Mistä johtuu kun mikään ei tunnu miltään. Viha ja kyynisyys elämää kohtaan on kyllä läsnä. Tunnen suurta vihaa entistä työnantajaa kohtaan joka irtisanoi minut laittomasti. Takana rankkaa koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, entinen avomies petti, jossain vaiheessa jokainen ihminen on kääntänyt minulle selän, minut on myös pahoinpidelty sairaala kuntoon jonka myöhemmin vein käräjille, myöhemmin olen myös käynyt itsepuolustus kurssin koska jos vielä joku käy käsiksi en epäröi antaa takaisin kahta kauheemmin, äidin syöpä ja viimeisimpänä tämä irtisanominen. Miksi minun tulee kestää tätä paskaa enkä aina olekkaan kestänyt kun yritin itsemurhaa 2009. Välillä vieläkin mietin, että jos olisin onnistunut niin en olisi enää täällä kärsimässä. Mitään hyvää ei ole senkään jälkeen tapahtunut. Nyt vain odotan, että kuolema kuittaa. Miksi panostaa mihinkää elämässä koska kaikki on ohi ennemmin tai myöhemmin. Parisuhdetta en ola itselle hankkinut enään 6 vuoteen eli tuon pettämisen jälkeen. Nykyistäkin työnantajaa kohtaa tunnen vihaa vaikka ei hän ole minulle mitään tehnyt vaan entinen esimies teki. En tunne ketään kohtaa mitään, lainsäädännöstä en välitä koska näköjään entinen esimieskin saa irtisanoa laittomasti. Niin miksi minun tulisi käyttäytyä lakia kunnioittavasti. Tosin asiaa yritetään riitauttaa liiton kautta. Yhtenä aamuna mietin töihin lähtiessä, että ajan vastaan tulevan rekan eteen. Se oli vain sellainen ohi menevä ajatus. Koska olen pelkuri en sitä uskalla tehdä. Lääkäriin soitin tämän jälkeen mutta ei siitäkään ollut mitään hyötyä. En usko, että minua voi enään auttaa terapeutti tai kukaan. Ystäviä ei ole. Yksin saa mennä kaikkialle enkä kyllä edes ystäviä kaipaa. Olen muuttunut paljon ja sen on huomanut muutkin. Josta tietysti olen saanut kuulla. Ainahan minua arvostellaan ja syyllistetään. En jaksa välittää enää mistään enkä kenestäkään. Miksi edes mennä huomenna töihin koska potkut sieltäkin tulee luultavasti ennemmin tai myöhemmin. Turhaa paskaa kaikki.
Ajatuksia sunnuntai päivään.
Miksi mikään ei tunnu miltään?
2
132
Vastaukset
- Babydriver
Eikä tämäkään kirjoitus tunnu kiinnostavan ketään.
Hei,
Oletko ajatellut, että juttelisit ajatuksistasi jonkin ulkopuolisen tahon kanssa? Sanoit, että sinua ei voisi enää auttaa terapeutti tai kukaan. Kannustan sinua kuitenkin keskustelemaan tilanteestasi jonkun auttavan tahon kanssa. Asioiden pohtiminen yksin on raskasta raskasta. Ulkopuolinen tuki voisi auttaa jäsentämään ajatuksia ja myös helpottaa jaksamista.
On olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Tässä muutamia vaihtoehtoja:
- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
- Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.
- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto
Lämpimin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571818Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543