Hyvä elämä, oma elämä.

Kiitos.
Jos joku asia on turhaa, se on valittaminen . Se me ihmiset osataan ja kateus. Ei saa kehua tyytyväinen olostaan, sillä saa kateelliset liikkeelle.

Kuulin tänään bussissa naisten juttuja pyykkituvan käytöstä. Yksi siinä kertoili, että heillä joku asukas vahtii toisten pyykinpesuja, ettei vain tuo kakaroittensakin pyykit talon pesukoneeseen. Toinen sanoi että hänelle ennen joulua yksi talon asukas tuli pesutupaan kysymään kenen pyykkejä peset. Sellasta se kerrostaloelämä, tai rivitalot sama juttu.
Kateellisia löytyy kaikilta rintamilta.
Kerran erehyin kertomaan että minulla on suhteita Juhannustannssit kirjan kirjoittaneeseen kirjailijaan, heti sain leuhkijan maineen. Eihän se ole kuin tavallinen tallaaja sekään, vaikka kirjat ovat olleet myyntivaltteja aikansa kukin.
Ei kannata katoa taaksensa, hyvä vihje, kun harmittaa jonku möhläyksensä tunnustaminen. Aina ei kehtais myöntää tyhmiä tekoja.
Kivasti kerroit, ihme ettei solvaajien armeija kiirehtiny korjaamaan sinulta luuloja pois.
illanjatkoja ja muitakin jatkoja lumisateesta. Oli melkomoinen tuuli kun olin liikkeellä keskustassa.

Elämälle kiitos voin sanoa minäkin. Ihan hyvää elämää olen saanut elää koko elämänkaareni ajan, myös eläkeläisenä. Naapuriini muutti taannoin 85-vuotias nainen. Elämä oli kolhinut häntä monin tavoin, mutta hän ei valittanut, vaan sanoi ettei kukaan halua olla hänen seurassaan, jos hän vain valittaa. Se pitää paikkansa, en minä ainakaan halua kuulla valituksia. Eri asia ovat ystävät, joiden todellisia huolia kyllä kuuntelen.

Välillä tapellaan, sitten yritetään taas puhdistaa mainettaan ?
"En tiedä pitääkö minun olla jostain kateellinen ja kenen elämää voisin kadehtia?".
Miksiköhän nää jutut kuulostaa niiiiin omahyväisiltä ?
Muita kuunnellaan salaa ja kytätään toisia ja sitten todetaan omahyväisesti :
Enhän m i n ä mutta se toinen -
Eikä se paranna kenenkään mainetta jos olisi ollut suhteissa Hannu Salaman kanssa,
päinvastoin (hohotin kauan nauraa)

Ihanasti elämä kohtelee kun antaa elää näinkin vanhana.
Nuoruudessa katselin vanhempia ihmisiä ja 50 vuotta täyttänyt oli jo vanha. Ostettiin keinutuoli synttärilahjaksi. Loukkaantunut olisinn jos sellaisen lahjan olisin saanut, vaikka en toki olisi siitä moitteen sanaa lahjan antajille sanonut, meillä kun oli ja on tapana ostaa merkkipäivälahjat kylän yhteisellä lahjakeräyksellä. Annetuilla rahoilla ostetaan lahja, joku saa enemmän rahaa, joku tavaraa.
Nyt ei enää voi kasikymppisestäkään, että on vanha, moni näyttää todella nuorekkaalta, liikkuu ja hoitaa itsensä. Luulisi ainakin kymmenen vuotta nuoremmaksi monia seiten ja kasikymppisiä.
Oma elämä on ollut taistelua terveyden kanssa, mutta luoja on vanhuuteen jättänyt näitä hyviä vuosia kun on saattanut elää tavallisesti, niin kun muutkin.
Eikä valittamalla voita pääpottia mistään arpajaisista. Turha on puhua jokaiselle vastaantulijalle kuinka reuma jäytää lonkissa ja kaikissa nivelissä on polttavaa pakotusta. Suuttumaan saa lapsetkin jos aina valittaa kun niitä näkee. Kertoo kun kysyvät, mutta turhan valittajaksi en toivottavasti ala. Kyllä minä silloin soitan ja kerron kun on jotain merkittävää. Onhan tämä nyt aivan sopivan lepposaa ja mukavaa kun on lämmin asunto ja palvelut toimii.
Niin kun muutkin oma elämä on tärkein ja se ansahtee kiitoksen.
Hyvä mun ainaki on kesää ootella. Kunhan näistä lumista ja pakkasista päästään.

Olipa sieluntäyteinen kerronta Hyvä elämä,oma elämä!

Tämä kerronta sai minutkin,sanavalmiin ihmisen ajattelemaan,kuinka harmoonisenelämän elänyt lähimmäinen kertoilee elettyä elämäänsä.
Hän kertoilee mukaansatempaavalla kerronalla elämästään,ei korostaen maallista mammonaansa,ei henkistä pääomaansa,vaan en nyt sanoisi,että Havukkaahomaiseen tyyliin,mutta minulle kyllä kolahti.


Jos näitä elämänkertoja olisi tarjolla joka päivä,niin lumet jäisi kolaamatta ja huoneet lämmittämättä amalta

Tapasin 90 vuotiaan naisen joka asuu yksin omakotitalossaan, jossa on puu uuneja ja hella, niillä hän haluaa lämmittää pakkasillakin.
Hänen suhtautumisensa elämään on ihailtavaa.
Hän lukee lehtiä ja on hyvämuistisena tietoinen maailman tapahtumista juuri tässä ja nyt. Voi kun voisin saada muistini säilymään, kun nyt jo tuntuu ettei asioita kannata oman muistin varaan jättää. Tuo vanhus muisti kaikki sairaalassa tehtyjen tutkimusten tuloksistakin tärkeimmät veriarvot ja lukemat. Monelle nuoremmallekin on ongelmallista kaikkien niiden lyhenteiden muistaminen, mitä mikin tarkoittaa. Tämä vanhus oli niin järkevä kertoessaan kuinka veriarvot vaihtelivat jo sairaaklassa ja nyt ovat hoitajat ottaneet kokeita ja paineet mitanneet käydessään.

Olen aina ihaillut vanhoja ihmisiä. Minusta ei koskaan tule niin herttaista ja hyväsydämistä kuin tämäkin tapaamani vanhus on. Minulla on paheeni ja mihin vanha koira karvoistaan.
Tämä vanhus kertoi eläneensä hyvän elämän, vaikka leskenä on elänyt vuosikymmenet, eikä naislesken elämä isossa maalaistalossa ole ihan huoletonta niinä aikoina kun vielä oli viljan viljelyä ja karjaakin. Vieraista työvoimaa on ollut pakko palkata, mutta hän kertoi aina onnistuneensa palvelusväen kanssa. Se on onni sekin. Tiedän ettei hänellä ole aina ollut kaikki hyvin, mutta eipä hän sanallakaan valittanut. Ihailtavaa tyyneyttä, vanhuksen onnelliset kasvot katsoivat minuun päin, kun hän sanoi; "laita ne pellit kiinni ja pääset lähtemään kotiin sinäkin."
Laitoin muurin pellit kiinni, lakaisin muutaman puu roskan muurin edestä ja olin valmis lähtemään kotiin.
Olemme me onnellisia ihmisiä, meillä on ruokaa ja lämmin koti, niin sinulla kuin minullakin. Eihän meillä hätää ole, nukutaan yö ja huomenna katsotaan kuinka maailmalla on rauhaa rakennettu. Noin puheli ja minä painoin oven takanani kiinni. Eihän meillä mitään hätää ole.

Perin inhimillisiä on lapset. Olla nyt aina kiltti 🌝))

https://yle.fi/uutiset/3-10562184?fbclid=IwAR29g9bczTuW8AZq-0Bn-pKnZHRBZ2ParefMtBmfDb2FA8eP5IPn-3vbV_U

Ei ole rohkeutta kovin näkyvälle paikalle viestiä postittaa, kun ei tiedä kuinka kovasti tulee korville.
Tässä minun tarinani, äiti ja kehitysvammaiset tytöt.
Rohkeasti aion tähän väliin lisätä tämän tarinan joka on totta ja osoittaa ettei hyväkään elämä näytä sivustakatsojasta hyvältä. Pariskunta sai kaksi lasta, tyttöjä molemmat ja molemmilla havaittiin varhaisessa vaiheessa kehityshäiriö. Molemmat tytöt kehitysvammaisia. Molemmat ovan vammastaan huolimatta suorittaneet peruskoulun normaalissa kouluyhteisössä, mutta vamman aiheuttamista ongelmista johtuen normaaliin työelämään ei kumpikaan ole soveltunut.
Tyttöjen isä kuoli kun tytöt olivat murrosiässä. Äiti on käynyt työssä ja tytöt eräänlaisessa päiväkerhossa jossa he ovat suorittaneet sellaisia työtehtäviä joita jotkin teollisuuslaitokset antavat kehitysvammalaitoksiin työtehtäviksi ja tekijät saavat pienen korvauksen. Toinen on koonnut jotain koneen osia, toinen kutonut kankaita ja tehnyt hiukan vaativampia kokoomis ja kasaamistöitä.
He olivat iloinen kolmikko kun tulivat kesämökille viikkoa tai viikonloppua viettämään. Äiti oli päässyt eläkkeelle, otti pienen koiran jota he yhdessä ulkoiluttivat ja hoitivat. He olivat tyytyväisiä elämäänsä. Äiti sanoi aina, että ei hän tietäisi mitä hän tekisi jos ei tyttöjä olisi. "Tytöt ovat minun elämäni aamu ja ilta," hän sanoi ja he halasivat ryhmähalia monta kertaa päivässä.
Kunnes, eräänä aamuna puhelin soi ja tämä äiti sanoi hänellä todetun vakavan sairauden. "Minulla on syöpä. Kuinka tyttöjen nyt käy?"
Hän ei ollut huolissaan itsestänsä, ei puhunut parantumisesta, vaan huolehti kuinka tyttöjen käy.
Asiasta puhuttiin, äiti kirjoitti tytöille kirjeen jonka he saisivat äidin poismenon jälkeen, vaikka toki tytöille kerrottiin äidin sairaus ja he ymmärsivät asian ihan normaalisti. "Äiti voi kuolla ja meidän hyvä elämämme muuttuu huonoksi." Äiti oli sairaalassa ja toivoi toki vielä pääsevänsä kotiin, mutta lähtö tulikin hyvin nopeasti. Tytöt soittivat tilannetietoja sairaalasta ja ilmoittivat sitten, että äiti ei jaksanut, hän nukkui pois, mutta ei jättänyt meitä. Äiti on aina meitä lähellä, äiti on meissä ja kaikki rakkaus on tallella.
Tytöt saivat omat kirjeensä jotka äiti oli kirjoittanut, jäähyväiskirje, joka oli täynnä rakkautta ja muistoja, se oli ohjeita ja opetuksia tuleviin päiviin, se oli kertaus siitä hyvästä elämästä josta äidin on mentävä ja jätettävä tytöt kaksin. Onneksi äiti aloitti heti, kuultuaan taudin vakavuudesta, järjestämään tyttöjen huoltajuutta ja toimeentuloa, otto yhteyttä kaikille tahoille joissa kehitysvammaisten asioita hoidetaan ja ennätti saada asiat kuntoon ennen kuolemaansa.
Äiti puhui hyvän elämän elämästä. " Minulla on ollut hyvä elämä, kaikella on tarkoituksensa. Minä sain tytöt, että minulla olisi elämässä jokin tehtävä ja olen yrittänyt hoitaa sen tehtäväni niin ettei kukaan voi minua syyttää."
Kyllä, kyllä moni antoi hänelle ohjeita siinäkin vaiheessa kunn hän itse joutui sairaseläkkeelle lonkkavammansa vuoksi. Moni sanoi, että pane tytöt laitokseen, niin saat elää omaa elämääsi. Moni sanoi, että on tuokin elämää, kaksi kehitysvammaista, laittais ne laitokseen kun eivät työhön kykene. Eihän tuo ole mitään elämää, sehän on lastenhoitoa kapalovauvasta tähän päivään.

Aina on joku joka tietää asiat paremmin kuin asianomainen itse! Aina löytyy neuvojia ja arvostelijoita. "Minun elämäni voi olla paljon rikkaampaa ja onnellisempaa kahden kehitysvammaisen lapseni kanssa, kuin lapsettomalla naapurilla, mutta ne eivät ole mitenkään verrattavissa toisiinsa. Minä en tiedä mitä on lapsettomien elämä, mutta he tuntuvat tietävät minun elämäni olevan kurjaa ja raskasta." Noin hän puhui ja noin hän eli, täyttä elämää lapsillensa ja itsellensä.
Tytöt muuttivat omiin asuntoihinsa, molemmat asuvat itsenäisesti, käyvät päiväkerhossa ja ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Molemmille on vielä vaikeaa menetyksenn jälkeen, mutta molemmat puhuvat äidistä kauniisti ja arvostaen.
"Äiti aina rakasti meitä ja elämää."

Olipa pysähdyttävää tekstiä!
Elämälle kiitos,sain siltä paljon!

Täällä on lyöty monta kirjoittajaa niin alas ettei ole palstalla näkynyt.

itse kaipaan tavallisia tarinoita, en mitään Nyyrikin ja Viikonloppu lehden rakkauskertomuksia, en Jallun paljastuksia, enkä katso lehden juoruja julkkisten elämästä.
Pitkinä iltoina voisi selailla ja lukea mukavia kirjoittajien muistoja eletystä elämästä, kun täällä ollaan jo vanhhuden puolella itse kukin, ainakin niin oletan.

omat tarinat ovat tuttuja, mutta eihän kukaan jaksa yksinpuhelua, ellei kukaan ole samoissa ajatuksissa ja ikäänkuin vastaavalla muistolla elävöittäisi ketjua.
Kukaan ei jaksa yksin. Kiitos on kannustus, mutta keskustelupalstojen alunperinen tarkoitus on keskustella eri elämän aloilta. Tämäkin ikäryhmä, istu alas ja rupattele muiden kanssa. En ole innokas kirjoittamaan ja ottamaan kantaa kaikkiin politikointeihin ja riitoihin jotka valitettavan usein kehittyvät keskinäisen moitteen tyyssijoiksi joissa harva uskaltaa sanoa puoltavaa lausetta. Sellaisen sanoja jää itse jalkoihin.

Politikointi on vaarallista siksikin, että se on yleensä ihmisille niin periaatteellinen asia, ettei vastaväitteitä sallita. Eräs politikko sanoikin aikoinaan, ettei politikointi ja vastaväittely ole terveellistä. Verenpaine nousee, pulssi kiihtyy ja elimistö kokonaisuudessaan hyökkää vastarintaan. Siitäkin syystä jätän politikoinnin muiden asiaksi. Seurata en jaksa, sen mitä seurannut olen, on ollut mielestäni asioiden ja ihmisten vastaväittelyä ilman tulosta.
Tarinoinnin jatkoa odotan ja uusia jutustelijoita joille itseisarvona ei ole kuuluisuuden hakeminen, vaan itseilmauksen jalo taito laitetaan käyttöön ja tarinoita lukijoiden iloksi.

Tarinankertojia oli joskus, lienevätkö kaikki jo tähtisumua.
Kaipaan muutamia joiden tekstien sisällä oli joku viisauskin piilossa, poikkavatkokaan enää täällä.

Oikeaa elämää. Elämää, jossa ei syödä toisten edestä, eikä hypitä pöydällä.

Eräässä "pitäjässä oli vanhapiika sisarukset jotka asuivat syntymäkodissaan. Viljelivät peltoja ja pitivät karjaa. Kovia olivat työtä tekemään. mutta olihan naapureista apua kun sitä tarvittiin.
Uutisten aikaan istuivat pirtin pöydän ääreen kuuntelemaan tarkasti kaiken mitä siellä kerrottiin.
Sattuipa sitten yksien uutisten aikaan naapuri istumaan tuvan pitkällä penkillä ja radiotoimittaja alkoi lukemaan pörssikursseja.
" Ootkos sitä sinä Simo kuullu onko täältä joku sinne menossa?"
"Ai, mihinkä?"
"No tuonne pörssikursseille, kuuluvat kurssittavan kaikenlaisilla kursseilla?"
"Ei niille kursseille mennä. Oot nyt aivan väärillä raiteilla. Ne kuuluu rikkaille ne pörssikurssit."
" No miksi niitä sitte luetaan kaikelle kansalle, eikä sitte kurssiteta. Joutashan tästä toinen meistäki menemään.."

Siskokset antoivat monet naurut, koska toinen kuuli huonosti ja toinen huusi, mutta väärinkäsityksiähän siinä syntyi tahattomastikin arkisen elämän mutkissa ja suorilla. Niistä riittäis puhetta toisillakin kylillä.

Allekirjoitukset eivät auta ketään mutta terapia ja aivopesu voisi auttaa vihamielisiä.

Pitääkö uskoa, että tuulee, vaikka ei tunne sitä?

Pitääkö uskoa, että taivaalla on tähtiä, vaikka ei näe niitä?

Jotain voi uskoa tutematta ja näkemättä, mutta voiko näitä palstakirjoituksia pitää totena?

Hyvä elämä on minullakin.
En olisi ruuhkavuosina uskonut että joskus voi elämä olla näin hyvin.
Ei minulla ole loistokkaat kulissit, mutta sopivat juuri itselleni.
Olen päässyt yli kaikesta mikä voisi aiheuttaa katkeruutta, onneksi.
Vaikeat ajat auttavat arvostamaan nykyistä elämääni.
Terveys on tärkeintä, sen jälkeen tulee kaikki muu, ilman terveyttä ei muillakaan asioilla ole juuri arvoa.
En etsi palstalta mitään suuria viisauksia, on mukava lukea ihmisten arkipäivästä. Ei viisaudetkaan tietysti haittaa :)

Minusta elämä on ja erityisesti on ollut perseestä. Tällaista ei luonnollisestikaan ole sopivaa sanoa, vaan hymistellä pitää. En olisi halunnut syntyä äpäränä, isyyttä ei selvitetty ja äitikin oli mitä sattui. Ei yhtään positiivista aikuista eikä opettajat koulussa kiinnittäneet pahoinvointiini huomiota.

Hyviäkin asioita on elämässä ollut, erityisesti kun opin vähitellen itse auttamaan itseäni. Mitkään ammattiauttajat eivät siihen pystyneet, lähempi 50 vuotta tarpeetonta puheenpölinähoitoa ja ammattiauttajat myönsivät itsekin, että olin heille liian vaikea tapaus, en sopinut mihinkään muottiin.

Nyt on melko surkea eläke, kun aikaa meni tarpeettomaan koulunkäyntiin kymmeniä vuosia, kaikki meni yli horisontin. Työelämässä olen pärjännyt kohtalaisesti kaikissa töissä, joita olen tehnyt, mutta eihän palkka ole kovin kummoinen, kun opettelee aina uuden homman ja aloittaa taas alusta.

Nykyisin onneksi on ehkäisyvälineitä, joita voi käyttää, ennen kun mnee pöhnässä puskaan panemaan jotakuta satunnaistuttavaa.

Arvostan kaikkia nuoria naisia (ja miehiä) jotka harkitsevat tarkoin, onko heistä lapsen tai useamman lapsen hoitajiksi ja huoltajiksi. Kaikista ei valitettavasti ole. On hyvä, kun sen tietää itse. Nykyäänkin on ihan liian paljon lapsia ja nuoria, joista kukaan ei kanna huolta, ei ohjaa heidän elämäänsä ja itse siihen ei kykene, jos kukaan ei ole sitä alunalkaenkaan ohjannut. Onneksi nykyään on myös kouluterveydenhuolto j muita palveluita. Eikä ihmistä jäteteä sänkyyn makaamaan ilman ohjausta jonnekin paikkaan, jos itse ei osata auttaa, kuten sa paska Totte Vaden aikanaan teki. YTHS:n kokenut psykologi. En yhtään häpeä pistää sen nimeä tänne. Kenellekään muulle en ole katkera, mutta se oli ammattiauttaja, joka sanoi, ettei osaa auttaa minua ja jätti omilleni, vaikka vuosien ajan yritin sitten ottaa häneen yhteyttä ja pyysin jotain apua.

Jos se olisi tehnyt muutakin kuin jauhanut äitisuhdetta. Esimerkiksi tajunnut, että kaiki opinnot menivät yli hilseen, kerroin sen hänelle, mutta ei se siihen reagoinut. Ihminen on muutakin kuin äitinsä lapsi. Ihminen on kokonaisuus ja kokonaisuuteen kuuluvat myös opinnot, asuminen, raha yms. Jos joku olisi ohjannut minut keskeyttämään opinnot aiemmin. Tein sen sitten, kun en enää elänyt tilapäistöillä ja opintolainaa oli niin paljon, että en kehtaa sitä tähän laittaa. Lähempi 100 000 markkaa. Harmi, kun ei voi enää tehdä valitusta siitä äijästä, joka sen sijaan, että olisi auttanut mielenterveysongelmissa, pahensi niitä. Paraneminen alkoi, kun jätin sen paskayliopiston ja menin pysyvämmin töihin, ihan mitä vain sain.

Hei Totte! Kävin luonasi keskustelemassa psyykkisistä vaikeuksistani 1970-luvun alussa opiskellessani Tampereen yliopistossa sosiaalityöntekijäksi. Mieleeni jäit äärettömän empaattisesti ja pätevästi suhtautuvana ihmisenä. Nyt täytin 70 v. - mistä nämä vuodet tulee... Kiitän sinua lämpimästi siitä, että tuit matkaani paremmaksi ihmiseksi ongelmaperheen lapsena. Lämpimin ajatuksin Marja Kivelä, Kuopio. 💖

Varmaan hyviä pitkiä juttuja
Naisten jaarituksia
Ei pysty lukemaan
Kunnioitan silti

Ps. 50-luvulla puolivälissä kouluakäyneet eivät voi kärsiä köyhyydestä jatko-opintojen suhteen

Hyvinvointivaltio virallisesti alkoi 1.7. 1962 mutta se oli ilmassa jo ainakin 5 vuotta sitä ennen eli sodan jälkeen syntyneet ovat eläneet opiskelun suhteen hyvinvointivaltiossa, lähes maksuton opiskelu tohtoriksi asti

Sosiaalihuollosta sai ruokarahaa

Se on selvä että vaateet paikattiin ja Punahilkka -kermankorviketta käytettiin. Ei se herkkua ollut

Työväenluokkalainen typeryys on pääsyy köyhien opiskelemattomuuteen ja tietty oma laiskuus tai hinku perustaa perhe liian aikaisin jotta pääsee raatamaan ja paistamaan jauhelihaa

Arkistonpenkoja on ollut ahkeralla päällä viime päivinä.
Kerro miksi halusit nostaa tämän aloituksen esille ? Onko se omasi
ja haluat kertoa jotain uutta ?

Kun elämän lahjan on saanut sitä pitää arvostaa. Maailma muuttuu ympärillä, itsekin muutumme sen mukana.

Äitini sanoi minulle että yhtenä päivänä leikit loppui, niin ihminen kasvaa. Murrosiän kuohunta vaihe, aikuisuus.

Tänään rakkaus oikein tulvahti sisinpääni. Se on tärkeintä elämässä.

On todella hieno kirjoitus.

Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Hyvin menee, ei haittaa. Joku jaksaa juhannuksenakin katkerana haukkua hallitusta.