Evoluutiobiologit ihmeissään

On hauska seurata, kuinka hukassa evoluutiobiologit ovat. Laitan ketjuun kaksi linkkiä artikkeleihin, jotka kertovat oletetusta evoluutiosta. Ensimmäinen artikkeli käsittelee geeniä ja sitä, kuinka vaikea tiedemiesten on määritellä termiä 'geeni'. He ovat ymmärtäneet, etteivät DNA:n ns. geenit sanele ominaisuuksia, kuten aikaisemmin luultiin (ja johon tämän palstan paikoillaan junnaavat ateistit edelleen uskovat). SNP:t eivät mitenkään korreloi eliöissä tapahtuviin muutoksiin, myöntää kirjoittaja. Tutkijat ovat ihmeissään siitä, että eliöiden ns. kompleksisuus ei korreloi niiden genomin koon kanssa. Ihmisellä kun on vähemmän proteiineja koodaavia 'geenejä' kuin esim. sukkulamadolla.

Tosin artikkelin kirjoittaja onkin sitten kykenemätön (tai haluton) kertomaan niitä todellisia syitä, miksi eliöt kokevat muutoksia ja erityisesti mihin muutos johtaa. Kirjoittaja kertoo tieteen kehittelemästä teoriasta, jonka mukaan DNA tuli soluihin vasta myöhemmin siinä vaiheessa kun elämä oli jo kehittynyt pitkälle.

Tämänkin palstan laadukasta koulutusta (mitä ovat pitäneet valheena) saaneet evoluutiouskovaiset osaisivat jo kertoa ko. kirjoittajalle, miksi eliöissä tapahtuu muutoksia, vaikka DNA ei muutu. (Vinkki: termi alkaa e:llä).

Toisen artikkelin kirjoittaja on aivan hukassa, kun ei ymmärrä, miksi meduusa voi kokea niin merkittävää variaatiota ilman, että DNA:han tulee muutoksia. Ja sitten pyöritellään ja pohditaan. Mutta sanallakaan ei mainita epigenetiikkaa.

Termi 'passiivinen DNA' vilahtaa myös ensimmäisessä artikkelissa ja myös keskusteluketjussa. Näin se tiede menee eteenpäin ja korjaa itse itseään. On hauska seurata, kuinka tutkijat pala palalta vahvistavat kaiken mistä olen kertonut. Olen ollut täysin oikeassa koko ajan. Milloin luulette, että tutkijat alkavat ymmärtää myös sen, että epigeneettiset muutokset johtavat geneettiseen rappeutumiseen? Mekanismit kun ovat jo vakavasti otettavan tieteen tiedossa.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ewokki

      "He ovat ymmärtäneet, etteivät DNA:n ns. geenit sanele ominaisuuksia, kuten aikaisemmin luultiin (ja johon tämän palstan paikoillaan junnaavat ateistit edelleen uskovat)."

      Ei nyt tule heti mieleen, että kukaan täällä olisi väittänyt, ettei yksilön ominaisuuksiin vaikuta muutkin tekijät kuin DNA. Tuo on sinun oma olkiukkosi.

      Hyvä sinänsä, että löydät jatkuvasti artikkeleita evoluutiosta. En ole vielä löytänyt ainuttakaan tieteellistä artikkelia luomisesta! Tämä kertoo karua kieltä luomisuskon tasosta.

      • No hyvä, että alatte vähitellen ymmärtää jotain siitä, mistä olen kertonut jo usean vuoden ajan. Olen ollut oikeassa siinä, mikä on DNA:n rooli ja tehtävä solussa. Luuletko, että olen väärässä sen suhteen, mihin epigeneettinen säätely johtaa? Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt. Älä ota riskiä.

      • HakeuduHoitoon
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No hyvä, että alatte vähitellen ymmärtää jotain siitä, mistä olen kertonut jo usean vuoden ajan. Olen ollut oikeassa siinä, mikä on DNA:n rooli ja tehtävä solussa. Luuletko, että olen väärässä sen suhteen, mihin epigeneettinen säätely johtaa? Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt. Älä ota riskiä.

        "Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt. "

        Olet aivan tavallinen sekopää. Olen seurannut kirjoitteluasi jo jonkin aikaa ja mikään siinä ei indikoi sitä, että tietäisit evoluutioteoriasta edes sitä, minkä jokainen alaa vähänkin lukenut tietää. Tällä palstalla jopa täysin alalle kouluttamattomat ovat kumonneet väitteessi moneen kertaan.

        ROT. Sinulla karkaa mopo niin pahasti metsään, että kohta olet psykiatrisen hoidon tarpeessa. Eikä tämä ole vittuilua. Merkit ovat aivan selvät.

      • Ewokki
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No hyvä, että alatte vähitellen ymmärtää jotain siitä, mistä olen kertonut jo usean vuoden ajan. Olen ollut oikeassa siinä, mikä on DNA:n rooli ja tehtävä solussa. Luuletko, että olen väärässä sen suhteen, mihin epigeneettinen säätely johtaa? Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt. Älä ota riskiä.

        Ei kannata hirveästi juhlia, jos on ymmärtänyt jotakin oikein tieteen tuloksista. Samalla kuitenkin vedät noista tuloksista kuten epigenetiikasta täysin vääriä johtopäätöksiä väittämällä esimerkiksi, että tumma ja vaalea ihonväri olisi jotenkin epigeneettisesti periytyvä ominaisuus eikä perustuisi DNA mutaatioon.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No hyvä, että alatte vähitellen ymmärtää jotain siitä, mistä olen kertonut jo usean vuoden ajan. Olen ollut oikeassa siinä, mikä on DNA:n rooli ja tehtävä solussa. Luuletko, että olen väärässä sen suhteen, mihin epigeneettinen säätely johtaa? Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt. Älä ota riskiä.

        >Ehkei kannata odottaa kymmentä vuotta, että tiede myöntää sen, minkä minä tiedän jo nyt.

        Tiede ei "myönnä" mitään eikä sen edes tarvitse. Vain tutkimusnäyttö merkitsee.

        Joskus harrastelijat toki saattavat arvata oikein jotain mitä tulevissa tutkimuksissa selviää. Kun arvauksia on paljon erilaisia, jokin voi osua jossain kohtaa nappiinkin. Ennustuksilla on yleensäkin tämä sama taipumus, että aivan kaikki eivät voi mennä täysin pieleen, vaikka 99 % meneekin.

    • Qqaaaa

      Kun olet noin tietoinen evoluutiosta olisi mukava myös nähdä vastaavanlaisia avauksia sinulta luomisesta ja raamatusta totuutena jotka käsittelevät syvällisesti luomista.

      • Olen täysin tietoinen siitä, että evoluutiota ei tapahdu. Syy on yksinkertaistettuna tässä:

        Kaikki eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI tuon säätelyn aiheuttamasta geneettisen informaation korruptoitumisesta.

        Evoluutiolle ei siis ole mekanismia. Adaptoitumiselle on. Mutta adaptoituminen johtaa geneettiseen rappeutumiseen.

      • Qqaaaa
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Olen täysin tietoinen siitä, että evoluutiota ei tapahdu. Syy on yksinkertaistettuna tässä:

        Vastauksesi ei liittynyt millään tavoin siihen mitä kirjoitin. Pyysin että kirjoittaisit luomisesta niin kirjoitat evoluutiosta.

        Pyritkö käyttämään harhautusta eli puhua kuinka evoluutiota ei ole jolloin jäljelle jäisi mielikuva siitä että luominen on totta vaikka siitä ei ole mitään tietoa?

      • SynkeäOnSumeus
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Olen täysin tietoinen siitä, että evoluutiota ei tapahdu. Syy on yksinkertaistettuna tässä:

        Kaikki eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI tuon säätelyn aiheuttamasta geneettisen informaation korruptoitumisesta.

        Evoluutiolle ei siis ole mekanismia. Adaptoitumiselle on. Mutta adaptoituminen johtaa geneettiseen rappeutumiseen.

        Uskovaisen liturgiaa, jolle ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Sen sinä tiedät varmasti itsekin, ettei kukaan evoluutiobiologi allekirjoita väitettäsi.

        Jos taas itse uskot olevasi oikeassa ja kymmenien tuhansien alalle koulutettujen tutkijoiden väärässä, olet totaalisesti etääntynyt reaalitodellisuudesta eläen syvissä harhoissa. Se lienee ilmeistä jokaiselle pidempään palstaa seuranneelle. Defenssisi ei näköjään rakoillut, vaikka masinoimasi "Tiedeviikko" oli sinun kannaltasi katastrofaalinen. Ristiretkesi jatkuu, mutta nyt uskonnollisena saarnana.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Olen täysin tietoinen siitä, että evoluutiota ei tapahdu. Syy on yksinkertaistettuna tässä:

        Kaikki eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI tuon säätelyn aiheuttamasta geneettisen informaation korruptoitumisesta.

        Evoluutiolle ei siis ole mekanismia. Adaptoitumiselle on. Mutta adaptoituminen johtaa geneettiseen rappeutumiseen.

        Ja se vastaus kysymykseen on mikä?

      • Tomi.on.totuus
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Olen täysin tietoinen siitä, että evoluutiota ei tapahdu. Syy on yksinkertaistettuna tässä:

        Kaikki eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI tuon säätelyn aiheuttamasta geneettisen informaation korruptoitumisesta.

        Evoluutiolle ei siis ole mekanismia. Adaptoitumiselle on. Mutta adaptoituminen johtaa geneettiseen rappeutumiseen.

        eli sinulla ei ole vieläkään pienintäkään todistetta luomisesta. miksi kukaan ei yllättynyt?

    • Luucifer

      En edes vaivaudu lukemaan juttuasi, olet jäänyt valheista kiinni jo niin monta kertaa.

      Mutta leikitään Tomi ajatuksella, että evoluutiota ei tapahtuisi ja luominen olisi totta.

      Luomistarinoita on useita, monet vanhempia kuin oma uskontosi, joista on paljon myös varastettu raamattuun.
      Mistä tiedät, että olet valinnut oikean uskonnon ja kannustat oikeaa luojaa ja luomistarinaa?

      • Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

      • Poaala
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Onko tämä jeesus todellinen ihminen tässä elämässä?

      • HarhainenMieli
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Olet uskonnolla pääsi sekoittanut ala-asteen opettaja, joka kuvittelee olevansa evoluutioteorian suhteen pätevämpi kuin kymmenettuhannet alaa tutkineet asiantuntijat. Juttusi ovat jo ilmiselvästi harhaisen mielen tuotetta. Vedä hyvä mies käsijarrua päälle, tai kohta olet tahdonvastaisessa psykiatrisessa hoidossa. Opettajaksi palaaminen voisi sen jälkeen olla vaikeaa.

      • AteistiVaan
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        "Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen."

        Tiedevuoden kunniaksi haluan tuon väitteen tueksi tieteellisen vertaisarvioidun julkaisun tai edes sinun oman yksityiskohtaisen silminnäkijäkertomuksesi. Mielellään mahdollisemman tarkka kuvaus missä ja milloin Jeesuksen kohtasit ja mitä tuossa kohtaamisessa tapahtui. Jätä pois se, miltä kohtaaminen sinusta tuntui, koska se on irrelevanttia. Keskity aistihavaintojen kuvaamiseen.

      • AteistiVaan
        AteistiVaan kirjoitti:

        Ahh... Ja unohtui tietenkin olennainen: Miten Jeesuksen kohtaaminen liittyy maailman luomiseen? Kertoiko Jeesus sinulle, että Hän loi maailman?

      • Luucifer
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Melko hurja väite.
        Kertoisitko tarkemmin, kuinka kohtasit tämän 2000 vuotta sitten kuolleen juutalaisen?

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Kulttuurifilosofiallinen jargoni opponenttina luonnontieteelle? Melkolailla typerä lähtökohta.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Keskusteletko Jeesuksen kanssa Juhani Starczewskin tapaan vai lähestyykö hän sinua vain Raamatun tekstin ja mielesi ihmeellisten tuntemusten kautta?

      • et.ole.tasapainossa
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        Jeesus on ehkä antimateriaa kuten kaikki kuolevaiset ja me seilaamme antimaterian ja materian välillä. Tulee uusia pamauksia ja näin tämä luominen tai evoluutio saa uutta populaatiota tänne pallolle. Emme tiedä. Sinun kyllä kannattaisi nyt nöyrtyä ja hiljentyä. Jeesus ei sinua nyt tässä tilassa auta, koska olet joutunut saatanan (egon) ohjaukseen.

      • cvbncv
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Koska olen kohdannut Jeesuksen elämässäni. Hän on johdattanut minua läpi elämäni. Hän on kaikkeni. Jos saan elää, elän hänelle. Kun jonain päivänä täältä lähden, menen hänen luokseen.

        No niin, mielenvikaisuus on todistettu. Sama kuin joku kertoisi kaveeraavansa Väinämöisen kanssa ja saavansa tältä päivittäin elämänohjeita. Eiköhän sellainen henkilö ole Niuvanniemi-kamaa.

    • ItsesiTähdenLopeta

      Jos DNA ei muutu, niin selitä hyvä mies ne viljellyn maissin viisi geeniä, joita villimaissilla ei ole. Genomi muuttuu ja evoluutio rulettaa. Sinun kohdallasi alkaa haiskahtaa jo pahalta. Henkinen romahdus on jo lähellä ja paraneminen voi olla vaikea prosessi.

    • cvbncv

      Millä lihaksilla tuollainen mielenvikainen alakoulun opettaja sanoo evoluutiobiologien olevan hukassa? Aivan sama, kuin joku sekopää sanoisi maailman kaikkien matemaatikkojen olevan hukassa. Olet täysin samanlainen, kuin onesimpleprinciple- Savorinen.

      • Dunnig-Kruger

        "Olet täysin samanlainen, kuin onesimpleprinciple- Savorinen. "

        Sama oireyhtymä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      199
      11814
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5559
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2867
    4. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      17
      2590
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      42
      2479
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      2043
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1949
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1921
    9. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      1775
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1747
    Aihe