Olen olut kahden vaiheilla, joko ostaa järjestelmäkamera, tai sitten Huawein p20 pro puhelimen. Itse olin kovasti tuon kameran puolella, mutta vaimon mielestä minun kannattaisi ennemmin ostaa tuo puhelin. Hänen ja monen muunkin mielestä tuo puhelin pärjää kuvanlaadussa järkkärille. Puhelin olisi vaimon mukaan aina mukana, mutta kameraa ei välttämättä kehtaa kannella joka paikkaan.
Kuvaamisen päälle en hirveästi ymmärrä, joten jos tuon järkkärin ostaisi, niin joutuisi perehtymään asiaan vähän syvällisemmin. Myös kameran valinta olisi todella ongelmallinen, nähtävästi hyvää ja halpaa ei ole tässäkään tapauksessa olemassa. Jossakin vaiheessa innostuin Nikon P900 kamerasta. mutta vähän epäilyttää kameran koko ja saakohan noin julmalla linssillä hyviä kuvia sisätiloissa,
Jos te olette kameran valitsemisen kannalla, niin millaisen kameran minun kannattaisi hankkia?
Puihelinkamera/järjestelmäkamera
22
178
Vastaukset
Kyllä P900:lla saa kuvia siinä missä millä hyvänsä, kunhan tyytyy pienikennoisen kuvanlaatuun ja ainakin se on monipuolisempi kuin yksikään kännykamera tähän mennessä. Sillä kun on julmettu ulottuvuus ihan optisestikin. Sen noin 6 x 5 millin kennon tuottamaa kuvaa ei aina voi verrata kropinkaan 24 x 16 mm kennon kuvaan saatikka täyskennoisen järkkärin.
Jos vertaan puhelimeen niin kamera on kamerana samaa luokkaa kuin P900 kennonsa osalta mutta puhelimiin lienee viime aikoina ympätty ohjelmistoja joilla kuvaa saadaan automaattisesti muokattua, paljonko P900 sitä sisältää en tiedä.
Millaisia kuvia tarvitset? Siitä riippuu kameran tarve, järkkäri on aina monipuolisin ja niiden kuvanlaatu varsinkin isommissa tulosteissa on ylivoimainen mutta jos pysytään nettikoossa eli täysHD luokassa tänään niin 2 Mpix kuva riittää. Jos haluat tulostuksia A3 tai suurempia niin järkkäriin minä luottaisin. Olen kokeillut Nikon D800 36 Mpix kuvasta teettää 3 x 2 metrisen kuvan kankaalle ja se onnistui varsin mukavasti jos katsoo koko kuvaa mutta läheltä katsoen näkyy kankaan rakenne sekä se, ettei siinä ole kuin 2 pikselin millillä, noin 50 tuumalle ja valokuvalaatuna pidetään 300/tuuma.
Puhelinkuvaamista parempi vaihtoehto on joku tuumaisella kennolla oleva taskukamera jossa on pieni zoomausmahdollisuus. Ei mitään 300 mm kuvakulmaa vastaavaa vaan sen verran jotta saa kuvia hieman rajattua halunsa mukaan vaikka kuvakulmina 24 - 100 mm täyskennoisella vastaten. Sellaisella pääset hyvin alkuun ja näet millaista kameraa tarvitset kun havaitset mitä jää kuvaamatta.- niikkon
Mene kirjastoon ja lainaa pari valo/digikuvauskirjaa jotka on tarkoitettu aloittelijoille ja lue ne. Mieluiten suomalaisilta tekijöiltä. Ei tarvitse olla edes kovin tuoreita koska perusasiat eivät muutu mihinkään. Niistä selviää moni asia kuten eri kameratyyppien erot, kuvaamisen perusteet ja ehkä tärkeimpänä se että alkaako kuvaus yhtään kiinnostaa.
Itse kuvaaminen vaatii aika paljon opettelua ja viitseliäisyyttä ja välineet ovat vain välineitä kuvien tekoon. Aloittelija pärjää varsin vaatimattomallakin kalustolla koska opettelu vie aikaa. Ennen kuin on varma harrastuksen jatkumisesta ei kannata sijoittaa kuin "satasia" ettei turhat investoinnit ala harmittaa. - P20Pro
Kiitokset asiallisista vastauksista. Laittelin juuri tilaukseen digikuvauskirjan, varmaan sieltä saan opin ihan peruskäsitteisiin.
- Canonisti
Tuo Niikkonin ohje lainata kirjastosta pari kirjaa, lukea ne ja miettiä uudestaan on aika hyvä. Mitä itse kysymykseen, järjestelmäkamera vai kännykkä, niin sanoisin sekä että.
Kännykän kuva on erittäin hyvissä olosuhteissa ihan ok. Tämä tarkoittaa joko hyvä valaistusta ulkona tai erittäin hyvää, kuvaukseen sopivaa keinovaloa. Siinä ei ole hirveästi lopulta eroa, onko kyse joku state of the art kännykkä vai sieltä keskikastista. Molemmissa tulee vastaan samat fysiikan lait. Esimerkiksi iPhone 6:n kamera on ihan hyvä ja niitä saa käytettynä halvalla. Kännykkää ei voi valita kuvaus kohteen mukaan, sen sijaa järjestelmäkameran kylläkin.
Mieti mitä aiot kuvata. Se ratkaisee, minkälaisen järjestelmäkameran, objektiivit ja lisälaitteet tarvitset. Kun tiedät, mitä tarvitset, voit miettiä, missä järjestyksessä ne hankit. Järkkärin nerous on, ettei kaikkea tarvitse ostaa kerralla.
Puhelin ja kamera ovat vain work flow'n alku. Mieti samalla, miten aiot järjestää kuvien käsittelyn, säilyttämisen ja näyttämisen. Yleensä kuvat siirretään puhelimesta ja kamerasta tietokoneelle, jossa ne käsitellään. Tietokone varmistetaan tavalla tai toisella ja sen lisäksi vielä kuvat kannattaa ajaa erillisille ulkoiselle kovalevylle silloin tällöin ja säilyttää tuota kovalevyä muualla kuin kotona.
Itse kuvien esitystapoja on monia. TV-on huono, mutta helppo. Matka-, juhla-, yms. kuvista kannattaa tehdä lyhyitä vartista puoleen tuntiin koonnoksia, jota voi näyttää TV:ssa.
Some on oma kanavansa, mutta some alsutat ovat hyvin rajoittuneita teknisesti. Enemmän kannattaa miettiä tietoturvan kannalta, mitä sinne kannattaa laittaa. Hyvälaatuinen videotykki, tulostetut kirjat ja tulosteet seinällä ovat parhaat tavat esitellä kuvia. Puhelin ei todellakaan pärjää kameralle. Mutta oletko miettinyt muita vaihtoehtoja? Laadukas kompakti, kuten Canon G7 X II tai G9 X II vastaa lähes järkkäriä tai jopa on parempi ja toisaalta on paljon pienempi. Järkkärin etu tulee oikeastaan vasta, kun ostaa lisäobjektiiveja. Tuota G9 X Mark II:take saa jo alle kolmen sadan.
Kannattaa myös muistaa, että kameran käyttöikä on nyt. Viisi vuotta, kun puhelimen noin kaksi.Jos tyytyy pelkkään kuvaamiseen normaaliolosuhteissa niin kamera toimii ylikin 5 vuotta. Jopa eka digijärkkärini D70 on vielä käytössä alenevalla sukupolvella ja toimii ainakin sen perusteella mitä siitä viimeksi kuulin. Sen hankin uutena joskus kauan sitten tämän vuosituhannen alkuvuosina.
Myös D200 ynnä D300s ja D90 noista vanhoista ovat edelleen toiminnassa ja kuvaa tulee. Nuokin taitavat kaikki olla yli 5v ikäisiä joten tuo 5v arvio on pahasti alakanttiin.
Taitaa useimmin syynä rungon vaihtoon olla himo uusiin ominaisuuksiin vaikka vanha vielä kuvaisikin kuten syntyessään. Tuo on syy jonka vuoksi vaihdoin perin viime vuoden aikana D7100 ja D800 uusiin D500 ja D850 runkoihin. Vanhatkin toimivat oivallisesti edelleen!- oikeaa_tietoa
Puhelimen kaksi. Pöh.
Puhelinta voi käyttää kunnes hajoaa. - faktaa
Älypuhelimen turvallinen käyttö loppuu siihen kun ei enää saa päivityksiä.
- tui.tui
okaro, etkö vaan voisi pysyä poissa kun et asioista mitään tiedä. Sotket vaan asioita tyhmillä kirjoituksillasi.
Nikon P900 on erikoistunut yhteen asiaan. Sisällä sen kuvanlaatu kyllä jää hyville puhelimille. Usein aloittaja himoitsee jotain ominaisuutta, kuten pitkää zoomia yli kaiken ja unohtaa sitten muut. Nikon P900 ei ole mikään järjestelmä vaikka on iso mötikkä ja painaa lähes kilon. On vastaavia kohtuullisempia kameroita.
- herran-jee
okaro, tiedätkö mikä on kohtuullista, etpä tietenkään, niinpä minä kerron, se on se että et sotkisi keskusteluja joista et mitään ymmärrä, tyhmyytesi on ihan käsin kosketeltavaa.
herran-jee kirjoitti:
okaro, tiedätkö mikä on kohtuullista, etpä tietenkään, niinpä minä kerron, se on se että et sotkisi keskusteluja joista et mitään ymmärrä, tyhmyytesi on ihan käsin kosketeltavaa.
Voisitko painua helvettiin
- ÄläUskoHörhöjä
Älä usko etenkään Okaron tai extyökkärin typeriä ja älyttömiä mielipiteitä. Nuo molemmat hörhöt ovat pelkkiä mainosmiehiä ja trolleja. Extyökkäri on noista kahdesta se vielä pahempi. Okaro on Canonin mainostaja ja extyökkäri Nikonin.
Kumpikaan noista hörhöistä ei mistään muista kameroista tiedä yhtään mitään ja muutenkin heidän tietämyksensä valokuvauksesta on melko vähäistä.
Osta mitä haluat, mutta älä usko kumpaakaan mainituista. Myös Canonistin mielipiteisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella.- Hörhöfani
Noilta mainitsemiltasi "hörhöiltä" tulee yleensä palstan asiallisimmat kommentit. Toki on tullut joskus väitettyä heille vastaankin, mutta ei se haittaa jos asioista on erilaisia mielipiteitä. Kuitenkin jos kunnon laatuvehkeitä alkaisin laittamaan niin aika pitkälle Canonistin ohjeilla sen tekisin, vaikka nykyään pärjäilen vaatimattomammilla rimpuloillakin. Hyvä "hörhöt"!
Kun nyt väität hörhöksi niin velvollisuutesi on perustella tuo mielipiteesi! Syytetyllähän on demokratiassa oikeus kuulla mistä oikeasti syytetään.
Kerropa siis vain vaatimattoimat 3 hörhöyttäni ja selitä mikä olisi vähemmän hörhö mielipide. Tee se perustellen jos kykenet mitä suuretsi epäilen. Anna myös esimerkkejä perustelusi tueksi! Katsotaan sitten kuka se hörhö oikeasti on! Veikkaan sinua koska en usko sinun omaa mielipidettäsikään kykenevän perustelemaan uskottavasti!Hieman vielä lisää, koska käytän itse Nikon merkkisiä kameroita niin otan niistä esimerkkini, muita kun en tunne. Niitä muita pitäisi olla kaikkia mukana aina jotta niistä saa kokemusta ja sen perusteella voisi arvioida.
Olen tosin aikoinaan muistaakseni -80 luvulta alkaen kuvannut myös Pentax Me järkkärillä mutta sen kokemukset eivät oikein kelpaa digiaikaan vaikka hyvin se toimi.
Tällä palstalla hieman haisee siltä, että porukka ei kirjoitakaan omista kokemuksistaan vaan lueskelee aviointeja ja saa niistä ne käsityksensä vaikka ei ole koskaan laitetta kädessään pitänyt. Siihen minä en oikein suostu. Koska liikun porukoissa joissa muilla on myös Canon ja Pentax runkoja niin tiedän niiden ainakin periaatteessa kelpaavan valokuvausharrastuksen välineeksi, muuta en juurikaan niistä kykene sanomaan.
Sen sijaan olen ottanut ehkä kymmeniä tuhansia kuvia D70, D200, D300s, D90, D5100, D800, D7100 ja nyt tuhansia D500 ja D850 rungoilla ja optiikka arsenaalilla johon kuuluu toista kymmentä erilaista putkea pääosin Fx rungolle koska ne toimivat myös Dx rungoissa. Pari kolme on myös Dx:lle sovitettuja (16 - 80 mm ja 18 - 200 mm mm) koska ne ovat keveämpiä!
Noilla niitä hörhöilyjä on tullut opiskeltua!Minä puhun Canonista, koska tiedän niistä eniten ja Canonilta löytyy kamera lähes joka tilanteeseen. En kuitenkaan tyrkytä niitä, jos tarpeet selvästi ovat sellaiset, että joku muu on parempi.
- Canonisti_
okaro kirjoitti:
Minä puhun Canonista, koska tiedän niistä eniten ja Canonilta löytyy kamera lähes joka tilanteeseen. En kuitenkaan tyrkytä niitä, jos tarpeet selvästi ovat sellaiset, että joku muu on parempi.
Paitsi että Canon on pudonnut pokkarikehityksessä kakkoskastiin valovuoden Fujin taakse, eikä sillä ole vielä onnistumisia peilittömissä. Peilijärkkäreisä se on monipuolisin ja hinta/laatu suhteeltaan erittäin hyvä.
Canonisti_ kirjoitti:
Paitsi että Canon on pudonnut pokkarikehityksessä kakkoskastiin valovuoden Fujin taakse, eikä sillä ole vielä onnistumisia peilittömissä. Peilijärkkäreisä se on monipuolisin ja hinta/laatu suhteeltaan erittäin hyvä.
Ainoa, mikä Canonilta puuttuu on 4K ja tämä on osin taktiikkaa, voi ensin myydä mallit ilman 4K:ta ja sitten sillä. Fujilla ei ole mitään kunnon pokkareita. Älä nyt taas jauha siitä täysin marginaalisesta X100:sta. Ei se edes ole pokkari. Canonin voimaa osoittaa, että G7 X II:lla ja G9 X II:lla se pystyi 2017 väliaikaisesti pysäyttämään kompaktien syöksykierteen .
- Canonisti_
okaro kirjoitti:
Ainoa, mikä Canonilta puuttuu on 4K ja tämä on osin taktiikkaa, voi ensin myydä mallit ilman 4K:ta ja sitten sillä. Fujilla ei ole mitään kunnon pokkareita. Älä nyt taas jauha siitä täysin marginaalisesta X100:sta. Ei se edes ole pokkari. Canonin voimaa osoittaa, että G7 X II:lla ja G9 X II:lla se pystyi 2017 väliaikaisesti pysäyttämään kompaktien syöksykierteen .
Videokameroiden suojaaminen pitämällä runkojen 4K ominaisuudet minimissä on Canonille riski.
- uskomaton-pahvi
okaro kirjoitti:
Ainoa, mikä Canonilta puuttuu on 4K ja tämä on osin taktiikkaa, voi ensin myydä mallit ilman 4K:ta ja sitten sillä. Fujilla ei ole mitään kunnon pokkareita. Älä nyt taas jauha siitä täysin marginaalisesta X100:sta. Ei se edes ole pokkari. Canonin voimaa osoittaa, että G7 X II:lla ja G9 X II:lla se pystyi 2017 väliaikaisesti pysäyttämään kompaktien syöksykierteen .
"Ainoa, mikä Canonilta puuttuu on 4K", okaro, äläpäs taas valehtele, perehtysit asioihin joihin otat kantaa, etkä kirjoitteleisi mitä sattuun.
- hyvin_yksinkertaista
Osta kympillä parilla käytetty puhelin jolla voi puhua ja tekstailla, ja sitten vielä hyvä kamera, niin sinulla on molemmat.
Mitään monen satasen puhelinta ei ikinä pidä ostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758