Vene vakuutukset

Jape75

Veneilijät huomio! Nyt kannattaa tarkistaa vakuutuksenne. Meille tapahtui heinäkuun alussa seuraavanlainen onnettomuus. Olimme veneilemässä neljän henkilön porukalla uudella Faster 460i 50hp veneellämme. Rantaan tullessamme hiljensimme vauhtia ja veneen peräaalto nosti venettä ja ilmeisesti tästä syystä painopiste veneessä siirtyi oikealle ja vene kaatui. Hämmennystä herättävä tapaturma joka voi kuitenkin huonolla tuurilla olla veneen valmistajan mielestä mahdollista. Pelastuslaitos soitettiin paikalle ja vene saatiin käännettyä ympäri, hinattua rantaan ja toimitettua huoltoon, sekä vahinkoilmoitus jätettiin vakuutusyhtiölle. Veneelle ei onneksi suurempia vahinkoja sattunut, pelkät puhdistus/öljyn vaihto toimenpiteet riittivät. Nyt kuukautta myöhemmin veneliikkeestä soitettiin ja ilmoitettiin että n. 1000e lasku pitää vakuutusyhtiön mukaan ohjata meille. Vakuutusyhtiömme POHJANTÄHTI perusteli asian että koska veneeseen ei ollut tullut ulkopuolista osumaa, he eivät ole korvausvelvollisia. Vakuutusehtoja tarkemmin tutkiessani siellä on todella maininta, että veneelle aiheutuneet vahingot korvataan ainoastaan mikäli kyseessä on karille ajo, uppotukki, tulipalo, kolari. Tästä syystä kehotankin ihmisiä tarkistamaan missä vakuutusyhtiössä heillä on venevakuutuksensa, koska meillä on(oli) laajin mahdollinen venevakuutus mitä POHJANTÄHDESTÄ voi saada.

22

1581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi.luoja.mitä.typeryyt

      Täydellisen oma töppisi, jos ei ymmärrä että sataman lähettyvillä ei tehdä aaltoja. Mikäli onnistuu veneensä kaatamaan omiin aaltoihinsa, se ei todellakaan ole vakuutusyhtiön ongelma missään muodossa. Suosittelen pysymään maissa, ja sielläkin poissa liikenteestä, ei sopine sinun lahjoillesi.

      • OrponaOllaan

        No, no eipäs nyt taas mennä tähän tyypilliseen aloittajan syyllistämislomjalle.
        Kyllä tuossa mielestäni on kysymys veneilyssä tapahtuneessa vahingosta.
        Erittäin kulmia kohottava vastaantulo vakuutusyhtiöltä. Eihän nyt kukaan tahallaan venettänsä kaada.
        Olisikohan valmistajan syytä ottaa vastuuta tuosta tapauksesta, kun ja jos vene oli lastattu asianmukaisesti ja moottorikin näyttäisi olevan aivan kohtuurajoissa.
        Entistä enemmän alan uskoa noita vakuutusskeptikkoja. Eräskin legenda kertoo heillä olevan erikoisosasto, jonka tehtävänä on löytää nopeasti ja halvalla keino kiemurrella irti korvauksista.
        Omaa kokemusta korvauksen saamisesta tai eväämisestä ei ole, koska en ole tähän mennessä heiltä mitään tarvinnut hakea. Asiakkaana olen ollut eräässä yhtiössä jo 45 vuotta, joten pelko kasvaa vähän kerrallaan milloin se mahtaa iskeä omalle kohdalle.

      • elkkis
        OrponaOllaan kirjoitti:

        Ne veneilytaidot Ne veneilytaidot.
        Eihän vakuutusyhtiötä voi syyttää jos ei osaa käsitellä venettä. Kyllä tuollainen toiminta on oma moka eikä sitä kuulu muilla maksattaa.
        Näinhän se kuuluukin mennä " koska veneeseen ei ollut tullut ulkopuolista osumaa, he eivät ole korvausvelvollisia."

      • Viisaskomies

        Aika monella on vakuutus omien töppien varalta. Useinmitenhän se on oma töppi jos vene vaurioituu tai uppoaa, jotain on tehty väärin tai läpivientien ym. kunnossapito on laiminlyöty.

        Jos taas vaurion aiheuttaja on toinen veneilijä, se ei ole sinun vakuutusyhtiösi murhe.

        Salamanisku tai vastaava omalle kohdalle on jo sellainen lottovoiton todennäköisyydellä tapahtuva onnettomuus että pelkästään sellasten takia ei kukaan vakuutusta ottaisi.

        Jos siis sinullakin on venevakuutus, pidät omaakin töppäämistä melko mahdollisena, silloin lienee ihan turha arvostella toistenkaan töppejä.

    • Venemiäs

      Kyllä se nyt tiedetään, että vakuutusyhtiöt ovat täysmulkkuja, joiden tärkein tehtävä on keksiä syitä ja ehtoja joila välttävät korvaamiset.

      Mutta mutta... joku tossa tarinassa ei nyt vaan täsmää. Tuollainen vene ja moottoriyhdistelmä ei todellakaan pysty tekemään niin isoa aaltoa millään tavalla, että siihen itse kaatuisi ympäri. Ei mitenkään.

      Joten, vene on voinut kaatua, mutta koko kertomus miten se tapahtui on sepitetty. Nykyveneet käyvät läpi niin tarkat ajokokeet ennen markkinoille pääsyä, eikä mikään tuon tyyppinen vene kaadu kuin todella isosta aallosta, eik oikeastaan silloinkaan, ellei tapahdu jotakin muuta samaan aikaan.

      • Niin.Se.Vaan.On

        Nykyveneet eivät käy läpi mitään kokeita. Ilmoitus että täyttää vaatimuksenmukaisuuden, riittää. Se ei kuitenkaan liity idioottien veneilyyn mitenkään, eikä kuulu vakuutusyhtiölle.

      • Miksi.pitää.lässyttää
        Niin.Se.Vaan.On kirjoitti:

        Nykyveneet eivät käy läpi mitään kokeita. Ilmoitus että täyttää vaatimuksenmukaisuuden, riittää. Se ei kuitenkaan liity idioottien veneilyyn mitenkään, eikä kuulu vakuutusyhtiölle.

        Taas pitää jonkun urpon jauhaa paskaa. Soita vaikka VTT:lle ja kysy, niin kerovat mitä kaikkia väistö- ym. kokeita tekevät uusille malleille ennen CE-kilven myöntämistä. Tämä ei tietenkään koske soutu- ym. D-kategorian veneitä eikä omavalmisteita.

      • Älä.siis.lässytä
        Miksi.pitää.lässyttää kirjoitti:

        Taas pitää jonkun urpon jauhaa paskaa. Soita vaikka VTT:lle ja kysy, niin kerovat mitä kaikkia väistö- ym. kokeita tekevät uusille malleille ennen CE-kilven myöntämistä. Tämä ei tietenkään koske soutu- ym. D-kategorian veneitä eikä omavalmisteita.

        Selvitä itse, ei ole pakollisia pienille avoveneille. CE-kilpeen riittää vaatimuksenmukaisuus vakuutus, joka ei edellytä testejä.

      • Urpoja.paljon.liikeellä
        Älä.siis.lässytä kirjoitti:

        Selvitä itse, ei ole pakollisia pienille avoveneille. CE-kilpeen riittää vaatimuksenmukaisuus vakuutus, joka ei edellytä testejä.

        CE-kilpihän ei tosiaan kerro mitään veneen turvallisuudesta, ainoastaan sen, että se on valmistettu CE-vaatimusten mukaisesti. Se ei siis ole missään nimessä tae turvallisuudesta tai toimivuudesta.

      • Joakim1
        Älä.siis.lässytä kirjoitti:

        Selvitä itse, ei ole pakollisia pienille avoveneille. CE-kilpeen riittää vaatimuksenmukaisuus vakuutus, joka ei edellytä testejä.

        Kyllä CE-kilpi edellyttää testejä kaikissa veneissä. Pienveneissä C- ja D-luokissa saa valmistaja itsekin tehdä testit eli käyttää A moduulia. Harvalla valmistajalla on kuitenkaan valmiuksia ja mielenkiintoa tehdä kaikkea tuota. Silloin koko palvelu ostetaan ilmoitetulta laitokselta.

        Näin näyttää Fasterkin toimivan ja VTT on tehnyt B moduulin mukaiset kokeet tuolle: https://www.vtt-todistus.fi/search?mode=list&sanahaku=faster&certificatenumber=undefined&pagesize=10#65906

        Tuosta voi avata PDF:n ja nähdä, että VTT on suorittanut tuolle vakavuus ja käsittelykokeet sekä paljon muutakin.

        Suurin kuorma on tuon mukaan 395 kg (valmistajan kilvessä 375 kg). 4 isoa miestähän menee tuosta yli, varsinkin vähän tavaraa ja polttoainetta päälle.

        Täysin eri juttu on kulutustavaroiden CE-merkinnät, joissa testit eivät ole pakollisia, vaan riittää, että valmistajalla on perusteltu syy uskoa, että testit menisivät läpi. Tietysti jos ei tarkistuksessa mene, tulee vastaan tuotteen markkinoilta poisto.

      • Miksi.pitää.lässyttää
        Joakim1 kirjoitti:

        Amen!

      • Ei.testipakkoa

        Vaatimukaisuus vakuutus riittää pineveneissä.

    • Ymmärränhyvin

      Ehkä vakuutusyhtiö on ollut sitä mieltä että pelkällä omalla peräaallolla kaadu.

      Vakuutusyhtiöiden vertaileminen tässä asiassa voi olla vaikeaa, sillä kovin tyypillisenhän tuo ei onnettomuutena ole ja kertomiksesi mukaan kyseessä on käsittelyvirhe ennemminkin kuin yllättävä ulkoinen tapahtuma.

      En halua syyllistää, silti. kun ostin oman veneen, niin myyjä tarjosi iltapäivän mittaisen käsittelykurssin. Siellä minullekin ensi kertaa selvisi tuo peräaaltojuttu: aiempi 8-heppaiseni käyttäytyy kovin eri tavoin kuin nykyinen melkein 10 kertaa tehokkaampi perämoottori. Vanhan olisi voinut lyödä vauhdista kiinni ilman mainittavaa peräaaltoa.

    • Silläsekaatuu

      Koska henkilövahinkoja ei ilmeiseti ole tullut ja veneekseenkään ei ole mikään osunut, niin ette ollet ihan rannassa. Onko kokeiltu vähän tiukkoja käännöksiä ja ympyröitä?

    • jooosua

      Joskus oli tapaus jossa sälliporukka 5hlö tuli kunnon olutlastissa mökkipukamaan siten, että nopean vauhdin pudotuksen ansiosta upposi täyteen vesilastiin keulan kautta. Merkkiä en muista, mutta noin 4,5m pitkä ja 50hv kone, pääsyy uppoamiseen oli reilu keulalasti jolla oli autettua liukuunlähtöä ja nopea kaasunpudotus, meinasi mennä kokonaan keulan kautta ympäri. Ne veneilytaidot.

    • niklap

      Hei,

      jos haluat tarjouksen venevakuutuksesta voit olla minuun yhteydessä.
      Toimin OP:lla vakuutusasiamiehenä, joten voimme räätälöidä sinulle sinun haluamasi venevakuutuksen hyvillä ehdoilla ja huokealla hinnalla.

      Tai jos haluat vain kysyä vakuutuksiin liittyen,
      ole rohkeasti yhteydessä minuun, mielläni kerron vinkkejä.

      Niko Lappalainen
      OP Vakuutusasiamies
      358408644290
      [email protected]

      • Voisin_vaihtaa_mutta

        Kattaako OP:n vakuutus myös veneen uppoamisen, jos pohjan läpivienti tai merivesiletku petää kun vene on laiturissa tai poijussa valvomattomana? Kaikki muut vakuutukset on tällä hetkellä OP-Pohjolassa (tai mikä se nimi nykyisin onkaan), mutta vene ei ole, kun tähän saakka vastaus edelliseen kysymykseeni on ollut kieltävä.

      • SyväHiljaisuusOPlta

        No miten on, OP:n vakuutusasiamies Niko Lappalainen. Voitko vastata näin julkisesti, että korvaako OP Pohjola vai ei? Jos tosiaan vakuutuksia myyt, niin pitäisihän sinulla olla tieto mitä vakuutus kattaa ja mitä ei.

    • sealine

      nyt hyvä kyssäri Nikolle toivotaan että vastaa kun vakuutus op pohjolassa

    • sepoilmari

      Niin ja korvaako se Niko tämän yllä esitetyn vahingon kaltaisen "jossa ei ole törmätty esteeseen"?

    • aalandiaa

      OP:n vakuutuksessa on yllättäviä aukkoja. Esim. uppoaminen laiturissa jos läpivienti pettää. Eikö juuri tämmöistä varten oteta vakuutus? Vaihdoin Ålandiaan.

      • EhtojaSielläEhtojaTäällä

        Kannattaa kuitenkin katsoa vakuutusehdoista huolellisuusvaatimukset ja ei-korvata -ehdot.

        Esim. ...tulee:
        - vene tarkastaa vesillelaskun yhteydessä vuotojen varalta
        - vene kiinnittää aina soveltuvien varustein, huolellisesti ja niin, että kiinnitys kestää säätilan nopeat vaihtelut
        - vene pitää tyhjänä vedestä
        - kiinnitettynä olevaa venettä varusteineen valvoa normaaliin tapaan
        - veneen ja varusteiden olla merikelpoisessa kunnossa
        - merenkulkusääntöjä ja muita onnettomuuksien ehkäisemiseksi tarkoitettuja sääntöjä noudattaa
        - varusteiden ja miehistön olla voimassaolevien määräysten mukaisia
        - navigoinnissa käyttää soveltuvaa karttapohjaa
        ...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe