Tämä tapahtui arvoisan herra Andrejevin tiluksilla Pietarin lähettyvillä. Vallankumous ei ollut vielä tullut ja koko tuntemani maailma oli vielä suloisen viaton. Olin 16- vuotias apupoika maaherra Andrejevin tiloilla. Hoidin päivittäin tilan neljää hevosta ja tein erilaisia askareita isännän perheen hyväksi.
Isäntä Andrejev oli ankara ja äkkipikainen mies ja kerran ollessani vielä poikanen läikytin teetä isännän työpöydälle. Hän raivostui, tarttui piiskaan ja löi minua yhä uudestaan ja uudestaan. Koko selkäni oli vereslihalla päiväkausia selkäsaunan jälkeenkin. Kuitenkin jos isännän tytär Ilja ei olisi tullut itkien huoneeseen ja saanut isäänsä lopettamaan piiskaamista olisin saattanut joutua sairaalaan.
Rakastuin Iljaan sinä päivänä ollessani 13 vuotias. Rakastuin hänen tummiin silmiinsä joiden katseen alla tunsin itseni niin pieneksi. Rakastuin hänen hiuksiinsa jotka olivat kuin jumalaiset mustat virrat jotka ryöppysivät alas hänen pienille rinnoilleen.
Isäntä huomasi tunteeni Iljaa kohtaan ja raivoissaan lähetti Iljan nunnaluostariin jonnekin Siperian rajamaille. Kirosin äitini myrkyllisen kohdun ja isäni koiran siemenen jotka olivat minut siittäneet. En nähnyt Iljaa kolmeen vuoteen.
Tuli päivä jona Ilja palasi valkeassa vaunussa jota veti valkea hevonen. Hän oli tullut naisen ikään. Hän täytti 16 vuotta, mikä oli minunkin kesieni määrä sinä kohtalon kesänä. Hän näytti niin surulliselta istuessaan vaunussa, kuin koko maailman paino olisi hänen hartioillaan. Hän näki minut ja hänen silmänsä syttyivät. Hän astui alas vaunusta ja hyvä Jumala, hän oli kaunein nainen maailmassa, tuntui kuin auringon alla ei olisi ollut ketään muuta kuin me kaksi.
Hetki ei kestänyt kau'aa sillä isäntä oli huomannut katseemme. "Sergei, heti siivoamaan huussi !", hän huusi pilkallisesti hymyillen. Myrtyneenä astelin huussin taakse ja avasin luukun. Vaikuttava pilvi kärpäsiä pöllähti rei'ästä typerryttävän hajun saattelemana. Aloin tyhjentää sontaa mietteissäni. En lainkaan huomannut että joku oli astunut koppiin ja pytyn kansi aukesi.Pidätin hengitystäni, se oli Neiti Andrejev, suloinen neiti Andrejev. Minä kapinen palveluspoika en olisi koskaan voinut edes kuvitella että kohdalleni olisi voinut käydä mitään tällaista.
Silmieni eteen aukesi kaunis maisema kuin suoraan runoilijoiden unista. Neidin takapuoli oli kuin täydellinen valkea kuu jonka jokin muinainen jumala oli lyönyt kahtia miekallaan. Hän pieraisi sievästi ja jostakin ylhäältä kuului hurmaava ähkäisy. Hänen pyllynreikänsä supisteli kuin jonkin kauniin eläimen silmä ja kakka pusertui ulos ylväästi kuin nahkaansa luova käärme. Henkäisin kiihkeästi sisään lämmintä tuoksua ja hiljainen humina pörisytti sieraimiani.
Neiti hyppäsi ylös kirkaisten: "Kuka kummassa !" Hän näki hölmistyneet kasvoni huussinreiässä ja naurahti: "Sergei, rakas hölmö ! Tule tänne, olen kunniallinen tyttö enkä voi antaa kaltaisesi palveluspojan tirkistellä minua tarpeillani
jatkuu)
http://groups.msn.com/zombiegallery
Neiti Andrejev
18
1008
Vastaukset
- '**edelleen pihalla
Neiti Andrejev tuli huussista pihalle tosi hämmentyneenä tapahtuneesta ja Sergein yllättävästä taipumuksesta kurkistella huussinreiästä. Neiti Andrejevin kumma hämäännys jatkui edelleen, että voiko Sergei todellakin olla niin outo. Kuitenkin neiti Andrejev oli pohjimmiltaan rohkea nuori nainen ja päätti nostaa päänsä ja sanoi Sergeille: "Kaikki käyvät paskalla." Sergei katsoi neiti Andrejevin yllättävää reaktiota ja hänen suunsa lonksahti auki ja lopulta hän kysyi: "Uskallatko sinäkin sanoa sen noin suorasukaisesti, että kävit paskalla?" "Uskallan,minä käyn paskalla en koskaan kakalla", vastasi hieno neiti Andrejev. Sergei ihastui vallan neiti Andrejevin sanoista ja tuumasi:"Taidanpa minäkin käydä." Neiti Andrejev jäi huussin ovelle odottelemaan Sergeitä. Kun paskalla käynti oli selvitetty perusteellisesti, Sergei ja neiti Andrejev ottivat toisiansa käsistänsä kiinni ja päättivät tehdä pienen lenkin läheiselle joelle.Neiti Andrejev aloitti juttelunsa: "Kuule, Sergei, näin viime yönä kaunista unta:
Unessa olin tullut ihmeelliseen uudenlaiseen paikkaan. Siellä oli hyvin kaunista ja maassa kasvoi hyvin erikoisia kukkia ja ne olivat aukeamaisillaan. Minulla oli unessa sellainen tunne, että viime kesänä olin käynyt siinä paikassa, mutta nyt ympäristö näytti niin lumoavalta ja olin kuin Liisa Ihmemaassa.Ja ne kukat siinä maassa olivat aukeamaisillaan, todellisia ja hyvin kauniita, erikoisia."- pihallako???
Sergei kuunteli tarkasti, kun neiti Andrejev kertoi kauniin unensa. Joen rannalla oli lumoavan kaunista ja juuri kun Sergei aikoi suudella kaunista neiti Andrejevia, hän muisti isäntänsä. Kauhu levisi hänen kasvoilleen ja neiti Andrejev jäi jäykistyneenä suu supullaan odottamaan suudelmaa ja pissasi pelosta melkein housuihinsa. "Juostaan nyt ja kovaa", kehoitti Sergei. "Juostaan, juostaan", vastasi neiti Andrejev. Mutta hän oli niin ihmeissään kaikista oudoista tunteista, jotka yllättäen ilmaantuivat mieleen. Neiti Andrejev ei uskaltanut juosta ja Sergei odotti kärsimättömänä. Melkein itkusta särkyneenä, tukahduttaen pahan olonsa, neiti Andrejev yritti asettaa jalkansa polulle varovasti, ettei vaan tallaisi kauniita kukkia. Sergei silloin melkein ärjäisi: "Jos aiot selvitä, sinun täytyy nyt juosta!".Silloin Neiti Andrejev tajusi, eivät kukat kuole, jos kirmaisee juoksuun. Ja jos joku kukka tallaantuukin vahingossa, elämän voima maasta ja auringon paisteesta kasvattaa uudet kukat. Sergei ja neiti Andrejev vihdoinkin uskalsivat juosta. Tai neiti Andrejev uskalsi vihdoinkin juosta. Sergeitä hymyilytti, mutta vastassa oli vielä isäntä.
Neiti Andrejevin ja Sergein tultuaan pihaan hengästyneinä ja posket punaisina, neiti Andrejev vilkuili ympärilleen etsien katseellaan isäntää. Isäntää ei näkynyt missään. Silloin talon terassilta asteli neiti Andrejevia vastaan talon karjakko. "Neiti Andrejev, ketä katseellasi etsit?" hän kysyi. "Isäntää", neiti Andrejev vastasi jo rauhoittuneena. "Minä kesytin isännän ja hän on nyt lauhtunut vihastaan", karjakko kertoi suu mairealla hymyllä.
Sergei hieroi kummissaan päätänsä ymmärtämättä yhtään mitään tapahtuneesta ja lähti hoitamaan tallille askareitaan. Sergei harjasi kauneimman ratsunsa, satuloi hevosensa ja laittoi suitset paikoilleen. Tallin hämärästä ulos auringon paisteeseen tultuaan Sergei tarkasti ratsunsa kaviot ja pyyhkäisi kädellään Kaunokkinsa kylkeä. Kaunokki hirnaisi mielihyvästä tuntiessaan tutun käden lämmön. Sergei nousi ratsunsa selkään ja suunnisti kohti läheistä metsää.
Mielihyvästä hirnahtaen ja raikkaan tuulen henkäyksestä nauttien Kaunokki noudatti Sergein ohjeita. Sergei antoi hartiansa rentoutua ja suunnisti polulle, joka johti yhä kauemmas talosta. Sergein olemukseen virtasi hyvänolon tunne ja rytmikäs kavioiden kopse oli hänelle kuin kauneinta musiikkia. - pihalla edelleen
pihallako??? kirjoitti:
Sergei kuunteli tarkasti, kun neiti Andrejev kertoi kauniin unensa. Joen rannalla oli lumoavan kaunista ja juuri kun Sergei aikoi suudella kaunista neiti Andrejevia, hän muisti isäntänsä. Kauhu levisi hänen kasvoilleen ja neiti Andrejev jäi jäykistyneenä suu supullaan odottamaan suudelmaa ja pissasi pelosta melkein housuihinsa. "Juostaan nyt ja kovaa", kehoitti Sergei. "Juostaan, juostaan", vastasi neiti Andrejev. Mutta hän oli niin ihmeissään kaikista oudoista tunteista, jotka yllättäen ilmaantuivat mieleen. Neiti Andrejev ei uskaltanut juosta ja Sergei odotti kärsimättömänä. Melkein itkusta särkyneenä, tukahduttaen pahan olonsa, neiti Andrejev yritti asettaa jalkansa polulle varovasti, ettei vaan tallaisi kauniita kukkia. Sergei silloin melkein ärjäisi: "Jos aiot selvitä, sinun täytyy nyt juosta!".Silloin Neiti Andrejev tajusi, eivät kukat kuole, jos kirmaisee juoksuun. Ja jos joku kukka tallaantuukin vahingossa, elämän voima maasta ja auringon paisteesta kasvattaa uudet kukat. Sergei ja neiti Andrejev vihdoinkin uskalsivat juosta. Tai neiti Andrejev uskalsi vihdoinkin juosta. Sergeitä hymyilytti, mutta vastassa oli vielä isäntä.
Neiti Andrejevin ja Sergein tultuaan pihaan hengästyneinä ja posket punaisina, neiti Andrejev vilkuili ympärilleen etsien katseellaan isäntää. Isäntää ei näkynyt missään. Silloin talon terassilta asteli neiti Andrejevia vastaan talon karjakko. "Neiti Andrejev, ketä katseellasi etsit?" hän kysyi. "Isäntää", neiti Andrejev vastasi jo rauhoittuneena. "Minä kesytin isännän ja hän on nyt lauhtunut vihastaan", karjakko kertoi suu mairealla hymyllä.
Sergei hieroi kummissaan päätänsä ymmärtämättä yhtään mitään tapahtuneesta ja lähti hoitamaan tallille askareitaan. Sergei harjasi kauneimman ratsunsa, satuloi hevosensa ja laittoi suitset paikoilleen. Tallin hämärästä ulos auringon paisteeseen tultuaan Sergei tarkasti ratsunsa kaviot ja pyyhkäisi kädellään Kaunokkinsa kylkeä. Kaunokki hirnaisi mielihyvästä tuntiessaan tutun käden lämmön. Sergei nousi ratsunsa selkään ja suunnisti kohti läheistä metsää.
Mielihyvästä hirnahtaen ja raikkaan tuulen henkäyksestä nauttien Kaunokki noudatti Sergein ohjeita. Sergei antoi hartiansa rentoutua ja suunnisti polulle, joka johti yhä kauemmas talosta. Sergein olemukseen virtasi hyvänolon tunne ja rytmikäs kavioiden kopse oli hänelle kuin kauneinta musiikkia.Palattuaann ratsastusreissultaan Sergei talutti kaunokkinsa pilttuuseensa, pyysi tallipoikaa huolehtimaan hevosestaan ja meni itse kuikuilemaan olisiko talossa tarjota lounasta. Talon kokki kyllä oli huolehtinut asiasta ja muu palvevelusväki saapui myös syömään. Talon isäntää ei näkynyt, se oli lähtenyt karjakon kanssa lehmiä hakemaan laitumelta ja matka oli viivähtänyt.
Neiti Andrejev oli käynyt pitsinnypläyskurssilla ja esitteli pitsiensä suloisia kiemuroita Sergeille. Sergei niitä vähän vilkaisi:"Noo onhan ne vähäsen nättejä, mutta mikset kudo kangaspuilla?" Silloin neiti Andrejev suuttui:"Kun minun loimeni ovat sekaisin ja siihen kyllä vähäsen tarttisin apua, ääliö!" "Noo elähän nyt... "sanoi Sergei ja päätti parhaaksi hiukan tyynnytellä neiti Andrejevia. Silloin neiti Andrejev tarttui kokin uuteen ja raskaaseen paistinpannuun ja uhkasi lyödä Sergeitä sillä. Sergei lähti juoksuun perässään neiti Andrejev paistinpannu kädessään. Silloin saapui talon isäntä paikalle, kyselevä katse silmissään näyttäen tosi tärähtäneeltä kysyen:"Mitä mä täällä teen, mihin mun karjakkoni joutui?" Neiti Andrejev ja Sergei katosivat tallin taakse ja joivat suoraan pullosta rehellistä viinaa, eikä haitannut, vaikka kurkkua poltteli, pää asia - pää nyt sekaisin. Tallin vintillä oli kultainen häkki, jossa tosi surullinen lintu istui kuolemaisillaan. Humalaisen silmin neiti Andrejev näki linnun siellä ja itki yksin siinä maahan lyyhistyneenä. Sergei ei humaltunut kun hänellä oli niin hyvä viinapää.Neiti Andrejev mietti itkiessään:"Täytyisikö tätä viinanjuontiakin opetella, se on kyllä minulle aika vaikeaa ja kuitenkin niin huumaavaa." - runolintu
pihalla edelleen kirjoitti:
Palattuaann ratsastusreissultaan Sergei talutti kaunokkinsa pilttuuseensa, pyysi tallipoikaa huolehtimaan hevosestaan ja meni itse kuikuilemaan olisiko talossa tarjota lounasta. Talon kokki kyllä oli huolehtinut asiasta ja muu palvevelusväki saapui myös syömään. Talon isäntää ei näkynyt, se oli lähtenyt karjakon kanssa lehmiä hakemaan laitumelta ja matka oli viivähtänyt.
Neiti Andrejev oli käynyt pitsinnypläyskurssilla ja esitteli pitsiensä suloisia kiemuroita Sergeille. Sergei niitä vähän vilkaisi:"Noo onhan ne vähäsen nättejä, mutta mikset kudo kangaspuilla?" Silloin neiti Andrejev suuttui:"Kun minun loimeni ovat sekaisin ja siihen kyllä vähäsen tarttisin apua, ääliö!" "Noo elähän nyt... "sanoi Sergei ja päätti parhaaksi hiukan tyynnytellä neiti Andrejevia. Silloin neiti Andrejev tarttui kokin uuteen ja raskaaseen paistinpannuun ja uhkasi lyödä Sergeitä sillä. Sergei lähti juoksuun perässään neiti Andrejev paistinpannu kädessään. Silloin saapui talon isäntä paikalle, kyselevä katse silmissään näyttäen tosi tärähtäneeltä kysyen:"Mitä mä täällä teen, mihin mun karjakkoni joutui?" Neiti Andrejev ja Sergei katosivat tallin taakse ja joivat suoraan pullosta rehellistä viinaa, eikä haitannut, vaikka kurkkua poltteli, pää asia - pää nyt sekaisin. Tallin vintillä oli kultainen häkki, jossa tosi surullinen lintu istui kuolemaisillaan. Humalaisen silmin neiti Andrejev näki linnun siellä ja itki yksin siinä maahan lyyhistyneenä. Sergei ei humaltunut kun hänellä oli niin hyvä viinapää.Neiti Andrejev mietti itkiessään:"Täytyisikö tätä viinanjuontiakin opetella, se on kyllä minulle aika vaikeaa ja kuitenkin niin huumaavaa."Aikansa itkettyään siinä maassa saapui neiti Andrejevin äiti paikalle ja tyynnytti tyttärensä itkun. Äiti laittoi tytön selviämään humalastaan ja opasti hiukan tyttöä luottamaan itseensä ja siihen, mitä haluaa tehdä ja, mitä ei. "Niin", neiti Andrejev vielä niiskautti ja selvisi krapulastaan.
Seuraavana aamuna äiti ja neiti Andrejev ottivat esille kangaspuut ja taitavasti laittoivat loimet paikoilleen - äiti osasi opastaa. Iloisena neiti Andrejev kutoi kaikkia värejä loimiin; milloin mustaa, milloin keltaista, milloin punaista niinkuin tahtoi. Silloin pienen linnun kultaisen häkin ovi avautui ja pieni lintu lensi korkealle taivaalle kuin leivonen ja lauloi ihanimman kevätlaulunsa ilmoille ja laulettuaan syöksyi alas maata kohden, kunnes jälleen nousi korkeuksiin. Taivaalle kutoutui sanomattoman kauniita pitsipilviä kaikkien maailman lasten iloksi ja varsinkin niiden lasten iloksi, joilla oli ollut surullista lapsena. Neiti Andrejev nousi kutomispenkiltään ja katseli tyynenä linnun lentoa ja laulantaa ja ihaili lasten tavoin pitsiharsojaan. Hän päätti huomenna kudon jotain muuta. Sergei voi ratsastaa omalla Kaunokillaan minne tahtoo, mutta jonakin päivänä minäkin hankin ratsun ja pyydän Sergeitä toveriksi ratsastusreissulle... - ZoMBiEe /Jouni Korpi
runolintu kirjoitti:
Aikansa itkettyään siinä maassa saapui neiti Andrejevin äiti paikalle ja tyynnytti tyttärensä itkun. Äiti laittoi tytön selviämään humalastaan ja opasti hiukan tyttöä luottamaan itseensä ja siihen, mitä haluaa tehdä ja, mitä ei. "Niin", neiti Andrejev vielä niiskautti ja selvisi krapulastaan.
Seuraavana aamuna äiti ja neiti Andrejev ottivat esille kangaspuut ja taitavasti laittoivat loimet paikoilleen - äiti osasi opastaa. Iloisena neiti Andrejev kutoi kaikkia värejä loimiin; milloin mustaa, milloin keltaista, milloin punaista niinkuin tahtoi. Silloin pienen linnun kultaisen häkin ovi avautui ja pieni lintu lensi korkealle taivaalle kuin leivonen ja lauloi ihanimman kevätlaulunsa ilmoille ja laulettuaan syöksyi alas maata kohden, kunnes jälleen nousi korkeuksiin. Taivaalle kutoutui sanomattoman kauniita pitsipilviä kaikkien maailman lasten iloksi ja varsinkin niiden lasten iloksi, joilla oli ollut surullista lapsena. Neiti Andrejev nousi kutomispenkiltään ja katseli tyynenä linnun lentoa ja laulantaa ja ihaili lasten tavoin pitsiharsojaan. Hän päätti huomenna kudon jotain muuta. Sergei voi ratsastaa omalla Kaunokillaan minne tahtoo, mutta jonakin päivänä minäkin hankin ratsun ja pyydän Sergeitä toveriksi ratsastusreissulle...Hyvä, että mielikuvius on päässyt valloilleen tässä viestiketjussa. Sitä ei tiedä vaikka tarinaan ilmestyisi Ivanov liehittelemään neitoa...mmm tai sitten ei....mielenkiinnolla itsekkin odotan miten tarina kehittyy.
- runolinnun ystävä
ZoMBiEe /Jouni Korpi kirjoitti:
Hyvä, että mielikuvius on päässyt valloilleen tässä viestiketjussa. Sitä ei tiedä vaikka tarinaan ilmestyisi Ivanov liehittelemään neitoa...mmm tai sitten ei....mielenkiinnolla itsekkin odotan miten tarina kehittyy.
Neiti Andrejevin toivuttuaan kaikista menneistä elämänvaiheistaan ja nuoruuden kokeiluistaan hän päätti ryhtyä käsityöläiseksi. Olihan äiti opettanut kutomaan kangaspuilla ja pitsinnypläyskurssikin oli käyty. Joka päivä neiti Andrejev innokaasti tarttui käsitöihinsä ja päästi mielikuvituksensa valloilleen erityisesti värien valinnassa. Kuitenkin pitsiä nyplätessään hän halusi aina käyttää hienoa valkeata puuvillalankaa, siitä hän ei ikinä antanut periksi. Ei sittenkään, vaikka Sergei yritti tuoda kauppamatkoiltaan, milloin minkäkin väristä lankaa.
Se oli totuus: Neiti Andrejevista oli tullut taipumaton. Ei edes isä tai karjakko saanut häntä taipumaan. Nyplättyjen pitsien tulee olla aina valkoista puuvillalankaa; eikä mitään muuta korviketta tai jotain muuta väriä. Sen sijaan poppanat ja matot voisivat olla riemunkirjavia kuin elämä itse - tai tummanpuhuvia pitkäkestoisen masennuksen tullessa - kuitenkin silloinkin saattoi laittaa raidaksi verenpunaisen rannun merkiksi siitä, että sydän verta vuotaa synkässä yössä. Yö on tähdetön.
Tähdettömiä öitä katsellessaan unen paetessa nukkujaa neiti Andrejev edelleen haaveili suuresta rakkaudesta lapsuudenystävää kohtaan. Ainut huono puoli haaveilussa oli se, että neiti Andrejevin muisti alkoi pätkiä valvottujen öiden takia...
Kuitenkin aamuyön tunteina neiti Andrejev saattoi vaipua ihanaan syvään uneen kuvitelessaan rakastettunsa vierelleen uinumaan. Eräänä yönä Sergei palasi reissultaan. Sergei oli ollut pitkällä matkalla ja oli ikävöinyt neiti Andrejevia suunnattomasti. Kotiin palattuaan aamuyön tunteina hän kurkisti neiti Andrejevin huoneseen ja kuuli neidin uneksivan: "Kultani tule viereeni, jotta saisin vaipua uneen, aamulla alkaa pitkä käsityö..." Tämän kuullessaan väsynyt ja huumorintajuinen Sergei noudatti neidin kutsua ja painautui hänen viereensä. Kuorsaus tärisytti neidin kangaspuita ja yön tähdet tulivat esiin piiloistaan. Vihdoinkin neiti Andrejev heräsi, nousi sängystä ja vilkaisi kuorsaavaa Sergeitä. " Ohops, mistäs hän siihen tupsahti", hän naurahti, "taitaa muistini hiukan pätkiä..." - thelma
runolinnun ystävä kirjoitti:
Neiti Andrejevin toivuttuaan kaikista menneistä elämänvaiheistaan ja nuoruuden kokeiluistaan hän päätti ryhtyä käsityöläiseksi. Olihan äiti opettanut kutomaan kangaspuilla ja pitsinnypläyskurssikin oli käyty. Joka päivä neiti Andrejev innokaasti tarttui käsitöihinsä ja päästi mielikuvituksensa valloilleen erityisesti värien valinnassa. Kuitenkin pitsiä nyplätessään hän halusi aina käyttää hienoa valkeata puuvillalankaa, siitä hän ei ikinä antanut periksi. Ei sittenkään, vaikka Sergei yritti tuoda kauppamatkoiltaan, milloin minkäkin väristä lankaa.
Se oli totuus: Neiti Andrejevista oli tullut taipumaton. Ei edes isä tai karjakko saanut häntä taipumaan. Nyplättyjen pitsien tulee olla aina valkoista puuvillalankaa; eikä mitään muuta korviketta tai jotain muuta väriä. Sen sijaan poppanat ja matot voisivat olla riemunkirjavia kuin elämä itse - tai tummanpuhuvia pitkäkestoisen masennuksen tullessa - kuitenkin silloinkin saattoi laittaa raidaksi verenpunaisen rannun merkiksi siitä, että sydän verta vuotaa synkässä yössä. Yö on tähdetön.
Tähdettömiä öitä katsellessaan unen paetessa nukkujaa neiti Andrejev edelleen haaveili suuresta rakkaudesta lapsuudenystävää kohtaan. Ainut huono puoli haaveilussa oli se, että neiti Andrejevin muisti alkoi pätkiä valvottujen öiden takia...
Kuitenkin aamuyön tunteina neiti Andrejev saattoi vaipua ihanaan syvään uneen kuvitelessaan rakastettunsa vierelleen uinumaan. Eräänä yönä Sergei palasi reissultaan. Sergei oli ollut pitkällä matkalla ja oli ikävöinyt neiti Andrejevia suunnattomasti. Kotiin palattuaan aamuyön tunteina hän kurkisti neiti Andrejevin huoneseen ja kuuli neidin uneksivan: "Kultani tule viereeni, jotta saisin vaipua uneen, aamulla alkaa pitkä käsityö..." Tämän kuullessaan väsynyt ja huumorintajuinen Sergei noudatti neidin kutsua ja painautui hänen viereensä. Kuorsaus tärisytti neidin kangaspuita ja yön tähdet tulivat esiin piiloistaan. Vihdoinkin neiti Andrejev heräsi, nousi sängystä ja vilkaisi kuorsaavaa Sergeitä. " Ohops, mistäs hän siihen tupsahti", hän naurahti, "taitaa muistini hiukan pätkiä..."Neiti Andrejev säpsähti, kun hätääntynyt palvelijatar Nadja syöksähti huoneeseen kuin haavoittunut kanarialintu.
- Neiti, on tapahtunut aivan kauheaa. Voi! Voi!
Neiti Andrejev tunsi mielihyvän aallon käyvän hänen lävitseen, että pikkusisäkkö ei ollut huomannut Sergeitä hänen vieressään. Pian hän tajusi, että Sergein sänkytoveruuden aiheuttama häpeä saattoi olla helpompaa kestää kuin se, joka sisäkön kauhun oli aiheuttanut.
- Mitä, kerro heti, neiti komensi.
- Neiti, menkää heti isänne huoneeseen. Hän kertoo.
- Hyvä on. Mutta sinä Sergei, lähde välittömästi huoneestani! neiti Andrejev kehoitti meteliin herännyttä tallipoikaa.
Sergei nousi ylös ja hieraisi unesta rähmäisiä silmiään ja puki pellavaiset renginhousunsa ylleen, ja solmi ne edestä paksuilla nyöreillä. Neiti Andrejev värähti. Hän ei vielä koskaan ollut nähnyt ketään miestä alasti. Hän torjui ajatuksen ja siirsi sen pitsinnypläykseen ja äitiinsä. Niin, äiti oli hänelle rakkain.
- Tulkaa jo, neiti, sisäkkö voihkaisi, - isänne odottaa.
Neiti Andrejev käveli pölynhajuisten käytävien, ja punaisten mattojen peittämien käytävien lävitse ankaran isänsä huoneeseen.
Isä istui jykevän tammipöytänsä takana kivettynein kasvoin.
- Minulla on sinulle ikäviä uutisia, sekä myös hauskoja. Kummat haluat kuulla ensin?
Neiti Andrejev katseli isänsä ohuiden, pitkien karvojen peittämiä kämmeniä. Ne lepäsivät pöydän kiillotetulla pinnalla kuin raskaat hämähäkit, yön saalistuksesta väsyneet lukit. Neiti Ilja Andrejev mietti, hän todella mietti. Niin, ikävät vai hauskat?
- Isä rakas, ensin ikävät. Kerro father.
- Hm. Kas, kas, nokkelaa! Olet oppinut hyvin englantia kotiopettajaltasi. Äitisi kuoli viime yönä.
Neiti Andrejev jähmettyi. Nyt hän kuuli oven takaa palveluskunnan itkua ja vaikerrusta. Miten hän ei äsken tajunnut koko meteliä? Koko talohan suorastaan ulvoi tuskaansa.
Neiti Ilja Andrjev yritti sanoa jotain, mutta tunsi, että hänen jokainen lihaksensa oli kuin halvaantunut.
-Etkö haluaisi kuulla hyviä? isä kysyi ja tuijotti tytärtään pistävin silmin.
Neiti nyökkäsi vaivoin.
- Olen päättänyt naittaa sinut. - runolinnun ystävä
thelma kirjoitti:
Neiti Andrejev säpsähti, kun hätääntynyt palvelijatar Nadja syöksähti huoneeseen kuin haavoittunut kanarialintu.
- Neiti, on tapahtunut aivan kauheaa. Voi! Voi!
Neiti Andrejev tunsi mielihyvän aallon käyvän hänen lävitseen, että pikkusisäkkö ei ollut huomannut Sergeitä hänen vieressään. Pian hän tajusi, että Sergein sänkytoveruuden aiheuttama häpeä saattoi olla helpompaa kestää kuin se, joka sisäkön kauhun oli aiheuttanut.
- Mitä, kerro heti, neiti komensi.
- Neiti, menkää heti isänne huoneeseen. Hän kertoo.
- Hyvä on. Mutta sinä Sergei, lähde välittömästi huoneestani! neiti Andrejev kehoitti meteliin herännyttä tallipoikaa.
Sergei nousi ylös ja hieraisi unesta rähmäisiä silmiään ja puki pellavaiset renginhousunsa ylleen, ja solmi ne edestä paksuilla nyöreillä. Neiti Andrejev värähti. Hän ei vielä koskaan ollut nähnyt ketään miestä alasti. Hän torjui ajatuksen ja siirsi sen pitsinnypläykseen ja äitiinsä. Niin, äiti oli hänelle rakkain.
- Tulkaa jo, neiti, sisäkkö voihkaisi, - isänne odottaa.
Neiti Andrejev käveli pölynhajuisten käytävien, ja punaisten mattojen peittämien käytävien lävitse ankaran isänsä huoneeseen.
Isä istui jykevän tammipöytänsä takana kivettynein kasvoin.
- Minulla on sinulle ikäviä uutisia, sekä myös hauskoja. Kummat haluat kuulla ensin?
Neiti Andrejev katseli isänsä ohuiden, pitkien karvojen peittämiä kämmeniä. Ne lepäsivät pöydän kiillotetulla pinnalla kuin raskaat hämähäkit, yön saalistuksesta väsyneet lukit. Neiti Ilja Andrejev mietti, hän todella mietti. Niin, ikävät vai hauskat?
- Isä rakas, ensin ikävät. Kerro father.
- Hm. Kas, kas, nokkelaa! Olet oppinut hyvin englantia kotiopettajaltasi. Äitisi kuoli viime yönä.
Neiti Andrejev jähmettyi. Nyt hän kuuli oven takaa palveluskunnan itkua ja vaikerrusta. Miten hän ei äsken tajunnut koko meteliä? Koko talohan suorastaan ulvoi tuskaansa.
Neiti Ilja Andrjev yritti sanoa jotain, mutta tunsi, että hänen jokainen lihaksensa oli kuin halvaantunut.
-Etkö haluaisi kuulla hyviä? isä kysyi ja tuijotti tytärtään pistävin silmin.
Neiti nyökkäsi vaivoin.
- Olen päättänyt naittaa sinut.Kuultuaan järkyttävän uutisen äitinsä kuolemasta neiti Andrejev ei kyennyt käsittämään hauskempaa uutista. Neiti Andrejevin sydänala pakahtui jäytävään tuskaan ja äänetön itku jäi kirkumaan isän jykevän hahmon yläpuolelle. Oli kuin elämää ei voisi enää koskaan olla olemassa. Isä ikäänkuin jäätyi neiti Andrejevin silmissä ja hän ei enää ikinä pystyisi isäänsä kutsumaan isäksi. Isä katsoi tytärtään surun sumentunein silmin kykenemättä käsittämään tyttärensä ääretöntä tuskaa äitinsä koleman vuoksi. Isä näki vain vaimonsa kuihtuneen ruumiin parisängyn puolikkaalla.
Nadja-palvelijatar oli ainut toimintaan kykenevä ihminen talossa. Hän päätti toimia. Hän talutti neiti Andrejevin äitinsä ruumiin äärelle ja pyysi häntä kertomaan viimeiset hyvästit äidilleen. Silloin jäykistynyt ja kauhistunut neiti Andrejev
heräsi ja sopersi koskettaen äitinsä kylmää poskea: "Äiti, minä rakastin sinua niin paljon..." Kyyneleet valuivat neiti Andrejevin poskille. Isä myös saapui huoneeseen ja hän syöksyi kuolleen vaimonsa luo ja hän pyysi anteeksi: "Anna anteeksi erheeni, en ymmärtänyt arvoasi sinun eläessäsi..."
Nadja-palvelijatar ojensi itkeville suuria valkoisia nenäliinoja, joiden reunassa oli samanlaista pitsiä kuin neidin Andrejevin käsitöissä. Niin, muisto äidistä, muisto vaimosta...
Kun kaksi päivää oli kulunut, päätettiiin järjestää hautajaiset. Kylän kirkkoherra kutsuttiin paikalle ja suntiokin tuli. Kaikki sujui hämärän rauhalliseen tahtiin kuin sumussa eksynyt laiva, joka pelkää kuollakseen karikoita, joille voi haaksirikkoutua. Kuolema, miksi juuri nyt saavuit kotiimme? Älä kysy, kun on aika, niin on aika. Ei ole muuta vastausta.
- thelma
Neiti Andrejev tarttui turtunein sormin kangaspuihin ja kuin hyvästiksi elämälle hän kutoi silkkisen ruumispaidan äidilleen. Yhdessä Nadjan kanssa he pesivät ruumiin ja pukivat sen ylle tuon pitsein ja röyhelöin somistetun vaatteen.
Hautajaiset olivat pian ohitse, pian oli äiti laskettu Äiti Venäjän mustaan ja hedelmälliseen multaan, pian olivat ikonien kynttilät palaneet, pian suitsukkeiden raskas tuoksu häipynyt kirkosta ja Andrejevien kartanosta. Pian olivat hautajaisruoat syöty ja loppu siitä mätäni tunkiolla suurina röykkiöinä.
Niin pian ja kuitenkin niin kauan tuntui surun tähtiviitta lepäävän tammimetsän yllä.
Neiti Andrejev seisoi ikkunan ääressä ja tuijotti vaaleanvihreää luontoa, jota keväinen sade huuhtoi.
Isä Andrejev oli palannut vanhaan harrastukseensa, Sergein piiskaamiseen. Kartanon herran tuska piirtyi Sergein selkänahkaan punaisiksi juoviksi. Tuo vanha kunnon Andrejev, Ruhtinas Aleksanterin entinen sotakenraali, Konstantinopolin sodan veteraani hakkasi tallirenkinsä joka päivä.
Isä kutsui eräänä aamuna tyttärensä luokseen.
- Se hauska uutinen, Iljuskani. Muistatko?
- Baba! Muistan! Mutta en halua muistaa! Haluan kuolla.
- Ei käy päinsä. Minä, kenraali Andrejev haluan, että sukumme jatkuu. Tulet synnyttämään perillisen. Ja olen valinnut sulhasen.
- Oh no, father. I can`t. Haluan vain tietää mihin tautiin rakas äitini kuoli. Eihän paikalla ollut edes lääkäriä!
- Sangen nokkelaa, tyttäreni. Mutta englanninopettajalle minä en aarrettani luovuta. Emmekä enää puhu äitisi kuolemasta.Sulhasesi odottaa kiihkeänä. Hän on tulossa. Kuuletko askelet käytävällä?
Ja neiti Andrejevin syvän siniset silmät kätkivät epäilyksen äidin kuolemasta. Epäilyksen ahnaat lonkerot tunkivat juurensa herkkään sieluun.
- Sulhasesi saapuu! herra Andrejev sanoi ja kopautti keltaisella kynnellään lasisilmänsä kovaa pintaa.
Toisen, aidon ja näkevän silmän kenraali suuntasi ovea kohti.
Ja askeleet, ne neiti Andrejev totisesti kuuli. Oudot, laahaavat, epäsymmetriset, kuin kolmijalkainen hevonen olisi nilkuttanut kohti.- runolinnun ystävä
Neiti Anrejeville valittu sulhanen koputti huoneen oveen. Koputus kaikui kumeasti käytävää pitkin kuin rappusia alas putoavat puulusikat. Neiti Andrejev jännittyi jokaisella lihaksellaan. Palleassa tuntui viipyvän äärettömän suuri ilmakupla kuin oksennus olisi juuri tulollaan, mikä ei kuitenkaan tule. Isä sanoi vitkastellen:"Sisään."
Ovi avautui raskaasti naristen ja kalskea kopina ryöhelsi miehen mukana sisään. Ovesta kurkisti, mitä ihmettä, maailman komeimmat miehen kasvot. Sergei! Voiko se olla Sergei! Se oli Sergei. Isä purskahti kamalaan naurunryhäkkään. Hän alkoi kertomaan asiaa juurta jaksain: "Olen kasvattanut Sergeistä sinulle miehen, sillä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Oikeasti Sergei on on Venäjän valtakunnan kuvernöörin pojan poika ja aatelissukua... Tyttäreni, tyttäreni, muista, isäsi on pitkäntähtäimen mies..."
Sergei kompuroi sisään, häntä oli pahoin lyöty, mutta hän ei ajatellut vuosien kärsimyksiä laisinkaan. Hän saisi omakseen ihanaisen neiti Ilja Andrejevin ja vuosien kärsimykset eivät olisi mitään sen rinnalla. Neiti Andrejev tuskin uskalsi hengittää. Hän ajatteli: "Voiko unelmat ja unet käydä toteen?" Hän nipisti itseänsä tietääkseen, olisiko hereillä vai ei. - thelma
runolinnun ystävä kirjoitti:
Neiti Anrejeville valittu sulhanen koputti huoneen oveen. Koputus kaikui kumeasti käytävää pitkin kuin rappusia alas putoavat puulusikat. Neiti Andrejev jännittyi jokaisella lihaksellaan. Palleassa tuntui viipyvän äärettömän suuri ilmakupla kuin oksennus olisi juuri tulollaan, mikä ei kuitenkaan tule. Isä sanoi vitkastellen:"Sisään."
Ovi avautui raskaasti naristen ja kalskea kopina ryöhelsi miehen mukana sisään. Ovesta kurkisti, mitä ihmettä, maailman komeimmat miehen kasvot. Sergei! Voiko se olla Sergei! Se oli Sergei. Isä purskahti kamalaan naurunryhäkkään. Hän alkoi kertomaan asiaa juurta jaksain: "Olen kasvattanut Sergeistä sinulle miehen, sillä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Oikeasti Sergei on on Venäjän valtakunnan kuvernöörin pojan poika ja aatelissukua... Tyttäreni, tyttäreni, muista, isäsi on pitkäntähtäimen mies..."
Sergei kompuroi sisään, häntä oli pahoin lyöty, mutta hän ei ajatellut vuosien kärsimyksiä laisinkaan. Hän saisi omakseen ihanaisen neiti Ilja Andrejevin ja vuosien kärsimykset eivät olisi mitään sen rinnalla. Neiti Andrejev tuskin uskalsi hengittää. Hän ajatteli: "Voiko unelmat ja unet käydä toteen?" Hän nipisti itseänsä tietääkseen, olisiko hereillä vai ei.Sergein kasvot kuvastivat loputonta kärsimystä, vaikeiden vuosien koko kirjo paistoi hänen ihollaan mustelmina ja arpeutumina.
- Mutta ne paranevat, kun saan suudella Teitä, neiti Andrejev, poika lupaili toiveikkaana. - Aika Andrejevin kartanossa oli vain initiaatiomeno, jossa murrosikään ehtinyt otetaan aikuisena yhteiskunnan jäseneksi. Siis kulttitoimitus.
Neiti Andrejev tutki tulevaa puolisoaan. Kuinka komea hän olikaan! Kuinka viisas ja älykäs!
-Tämmöisestä en ole kuulutkaan, neitokainen vastasi ja huokasi syvään.
Ratsastusretket Kaunokki hevosella olivat trimmanneet miehen vartalon määrätyt osat jänteväksi. Tiukkoja, kapeita pakaroita oli suorastaan suloista katsella.
- Mutta äiti! Hän ei saanut nähdä onneani, nyyhkytti neiti Andrejev pian.
- Minulla on lisää salaisuuksia, paljasti herra Andrejev tyttärelleen, jonka kyynelhelmet sulivat pitsipuseron rintamuksille kuin rakeiset sadepisarat laitumella käyskentelevän lehmän selkään.
Taas ovelle koputettiin rajusti ja sisään huojahti järkyttynyt sisäkkö Nadja, jonka särkynyt ääni muistutti viallista viulua, jonka kielet olivat katkeamaisillaan, mutta josta yritettiin sentään jonkinlaista sointua saada aikaiseksi.
- Sergei! Sergei! ulisi onneton Nadjamme. - runolinnun ystävä
thelma kirjoitti:
Sergein kasvot kuvastivat loputonta kärsimystä, vaikeiden vuosien koko kirjo paistoi hänen ihollaan mustelmina ja arpeutumina.
- Mutta ne paranevat, kun saan suudella Teitä, neiti Andrejev, poika lupaili toiveikkaana. - Aika Andrejevin kartanossa oli vain initiaatiomeno, jossa murrosikään ehtinyt otetaan aikuisena yhteiskunnan jäseneksi. Siis kulttitoimitus.
Neiti Andrejev tutki tulevaa puolisoaan. Kuinka komea hän olikaan! Kuinka viisas ja älykäs!
-Tämmöisestä en ole kuulutkaan, neitokainen vastasi ja huokasi syvään.
Ratsastusretket Kaunokki hevosella olivat trimmanneet miehen vartalon määrätyt osat jänteväksi. Tiukkoja, kapeita pakaroita oli suorastaan suloista katsella.
- Mutta äiti! Hän ei saanut nähdä onneani, nyyhkytti neiti Andrejev pian.
- Minulla on lisää salaisuuksia, paljasti herra Andrejev tyttärelleen, jonka kyynelhelmet sulivat pitsipuseron rintamuksille kuin rakeiset sadepisarat laitumella käyskentelevän lehmän selkään.
Taas ovelle koputettiin rajusti ja sisään huojahti järkyttynyt sisäkkö Nadja, jonka särkynyt ääni muistutti viallista viulua, jonka kielet olivat katkeamaisillaan, mutta josta yritettiin sentään jonkinlaista sointua saada aikaiseksi.
- Sergei! Sergei! ulisi onneton Nadjamme.Palvelijatar Nadja tuli huoneeseen itkien ja katsoi hyvin totisena Sergeitä. Hän ei voinut millään uskoa, että ihannoimansa renkipoika ei ollukaan renki, vaan aatelissukuinen Venäjän ylimistöön kuuluva ylhäinen. Nadja oli kerennyt suunnitella haaveissaan romanssia Sergein kanssa ja nyt kaikki oli armottomasti murskaantunut kylmän totuuteen. Palvelijatar on palvelijatar, köyhän lesken tytär on köyhän lesken tytär ja korkeintaan voi toivoa tulevansa naiduksi talonpojan säätyyn.
Nadja ei voinut enää muuta kuin pyytää ystävällisesti huoneessa olijoita kuulemaan viimeisen itkuvirtensä tässä talossa ennen irtsanoutumistaan ja lähtöään takaisin äitinsä matalaan majaan.
Palvelijatar Nadja lauloi:
"Minä oli pieni neito
äitini majassa
kulkijapoikaa katselin
hiljaa salassa
Minut pestattiin
suureen taloon
piiaksi
sitä tehtävää
olen tehnyt
melkein jo liiaksi
Silloin huomasin
kulkijapoika
olikin tämän talon renki
Oi silloin ilahtui piian henki
olisikohan siinä miun oma renki
oma rakas armahain
siitä työhöni voimaa sain
Oi nyt vain itken
neiti kaunis
silmänsä käänsi
nättiin renkiin
Rakkaus syttyi syvä
ja minä itken ja itken
mun työni ja sydän
on vain itkuvirttä täynnä."
Laulun loputtua huoeeseen laskeutui syksyisten satelevien lehtien masentunut lohduton synkkä hiljaisuus. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Sergei ei kuullut mitään, sillä hän oli tähtitarhojen yläpuolella yhä punertuvien ja punertuvien utupilvien lumoissa syventyessään neiti Andrejevin syvän taivaan sinisiin silmiin. Neiti Andrejevin mielessä kutoutui maailman kauneimmasta valkoisesta pellavalangasta, mitä koristeellisinta ja herkintä koukeroista ja kuvitteellisen suloista pitsiä rakkauden ihanimmista aarteista.
Nadja yskäisi ja huomasi, että ainoastaan talon isäntä oli kuullut hänen itkuvirtensä ja hänkin ummisti silmiään tammisen pöytänsä äärellä. Isäntä hätkähti hereille ja ojensi Nadjalle tuolia ja sanoi: " Nadja kiltti, älähän nyt. Istu tähän, keskustellaan vähän." - thelma
runolinnun ystävä kirjoitti:
Palvelijatar Nadja tuli huoneeseen itkien ja katsoi hyvin totisena Sergeitä. Hän ei voinut millään uskoa, että ihannoimansa renkipoika ei ollukaan renki, vaan aatelissukuinen Venäjän ylimistöön kuuluva ylhäinen. Nadja oli kerennyt suunnitella haaveissaan romanssia Sergein kanssa ja nyt kaikki oli armottomasti murskaantunut kylmän totuuteen. Palvelijatar on palvelijatar, köyhän lesken tytär on köyhän lesken tytär ja korkeintaan voi toivoa tulevansa naiduksi talonpojan säätyyn.
Nadja ei voinut enää muuta kuin pyytää ystävällisesti huoneessa olijoita kuulemaan viimeisen itkuvirtensä tässä talossa ennen irtsanoutumistaan ja lähtöään takaisin äitinsä matalaan majaan.
Palvelijatar Nadja lauloi:
"Minä oli pieni neito
äitini majassa
kulkijapoikaa katselin
hiljaa salassa
Minut pestattiin
suureen taloon
piiaksi
sitä tehtävää
olen tehnyt
melkein jo liiaksi
Silloin huomasin
kulkijapoika
olikin tämän talon renki
Oi silloin ilahtui piian henki
olisikohan siinä miun oma renki
oma rakas armahain
siitä työhöni voimaa sain
Oi nyt vain itken
neiti kaunis
silmänsä käänsi
nättiin renkiin
Rakkaus syttyi syvä
ja minä itken ja itken
mun työni ja sydän
on vain itkuvirttä täynnä."
Laulun loputtua huoeeseen laskeutui syksyisten satelevien lehtien masentunut lohduton synkkä hiljaisuus. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Sergei ei kuullut mitään, sillä hän oli tähtitarhojen yläpuolella yhä punertuvien ja punertuvien utupilvien lumoissa syventyessään neiti Andrejevin syvän taivaan sinisiin silmiin. Neiti Andrejevin mielessä kutoutui maailman kauneimmasta valkoisesta pellavalangasta, mitä koristeellisinta ja herkintä koukeroista ja kuvitteellisen suloista pitsiä rakkauden ihanimmista aarteista.
Nadja yskäisi ja huomasi, että ainoastaan talon isäntä oli kuullut hänen itkuvirtensä ja hänkin ummisti silmiään tammisen pöytänsä äärellä. Isäntä hätkähti hereille ja ojensi Nadjalle tuolia ja sanoi: " Nadja kiltti, älähän nyt. Istu tähän, keskustellaan vähän."Palavaotsainen Sergei keskeytti vanhan isännän lauseen ja alkoi laulaa kuin sadun kultalintu häkkinsä uumenista. Hän lauloi vastalaulun Nadjalle:
Oi armahin Nadja
unohtaa en saata
ensirakkauttas sun
kun olit sä mun
Mutta kohtaloin on
niin perin vallaton
se leikkii tunteellain
kuin tuuli aalloilla vain
Sydämein liimasin
neiti Iljan pieluksiin
se hälle kuuluu vain,
piikatytöstä mä huvin sain.
- Niin tapasimme ensimmäisen kerran hieman proosallisissa merkeissä, neiti Andrejev huokasi.
Sergein muistojen sopukat heräsivät eloon hänen lopetettuaan laulunsa, josta kaikki aistivat pikkuisen piiloilkeää sävyä Nadjaa kohtaan.
Sergei sekä Ilja Andrejev palauttivat mieleensä puisen ulkohuonekäymälän ( nyttemmin se oli uusittu, ja tilalle oli hankittu keisarilliset porsliinipytyt ). He muistivat Kaunokki-hevosen.
- Ihanat, villit ratsastusretkemme, huokasi neiti.
- Niin, Kaunokin samettiturpa oli pehmeä ja herkkä, sanoi Sergei.
- Hänhän on makkaraa nyt! So, so, lapset, herra Andrejev heristi sormeaan. - Kaunokkimme kruunasi rakkaan vaimoni hautajaiset. Olipa herkullista! Ihan tässä vesi herahtaa kielelle.
Ja kaikki he pysähtyivät muistoineen menneisyytensä vesikirkkaiden lähteiden äärelle, kuka mihinkin paikkaan.
Nadja istui jalopuisella tuolilla ja kaihosi, Sergein laulu oli mennyt yli hilseen, sen hän ymmärsi.
Sergei taas nojasi kirjahyllyyn, jossa käsinsidotut kirjat levittivät ummehtunutta, seeprannahkaista tuoksuaan.
Kartanonherran lasisilmä tipahti viinilasiin, hän nosti silmän ylös, tarkasteli sitä öljylampun valossa ja muisti Konstantinnopolin veriset sotaseikkailunsa.
Ja neiti Andrejev hypisteli valkeita,käsitöinään nyplättyjä pitsiverhoja, siinä hänen mieleensä piirtyivät kuvat ensimmäisestä tapaamisesta Sergein kanssa käymälätiloissa. Neitokaisen posket punehtuivat.
- Nyt minä haluan, keskeytti Kartanonherra Boris Andrejev jämerällä äännähdyksellä hiljaisuuden. - Nyt minä haluan... - runolinnun ystävä
thelma kirjoitti:
Palavaotsainen Sergei keskeytti vanhan isännän lauseen ja alkoi laulaa kuin sadun kultalintu häkkinsä uumenista. Hän lauloi vastalaulun Nadjalle:
Oi armahin Nadja
unohtaa en saata
ensirakkauttas sun
kun olit sä mun
Mutta kohtaloin on
niin perin vallaton
se leikkii tunteellain
kuin tuuli aalloilla vain
Sydämein liimasin
neiti Iljan pieluksiin
se hälle kuuluu vain,
piikatytöstä mä huvin sain.
- Niin tapasimme ensimmäisen kerran hieman proosallisissa merkeissä, neiti Andrejev huokasi.
Sergein muistojen sopukat heräsivät eloon hänen lopetettuaan laulunsa, josta kaikki aistivat pikkuisen piiloilkeää sävyä Nadjaa kohtaan.
Sergei sekä Ilja Andrejev palauttivat mieleensä puisen ulkohuonekäymälän ( nyttemmin se oli uusittu, ja tilalle oli hankittu keisarilliset porsliinipytyt ). He muistivat Kaunokki-hevosen.
- Ihanat, villit ratsastusretkemme, huokasi neiti.
- Niin, Kaunokin samettiturpa oli pehmeä ja herkkä, sanoi Sergei.
- Hänhän on makkaraa nyt! So, so, lapset, herra Andrejev heristi sormeaan. - Kaunokkimme kruunasi rakkaan vaimoni hautajaiset. Olipa herkullista! Ihan tässä vesi herahtaa kielelle.
Ja kaikki he pysähtyivät muistoineen menneisyytensä vesikirkkaiden lähteiden äärelle, kuka mihinkin paikkaan.
Nadja istui jalopuisella tuolilla ja kaihosi, Sergein laulu oli mennyt yli hilseen, sen hän ymmärsi.
Sergei taas nojasi kirjahyllyyn, jossa käsinsidotut kirjat levittivät ummehtunutta, seeprannahkaista tuoksuaan.
Kartanonherran lasisilmä tipahti viinilasiin, hän nosti silmän ylös, tarkasteli sitä öljylampun valossa ja muisti Konstantinnopolin veriset sotaseikkailunsa.
Ja neiti Andrejev hypisteli valkeita,käsitöinään nyplättyjä pitsiverhoja, siinä hänen mieleensä piirtyivät kuvat ensimmäisestä tapaamisesta Sergein kanssa käymälätiloissa. Neitokaisen posket punehtuivat.
- Nyt minä haluan, keskeytti Kartanonherra Boris Andrejev jämerällä äännähdyksellä hiljaisuuden. - Nyt minä haluan......niin, mikä on kartanonherran tahto? Sergei irrottautui neiti Ilja Andrejevin kauniista silmistä. Neiti Andrejev pysäytti valkoisen pitsinsivelyn pitkillä hoikilla kauniilla sormillaan. Isän tahto pyöri hänen mielessään, nyt se kuultaisiin. Nadjakin kurkotti kaulaansa isäntää kohti ja oli päästään pyörällä siitä, että hänenkin annettiin kuulla kartanonherran virallinen tahto.
"Ohörmm", kartanonherra selvitti kurkkuaan, "tahtoni on se, että päätätte itse asioistanne. Minä olen vanha mies ja nyt aion kuolla." Hän kallistui huoneensa matolle ja kuoli siihen niinkuin lupasi. Hän oli sanansa mittainen mies. Jokaisen täytyi tämän nähtyään tunnustaa.
Nadja alkoi heti järjestämään toisia hautajaisia samalla kaavalla kuin edellisetkin hautajaiset järjestettiin. Hän tarttui neiti Andrejevin käsikynkkään ja kehoitti neitiä lausumaan viimeiset sanat juuri kuolleelle isälleen. Neiti Andrejev ilmeettömänä lausui:
"Armahainen Isäni
sinä huolehtijani,
kuinka sinun näin kävi?
Jos tapaat äidin siellä
kerro terveisiä.
Sinä todella olit
sanasi mittainen,
siitä sinua kiitän.
Lapsena joskus
pelkäsin lasisilmääsi,
kun se putosi viinilasiisi.
Nyt olen oppinut,
se oli kaunis ja erikoinen
piirteesi.
Siis, hyvästi isäni." - ZOMBIE/jouni korpi
thelma kirjoitti:
Palavaotsainen Sergei keskeytti vanhan isännän lauseen ja alkoi laulaa kuin sadun kultalintu häkkinsä uumenista. Hän lauloi vastalaulun Nadjalle:
Oi armahin Nadja
unohtaa en saata
ensirakkauttas sun
kun olit sä mun
Mutta kohtaloin on
niin perin vallaton
se leikkii tunteellain
kuin tuuli aalloilla vain
Sydämein liimasin
neiti Iljan pieluksiin
se hälle kuuluu vain,
piikatytöstä mä huvin sain.
- Niin tapasimme ensimmäisen kerran hieman proosallisissa merkeissä, neiti Andrejev huokasi.
Sergein muistojen sopukat heräsivät eloon hänen lopetettuaan laulunsa, josta kaikki aistivat pikkuisen piiloilkeää sävyä Nadjaa kohtaan.
Sergei sekä Ilja Andrejev palauttivat mieleensä puisen ulkohuonekäymälän ( nyttemmin se oli uusittu, ja tilalle oli hankittu keisarilliset porsliinipytyt ). He muistivat Kaunokki-hevosen.
- Ihanat, villit ratsastusretkemme, huokasi neiti.
- Niin, Kaunokin samettiturpa oli pehmeä ja herkkä, sanoi Sergei.
- Hänhän on makkaraa nyt! So, so, lapset, herra Andrejev heristi sormeaan. - Kaunokkimme kruunasi rakkaan vaimoni hautajaiset. Olipa herkullista! Ihan tässä vesi herahtaa kielelle.
Ja kaikki he pysähtyivät muistoineen menneisyytensä vesikirkkaiden lähteiden äärelle, kuka mihinkin paikkaan.
Nadja istui jalopuisella tuolilla ja kaihosi, Sergein laulu oli mennyt yli hilseen, sen hän ymmärsi.
Sergei taas nojasi kirjahyllyyn, jossa käsinsidotut kirjat levittivät ummehtunutta, seeprannahkaista tuoksuaan.
Kartanonherran lasisilmä tipahti viinilasiin, hän nosti silmän ylös, tarkasteli sitä öljylampun valossa ja muisti Konstantinnopolin veriset sotaseikkailunsa.
Ja neiti Andrejev hypisteli valkeita,käsitöinään nyplättyjä pitsiverhoja, siinä hänen mieleensä piirtyivät kuvat ensimmäisestä tapaamisesta Sergein kanssa käymälätiloissa. Neitokaisen posket punehtuivat.
- Nyt minä haluan, keskeytti Kartanonherra Boris Andrejev jämerällä äännähdyksellä hiljaisuuden. - Nyt minä haluan...Jep, elikkäs olkaa varuillanne.
- thelma
Kuoleman jälkeen Sergei suuteli neitsykäistä Iljaansa, kun sillä aikaa Nadja järjesteli käytännön tyttönä pikahautajaisia.
Kaikki kulkivat kirkkoon suruissaan kuin talven kohmettamat mateet jään alla.
Trumpetit soivat, urut pauhasivat ja puoli maakuntaa pukeutui mustiin. Ja taas poltettiin kynttilöitä ja suitsukkeita. Hymnit soivat taustalla ihanasti aivan kuin saattaen siten herra Andrejevin ryvettynyttä sielua taivaan ilokartanoihin.
Todellisuudessa herra Andrejev laskettiin hautaan vaimonsa viereen.
Itkuvirret veisattiin ja saattoväen myötäavustuksella ahmittiin hautajaisruokia: pashaa, kulitsaa, borssikeittoa, sultsinoita, kaviaaria ja vodkaa. Kaikkea sekaisin kerrassaan.
Prologi:
Neiti Andrejev peri isänsä kartanon ilman muuta. Sergei Vladimir Putin ja neiti vihittiin mahtavin menoin. Oli polttarit vanhaan venäläiseen tapaan, kaasot ja bestmanit sekä muita hauskoja hääleikkejä.
Myöhemmin elämän vieriessä eteenpäin Sergei ja Ilja saivat yhdet kolmoset ja kahdet kaksoset, josta yhdestä myöhemmin polveutui Venäjän presidentti Vladimir Putin. Sergei ja Ilja elivät liitossaan toisinaan onnellisina ja joskus onnettomina niin kuin yleensä ja olivat kiitollisia, että tulivat yleensä tavanneeksi toisensa niinkin hupaisissa merkeissä kuin ulkokäymälässä.
Nadja taas karkasi Andrejevin kartanon englanninopettajan kanssa Hollantiin, jossa he perustivat kahvilan. Heidän kaikki jälkeläisensä pitävät edelleen kahviloita Amsterdamin seudulla.- runolinnun ystävä
oli kiva kirjoitella kanssasi!! Mielestäni aika makee jatkisnovelli.
- thelma
runolinnun ystävä kirjoitti:
oli kiva kirjoitella kanssasi!! Mielestäni aika makee jatkisnovelli.
Samat sinulle ja kiitokset hyvälle kirjoittajalle!
Saatiin juonesta kiinni ja novellin henkilöt "elämään".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo198466657-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2742750- 1341707
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671401Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2031357J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841156Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641124By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei741077- 591057
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761051