Aika-avaruus ja gravitaatio

m44llikko

Osaako kukaan selittää maallikolle sitä, mikä tämä aika-avaruus oikein on? Googlettamalla löytyy näitä kuvia, missä ruutukalvo menee kuprulle kun siihen asetetaan planeettoja.

14

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yritän selittää mahdollisimman yksinkertaistettuna.
      Ensinnäkin aika-avaruus on 4-ulotteinen, joten ihmisen on hyvin vaikea havainnollistaa sitä mielessään, koska olemme tottuneet tähän kolmiulotteiseen maailmaamme.
      Ainakaan itse en pysty havainnollistamaan sitä mielessäni, ellen käytä yksinkertaistettua mielikuvaa.

      Ajattele asia vaikkapa siten, että meidän maailmamme tapahtumat sijoittuvat kaikki hissin lattialle. Eli kun vaikka kävelet pisteestä A pisteeseen B, niin tuo kävely tapahtuu siinä hissin lattian pinnalla, missä myös nuo paikat A ja B:kin sijaitsevat.
      Eli koko maailma on (tietenkin pienoiskoossa) siinä lattialla. Ja kaikki kappaleet (ihmiset, eläimet, autot, talot, puut ja kaikki mitä on olemassa ovat siinä lattian pinnalla omissa paikoissaan ja jos ne liikkuvat, niin liike tapahtuu siis vain siinä lattialla - hissin lattia on siis yksinkertaistettu malli tästä kolmiulotteisesta maailmastamme.

      Toivottavasti olet yhä kuulolla ja toivottavasti ymmärsit tähän mennessä mitä tarkoitin.
      Nyt kun kaikki asiat tapahtuvat vain siinä hissin lattialla, niin samalla hissi liikkuu koko ajan ylöspäin. Ja koska se liikkuu koko ajan ylöspäin, niin lattialla tapahtuvat asiat liikkuvat myöskin ylöspäin, vaikkakaan lattian asukkaat eivät siihen paljon kiinnittäisikään huomiota, koska heidän "normaali" maailmansa on vain siinä pinnalla tapahtuvaa.

      Vieläkö olet mukana? Hyvä niin, jatketaan siis! :)
      Ajattele seuraavaksi sitten esimerkiksi lattian asukkia, joka ajaa ympyrää polkupyörällä siinä lattialla. Koska hänen "normaali" maailmansa on vain lattialla, niin hän ei näe hissin liikkuvan ylöspäin, hän näkee vain ajavansa ympyrän muotoista rataa, eikö vain. Mutta ajattele seuraavaksi, että joku olento - ufo mies - onkin hissin ulkopuolella vaikkapa jossakin kerroksessa ja näkee hissin kulkevan ohitseen ylöspäin ja näkee myös pyöräilijän ajavan ympyrää siinä lattialla. Tämän ufo-miehen mielestä pyörän ajama kuvio ei olekaan ymyrä, vaan pikemminkin jousen muotoinen spiraalikuvio koska ympyräliikkeen lisäksi hissi nousee koko ajan. Eli kun pyöräilijä on ajanut pienen pätkän ympyrää, on hissi samalla noussut pienen pätkän ylöspäin. Eli jos ajattelet tätä sen ufo-miehen silmin, niin voinet mieltää myös, että kuvio mikä syntyy onkin jousen muotoinen. Toivottavasti saat hahmotettua tämän mielessäsi.

      Nyt siis hissin lattian asukkaiden avaruus on vain se lattian pinta - mutta aika-avaruus on se, mitä tuo ufo-mies näkee! Hän näkee kaiken liikkeen toisenlaisena (koska ei ole sidottu vain siihen lattiamaailmaan). Lattian asukkaat taas ovat sidottuja lattiaan, eivätkä voi mielessään havainnollistaa hissin liikettä ylöspäin, koska heillä ei ole mitään ylöspäin-suunnan käsitettäkään mielessään - koska asustelevat siinä littanamaailmassa.
      Ja tuon ylöspäin liikkeen voi mieltää ajaksi, koska kaikki menneet tapahtumat ovat jääneet hissin lattian alapuolelle ja kaikki tulevat tapahtumat ovat vasta tulossa kun hissi nousee korkeammalle ja korkeammalle.

      Tämä oli erittäin yksinkertaistettu ajatusmalli aika-avaruudesta (jonka siis voi nähdä vain jos voisi olla hissin lattian ulkopuolella (mutta ei voi, koska koko maailma on vain se lattia).
      Toivottavasti tämä mielikuva hahmottaa hieman aika-avaruutta.

      Mutta oikeasti asia on hieman monimutkaisempi, koska oikealla aika-avaruudella on erilainen geometria, kuin tällaisella hissi-mallilla, tosin viis siitä jos ajatus kuitenkin oli se, että halusi hieman ymmärtää hahmottamaan aika-avaruuden käsitettä yksikertaistetulla mallilla.

      Tuli pitkä kirjoitus, niin en puhu paljon gravitaatiosta. Mutta sen voit ajatella hyvin yksinkertaistettuna vaikkapa siten, että hissin nousuvauhti kiihtyy koko ajan, jolloinka lattiapinnan asukit kokevat sen kiihtyvyyden vetovoimana sitä pintaa kohti. Ja koska he siis eivät näe hissiä eivätkä sen kiihtyvää nousua, niin tuo vetovoima on hieman kummallista heille :)


      Ps. Eikä tarvitse fyysikoiden tulla viisastelemaan :) Kyse oli hyvin yksinkertaistetusta mallista (joka on toki väärä mutta antaa ehkä hieman mielikuvaa asiasta...)

      • martta00

        hyvä selitys


    • Einsteinin mukaan aika ja avaruus on sama asia. Jos olet eri kohdassa avaruudessa, olet silloin myös eri ajassa. Esimerkiksi jos joku avaruusolento on planeetalla joka on 5 valovuotta kaukana, hän on 5 valovuotta menneisyydessä verratuna meihin.

      Miten tämä liittyy gravitaatioon on että Einsteinin mukaan painovoimaa ei ole olemassa, sen sijaan aine kaareuttaa aika-avaruutta, mikä saa esimerkiksi omenan tippumaan maahan. Einsteinin mukaan kun päästät omenan, se on painottomassa tilassa, ja mikään voima ei vaikuta siihen, mutta koska aika-avaruus on kaareutunut, se tippuu alas.

      • @Trexnonar ,

        Jep, painovoima tosiaan ei ole suhtiksessa "voima", vaan juuri tuo avaruuden kaarevuus.

        Tuossa hissikuilu-vertauksessa koko aika-avaruus on siis tuo koko kuilu kun sitä katsotaan ulkopuolisen silmin (ufo-mies). Tuosta voisi tehdä paremman vertauskuvan, missä hissin lattia ei ole tasainen, vaan ylöspäin aukeavan suppilon muotoinen. Tällöin pitäisi lisäksi ajatella, että kaikilla "otuksilla" on oma hissinsä! Kaikki minne voi tulevaisuudessa liikkua aika-avaruudessa, on suppilon sisäpuolella, ainoastaan valon nopeudella liikkuvat hiukkaset voivat liikkua suppilon reunoilla, minkä ulkopuolle on mahdoton päästä.

        Jos esimerkiksi henkilö A haluaa tavata henkilön B, niin he voivat tavata aika-avaruuden siinä osassa, missä heidän "suppilonsa" leikkaavat toisensa.
        Tällainen malli kuvaa hieman tarkemmin aika-avaruutta (missä ei ole gravitaatiota) mutta sen hahmottaminen saattaa olla hankalampaa...


    • Ohrimovitsch

      Koordinaattiakselit kaareutuivat, sillä Albert oli niin perkeleen moisessa hönössä, kun piirsi niitä eräällä luennollaan Princetonissa.

      • @Ohrimovitsch ,
        Joo, en tiedä mitä Albert oli poltellut mutta jos oli, niin ilmeisesti hyvää kamaa :p


    • m44llikko

      Tractor ja Trexnonar, kiitoksia vastauksista!

      • @m44llikko ,
        Uskoisin, että jokainen täällä vastaa mielellään asiallisiin kysymyksiin.


    • uskomatonidiootti

      Neliulotteinen aika-avaruus pistää käsitteenä aika helposti aivot solmuun, ja se on myös sellainen asia joka helposti ymmärretään väärin. Varsinkin aika neljäntenä ulottuvuutena ymmärretään usein virheellisesti, ja yritänkin nyt antaa sellaisen perus ajatuskehyksen jonka kautta suhteellisuusteoriaa ainakin omasta mielestäni kannattaa yrittää ymmärtää. Varoitan jo nyt, etten ole mikään fyysikko, joten ottakaa sanani oikealla varauksella. Joku joka oikeasti on lukenut näitä asioita toivottavasti sitten korjailee jos teen räikeitä virheitä.

      Vaikka suhteellisuusteoriassa puhutaankin neljästä ulottuvuudesta, on niin kutsuttuja spatiaalisia eli tilallisia ulottuvuuksia edelleen vain kolme. Aika tulee mukaan neljäntenä ulottuvuutena, mutta se ei käyttäydy kuten tilallinen ulottuvuus. On tärkeää ymmärtää, että aika-avaruus ei ole euklidinen, eli tavanomainen puhtaasti tilallinen avaruus, vaan se koostuu kolmesta tilakomponentista, sekä yhdestä aikakomponentista. Neliulotteinen aika-avaruus ei siis ole sama asia kuin neliulotteinen tilallinen avaruus.

      Jos suhteellisuusteoriaa ja aika-avaruutta haluaa ymmärtää, on hyvä ymmärtää ensin niitä fysikaalisia havaintoja jotka kyseisen teorian luomiseen ovat johtaneen. Kaikki lähtee liikkeelle valonnopeudesta.
      Jokainen varmaan ymmärtää että jos heität junan vaunussa pallon vaikkapa nopeudella 10 metriä sekunnissa, niin junan ulkopuolella oleva tarkkailija mittaisi pallon nopeudeksi junan nopeuden 10 metriä sekunnissa. Onkin siis erikoista, että kokeiden perusteella on havaittu ettei valon nopeus tyhjiössä riipu tarkkailijasta. Toisin sanoen mittaisit valon etenevän täsmälleen samalla nopeudella sekä junassa että junan ulkopuolella.
      Tämä havainto on mahdollinen vain jos me elämmekin hyvin erityisessä avaruudessa joka toimii hieman eri tavalla kuin tavanomainen tilallinen avaruus. Jos valon nopeus on jokaiselle tarkkailijalle sama, on silloin jokaisen havaitsijan kokeman ajan oltava erilainen. Tässä on konseptuaalinen pohja suhteellisuusteorialle.

      Tähän asti olen puhun valon nopeudesta, jolla tarkoitan vauhtia millä valo etenee. Valon nopeus tyhjiössä on kuitenkin itse asiassa huomattavasti perustavanlaatuisempi juttu. Tällöin puhutaan yhteen kirjoitettuna valonnopeudesta, jota fysiikassa merkitään symbolilla c. Sen arvo on noin 300 000 kilometriä sekunnissa, ja se on suhteellisuusteoriassa äärimmäinen raja, joka kertoo kuinka nopeasti mikään voi maailmakaikkeudessa tapahtua.
      Kun luodaan matemaattinen malli avaruudelle jossa valonnopeus pysyy muuttumattomana riippumatta kenen näkökulmasta se mitataan, saadaan malli aika-avaruudelle, jossa tapahtumien etäisyys tilassa ja ajassa taas ovat riippuvaisia siitä kenen näkökulmasta ne mitataan.

      Tämä kaikki mistä olen kirjoittanut liittyy erityiseen suhteellisuusteoriaan. Einsteinin suhteellisuusteorioita on itseasiassa kaksi, Toinen teoria, eli yleinen suhteellisuusteoria puolestaan kuvaa painovoimaa tämän aika-avaruuden kaareutumisena. Yleinen suhteellisuusteoria on varsinkin matematiikaltaan huomattavasti monimutkaisempi, mutta se on äärimmäisen elegantti ja monen mielestä kaikkein kaunein fysiikan teoria. Ne kuvat joita löydät googlesta kaareutuvista ruudukoista, liittyvät tähän yleiseen suhteellisuusteoriaan, ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan aiheeseen tarkemmin jos vain mielenkiinto riittää.

      • tosimeininkiä

        Hyvä kansantajuistus!

        Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria ei ole kumonnut painovoimaa eikä gravitaatiota mihinkään. Ne ovat edelleen voimia. Painovoima perustuu gravitaatioon.

        Yleinen suhteellisuusteoria kuvailee, miten gravitaatio muokkaa aika-avaruutta. Se on kuin laskentakaavio sille, miten garvitaatio käyttäytyy.

        Sen perusteella voidaan myös päätellä, että tuntemamme universumin on täytynyt joskus olla yhdessä alkupisteessä, josta se on sitten kehittynyt nykyiselleen.


      • @uskomatonidiootti ,

        Varsin hyvin tiedät asiasta mistä puhut ja varsin hyvin kerrottu jos siis et ole fyysikko.
        Pari pointtia tarkentaisin:
        Aika-avaruuden voi mieltää myös tila-avaruutena menettämättä mitään teoriasta.
        Ja kun puhutaan aika-avaruudesta ilman gravitaatiota, niin tarkoitamme sillä ns. Minkowskin avaruutta, missä se neljäs koordinaati-akseli (mitä emme siis voi helposti mieltää xyz-akselien lisäksi) on ct, eli valon nopeus kertaa aika. Eli saamme yhteensä neljä koordinaatti-akselia: x0, x1, x2 ja x3 joista yleensä x0 on tuo ajan suuntaan etenevä akseli, ts: x0 = ct.

        Kahden pisteen etäisyyttä toisistaan ei Minkowskin avaruudessa lasketa enää Pythagoraan lauseella: etäisyys² = x1² x2² x3², vaan etäisyys² = x0² - x1² - x2² - x3², missä on tärkeää huomata miinus-merkit, mitä normaalissa Pytagoraan lauseessa ei ole.
        Tämä pätee vain "litteässä" aika-avaruudessa, missä painovoiman aiheuttama avaruuden kaarevuus on tarpeeksi pieni, jotta sen vo jättää huomioimatta - kuten esimerkiksi alkeishiukkasten kohdalla ja paljon suurempienkin kappaleiden kohdalla, kunhan niihin ei vaikuta gravitaatio vääristäen "koordinaatistoa".

        Piti mainita jokin toinenkin asia, mutta olkoon nyt kun menee taas kirjoitus pitkäksi...


    • Valon nopeus on ääretön. Valo on perillä samalla hetkellä kun se lähteekin.

      • No ei ole.


      • Mutta kun massahäviö ydinvoimaloissa on nolla. Einsteinin mukaan, jos valonnopeus on äärellinen, pitäisi olla E/c/c.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      365
      2273
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      445
      2232
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      94
      2034
    4. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      76
      1613
    5. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      1590
    6. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1328
    7. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      28
      1201
    8. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      53
      1176
    9. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      183
      1104
    10. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      135
      1068
    Aihe