmissä. Puolustan siis Jumalamme nimeä, enkä salli jumalattomien vapaasti turmella totuutta etsivien ihmisten tulevaisuutta. Itse olen saanut tulla uskoon ja sen seurauksena saanut erota ev.lut kirkosta, koska sisältö oli tyhjä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Hyvä Voiihmistä.

Lainaus tekstistäsi:

Itse olen saanut tulla uskoon ja sen seurauksena saanut erota ev.lut kirkosta, koska sisältö oli tyhjä.

Tuohon lyhyeen lauseeseen kiteytyy kaikki tärkein.
Olet tehnyt taatusti oikean valinnan jättäessäsi saatanallisen synninpesän ja sen,suurelta osin, kavalat ja pahat paimenet.

Amen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tiedätkö, missä jamassa maailma on?
Se on tuhoon tuomittu, koska raha ja haneus on jumalana.
Ilmianna
Jaa
Mailla jotka keskittyvät täysin maallisen (=rahan ja materian) hankintaan, väistämättä tulee siis myös olemaan suhteessa enemmän rahaa ja materiaa kuin muihin asioihin resursseja ja aikaa suuntaavat.

Kysymys tulee silloin kun ymmärretään että kaikki raha maailmassa ei ole tuonut rauhaa, yhtenäisyyttä ja tarkoitusta... ainakaan sellaista joita kovin monen tuntuu hymyssä suin kuolinvuoteellaan kehuvan. Kirkko on ihan oma lukunsa, sen puolesta voi argumentoida yhtähyvin kuin sitä vastaan niin teologisin kuin 'maallisin' argumentein (kts. raha ja materian yhteisöä hyödyttävä käyttö)

Mutta usko kun tuppaa oleen sellaista mikä ainakin teoriassa voisi asettaa yhteisen edun oman edun sijasta, saada itsensä tuntemaan olemaan osana jotain suurta ja suurempaa kuin pelkkä itsensä. Se on sellaista hyvinvointia mikä ei ole riippuvainen markkinataloudesta eikä tarvitse moraalitonta tointa ollakseen.

Ja uskoa on monenlaista, niin kauan kuin sen taaimmainen motiivi on rakkaus, -ei pelko. Yhdistyminen, ei erottuminen.
Niin ei sen kautta tehtävät teot voi olla ristiriidassa ihmiskunnan suuremman hyvän kanssa.
Ilmianna
Jaa
Usko ja uskonto voisi olla hyvä asia jos ne hyväksyisivät tasavertaiseksi eri tavalla uskovat ja uskonnottomat.
Mutta kun ei.
Jakainen usko ja uskonto haluaa vain itsensä määrittelemään miten pitää elää.
Ilmianna
Jaa
Rationaalinen ajattelu tuo hyvinvointia, ja uskonto on sen vastakohta.
Kristillistä kirkkoa saamme syyttää tuhannen vuoden viivytyksestä tieteen ja tekniikan alalla. Paljon vanhaakin viisautta unohdettiin, kehitys pysäytettiin. Pimeä, uskonnon riivaama keskiaika loi pääosin pelkkää kurjuutta kansoille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
<< Rationaalinen ajattelu tuo hyvinvointia, ja uskonto on sen vastakohta. >>

Näinhän se menee.

Yhteiskuntien älyllinen taso nousee, mikä indikoituu rationaalisena ajatteluna, mikä sitten taas on esim. tuotekehityksen, (tieteellisen) tiedon ja ihmisoikeuskehityksen kantava voima. Siihen ei enää uskonnollismaaginen ajattelu tuo mitään lisäarvoa.

<< Kristillistä kirkkoa saamme syyttää tuhannen vuoden viivytyksestä tieteen ja tekniikan alalla. >>

Toisaalta voimme sanoa, että kristillisyys on kuitenkin ollut se heikoin valtauskonnoista, joissa tuo uskonnollinen ylivalta murtui ensimmäisenä tietämisen ja rationaalisen ajattelun tieltä. Tai voihan se olla, että kristillinen yhteisö oli kuitenkin sen verran järkevä, että yhteiskunta kehittyi luonnostaan siihen pisteeseen, että (tieteellinen) tieto otti ylivallan uskonnollisen teokratian yli. Kaikkiallahan tämä ei toimi, esim. arabimaat olivat jossain vaiheessa kehityksen kärjessä, mutta heidän uskonnollinen koodisto estää nykyisellään tällaisen rationaaliseen ajatteluun perustuvan kehityksen: siellä pitää ajatella ensin maagisesti ja sitten vasta rationaalisesti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Oman mausteen tuo vielä fundamenttaliset uskonnolliset valtiot, en tiedä on syy tai seuraus mutta kaikki näyttää olevan paskana..
Ilmianna
Jaa
Usko on se mikä yhdistää kaikki kansat kautta maailman luomaan tasa-arvoa, tajuntaa ja vapautta tuntea kaikille ihmisille.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Tutkimus: Uskonnottomuus saa aikaan vaurautta

Tutkimus: Kansakunta vaurastuu, kun uskonnollisuus vähenee – ja naisten oikeudet paranevat

Maallistuminen ja liberaalit arvot kasvattavat myös materiaalista hyvää. Naisia ja homoja syrjivät uskonnolliset maat ovat usein myös köyhiä.

Maallistuminen eli uskonnon merkityksen väheneminen auttaa kansankuntia vaurastumaan, toteaa tuore tutkimus.

Maallistuminenkaan ei kuitenkaan takaa vaurastumista, jos yksilön oikeuksia ja etenkin naisten oikeuksia ei kunnioiteta.

Jos esimerkiksi abortti, avioero ja homous ovat hyväksyttyjä, maalla on entistä suuremmat mahdollisuudet pärjätä myös materiaalisella tasolla.

Uskonnon ja vaurastumisen suhdetta ovat selvittäneet tutkijat englantilaisesta Bristolin yliopistosta ja amerikkalaisesta Tennesseen yliopistosta.

Tutkimusartikkeli on julkaistu Science Advances -lehdessä. Britanniassa tutkimuksesta ovat uutisoineet muun muassa The Times sekä Independent-lehti.

Jo aiemmin on tiedetty, että uskonnolliset maat ovat yleensä köyhiä ja sekulaarit eli maallistuneet maat rikkaita.

Erimielisyyttä on ollut sen sijaan siitä, kumpi oli ensin, muna vai kana: tuoko rikastuminen mukanaan uskonnon merkityksen vähenemisen, vai edeltääkö maallistuminen vaurastumista.

Tutkijaryhmä vertaili uskonnon merkitystä sekä talouskasvua 109 maassa 1900-luvulla. Lopputulema oli, että maallistuminen tapahtuu ensin, ja vasta sitten alkaa vaurastuminen.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005766584.html

Uskonnottomuutta ja suomalaisen yhteiskunnan vaurastumista voi edistää esimerkiksi kirkosta eroamalla. Kirkosta eroaminen on ilmaista ja vie vain pari minuuttia osoitteessa www.eroakirkosta.fi.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta