Kenet robottiauto tappaa kolarissa?

MoraaliKoetuksella

Iso moraalinen kysymys. Kenen pitäisi kuolla, jos itse ohjautuva auto joutuu vakavaan liikenneonnettomuuteen? Ratkaisua etsittiin kansainvälisessä kyselyssä, johon saatiin yli 30 miljoonaa vastausta. Näin suomalaiset valitsivat. Tuoreessa tutkimuksessa ihmiset pääsivät vastaamaan, miten itseään ohjaavien autojen pitäisi heidän mielestään onnettomuustilanteissa valita. Huonoja uutisia sinulle, jos olet vanha, tukeva, koditon, työtön ja vieläpä rikollinen: miljoonien ihmisten mukaan itseohjautuvan auton pitäisi uhrata sinut, jos se joutuu vaaratilanteessa valitsemaan sinun ja muiden ihmisten hengen välillä.

Nyt punnitaan ihmisen arvo. Vastausten perusteella rikollisen henki on vaihtoehdoista vain kissaa arvokkaampi, ja jopa koiran henki säästettäisiin onnettomuustilanteessa mieluummin kuin rikollisen. Korkean yhteiskunnallisen aseman ja varakkuuden pitäisi suomalaisten mielestä vaikuttaa elämän ja kuoleman valinnassa vähemmän kuin muualla maailmassa. Suomalaisten arvostukset muistuttavat eniten Sveitsiä ja eroavat kaikkein eniten angolalaisten vastauksista. Angolassa esimeriksi jalankulkijoiden hengelle ei annettaisi minkäänlaista etusijaa, sillä robottiautojen olisi suojeltava erityisesti korkea-arvoisten henkeä. Emme ole koskaan ihmiskunnan historiassa antaneet koneen itsenäisesti päättää kenen pistäisi saada elää ja kenen kuolla, sekunnin murto-osassa, ilman reaaliaikaista valvontaa. Ylitämme tuon sillan lähiaikoina, eikä se tapahdu etäisellä sotanäyttömällä, vaan elämän erittäin arkisessa tapahtumassa, jokapäiväisessä liikenteessä.

19

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensinnäkin robottiauton pitää lähtökohtaisesti olla turvallisempi kuin ihmiskuskin ja toiseksi sen pitää väistää KAIKKEA tiellä liikkuvaa koiria, kissoja, köyhiä ja rikkaita. Kysymys on täysin tajuton.

      • MoraaliKoetuksella

        Kysymys ei ole mieletön vaan tarpeellinen. Moraalisia päätöksiä on pakko tehdä, oli valinnat kuinka ikäviä tahansa. Kyseessä on maailmanlaajuinen tutkimus, jossa haluttiin tietää kenet ihmiset olisivat valmiita uhraamaan hengiltä jos tälläinen tilanne tulisi eteen. Tutkijat niputtivat vastaukset arvojen perusteella kolmeen ei luokkaan: läntiseen, itäiseen ja eteläiseen.

        Läntinen yksilön arvon korostaminen näkyi muun muassa pelastettavien määrän pitämisellä etusijalla. Idässä kollektiivisissa eli ryhmän etua korostavissa kulttuureissa sen sijaan kunnioitetaan vanhuksia länsimaita enemmän, joten vastausten perusteella vanhuksen henki saattoi onnettomuustilanteessa olla nuoren elämää arvokkaampi. Eteläiseen ryhmään kuuluneissa maissa taas arvostetaan naisten ja lasten elämää selvästi keskivertoa enemmän.

        Tutkijoiden mukaan näinkin yhtenevät tulokset antavat toivoa pääsemisestä yleisten sääntöjen kehittämiseen itseään ohjaaville autoille. Tutkimustuloksia tuskin sovelletaan suoraan sellaisinaan itseään ohjaavien autojen ohjelmoinnissa, sillä sääntöihin vaikuttavat tulevaisuudessa myös paikalliset lait.


    • Herätykseksi

      Raamatun UT opetusten mukaan VANHURSKAS, Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaisesti ja perustalla elävä ei joudu onnettomuuteen.

      Näin em. ollen, syntiset, kaikille hyväksi Jumalan Sanan vastaisesti elävät ja toimivat, ns. joutuu syystään uhreiksi.

      • HERÄTKÄÄ

        Siksipä en ole viitsinyt laittaa lapsille turvaistuimiakaan autoon. Mitä meidän perheelle, kaikki ollaan oikeassa USKOSSA, voisi muka tapahtua? Vakuutuksissakin säästää ison summan tällainen VANHURSKAS Jeesuksen oma.


      • ViikunoitaJaKuolleita

        Luuk. 13:1 Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. 2 Jeesus sanoi siihen: »Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? 3 Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. 4 Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? 5 Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.»

        6 Jeesus esitti vielä vertauksen: »Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. 7 Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ 8 Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. 9 Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.’»


      • Herätykseksi

        Raamatun opetuksien perusteella USKOVA pystyy hyppäämään vaikka kerrostalon/Pilvenpiirtäjän KATOLTA hurskaasti.

        Vain alle jäävä SYNTINEN saa mitään vahinkoja.


      • HERÄTKÄÄ

        HENGEN voimalla voi USKOVA pieraista missä tahansa äänettömästi, eikä edes VATSATAUDISSA alushousuihin tulee rantuja. Vain SYNTISELLÄ tulee kiire HOUSUPYYKILLE.


      • Herätykseksi
        HERÄTKÄÄ kirjoitti:

        Siksipä en ole viitsinyt laittaa lapsille turvaistuimiakaan autoon. Mitä meidän perheelle, kaikki ollaan oikeassa USKOSSA, voisi muka tapahtua? Vakuutuksissakin säästää ison summan tällainen VANHURSKAS Jeesuksen oma.

        Täysin mahdollista jos vain alettasiin / yhdyttäisiin kaikki Kristtuksen Jeesuksen omat elämään ja toimimaan kaikille hyväksi Kristillisesti, Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaisesti, sitä Oikein toimivaa Krist. vaihtoehtoa rakentavsti, jossa KAIKKI hyväksi oleva mahdollistuisi. Eikä mitään tuhlaantusi. Niin kun tässä pahan vallassa olevan, saatanaa tuomokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kansakuntien touhuissa ja politiikan mukaisessa, jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii.

        Nämä vääryyden ja pahuuden mukaisesti ja puoelsta elävien touhuissa kun noin 70-80 % on tuhoksi olevaa, menee ns. "harakoille" ja koituu ihmisille kärsimyksiksi, ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi. Lisäksi johtaa eritavoin toisiaan ja muitakin vastaan sotimisiin. Henksellä tasollahan se on sitä koko ajan,


    • mietittäväksi

      Robottiauton pitää ensisijaisesti suojella sivullisia onnettomuudelta. Joten ensimmäisenä tulee uhrata autossa olijat jos joutuu valitsemaan kahden pahan väliltä.

      Periaate saattaa kyllä hidastaa robottiautojen yleistymistä.

      Katolisissa maissa auton pakollisiin varusteisiin voi lisätä automatiikan joka pirskauttaa onnettomuuden tapahtuessa vihkivettä ja öljyä viimeiseen voiteluun lukaisten samalla tarvittavat säkeet.

    • Looooogisesti

      Olipa mielenkiintoinen topikki. Mikäli robottiauto joutuisi tekemään jonkinsortin valinnan tuollaisessa tilanteessa on mielestäni päivänselvää että ohjelmoija ohjelmoisi valitsemaan säilytettäväksi omanlaisensa ihmisen. Tai samaan aatepohjaan sitoutuneen. Se että tuossa kysymyksessä jotain konsensusta haettaisiin on mielestäni utopiaa. Aika karmivaa ajatella tuollaisia skenaarioita.

    • Looooogisesti

      Ihmiset ovat varsin typeriä kun havittelevat sellaista automaatioyhteiskuntaa. Ihmiselle on hyväksi kokea olevansa tarpeellinen ja työntekemisen delegoiminen roboteille ei ole kovinkaan viisasta. Noissa on jo pitempäänkin ollut havaittavissa epäkohtia jotka ovat edistänet epäarvoisuutta. Ahneet ovat haalineet itsellleen robotteja jotka saavat kyllä valtavasti aikaan, mutta samalla vauraus ajautuu vain heidän käsiin. samalla se tietää työttömyyttä. Poliittisin päätöksin sitten halutaan ajaa omia etuja jolloin valitaan sellaisen vauraan puoli jotta itsekin voitaisiin elää tekemättä mitään. Maksumieheksi joutuu ähätuloiset ja entuudestaan syrjityt ihmiset. Ihmiset tekevät tuollaisia valintoja kunneivat tunne Jumalaa ja hekumoitsisivat vain. Tosi ikävää. Kun katsoo nuorisoakin joka älykännyköillään vaan sähläävät on paljon haittavaikutteita eikä heillä ole edes käsitystä tasapainoisesta ja muut huomioon-ottavasta elämästä. Suunta on siis tuo, vaikka poikkeuksiakin varmaan on.

      Tästä voisi vaikka kirjoittaa kirjan mutta pitää osata lopettaakin. :)

    • TuskanParahdus

      Vaikka autoilusta tulisi turvallisempaa robottiautojen kanssa niin pelkästään se, että autoja olisi miljardeja tarkoittaa väistämättä fataaleja onnettomuuksia. Mekaaninen vika, yllättävä luonnonolosuhde tai muu sellainen, joka johtaa onnettomuuteen.

      Jos autoilu säilyy yksityisautoiluna ja ihmiset itse ostavat niitä omaan käyttöönsä niin olisiko yksi valintaperuste se miten auto käyttäytyy onnettomuustilanteessa?
      Jos olisi kaksi autoa, toinen pyrkisi maksimoimaan matkustajiensa selviytymisen ja toinen muiden osapuolten niin kumman ostaisit?

      Ostotilanteessa tekisit valinnan. Valinnan joka ei välttämättä tarkoita kenenkään kuolemaa ja onnettomuutta. Mutta jos mahdollinen onnettomuus tulisi eteen niin luulen aika monen laittavan painoa omalle ja läheistensä selviytymiselle.

    • Yritän hieman hahmottaa tilannetta.

      Vanha, tukeva, koditon ja työtön ihminen lähtee itseohjautuvalla autolla ajelulle moottoritielle. Aluksi matka sujuu rattoisti, koska liikennettä ei ole paljoa. Pikkuhiljaa tilanne muuttuu ahdistavaksi kun ympärille kerääntyy toisia itseohjautuvia autoja sen varalle, että sattuisi onnettomuus ... .

      • KauhuSkenaario

        Vaihtoehtoisesti vanha, tukeva, koditon ja työtön ihminen, joka on ehkä jollain tapaa rikkonut lakia, lähtee ylittämään tietä suojatienkihdakta kun yllättäen nurkan takaa tuleekin roboauto ja ajaa yli.


    • Osin.teoreettinen

      Avauksen perusteella kysymyksenasettelu on absurdi. Ei robottiautolla ole pääsyä rekisteriin josta se voisi päätellä onko ihminen rikollinen, äiti, asunnoton, rikas, köyhä tms. Toisaalta mikään lainsäädäntö ei lähde siitä, että esimerkiksi asunnottoman heni olisi vähempiarvoinen kuin toimitusjohtajan henki. Kyseenalaista on miten hyvin automatiikka voi arvioida edes ihmisten ikää. Lisäksi onko tuomittu rikollinen, jos hänellä on edelleen valituslupa tuomiostaan? Entä rangaistuksensa kärsinyt rikollinen?

      Periaatteessa vähemmän (ihmis)uhreja on parempi kuin enemmän uhreja ja vanhempi uhri on parempi kuin nuorempi uhri. Vanhempi menettää keskimäärin vähemmän.

      • Herätykseksi

        Kyllä Kaikikkivaltias Herra tietää miss' kukin ihminen milloinkin liikuu, millä ja miten, Hänella on kaikista ihmistä "rekisteri" ja seuransta joka hetki ja kaikkialla. Kukaan ei kykene Hänen kaikkinäkevältä silmiltä piiloutua.

        Ihmisten elämä kun on sitä; "sitä saa mitä tilaa" Oikeuden mukaisuuden Lainalaisuutta.

        Hyvästä ja oikeasta (Raamatun UT mukainen) hyväksi seuraamuksia, kaikesta muusta ja muulla, sillä ei hyväksi tavalla, = pahalla, Raamatun UT vastaisesta, pahaksi / tuomioksi seuraamuksia.


    • "Kenet robottiauto tappaa kolarissa? "

      Pääasia, ettei Räsäsen Päivin naapurin jopoa kolhita.

    • Looooogisesti

      Ajat muuttuvat ja kohta on aika jolloin ihmisille asetetaan arvo. Teknisesti se ei ole mikään temppu, ja nykyäänkin on jo kännyköiden kautta henkilöllisyydet jäljitettävissä. Myös muut henkilöllisyyteen liittyvät seikat. Eivätkä hallitusvallat sitä tietenkään kansalaisilleen halua ilmaista ovatko toiset muita "arvokkaammat" Eikä tuo kovin kummoista päättelykykyäkään vaadi.

      Mutta jokainen arvioikoon asian itse ja ennenkaikkea katsokoon että uskonasiat ovat kohdallaan. Pelonlietsonta on eräs tehokeino myös jolla ihmisiä eksytetään. Ikävä kyllä ihmiset ovat autuaan tietämättömiä..

    • Looooogisesti

      Jumala on ilmoittanut miten asiat menevät, eikä siihen voi kukaan aidosti sanoa ettei tiennyt. Tehkää parannus, ehkä Jumala vielä kuulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      156
      2919
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      284
      2610
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      67
      1740
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      43
      1628
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1266
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      110
      1194
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1134
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      338
      1037
    Aihe