Historian siipien havinaa

Millaisia muistoja palstalaisilla mahtaa olla elektroniikkaharrastuksen alkuaikojen elektroniikkaliikkeistä? Tähtään aika varhaisiin aikoihin mutta kaikin mokomin nuoremmakin saavat vastailla jos kokemuksia on.

Itselle ensimmäinen oli Annankadun Elektrofoto Oy, josta sai maaseudullekin tilatuksi yhtä ja toista. Vähän myöhemmin, kun siirryin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, oli tilaisuus ihan käydä ko. liikkeessä ja samalla huomasi että oli niitä muitakin. Samalla kadulla oli Yleiselektroniikka, ja taisi olla myös RadioDuo. Oli myös RadioMikro jossakin, ja Chester Oy, ja ties mitä muita. Rupeaa muisti tökkimään ja siksipä tässä näitä asioita olen kyselemässä.
Ilmoita


Muistan joskus yli 30 vuotta sitten menneeni kysymään radiovastaanottimen ferriitin ympärille litz-lankaa elektrolinnasta. Myyjä oli sen verran nuori myös, että kysyi, että mitähän se mahtaa olla? Jäi sillä kertaa ostamatta, kun ei itsekkään n. 12-vuotiaana ollut tietoa asiasta. Mutta nykyään tiedän, että kyseessä on se erittäin ohuesta langasta palmikoimalla tehty lanka, jossa on muutama puuvillakuitu tukemassa rakennetta ja antamassa vetolujuutta.
Mutta ferrikloridit sai ostettua ja keittiön lieteen tehtyä koloja, kun piirilevyjä syövytteli. Positiv-20 lakat joutui tilaamaan muistaakseni lahdesta Bebekiltä. Alussa tuli leikittyä sähköisellä autoradalla ja siinä samalla opittua kaiken laista. Mm. sen että potikalla voi säätää auton nopeutta, mutta potikka herkästi palaa siinä hommassa. Vanhoista telkuista ja radioista nyysittyjä komponentteja, tietysti. Ja mäkiautoon piti vilkut tietysti rakentaa. Ja ritariässävalot tietokoneeseen!
Ilmoita
Mikäköhän helkkari se oli joskus 90-luvun alkupuolella Pakilantiellä siinä Pakilan ja Maunulan rajatuntumassa??? Se oli joku semi uskottu myymälä ja nimi varmaan oli kanssa "Radio joku" Sieltä tuli joskus kymmen vanhana ostettua tyyliin kalustekytkimiä ja ehkä jotain piimetalli-vilkkupolttimoita taskulamppuun.

Mutta enemmän tuossa 6-10 vanhana sähkökytkennät oli sitä luokkaa että Pakilan Teboililta sai johdot, abikot, polttimot, ja hyviä akkuja jätelaatikosta joita koeponnistin H4-polttimolla.

Abikoita puristelin silloin siten, että laitoin abiko-pihdit ruuvipenkin väliin ja ruuvasin siitä kun ei pidit lapsen käsiin sopinut. Harmi että vanhemmat tai kukaan muukaan ympärillä ei harrastanut mitään tekniikkaan liittyvää niin kaikki piti itse kokeilemalla opetella ja materiaalit löydettiin roskiksista tai ostettiin karkkirahoilla. 15-16vuotiaana taisi alkaa jo Partco olla kuvioissa joka on edelleenkin tosin nykyisin Malmilla eikä Haagassa
Ilmoita
Omat kokemukseni ja alustavat kokeiluni ajoittuvat 50-luvun puoliväliin. Paikkakunnalla rakennettiin rautatietä, ja räjäytystöiden jäljiltä löytyi yhteen kierrettyjä mustavalkoisia langanpätkiä. Kai ne jotenkin olivat liittyneet räjäytyksiin?

Noista langoista, 3,8 voltin taskulampunpolttimoista ja 4,5 voltin litteistä paristoista tuli sitten kyhättyä valaistusta kaapin alahyllyille,

Samalla keksin myös sähkölämmittimen. Kun edellä mainitun patterin kytki oikosulkuun, se alkoi lämmitä aika kivasti. En toki oikosulusta mitään tiennyt, mutta se ei toimintaa haitannut – ehkä jopa oli sen ehdoton edellytys.

Jo aiemmin olin todennut, että kaupan joulukoristuksena rullanneen sähköjunan sai pysähtymään, kun kiskoille laitto poikittain metalliesineen. Innovaationi ei kuitenkaan saanut laajempaa hyväksyntää.

Siihen aikaan lankapuhelimissa oli isot paristot (suunnilleen 1 litra). Taisi olla kaksikin mikrofonille virtaa antamassa. Yläpinnalla oli pieni korkkinen korkki, joka käyttöönotettaessa avattiin ja sisään kaadettiin vettä. Ilmeisesti paristo kesti kuivana paremmin varastointia.

Itsekin hinguin tuollaista patteria itselleni. Täytyihän sen olla paljon parempi kuin pikkuruinen lattaparistoni. Pettymys oli kuitenkin suuri. Polttimot tuskin hehkuivat. En silloin tiennyt, mutta kun lattapariston jännite oli 3 x 1,5V, niin tuon järkäleen jännite oli ainoastaan 1,5V.
1 VASTAUS:
No tulipa tässä mieleeni tuosta sähköjunasta, meinaan. Isä kuulema poikaporukoissa kävi paikkakunnan sekatavarakaupasta hakemassa rasvaa laakereihin. Tämä sitten käytiin sutimassa aseman jälkeen tulevassa mäessä oleviin rautatien raiteisiin. Oli kuulema metkaa seurata, kun junat ensin laskivat asemalla ihmisiä pois ja lähtivät liikkeelle ja hetken päästä peruuttivat takaisin aseman ohi ottamaan vähän vauhtia. Mitähän se olisi ollut, 50-luvun loppua varmaan?
Toinen mikä tulee mieleen, on vanha mekaaninen paimenpoika isovanhempien vintiltä, jossa oli 6V patteria varten paikka. Siitä sai ihan mukavia tärkyjä 9V patterillakin, varsinkin kun älysi vetää johdot vieraita varten ovenkahvaan ja kastella rappusmaton vedellä. Taisi tulla kyllä sanomista tästä.
+Lisää kommentti
Radiot kiinnostivat alusta alkaen. Ensin alkuun ihan hajottamismielessä. Homma oli krouvia, koska ainoat työvälineet olivat ruuvimeisseli ja hohtimet (Samat joilla hoidettiin myös pyöräremontit.) Onneksi komponentit ja osiensijoittelu olivat kaukana nykyisistä pintaliitosmysteereistä.

Miljoonalaatikko täyttyi isoista putkista, megaohmien potentiometreistä, kondensaattoreista ja vastuksista, jotka olivat niin yksilöllisiä, että ne olisi voinut vaikka nimetä.

Yksi mielenkiintoinen komponentti oli verkkomuuntaja. Se piti aina hajottaa, koska siitä sai hienoa käämilankaa. Paksumpi lanka oli halutumpaa, ja aina edellisen käämin loputtua toivoi, että alta paljastuisi lisää samaa. Pettymys oli kuitenkin suuri, koska kun pinnalta oli kuorittu 6,3V:n hehkukäämi (ja mahdollinen AZ1:n 4 volttinen), alla olivat enää anodijännitteiden ja ensiön ohuet siimat. Elämä oli, mutta aina sentään joku käämivihkura jäi talteen odottamaan myöhempää käyttöä.

On muuten aivan omanlaisensa tuoksu tuollaisessa vanhassa radiossa, jossa vuosikymmenen tomut ovat kärähtäneet putkien pinnalle.
Ilmoita
Vuonna 1977 Yleiselektroniikka oli se ensimmäinen toimittaja josta komponentteja tuli ostettua.
Samalta vuodelta on Wellerin TCP termostaattijuotin, joka toimii muuten vieläkin ;)
Ilmoita
Noiden purkuosien jälkeen ensimmäiset kauppahankinnat tein pikkupaikkakuntamme radioliikkeestä. Kauppias korjaili myös radioita joten vastuksia ja muuta pikkusälää löytyi hyllystäkin. Toki varsin usein toivottu arvo piti koota kahdesta vastuksesta. Kolmeen en enää suyostunut. :)

Ensimmäinen projekti oli kaksiputkinen ”äänenvahvistin”. Tilausta tehdessäni opin, että osalistassa olleet merkinnöillä R1, R2 jne. ei ole kauppiaalle mitään käyttöä. Hänelle riitti 470 kilo-ohmia, ½ wattia, 100 kilo-ohmia, ½ wattia jne.
(Vahvistin valmistui, mutta oli äärimmäisen mikrofonien. Se ei tuottanut pelkkiä kilahduksia, vaan saattoi äityä oikeasti kiertämään.)

Myöhemmin – TM:n ohjaamana – mukaan tuli Elektrofoto, josta tuli tilattua tavaraa pikkukomponenteista alumiinilevyihin ja 1/8 ”:n messinkiruuveihin (löytyy laatikoista vieläkin).
Olisiko Elektrofoto myynyt Heathkitin rakennussarjojakin? Niistä tinailin itsekin oskilloskoopin, pientaajuusgeneraattorin ja putkivolttimittarin. Kahta ensin mainittua olen lämmitellyt aivan viimeaikoinakin.

Yleiselektroniikka oli yksi paikka, jonka liike löytyi lähikaupungistakin.
(Pienenä detaljina vuoden 1977 hinnastossa tehotrankku 2N3055 maksoi 5,90 mk eli n. 1 €.)

Bebek tuli tutuksi sattumalta. Jollain kursseilla eräs tyyppi oli kauppiaan tuttu, ja kertoi postimyynnistä. Monenlaista sieltäkin on tullut tilattua. Laatu ei aina ole vastannut odotuksia, mutta harrasteena ovat menneet.

Jossain vaiheessa puuhastelin RCA 1800 prosessorin kimpussa. Sen käyttäjäkerho 1800 users club:lta tuli myös tilattua monen laista korttirakennussarjaa. Vieläkin hyllystä löytynee jokunen korkkaamaton RCA 1800, muusta sälästä puhumattakaan.

Nuo kaikki ovat tukevasti viime vuosituhannelta. Netin tultua tarjonta on räjähtänyt käsiin. Kauppapaikkaa on jos jonkin laista. Tavaraa saa edullisestikin, joskin laatu saattaa olla niin ja näin.
Ilmoita
Semmoista muistoa on "esielektroniikasta", että ahkerasti jankattiin Odd Rönningenin kirjoja.

( https://www.lukuhetki.fi/poikien-askartelukirja-3-yksinkertaisin-valinein/34019 )

Rönningenin kirjoja on suomennettu useampia, mm. Pieniä sähkömoottoreita -niminen opus.

Jossain vaiheessa sitten oli varaa ostaa kaupasta Mabuchi-merkkinen tehdastekoinen pieneoismoottori.

Erittäin paljon myöhemmin duunissa oli yritettävä vääntää koodia pikkuprossulle ym räpellystä. Kaikki tuo nyt osaltani historiaa.
Ilmoita
Taitaa olla jo yli 60v kun aloitin kidekoneella. Sitten tilattiiin naapurin pojan kanssa oc72 trakkuja ja jopas alkoi Lahti ja venäläiset asemat kuulumaan kovaäänisestä. Radiota haettiin lähikaupungista, niitä joita ei jostain syystä korjattua liikkeessä, oli yks tuttu tv ja radiokorjaaja antoi meille käytettyjä putkia, ja piirettiin vihkoon kantakytkennät ja muut tiedot, DLL putki on hieno, taskulampun litteitä pattereita ja taas alkoi kuulumaan kaikenlaista, paikallista romiksesta saatiin armeejan radiokamaa, nuo olivat hienoja mm mittalähetin saatiin toimimaan. Tarinan loppu, että päädyin amikseen opettamaan elekroniikkaa, nyt on toinen jalka haudassa ja viimeinen värkkäys pikkasen kesken on 1000W indukdiolämmitin .
Ilmoita
Elektrofoto ja Ruskeasuolla olevat romikset ..
Ilmoita
Tälläiset vanhat elektroniikkalehdet olis tarjolla Vantaalla.

ERT 1968 - 1972
Yleiselektroniikka 1969 - 1971
Elektroniikka Uutiset 1972 - 1984
I.D.E.A 1984 - 1987
Uusi Elektroniikka 1987 - 1991

Sisältävät mm. paljon kytkentäkaavioita ja rakenteluohjeita noilta ajoilta.

Haluaisiko joku hakea nuo neljä laatikkoa?
https://aijaa.com/tvsWrO
1 VASTAUS:
Joitakin yksittäisiä numeroita puuttu.
+Lisää kommentti
Ensimmäiset kokemukset taisi olla 'Pieni Sähköteknikko' -rakennussarjasta 1980 luvulta. Ensimmäisenä siinä on kuvattuna sammakon koivet, joihin johtamalla virtaa saa ne nytkähtämään. Jostain syystä tämä koe jäi tekemättä. Sen sijaan erinäisiä ovikello-kytkentöjä, leikki mikrofoni/kuuloke kytkentöjä tuli kyllä tehtyä ja ihan toimikin. Itse asiassa kyseistä sarjaa saa vielä nykyäänkin, nimenä tosin on '101 Experiment' mutta sisältö on varsin saman laisena säilynyt. Sammakon koivista tosin en löytänyt enää mainintaa.
1 VASTAUS:
Luigi se oli: https://en.wikipedia.org/wiki/Luigi_Galvani
+Lisää kommentti
Aloitin kouluni pienessä kyläkoulussa 70-luvun loppupuolella.

Koulussa oli kirjakaappi, jossa oli vanhoja kirjoja, mm. Bühler:in Poikien suuri askartelukirja, O.A.Wiion Harrastekirja ja Jäämaan Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja.

Noiden kirjojen ohjeilla kyhäilin vaihtelevalla, yleensä huonolla menestyksellä erilaisia vekottimia, puhelimia, lennättimiä, kipinäinduktorin jne.

Myöhemmin kirkonkylän kirjaston aarteiden ääreen päästyäni löysin Wiio/Somerikko radiokirjat ja sain viimein tehtyä toimivia radiovastaanottimia.

Kipinälähetintäkin tuli kokeiltua.

Ensimmäinen ammattikin toli noiden kirjojen lumoissa valittua.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Historian siipien havinaa

Millaisia muistoja palstalaisilla mahtaa olla elektroniikkaharrastuksen alkuaikojen elektroniikkaliikkeistä? Tähtään aika varhaisiin aikoihin mutta kaikin mokomin nuoremmakin saavat vastailla jos kokemuksia on.

Itselle ensimmäinen oli Annankadun Elektrofoto Oy, josta sai maaseudullekin tilatuksi yhtä ja toista. Vähän myöhemmin, kun siirryin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, oli tilaisuus ihan käydä ko. liikkeessä ja samalla huomasi että oli niitä muitakin. Samalla kadulla oli Yleiselektroniikka, ja taisi olla myös RadioDuo. Oli myös RadioMikro jossakin, ja Chester Oy, ja ties mitä muita. Rupeaa muisti tökkimään ja siksipä tässä näitä asioita olen kyselemässä.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta