Olen totaalisen pohjalla

Hätähuuto

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä jo lapsena alkaneista mt-ongelmista (eka dg vasta -10 masennus). Isäni on alkoholisti ja mt-ongelmainen. Vanha äitini usein itki kohtaloamme. Lapsuuteni oli todella ankea,henkistä ja välillä fyysistä väkivaltaa isäni toimesta. Ei koskaan viety mihinkään harrastamaan tai muualle kuin sukulaisten luo tai kauppoihin.ulkomaillakaan en ole käynyt.
Minulla jäi koulut kesken, sillä aloin jo teini-iässä eristäytymään ikätovereistani hiljaisena,lytättynä outolintuna minkä kasvatus aikaan sai. Täysi-ikäisenä alkoi ankara juominen,ajauduttuani väärään seuraan ja terveysongelmia "hoitaakseni". Myöhemmin vasta ymmärrän ,että lapsuuden traumojani olen hoidellut isältä nähdyllä mallilla. Nyt olen 28-vuotias. Olen lopettanut alkon käytön noin vuosi sitten. Päivittäin koen todella vahvaa pahaa oloa ja päähäni tulee jatkuvasti solvauksia mitä olen joskus menneisyydessäni kuullut. Olen lähestulkoon eristäytynyt kotiini,paniikissa hoidan kauppareissutkin. Itsemurha pyörii jatkuvasti mielessä. Aina väsyttää ja huono olo. Pelkään ihmisiä. Masennuslääkitys on mutta en koe sen juuri auttavan.
Menenkö mereen vai onko toivoa paremmasta?

3

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lsshutrfvbn

      On toivoa!

      • parempaajatkoa

        Olisikohan aiheellista tarkistaa sitä lääkitystä, jos kerran koet, ettei siitä ole juurikaan apua. Olisiko lähistössäsi vertaistukiryhmää, jossa voisit tavata ihmisiä, ettet aivan erakoidu kotiisi. Hieno asia, kun olet lopettanut juomisen. Alkoholihan lisää vain ahdistusta. Toivoa paremmasta aina on, eikä "mereen meneminen" ole mikään ratkaisu ongelmaasi. Netistäkin löytyy tukiryhmiä, jossa voit keskustella .


    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tilaneestasi tänne! Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta.

      Edelliseltä vastaajalta saitkin jo hyvän vinkin vertaistukiryhmistä, joita tosiaan löytyy netistäkin. Ulkopuolinen tuki voisi olla sinulle hyvä voimavara. Asioista keskusteleminen voi tarjota uusia näkökulmia ja helpottaa jaksamista.

      On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Tässä niistä muutama:

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      - Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1828
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe