Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama.
Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeudenmukaista tulonjakoa, jossa tavoitellaan samalla myös mahdollisimman pieniä tuloeroja. Esimerkiksi verotus on huomattavan progressiivista, siis ne maksavat enemmän, keillä on enemmän maksuvaraa.
Hyvinvointivaltion kunnianpalautus tulee aloittaa seuraavalla vaalikaudella. Jokaisella askeleella on siirttyävä pari piirua vasempaan.
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
238
15173
Vastaukset
- Anonyymi
Moni haaveilee Neuvostoliiton paluusta.
- Anonyymi
Ainakin persuporukassa haikaillaan kovasti sitä aikakautta, ja oikeastaan jopa tsaarinaikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin persuporukassa haikaillaan kovasti sitä aikakautta, ja oikeastaan jopa tsaarinaikaa.
Juuri vasemmistossa löytyy edelleen ne venäjämieliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri vasemmistossa löytyy edelleen ne venäjämieliset.
Ainakin hallapersut ovat putinisteja. Soinin aikaan oli vielä Suomen etua ajattelevaa porukkaa.
- Anonyymi
En tunne ainuttakaan, joka Neuvostoliiton paluusta haaveilee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin persuporukassa haikaillaan kovasti sitä aikakautta, ja oikeastaan jopa tsaarinaikaa.
Täysin väärä tulkinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin hallapersut ovat putinisteja. Soinin aikaan oli vielä Suomen etua ajattelevaa porukkaa.
Eero Heinäluoma sai Putinin ystävyyden merkin, putinismin korkeimman kunnianosoituksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin väärä tulkinta.
Hallapersujen ja Putinin tavoitteet ovat niin lähellä toisiaan, ettei voi olla pelkkää sattumaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallapersujen ja Putinin tavoitteet ovat niin lähellä toisiaan, ettei voi olla pelkkää sattumaa.
Paavo Lipponen sai Putinin Ystävyyden merkin eli putinismin korkeimman kunnianosoituksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne ainuttakaan, joka Neuvostoliiton paluusta haaveilee.
Kyllä niitäkin löytyy, jotka CCCP:n paluusta haaveilee, niin suomesta kuin esim venäjältäkin..
Parempi se neuvostoliittokin oli kuin tää nykytilanne, jossa 2 suurinta neuvostotasavaltaa, Venäjä ja Ukraina, käy tavallaan sisällissota sotaa, 30 vuotta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitäkin löytyy, jotka CCCP:n paluusta haaveilee, niin suomesta kuin esim venäjältäkin..
Parempi se neuvostoliittokin oli kuin tää nykytilanne, jossa 2 suurinta neuvostotasavaltaa, Venäjä ja Ukraina, käy tavallaan sisällissota sotaa, 30 vuotta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi...Siis sisällissotaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo Lipponen sai Putinin Ystävyyden merkin eli putinismin korkeimman kunnianosoituksen.
Aika sutki veijari toi Paavo. Sai myös A.O Freudenthalin rotumitskun aikoinaan RKP:ltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin hallapersut ovat putinisteja. Soinin aikaan oli vielä Suomen etua ajattelevaa porukkaa.
Millä tuon perustelet vai ihanko omasta päästä keksittyjä tuollaisen valheen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallapersujen ja Putinin tavoitteet ovat niin lähellä toisiaan, ettei voi olla pelkkää sattumaa.
Haluaako Purra siis sotaa ja laajentaa Suomea vai mitä tarkoitat. Pelkkä kapinen trolli sinä olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tuon perustelet vai ihanko omasta päästä keksittyjä tuollaisen valheen.
"Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä."
-Mauri Peltokangas (ps)-
https://x.com/PasiPennanen/status/1789932756635381929
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18547034/mitas-pensa-peltokangas-onkaan-todennut-omalla-twitter-tilillaan-26-11-2021 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaako Purra siis sotaa ja laajentaa Suomea vai mitä tarkoitat. Pelkkä kapinen trolli sinä olet.
Purra käskee maailman sotaan Orpon kanssa hyvä että eduskunnassa kaikki menee heille läpi, näin se rikostutkimus etenee........ ...........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra käskee maailman sotaan Orpon kanssa hyvä että eduskunnassa kaikki menee heille läpi, näin se rikostutkimus etenee........ ...........
Sen näkee sokea Reettakin ja tavallinen duunari....tämä nykyinen rikollishallituk , kok. persut , orpo purran, lynkkaavat porukalla ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika sutki veijari toi Paavo. Sai myös A.O Freudenthalin rotumitskun aikoinaan RKP:ltä.
Paavo kuten satukuninkaallinen, alustalainen Stubb yrittävät hekumoida kuvitteellisilla sukuperinöillään Euroopan eliittin kanssa ja Paavo jopa yritti päästä EU johtoonkin, mutta epäonnistui surkeasti ovelilla aikeillaan. Selituksenä oikeilla johtajilla oli käsittääkseni Paavon junttimainen ulkonäkö ja hidas , kömpelö ulosoanti johon sivistyneet ihmiset eivät olleet tottuneet. Stubb taasen ymmärretään Atlantilaisen klikin juoksupojaksi jolla ei ole oikein uskottavuutta maailmalla. Toivottavasti hän ei ota niin tosissaan uraansa juoksupoikana eikä tee sotaa väkisin....

SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri- vaikka ei edes halunnut pääministeriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri- vaikka ei edes halunnut pääministeriksi.
SDP on KAIKISSA POHJOISMAISSA LUONUT HYVINVOINNIN- hyvinvointivaltiot, jotka perustuu sosiaalidemokratiaan- eli vapaaseen länsimaiseen kansanvaltaan, jossa valtiolla voi olla yrityksiä ja valtio turvaa kansalaisten elämän hyvinvoinnin.

persut toi hallitsemattoman maahanmuuton Suomeen 51000 maahanmuuttaja-miestä kehitysmaista vuonna 2015
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri- vaikka ei edes halunnut pääministeriksi.
Kyllä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä.
Sanna oli paras bilettäjä pääministeri kautta aikojen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri- vaikka ei edes halunnut pääministeriksi.
"SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri"
Mitä satukirjaa nyt olen lukenut? Vai että oikein suomen paras - Buahhahhaaaahaaaaa!
Buah buah buahahhhahahaaaaa! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP on KAIKISSA POHJOISMAISSA LUONUT HYVINVOINNIN- hyvinvointivaltiot, jotka perustuu sosiaalidemokratiaan- eli vapaaseen länsimaiseen kansanvaltaan, jossa valtiolla voi olla yrityksiä ja valtio turvaa kansalaisten elämän hyvinvoinnin.
Suomen SDP on TÄYSIN erilainen kuin muissa pohjoismaissa. Suomen SDP tukee suojatyöpaikkoja, turhia järjestöjä, haittamaahanmuuttoa ja yleisesti rahan antamista kavereilleen. Ja toki lisää byrokratiaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Suomen SDP on TÄYSIN erilainen kuin muissa pohjoismaissa. Suomen SDP tukee suojatyöpaikkoja, turhia järjestöjä, haittamaahanmuuttoa ja yleisesti rahan antamista kavereilleen. Ja toki lisää byrokratiaa.
SDP tekee järkipolitiikkaa-
persut ja kokoomus huijaa ja valehtelee kansalle netissä - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP tekee järkipolitiikkaa-
persut ja kokoomus huijaa ja valehtelee kansalle netissäEi tietenkään mitään perusteluita? Mikä siinä SDP:n politiikassa on hyvää? Vastikkeettoman rahan jakaminenko? Hyvävelikerhojen ylläpito? Ammattiliittojen pomojen varallisuuden lisääminen?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin hallapersut ovat putinisteja. Soinin aikaan oli vielä Suomen etua ajattelevaa porukkaa.
Kaikkea ne ryssä-ja demaribotit täällä haikailee. Halla-aho on ryssien ykkös vihaaja politiikan kentällä ja ollut tätä vuosien ajan, toisin kuten kaasurahademarit yms. stalinistit ja punalipun liehuttajat (Arhinmäki). Demareiden jälkeen ollaan IMF:n holhouksessa ja siellä ollaan pitkään mutta tämän sosialistit ansaitseekin!! Onneksi itse pääse karkuun ja tienaa ulkomaille!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP-Sanna oli Suomen paras pääministeri- vaikka ei edes halunnut pääministeriksi.
Super-Sanna takaisin !
netissä ruplapersut tiltuilee persuiluaan 24-7vrk ja pilasi tämänkin asiallisen keskustelun - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En tunne ainuttakaan, joka Neuvostoliiton paluusta haaveilee.
Paitsi SDP, Vihreät ja vasemmistoliitto. Nuo kole puoluetta tekee kaikkensa, että itärajat avattaisiin, miinoja ei hankittaisi, kannattaa Palesttinan valtiota, eli samaa minkä tunnustamisen ensimmäisinä tekivät Venäjä, Iran, ym kommarivaltiot.
Nämä samat puokueet toivovat myös nykyisen Venäjän romahtavat ja tilalle Nliiton ajan kommunistinen valtio.
Nuo kolme sosialistista kommaripuoluetta pyrkivät tekemään kaikkena jotta Suomen turvallisuus alkaisi rakoilla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään mitään perusteluita? Mikä siinä SDP:n politiikassa on hyvää? Vastikkeettoman rahan jakaminenko? Hyvävelikerhojen ylläpito? Ammattiliittojen pomojen varallisuuden lisääminen?
persut elää Venäjällä ja kuvittelee että ammattiliitot on paha asia- .
Kaikissa pohjoismaissa ja jopa länsimaissa on ammattiliitot- mutta ei Venäjällä.
- Anonyymi
SDP:llä on hyvät lähtökohdat rakentaa veropolitiikkaa, joka tukee tuottavuutta ja kasvuyrittäjyyttä, mutta linjauksia voisi vielä terävöittää erityisesti innovoinnin suuntaan.
T&K-vähennyksen laajentaminen kattaamaan myös kaupallistaminen ja skaalaus olisi looginen jatko jo käynnissä oleville uudistuksille. Lisäksi vihreisiin investointeihin suunnatut verohyvitykset kannattaisi tehdä pysyvämmiksi ja saavutettavammiksi pienemmillekin toimijoille.
Kasvuyrityksille voitaisiin tarjota verohuojennuksia alkuvaiheessa tai lykkäystä yhteisöveron maksulle, kun tulos sijoitetaan tuotekehitykseen tai kansainvälistymiseen. Myös osinkoverotuksen uudistaminen voisi kohdistua niin, että se ohjaa varoja passiivisesta omistamisesta aktiiviseen investointiin.
Pääomasijoittamisen verokannusteita kannattaisi vahvistaa: business-enkeleille ja kasvurahastoille voisi tarjota veroetuja, jotka kompensoivat korkean riskin ja houkuttelevat lisää kotimaista pääomaa.
Verotuksen selkeys ja ennakoitavuus ovat kasvuyrityksille keskeisiä. Kannustimia tulisi voida hyödyntää ilman raskasta byrokratiaa.
Verotusta ei pitäisi nähdä vain rahoitusvälineenä, vaan myös strategisena työkaluna, jolla voidaan ohjata pääomia kasvuun, osaamiseen ja innovaatioihin.- Anonyymi
Tarkoitatko, että demarit haluaa lisää matuja Suomeen sekä lisätä kehitysapua? Tämä on ainakin ainut mitä Antista on saatu irti, so far...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että demarit haluaa lisää matuja Suomeen sekä lisätä kehitysapua? Tämä on ainakin ainut mitä Antista on saatu irti, so far...
ja innovaatioihin. sanoit lopussa somali?
Juu, niitähän ne demarit tänne haluaa - Anonyymi
Demarit näkevät verotuksen keinona korjata holtitinta taloudenpitoa ja ylläpitää työtävieroksuvien ruhtinaallista elämää.
Ennakoitavaa demareiden verotuksessa on vain se, että ne nousevat koko ajan.
Se tie on nyt kuitenkin käyty loppuun eikä demarit voi muodostaa hallitusta jossa tämän hallituksen aikaansaannokset peruttaisiin. Etenkään kun ne aljavat tuottaa hedelmää, josta demarit ottavat kunnian mistä vaan voivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että demarit haluaa lisää matuja Suomeen sekä lisätä kehitysapua? Tämä on ainakin ainut mitä Antista on saatu irti, so far...
Tarkoittiko hän sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittiko hän sitä?
Se tarkoittaa juuri sitä. Haluamme laadukasta maahanmuuttoa vaikkapa sitten Afrikasta ja lähi-idästäkin, kunhan he ovat valmiita länsimaistumaan ja kasvamaan täällä täyteen mittaansa tuottavina suomen kansalaisina. Kehitysapua ei tarvitse paljon lisätä vaan ennemminkin lisätä tarkkailua, että apu menee juuri sinne minne se on tarkoitettu, eikä esimerkiksi sissien rahoitukseen johon persut ovat ohjanneet rahavirtoja.

Sinulla on tietenkin antaa joku luotettava lähde "työtävieroksuvien ruhtinaalliselle elämälle", kuinka nimenomaan SDP sellaista on ajamassa. Lähteeksi ei käy jonkun satunnaisen persun aivopieru, vaan se pitää löytyä SDP:n omista lausunnoista tai tavoiteohjelmasta.

SDP om koko ajan vastustanut joka ikistä leikkausta maailman anteliaimpaan sossuturvaan, Jos se ei osoita SDP:n kannatusta Marinin aikaiselle järjestelmälle, joka sekäa mediassa että täällä on jokaisen vassun- ja loisentapaisen suosiossa, niin mikä sitten osoittaa?
Ruhtinaiden elämä oli täysin ilmaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP om koko ajan vastustanut joka ikistä leikkausta maailman anteliaimpaan sossuturvaan, Jos se ei osoita SDP:n kannatusta Marinin aikaiselle järjestelmälle, joka sekäa mediassa että täällä on jokaisen vassun- ja loisentapaisen suosiossa, niin mikä sitten osoittaa?
Ruhtinaiden elämä oli täysin ilmaista.Et vastannut kysymykseen, vaan laittelit omia aivopierujasi.
Suomen sosiaaliturvan taso ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Kukaan ei sen avulla "elä ruhtinaallisesti". Meillä on työttömiä liikaa muutenkin, ja nykyinen hallitus on vain lisäämässä sosiaaliturvamenoja.
Lopeta valheiden esittäminen. Jos haluat keskustella, niin keskustele faktojen pohjalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen, vaan laittelit omia aivopierujasi.
Suomen sosiaaliturvan taso ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Kukaan ei sen avulla "elä ruhtinaallisesti". Meillä on työttömiä liikaa muutenkin, ja nykyinen hallitus on vain lisäämässä sosiaaliturvamenoja.
Lopeta valheiden esittäminen. Jos haluat keskustella, niin keskustele faktojen pohjalta.Milloin demarit tekee kuten Tanskan demarit jotka eivät halua yhtään turvista maahan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen, vaan laittelit omia aivopierujasi.
Suomen sosiaaliturvan taso ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Kukaan ei sen avulla "elä ruhtinaallisesti". Meillä on työttömiä liikaa muutenkin, ja nykyinen hallitus on vain lisäämässä sosiaaliturvamenoja.
Lopeta valheiden esittäminen. Jos haluat keskustella, niin keskustele faktojen pohjalta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin demarit tekee kuten Tanskan demarit jotka eivät halua yhtään turvista maahan?
YLE kirjoittaa:
Tanskalla tiukka linja maahanmuuton suhteen.
"Hyvinvointiyhteiskunta voi säilyä vain, jos rajoitamme maahanmuuttoa"
Siinäs luitte demarit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen, vaan laittelit omia aivopierujasi.
Suomen sosiaaliturvan taso ei ole kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Kukaan ei sen avulla "elä ruhtinaallisesti". Meillä on työttömiä liikaa muutenkin, ja nykyinen hallitus on vain lisäämässä sosiaaliturvamenoja.
Lopeta valheiden esittäminen. Jos haluat keskustella, niin keskustele faktojen pohjalta.Kyllä se on ruhtinaallinen vaikka ei olisi kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Suoraa vertailua ei voi edes tehdä.
"THL:n vertailu: Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rakenne poikkeaa muista maista, perusturva on suomalainen ilmiö"
Sen näkee siitä, että sosiaaliturvalla voi elää vaikka koko elämänsä ilman mitään pakotteita ja vastikkeita. Asunto, ruoka, vaatteet, kännykkäliittymä, terveydenhuolto, kaikki täysin ilmaista. Näin elivät ruhtinaat. Ja sossupummit itse toimivat kuten itsekeskeiset ruhtinaat: vaativat koko ajan lisää vaikka jo omaavat kaiken elämiselle välttämättömän.
Jos vertailuarvoja haet, katso tuloeroja. Ne ovat Suomessa Euroopan kuudenneksi pienimmät joten siihen rinnastettuna kynnys saada sosiaaliturvaa on hyvin alhainen.
Kaikki asiat löytyvt pienellä googlaamisella, jos oikeasti kiinnostaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YLE kirjoittaa:
Tanskalla tiukka linja maahanmuuton suhteen.
"Hyvinvointiyhteiskunta voi säilyä vain, jos rajoitamme maahanmuuttoa"
Siinäs luitte demarit.Ottakaa opiksenne Tanskan aatetovereistanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottakaa opiksenne Tanskan aatetovereistanne.
Mutta ette te opi koskaan. Te olette Suomen demareita, ei Tanskan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on ruhtinaallinen vaikka ei olisi kansainvälisessä vertailussa mitenkään erikoinen. Suoraa vertailua ei voi edes tehdä.
"THL:n vertailu: Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rakenne poikkeaa muista maista, perusturva on suomalainen ilmiö"
Sen näkee siitä, että sosiaaliturvalla voi elää vaikka koko elämänsä ilman mitään pakotteita ja vastikkeita. Asunto, ruoka, vaatteet, kännykkäliittymä, terveydenhuolto, kaikki täysin ilmaista. Näin elivät ruhtinaat. Ja sossupummit itse toimivat kuten itsekeskeiset ruhtinaat: vaativat koko ajan lisää vaikka jo omaavat kaiken elämiselle välttämättömän.
Jos vertailuarvoja haet, katso tuloeroja. Ne ovat Suomessa Euroopan kuudenneksi pienimmät joten siihen rinnastettuna kynnys saada sosiaaliturvaa on hyvin alhainen.
Kaikki asiat löytyvt pienellä googlaamisella, jos oikeasti kiinnostaa.Turhaan nyt vänkäät, kun sinulla on jo housussa. Väitit, että Suomessa pystyy elämään sosiaaliturvalla "ruhtinaallista elämää". Se on täysi vale.
Lopeta tuo persuperseily, siis valehtelu ja muiden mustamaalaaminen. Yritä olla hyödyksi yhteiskunnalle. - Anonyymi
.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tarkoittaa juuri sitä. Haluamme laadukasta maahanmuuttoa vaikkapa sitten Afrikasta ja lähi-idästäkin, kunhan he ovat valmiita länsimaistumaan ja kasvamaan täällä täyteen mittaansa tuottavina suomen kansalaisina. Kehitysapua ei tarvitse paljon lisätä vaan ennemminkin lisätä tarkkailua, että apu menee juuri sinne minne se on tarkoitettu, eikä esimerkiksi sissien rahoitukseen johon persut ovat ohjanneet rahavirtoja.
Työ pitää olla tiedossa, ennen kuin tänne tullaan. Silloin ei tule yhtään ylimääräisä verovaroin notkuvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaan nyt vänkäät, kun sinulla on jo housussa. Väitit, että Suomessa pystyy elämään sosiaaliturvalla "ruhtinaallista elämää". Se on täysi vale.
Lopeta tuo persuperseily, siis valehtelu ja muiden mustamaalaaminen. Yritä olla hyödyksi yhteiskunnalle.Loiselle, joka saa kaiken ilmaiseksi ja vain vaatii lisää, ei havaitse ruhtinaallisuutta kun kaikki tulee kuin itestään.
Se, joka joutuu joka pennin tienaamaan itse, huomaa luksuksen kyllä itse. Jo se, että kämppä ei ole koko ajan liipasimella kun saa velat maksettua, on jo hyvinkin ruhtinaallista.
Mutta loisen asumisen maksaa sossu ja sossu hankkii uuden asunnon jos vanha menee alta, joten mitäpä sossuloinen tietää miltä tuntuu asujos vaikkapa asunto on veitsen terällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja innovaatioihin. sanoit lopussa somali?
Juu, niitähän ne demarit tänne haluaaNiin, somalit on vasemmistolaisia, ja Suomen kansalaisuuden saatuaan ne äänestää vasemmistopuolueita, kuten muutkin mamut..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tarkoittaa juuri sitä. Haluamme laadukasta maahanmuuttoa vaikkapa sitten Afrikasta ja lähi-idästäkin, kunhan he ovat valmiita länsimaistumaan ja kasvamaan täällä täyteen mittaansa tuottavina suomen kansalaisina. Kehitysapua ei tarvitse paljon lisätä vaan ennemminkin lisätä tarkkailua, että apu menee juuri sinne minne se on tarkoitettu, eikä esimerkiksi sissien rahoitukseen johon persut ovat ohjanneet rahavirtoja.
Ei missään nimessä. Olen nähnyt työnteon jälkeen ja tiedän mistä puhun
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
SDP om koko ajan vastustanut joka ikistä leikkausta maailman anteliaimpaan sossuturvaan, Jos se ei osoita SDP:n kannatusta Marinin aikaiselle järjestelmälle, joka sekäa mediassa että täällä on jokaisen vassun- ja loisentapaisen suosiossa, niin mikä sitten osoittaa?
Ruhtinaiden elämä oli täysin ilmaista.kokkaretollo-ruplatiltu taas vauhdissa valehtelemassa-
Suomessa EUn heikoin sosiaaliturva josta EUU on huomautellut jo ties kuinka kauan-
Suomen kalliissa hintatasossa tuet kuuluisi olla minimi 1500 eur - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on tietenkin antaa joku luotettava lähde "työtävieroksuvien ruhtinaalliselle elämälle", kuinka nimenomaan SDP sellaista on ajamassa. Lähteeksi ei käy jonkun satunnaisen persun aivopieru, vaan se pitää löytyä SDP:n omista lausunnoista tai tavoiteohjelmasta.
Miksi 70 000 persua saa työttömyyskorvaksia?, eikö ne MENE TÖIHIN!!!!
- Anonyymi
:
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
- SDP:n - PERSEILIJÄT - on Pelkkiä - KANSAN-KUSETTAJIA - !
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
:- Anonyymi
Persupölö bongattu!
- Anonyymi
Kiitos syväluotaavasta analyysistasi. Sisältöä olisi voinut olla enemmän kuin kirjaimia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos syväluotaavasta analyysistasi. Sisältöä olisi voinut olla enemmän kuin kirjaimia.
persut valehtelee
- Anonyymi
Lisäksi olisi syytä tarkastella koko verojärjestelmän rakennetta: nykyinen jako ansio- ja pääomatuloihin mahdollistaa tilanteita, joissa suurituloiset voivat optimoida veronsa epäoikeudenmukaisella tavalla. Yksi vaihtoehto olisi siirtyä yhtenäistuloverotukseen, jossa kaikki henkilön tulot — palkka, pääoma, osingot, vuokratulot ja myös perinnöt — laskettaisiin yhteen ja verotettaisiin yhdellä progressiivisella asteikolla.
Tällainen malli olisi yksinkertaisempi, läpinäkyvämpi ja tasa-arvoisempi. Samalla se vähentäisi erilaisten verolajien välistä kikkailua. Pääomatulojen progressiivisuus voisi nousta asteittain, mutta kohtuus huomioiden. esimerkiksi niin, että alemmat pääomatulot säilyisivät kevyemmin verotettuina, mutta suurista tuloista maksettaisiin nykyistä enemmän.
Perintöjen kohdalla voisi soveltaa jaksotusta: isommat perinnöt voitaisiin jakaa verotettavaksi tuloiksi esim. 10 vuoden ajalle, jolloin ne eivät nostaisi saajan verotusta kohtuuttomasti, mutta tulisivat silti progressiivisen verotuksen piiriin. Tämä lisäisi järjestelmän oikeudenmukaisuutta ilman että rankaistaisiin kohtuuttomasti ketään.
Tällaiset kokonaisratkaisut loisivat vakaamman, reilumman ja pitkäjänteisemmän pohjan julkisen talouden rahoittamiselle, samalla kun ne hillitsisivät eriarvoisuutta ja kannustaisivat rakentavampaan riskinottoon, ei verosuunnitteluun. - Anonyymi
Suomen yriyykset voi palauttaa kulta-ajan, mutta pystyvätkö ne sen tekemään?
- Anonyymi
Eivät tämän hallituksen politiikalla.
- Anonyymi
Eivät, koska työntekijät ovat niin lusmuja ja siitä lusmuilusta vaativat lisää palkkaa ja sirkushuveja. Vieläpä väittävät, että heitä hyväksikäytetään, jos tienesti ei ole yhtä suuri kuin itse työnantajalla. Kuinka he ovat orjia ja tienaavat rahaa yritykseen, josta yrityksen omistaja vain hyötyy. Tämä on sdp:n luomaa politiikkaa.
Hitto, että oksettaa kuunnella pikkunilkkien valitusta työpaikalla. Tästä lähin annan ilmi jokaisen someluuserin joka työaikaansa käyttää somettamiseen. Kyllä ennen oli kunnon työntekijöitä, jotka arvostivat, että oli töitä ja yrittäjä, joka työpaikan antoi. Ilman yrittäjiä Suomi menee konkurssiin. Kuka ne verot sitten maksavat. Ei raha kasva puussa.
- Anonyymi
Varmaan joo. Palauttaa ennalleen ne äärimmäisen löperöt maahanmuuton ehdot joita tämä hallitus kiristi isänmaallisuusessaan. Sitten pojat ukkoa riittää sadoin tuhansin lisää.
Tällä hetkellä haitallisen maahanmuuton hinta on kymmenen miljardia. Seuraavan äärimmäisen vasemmistolaisen hallituksen jälkeen 15 miljardia ja sitä rataa. Että silleen- Anonyymi
Kunnon persupieraisu heti lokakuun alkuun 🦍💨
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon persupieraisu heti lokakuun alkuun 🦍💨
Katsokaa seuraavaa hallitusta. Miksi he eivät toimisi näin? Kerrotko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon persupieraisu heti lokakuun alkuun 🦍💨
Huomatkaapa kuinka vasemmiston väki tykkää käyttää alapään sanastoa kommenteissaan. Tuollaista räävitöntä väkeä se on. Tuollaisten ehdokkaita ei pidä päästää Suomea johtamaan. Ei minkäänlaisia käytöstapoja heillä ole.
- Anonyymi
Vasempaan,? Miksi? Se aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä
- Anonyymi
Ei tiedostava ihminen kannata ihmisiä murhanneita aatteita. Hän sanoutuu niistä irti
- Anonyymi
Kapitalismin uhriluku ainain 880 miljoonaa ihmistä.
https://web.archive.org/web/20240222052103/https://www.kapitalismi.fi/kapitalismin-uhriluku - Anonyymi
On sinunkin suvussasi varmasti raiskaajia ja murhamiehiä kunhan vaan tarpeeksi kauas historiaan mennään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kapitalismin uhriluku ainain 880 miljoonaa ihmistä.
https://web.archive.org/web/20240222052103/https://www.kapitalismi.fi/kapitalismin-uhrilukuVitut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sinunkin suvussasi varmasti raiskaajia ja murhamiehiä kunhan vaan tarpeeksi kauas historiaan mennään.
Kyse on siitä että vassut eivät sanoudu aatteestaan irti joka vaikuttaa tällaista. Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä ja Venäjä, Kiina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä että vassut eivät sanoudu aatteestaan irti joka vaikuttaa tällaista. Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä ja Venäjä, Kiina.
Miksi eivät sanoudu aatteestaan irti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi eivät sanoudu aatteestaan irti?
Eivät edes pyydä aatteensa hirmutöitä kollektiivisesti anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä että vassut eivät sanoudu aatteestaan irti joka vaikuttaa tällaista. Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä ja Venäjä, Kiina.
Noissa maissa on sama aate mutta volyymi on eri kuin esimerkiksi demareilla. Demareilla ei ole mitään vastaan sitä vaikka täälläkin vedettäisiin volyymit kaakkoon.
- Anonyymi
Mikä niistä vasemmalla olevista aatteista on murhannut tuhansia? Kaikki vasemmalla oleva ei ole samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitut.
Tuo on faktaa, sori vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä että vassut eivät sanoudu aatteestaan irti joka vaikuttaa tällaista. Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä ja Venäjä, Kiina.
Pohjois-Korea ei ole vasemmistolaista aatesuuntaa nähnytkään.
Venäjä on tänä päivänä fasistinen diktatuuri eli ei vasemmistolainen.
Kiina on kommunistinen valtio ei vasemmistolainen.
Vasemmistolaisuus ja kommunismi eivät ole synonyymejä toisilleen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siitä että vassut eivät sanoudu aatteestaan irti joka vaikuttaa tällaista. Pohjoiskorea tappaa toisinajattelijoita tälläkin hetkellä ja Venäjä, Kiina.
Mites persut, vaikkateoilaan saavat suomen konkurssiin???
- Anonyymi
Se palauttaa DDR -touhun jossa ihmisiä kyylätään että pysyykö ne ruodussa.
- Anonyymi
Bs...
- Anonyymi
Sdp- ei kykene mihinkään.
Se on 50 vuoden aikana nähty.
Sdp- elää 1500 luvulla Putininsa kanssa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Social_Democratic_Party_of_Finland - Anonyymi
Nykyinen anarkokapitalismi haluaa tuhota Suomen hyvinvointivaltion ja kansallisen omistuksen.
- Anonyymi
Epäilen ,että vaalitulos aikanaan tulee olemaan suuri pettymys demareille. Kansalaiset näkevät valheen läpi. En ole kuullut demareilta mitään uutta vaihtoehtoa aiheiuttamilleen taloustuhoille. Pelkkää räksytystä huvittava edestaja Räsänen etunenässä.
- Anonyymi
Minä epäilen, että vaalitulos tulee olemaan loistava ja SDP saa taas ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin yli 30 prosentin kannatuksen, koska kansa haluaa muutosta parempaan, pois ahneiden äärikapitalistien kurjistamasta Suomesta.
Kansanmurhaa Palestiinassa tukevasta Räsäsestä olen samaa mieltä, mutta se ei huvita, koska on vastenmielistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä epäilen, että vaalitulos tulee olemaan loistava ja SDP saa taas ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin yli 30 prosentin kannatuksen, koska kansa haluaa muutosta parempaan, pois ahneiden äärikapitalistien kurjistamasta Suomesta.
Kansanmurhaa Palestiinassa tukevasta Räsäsestä olen samaa mieltä, mutta se ei huvita, koska on vastenmielistä.Toiveajattelua. Mutta silti, kokoomus olisi siitä huolimatta hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiveajattelua. Mutta silti, kokoomus olisi siitä huolimatta hallituksessa.
Riippuu siitä vaalituloksesta. SDP 30, Kepu 17 ja rkp 5 olisi nippanappa enemmistö ilman kokoomusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä vaalituloksesta. SDP 30, Kepu 17 ja rkp 5 olisi nippanappa enemmistö ilman kokoomusta.
No, siinä todella olisi vasemmistohallitus.
Reaalisempi olisi demut 25 (lukema olisi kolmas kerta tällä vuosisadalla) kokkarit 20, kepu 14. Se riittäisi hyvin. Mutta kokkarit eivät peruuta ja kepukin suhtautuisi nuivasti demareihin, koska kepun täytyy pitää hajurako jotta pääsevät eroon "vasureiden pönkä"-maineestaan.
Demarit saivat lähes 27%:n kannatuksen 2019, joka on korkeimpia mitä koskaan on ollut. Oli nähtävissä, että siihen vaikutti Marinin masinoima taktinen äänestys, koska vihreät ja etenkin vasemmisto menettivät niin ett "vitutti kuin pientä eläintä".
Joten 30% on puhdasta toiveajattelua, kossun löisin vetoa ettei sitä saa kukaan. Mutta kukaan ei ottaisi sitä vetoa vastaan.
Sen sijaan löisin kossun vetoa että kokoomus on hallituksessa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No, siinä todella olisi vasemmistohallitus.
Reaalisempi olisi demut 25 (lukema olisi kolmas kerta tällä vuosisadalla) kokkarit 20, kepu 14. Se riittäisi hyvin. Mutta kokkarit eivät peruuta ja kepukin suhtautuisi nuivasti demareihin, koska kepun täytyy pitää hajurako jotta pääsevät eroon "vasureiden pönkä"-maineestaan.
Demarit saivat lähes 27%:n kannatuksen 2019, joka on korkeimpia mitä koskaan on ollut. Oli nähtävissä, että siihen vaikutti Marinin masinoima taktinen äänestys, koska vihreät ja etenkin vasemmisto menettivät niin ett "vitutti kuin pientä eläintä".
Joten 30% on puhdasta toiveajattelua, kossun löisin vetoa ettei sitä saa kukaan. Mutta kukaan ei ottaisi sitä vetoa vastaan.
Sen sijaan löisin kossun vetoa että kokoomus on hallituksessa.Kepu ei lähde enää koskaan kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, koska se on aina johtanut kepun kannatuksen romahtamiseen. Punamulta sen sijaan on toiminut yllättävänkin hyvin historian valossa.
- AnonyymiUUSI
Kukaan järkevä ei änestä nyky hallituksen puolueita, ollaan niitten tekemisellä menossa "ojasta allikkoon".
- Anonyymi
Onneksi saadaan demarit taas meidän """oikeiston""" jälkeen valtaan, ja saadetaan koko paska kaadettua lopullisesti. IMF tulee koputtelemaan ovelle hyvinkin pian.
- Anonyymi
Ottavatko oven takavarikkoon ja lennättävät sen varastoitavaksi Washingtonin pääkonttoriin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottavatko oven takavarikkoon ja lennättävät sen varastoitavaksi Washingtonin pääkonttoriin?
Joopa joo.
Tällä foorumilla saa vähemmän älyllisempää keskustelua kuin Ylilaudalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo.
Tällä foorumilla saa vähemmän älyllisempää keskustelua kuin Ylilaudalla.Kerro ihmeessä miksi sinä pelkäät jonkun IMF:n ilmestymistä ovesi taakse? Ainakin minulle se on yksi paskanhailee. Tärkeintä on nykyhetki hyvinvoivana -–siis ei pahoinvoivana. Ei minun elämääni tuo lisäarvoa pelätä olematonta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001625500.html
"Velkaa ei tarvitse maksaa takaisin Suomalaisia pelotellaan taas (=vuonna 2009) valtion velan kasvulla – se pakottaa leikkauksiin ja veronkorotuksiin. On kuitenkin väärinkäsitys, että valtion pitäisi maksaa velkansa takaisin." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro ihmeessä miksi sinä pelkäät jonkun IMF:n ilmestymistä ovesi taakse? Ainakin minulle se on yksi paskanhailee. Tärkeintä on nykyhetki hyvinvoivana -–siis ei pahoinvoivana. Ei minun elämääni tuo lisäarvoa pelätä olematonta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001625500.html
"Velkaa ei tarvitse maksaa takaisin Suomalaisia pelotellaan taas (=vuonna 2009) valtion velan kasvulla – se pakottaa leikkauksiin ja veronkorotuksiin. On kuitenkin väärinkäsitys, että valtion pitäisi maksaa velkansa takaisin."Jaa et pelkää kun IMF laskee Suomen luottoluokitusta ja lainojen saanti vaikeutuu. IMF on Maailmanpankki Suomeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa et pelkää kun IMF laskee Suomen luottoluokitusta ja lainojen saanti vaikeutuu. IMF on Maailmanpankki Suomeksi.
En tietenkään pelkää. Eikä noin edes tule tapahtumaan, kun huolehditaan riittävästä verojen keräämisestä, eli laitetaan tulopuoli kuntoon, jotta voimme rahoittaa hyvinvointivaltion menot.
Helppoa kuin mikä, kunhan vaan älyätte äänestää oikein.
Ai niin muuten, Suomen luottoluokitus on laskenut nyt AAA:sta kaksi pykälää, ja molemmilla kerroilla on ollut persut hallituksessa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tietenkään pelkää. Eikä noin edes tule tapahtumaan, kun huolehditaan riittävästä verojen keräämisestä, eli laitetaan tulopuoli kuntoon, jotta voimme rahoittaa hyvinvointivaltion menot.
Helppoa kuin mikä, kunhan vaan älyätte äänestää oikein.
Ai niin muuten, Suomen luottoluokitus on laskenut nyt AAA:sta kaksi pykälää, ja molemmilla kerroilla on ollut persut hallituksessa...Mitä hyvää se Marin sai aikaan? Kertoisitko.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jaa et pelkää kun IMF laskee Suomen luottoluokitusta ja lainojen saanti vaikeutuu. IMF on Maailmanpankki Suomeksi.
Juu, nykyhallitus on ton takana, kukaan muu ei niitä usko, kuin itse ja etunenässä se tynkä käypänä pm valehtelee jatkuvasti: talouskasvu onm"nurkan" takana, .....nan -- ..- -.--- -.- -.- ..-
- Anonyymi
SDP:n kaava hyvinvoinnin lisäämiseksi on muutama miljoona maahanmuuttajaa lisää sosiaalitoimen asiakkaiksi. Sekä pari tukipakettia kreikkaan lisää, jotta onassikset jaksavat tanssia.
- Anonyymi
Just
- Anonyymi
Velkarahalla ei pidä elää.
- Anonyymi
Kuinka täysverinen globalistipuolue Suomesta välittäisi?
- Anonyymi
Luulisi suomen puolueet ajavan suomen ja suomalaisten etua. Näin ei ilmeisesti ole.
- Anonyymi
Kaiken voi aina tehdä reilummin.
- Anonyymi
Reilua on ajaa suomen ja suomalaisten etuja täällä Suomessa. Sitä ei kukaan muu meidän puolesta tee.
- Anonyymi
Eiks "kykypuolue" ollut kymmenien vuosien paitsiossa politiikasta niihin aikoihin kun maastamme tuli aika hyvä, melkeimpä hyvinvointi valtio.
- Anonyymi
Maalaisliiton vahva mies piti sen porukan pois sotkemasta suomalaisten asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalaisliiton vahva mies piti sen porukan pois sotkemasta suomalaisten asioita.
KEKKONEN!
- Anonyymi
Persut ja kokkareet pois sössimästä asioita. Yksin se jo palauttaa ihmisten uskoa tulevaisuuteensa.
- Anonyymi
Kepua oikeammalla olevia puolueita ei tule päästää koskaan hallitusvastuuseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepua oikeammalla olevia puolueita ei tule päästää koskaan hallitusvastuuseen.
Niin että edellinen hallitus teki mielestäsi kaiken oikein? Jakoi velkarahaa rikkaille, vaikka eivät olisi tarvinneet. Kikkaili osa-aikaisten työsoppareilla työllisyysluvut paremmiksi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin että edellinen hallitus teki mielestäsi kaiken oikein? Jakoi velkarahaa rikkaille, vaikka eivät olisi tarvinneet. Kikkaili osa-aikaisten työsoppareilla työllisyysluvut paremmiksi.
aika helppoa tuo olisikin- kun poistaa rosvopuolueet kokoomus persut pois vallasta-
ja alkaa järjellä toimimaan-
mm kaivosvarannot persut jakaa muualle maailmaan
- Anonyymi
Mistä demarit tekee ne työpaikat ? Temppuilu ei muuta tilannetta.
- Anonyymi
Firmat ne työpaikat tarjoaa, ei demarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Firmat ne työpaikat tarjoaa, ei demarit.
Ylipäätänsä demarit eikä kukaan politiikko luo koskaan yhtään mitään työpaikkaa tavalliselle ihmiselle. Korkeintaan suojatyöpaikkoja itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylipäätänsä demarit eikä kukaan politiikko luo koskaan yhtään mitään työpaikkaa tavalliselle ihmiselle. Korkeintaan suojatyöpaikkoja itselleen.
Kyllä, yksi demaripomo jäi meidänkin työpaikalle notkumaan työtehtävään, josta ei mitään ymmärtänyt. Eläkettä kartutti. Mutta duunarit saivat lähteä. Demarivetoinen työpaikka ja osaksi yhteiskunnan avustuksilla toimiva. Näitä suojatyöpaikkoja riitti turhille päälliköille.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, yksi demaripomo jäi meidänkin työpaikalle notkumaan työtehtävään, josta ei mitään ymmärtänyt. Eläkettä kartutti. Mutta duunarit saivat lähteä. Demarivetoinen työpaikka ja osaksi yhteiskunnan avustuksilla toimiva. Näitä suojatyöpaikkoja riitti turhille päälliköille.
kansansanonta- " valehtelee kuin persu. "
- AnonyymiUUSI
Älä shitä mieti, kysy nykyhallitukselta ja etenkin orpolta missä ne 100 000 UUTTA työpaikkaa luuraan, onko jo NURKAN TAKANA nekin, kuten TALOUSKASVU???, pitkät on pätkä orpon nurkat, jopa maailman ennätyksellisen pitkät tollo pätkällä.👚👚👚👚
- Anonyymi
Miten?
- Anonyymi
No esim. manipuloimalla työllisyystilastoja ns. "kauniimmiksi" 😌
- Anonyymi
Verotus on ensisijassa nähtävä luokkien välisemä tasaarvon pyrkimyksenä, jossa tavoitteena on päästä luokattomaan yhteiskuntaan.
Luokattomassa yhteiskunnassa sosiaalisin tulonsiirroin kullekin annettaisiin hänen tarpeensa mukaan. Tarve olisi hyvinvoinnin sotevirkaijoiden määräämä.
Siksi hyvinvoinnin soten yhteiskunnallistaminen "sairauksien kustannuksella tapahtuvan rikastumisen" estämisen lisäksi myös tarpeen määrittely luokkakantaisesti.
Toissijaisena on nyt välivaiheessa ihmisten miellyttäminen yhteiskunnallistamiselle otollisiksi tarjoamallaa sosiaalisia etuuksia, jotka otetaan rikkailta ja annetaan vähäosaiselle työväenluokalle sekä tietysti ottamalla rohkeasti ulkomaan velkaa kapitalistisilta pääomasijoittajilta.
Vasemmistolaisella ay-liikkeellä ja sen poliittisilla lakoilla on suuri merkitys sekaannuksen luomisessatyömarkkinoille aikana jolloin varsinaista aseistettua punakaartia ei enää ole.
Kun porvarillisista työmarkkinoista päästäään siirtymään työväenluokan omistamaan tuotantotalouteen, porvarit muuttuvat työläisiksi ja työläiset porvareiksi - noin kuvaannolisesti sanoen.
Aseistetun punakaartin avulla ei vallakumous 1918 onnistunut, joten siirtyminen yhteiskunnallistettuun järjestelmään käy vain voittamalla vaalit, joko äänien enemmistöllä tai laskemalla äänet sopivasti.
SDP:n voitto seuraavissa vaaleissa on jatkamista Marinin hallituksen viitoittamalla tiellä kohti luokatonta yhteiskuntaa, jota johtaa työväenluokan johtajat.- Anonyymi
Rikkaan mielestä rikkaus kuuluu vain rikkaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaan mielestä rikkaus kuuluu vain rikkaille.
Palkkaa maksavat yrittäjät työntekijöille ja riskit ottavat jokaisesta, niitä ei työntekijällä ole. Miksi ei saisi siis yrittäjä rikastua? Jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi ja rikastua, mutta kovaa työtä se vaatii.
Ikinä en yrittäjäksi rupea, kiitän jokaista yrittäjää, joka Suomessa jaksaa yritystä yllä pitää ja haukkuja kuunnella.
He pitävät Suomea pystyssä. - AnonyymiUUSI
Ja paskat, emaritkin oppivat virheistäni ja aloittavat tekemään suomen puolesta kaikkensa, että kulutus/ talous lähtee pikkuhiljaa nousuun, toisin kuin kokoomus, joka NYT odottaa IHMETTÄ, joka nostaisi talouskasvua ja kulutusta, kaikki niitten toimen on nyt ajaneet suomea pahaan ahdinkoon, tyhmiä näyttävät olevan, koska kansa tietää kuka antoi rikkaille vero/muita etuja VELKARAHALLA JOTA OTTAVAT SM ENNÄTYSMÄÄRIÄ!!!!, esim. orpon pm tuloilla se käppänä hukkapätkä saa ensivuonna n. 9000€ enemmän "puhtaana käteen", mulle mulle mulle ja kavereille kans . . . . onko ansaittu hyvin tehdystä työstä ??????👠👠👠👠👠

Siis "demarikin oppivat virheistään" pirun ennakkosyöttö!
- Anonyymi
Usein unohdetaan, että kohtuulliset tuloerot eivät ole pelkästään tasa-arvokysymys, vaan myös talouskasvun edellytys. Kansainvälinen tutkimus (esim. IMF, OECD) on toistuvasti osoittanut, että matalammat tuloerot tukevat vakaata ja kestävää talouskehitystä. Kun tulonjako on tasaisempi, kysyntä jakaantuu laajemmalle väestöpohjalle, mikä kasvattaa sisämarkkinoita ja vähentää riippuvuutta velasta tai viennistä.
Lisäksi pienemmät erot vahvistavat sosiaalista luottamusta ja yhteiskunnallista vakautta – kumpikin kriittisiä tekijöitä pitkäjänteiselle investointiympäristölle ja innovoinnille. Talouskasvu on lopulta kiinni paitsi teknologiasta ja pääomasta, myös siitä, miten yhteiskunta toimii kokonaisuutena.
Siksi verotuksen ja tulonjaon kalibrointi on myös kasvupolitiikkaa: mitä paremmin se huomioi kokonaisuuden, sitä kestävämpi on myös taloudellinen pohja. - Anonyymi
tämä kaikki poliittinen hölmöily on kuin hölmöläis saduista !
idealismi politiikka tuhoaa Suomen,
sdp vas vihreät ja kokoomus tuhoavat Suomea !
esim.. Täysin epäonnistunut ns. pakolais-politiikka !
Se touhu On vain haitta ja rasite.
Verorasite nousee kun elättejä haalitaan kela-lomille Suomeen !- Anonyymi
Sitä ihmettelen, että esim. Tuppurainen ja Virta kehuivat kuinka tänne tulleet mamut ovat työllistyneet itsensä ja kaverinsa, yrittäjinä touhuavat. Mutta onko kukaan tietoinen siitä maksavatko he veroja vai meneekö omiin taskuihin pimeänä suurin osa?
Tuttuni kertoi, että aika paljon jää maksamatta ja totta puhui todistetusti. - AnonyymiUUSI
Persu on aina persu, syy kaikkeen on: pakolaiset/maahanmuuttajat!!!, jos heitä ei olisi, kuka tekisi ne "paskaduunit", persutko???, aika älämölöjä peräkammarin aikamiespoikia noi persut! 🤣🤣🤣🤣
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ihmettelen, että esim. Tuppurainen ja Virta kehuivat kuinka tänne tulleet mamut ovat työllistyneet itsensä ja kaverinsa, yrittäjinä touhuavat. Mutta onko kukaan tietoinen siitä maksavatko he veroja vai meneekö omiin taskuihin pimeänä suurin osa?
Tuttuni kertoi, että aika paljon jää maksamatta ja totta puhui todistetusti.Suomessa on paljon yrityksiä (suomalaisten) jotka saavat yritystukea, MUTTA jättävät verot maksamatta, REILUA??? EIKÖ??? 💩💩💩💩
- Anonyymi
SDP:n myötä hallituksen päätöksiin palaa rehti reiluus ja kohtuus kaikkia kohtaan.
Persujen ja kokoomuksen sanavarastossahan sana reiluus tarkoittaa vain omien palkkojen ja palkkioiden nostamista reilusti. Kuten myös omien ja hyvätuloisimpien kavereiden verojen pudottamista reilusti.- Anonyymi
Hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa että koko kansakunta voi hyvin, ei vain ylin tulodesiili ja miljonäärit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa että koko kansakunta voi hyvin, ei vain ylin tulodesiili ja miljonäärit
Jep. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on sellainen, jossa päävastuu on valtiolla. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa (verotuksessa).

Ja niihin piirteisiin Suomi on kaatunut kuten kaikki muukin sosialistmi.
- Anonyymi
Kenelle se Marin rahaa jakoi? Rikkaille ja omille tutuilleen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa että koko kansakunta voi hyvin, ei vain ylin tulodesiili ja miljonäärit
Suomi on "hyttysen paska valtameressä", eikä täällä nykyisin osata hoitaa asioita niin, että kaikille jotain hyvää ja vastuuta, että menestyisimme ja eläisimme sovussa, vaan EI, orpo ajaa lisää rahaa rikkaille ja "käsikassara" purra sen toteuttaa silmää räpäyttämättä, kun shiten saa olla itse "hillotolpalla" tienaamassa "laadukasta joulusiivouspunkkua😬" riikka hymyilee niiiin nätisti, että ihan kylmää!!! 💩💩
- Anonyymi
Orpo ei tajua sitä että kapitalismi ei toimi jos ei ole kellään varaa kuluttaa ja ruokkia sitä!
- Anonyymi
Pitää paikkansa. Jos kansan ostovoima laskee, niin ei osteta eikä kuluteta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pitää paikkansa. Jos kansan ostovoima laskee, niin ei osteta eikä kuluteta.
Konkurssiluvut tapissaan, ja meillä on OIKEISTOHALLITUS!, aika omituinen yhtälö, no orpo on sen PÄÄ ARKKITEHTI, menikö jotain PIELEEN? , munaton nysä sai suomen syvään lamaan, kiitos! 🙉🙉🙉🙉
- Anonyymi
Toivottavasti vaalit tulee pian.
- Anonyymi
Älä valehtele. Ainoa, mitä se kykenee taas tekemään, on verojen korottaminen, ja taas suojatyöpaikkojen lisääminen. Sitä se tekee, ja kepulaiset myös.
- Anonyymi
Persukokkare valetta.
- Anonyymi
Mahtavaa että Suomi alkaa taas nousta syvältä suosta johon persut ja kokoomus on koko maan typeryyttään ja osaamattomuuttaan ajaneet.
- Anonyymi
Ettäkö yksi hallitus ehtii tällaista tehdä parissa vuodessa? Jo on ihme hallitus.
Edellinen hallitus rellesti vaan velalla ja aikoo sitä tehdä jatkossakin. Mikään ei tule muuttumaan paitsi että kaikki ovet auki jokaisen halukkaan tulla maahan ikuisia kissanpäiviä viettämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettäkö yksi hallitus ehtii tällaista tehdä parissa vuodessa? Jo on ihme hallitus.
Edellinen hallitus rellesti vaan velalla ja aikoo sitä tehdä jatkossakin. Mikään ei tule muuttumaan paitsi että kaikki ovet auki jokaisen halukkaan tulla maahan ikuisia kissanpäiviä viettämään.Ja meidän veronmaksajien rahoilla. Ei punikit omistaan anna vaikka aate opettaa.
- Anonyymi
SDP:llä olikin aikoinaan selkeä päämäärä jonka Arvo Salo kertoi. Nyt tarttee vaan talonpojan tilalle keksiä jotain muuta niin siitä se taas lähtee. Mutta mitäs maalaisliiton tilalle ?
- Anonyymi
ilotalo preerialla menoa luvassa rahaa on että ranteisiin koskee
- Anonyymi
Ja kaikille jaetaan niin paljon rahaa että maksupäätteet ja nostoautomaatit menevät uusiksi kun kortit turpoavat niin paksuiksi etteivät mahdu vanhojen järjestelmien aukkoon.
- Anonyymi
Kimmo Kiljunen lupasi videolla venäläisille, että itäraja aukeaa heti kun demarit nousevat hallitukseen. Käännytyslakia vastusti mm. demarien varapuheenjohtaja Nasima Razmyer, joka iloiten ottaa vastaan Afganista rautateitse tulevat miljoona muslimi-afgaania jotka Venäjä mobilisoi Suomeen ?
Siinäkö se demarien ja Hamasin vihreän kepun yhteinen hyvinvointivaltion tekele Venäjän vaikutuspiirin alla ?- Anonyymi
Näin juuri.
- AnonyymiUUSI
Parempi sekin, kuin tää nykyinen paskalinja.
- Anonyymi
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama!!
JA NYT OLEMME SUOSSA! Kaikki tämä SDP:n ja Keskustan ansiota. Totta puhut? Onneksi saatiin Purra stoppaamaan tämä Suomen hävitys. Kaikkea on tullut julki ja paljon ovat muutoksia tehneet.- Anonyymi
"Onneksi saatiin Purra stoppaamaan tämä Suomen hävitys."
Mitä Velka-Riikka on saanut aikaan? Velkaantumisen kiihtymisen sekä työttömyyden ja konkurssien kasvun. Propsit Velka-Riikalle?
Suomi ei pääse takaisin tolkun tielle ilman SDP:tä ja Keskustaa. - Anonyymi
Demarit ei koskaan isänmaallisia ole ollutkaan mutta kepulit heittivät arvot kotiuskontoisänmaa pois aikoja sitten. Siitä tuli kokoomuksen kanssa uusvasemmistolaistunut puolue.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Demarit ei koskaan isänmaallisia ole ollutkaan mutta kepulit heittivät arvot kotiuskontoisänmaa pois aikoja sitten. Siitä tuli kokoomuksen kanssa uusvasemmistolaistunut puolue.
Onks kokoomus ja persut? , kun katsoo nyky meininkiä, pois köyhiltä, lisää rikkaille, onko oikein???
- Anonyymi
Suomen hyvinvointivaltio on suomalaisten työllään rakentama. Kaikki puolueet sitä aikoinaan kannattivat. Nyt kaikkien puolueiden kannatus hyvinvointivaltiolle on tavalla tai toisella kyseenalainen. Mikään puolue ei ole kylläkään julkisesti irtisanoutunut hyvinvointivaltiosta, mutta jos otetaan huomioon kaikki se, mitä hyvinvointivaltio vaatii niin tänä päivänä yksikään Suomen eduskuntapuolueista ei käytännön politiikallaan täytä kaikkia hyvinvointivaltion vaatimuksia.
- AnonyymiUUSI
Tåmä Orpon hallitus persujen avustuksella teki suomesta 2,5 vuodessa PAHOINVOINTI VALTION, aikamoinen SAAVUTUS, nyt orpo: rinta rottingille!, saavutus jota maailma HÄPEÄÄ!
- Anonyymi
Suomi tullut hulluksi. Orpo työntää lisää rahaa tussareihin. Droonimuuri on tyhmyyden osoitus. Jos tää hallitus jatkaa tätä linjaa niin ydinisku on odotettavissa. Sen jälkeen Suomen taru on loppu.
Suomessa tulisi viedä edelliset ja nykyinen hallitus valtakunnanoikeuteen valtiopetoksesta. - Anonyymi
Hyvinvointivalto 🤣
Tajusin vitsin.
"Romanit taistelevat rintamalla toisten tavoin urhoollisesti. Lukemattomat perheet joutuvat jättämään kotinsa. Myös romani Valto perheineen lähtee kohti tuntematonta. Einon perhe ja sotaleski Elma ovat joutuneet jo aiemmin lähtemään evakkoon. Uudella paikkakunnalla vastaanotto ei ole aina myönteistä. Kuitenkin uudet tulijat hyväksytään vähitellen kyläyhteisöön." - Anonyymi
Johan Marinin hallitus oli varoittavana esimerkkinä mihin tilaan Suomi on ajettu. Haluaako joku vielä jatkaa sitä, huh kun kuuntelee esim. Lindmania, Tuppuraista, Naima Rahmania jne
- Anonyymi
Kyllä halutaan. Koko maailman väki vaan tänne
- Anonyymi
Lisää velkaa, siinä motto...
vasen tai oikea, ei väliä.- AnonyymiUUSI
Kun ottaa TARPEEKSI VELKAA, VOI SANOA: EMME PYSTY MAKSAMAAN TAKAISIN, niin maailma antaa velat anteeksi, caset: italia, kreikka. 😅😅😅😅
- Anonyymi
Velalla rakennettu hyvinvointivaltio on erääntynyt maksuun. SDP on aina ostanut kannatuksensa jakamalla hulvattomasti etuuksia lähes kaikille ja jokainen euro on ollut velkaa.
- Anonyymi
Kunhan vaan päästään tuhopersuista eroon niin suomalaiset alkaa taas uskoa parempaan tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Ei pysty Suomen kulta ajat on ohi. 80 luku oli vielä hyvä. Nykyisin monet maat ovat saavuttaneet Suomen elintasossa. SDP pystyy ainoastaan kavereilleen järjestämään kohtuullisen elintason mutta ei kaikille.
- Anonyymi
Sosialistis haluavat tehdä veron progressiolla työnteon ja yrittämisen kannattamattomaksi.
Rikkaat ihmiset siirtävät varansa pois tästä banaavaltiosta, jossa kotona maakaamisesta palkitaan.- Anonyymi
Päinvastoin. Suomi nousee taas arvostetuksi hyvinvoinnin mallivaltioksi johon alkaa virrata työåaikkoja synnyttäviä investointeja ja yrityksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Suomi nousee taas arvostetuksi hyvinvoinnin mallivaltioksi johon alkaa virrata työåaikkoja synnyttäviä investointeja ja yrityksiä.
"Päinvastoin. Suomi nousee taas arvostetuksi hyvinvoinnin mallivaltioksi johon alkaa virrata työåaikkoja synnyttäviä investointeja ja yrityksiä"
Jäikö jotakin ymmärtämättä edellisestä kirjoitukseta? Kun tuntuu, että kirjoitat vain omaa jargoniasi? - AnonyymiUUSI
Miten niin, johan orpo on sen jo tehnyt?
- Anonyymi
Pilaavat Suomemme😭
- Anonyymi
Persut oli tosiaan huono valinta ja pilasivat Suomen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut oli tosiaan huono valinta ja pilasivat Suomen.
EI, vaan orpolta oiva veto, tyhmät persut (purra, mäkelä, rydman, rantanen, ranne, juuso), oli vallanhimo haaroissaan valmiit mihin tahansa > mm. puolueensa näivettämiseen (kannatus 20% -> 9%), kunhan saivat " ministerin PALKKAA HILLOTOLPALLA = myymään itsensä rahasta EK orpolle, tyhmiä kun persut ovat 🤭 "pakko tehdä vaikeita ratkaisuja" = köyhiltä pois, rikkaille lisää, vasten KAIKKIA VAALILUPAUKSIA TEESIN: MEILLE SE EI KÄY!!, NO KYLLÄ KÄVI JA RIIKAN EKA PÄÄTÖS: NOSTI MINISTERIEN PALKKOJA JA SHIT KEIKKASI "SAKSILLAAN" KÖYHILTÄ, eli, persut on syvältä perseestä, EI VOI LUOTTAA MILLOINKAAN!!!! PASKASAKKIA, RIKOLLISIA JA KUSETTAJIA tuomittua HALLA-AHOA MYÖDEN, RUPUSAKKI!!!!
Kommunismin kulta-ajat. Sitähän tässä on pelättykin.
- AnonyymiUUSI
Se tulee, oletko valmis?
- Anonyymi
Kauheeta paskaa kaikki kommentit! Kaikesta syytetään oikeistoa ja vasemmistoa, vaikka ei ole olemassa sellaista yhtä oikeistoa tai yhtä vasemmistoa, jota kaikesta tai oikeestaan yhtään mistään voisi syyttää. Keskustelu on mennyt ihan pilalle, kun ei muuta osata sanoa kuin että se on oikeiston tai vasemmiston vika. Tai no, keskustahan siinä jää syyttämättä kokonaan, että kai ne sitten on ainoat ketä ei voi mistään syyttää.
- AnonyymiUUSI
HERÄÄ PAHVI !!!
- Anonyymi
Demarien mamuhyysäys nyt vaan tahtoo heikentää köyhimpien suomalaisten asemaa. Maahanmuuton ensisijainen taloudellinen vaikutus kun on tulojen uudelleenjako köyhiltä vähän koulutetuilta koulutetummille, ja pääoman omistajille. Tämä keskiluokkainen kotoutusteollisuus lieveilmiöineen, esimerkiksi. Koulutus sektori haalii lisäväkeä muualta oppilaskatoon. Väkeä joka kohta oitis sossun luukulla. Toinen ryhmä, jota maahanmuuttajien kilpailu vahingoittaa suhteettomasti onkin siis pitkäaikaiset sosiaaliturvan piirissä olevat. Maahanmuuton taloudellinen hyöty johtuu siitä, että maahanmuuttajat ovat huomattavasti vähemmän ammattitaitoisia kuin syntyperäiset asukkaat. Tästä johtuva työvoiman suhteellisen tarjonnan muutos aiheuttaa palkkojen alennuksia, jotka puolestaan tuottavat nettovoittoa työnantajille. Mutta ammattitaidottomilla maahanmuuttajilla on myös kielteinen finanssipoliittinen vaikutus. Toisin sanoen juuri ne työntekijät, jotka luovat taloudellisen hyödyn, ovat vastuussa finanssipoliittisesta taakasta.Jos tietysti pienentäisimme perusteellisesti hallinnon kokoa osavaltio- ja paikallistasolla, maa voisi ehkä hyötyä taloudellisesti maahanmuutosta luomatta finanssipoliittista taakkaa. Toinen mahdollinen ratkaisu olisi estää maahanmuuttajat saamasta mahdollisimman monia julkisia palveluita.
- Anonyymi
Muistakaa ihmiset millä propagandalla sosialidemokraatit köyhää kansaa höynäytämällä, (joillakin varmaan hyvä tahto), aiheuttivat 1918 Suomessa sisällissodan.
Siinä kärsivät paljon vääryyttä molemmat osapuolet. Lukumääräoisesti tietenkin köyhät, koska heitä oli niin paljon enemmän, silloinkin. Kuten kai aina on ollut ja pitää tulla olemaan? - AnonyymiUUSI
SDP sai 1918 käyttöönsä Suopen Pankin rahat ja kultavarannon sekä Suomen teollisuuden, mutta hassasivat varat kolmessa kuukaudessa.
Työväenluokan johtavat demarit, kuten SDP:n ex. puh.joht. O.W.Kuusinen , loikkasivat itään loppujen Suomen Pankin varojen kera.
Tällaista oli SDP:n kultaaika. - AnonyymiUUSI
Vieläkö jotkut ihan oikeasti kuvittelevat, että Suomen hyvinvointivaltio voitaisiin pelastaa? Kyllä se on lopullisesti mennyttä, johtuen näistä Suomen uusista ulko - ja turvallisuuspoliittisista valinnoista. Suomi on palannut takaisin edellisten maailmansotien väliseen aikaan.
- AnonyymiUUSI
Aina vaalien alla alkaa tyhjien lupausten jakelu,jotka heti romutetaan kun valtaan on päästy.Eli mikään ei sinänsä muutu,vaan sama shitti eri paketissa jatkuu.Ainoa iso juttu lienee että demareissa asuu pieni "naapuri" kuitenkin,vrt.kokkareihin tai persuihin.Kolhoosi ajattelu ei sovi Suomeen.
- AnonyymiUUSI
Saisivat välillä luvata vastuukysymyksiinkin selkeyttä. Esim. huolto hävittää kerrostalokämpän turvalukon avaimen ja saa uuden. Sitten käy varkaat. Pitäisi haastaa oikeuteen huolto ja asunto-osakeyhtiö. Kumpikin kukkaroosi nähden jättiläisiä. Rosvokolhoosit kyllä voivat hyvin eikä niiden ajattelua vieruksuta.
- AnonyymiUUSI
Demareilla ja muulla äärivasemmistolla ei ole pienintäkään tekemistä hyvinvointivaltion rakentamisen kanssa. Koko olemassaolonsa ajan tämä punikki porukka on tehnyt kaikkensa mädättääkseen hyvinvointivaltion ja koko olemassaolonsa ajan koko pohjasakka on elänyt oikeiston ansaitsemilla rahoilla, tämä on absoluuttinen totuus, joka ei teidän parasiittien kirkumisesta miksikään muutu.
- AnonyymiUUSI
Just joo, isäsikö sulle valehteli, että demarit on ÄÄRIVASEMMISTOA, olet todellakin harhassa.
- AnonyymiUUSI
Sirppi & Vasara
eli Sdp
ei pysty sinua auttamaan.
He lupaavat sinulle paratiisin, jota he eivät kykene toimittamaan.
He ovat pskanpuhujia.
Vain työ on oikea lääke kurjuuteen ja köyhyyteen.- AnonyymiUUSI
Huonompaan suuntaan ei voi enää mennä, mihin orpon hallitus on meidät vienyt, saatan äänestää vaikka "eläin puoluetta", parempi vois sekin olla, mitä tää oikeisto kiristäjä/ vähäosaisten kurmuuttaja kok, perus, rkp ja kd on, veetuttaa kympillä, että duunarista on tehty arvoton pelinappula, vaikka kapitalisti EI PÄRJÄÄ ilman "duunaria", kusipäinen eliitti seurakunta on vallassa.👽👽👽👽👽👽
- AnonyymiUUSI
Oikeisto ehtii tuhota Suomen ennen seuraavia vaaleja.
- AnonyymiUUSI
Ei. Ei todellakaan.Oikealle ja mieluiten isoja harppauksia.
SDP tahtoo Suomeen 100,000 uutta sossupummia ulkomailta ja raiskatilastoja koristamaan.Maanpettureita.
Tarvitaan kunnon oikeistomeininkiä ja maanpetturit islamisteineen ulos Suomesta.- AnonyymiUUSI
No just joo, mistäköhän se "suomitytön" maine on kotoisin?, ettei etelän aurinkorannoilta.
- AnonyymiUUSI
Ei mene katselukerojen määrä läpi. Ihan vaan persupölöille tiedoksi.
- AnonyymiUUSI
Suomen heikko syntyvyys suomalaisten kesken on se pääsyy miksi tähän on tultu. Siis voi sanoa oma vika että näin on päässyt käymään
- AnonyymiUUSI
Ei se vaikuta millään tavalla nykyiseen ahdinkoon. Suurin ongelma on rikkaille ja yrityksille annetut veronkevennykset, jonka vuoksi rahaa ei löydy peruspalveluihin, joilla on myös työllistävä vaikutus ja piristävät sitä kautta Suomen sisämarkkinoita.
Isoin ongelma on kotimaisen kysynnän puute. Rahaa kyllä on ennätysmäärä pankkitileillä, mutta kansalaiset eivät uskalla kuluttaa, koska nykyinen hallitus on haukkunut kansan maanrakoon. - AnonyymiUUSI
No nyt persut hommiin, perheen lapsimäärä minimiksi 10kpl, ai niin, miten ne elätetään, kun AVUSTUKSIA PERSEET EI OTA, vaan työnteolla maksavat kulunsa = mahdotonta perseillekin!
- AnonyymiUUSI
Sitä ei taida kyetä tekemään kukaan, eikä suurempia haluja taida edes olla vaan kansanedustajan 10 000e palkkioilla on helpompi keskittyä
Gasaan tai muihin maailman parannus tehtäviin. Nykyisen hallitus teki täydellisen viimeisen tönäisyn josta ei kyetä toipumaan. Konkurssi aalto pahin, koska yritykset eivät enää koskaan palaa, eikä nykyisen kaltaisilla ihmisillä ole rohkeutta eikä halua/kykyä alkaa yrittäjiksi. Pelkästään julkisen puolen palkoilliset alkavat ajan myötä vähenemään koska yksityinen raha ei millään kykene niin isoa porukkaa kustantamaan ja työttömyys menot nouset ohi sosiaalimenojen. Eu saattaa rahoittaa velkarahalla aikansa ja leikata julkisenpuolen sopivan kokoiseksi, mutta sekään ei enää pelasta.- AnonyymiUUSI
Tuntuu siltä, että Suomi on tämän oikeistohallituksen myötä venyttämässä suomen alahuulen niskaan ja nielaisevan, eli suomi poistuu maailman kartalta, kiitos orpo?🤓
- AnonyymiUUSI
Maailma kehittyy myös aivan liian nopeasti nykyisille poliitikoille, jotka kuvittelevat että rakennusalan kypäräpäiset miehet ja esiliinat päällä olevat naiset työllään pelastavat Suomen. Tulevaisuuden suomessa ei rakenneta enää taloja vaan puretaan vanhimmat, eikä tehtaissa isoa porukkaa työllistetä. Vielä kun rakennetaan oleskelu yhteiskunta, voidaan kokea yhteiskunnallinen tasa-arvo ja onnellisuus parhaimmillaan.
- AnonyymiUUSI
Juokse kilometri mutkia suoraan!
- AnonyymiUUSI
Muista lääkitys, ei niitä ole turhaan määrätty. Tai muuta rakkaaseen itänaapuriimme, sinne sovit varmasti hyvin ja voit rauhassa kääntyä niin vasemmalle kuin sielu sietää..
- AnonyymiUUSI
Lisää velkaa ja julkiselle puolelle suojatyöpaikkoja. Lisäksi rahaa tyhjänpäiväisille järjestöille (kavereiden johtamille). Mitään muut SDP ei ole viimeisen 20 vuoden aikana saanut aikaiseksi. Saa todistaa vääräksi.
- AnonyymiUUSI
Semmoinen se tämä Stalinin Desanttien Pataljoona on aina ollut. Ihmetellä täytyy miten ovat saaneet Suomen kansalaisuuden !
- AnonyymiUUSI
Paremmat ajat Suomessa oli aikoinaan siksi, että oli kunnia-asia pärjätä omillaan töissä käyden ja oli häpeä nostaa sosiaalitukia. Nykyään on kunnia lypsää yhteiskunnalta tukia mahdollisimman paljon ja kaikin mahdollisin keinoin.
Lisäksi silloin ei oltu EU rahaliitossa ja syydetty suomalaisten veronmaksajien rahaa rikkaampiin kotitalouksiin Espanjassa ja Italiassa ja muihin EUn rahansiirtoihin. Jotka miltei täysin ovat Suomen kannalta epäedullisia. - AnonyymiUUSI
kahden ison Antin ja kumppanien projekti lähenee kunhan vielä kestetöön nykyistä surkeita vielä hetkinen joskin vähäinen. Paniikki nykyisessä hallitus paatissa näyttää yltyvän hetki hetkeltä. Murjuvene vuotaa jo pahasti ja syysmyrsky vasta edessä talvesta puhumattakaan vielä edes.
- AnonyymiUUSI
EI YKSIKÄÄN PUOLUE KYKYNE NOSTAMAAN SUOMEA MIHINKÄÄN, AINOASTAAN KUNNON KONKURSSI PYSTYY SIIHEN
- AnonyymiUUSI
Ei todellakaan.
Suomalaisilla on käyttötileillään enemmän rahaa kuin koskaan ja sitä pitäisi käyttää jotta talous lähtisi kasvamaan ja työpaikkoja syntyisi lisää. Tätä rahaa on tileillä nyt lähes 120 miljardia kun vuosi sitten sitä oli alle 115 miljardia eli kasvua on tullut 5 miljardia!
Jos taas sosialistihallitus astuu valtaan niin tämä tietää sitä, että he käyvät rahojenne kimppuun eli verottavat ne teiltä pois. Kumpaa te siis haluatte? Alatte käyttämään rahojanne talouskasvua varten joka synnyttää positiivisen kierteen vai odotatteko sosialisteja valtaan, jossa ainoiksi voittajiksi tulevat sosialistit pohjattomine taskuineen. Samalla voitte heittää hyvästit talouskasvulle ja työpaikoille.
Valinta on teidän. - AnonyymiUUSI
Kyllä itse pelkään suorastaan seuraavaa hallitusta jos sinne tulee SDP ja muita vasemmistopuolueita.
Ennen hummailtiin Nokian tuomilla verorahoilla, nyt kun sitä ei ole pitäisi alkaa verottamaan vähänkään isompituloisia rankemmin.
Tämä hallitus on tehnyt hyvää työtä suomen puolesta, patistanut laiskoja töihin, vähentänyt kulurakennetta, sekä tehnyt maahanmuutosta kolmansista maista hankalampaa.
Tästä maasta ei jää muutamankymmenen vuoden päästä mitään jäljelle jos tiukennuksia ei tapahdu. - AnonyymiUUSI
Itselle kävi lähes kymmenen vuotta sitten siten että edellisessä työpaikassani oli paljon ylitöitä tarjolla, joita myös tein kuin hullu. No se aiheutti sen että minulle tuli lisäveroprosentti käyttöön jo syyskuussa. Ylitöitä oli kuitenkin niin paljon että sain pidettyä nettotulot samalla tasolla tammikuuhun saakka jolloin uusi verotusjakso alkoi. No silloin nuorempana sitten arvelin että tuleepahan veronpalautuksia myöhemmin. Ei tullut kuin alle satanen. Toisin sanoen sain tuolla päättömällä raatamisella itselleni hyvää muutaman tonnin, kaikki muu meni johonkin hyödyttömään vasemmisto roskaan. Arvatkaa teinkö enää kun valtion antama palkkio oli tuollainen. Mainittakoon vielä että lapsia ei ole, en ole kovinkaan korkeasti koulutettu, en ole koskaan ollut työttömänä ja olen ollut aina melko terve. Teiden kunto kuulema on rapistunut ja moottoripyörä minulla on.
Työpaikka vaihtui muista syistä sellaiseen jossa ansaitsemiseen vaikuttavat päivärahat hyvin paljon, silloin ei enää päässyt verottaja niihin käsiksi. No se työpaikka taas avasi ovet Yhdysvaltoihin, johon vaimon kanssa melko skeptisenä lähdettiin kolme vuotta sitten. Voin sanoa että rahallisesti se oli onnenpotku, tienaan itse enemmän kuin koskaan olisin voinut unelmoida ja saat työstä aina sen korvauksen mikä sinulle kuuluukin, eikä tarvitse elättää enää mitään patalaiskaa roskasakkia. Työpaikalta saatu työterveysvakuutus kattaisi kaikki sairaalakulut koko perheelle jos jotain sattuisi, joten sekään ei ole ongelma. Myös vaimo pärjää hoitoalalla hyvin, sillä suomen hoitaja koulutus on suht kovaa valuuttaa tuolla maailmalla.- AnonyymiUUSI
Sori nyt, mutta tarinasi ei ole esimerkki verottajan "ryöstöstä" vaan siitä, ettet ymmärtänyt, miten progressiivinen verotus toimii. Kun tienaat enemmän kuin arvioitu, maksat siitä ylimenevästä osasta enemmän veroa. Jos et päivitä verokorttia, tulee lisäprosentti käyttöön.
Ei ole mikään salajuoni, vaan oma laiminlyönti. Ja jos sait lopulta vain satasen palautusta, niin sinulta ei edes otettu liikaa.
Miksi muuten teit kaikki ylityöt itse, jos niistä ei kerran jäänyt mitään käteen? Olisit jättänyt muillekin vähän duunia, jos järjestelmä oli mielestäsi niin epäoikeudenmukainen.
Ja mitä tulee "vasemmistoroskaan", niin esimerkiksi se vaimosi maailmalla arvostettu koulutus tuli juuri siitä "roskasta", samoin sairaalat, tiet ja koulut.
Yhdysvaltojen vakuutusvetoinen systeemi voi toimia niille, joilla on hyväpalkkainen työ. Muille se tarkoittaa, ettei hammaslääkäriin ole varaa ja syöpähoidot riippuvat luottoluokituksesta. Suomessa verotuksella rahoitetaan kaikille turva, eikä vain niille, joilla kävi "onnenpotku". - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sori nyt, mutta tarinasi ei ole esimerkki verottajan "ryöstöstä" vaan siitä, ettet ymmärtänyt, miten progressiivinen verotus toimii. Kun tienaat enemmän kuin arvioitu, maksat siitä ylimenevästä osasta enemmän veroa. Jos et päivitä verokorttia, tulee lisäprosentti käyttöön.
Ei ole mikään salajuoni, vaan oma laiminlyönti. Ja jos sait lopulta vain satasen palautusta, niin sinulta ei edes otettu liikaa.
Miksi muuten teit kaikki ylityöt itse, jos niistä ei kerran jäänyt mitään käteen? Olisit jättänyt muillekin vähän duunia, jos järjestelmä oli mielestäsi niin epäoikeudenmukainen.
Ja mitä tulee "vasemmistoroskaan", niin esimerkiksi se vaimosi maailmalla arvostettu koulutus tuli juuri siitä "roskasta", samoin sairaalat, tiet ja koulut.
Yhdysvaltojen vakuutusvetoinen systeemi voi toimia niille, joilla on hyväpalkkainen työ. Muille se tarkoittaa, ettei hammaslääkäriin ole varaa ja syöpähoidot riippuvat luottoluokituksesta. Suomessa verotuksella rahoitetaan kaikille turva, eikä vain niille, joilla kävi "onnenpotku".Ja sinä olet sitten sitä porukkaa jonka mielestä muiden tulee maksaa sinunkin hyvinvointisi ja kenties jopa elättää aikaansaannoksesi ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sori nyt, mutta tarinasi ei ole esimerkki verottajan "ryöstöstä" vaan siitä, ettet ymmärtänyt, miten progressiivinen verotus toimii. Kun tienaat enemmän kuin arvioitu, maksat siitä ylimenevästä osasta enemmän veroa. Jos et päivitä verokorttia, tulee lisäprosentti käyttöön.
Ei ole mikään salajuoni, vaan oma laiminlyönti. Ja jos sait lopulta vain satasen palautusta, niin sinulta ei edes otettu liikaa.
Miksi muuten teit kaikki ylityöt itse, jos niistä ei kerran jäänyt mitään käteen? Olisit jättänyt muillekin vähän duunia, jos järjestelmä oli mielestäsi niin epäoikeudenmukainen.
Ja mitä tulee "vasemmistoroskaan", niin esimerkiksi se vaimosi maailmalla arvostettu koulutus tuli juuri siitä "roskasta", samoin sairaalat, tiet ja koulut.
Yhdysvaltojen vakuutusvetoinen systeemi voi toimia niille, joilla on hyväpalkkainen työ. Muille se tarkoittaa, ettei hammaslääkäriin ole varaa ja syöpähoidot riippuvat luottoluokituksesta. Suomessa verotuksella rahoitetaan kaikille turva, eikä vain niille, joilla kävi "onnenpotku".Mahtavaa kun minun kommentti on luettu ja vieläpä siihen on vastattu.
Progressiivisuuden kyllä tajusin jo tuolloin, en vain tajunnut kuinka jyrkkä se voikaan olla. Ja että lisäveroprosentti on ns. Kostonhimoinen joka ei tasaa verotusta verokauden lopussa. Vähän se kuitenkin kyllä tuli yllätyksenä kun jo syyskuussa meni yli ja siinä vaiheessa oli jo melkolailla myöhäistä tehdä mitään. Ylitöitä vaikea ennustaa niin muutos olisi pitänyt ehkä älytä tehdä joskus touko-kesäkuussa, mutta siinä vaarana se että entä jos ne ylityöt sitten loppuukin. Voikohan tuohon verotukseen hakea jotain kohtuullistamista tai muutosta?
Miksikö tein niin paljon töitä jos siitä ei jäänyt käteen mitään. Enhän minä sitä silloin tiennyt, vasta jälkikäteen älysin miten tämä homma oikein toimii. Ja töitä tein kun kerrankin sai tehdä niin paljon kuin halusi ja tietenkin rahankiilto silmissä. Muutama muu teki myös pitkää päivää, mutta ongelma nimenomaan on ettei monikaan halua tehdä pitkää päivää.
Joo vaimo on verorahoilla kouluttautunut ja nyt sekin koulutus tuottaa tulosta täällä meren takana.
Voin muuten sanoa, että kaikki nämä intialaiset ym. ulkomaalaiset opiskelijat vievät koulutuksensa myös muualle ja siitä olenkin iloinen etten ainakaan heidän koulutukseen ja perheen yhdistämiseen osallistu.
No tuosta Yhdysvaltojen terveysvakuutuksesta en paljoa osaa sanoa. Se tulee työpaikan puolesta ja maksaa 4 henkiselle perheelle 400$ kuukaudessa tittelistä tai palkkatasosta riippumatta. Aika varma olen ettei kaikilla työnantajilla tuollaista ole. Muuta en oikein osaa sanoa.
- AnonyymiUUSI
Verotetut maksavat kehnosti elävien ylläpidon , Se ei voi olla oikein että velvollisuuksia välttelevät elätetään toisen "selkänahasta ", SIKAMAISTA
- AnonyymiUUSI
Niinhän tuo teki edelliselläkin kaudella......taisi Suomi mennä suohon ja syvälle......kannattaa varmaan uskoa keijuihin ja joulupukkiin
- AnonyymiUUSI
Persut jytkyttävät voittoon!
- AnonyymiUUSI
Persut👎
- AnonyymiUUSI
Demareiden perustamaa hyvinvointivaltiota voi jo hyvällä syyllä verrata Neuvostoliittoon. Meni juuri tasan niin kauan hyvin kun rahat riittivät ja riitti hyvinvointivaltion eteen työtä tekeviä.
- AnonyymiUUSI
Palautatteko samalla hallituksen sotavuosina vanhemmiltamme ryöstämät kultaiset vihkisormukset.
Kulta läjä! joilla piti ostaa aseita Suomen puolustamiseen, mut annoittekin kullat ruotsalaisille..Kuten Suomen merenrantakiinteistöt.
Onko anteeksipyyntö vihdoin tulossa?
Myöntääkö hallitus vihdoin myllypuron kaatopaikanpäälle rakennettujen kerrostalojen aiheuttamat syöpäkuolemat ja maksaa asianmukaiset korvaukset?
Silloku oli ajankohtaista, hallitus tilas valhelliset lausunnot joiden mukaan kaatopaikan myrkkyjen päällä asumsesta ei aiheudu terveyshaittoja ja palkitsi tuon asianuntijan ylimmillä valtion pesteillä ja kunniamitaleilla (samat ku stubu anto orpolle) taitaaki mitalit olla merkki korruptiosta. - AnonyymiUUSI
Maalaisliitto ja sdp ovat olleet viimeksi yhteishallituksessa noin 1963.Silloinhan ei ollut esim.työttömyyspäivärahoja.
- AnonyymiUUSI
ALOITTAJALLE.
Demari- looserit siis palauttavat toimintaan kaikki lakkautetut TEHTAAT ?
Sdp- lupaa sinulle taivaspaikan, mutta ei pysty sitä toimittamaan.
Herätkää jo sosialistit unestanne ! - AnonyymiUUSI
Kurinpalautus aloitetaan nykyhallituspuolueille seuraavien vaalien jälkeen.
- AnonyymiUUSI
Ha Ha Haa
sosialisti pitämässä kuria.
N O T
G O N N A
H A P P E N.
( Sdp- Surkimus ei osaa hoitaa edes omia asioitaan )
( Ikityötön tyhjätasku -luuseri )
- AnonyymiUUSI
MAFGA MAke Finland Great Again alkaa ensi vaalien jälkeen
- AnonyymiUUSI
Ootahhan kun pääsee isoihin otsikoihin gazan avustustyöntekijöitten seksityöskandaali. Semmoseen paskaan kapinapunikki vaatii suomenkin sekaantuvan. Tänä talvena pääsette antti rinteen persmäkeen. Soronnoo.
- AnonyymiUUSI
Tuon tuosta joutuu hymyssä suin ihmettelemään ; kuinka sokeita ja helposti kusetettavia me vaalikarja oikein olemmekaan ... hyvinvointivaltio ..
- AnonyymiUUSI
Ei mikään valtio ( kuten ryssä- demari haluaa ) vaan YHTEISKUNTA !
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei mikään valtio ( kuten ryssä- demari haluaa ) vaan YHTEISKUNTA !
Seuraavan hallituksen muodostaa SDP, keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto. Valitettavasti persujen ja kokoomuksen aiheuttamien tuhojen korjaamiseen menee kauan.
Nykyiset halliituspuolueet tietävät itsekin että aika käy heillä vähiin. Tuhoavat vielä minkä ehtivät.
- AnonyymiUUSI
Nykyinen oikeistohallitus ajaa Suomen konkurssiin🤔Suomen taloudellinen tilanne on niin kovin huono Orpon ja Purran mielestä,mutta ei onneksi sentään niin huono ettei verohelpotuksia anneta hyvätuloisille😡Ja pienituloisimmat leikataan,ei ole ahneudella ja törkeydellä mitään rajaa tässä galleriassa tulessa👎
- AnonyymiUUSI
SDP vois ihan alkuun palauttaa 8 Uniper miljardia ja kerätä rikkailta julkkiksilta koronavelat takasin...
- AnonyymiUUSI
...
- AnonyymiUUSI
,,,
- AnonyymiUUSI
---
- AnonyymiUUSI
Sama porukka tuhosi myös hyvinvointivaltion.
Suomeen tarvittaisiin Trumpin kaltainen johtaja, jolla olisi riittävästi valtaa. Make Finland Great Again. Ekaksi voisi sosiaaliturvan varassa elävät maahanmuuttajat karkoittaa takaisin kotimaihinsa. - AnonyymiUUSI
Hyi helv,,mikä puolue !! Polttoainen hinta ois varmaan kuin Sannan aikana,sikamainen !!!
Nää kuppaajat joutaa ryssiin kokonaan,eivät ymmärä taloutta !! - AnonyymiUUSI
AP on tainnut unohtaa, että paluuta vuosikymmenien takaiseen ei ole. Silloin kansan ikärakenne oli toinen, maahan ei oltu houkuteltu vspaamatkustajia, joka neljäs ei ollut virkamies, ei itketty kansainvälisten sopimusten ja direktiivien perään, tuilla ei ollut opittu tulemaan toimeen, rakennettavaa oli paljon ja työkin maistui ihmisille ihan eri tahtiin kuin nykyisin.
- AnonyymiUUSI
https://youtu.be/DFftOj579zQ?si=-5teo8WVaUPQENms
Reilu sosialismi ja vaalipuheet mistä ovat tuon keksineet. Samaa kuin Vappu satanen ja rahaa on! - AnonyymiUUSI
Hallinto on vähän kuin tuli ja vesi.
Suuri hallinto - suuret ongelmat. - AnonyymiUUSI
Demarit ovat kuin eräs päättävä, ilmeisesti vasemmistovihreä nainen. Hän esitti, että tulevaisuudessa Suomi tarvitsee lisää ikääntyneiden hoitajia, mikä on ilmeisen totta, mutta samalla hän ei millään tavalla huomio sitä, mistä saadaan ne rahat niihin yhteiskunnan varoilla palkkattuihi hoitajiin. Sama kuin jonkun kehitysmaan päättäjä ilmoittaisi, että tulevaisuudessa on jokaisen nykyisen kehitysmaan kansalaisen saatava Rolls Royce jokaisen kansalaisen pihaan. Tavallaan olisi hienoa, että jokainen kansalainen saisi sen Rolls Roycen pihaan, mutta sopii kysyä, millä rahoilla kehitysmaalaiset ne Rolls Roycet saisivat. Näillä päättäjillä ei näytä olevan ymmärrystä siitä, millä rahoilla hyvinvointivaltiota rahoitetaan.
- AnonyymiUUSI
Tuleeko Suomesta Great (Make Suomi Great again)
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude23815173Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089361Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826527Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736207Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451680Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251616