... ja rehellisyyttä.
Seuraavan kommenttini linkin takaa löytyy Aron Ran mainio video luennosta, jossa hän kuvaa äärimmäisen osuvasti ja seikkaperäisesti sitä miksi kreationistit vihaavat todellisuutta ja sitä millaisiin epärehellisyyksiin kreationistit kategorisesti turvautuvat puolustaessaan uskomusjärjestelmäänsä.
Aron Ran kuvauksista on helppo tunnistaa järjestään kaikki palstan kreationistit, jotka väitteissään joutuvat joko vääristelemään todellisuuden faktoja tai kieltämään ne koska ne ovat väistämättä ristiriidassa kreationismien uskomusten kanssa.
Kuten kaikki tietävät, mukaan luettuna myös osa kreationisteista, kreationismin ainoa perusta on kaksi Raamatusta löytyvää ja keskenään ristiriitaista luomiskertomusta.
Lukemattomista pyynnöistä huolimatta yksikään kreationisti ei koskaan kyennyt esittelemään täällä palstalla ainoatakaan vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua, joka joko a) tukisi kreationismin väitteitä tai b) edes kyseenalaistaisi evoluutioteorian.
Aron Ran videot ovat erittäin suositeltavia meille kaikille. Häneltä löytyy useita videosarjoja. Esimerkiksi sarja jossa hän käy tieteenaloittain läpi miksi kukin tieteenala jo yksinään todistaa Raamatun tulvan myytiksi tai sarja jossa hän käy järjestelmällisesti läpi eliölajien systemaattista luokittelua.
Miksi kreationistit vihaavat todellisuutta ...
134
1452
Vastaukset
Ja tässä linkki avauksessani mainittuun YouTube-videoon:
https://youtu.be/Ehmo8sewFF8
Olkaa hyvät. Ymmärrän kyllä jos palstan epärehellisille ja lähtökohtaisesti totuudenvastaisille kreationisteille on ikävä katsella ikäviä tosiasioita heidän suhteestaan todellisuuteen sekä siitä miten he pitävät rehellisyyttä pilkkanaan.- fdhgfdgjh
Tuo hyypiö, Aaron Nelson, vai mikä hänen varsinainen nimensä nyt olikaan, on typeryyden huippu. Kuunnelkaapa, kun hän yrittää 'väitellä' Kent Hovindin kanssa. Siinä väittelyssä oli faktat, suora puhe ja äly yhdellä puolella, toisella päälle puhumiset, keskeytykset, omat jorinat, sekavuudet ja valheet.
fdhgfdgjh kirjoitti:

Väitteesi ovat lapsellisia ja naurettavia, eikä niitä ole syytä ottaa tosissaan. Aronilla on sentään taustallaan ihan oikea koulutus paleontologiassa ja hän on muutenkin perehtynyt asioihin, mistä puhuu - siinä missä Kent on pelkkä huijari postitilaustutkintoineen. Kun he keskustelevat evoluutiosta ja luonnonhistoriasta, Aron pyyhkii Kentillä vankisellin lattiaa. Voimme tarkastella mitä tahansa haluamaasi seikkaa niin katsotaanpa kuka valehtelee ja mitä. Ehdota!
Chaos kirjoitti:

Chaos: "Voimme tarkastella mitä tahansa haluamaasi seikkaa niin katsotaanpa kuka valehtelee ja mitä. Ehdota!"
Taitaapa jäädä ehdotus tulematta.- Ewokki
fdhgfdgjh kirjoitti:
Tuo hyypiö, Aaron Nelson, vai mikä hänen varsinainen nimensä nyt olikaan, on typeryyden huippu. Kuunnelkaapa, kun hän yrittää 'väitellä' Kent Hovindin kanssa. Siinä väittelyssä oli faktat, suora puhe ja äly yhdellä puolella, toisella päälle puhumiset, keskeytykset, omat jorinat, sekavuudet ja valheet.
Aronin ja Kent Hovindin väittely löytyy esimerkiksi:
https://www.youtube.com/watch?v=gEKltaQ5HlA
”Voimme tarkastella mitä tahansa haluamaasi seikkaa niin katsotaanpa kuka valehtelee ja mitä. Ehdota!”
Helppo. Katsotaan vaikka sitä käsitteleekö evoluutioteoria elämän ja universumin syntyä kuten Kent jatkuvasti virheellisesti kuvittelee.
Wikipedia:
”Evolution is change in the heritable characteristics of biological populations over successive generations.”
"Kuten kaikki tietävät, mukaan luettuna myös osa kreationisteista, kreationismin ainoa perusta on kaksi Raamatusta löytyvää ja keskenään ristiriitaista luomiskertomusta. "
Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole.
"Lukemattomista pyynnöistä huolimatta yksikään kreationisti ei koskaan kyennyt esittelemään täällä palstalla ainoatakaan vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua, joka joko a) tukisi kreationismin väitteitä tai b) edes kyseenalaistaisi evoluutioteorian."
Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus. Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla.No kumpaa niistä Raamatun kahdesta luomiskertomuksesta ei Raamatussa ole?
Itsestäänselvää tietysti on että hölynpölyn perustana voi olla vain hölynpöly.Mark5: "Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole."
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut Raamattua lainkaan? Ensimmäisessä luodaan ensin eläimet ja vasta sitten mies ja nainen. Toisessa luodaan ensin mies, sitten eläimet ja vasta lopuksi nainen.
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?
Mark5: "Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, ..."
Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa.
Mark5. "... vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus."
Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan.
Mark5: "Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla."
Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan.
Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä.kekek-kekek kirjoitti:
No kumpaa niistä Raamatun kahdesta luomiskertomuksesta ei Raamatussa ole?
Itsestäänselvää tietysti on että hölynpölyn perustana voi olla vain hölynpöly."No kumpaa niistä Raamatun kahdesta luomiskertomuksesta ei Raamatussa ole?"
Kysymys on väärin esitetty, koska Raamatussa on vain yksi luomiskertomus.puolimutkateisti kirjoitti:
Mark5: "Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole."
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut Raamattua lainkaan? Ensimmäisessä luodaan ensin eläimet ja vasta sitten mies ja nainen. Toisessa luodaan ensin mies, sitten eläimet ja vasta lopuksi nainen.
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?
Mark5: "Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, ..."
Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa.
Mark5. "... vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus."
Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan.
Mark5: "Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla."
Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan.
Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa."
Kyllä on olemassa ateistinen tiede. Tiede, joka ei tunnusta Jumalan olemassaoloa ja sitä, että Hän on kaiken luoja, on ateistinen tiede.
Oikea tiede tunnustaa, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken luoja.puolimutkateisti kirjoitti:
Mark5: "Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole."
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut Raamattua lainkaan? Ensimmäisessä luodaan ensin eläimet ja vasta sitten mies ja nainen. Toisessa luodaan ensin mies, sitten eläimet ja vasta lopuksi nainen.
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?
Mark5: "Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, ..."
Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa.
Mark5. "... vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus."
Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan.
Mark5: "Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla."
Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan.
Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan. "
Kuviteltu jumala ei pysty luomaan maailmaan tyhjästä ja olemattomuudesta, kuten kuviteltu leipurikaan ei pysty leipomaan leipää eikä kuviteltu kuvanveistä pysty veistämään kuvapatsasta.
Ainoastaan todellinen olemassa oleva persoona pystyy toteuttamaan yllä mainitut asiat.
Näin helposti ateistien teoriat kaatuvat.puolimutkateisti kirjoitti:
Mark5: "Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole."
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut Raamattua lainkaan? Ensimmäisessä luodaan ensin eläimet ja vasta sitten mies ja nainen. Toisessa luodaan ensin mies, sitten eläimet ja vasta lopuksi nainen.
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?
Mark5: "Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, ..."
Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa.
Mark5. "... vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus."
Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan.
Mark5: "Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla."
Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan.
Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan."
Silloin ateistienkaan väitteet kuvitteellisesta jumalasta tai olemattomasta jumalasta, eivät ole absoluuttinen totuus.puolimutkateisti kirjoitti:
Mark5: "Raamatussa ei ole kahta ristiriitaista luomiskertomusta, joten mitään ristiriitaa ei ole."
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut Raamattua lainkaan? Ensimmäisessä luodaan ensin eläimet ja vasta sitten mies ja nainen. Toisessa luodaan ensin mies, sitten eläimet ja vasta lopuksi nainen.
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?
Mark5: "Emme perusta uskoamme ateistisen tieteen julkaisuihin, ..."
Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa.
Mark5. "... vaan Jumalan sanaan, joka on absoluuttinen totuus."
Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan.
Mark5: "Absoluuttista totuutta ei tarvitse vertaisarvioida ateistisilla opeilla."
Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan.
Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."
Kreationismilla ei ole mitään ateistisen tieteen pohjaa, eikä tarvitse ollakaan. Kreationismilla on rehellisen ja oikean tieteen pohja ja vielä enemmän, sillä Jumalan sanan pohja.Mark5 kirjoitti:
"No kumpaa niistä Raamatun kahdesta luomiskertomuksesta ei Raamatussa ole?"
Kysymys on väärin esitetty, koska Raamatussa on vain yksi luomiskertomus.Kretuille aina viimeisenä luettu Raamatun kohta on se lopullinen totuus. Edelliset ristiriitaiset kohdat unohtuvat joten koskaan heille ei Raamatusta löydy pienintäkään ristiriitaa.
Kyseessä on eräänlainen selektiivinen luetun ymmärtäminen ja muistaminen.
Todennäköisesti kretun uskomuselin tunkkaisi itsensä lopullisesti tilttiin ilman tätä defenssiä ja denialismia.Mark5 kirjoitti:
"Sinänsä hyvä että tunnustat että kreationismi on pelkkä huuhaa uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se perustuu pelkkiin uskonnollisiin uskomuksiin. Siinä mielessä sinusta löytyy edes hitunen rehellisyyttä."
Kreationismilla ei ole mitään ateistisen tieteen pohjaa, eikä tarvitse ollakaan. Kreationismilla on rehellisen ja oikean tieteen pohja ja vielä enemmän, sillä Jumalan sanan pohja.Mark5 lässyttää: "Kreationismilla ei ole mitään ateistisen tieteen pohjaa, eikä tarvitse ollakaan. Kreationismilla on rehellisen ja oikean tieteen pohja ja vielä enemmän, sillä Jumalan sanan pohja."
Ei ole mitään ateistista tiedettä. On vain tiede joka pyrkii objektiivisuuteen ja olemaan rehellistä. Esittele minulle siis rehellisen ja oikean tieteen julkaisema vertaisarvioitu tieteellinen tutkimustulos joka tukee kreationismi väitteitä.
Ja kuten huomaamme et epärehellisenä henkilönä kykene vastaamaan rehellisesti tähän kysymykseen:
Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?Mark5 kirjoitti:
"Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan. "
Kuviteltu jumala ei pysty luomaan maailmaan tyhjästä ja olemattomuudesta, kuten kuviteltu leipurikaan ei pysty leipomaan leipää eikä kuviteltu kuvanveistä pysty veistämään kuvapatsasta.
Ainoastaan todellinen olemassa oleva persoona pystyy toteuttamaan yllä mainitut asiat.
Näin helposti ateistien teoriat kaatuvat.Mark5: "Kuviteltu jumala ei pysty luomaan maailmaan tyhjästä ja olemattomuudesta, kuten kuviteltu leipurikaan ei pysty leipomaan leipää eikä kuviteltu kuvanveistä pysty veistämään kuvapatsasta."
Hyvä että tunnustat että Raamatun tarinoissa viitattu Jumala ei kykene luomaan mitään.
Mark5: "Ainoastaan todellinen olemassa oleva persoona pystyy toteuttamaan yllä mainitut asiat.
Todista että jokin todellinen olemassa oleva persoona kykenee luomaan maailman tyhjästä. Esitit väitteen, nyt sinun tulee todistaa se objektiivisesti.
Mark5: "Näin helposti ateistien teoriat kaatuvat."
Itsehän juuri tunnistit että kuviteltu Jumala, kuten Jehova ei pysty luomaan mitään.- Knark5
Mark5 kirjoitti:
"Todellisuudessa perustat siis uskosi kuvitellun ja ihmisen keksimän jumalan kuviteltuun absoluuttiseen totuuteen. Tämän tosiasian tiesimme jo entuudestaan. "
Kuviteltu jumala ei pysty luomaan maailmaan tyhjästä ja olemattomuudesta, kuten kuviteltu leipurikaan ei pysty leipomaan leipää eikä kuviteltu kuvanveistä pysty veistämään kuvapatsasta.
Ainoastaan todellinen olemassa oleva persoona pystyy toteuttamaan yllä mainitut asiat.
Näin helposti ateistien teoriat kaatuvat.Oletko koskaan nähnyt leipätehdasta?
- Knark5
Mark5 kirjoitti:
"No kumpaa niistä Raamatun kahdesta luomiskertomuksesta ei Raamatussa ole?"
Kysymys on väärin esitetty, koska Raamatussa on vain yksi luomiskertomus.Eikö sinun Raamatussasi ole sitä jälkimmäistä luomiskertomusta, jossa ensin luodaan mies ja vasta sitten eläimet ja viimeiseksi nainen? Jos se ei ole luomiskertomus, millä nimellä sitä pitää kutsua?
Mark5 kirjoitti:
"Ihmiskunnalla ei ole mitään absoluuttista totuutta hallussaan."
Silloin ateistienkaan väitteet kuvitteellisesta jumalasta tai olemattomasta jumalasta, eivät ole absoluuttinen totuus.Mark5: "Silloin ateistienkaan väitteet kuvitteellisesta jumalasta tai olemattomasta jumalasta, eivät ole absoluuttinen totuus."
Eivät olekaan enkä ole niin väittänytkään missään vaiheessa.
Olenhan monesti rehellisesti todennut että minä en (eikä kukaan muukaan) pysty millään tavalla osoittamaan etteikö jotain jumalan kaltaista voisi olla olemassa.
Mutta jos jokin jumaluus on olemassa se ei todellakaan ole Raamatun kuvaama sadistinen, lapsellinen ja luonnehäiriöistä kärsivä persoona, joka nolosti tumpeloi luomisensa kanssa.
Perehdy Mark5 uskontojen historiaan, varsinkin lähi-idän uskontojen osalta niin silmäsi (mahdollisesti) aukeavat huomaamaan mitä kristinusko todellisuudessa on.
Selvitä itsellesi montako kristinuskon kaltaista uskontoa välimeren ympäristössä ja lähi-idässä oli ennen juutalaisuuden ja kristinuskon syntyä?Mark5 kirjoitti:
"Ei ole olemassa mitään "ateistista tiedettä" - paitsi tietenkin kaltaistesi valehtelijoiden ja kieroilijoiden valheissa ja disinformaatiossa."
Kyllä on olemassa ateistinen tiede. Tiede, joka ei tunnusta Jumalan olemassaoloa ja sitä, että Hän on kaiken luoja, on ateistinen tiede.
Oikea tiede tunnustaa, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken luoja.Mark5: "Kyllä on olemassa ateistinen tiede. Tiede, joka ei tunnusta Jumalan olemassaoloa ja sitä, että Hän on kaiken luoja, on ateistinen tiede."
Tiede ei voi tunnustaa minkään sellaisen olemassa oloa mistä ei ole mitään objektiivista havaintoa. Ja muinaisiin lähi-idän myytteihin pohjautuva jumalasi on sellainen josta ei ole mitään havaintoa. Mutta se ei tee tieteestä ateistista ainoastaan objektiivista.
Mark5: "Oikea tiede tunnustaa, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken luoja."
Sellaista tiedettä ei olekaan. Tuota kutsutaan kreationismiksi.
Oletko ylpeä itsestäsi tuollaisena valehtelijana, vääristelijänä ja kieroilijana. Miksi kuvittelet että mikään jumala haluaisi viettää ikuisuuden tuollaisen epärehellisen kieroilijan kanssa?
"Kerro Mark5 luotiinko Raamatun mukaan yksiselitteisesti ensin mies ja sitten eläimet vaiko päinvastoin? Mikä on Raamatun mukaan luomisjärjestys?"
Eläimet luotiin ennen ihmistä.- hhohoh
Niinpä niin...
"18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille." Mark5: "Eläimet luotiin ennen ihmistä."
Miksi väität Raamatun tekstiä vastaan:
Moos. 2. : "4. Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin.
Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, 5 ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä. 6 Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan. 7 [i] Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento."
Tässähän todetaan että ensimmäinen elävä olento jonka Jumala muovasi maasta oli ihminen. Ei ollut edes pensaita eikä ruohoja.
Sitten Jumala havaitsee että ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja luo eläimet hänelle kumppaneiksi maasta muovaamalla:
"18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania."
Ja kun "kaikkitietävä" ja "kaikkivoipa" Jumala tajusi erehtyneensä - eläimestä ei ole kumppaniksi ihmiselle, taikoi Jumala viimeiseksi naisen miehen kylkiluusta:
"21 Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. 22 Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo."
Sinun kannattaisi Mark5 lukea Raamattu joskus että et väittäisi omiasi. Mooseksen 1. luvun luomistarina on ristiriidassa 2. luvun toisen luomistarinan kanssa.- AteistiVaan
Mark5 tapaiset uskovat pelkäävät niin paljon uskonsa menettämistä, että heidän on pakko olla myötämättä Raamatun ristiriitoja. Tämähän voisi olla alku sokean uskon kyseenalaistamiselle, jonka he uskovat olevan tie helvettiin. Paholainen koettelee ja on paras olla ajattelematta uskon asioita ja keskittyä rukoiluun ja meditaatioon. Oman uskonvarmuuden liioittelu on myös tyypillistä.
- andromerasta
onko ainoa tarkoituksesi ja ajanvietteesi saada väittely aikaiseksi?, jos mainitsen Don Patton, sinulta kai tulee dinosuruksen reisuun koolta asiaa jolla tunget sen mun kurkkuuni, onpa siitäkin löydetty punasoluja, vai että vuosimiljoonia, tutustu asiaan ennen kun alat täälä päätäsi aukoa.
- bndfgtjh45u
Tämän foorumin tarkoitus on väitellä kreationismista, joten mitä itse täällä teet jos et halua väitellä?
andromerasta : "onko ainoa tarkoituksesi ja ajanvietteesi saada väittely aikaiseksi?,"
Ei toki vaan osoittaa kreationistien epärehellisyys ja typeryys. Kiitos Mark5:lle ja sinulle että olette ensimmäisenä esittelemässä tässä keskustelussa kreationistien typeryyttä ja epärehellisyyttä-
andromerasta : "jos mainitsen Don Patton, sinulta kai tulee dinosuruksen reisuun koolta asiaa jolla tunget sen mun kurkkuuni, onpa siitäkin löydetty punasoluja, vai että vuosimiljoonia, tutustu asiaan ennen kun alat täälä päätäsi aukoa."
Opettele sinä kirjoittamaan edes kohtuullisen virheetöntä suomenkieltä. Ja toisekseen turhaan sinä näitä kreationistien valheita täällä esittelet - ne on debunkkattu jo lukemattomia kertoja.
Yhdestäkään dinosauruksen fossiilista ei ole kyetty löytämään punasoluja. Edes Mary Schweitzer ei löytänyt fossiloituneesta punasoluja vaan niiden jäänteitä rautamolekyylien klustereina. Maryn menetelmän avulla fossiloitunutta luuta liottamalla siitä saatiin mahdollisesti eristettyä kolmea proteiini, esimerkiksi kollageenia.
Ongelma on se, että yksikään muu laboratorio ei ole kyennyt toistamaan Schweitzerin koetta ja siksi hänen löytäjään ei ole vielä tieteellisesti varmennettu: http://www.sciencemag.org/news/2017/09/i-don-t-care-what-they-say-about-me-paleontologist-stares-down-critics-her-hunt
Se on tietenkin harmillista, sillä menetelmän avulla saataisiin valtavasti uutta tietoa dinosaurusten evoluutiosta.
Hauska anekdootti on se, että Mary Schweitzer oli alun perin kreationisti, mutta kun hän perehtyi tieteellisiin tutkimustuloksiin hänen silmänsä aukenivat. Hän on edelleen kristitty, mutta ei kreationismin valheisiin uskova ääriuskovainen kreationisti.
Mary on itse harmitellut että epärehelliset kreationistit vääristelevät hänen tutkimustuloksiaan ja käyttävät niitä propagandassaan.
andromerasta: "tutustu asiaan ennen kun alat täälä päätäsi aukoa."
Olen takuulla tutustunut moniin asioihin enemmän ja syvällisemmin kuin sinä tulet koskaan tekemään. Olet tyypillinen puskista mölisevä oppimaton kreationistinen tollo ja paskanjauhaja,- andromerasta
kiitos vaan syvästä arvostuksesta.
"Olen takuulla tutustunut moniin asioihin enemmän ja syvällisemmin kuin sinä tulet koskaan tekemään."
rohkenen epäillä! andromerasta kirjoitti:
kiitos vaan syvästä arvostuksesta.
"Olen takuulla tutustunut moniin asioihin enemmän ja syvällisemmin kuin sinä tulet koskaan tekemään."
rohkenen epäillä!andromerasta: "kiitos vaan syvästä arvostuksesta."
Jospa esittäisit täällä ensimmäisen sellaisen kommentin jonka perusteella sinulla voisi antaa jonkinlaista arvostusta.
andromerasta: "rohkenen epäillä!"
Että peräti rohkenet? Toisaalta rohkenethan - tosin lähinnä typeryytesi vuoksi - epäillä kaikkien tieteenalojen tutkimustuloksia olemattomasta tietämyksestäsi ja vähäisestä ymmärryskyvystäsi huolimatta.- andromerasta
vai mennäänkö kehäpäätelmiin?, jos luu löytyy tietystä kerroksesta, sen pitää olla niin ja niin vanha , koska sedimentti kerros sanoo niin, kiven iän määritys perustuu pelkkään olettamukseen alkuaineiden hajoamisnopeudsta (uraani/lyijy) pidetään vakiona. potaskaa.
ns. tiede on siitä paska juttu että se perustuu olettamuuksiin, ei tieteeseen. andromerasta kirjoitti:
vai mennäänkö kehäpäätelmiin?, jos luu löytyy tietystä kerroksesta, sen pitää olla niin ja niin vanha , koska sedimentti kerros sanoo niin, kiven iän määritys perustuu pelkkään olettamukseen alkuaineiden hajoamisnopeudsta (uraani/lyijy) pidetään vakiona. potaskaa.
ns. tiede on siitä paska juttu että se perustuu olettamuuksiin, ei tieteeseen.andromerasta: "vai mennäänkö kehäpäätelmiin?",
Sinähän olet jo kreationistina kehäpäätelmässä: Raamattu kertoo Jumalasta ja Raamattu on Jumalan sanaa. Siis Jumala on olemassa. Eli ei sinun tarvitse mennä kehäpäätelmiin kun olet jo sellaisessa.
andromerasta: "jos luu löytyy tietystä kerroksesta, sen pitää olla niin ja niin vanha , koska sedimentti kerros sanoo niin, kiven iän määritys perustuu pelkkään olettamukseen alkuaineiden hajoamisnopeudsta (uraani/lyijy) pidetään vakiona. potaskaa."
Pelkästään radiometrisiä ajoitusmenetelmiä on useita:
hiili-14-ajoitus,
AMS hiili-14-ajoitus,
uraani-lyijy-ajoitus,
kalium-argon-ajoitus,
rubidium-strontium-ajoitus,
samarium-neodyymi-ajoitus,
lutetium-hafnium-ajoitus,
argon-argon-ajoitus,
helium-ajoitus,
uraani-uraani-ajoitus,
uraani-torium-ajoitus,
uraani-lyijy-ajoitus,
lyijy-lyijy-ajoitus,
renium-osmium-ajoitus,
termoluminesenssiajoitus,
jodi-ksenon-ajoitus,
fissiojälje
ja ne kaikki antavat yhdenmukaisia ajoitustuloksia.
andromerasta: "potaskaa"
Todista väitteesi tieteellisesti. Se on tietenkin ylivoimainen haaste tuollaiselle oppimattomalle tollolle ja paskanjauhajalle, jonka "tietämys" koostuu kreationistien disinformaatiosta.
andromerasta: "ns. tiede on siitä paska juttu että se perustuu olettamuuksiin, ei tieteeseen."
Ihmettelen tuota hinkuasi demonstroida typeryyttäsi. Ei sinulla tollo ole mitään käsitystä siitä miten tiede oikeasti toimii. Tieteen tutkimustulosten ansiosta sinunkin kaltainen tollo voi mölistä typeryyttään täälläkin palstalla.- andromerasta
Kyllä. rohkenen kyseen alaistaa jopa yliopisto proffien maailman katsomuksen.
andromerasta kirjoitti:

andromerasta: "Kyllä. rohkenen kyseen alaistaa jopa yliopisto proffien maailman katsomuksen."
No vautsi ja ihan mahetsua. Onneksi kaltaisiasi tolloja on kuitenkin suhteellisen vähän joukossamme. Kyseenalaistamisesi olisi jo huomattavasti tukevammalla pohjalla jos oppisit ensin että "kyseenalaistaa" ja "maailmankatsomuksen" ovat yhdyssanoja. Tsemppiä pelle proffien haastamiseen.- ei.helvatti.mikä.pelle
puolimutkateisti kirjoitti:
andromerasta: "Kyllä. rohkenen kyseen alaistaa jopa yliopisto proffien maailman katsomuksen."
No vautsi ja ihan mahetsua. Onneksi kaltaisiasi tolloja on kuitenkin suhteellisen vähän joukossamme. Kyseenalaistamisesi olisi jo huomattavasti tukevammalla pohjalla jos oppisit ensin että "kyseenalaistaa" ja "maailmankatsomuksen" ovat yhdyssanoja. Tsemppiä pelle proffien haastamiseen.Onhan se todellakin hienoa että meillä on tuollaisia MV-julkaisua tms. mediana pitäviä vajakkeja jotka lähtevät haastamaan YouTube-koulutuksellaan yliopistojen professoreja ... todellakin ...
- andromerasta
puolimutkateisti kirjoitti:
andromerasta: "vai mennäänkö kehäpäätelmiin?",
Sinähän olet jo kreationistina kehäpäätelmässä: Raamattu kertoo Jumalasta ja Raamattu on Jumalan sanaa. Siis Jumala on olemassa. Eli ei sinun tarvitse mennä kehäpäätelmiin kun olet jo sellaisessa.
andromerasta: "jos luu löytyy tietystä kerroksesta, sen pitää olla niin ja niin vanha , koska sedimentti kerros sanoo niin, kiven iän määritys perustuu pelkkään olettamukseen alkuaineiden hajoamisnopeudsta (uraani/lyijy) pidetään vakiona. potaskaa."
Pelkästään radiometrisiä ajoitusmenetelmiä on useita:
hiili-14-ajoitus,
AMS hiili-14-ajoitus,
uraani-lyijy-ajoitus,
kalium-argon-ajoitus,
rubidium-strontium-ajoitus,
samarium-neodyymi-ajoitus,
lutetium-hafnium-ajoitus,
argon-argon-ajoitus,
helium-ajoitus,
uraani-uraani-ajoitus,
uraani-torium-ajoitus,
uraani-lyijy-ajoitus,
lyijy-lyijy-ajoitus,
renium-osmium-ajoitus,
termoluminesenssiajoitus,
jodi-ksenon-ajoitus,
fissiojälje
ja ne kaikki antavat yhdenmukaisia ajoitustuloksia.
andromerasta: "potaskaa"
Todista väitteesi tieteellisesti. Se on tietenkin ylivoimainen haaste tuollaiselle oppimattomalle tollolle ja paskanjauhajalle, jonka "tietämys" koostuu kreationistien disinformaatiosta.
andromerasta: "ns. tiede on siitä paska juttu että se perustuu olettamuuksiin, ei tieteeseen."
Ihmettelen tuota hinkuasi demonstroida typeryyttäsi. Ei sinulla tollo ole mitään käsitystä siitä miten tiede oikeasti toimii. Tieteen tutkimustulosten ansiosta sinunkin kaltainen tollo voi mölistä typeryyttään täälläkin palstalla.onko sinulla joku puolustus mekanismi päällä kun näin haukut minua tolloksi ja typerykseksi?.
mitä kirjoistaitoon tulee voitvarmaan ylevästi pröyistäillä omallas. olethan niin paljon ylempi!. - olet.totisesti.tollo
andromerasta kirjoitti:
onko sinulla joku puolustus mekanismi päällä kun näin haukut minua tolloksi ja typerykseksi?.
mitä kirjoistaitoon tulee voitvarmaan ylevästi pröyistäillä omallas. olethan niin paljon ylempi!.Eihän puolimutkateisti haukkunut sinua tolloksi jne. Hän vain totesi sen ilmiselvän tosiasian että olet tollo jne. Eihän ihminen joka kuvittelee voivansa haastaa tiedeyhteisön tietämättömyydellään ja uskonnollisilla luuloillaan voi olla muuta kuin tollo jne.
- Järkisyitä
andromerasta kirjoitti:
vai mennäänkö kehäpäätelmiin?, jos luu löytyy tietystä kerroksesta, sen pitää olla niin ja niin vanha , koska sedimentti kerros sanoo niin, kiven iän määritys perustuu pelkkään olettamukseen alkuaineiden hajoamisnopeudsta (uraani/lyijy) pidetään vakiona. potaskaa.
ns. tiede on siitä paska juttu että se perustuu olettamuuksiin, ei tieteeseen.Radiometriset iänmääritykset ovat täysin tieteellisiä. Jos haluat kyseenalaistaa ne niin anna jotain perusteita, mihin kyseenalaistamisesi perustuu, Ajoitusmenetelmiä on useita ja ne tukevat toisiaan. Radiohiiliajoituksen kyseenalaistaminen ei riitä vaan sinun on pystyttävä kyseenalaistamaan useat menetelmät.
Tässä perustietoa fossiilien ajoituksesta:
https://www.nature.com/scitable/knowledge/library/dating-rocks-and-fossils-using-geologic-methods-107924044
- kirjoitammetarinoita
No, eiköhän se ns. raamattu nyt ole ihan vain meidän ihmisten kirjoittamaa tarinaa. Osittain ihan ok-tekstiä, osittain ihan ufoa. Niin kuin aina vanhoissa teksteissä. Ei kait sen enempää. Ja meidän ihmisten tulee myös itse laatia tarina, on se nyt mitenkin totta, tästä pienen maapallomme kehityksestä tässä äärettömässä ja yhä laajenevassa avaruudessa. Ja vielä, kun ilmeisesti olemme itse myös aiheuttamassa tälle pallollemme onkelmia. Kreatonismi - toki ymmärrettävää söpöyttä.
- andromerasta
turpa kii. sinä olet tämmönen selittäjä, jolla ei todellisuuden tajua.
- oletkin-amis-hihu
andromerasta kirjoitti:
turpa kii. sinä olet tämmönen selittäjä, jolla ei todellisuuden tajua.
Ja sinullako hihhuli amis-pelle on jotain todellisuuden tajua? Hehe.
- andromerasta
kirjoitammetarinoita: henkilölle Anteeksipyyntö. :(
- ALOITTAJANkaltaiset
Eivät näköjään ole kuulleetkaan, että JEESUS lupasi ilmoittaa itsensä niille, jotka HÄNTÄ ETSIVÄT !
Minä halusin tietää, pitääkö se paikkansa, mitä JEESUS LUPASI.
Kauan se vei, mutta en antanut periksi, kun ajattelin, että jos JEESUS ON OLEMASSA, HÄN PYSTYY MINULLE VASTAAMAAN. Ja lopulta HÄN ILMOITTI ITSENSÄ, TÄYSIN RAAMATUSSA ILMOITTAMANSA LUPAUKSENSA MUKAISESTI, JA KUN lankesin heikkouttani epäilemään, HÄN ILMOITTI ITSENSÄ AINA UUDELLEEN, ja vahvisti uskoani-poistaen kaiken epäilyksen !
HÄN TODELLAKIN ON TOSI, JA AINOA JOKA PITÄÄ JA TOTEUTTAA LUPAUKSENSA !
IRVISTELKÄÄ NIIN PALJON KUIN IKINÄ PYSTYTTE, ITSENNE SIINÄ HÄPÄISETTE !- fdsgfsdg
Huudat kuin mielipuoli ja tekstin sisältökin tukee tätä.
fdsgfsdg kirjoitti:

Tulee mieleen Trumpin todellisuudesta irrallaan ja valheita täynnä olevat twiittaukset.
- gdf67e57ue
"Kauan se vei, mutta en antanut periksi, kun ajattelin, että jos JEESUS ON OLEMASSA, HÄN PYSTYY MINULLE VASTAAMAAN. Ja lopulta HÄN ILMOITTI ITSENSÄ,"
Kuulostaa siltä että uskoosi tulo tapahtui puhtaasti itsesuggestiolla. Muutenhan olisit lopettanut etsinnän jo parin kerran jälkeen kun vastausta ei kuulunut. Eli "Jos Jeesus on olemassa" oli todellisuudessa sinulle merkityksetön ajatus, koska halusit hänen olevan olemassa riippumatta siitä tuliko vastausta tai ei. - VOItuotasinun
gdf67e57ue kirjoitti:
"Kauan se vei, mutta en antanut periksi, kun ajattelin, että jos JEESUS ON OLEMASSA, HÄN PYSTYY MINULLE VASTAAMAAN. Ja lopulta HÄN ILMOITTI ITSENSÄ,"
Kuulostaa siltä että uskoosi tulo tapahtui puhtaasti itsesuggestiolla. Muutenhan olisit lopettanut etsinnän jo parin kerran jälkeen kun vastausta ei kuulunut. Eli "Jos Jeesus on olemassa" oli todellisuudessa sinulle merkityksetön ajatus, koska halusit hänen olevan olemassa riippumatta siitä tuliko vastausta tai ei.Kehittymätöntä logiikkaa ! Tulet noin vain väittämään, etten tiedä, mitä on itsesuggestio, ja mitä aito totuuden etsintä. Pystytkö edes käsittämään, ettei totuus suggestiolla selviä, sehän olisi itsepetos, jota te ateistit kyllä näytätte harrastavan. Ja väität, että "muutenhan olisin parinkerran jälkeen lopettanu". Niinkö sinä teit.
- Siinähän
fdsgfsdg kirjoitti:
Huudat kuin mielipuoli ja tekstin sisältökin tukee tätä.
Irvistelette, kun se evoluutionne ei ole kehittäny teille alkeellisintakaan totuuden tuntemusta.
- PAKKOHUUTAA
fdsgfsdg kirjoitti:
Huudat kuin mielipuoli ja tekstin sisältökin tukee tätä.
Kun ettehän te pökkeröt muuten kuule! JA RAAMATTUHAN SANOO, "VIEKÄÄ TÄMÄ SANOMA KUJILLE JA AITOVIERILLE, JA ETTÄ HUUTAKAA SE KATOILTA"! Kun kaikki eivät tule kirkkoihin kuuntelemaan. Niin vakavasta TOTUUDESTA ON KYSYMYS !
- HuutavaPomo
PAKKOHUUTAA kirjoitti:
Kun ettehän te pökkeröt muuten kuule! JA RAAMATTUHAN SANOO, "VIEKÄÄ TÄMÄ SANOMA KUJILLE JA AITOVIERILLE, JA ETTÄ HUUTAKAA SE KATOILTA"! Kun kaikki eivät tule kirkkoihin kuuntelemaan. Niin vakavasta TOTUUDESTA ON KYSYMYS !
Mahdatkohan olla esimiesasemassa jossain suomalaisessa yrityksessa?
- nolo.aukko.ja.hopulla
Kiva. Ketju ja paasausta rehellisyydestä...
Olet syyttänyt minua mm. lainauslouhinnasta, vääristelystä, kieroilusta, valehtelusta jne. Kykenemättömänä rehelliseen keskusteluun jääden toiseksi vain JC:lle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14355247/keskustelutavoista#comment-85276478
Toisaalla todennut omien virheiden ja väärässä olon myöntämisen olevan hatun nostoinen asia, kuuluvan älyllisesti rehelliseen keskusteluun yms. esim. vissiin tässä ketjussa ja täällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15339009/vanhan-maan-kreationistin-mietteita#comment-94453448
Kumman tien valitset: yrität kiemurella väitteidesi suossa vai myöntää ettei sinulla, eikä kellään muullakaan, yksinkertaisesti ole mitään syytöksiä tukevaa materiaalia minusta.
(Sinä itse: "Älyllistä epärehellisyyttä on esim. jättää kiusalliset kysymykset vastaamatta. ")
Näytöt minusta pöytään tai omien puheiden mukainen selkärangan näyttäminen.
Joten missä on todisteet syytöksiesi pohjalta???- nolo.aukko.ja.hopulla
Muistutukseksi kaksinaismoraali:
1 Yksilön tai yhteisön moraalivaatimusten ja omien tekojen ristiriitaisuudesta
2 Usein = tekopyhyys ulkokultaisuus
https://www.suomisanakirja.fi/kaksinaismoraali
P.s. Eli hyi hyi! nolo.aukko: "Joten missä on todisteet syytöksiesi pohjalta???"
Ensinnäkin. Enpä ole havainnut kenenkään palstalaisen pitäneet sinua minkään nimimerkkisi kohdalla rehtinä keskustelijana.
Eikö olekin mielenkiintoista, että suurin osa kreationisteista ja muista kieroilijoista käyttää kertakäyttöisiä nimimerkkejä kun taas evoluutioteorian ja tieteen tutkimustulokset hyväksyvät ja rehelliseen keskusteluun pyrkivät käyttävät joko rekisteröityjä (kuten minä, solon1, munuaistutkija, reperuutikallo, epäjumalankieltäjä, jne) tai vakionimimerkkejä (esim. tieteenharjoittaja).
Harvoja poikkeuksia kreationistien joukossa ovat nimimerkit Mark5 ja RaamattuOnTotuus, jotka ovat rekisteröineet nimimerkit.
Ne syytökseni jotka kohdistin nolo.aukko nimimerkkiin perustuvat kaikkien nimimerkkiesi niihin kommentteihin joissa perusteetta syytät muita keskustelijoita ja/tai osoitat sekä käytät epärehellisen keskustelijan tunnusmerkkejä.
Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Minulle ei tuota mitään ongelmaa perua kaikki ne syytökseni ja pyytä sinulta anteeksi kaikkia niitä syytöksiäni joita en kykene objektiivisesti osoittamaan.
Minulla kun ei ole mitään mielenkiintoa tuhlata aikaani kaltaiseesi keskusteljjaan. Joten korjaan lausuntoni muotoon:
"Ja kuten tiedetään palstalaisista erityisesti multinilkki JC on täysin kykenemätön minkäänlaiseen rehelliseen keskusteluun. Ja heti JC:n takana tulevat multinilkkeistä Jyrbä."
Kuten huomaat niin en enää väitä että olet kahden epärehellisimmän keskustelijan joukossa.
Sitäpaitsi palstalaiset kyllä näkevät millainen keskustelija olet täysin riippumatta siitä mitä minä sinusta totean. Palatakseni ensimmäiseen kommentiin ja antaakseni sinulle mahdollisuuden korjata väärässä oloni sen suhteen: Viitsisitkö etsiä kommentin jossa joku tunnettu nimimerkki kommentoi sinun olevan kaiken puolin rehti keskustelija - voihan olla että en vain ole huomannut.- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko: "Joten missä on todisteet syytöksiesi pohjalta???"
Ensinnäkin. Enpä ole havainnut kenenkään palstalaisen pitäneet sinua minkään nimimerkkisi kohdalla rehtinä keskustelijana.
Eikö olekin mielenkiintoista, että suurin osa kreationisteista ja muista kieroilijoista käyttää kertakäyttöisiä nimimerkkejä kun taas evoluutioteorian ja tieteen tutkimustulokset hyväksyvät ja rehelliseen keskusteluun pyrkivät käyttävät joko rekisteröityjä (kuten minä, solon1, munuaistutkija, reperuutikallo, epäjumalankieltäjä, jne) tai vakionimimerkkejä (esim. tieteenharjoittaja).
Harvoja poikkeuksia kreationistien joukossa ovat nimimerkit Mark5 ja RaamattuOnTotuus, jotka ovat rekisteröineet nimimerkit.
Ne syytökseni jotka kohdistin nolo.aukko nimimerkkiin perustuvat kaikkien nimimerkkiesi niihin kommentteihin joissa perusteetta syytät muita keskustelijoita ja/tai osoitat sekä käytät epärehellisen keskustelijan tunnusmerkkejä.
Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Minulle ei tuota mitään ongelmaa perua kaikki ne syytökseni ja pyytä sinulta anteeksi kaikkia niitä syytöksiäni joita en kykene objektiivisesti osoittamaan.
Minulla kun ei ole mitään mielenkiintoa tuhlata aikaani kaltaiseesi keskusteljjaan. Joten korjaan lausuntoni muotoon:
"Ja kuten tiedetään palstalaisista erityisesti multinilkki JC on täysin kykenemätön minkäänlaiseen rehelliseen keskusteluun. Ja heti JC:n takana tulevat multinilkkeistä Jyrbä."
Kuten huomaat niin en enää väitä että olet kahden epärehellisimmän keskustelijan joukossa.
Sitäpaitsi palstalaiset kyllä näkevät millainen keskustelija olet täysin riippumatta siitä mitä minä sinusta totean. Palatakseni ensimmäiseen kommentiin ja antaakseni sinulle mahdollisuuden korjata väärässä oloni sen suhteen: Viitsisitkö etsiä kommentin jossa joku tunnettu nimimerkki kommentoi sinun olevan kaiken puolin rehti keskustelija - voihan olla että en vain ole huomannut.Lopputulema tuosta:
- EI näyttöä epärehellisyydestäni.
- Väitteiden peruminen, koska EI VOI objektiivisesti niitä todeksi osoittaa. nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Lopputulema tuosta:
- EI näyttöä epärehellisyydestäni.
- Väitteiden peruminen, koska EI VOI objektiivisesti niitä todeksi osoittaa.nolo.aukko.ja.hopulla: "Lopputulema ..:"
Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- EI näyttöä epärehellisyydestäni."
Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ...
Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- Väitteiden peruminen, koska EI VOI objektiivisesti niitä todeksi osoittaa."
Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "Kiva. Ketju ja paasausta rehellisyydestä... "
No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko: "Joten missä on todisteet syytöksiesi pohjalta???"
Ensinnäkin. Enpä ole havainnut kenenkään palstalaisen pitäneet sinua minkään nimimerkkisi kohdalla rehtinä keskustelijana.
Eikö olekin mielenkiintoista, että suurin osa kreationisteista ja muista kieroilijoista käyttää kertakäyttöisiä nimimerkkejä kun taas evoluutioteorian ja tieteen tutkimustulokset hyväksyvät ja rehelliseen keskusteluun pyrkivät käyttävät joko rekisteröityjä (kuten minä, solon1, munuaistutkija, reperuutikallo, epäjumalankieltäjä, jne) tai vakionimimerkkejä (esim. tieteenharjoittaja).
Harvoja poikkeuksia kreationistien joukossa ovat nimimerkit Mark5 ja RaamattuOnTotuus, jotka ovat rekisteröineet nimimerkit.
Ne syytökseni jotka kohdistin nolo.aukko nimimerkkiin perustuvat kaikkien nimimerkkiesi niihin kommentteihin joissa perusteetta syytät muita keskustelijoita ja/tai osoitat sekä käytät epärehellisen keskustelijan tunnusmerkkejä.
Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Minulle ei tuota mitään ongelmaa perua kaikki ne syytökseni ja pyytä sinulta anteeksi kaikkia niitä syytöksiäni joita en kykene objektiivisesti osoittamaan.
Minulla kun ei ole mitään mielenkiintoa tuhlata aikaani kaltaiseesi keskusteljjaan. Joten korjaan lausuntoni muotoon:
"Ja kuten tiedetään palstalaisista erityisesti multinilkki JC on täysin kykenemätön minkäänlaiseen rehelliseen keskusteluun. Ja heti JC:n takana tulevat multinilkkeistä Jyrbä."
Kuten huomaat niin en enää väitä että olet kahden epärehellisimmän keskustelijan joukossa.
Sitäpaitsi palstalaiset kyllä näkevät millainen keskustelija olet täysin riippumatta siitä mitä minä sinusta totean. Palatakseni ensimmäiseen kommentiin ja antaakseni sinulle mahdollisuuden korjata väärässä oloni sen suhteen: Viitsisitkö etsiä kommentin jossa joku tunnettu nimimerkki kommentoi sinun olevan kaiken puolin rehti keskustelija - voihan olla että en vain ole huomannut.Katsotaampa sitten mihin vakaumuksesi tuon perusteella perustuu – eihän se mihinkään ole muuttunut, vaikka mitään ole löydettävissäkään:
- "Kuulopuheet"
- Heppoinen argumentti nimimerkkien käytöstä.
- Korjailen myös ateistien asia- ja moraalivirheitä.
- Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys.
Ehkäpä vertailemme näitä edellisessä kommentissani mainitsemiini.
P.s. Jotain kirjoitit välissä, mutta en sitä tässä huomio... nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Katsotaampa sitten mihin vakaumuksesi tuon perusteella perustuu – eihän se mihinkään ole muuttunut, vaikka mitään ole löydettävissäkään:
- "Kuulopuheet"
- Heppoinen argumentti nimimerkkien käytöstä.
- Korjailen myös ateistien asia- ja moraalivirheitä.
- Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys.
Ehkäpä vertailemme näitä edellisessä kommentissani mainitsemiini.
P.s. Jotain kirjoitit välissä, mutta en sitä tässä huomio...nolo.aukko.ja.hopulla: "P.s. Jotain kirjoitit välissä, mutta en sitä tässä huomio..."
Niin, oletko huomannut että epärehellisillä keskustelijoilla ei ole halukkuutta vastata kiusallisiin kysymyksiin?
Palataanpa keskustelun varsinaiseen teemaan - minua ei kiinnosta paskanjauhaminen .Jos sinua kiinnostaa suorittaa paskanjauhaminen niin voit poistua avaamastani keskustelusta ja mennä suorittamaan paskanjauhantaa jossakin muualla.
No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?- läpihaiseehän
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko.ja.hopulla: "P.s. Jotain kirjoitit välissä, mutta en sitä tässä huomio..."
Niin, oletko huomannut että epärehellisillä keskustelijoilla ei ole halukkuutta vastata kiusallisiin kysymyksiin?
Palataanpa keskustelun varsinaiseen teemaan - minua ei kiinnosta paskanjauhaminen .Jos sinua kiinnostaa suorittaa paskanjauhaminen niin voit poistua avaamastani keskustelusta ja mennä suorittamaan paskanjauhantaa jossakin muualla.
No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?Taispa nolotrolli jälleen kerran paljastaa todellisen karvansa.Hihutrolliha tuo on. Kristuksen pelle.
- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko.ja.hopulla: "Lopputulema ..:"
Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- EI näyttöä epärehellisyydestäni."
Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ...
Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- Väitteiden peruminen, koska EI VOI objektiivisesti niitä todeksi osoittaa."
Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "Kiva. Ketju ja paasausta rehellisyydestä... "
No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?Todellako viitsit kiemurrella jotain turhaa, kun jo myönsit ettet "kykene objektiivisesti osoittamaan."
Mutta vastailen hieman vasurilla...
"Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?"
Kuten jo totesin: "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys."
Kerro jos olet erimieltä.
"Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ... "
Toki. Kuten sanoin: "Lopputulema _tuosta_"
Tällainen tuli aikoinaan tehtyä ja kaltaistesi naamalle heitettyä villeimpinä aikoina. Tyhjänä tulee ainiaan pysymään:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14364164/nolo-aukko---rikokset
"Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?"
Koko palsta.
"Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?"
Kyllä olen. En näe mielipiteen muutosta, päinvastoin omattuun takertumista, selittämistä sitä parhain päin vastoin mitään objektiivista näyttöä. Eikö kuulostakin tutulta? Se oli retorinen...
"No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?"
Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi.
Aron Ra pätevä tyyppi, hieman katsellut aikonaan. Vieraillut kerran ainakin atheist experience -ohjelmassa, jonka ("pää")isännän Matt Dillahuntyn miellän oppi-isäkseni, jos niin ylimielisesti kehtaa sanoa.
P.s. taas jotain kirjoittaessani ilmaantunut, en huomio sitä tässä. - nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko.ja.hopulla: "P.s. Jotain kirjoitit välissä, mutta en sitä tässä huomio..."
Niin, oletko huomannut että epärehellisillä keskustelijoilla ei ole halukkuutta vastata kiusallisiin kysymyksiin?
Palataanpa keskustelun varsinaiseen teemaan - minua ei kiinnosta paskanjauhaminen .Jos sinua kiinnostaa suorittaa paskanjauhaminen niin voit poistua avaamastani keskustelusta ja mennä suorittamaan paskanjauhantaa jossakin muualla.
No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?Hyvä. Koska ohitit kommenttini varsinaisen sisällön ja pointin kokonaan oletan ettet löytänyt siitä vikaa, vaan pidit sitä ainakin valtaosin paikkansa pitävänä. Ja miksi et pitäisikään, niinhän juuri olit kommenttiisi kirjoittanut ja sieltä johdettu.
- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko.ja.hopulla: "Lopputulema ..:"
Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- EI näyttöä epärehellisyydestäni."
Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ...
Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?
nolo.aukko.ja.hopulla: "- Väitteiden peruminen, koska EI VOI objektiivisesti niitä todeksi osoittaa."
Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?
nolo.aukko.ja.hopulla: "Kiva. Ketju ja paasausta rehellisyydestä... "
No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?Tällaista myöntämistä et ole nähdäkseni tehnyt:
"Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä."
Vaan seliseliä, miksi mielipiteesi kuitenkin olisi validi. Ja käytöstä kuin se olisi. nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Todellako viitsit kiemurrella jotain turhaa, kun jo myönsit ettet "kykene objektiivisesti osoittamaan."
Mutta vastailen hieman vasurilla...
"Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?"
Kuten jo totesin: "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys."
Kerro jos olet erimieltä.
"Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ... "
Toki. Kuten sanoin: "Lopputulema _tuosta_"
Tällainen tuli aikoinaan tehtyä ja kaltaistesi naamalle heitettyä villeimpinä aikoina. Tyhjänä tulee ainiaan pysymään:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14364164/nolo-aukko---rikokset
"Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?"
Koko palsta.
"Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?"
Kyllä olen. En näe mielipiteen muutosta, päinvastoin omattuun takertumista, selittämistä sitä parhain päin vastoin mitään objektiivista näyttöä. Eikö kuulostakin tutulta? Se oli retorinen...
"No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?"
Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi.
Aron Ra pätevä tyyppi, hieman katsellut aikonaan. Vieraillut kerran ainakin atheist experience -ohjelmassa, jonka ("pää")isännän Matt Dillahuntyn miellän oppi-isäkseni, jos niin ylimielisesti kehtaa sanoa.
P.s. taas jotain kirjoittaessani ilmaantunut, en huomio sitä tässä.Kysyin: "Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?"
Vastasit: "Kuten jo totesin: "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys."
Tiedämme että tietynlaiset keskustelijat haluavat takertua objektiivisten argumenttien puutteesa subjektiivisiin argumentteihin. Objektiivinen havainto jonka me molemmat voimme rehellisesti tässä vaiheessa todeta on se että palstalta ei löydy ensimmäistäkään kommenttia jossa joku toteaisi sinun multinikin edustavan rehtiä keskustelijaa. Toki myönnän että olet jonkun keskustelijan mielestä rehti keskustelija heti kun kaivat esille kommentin jossa kyseinen seikka tuodaan esille. Pidetään kiinni objektiivisuudesta - eikö niin?
multinikki: " "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys. Kerro jos olet erimieltä."
Olen toki sitä mieltä että rehelllisyys/epärehellisyys on keskustelijan kommentien muodossa näkymivissä ja tallellessa täällä palstalla. Juuri siksi pyysinkin sinua esittämään kommentin jossa sinun todetaan olevan rehellinen keskustelija. Voin kaivaa esille lukemattoman listan kommentteja joissa sinun todetaan olevan trolli, epärehellinen keskustelija tms.
multinikki: "Kyllä olen. En näe mielipiteen muutosta, päinvastoin omattuun takertumista, selittämistä sitä parhain päin vastoin mitään objektiivista näyttöä. Eikö kuulostakin tutulta? Se oli retorinen..."
Kuulostaa tosiaan tutulta. En ole tosiankaan nähnyt vieläkään mitään objektiivista näyttöä siitä että olisit rehellinen keskustelija palstalaisten mielestä. Subjektiivinen mielipiteesi toki on että olet rehellinen keskustelija ... Kuten totesin voin kaivaa esille lukemattomia kommentteja joissa sinua pidetään trollina ja epärehellisenä keskustelijana. Se vaan nyt on objektiivinen havainto - älä ainakaan minua syytä siitä faktasta multinikki.
multinikki. ".. että jokseenkin samaa mieltä"
Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.
Kuten jo totesin, että jos multinikki aiot jauhaa paskaa tämän avaamani keskustelun teeman ohi voit mennä jauhamaan sitä paskaasi jonnekin muualle jos rehellisyytesi ei kestä keskittyä tämän keskustelun aiheeseen multinikki.nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Todellako viitsit kiemurrella jotain turhaa, kun jo myönsit ettet "kykene objektiivisesti osoittamaan."
Mutta vastailen hieman vasurilla...
"Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?"
Kuten jo totesin: "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys."
Kerro jos olet erimieltä.
"Rehellisyyden nimissä huomautettakoon, että tuo oli subjektiivinen tulkintasi ainoastaan minun subjektiivisen kommenttini pohjalta ... "
Toki. Kuten sanoin: "Lopputulema _tuosta_"
Tällainen tuli aikoinaan tehtyä ja kaltaistesi naamalle heitettyä villeimpinä aikoina. Tyhjänä tulee ainiaan pysymään:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14364164/nolo-aukko---rikokset
"Esitit väitteen että epärehellisyydestäsi ei ole näyttöä. Tarkoititko että tämän keskustelun puitteissa vai palstan kontekstissa?"
Koko palsta.
"Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä. Oletko samaa mieltä?"
Kyllä olen. En näe mielipiteen muutosta, päinvastoin omattuun takertumista, selittämistä sitä parhain päin vastoin mitään objektiivista näyttöä. Eikö kuulostakin tutulta? Se oli retorinen...
"No mitä mieltä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?"
Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi.
Aron Ra pätevä tyyppi, hieman katsellut aikonaan. Vieraillut kerran ainakin atheist experience -ohjelmassa, jonka ("pää")isännän Matt Dillahuntyn miellän oppi-isäkseni, jos niin ylimielisesti kehtaa sanoa.
P.s. taas jotain kirjoittaessani ilmaantunut, en huomio sitä tässä.multinikki: "P.s. taas jotain kirjoittaessani ilmaantunut, en huomio sitä tässä."
Kuten palstalla tiedetään kiusallisten asioiden sivuuttaminen ja huomioitta jättäminen on tyypillistä epärehellisille multinikeille, jotka järjestään ovat kreationisteja. Huomioi toki että en toki eksplisiittisesti väittänyt että sinä multinikki olisit epärehellinen kreationisti tai muuten vaan epärehellinen.- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
Kysyin: "Et sitten löytänyt keneltäkään ainoatakaan kommenttia joka toteaisi jonkun lukemattomista nikeistäsi edustavan rehtiä keskustelijaa? Vai onko vielä haku päällä?"
Vastasit: "Kuten jo totesin: "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys."
Tiedämme että tietynlaiset keskustelijat haluavat takertua objektiivisten argumenttien puutteesa subjektiivisiin argumentteihin. Objektiivinen havainto jonka me molemmat voimme rehellisesti tässä vaiheessa todeta on se että palstalta ei löydy ensimmäistäkään kommenttia jossa joku toteaisi sinun multinikin edustavan rehtiä keskustelijaa. Toki myönnän että olet jonkun keskustelijan mielestä rehti keskustelija heti kun kaivat esille kommentin jossa kyseinen seikka tuodaan esille. Pidetään kiinni objektiivisuudesta - eikö niin?
multinikki: " "Kuvitelma, että aktuaalinen rehellisyys/epärehellisyys on kirjoituksen muodossa ja pääosin tallessa olevalla palstalla mielipidekysymys. Kerro jos olet erimieltä."
Olen toki sitä mieltä että rehelllisyys/epärehellisyys on keskustelijan kommentien muodossa näkymivissä ja tallellessa täällä palstalla. Juuri siksi pyysinkin sinua esittämään kommentin jossa sinun todetaan olevan rehellinen keskustelija. Voin kaivaa esille lukemattoman listan kommentteja joissa sinun todetaan olevan trolli, epärehellinen keskustelija tms.
multinikki: "Kyllä olen. En näe mielipiteen muutosta, päinvastoin omattuun takertumista, selittämistä sitä parhain päin vastoin mitään objektiivista näyttöä. Eikö kuulostakin tutulta? Se oli retorinen..."
Kuulostaa tosiaan tutulta. En ole tosiankaan nähnyt vieläkään mitään objektiivista näyttöä siitä että olisit rehellinen keskustelija palstalaisten mielestä. Subjektiivinen mielipiteesi toki on että olet rehellinen keskustelija ... Kuten totesin voin kaivaa esille lukemattomia kommentteja joissa sinua pidetään trollina ja epärehellisenä keskustelijana. Se vaan nyt on objektiivinen havainto - älä ainakaan minua syytä siitä faktasta multinikki.
multinikki. ".. että jokseenkin samaa mieltä"
Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.
Kuten jo totesin, että jos multinikki aiot jauhaa paskaa tämän avaamani keskustelun teeman ohi voit mennä jauhamaan sitä paskaasi jonnekin muualle jos rehellisyytesi ei kestä keskittyä tämän keskustelun aiheeseen multinikki.Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti.
Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi. - nolo.aukko.ja.hopulla
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Tällaista myöntämistä et ole nähdäkseni tehnyt:
"Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja myöntää rehdisti sen olevan väärä."
Vaan seliseliä, miksi mielipiteesi kuitenkin olisi validi. Ja käytöstä kuin se olisi.Joten ole hyvä ja myönnä se vääräksi.
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti.
Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi.multinikki: "Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?"
Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä.
Objektiivinen tosiasia (kunnes toisin osoitat) on myös se, että:
a) kukaan keskustelija ei ole todennut sinun olevan rehti keskustelija
b) monet palstalla rehteinä keskustelijoina pidetyt keskustelijat, jotka ovat järjestään tieteen tulokset hyväksyviä keskustelijoita pitävät sinua multinikki epärehellisen keskustelijana.
c) olet multinikki, joka ei halua syystä tai toisesta rekisteröidä nimimerkkiä tai käyttää ainoastaan tiettyä nimimerkkiä
Ja objektiivinen fakta on myös se, että et vieläkään ole vastannut tähän kysymykseeni,
Taustaa: Esitin kysymyksen: No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?
Vastasit: "Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi..."
Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki: "Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?"
Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä.
Objektiivinen tosiasia (kunnes toisin osoitat) on myös se, että:
a) kukaan keskustelija ei ole todennut sinun olevan rehti keskustelija
b) monet palstalla rehteinä keskustelijoina pidetyt keskustelijat, jotka ovat järjestään tieteen tulokset hyväksyviä keskustelijoita pitävät sinua multinikki epärehellisen keskustelijana.
c) olet multinikki, joka ei halua syystä tai toisesta rekisteröidä nimimerkkiä tai käyttää ainoastaan tiettyä nimimerkkiä
Ja objektiivinen fakta on myös se, että et vieläkään ole vastannut tähän kysymykseeni,
Taustaa: Esitin kysymyksen: No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?
Vastasit: "Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi..."
Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta."Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä."
Hienoa! Keskustelu on loppusuoralla.
"Objektiivinen tosiasia (kunnes toisin osoitat) on myös se, että:
... "
Ei kiinnosta edellisestä faktasta johtuen.
---------------------------------------------------------
"Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta."
Ymmärrän tarpeesi, mutta ei tämäkään sitä täytä.
Kuten jo sanoin: ei noin yksioikoinen, kärkevä yleistys, enkä tiedä vihaavatko muka todellisuutta.
Yksioikoisuus: Kyseessä ei ole epärehellisyys/valehtelu, jos toiminta ei ole tietoista. Lienemme samaa mieltä, että vilpittömästi uskovia on olemassa.
Kärkevä yleistys: Lienee itsestäänselvää, että lauseesi sellainen oli.
Todellisuuden vihaaminen: En tiedä vihaavatko. Jokaikinen kreationisti kuitenkin elää ja toimii todellisuudessa riippumatta mitä kuvitelmia sen luonteesta omaakaan, siitä on matkaa täydelliseen apatiaan, saati totaaliseen vihaamiseen. - nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki: "Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?"
Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä.
Objektiivinen tosiasia (kunnes toisin osoitat) on myös se, että:
a) kukaan keskustelija ei ole todennut sinun olevan rehti keskustelija
b) monet palstalla rehteinä keskustelijoina pidetyt keskustelijat, jotka ovat järjestään tieteen tulokset hyväksyviä keskustelijoita pitävät sinua multinikki epärehellisen keskustelijana.
c) olet multinikki, joka ei halua syystä tai toisesta rekisteröidä nimimerkkiä tai käyttää ainoastaan tiettyä nimimerkkiä
Ja objektiivinen fakta on myös se, että et vieläkään ole vastannut tähän kysymykseeni,
Taustaa: Esitin kysymyksen: No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?
Vastasit: "Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi..."
Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta."Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta."
Esittämäsi ei ole tämän keskustelun aihe, se on aloituksen aihe. Tämän keskustelun aihe on se minkä ensimmäisessäni esille otin. nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
"Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta."
Esittämäsi ei ole tämän keskustelun aihe, se on aloituksen aihe. Tämän keskustelun aihe on se minkä ensimmäisessäni esille otin.multinikki lässyttää kun muutakaan ei voi :"Esittämäsi ei ole tämän keskustelun aihe, se on aloituksen aihe. Tämän keskustelun aihe on se minkä ensimmäisessäni esille otin"
Minä tein avauksen ja tiedän kyllä tarkalleen mikä on keskustelun aihe. Se on "Miksi kreationistit vihaavat todellisuutta ja rehellisyyttä."'
Vaikuttaa kaikesta päätellen siitä että aihe on sinulle on sinulle kiusallinen multinikki. Miksi et kykene vastamaan kysymyksiini - kuten kreationistit eivät kykene? Rehellisyyskin on käsite, jota vaikuttaa olevan sinulle liian ylivoimainen asia noudattaa. Sinä multinikki, paskanjauhaja et määrittele millään tavalla tämän keskustelun aihetta erityisesti siksi kun et ole keskustelulle tehnyt avausta.
Vastaa nyt multinikki tähän kysymykseen tai painu muualle paskaajauhamaan: Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.
Kuten olemme jo nähneet sinä multinikki kiemurtelet kuin kreationisti konsanaan, etkä kykene identifioimaan mitään tiettyä asiaa jonka suhteen olisit eri mieltä kuin Aron Ra tai minä ja moni muu.
Et kai ole kieroileva ja epärehellinen kreationisti?nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti.
Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi.multinikki lässyttää: "Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti."
multinikki :"Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi."
Millä ihmeen logiikalla mikään jumala olisi samalla mielessä todistettu olevaksi? Missä irrationaalisessa houreisessa todellisuussa sinä oikein elät?
Mutta jatka vaan häröilyäsi - ei sinulta muutakaan kukaan odota - ja objektiivisiin havaintoihin perustuen.
Etkö ole multinikki vieläkään löytänyt yhtään kommenttia jossa joku palstan tunnettu keskustelijä pitäisi sinua rehtinä ja arvostettuna keskustelijana? Minä kun voin milloin tahansa esittää pitkän listan palstan keskustelijoiden kommentteja joissa sinun todetaan olevaan epärehellinen ellei suorastaan "perseilevä" keskustelija. Siitä voimme kaikki päätellä objektiivisesti mikä on palstan keskustelijoiden keskuudessa arvostuksesi.- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki lässyttää kun muutakaan ei voi :"Esittämäsi ei ole tämän keskustelun aihe, se on aloituksen aihe. Tämän keskustelun aihe on se minkä ensimmäisessäni esille otin"
Minä tein avauksen ja tiedän kyllä tarkalleen mikä on keskustelun aihe. Se on "Miksi kreationistit vihaavat todellisuutta ja rehellisyyttä."'
Vaikuttaa kaikesta päätellen siitä että aihe on sinulle on sinulle kiusallinen multinikki. Miksi et kykene vastamaan kysymyksiini - kuten kreationistit eivät kykene? Rehellisyyskin on käsite, jota vaikuttaa olevan sinulle liian ylivoimainen asia noudattaa. Sinä multinikki, paskanjauhaja et määrittele millään tavalla tämän keskustelun aihetta erityisesti siksi kun et ole keskustelulle tehnyt avausta.
Vastaa nyt multinikki tähän kysymykseen tai painu muualle paskaajauhamaan: Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.
Kuten olemme jo nähneet sinä multinikki kiemurtelet kuin kreationisti konsanaan, etkä kykene identifioimaan mitään tiettyä asiaa jonka suhteen olisit eri mieltä kuin Aron Ra tai minä ja moni muu.
Et kai ole kieroileva ja epärehellinen kreationisti?"Minä tein avauksen ja tiedän kyllä tarkalleen mikä on keskustelun aihe. Se on "Miksi kreationistit vihaavat todellisuutta ja rehellisyyttä."'"
Kuten juuri sanoin:
"Esittämäsi ei ole tämän (eli meidän välisen) keskustelun aihe, se on aloituksen aihe. Tämän keskustelun (eli meidän välisen) aihe on se minkä ensimmäisessäni esille otin"
Aivan turhaa yritystä koko kommenttisi; koko lailla kaikkeen olen vastannut, vaikka ei olisi liittynyt siihen mistä tulin keskustelemaan – mikä koskettaa aloituksen aihetta ainakin kaksinaismoraalin muodossa.
Kopion itseäni koskien tuosta "multiunikkeilystä":
"Kuinka joku dildo oikeasti voi täällä jatkuvasti ruikuttaa jollekin _yksittäiselle_ hatusta vedetylle soopaa "multinikkeilystä", kun valtava enemmistö palstalla vaihtelee vieressä nikkejänsä vapaasti. Ja kuin sinulla olisi jokin todiste näpeissäsi, että käytät vain rekattuasi, tai vain yhtä rekattua tomppeli."
Ja eritoten kuin keskusteltavien asioiden todellinen tila riippuisi siitä kuka niistä kirjoittaa. FYI ei riipu. puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki: "Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?"
Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä.
Objektiivinen tosiasia (kunnes toisin osoitat) on myös se, että:
a) kukaan keskustelija ei ole todennut sinun olevan rehti keskustelija
b) monet palstalla rehteinä keskustelijoina pidetyt keskustelijat, jotka ovat järjestään tieteen tulokset hyväksyviä keskustelijoita pitävät sinua multinikki epärehellisen keskustelijana.
c) olet multinikki, joka ei halua syystä tai toisesta rekisteröidä nimimerkkiä tai käyttää ainoastaan tiettyä nimimerkkiä
Ja objektiivinen fakta on myös se, että et vieläkään ole vastannut tähän kysymykseeni,
Taustaa: Esitin kysymyksen: No mitä mieltä sinä multinikki (sehän sinä objektiivisesti olet) olet avauksen aiheesta? Oletko samaa mieltä minun, Aron Ran ja monien muiden kanssa siitä että kreationistit vihaavat todellisuutta ja eivät kykene rehelliseen keskusteluun?
Vastasit: "Asia noin yksioikoinen kuin kärkevä yleistyksesi antaa ymmärtää, enkä tiedä tuosta todellisuuden vihaamisesta, mutta sanotaan, että jokseenkin samaa mieltä, jos se riittäisi vastaukseksi..."
Ei riitä minulle. Ja tarkalleen missä kohdin multinikki et ole samaa mieltä? Että ihan "jokseenkin" olet samaa mieltä? Nyt päästään jännän äärelle. Mutta kuten tullaan näkemään tulet kiemurtelemaan ja väistelemään tämän keskustelun aihetta.Objektiivinen todistus kaverin epärehellisyydestä on multinikkien käyttö ja vakio- ja rekattujen nikkien stalkkaaminen.
- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki lässyttää: "Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti."
multinikki :"Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi."
Millä ihmeen logiikalla mikään jumala olisi samalla mielessä todistettu olevaksi? Missä irrationaalisessa houreisessa todellisuussa sinä oikein elät?
Mutta jatka vaan häröilyäsi - ei sinulta muutakaan kukaan odota - ja objektiivisiin havaintoihin perustuen.
Etkö ole multinikki vieläkään löytänyt yhtään kommenttia jossa joku palstan tunnettu keskustelijä pitäisi sinua rehtinä ja arvostettuna keskustelijana? Minä kun voin milloin tahansa esittää pitkän listan palstan keskustelijoiden kommentteja joissa sinun todetaan olevaan epärehellinen ellei suorastaan "perseilevä" keskustelija. Siitä voimme kaikki päätellä objektiivisesti mikä on palstan keskustelijoiden keskuudessa arvostuksesi."Millä ihmeen logiikalla mikään jumala olisi samalla mielessä todistettu olevaksi? "
Sillä väärällä vastauksella kysymykseeni.
Voit jo aivan rauhassa lopettaa tuon toisten kirjoittajien kädestä pitämisen:
"Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä."
Keskustelu on tätä kiertämääsi(tämä 3. kerta) kohtaa vailla paketissa:
Sinä: "Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja MYÖNTÄÄ rehdisti sen olevan väärä."
Joten ole hyvä ja toimi sen mukaisesti. - nolo.aukko.ja.hopulla
marathustra kirjoitti:
Objektiivinen todistus kaverin epärehellisyydestä on multinikkien käyttö ja vakio- ja rekattujen nikkien stalkkaaminen.
"Objektiivinen todistus kaverin epärehellisyydestä on multinikkien käyttö"
Tuolla absurdilla perusteella tässäkin ketjussa olisi 7-8 epärehellistä kirjoittajaa. Mutta eihän väitteesi typeryys sinulle perille mene.
"vakio- ja rekattujen nikkien stalkkaaminen."
Vaikka Nelson Mandelaa olisin "stalkannut" se ei minusta epärehellistä tekisi. - on.se.se.on
marathustra kirjoitti:
Objektiivinen todistus kaverin epärehellisyydestä on multinikkien käyttö ja vakio- ja rekattujen nikkien stalkkaaminen.
Samaa mieltä. On täysin selvä fakta että nolo-trolli on epärehellinen keskustelija.
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
"Objektiivinen todistus kaverin epärehellisyydestä on multinikkien käyttö"
Tuolla absurdilla perusteella tässäkin ketjussa olisi 7-8 epärehellistä kirjoittajaa. Mutta eihän väitteesi typeryys sinulle perille mene.
"vakio- ja rekattujen nikkien stalkkaaminen."
Vaikka Nelson Mandelaa olisin "stalkannut" se ei minusta epärehellistä tekisi.Ja lisätään objektiiviseksi todisteeksi syyllistyminen lainauslouhintaan.
- nolo.aukko.ja.hopulla
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
"Millä ihmeen logiikalla mikään jumala olisi samalla mielessä todistettu olevaksi? "
Sillä väärällä vastauksella kysymykseeni.
Voit jo aivan rauhassa lopettaa tuon toisten kirjoittajien kädestä pitämisen:
"Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä."
Keskustelu on tätä kiertämääsi(tämä 3. kerta) kohtaa vailla paketissa:
Sinä: "Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja MYÖNTÄÄ rehdisti sen olevan väärä."
Joten ole hyvä ja toimi sen mukaisesti.Viilausta ensimmäiseen vastaukseeni: Sillä väärän vastauksen logiikalla olisi.
- nolo.aukko.ja.hopulla
marathustra kirjoitti:
Ja lisätään objektiiviseksi todisteeksi syyllistyminen lainauslouhintaan.
Ihanko tosi. Vissiin koska "ja" jäi välistä. Bravoo miten surkee toimintasi kaikessa mielessä.
puolimutkateisti kirjoitti:
nolo.aukko: "Joten missä on todisteet syytöksiesi pohjalta???"
Ensinnäkin. Enpä ole havainnut kenenkään palstalaisen pitäneet sinua minkään nimimerkkisi kohdalla rehtinä keskustelijana.
Eikö olekin mielenkiintoista, että suurin osa kreationisteista ja muista kieroilijoista käyttää kertakäyttöisiä nimimerkkejä kun taas evoluutioteorian ja tieteen tutkimustulokset hyväksyvät ja rehelliseen keskusteluun pyrkivät käyttävät joko rekisteröityjä (kuten minä, solon1, munuaistutkija, reperuutikallo, epäjumalankieltäjä, jne) tai vakionimimerkkejä (esim. tieteenharjoittaja).
Harvoja poikkeuksia kreationistien joukossa ovat nimimerkit Mark5 ja RaamattuOnTotuus, jotka ovat rekisteröineet nimimerkit.
Ne syytökseni jotka kohdistin nolo.aukko nimimerkkiin perustuvat kaikkien nimimerkkiesi niihin kommentteihin joissa perusteetta syytät muita keskustelijoita ja/tai osoitat sekä käytät epärehellisen keskustelijan tunnusmerkkejä.
Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Minulle ei tuota mitään ongelmaa perua kaikki ne syytökseni ja pyytä sinulta anteeksi kaikkia niitä syytöksiäni joita en kykene objektiivisesti osoittamaan.
Minulla kun ei ole mitään mielenkiintoa tuhlata aikaani kaltaiseesi keskusteljjaan. Joten korjaan lausuntoni muotoon:
"Ja kuten tiedetään palstalaisista erityisesti multinilkki JC on täysin kykenemätön minkäänlaiseen rehelliseen keskusteluun. Ja heti JC:n takana tulevat multinilkkeistä Jyrbä."
Kuten huomaat niin en enää väitä että olet kahden epärehellisimmän keskustelijan joukossa.
Sitäpaitsi palstalaiset kyllä näkevät millainen keskustelija olet täysin riippumatta siitä mitä minä sinusta totean. Palatakseni ensimmäiseen kommentiin ja antaakseni sinulle mahdollisuuden korjata väärässä oloni sen suhteen: Viitsisitkö etsiä kommentin jossa joku tunnettu nimimerkki kommentoi sinun olevan kaiken puolin rehti keskustelija - voihan olla että en vain ole huomannut.>>Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Tämä on mielestäni ollut selvää jo pitkään. Tiedostaen tai tiedostamattaan trolli saa aikaiseksi pelkkää sotkua ja typerää vääntöä aiheen vierestä. Jos pitäisi veikata, niin päällimmäisenä motivaattorina toimii katkeruus oman korttitalon kaatuiluun.
Ei kannattane siis reagoida sen kummemmin. Menee huomio pois olennaisesta, mikä voidaan todeta tämänkin ketjun mainion aloituksen jälkeen..- nolo.aukko.ja.hopulla
Buck_Naked kirjoitti:
>>Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Tämä on mielestäni ollut selvää jo pitkään. Tiedostaen tai tiedostamattaan trolli saa aikaiseksi pelkkää sotkua ja typerää vääntöä aiheen vierestä. Jos pitäisi veikata, niin päällimmäisenä motivaattorina toimii katkeruus oman korttitalon kaatuiluun.
Ei kannattane siis reagoida sen kummemmin. Menee huomio pois olennaisesta, mikä voidaan todeta tämänkin ketjun mainion aloituksen jälkeen..On sinullakin kumman valikoivat lasit päässäsi. Aloitus, ja paasaukset välissä, koskee kretujen rehellisyyttä, mutta mielestäsi aiheesta liian kaukana on itse aloittajan rehellisyys/epärehellisyys, josta johdettu kaksinaismoraali.
Ja mitähän omalla korttitalolla mahdoit tarkoittaa? - nolo.aukko.ja.hopulla
Buck_Naked kirjoitti:
>>Trollilta sinä tosiaan vaikutat. Ja koska hyökkäät nimenomaan palstan kreationismia vastustavien kirjoittajien kimppuun niin vaikutat kreationistilta, joka esittää ateistia ja näennäisesti silloin tällöin, hämäyksen vuoksi hyökkää jotain kreationisti vastaan.
Tämä on mielestäni ollut selvää jo pitkään. Tiedostaen tai tiedostamattaan trolli saa aikaiseksi pelkkää sotkua ja typerää vääntöä aiheen vierestä. Jos pitäisi veikata, niin päällimmäisenä motivaattorina toimii katkeruus oman korttitalon kaatuiluun.
Ei kannattane siis reagoida sen kummemmin. Menee huomio pois olennaisesta, mikä voidaan todeta tämänkin ketjun mainion aloituksen jälkeen..Lisäksi.
Todellako kuvittelet, että ateistit, jotka tosissaan näkevät jonkin jyrbän jutuissa jossain mielessä jotain puolustautumisen arvoista, eivät millään voisi tehdä virheitä omissa ulostuloissaan?
Ja näiden ulostulojen paikkailu olisi jossain mielessä väärin? - lblblbl
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Lisäksi.
Todellako kuvittelet, että ateistit, jotka tosissaan näkevät jonkin jyrbän jutuissa jossain mielessä jotain puolustautumisen arvoista, eivät millään voisi tehdä virheitä omissa ulostuloissaan?
Ja näiden ulostulojen paikkailu olisi jossain mielessä väärin?>Ja näiden ulostulojen paikkailu olisi jossain mielessä väärin?
Ei ole väärin jos on selkeitä virheitä tapahtunu ja niitäki tapahtuu, mut iso osa sun "paikkailuista" on semmosii mitä kukaan muu ei ymmärrä. Oot ollu omien sanojes mukaan päissään, et ole jaksanu lukea loppuun tai sitten et yksinkertaisesti ole ymmärtäny mitä toinen tarkoittaa ja sitten kiukuttelet siitä näkökulmasta että oot aina absoluuttisesti oikeassa. Reality chek: ET OLE! Kyllä täällä muutki ateistit korjaa toisten ateistien asia- ja logiikkavirheitä jos sellaisii selvästi on mut sä vaan haastat riitaa ja jankutat usein paskaa mikä kumpuaa sun egostas. Syytät monesti aivan mielipuolisilla perusteilla muita epärehellisiksi ku et vaan ole ite ymmärtäny tai osannu lukea jotain. - nolo.aukko.ja.hopulla
lblblbl kirjoitti:
>Ja näiden ulostulojen paikkailu olisi jossain mielessä väärin?
Ei ole väärin jos on selkeitä virheitä tapahtunu ja niitäki tapahtuu, mut iso osa sun "paikkailuista" on semmosii mitä kukaan muu ei ymmärrä. Oot ollu omien sanojes mukaan päissään, et ole jaksanu lukea loppuun tai sitten et yksinkertaisesti ole ymmärtäny mitä toinen tarkoittaa ja sitten kiukuttelet siitä näkökulmasta että oot aina absoluuttisesti oikeassa. Reality chek: ET OLE! Kyllä täällä muutki ateistit korjaa toisten ateistien asia- ja logiikkavirheitä jos sellaisii selvästi on mut sä vaan haastat riitaa ja jankutat usein paskaa mikä kumpuaa sun egostas. Syytät monesti aivan mielipuolisilla perusteilla muita epärehellisiksi ku et vaan ole ite ymmärtäny tai osannu lukea jotain.En jaksa eritellä: näyttöä pöytään.
P.s. Tällä viikollakin myöntänyt kahdessa ketjussa olleeni väärässä, toisessa niistä useamman kerran. Pitäisi jotain välähtää, mutta tuskin. - jkbkjbkb
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
En jaksa eritellä: näyttöä pöytään.
P.s. Tällä viikollakin myöntänyt kahdessa ketjussa olleeni väärässä, toisessa niistä useamman kerran. Pitäisi jotain välähtää, mutta tuskin.Etkö sä saatanan pässi tajua ettei ketään kiinnosta käydä läpi tuhansia pakkomielteisiä jankutuksia? Ei kukaan ole väittäny sun tietoisesti valehtelevan tyyliin: hyödyllisiä mutaatioita ei ole olemassa, minkä vois yhdellä lainauksella näyttää, vaan ne kokonaisuudet ku esim. raivoat jollekki kirjoittajalle sen olevan epärehellinen välillä aivan vammasilla perusteilla joita ei voi mitenkään mielekkäästi koota sitaateiksi ku se asia muodostuu usein kymmenien viestien osasista. Elä yksin siellä kuplassas mut muut ei ymmärrä sun hyökkäyksiä ja niiden perusteluja vaan ne on usein hyvin sekavia ja päivänselvästi virheellisiä.
- nolo.aukko.ja.hopulla
jkbkjbkb kirjoitti:
Etkö sä saatanan pässi tajua ettei ketään kiinnosta käydä läpi tuhansia pakkomielteisiä jankutuksia? Ei kukaan ole väittäny sun tietoisesti valehtelevan tyyliin: hyödyllisiä mutaatioita ei ole olemassa, minkä vois yhdellä lainauksella näyttää, vaan ne kokonaisuudet ku esim. raivoat jollekki kirjoittajalle sen olevan epärehellinen välillä aivan vammasilla perusteilla joita ei voi mitenkään mielekkäästi koota sitaateiksi ku se asia muodostuu usein kymmenien viestien osasista. Elä yksin siellä kuplassas mut muut ei ymmärrä sun hyökkäyksiä ja niiden perusteluja vaan ne on usein hyvin sekavia ja päivänselvästi virheellisiä.
Mutta minä voin tehdä saman tosin päin, ja olen tehnytkin erillisiä aloituksia myöten, aivan samoista ketjuista. Eikö olekin perin kummallista.

Todettu ja todettavissa oleva kyky myöntää virheensä (jopa pitkän vänkäämisen jälkeen. On listan tynkäkin.) ei mitään näyttöä epärehellisyydestä runsaasti näyttöä vastapuolen epärehellisyyksistä = juttunne on täyttä sontaa.
- ohgighihp
nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
Mutta minä voin tehdä saman tosin päin, ja olen tehnytkin erillisiä aloituksia myöten, aivan samoista ketjuista. Eikö olekin perin kummallista.
>Mutta minä voin tehdä saman tosin päin, ja olen tehnytkin erillisiä aloituksia myöten, aivan samoista ketjuista. Eikö olekin perin kummallista.
Eikö olekin perin kummallista ettei kukaan muu ymmärtäny sun perusteluitas ja lainauksias esim. Solonin kohdalla vaan kaikki muut näki Solonin pyyhkineen sulla pöytää vastauksellaan mikä oli hyvin selkeä. Voisko oikeesti vika olla joskus siellä peilistä tuijottavassa henkilössä eli sun omassa ymmärryksessä? - nolo.aukko.ja.hopulla
ohgighihp kirjoitti:
>Mutta minä voin tehdä saman tosin päin, ja olen tehnytkin erillisiä aloituksia myöten, aivan samoista ketjuista. Eikö olekin perin kummallista.
Eikö olekin perin kummallista ettei kukaan muu ymmärtäny sun perusteluitas ja lainauksias esim. Solonin kohdalla vaan kaikki muut näki Solonin pyyhkineen sulla pöytää vastauksellaan mikä oli hyvin selkeä. Voisko oikeesti vika olla joskus siellä peilistä tuijottavassa henkilössä eli sun omassa ymmärryksessä?Tiedät itsekin ettei kyse ole mistään yhdestä soloni-keskustelusta – jossa kyllä oli selkeitä kohtia vähemmän varustetuillekin, senkun menee ottamaan kantaa(ei mölisemään tyhjää).
- nolo.aukko.ja.hopulla
ohgighihp kirjoitti:
>Mutta minä voin tehdä saman tosin päin, ja olen tehnytkin erillisiä aloituksia myöten, aivan samoista ketjuista. Eikö olekin perin kummallista.
Eikö olekin perin kummallista ettei kukaan muu ymmärtäny sun perusteluitas ja lainauksias esim. Solonin kohdalla vaan kaikki muut näki Solonin pyyhkineen sulla pöytää vastauksellaan mikä oli hyvin selkeä. Voisko oikeesti vika olla joskus siellä peilistä tuijottavassa henkilössä eli sun omassa ymmärryksessä?Ja siis mutusi ei ole minkään arvoista.
- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki lässyttää: "Olin vastaamassa pidemmin, mutta kolme kappaletta samaa oljenkorttasi riitti."
multinikki :"Kenenkään tai keidenkään mielipiteet ilman objektiivisia todisteita ei tee minusta epärehellistä. Samaa mieltä vai eri mieltä?
P.s. Samassa mielessä jumala olisi todistettu olevaksi."
Millä ihmeen logiikalla mikään jumala olisi samalla mielessä todistettu olevaksi? Missä irrationaalisessa houreisessa todellisuussa sinä oikein elät?
Mutta jatka vaan häröilyäsi - ei sinulta muutakaan kukaan odota - ja objektiivisiin havaintoihin perustuen.
Etkö ole multinikki vieläkään löytänyt yhtään kommenttia jossa joku palstan tunnettu keskustelijä pitäisi sinua rehtinä ja arvostettuna keskustelijana? Minä kun voin milloin tahansa esittää pitkän listan palstan keskustelijoiden kommentteja joissa sinun todetaan olevaan epärehellinen ellei suorastaan "perseilevä" keskustelija. Siitä voimme kaikki päätellä objektiivisesti mikä on palstan keskustelijoiden keskuudessa arvostuksesi.Laitetaan nyt vielä(4. kerta) kysymyksen muotoonkin, koska "Älyllistä epärehellisyyttä on esim. jättää kiusalliset kysymykset vastaamatta."
Sinä: "Olen ehdottomasti sitä mieltä että JOS esittää sellaisen väitteen jota ei voi objektiivisesti osoittaa paikkansa pitäväksi niin on rehellistä perua väite ja MYÖNTÄÄ rehdisti sen olevan väärä."
Aiotko noudattaa omaa ehdotonta periaatettasi ja myöntää epärehellisyys väitteiden minua kohtaan olleen vääriä? - nolo.aukko.ja.hopulla
AronRa 9.10:
"Rational person believes only what is indicated..."
Teillä ollut yli kaksi vuotta aikaa ja yli kahden vuoden materiaali mistä kaivaa niitä todisteita. Tuloksena ei yhtään mitään – minkä pitäisi jo kertoa oleellisen.
Sinäkin, tässä kaikkien silmien edessä, ennemmin hylkäät esillä olevat ylevät periaatteesi ja suosiolla teet itsestäsi tekopyhän kuin edes mielessäsi vierailisit mahdollisuudessa, että täällä tunnettu ateisti veti herneen nenään ja alkoi kiemurrella väärässä oltuaan.
Tästä kaiken lähtöpisteestä on tuolla mustaa valkoisella muistaakseni siedettävässä 20-30 kommentin keskustelussa: hänen selkeästi virheellinen kanta, jonka sittemmin huomaamattomasti oikaissut, että agnostismi olisi jonkinlainen teismin ja ateismin välimuoto, jonka korjausyrityksestäni perättömyyksien viljely alkoi – ja jatkui toisaalla puuttuessani hänen tästä johtuvaan tekopyhyyteensä. Toki häntä sittemmin härnäsinkin, mutta niin sopii valehtelijoille tehdäkin.
Mutta olette tienne valinneet: ryhmämentaliteetti yli todisteiden. Surullista.
P.s. Ei tarvitse muiden tulla mölisemään. Poistun, ellei aloittaja yllättäen uskallaudu piilostaan. nolo.aukko.ja.hopulla kirjoitti:
AronRa 9.10:
"Rational person believes only what is indicated..."
Teillä ollut yli kaksi vuotta aikaa ja yli kahden vuoden materiaali mistä kaivaa niitä todisteita. Tuloksena ei yhtään mitään – minkä pitäisi jo kertoa oleellisen.
Sinäkin, tässä kaikkien silmien edessä, ennemmin hylkäät esillä olevat ylevät periaatteesi ja suosiolla teet itsestäsi tekopyhän kuin edes mielessäsi vierailisit mahdollisuudessa, että täällä tunnettu ateisti veti herneen nenään ja alkoi kiemurrella väärässä oltuaan.
Tästä kaiken lähtöpisteestä on tuolla mustaa valkoisella muistaakseni siedettävässä 20-30 kommentin keskustelussa: hänen selkeästi virheellinen kanta, jonka sittemmin huomaamattomasti oikaissut, että agnostismi olisi jonkinlainen teismin ja ateismin välimuoto, jonka korjausyrityksestäni perättömyyksien viljely alkoi – ja jatkui toisaalla puuttuessani hänen tästä johtuvaan tekopyhyyteensä. Toki häntä sittemmin härnäsinkin, mutta niin sopii valehtelijoille tehdäkin.
Mutta olette tienne valinneet: ryhmämentaliteetti yli todisteiden. Surullista.
P.s. Ei tarvitse muiden tulla mölisemään. Poistun, ellei aloittaja yllättäen uskallaudu piilostaan.multinikki: "Aiotko noudattaa omaa ehdotonta periaatettasi ja myöntää epärehellisyys väitteiden minua kohtaan olleen vääriä?"
Noudatan toki periaatettani multinikki. Esimerkiksi tämän keskustelun kommenttien perusteella on täysin selvää että olet epärehellinen keskustelija:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14341723/gallup-kuka-kieroin-palstalainen
Kenellekään tuohon keskusteluun osallistuneelle ei ollut epäselvää ettetkö olisi epärehellinen keskustelija.
Jos se näyttää paskalta ja haisee paskalta niin ei sitä tarvitse maistaa todetakseen sen olevan paskaa.- nolo.aukko.ja.hopulla
puolimutkateisti kirjoitti:
multinikki: "Aiotko noudattaa omaa ehdotonta periaatettasi ja myöntää epärehellisyys väitteiden minua kohtaan olleen vääriä?"
Noudatan toki periaatettani multinikki. Esimerkiksi tämän keskustelun kommenttien perusteella on täysin selvää että olet epärehellinen keskustelija:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14341723/gallup-kuka-kieroin-palstalainen
Kenellekään tuohon keskusteluun osallistuneelle ei ollut epäselvää ettetkö olisi epärehellinen keskustelija.
Jos se näyttää paskalta ja haisee paskalta niin ei sitä tarvitse maistaa todetakseen sen olevan paskaa.Mielipidekysely on siis perusteesi...
Sinä täällä: "Pelkät subjektiiviset mielipiteet ilman objektiivisi todisteita eivät sinusta toki tee objektiivisesti epärehellistä - sehän on selvä asia. Tuosta olen samaa mieltä."
Ja periaatteessasi, mikä ei sitten periaatteesi ollutkaan, oli kyse nimenomaan objektiivisista todisteista. Lyhyemmin vain todisteista.
Mutta m.o.t: "Mutta olette tienne valinneet: ryhmämentaliteetti yli todisteiden. Surullista."
P.s. En enää ylläty, mutta jaksan hämmästellä, ainaista valintaanne tehdä itsestänne epärehellisen lisäksi väen väkisin vielä idioottikin.
P.p.s. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin vaikuttaa ainakin linkistä päätellen, että todella koitit kaivaa niitä todisteita – luonne ei vaan ollut tarpeeksi vahva sitten...
Adios.
- paamat
Minulle Jeesus on Jumalan poika. Kristus . vaan mitä sinä ateisti teet tällä sivulla? pilkkaat ja herjaat, ketä pilkkaat!, Jumalaa vai minua?, minkä takia sinä Kristitty edes vaivaudut väittelemään ateistin kanssa joka on oman uskonsa orja, koska totisesti uskosta on kysymys.
joka on pyhä, pyhittyköön edelleen, joka on saastainen, saastukoon edelleen.
jokainen kristitty nämä sanat ymmärtää.- Hrfsdfsdte436
Korota vaan itsesi, mutta sanasi todistaa itseäsi vastaan.
paamat: "Minulle Jeesus on Jumalan poika. Kristus"
Otan osaa. Onneksi yhteiskunnassamme on mielipiteen vapaus ja todellakin toivon että niin tulee olemaan vastaisuudessakin.
No mitä luulet tuolla mielipiteelläsi olevan merkitystä kenellekään (paitsi itselles toki)?
paamat: "vaan mitä sinä ateisti teet tällä sivulla? pilkkaat ja herjaat, ketä pilkkaat!,"
Pilkkaan vain ja ensisijaisesti valehtelijoita ja vääristelijöitä. Lukeudutko heihin?
paamat: " Jumalaa vai minua?,"
Todellista jumalaa kukaan ei pysty pilkkaamaan koska todellinen jumala olisi kaiken pilkan ulottomissa. Miten kuvittelet muurahaisen kykenevän pilkkaamaan ihmistä?
Edes järkevä ja aikuinen henkilö ei kykene kokemaan mitään pilkkaa lapsen taholta. Kykenetkö ymmärtämään vertauksen?
paamat: "minkä takia sinä Kristitty edes vaivaudut väittelemään ateistin kanssa joka on oman uskonsa orja, koska totisesti uskosta on kysymys.
joka on pyhä, pyhittyköön edelleen, joka on saastainen, saastukoon edelleen.
jokainen kristitty nämä sanat ymmärtää."
Lässyn lässyn. Ateistilla ei ole mitään uskoa. Usko on sitä että pitää jotain uskomusta totena ilman mitään objektiivista todistetta ja jopa vastoin objektiivisia ja tieteellisiä todisteita.
Otan osaa typeryytesi vuoksi.- paamat
"Ateistilla ei ole mitään uskoa. Usko on sitä että pitää jotain uskomusta totena ilman mitään objektiivista todistetta"
no. kerro mikä on todiste evoluutiosta?, uskossahan sinäkin elät. kyllä sun uskos hapertuu olemattomiin jos maltat mielesi ja perehdyt asiaan puolueettomasti. paamat kirjoitti:
"Ateistilla ei ole mitään uskoa. Usko on sitä että pitää jotain uskomusta totena ilman mitään objektiivista todistetta"
no. kerro mikä on todiste evoluutiosta?, uskossahan sinäkin elät. kyllä sun uskos hapertuu olemattomiin jos maltat mielesi ja perehdyt asiaan puolueettomasti.paamat lässyttää: "no. kerro mikä on todiste evoluutiosta?"
Ihanko todistetta kysyt sillä asenteella että rehellisesti voisit uskoakin? Ihanko tosi? Miten olisi yli 200000 tieteellistä vertaisarvioitua tieteellist julkaisia jotka tukevat evoluutioteoriaa vs. ei ensimmäistäkään tieteellisitä vertaisarvioitua julkaisua jotka tukisivat kreationismia.
Meinaatko että olet ensimmäinen idiootti kreationisti, joka "rehellisesti" kysyy todistetta evoluutiosta? Sillä välin kuin kaltaisesi idiootit peräävät todisteita evoluutiota niin eri tieteenalat ja teknologiset alat hyödyntävät evoluutioteoriaa tutkimuksissaan ja tuotekehittelyssä.
Et edes pelle tajua miten typerä olet.- määrittelykysymys
puolimutkateisti kirjoitti:
paamat lässyttää: "no. kerro mikä on todiste evoluutiosta?"
Ihanko todistetta kysyt sillä asenteella että rehellisesti voisit uskoakin? Ihanko tosi? Miten olisi yli 200000 tieteellistä vertaisarvioitua tieteellist julkaisia jotka tukevat evoluutioteoriaa vs. ei ensimmäistäkään tieteellisitä vertaisarvioitua julkaisua jotka tukisivat kreationismia.
Meinaatko että olet ensimmäinen idiootti kreationisti, joka "rehellisesti" kysyy todistetta evoluutiosta? Sillä välin kuin kaltaisesi idiootit peräävät todisteita evoluutiota niin eri tieteenalat ja teknologiset alat hyödyntävät evoluutioteoriaa tutkimuksissaan ja tuotekehittelyssä.
Et edes pelle tajua miten typerä olet."Miten olisi yli 200000 tieteellistä vertaisarvioitua tieteellist julkaisia jotka tukevat evoluutioteoriaa vs. ei ensimmäistäkään tieteellisitä vertaisarvioitua julkaisua jotka tukisivat kreationismia."
Miten tieteellinen julkaisu määritellään? Jos lähtökohtana on, että tutkimus tehdään siltä pohjalta, että evoluutioteoria on totta, niin silloinhan lähtökohta määrittää tutkimuksen, ei todisteet. - Järkisyitä
Tieteellinen julkaisu, määritelmä:
1. Julkaisun täytyy tuottaa uutta tietoa
2. Julkaisu täytyy olla esitettynä muodossa joka antaa mahdollisuuden tutkimustulosten todentamiseen ja/tai niiden käyttöön uudessa tutkimuksessa.
3. Julkaisu ja ainakin sen bibliografisten tietojen täytyy olla kirjoitettu sellaisella kielellä ja sillä täytyy olla sellainen julkaisukanava, että se on kaikkien kiinnostuneiden tutkijoiden käytettävissä.
4. Julkaisun julkaisukanavan täytyy olla arviointikäytäntö, jolla yksi tai useampi julkaisun asiaa tunteva ulkopuolinen taho arvioi julkaistavan tekstin.
Lähde:
http://tutka.jyu.fi/help/osiot/julkaisut/termit
- paamat
"Edes järkevä ja aikuinen henkilö ei kykene kokemaan mitään pilkkaa lapsen taholta. Kykenetkö ymmärtämään vertauksen".
erittäin hyvin. kasva aikuiseksi puolimutkateisti, jutellaan sitten lisää....paamat lässyttää: "erittäin hyvin."
No sitten voitkin selittää meille kaikille kuinka ymmärsit vertaukseni. Odotamme suurella mielenkiinnolla ...
Jos et vastaa niin voimme todeta jälleen kerran kuin kreationisti kiemurtelee pois paikalta kuin luihu ja niljakas käärme kiusallisen kysymyksen tieltä ...
juututtiinko tähän vertaukseen.
"Edes järkevä ja aikuinen henkilö ei kykene kokemaan mitään pilkkaa lapsen taholta. Kykenetkö ymmärtämään vertauksen".
joudun kysymään jo ikääs ,onko ymmärtämisvaikeuksia vai muita ongelmia.
en luikertele mistään pois.
ps. paamat on rekisteröity.puolimatkateistille kysymys: oliko lisää kysymyksiä?
Miksi evolutionisti vihaa totuutta ...
... ja rehellisyyttä.
vai onko näin: alakoulussa jo opetettiin darwinismia, aivopestiin kersasta asti, ettei Jumalaa ole, onko totuus vääristelty jo sieltä saakka?Voi voi.
Suomen peruskoulussa evoluutiota käsitellään vähän yläasteella, ala-asteella ei lainkaan.
Biologian tuntimäärätkin ovat kovin vähäiset.
Uskonnollista aivopesua tulee kyllä ekaluokasta lähtien, aamuhartauksia päivittäin.
Kyllä sellainen luostarimeininki joutaisi jo 2000-luvulla pois.paamat: "Miksi evolutionisti vihaa totuutta ...
... ja rehellisyyttä."
En osaa kommentoida evolutionisteista muuta kuin sen että ne ovat niitä kreationistien mielikuvitushahmoja - niitähän kreationisteilla riittää: Mooses, Aatami, puhuva käärme, Noa, Jehova, jne...
paamat: "vai onko näin: alakoulussa jo opetettiin darwinismia, aivopestiin kersasta asti, ettei Jumalaa ole, onko totuus vääristelty jo sieltä saakka?"
Peruskoulussa ja lukiossa ei ole ensimmäistäkään oppiainetta jossa opetetaan että Jumalaa ei ole. Olisi kyllä paikallaan että olisi.
Kouluissa opetetaan evoluutioteoriaa joka tieteellinen teoria. Kaiken opetuksen tulee perustua tieteellisiin tosiasioihin. Siksi kouluissa ei saisi opettaa tunnustuksellista kristinuskoa - mitä käytännössä valitettavasti opetetaan.
Todellista lasten aivopesua on pelkkien ja jopa tieteen vastaisten uskomusten opettaminen. Kreationistien oppien opettaminen on valheiden opettamista ja siten hengistä hyväksikäyttöä.
Kreationismilla ei ole tosiasioiden ja totuuksien kanssa mitään muuta tekemistä paitsi se kreationismin väitteet eivät ole tosiasioita vaan pelkkiä uskomuksia ja suoranaisia valheita.
"Jos et vastaa niin voimme todeta jälleen kerran kuin kreationisti kiemurtelee pois paikalta kuin luihu ja niljakas käärme kiusallisen kysymyksen tieltä ... ".
mutta voithan toki koetella evolutionistina luojan, se on vain pieni hiljainen rukous ja vastaus tulee, mainitse rukouksessasi nimi jeesus, koska hän se on.
pyysit vastauksen,ole hyvä.>>se on vain pieni hiljainen rukous ja vastaus tulee
No, yritetty on mutta eipä tullut vastausta. Tarkemmin sanoen suoritin rukouksena tunnettua loitsumista rippikoulun jälkeen useamman vuoden, ilman vastakaikua.
Oma johtopäätökseni oli erota kirkosta heti kun mahdollista ja hyväksyä todeksi se seikka, että jumaluudet ovat ihmisten keksintöä. Sittemmin on voinut lisäksi todeta, että jumaluskontoja yhteiskunnissa ylläpitävät tahot joita elämä on potkinut päähän tai jotka edistävät niillä omia valtapyrkimyksiään.
Näissä ryhmissä on päällekkäisyyksiä useammin kuin haluaisi ajatella.Buck_Naked kirjoitti:
>>se on vain pieni hiljainen rukous ja vastaus tulee
No, yritetty on mutta eipä tullut vastausta. Tarkemmin sanoen suoritin rukouksena tunnettua loitsumista rippikoulun jälkeen useamman vuoden, ilman vastakaikua.
Oma johtopäätökseni oli erota kirkosta heti kun mahdollista ja hyväksyä todeksi se seikka, että jumaluudet ovat ihmisten keksintöä. Sittemmin on voinut lisäksi todeta, että jumaluskontoja yhteiskunnissa ylläpitävät tahot joita elämä on potkinut päähän tai jotka edistävät niillä omia valtapyrkimyksiään.
Näissä ryhmissä on päällekkäisyyksiä useammin kuin haluaisi ajatella.Itsekin olen useita eri variaatioita tuosta yrittänyt, eikä mikään ole toiminut. Syykin on selvinnyt. Pitää olla ensin uskovainen, että voi tulla uskoon rukoilemalla. Tämä ei tietenkään hörhöjen mielestä ole mikään ongelma...
Buck_Naked kirjoitti:
>>se on vain pieni hiljainen rukous ja vastaus tulee
No, yritetty on mutta eipä tullut vastausta. Tarkemmin sanoen suoritin rukouksena tunnettua loitsumista rippikoulun jälkeen useamman vuoden, ilman vastakaikua.
Oma johtopäätökseni oli erota kirkosta heti kun mahdollista ja hyväksyä todeksi se seikka, että jumaluudet ovat ihmisten keksintöä. Sittemmin on voinut lisäksi todeta, että jumaluskontoja yhteiskunnissa ylläpitävät tahot joita elämä on potkinut päähän tai jotka edistävät niillä omia valtapyrkimyksiään.
Näissä ryhmissä on päällekkäisyyksiä useammin kuin haluaisi ajatella.Buck_Naked: "Oma johtopäätökseni oli erota kirkosta heti kun mahdollista ja hyväksyä todeksi se seikka, että jumaluudet ovat ihmisten keksintöä."
Ja itseasiassa on ollut ihan mielenkiintoista perehtyä uskontojen historiaan ja oppia millaisiin muinaisiin myytteihin kristinusko perustuu ja kuinka kristinusko on kehittänyt uskonjärjestelmäksi, jolla ei ole mitään todellisuus pohjaa - kuten ei muillakaan uskonnoilla.
Buck_Naked: "Sittemmin on voinut lisäksi todeta, että jumaluskontoja yhteiskunnissa ylläpitävät tahot joita elämä on potkinut päähän tai jotka edistävät niillä omia valtapyrkimyksiään."
Totta.
- Bboss
Miksi ateistit vihaavat todellisuutta...
https://www.youtube.com/watch?v=95GscF_N9Es - nähtyon
Kiitos aloittajalle että antaa osoitteen videoon joka vahvistaa mitä kreationistit jo tietävät: Evoluutionisteilla ei ole muuta todistetta kuin haukkua kreationisteja.
Tässä on tämä mitäänsanomaton sivu. https://youtu.be/Ehmo8sewFF8Tietysti tuommoinen video voi vahvistaa kreationistien ennakkokäsityksiä. Kyse sellaisissa käsityksissä vain ei yleensä ole siitä, että kreationistit tietäisivät jotain vaan siitä, että he luulevat jotain. Kreationistit nimenomaan vain luulevat, ettei "evolutionisteilla" olisi todisteita. Asioihin perehtyneet puolestaan uskonnosta riippumatta tietävät, että evoluutio on havaittu ja selitetty tosiasia.
Mainittu luento on itse asiassa erinomainen kooste tietyistä uskovien jutuista eikä kyse ole (kuten virheellisesti esität) pelkästään kreationisteista eikä kyse myöskään ole (kuten virheellisesti esität) haukkumisesta. Sanoinkin, että vain yleensä kreationistit luulevat eivätkä tiedä, mutta on tietysti niitäkin kreationisteja, jotka pääpiirteittäin tietävätkin miten asiat ovat, mutta koska eivät halua luopua uskontyylistään, niin valehtelevat.
Tämä se siis vasta nähty onkin ja näytät sitä itsekin. Sinäkin nimittäin valehtelet väitteissäsi ja ironisesti teet sen siksi, ettei kreationismilla ole luulojen lisäksi muuta tarjota.- nähtyon
Evoluutionistit eivät edes tiedä miten kaikki alkoi. Pitihän olla jotain mikä sitten muka alkoi kehittymään. Evoluutio perustuu siis myös uskoon!
- Ewokki
Pekka Reinikainen ei ole biologi, saati evoluutiotutkija, joten hänen tietonsa vaikuttavat näin maallikonkin silmään puutteellisilta. Videolla hän systemaattisesti vääristelee ja antaa jopa väärää tietoa omien argumenttiensa tukemiseksi. Hänen lääketieteen ymmärrys oli selvästi paremmalla tasolla kuin biologian.
En kommentoi taikahedelmien syömisiä tai Reinikaisen maalailemaan biologian tutkijoiden salaliittoteorioita. Puutun hänen keskeisten väitteitensä virheisiin.
Väite 1: Solun toimintamekanismi on niin monimutkainen, ettei se ole voinut syntyä kerralla sattumalta.
Vastine: Olkiukko. Ei kukaan uskokaan, että solu olisi muodostunut kertaheitolla! Abiogenesistä on tutkittu ja tutkijat nimen omaan kuvaavat sitä, miten ensimmäinen solu on voinut syntyä lukuisten välivaiheiden kautta. Yksi askel on itsensäkopioiva molekyyli (todennäköisesti RNA tai proteiini), mikä on kaukana Reinikaisen olkiukosta.
Väite 2: Solu ei synny itsestään. Se vaatii kokoonpanolinjan kuten auto.
Vastine: Pötyä. Kukaan ei rakenna soluja vaan solut monistavat itse itseään.
Väite 3: Ensimmäisellä monisoluisella eliöllä eli trilobiitilla oli paljon monimutkaisempi silmä kuin ihmisellä. Niillä saattoi olla 10 000 kaksoislinssiä ja 360 asteen näkökenttä.
Vastine: Väärää tietoa ja liioittelua. Trilobiitti ei todellakaan ole ensimmäinen monisoluinen eliö, josta on fossiileja. Se on toki ensimmäinen silmällinen eliö, josta on fossiileja. Sitä aikaisemmat eliöillä ei ollut luita eikä kovaa kuorta, joten niistä ei juurikaan ole fossiileja. Trilobiitin silmä on paljon ihmisen silmää yksinkertaisempi eikä ”huomattavasti monimutkaisempi kuin sinulla ja minulla”. Siinä oli kahdesta materiaalista muodostunut kiinteä linssi, joka ei tarkennu. Yksinkertaisten silmien lukumäärä tai sijainti ei tee niistä monimutkaisia.
http://www.trilobites.info/eyes.htm
Väite 4: Ihmisen genomi rappeutuu. Sanford geenitekniikanmprofessori on laskenut, että ihminen kuolee tästä johtuen sukupuuttoon laskutavasta riippuen 10-100 tuhannessa vuodessa.
Vastine: Vääristelyä. Sanford arvioi kuinka nopeasti genomi muuttuu. Hän arvioi, missä ajassa syntyy kokonaan uusi geeni, joka vakiintuu populaatioon.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4573302/ - käyttäkää.järkeä
Ei edes itsensäkopioivat molekyylit synny sattumalta. Toisin sanoen elämän alku on evoluution ulkopuolella. Mitä trilobiitti välitti siitä näkikö se vai ei. Se ei edes välittänyt siitä lisääntyykö se vai ei. Miksi se sitten muka kehittyi, koska sattuma antaisi miljooonittain huonoja vaihtoehtoja, eikä silloin olisi mitään kehitystä, koska nämä tuhoaisivat yhden parannuksen tuhansia kertoja, eikä trilobiitti siitä välittäisi.
Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä? käyttäkää.järkeä kirjoitti:
Ei edes itsensäkopioivat molekyylit synny sattumalta. Toisin sanoen elämän alku on evoluution ulkopuolella. Mitä trilobiitti välitti siitä näkikö se vai ei. Se ei edes välittänyt siitä lisääntyykö se vai ei. Miksi se sitten muka kehittyi, koska sattuma antaisi miljooonittain huonoja vaihtoehtoja, eikä silloin olisi mitään kehitystä, koska nämä tuhoaisivat yhden parannuksen tuhansia kertoja, eikä trilobiitti siitä välittäisi.
Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?"Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?"
Veli todistaa väkevästi yhteiskunnan rahojen ja resurssien olleen tuhlausta kohdallasi.- käyttäkää.järkeä
Onneksi oli tuhlausta eikä aivopesu ole onnistunut. Yhteiskunnan ei tule käyttää rahoja satujen opettamiseen.
käyttäkää.järkeä kirjoitti:
Ei edes itsensäkopioivat molekyylit synny sattumalta. Toisin sanoen elämän alku on evoluution ulkopuolella. Mitä trilobiitti välitti siitä näkikö se vai ei. Se ei edes välittänyt siitä lisääntyykö se vai ei. Miksi se sitten muka kehittyi, koska sattuma antaisi miljooonittain huonoja vaihtoehtoja, eikä silloin olisi mitään kehitystä, koska nämä tuhoaisivat yhden parannuksen tuhansia kertoja, eikä trilobiitti siitä välittäisi.
Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?käyttäkää.järkeä: "Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?*
Et taida todellakaan ymmärtää itse miten nolo tämä aivopierusi ja miten monta asiaa siinä on väärin?
Toivoisin että käyttäisit itse järkeä, mutta valitettavasti sinulla ei taida olla siihen edellytyksiä.käyttäkää.järkeä kirjoitti:
Onneksi oli tuhlausta eikä aivopesu ole onnistunut. Yhteiskunnan ei tule käyttää rahoja satujen opettamiseen.
käyttäkää.järkeä: "Yhteiskunnan ei tule käyttää rahoja satujen opettamiseen"
Samaa mieltä. Siksi haluaisin että uskonnon opetus poistetaan kokonaan koulusta ja kaikilta.käyttäkää.järkeä kirjoitti:
Ei edes itsensäkopioivat molekyylit synny sattumalta. Toisin sanoen elämän alku on evoluution ulkopuolella. Mitä trilobiitti välitti siitä näkikö se vai ei. Se ei edes välittänyt siitä lisääntyykö se vai ei. Miksi se sitten muka kehittyi, koska sattuma antaisi miljooonittain huonoja vaihtoehtoja, eikä silloin olisi mitään kehitystä, koska nämä tuhoaisivat yhden parannuksen tuhansia kertoja, eikä trilobiitti siitä välittäisi.
Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?”Ei trilobiitti saanut silmiään sattumalta! Miksi se olisi valinnut kehittää silmää miljoonia vuosia, kun sillä tuskin oli tietoa siitä mitä näkemisestä olisi ollut hyötyä?”
Otaksun, vaikkakin hieman epäuskoisena, että esitit tuon ihan tosissasi ja vastaan asiallisesti. Trilobiitin silmät eivät tosiaan ole kehittyneet sattumalta, vaan ne ovat luonnonvalinnan seurauksena kehittyneet niveljalkaisten pääjaksossa ilmenneet verkkosilmät.
Trilobiitin ei suinkaan ole tarvinnut tietää mitä hyötyä silmistä on yhtään sen enempää kuin vaikkapa jonkin kasvin ei tarvitse tietää, että sen jostakin puolustusmekanismista, vaikka myrkystä tai piikeistä on hyötyä sille. Näkemisen hyöty on luonnonvalinnallinen asia olosuhteissa joissa on valoa, mitä havaita.
Eliökunnan eri pääjaksoissa on kehittynyt monenlaisia silmiä, joista alkeellisimmat ovat vain jonkin verran valon vaihtelua aistivia suht' yksinkertaisia elimiä siinä missä toiset ovat monimutkaisia prismakomplekseja kuten niveljalkaisilla trilobiitit mukaan lukien. Näytät virheellisesti olettavan evoluution edellyttävän jotain ennakointia ja pyrkimystä johonkin suuntaan, ja se on hyvä esimerkki siitä, että sinun pitäisi ensin ottaa asioista selvää.- Bboss
Ewokki kirjoitti:
Pekka Reinikainen ei ole biologi, saati evoluutiotutkija, joten hänen tietonsa vaikuttavat näin maallikonkin silmään puutteellisilta. Videolla hän systemaattisesti vääristelee ja antaa jopa väärää tietoa omien argumenttiensa tukemiseksi. Hänen lääketieteen ymmärrys oli selvästi paremmalla tasolla kuin biologian.
En kommentoi taikahedelmien syömisiä tai Reinikaisen maalailemaan biologian tutkijoiden salaliittoteorioita. Puutun hänen keskeisten väitteitensä virheisiin.
Väite 1: Solun toimintamekanismi on niin monimutkainen, ettei se ole voinut syntyä kerralla sattumalta.
Vastine: Olkiukko. Ei kukaan uskokaan, että solu olisi muodostunut kertaheitolla! Abiogenesistä on tutkittu ja tutkijat nimen omaan kuvaavat sitä, miten ensimmäinen solu on voinut syntyä lukuisten välivaiheiden kautta. Yksi askel on itsensäkopioiva molekyyli (todennäköisesti RNA tai proteiini), mikä on kaukana Reinikaisen olkiukosta.
Väite 2: Solu ei synny itsestään. Se vaatii kokoonpanolinjan kuten auto.
Vastine: Pötyä. Kukaan ei rakenna soluja vaan solut monistavat itse itseään.
Väite 3: Ensimmäisellä monisoluisella eliöllä eli trilobiitilla oli paljon monimutkaisempi silmä kuin ihmisellä. Niillä saattoi olla 10 000 kaksoislinssiä ja 360 asteen näkökenttä.
Vastine: Väärää tietoa ja liioittelua. Trilobiitti ei todellakaan ole ensimmäinen monisoluinen eliö, josta on fossiileja. Se on toki ensimmäinen silmällinen eliö, josta on fossiileja. Sitä aikaisemmat eliöillä ei ollut luita eikä kovaa kuorta, joten niistä ei juurikaan ole fossiileja. Trilobiitin silmä on paljon ihmisen silmää yksinkertaisempi eikä ”huomattavasti monimutkaisempi kuin sinulla ja minulla”. Siinä oli kahdesta materiaalista muodostunut kiinteä linssi, joka ei tarkennu. Yksinkertaisten silmien lukumäärä tai sijainti ei tee niistä monimutkaisia.
http://www.trilobites.info/eyes.htm
Väite 4: Ihmisen genomi rappeutuu. Sanford geenitekniikanmprofessori on laskenut, että ihminen kuolee tästä johtuen sukupuuttoon laskutavasta riippuen 10-100 tuhannessa vuodessa.
Vastine: Vääristelyä. Sanford arvioi kuinka nopeasti genomi muuttuu. Hän arvioi, missä ajassa syntyy kokonaan uusi geeni, joka vakiintuu populaatioon.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4573302/Tuntuu oudolta että Pekka Reinikainen antaisi väärää tietoa ja siten aiheuttaisi vahinkoa itselleen ja muille uskoville,
Vaikka näin olisikin se ei vähennä uskoani jumalaan tippaakaan, Reinikaiseen kyllä. - näin.on
Bboss kirjoitti:
Tuntuu oudolta että Pekka Reinikainen antaisi väärää tietoa ja siten aiheuttaisi vahinkoa itselleen ja muille uskoville,
Vaikka näin olisikin se ei vähennä uskoani jumalaan tippaakaan, Reinikaiseen kyllä.Minä en usko vähääkään, että jos Reinikainen ei saisi riihikuivaa rahaa kirjoistaan ja luennoistaan, niin ei hän niitä ilmaiseksi tekisi. Kuulijat saavat niistä itselleen uskonvahvistusta ja kuulevat niitä tarinoita, joita haluavat kuulla antamansa palkkion korvikeeksi. Yleensäkin siihen kaikkein rikkaampaan kansanosaan ne lahkojohtajat ja kiertävät saarnaajat kuuluvat Amerikassakin.
- Krea-tina
Entäpäs kun pidän raamattua hölynpölynä. Mitäs sitten?
- evo-uskis
Enpä osaa sanoa tuohon mitään. Vedit maton jalkojeni alta.
- Krea-Tina
Kysynpähän ihan vielä näin tietämättömänä, että näkyykö evoluutio nykypäivänä luonnossa niin, että uutta elämää syntyy? Tai.. esim. miljoona (tai vaikka satamiljoonaa) vuotta sitten syntynyttä uutta elämää??
Jos se kerran on syntynyt sattumanvaraisesti, niin eikö tuon prosessin pitäisi toistaa itseään. Eikö toistettavuus yleensäkin kuulu tieteellisyyteen?- Ihanko-Tosi
Ihanko tietämättömänä tyttelinä Jyri taas esiintyy?
Tietämätön ainakin olet. Ei evoluutiossa ole kysymys elämän syntymisestä eikä evoluutio ole sattumanvaraista. - Jyritön
Jyri älä tyri. Olet ennenkin väittänyt minua joksikin henkilöksi. Ilmeisesti hän on pakkomielteesi?
En tunne koko tyyppiä.
- Tietämätön.Tollo
"Tietämätön ainakin olet. Ei evoluutiossa ole kysymys elämän syntymisestä eikä evoluutio ole sattumanvaraista."
Jos se ei ole sattumanvaraista, niin evoluutiolla on jokin suunnitelma?"Jos se ei ole sattumanvaraista, niin evoluutiolla on jokin suunnitelma?"
Sinun lapsenmielelläsi evoluution täytyy sitten olla olento, kun et keksi mitä se voisi olla, jos se ei ole sattumanvaraista.- Krea-Tina
En tietenkään voi keksiä mitä se on _sinun_ mielestäsi. Sen sinä joudut kertomaan ihan itse .. jos uskallat.
- Tollo.kyselee
Miksei elämää ole syntynyt uudestaan, tai vaikka 100 kertaa??
- näin.on
Miksei? Onhan se aivan hyvin mahdollista. Ja syntymänsä jälkeen se on joutunut aiemmin syntyneen elämänmuodon ravinnoksi.
Mietipä miksi joet, järvet ja meret eivät ole täynnä erilaisia vesieläviä? Näin olisi, jos kaikkien eliöiden jälkeläiset eläisivät sukukypsiksi ja lisääntyisivät exponentiaalisesti. - Krea-Tina
Ei niillä varmaan riittäisi ravintoa. Siksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758