Suhde skitsofreenikon kanssa?

"Epäilen hänellä olevan skitsofrenia (hän itse kieltää asian) mutta puhuu välil itsekseen, kuulee ääniä ja nauraa niille. "
Kuulostaa kyllä skitsolta, ei missään nimessä normaalia käytöstä.

Vihdoin joku vastaa kiitos teille! kun mä oon sitä pohtinu että voisko olla joku psykoosikin? Tai sitten skitsofrenia... Mut ei tietenkään tavallista toi käytös. Nyt oon huomannut esim sen että jos ollaan iltaa viettämässä ja nautitaan alkoholia, niin humalassa rupee tulemaan melkosta settiä että alkoholi aina laukaseva tekiä näille harhoille. (ei suinkaan juo usein)

skitsofreenikot harvoin ovat väkivaltaisia. Oon ystäväpiiris törmännyt myös näihin asioihin joista 2 joutunut kyllä ihan osastolle asti osa kyennyt elään asiankaa ja osaa sivuuttaa nuo ääniharhat ja tiedostavat sen että ovat harhoja ja elävät ihan normaalia arkea.

Tää henkilö jota tapailen ei suinkaan ole väkivaltainen vaan päin vastoin, tai ei höpötä omiaan koko aikaa.. Pääasias on "normaali". Todella tarkka ulkonäöstään, siisti , on harrastuksia, sosiaalinen , lahjakas monessa asiassa ja pärjää ilman mitään hoitajia ym ympärillä.

uskallan kyllä verrata itseäni aika vahvaksi luonteeksi, on tässä tullu itekin koettuu yhtä sun toista. Haluisin tukea tätä henkilöä ja yrittää saada oikean hoidon helpottamaan hänen arkea, sen verta huoli että jos tuosta pahenee... oon nyt lukenut paljon aiheesta että etenkin lähimäisten tuki on todella tärkeää, enkä siis tosiaan ole mihkään lähdössä. Tää henkilö on kuitenkin enemmän hyvää kun huonoa, eikä ole pelkkä sairaus.

mutta entiedä miten saidin puhuttua järkeä että hakisi jotain hoitoa tai lääkettä. Kun tuntuu pelkäävän leimatuksi tulemista, kuitenkin kyseessä yleinen sairaus, muutenkin näist asioist vaijetaan liikaa ja siks on eräänlainen tabu

Mistä tiedät, että hän kuulee ääniä? Moni puhuu ja nauraa itsekseen, koska on esimerkiksi ahdistunut ja oma sisäinen keskustelu käy niin voimakkaana, että ympäristö unohtuu. Myös äänten kuuleminen on yksi keino prosessoida sosiaalista ahdistusta ja käsitellä vaikeita kokemuksia. Kerron sinulle ihan omasta kokemuksestani, kun seurustelin kerran erään ihmisen kanssa, joka huomautti siitä, että nauroin itsekseni. Ja minulllahan on skitsofreniadiagnoosi, mutta ei se tietenkään selitä itsekseen nauramista. Nauroin itsekseni, koska olin ahdistunut ja jännittynyt, ja pakonomainen huumori oli tapani käsitellä vaikeita sosiaalisia tilanteita. Ei siihen mitään aistiharhoja liittynyt, vaikka se varmasti tulkittiinkin niin. En yleensä nauranut julkisesti, mutta kotona usein naureskelin pakonomaisesti. Tämä ihminen oli aika vaikea ja lisäsi ahdistustani tavalla, joka pahensi myös sen oireita, eli nauramista. Olihan se vähän huvittava ja kummallinen oire, ja selvästi ulkopuolisten silmissä varmaan ilmensi jotenkin erkaantumista todellisuudesta. Mutta jos sitä käsittelee jonain mystisenä geenisairautena, niin se voi pahentua, koska tuollaisten "oireiden" juuret ovat usein sosiaalisissa suhteissa ja vuorovaikutuksessa. Ihminen ei esimerkiksi kykene käsittelemään häpeää, pettymyksiä ja ahdistusta muulla tavoin, kuin vaikka nauramalla pakonomaisesti niille tai/ja pakenemalla sisäiseen keskusteluun päässään. Tämä kuulostaa vähän huvittavalta "oireelta" sinänsä, mutta se on mielestäni monien niin sanotusti psykoottisten oireiden perimmäinen syy. Niitä voi varmasti käsitellä oikeanlaisessa psykoterapiassa, mutta sellaista on aika vähän saatavilla. Neuvoisin kuitenkin, että ohjaisit kaverisi psykoterapiaan, niin hän voi saada ymmärrystä ongelmilleen.

Pakene kun vielä voit!

Been there ja homma sujui siihen saakka kun sujui. Ei koskaan enään...

En missään nimessä suosittele tässä vaiheessa kun voit vielä valita.

Hmmm... No mielestäni tätä sairautta on eri tasoilla eikö? Taitaa olla tällä lievimästä päästä... Ei ole väkivaltanen tai mikään "zombi". Itelläkin kun on läheisellä skitsofrenia mutta ei oo mikään hullu. Kuulee ääniä päivittäin, mut ei moni tiedä hänen sairastavan edes.

Seurustellut. Mietit jotain muuta

Tää juttu onki aloitettu aikoja sitten. No mut jos joku miettii näitä asioita, niin voin sanoa, että itse sairastan. Minulla puhkesi skitsofrenia traumojen ja kriisien jälkeen about 10 vuotta sitten. Mieheni meinaa joskus väsyä, sillä minulla on maniajaksoja tai en tee mitään-jaksoja ja harhaisuutta joskus. Mutta onneksi mieheni ei jätä ja lapsiakin on, heitä varoitan etukäteen ja he huolehtivat siitä, että pitävät äidilleen seuraa silloin ehkä enemmän. Lapset siis teinejä. Lapset pärjäävät koulussa ja heillä on ystäviä. Mieheni auttaa siinä missä pystyy ja kiitän häntä joka päivä.

Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö ja nyt, kun hoitoni on tasapainossa, oloni on kohtalainen. Käyn töissä ja huolehdin itsestäni. En ole väkivaltainen, vaan ihmisenä luotettava ja empaattinen. En kiinnostu kuin yhdestä miehestä kerrallaan, koska arvostan toista todella paljon.

Minusta on hienoa, että on aloittajan kaltaisia vahvoja ihmisiä, jotka eivät valita pikkuasioista. Kun keskittyy toisen hyviin puoliin, niin löytää aidon onnen. Ei kannata uskoa kaikkea mitä muut puhuvat.

Suhde skitsofreenikon kanssa on takuulla haastavampi kuin terveen kanssa.