Miten voisi päästä eroon syyllisyydestä ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta?
Yli 8 vuotta sitten kävin väkivaltaiseksi silloista kumppaniani kohtaan, mikä aiheutti eron. Sen jälkeen yritin muutaman kuukauden ajan väkisin jatkaa suhdetta, minkä johdosta päädyin lopulta polisiin kanssa tekemisiin ja pakotettuun mielenterveyshoitoon. Olen monta vuotta kantanut suunnatonta syyllisyyttä ja pahaa oloa teoistani, sillä en pysty niitä selittämään itsellenikään. Kun olen miettinyt tarkemmin lapsuuttani, olen jotenkin pystynyt ymmärtämään, että olin kotoa (äidiltäni) perinyt toimintatavan, että riehuminen ja käsiksi käyminen on täysin normaalia ja anteeksi annettavaa, vaikka suurimmalle osalle ihmisistä se ei näin ole.
Nykyään olen henkisesti toinen ihminen kuin 8v sitten, mutta ahdistus on pysynyt. Olen kunnon kansalainen, enkä kestä ajatusta, että minut leimataan sekopäiseksi väkivaltarikolliseksi. Olen mielestäni ruoskinut itseäni ihan tarpeeksi. Ystävilleni en näistä asioista pysty puhumaan, sillä ne ovat liian tuskallisia selittää kenellekään. Ex-kumppaniini en enää keskusteluyhteyttä saa. Kriisipuhelimessa syyllistetään vain lisää.
En koe, että minun tarvitsisi elää lopun elämääni syyllisyyden ja ahdistuksen kanssa. Miten voisin päästä niistä eroon?
Syyllisyyden aiheuttama ahdistus
21
1820
Vastaukset
- Yritäunohtaa
Täytyisi vaan yrittää unohtaa ja olla itselleen armollinen. Joku hyvä terapeutti voisi ohjata sinua myötätuntoisempaan ajatteluun itseäasi kohtaab.
Minä söin lääkkeitä pahimpaan ahdistukseen, mutta se helpotti vasta ajan kanssa ja mikään lääkehoito ei valitettavasti auttanut. Psykologi kyllä yritti vakuuttaa, että olen parhaani tehnyt niillä eväillä, jotka olen elämään saanut ja nykyisen painolastin alla.
Ei ole kokemusta omasta tai muiden väkivaltaisesta käytöksestä, mutta itsesyytöksistä kyllä ja mokista, joita sairaana tein ja kuinka minua sairaana kusetettiin, kun en sitä ymmärtänyt. Yritä unohtaa ja ajatella, että olet rangaistuksesi jo kärsinyt! Voimia. - KMT
Itse toimin niin, että jos olen tehnyt jotain väärää, niin tunnustan sen rukouksessa Jumalalle. Silloin sen asian saa anteeksi eikä syyllisyyttä tarvitse enää kokea. Toisaalta, jos et ole uskossa, asia ei mene noinkaan. Vaikea sanoa, mikä silloin voisi auttaa. Ehkä puhuminen jonkun läheisen kanssa on tällöin ainoa järkevä vaihtoehto.
- wt4ty
Kun antaa itselleen anteeksi ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, alkaa helpottamaan. Ei tarvita satuolentoja siihen prosessiin.
- Neiti-82
Syyllisyydestä pääsee eroon ensin antautumalla sille ja sitten antamalla itselleen anteeksi. Eli myönnät itsellesi, että olet käyttäytynyt todella ikävällä tavalla. Samalla kuitenkin voit olla myötätuntoinen itseäsi kohtaan ja lohduttaa itseäsi sillä tiedolla, että et ole silloin osannut toimia paremmin. Kotoa omaksutut käyttäytymismallisi ovat vahingollisia ja onneksi sinulla on tämä syyllisyys ja omatunto, jotka kertovat sinulle, että tuo tapa toimia on ollut väärä. Kun myönnät epätäydellisyytesi ja puutteesi, sinulle avautuu mahdollisuus oppia toimimaan toisin. Mutta muista, että mitään mustavalkoista käännettä ei kannata itseltään vaatia. Pienin askelin. Tilanne kerrallaan opetat itsellesi uusia, terveitä tapoja toimia ja käyttäytyä eri tilanteissa. Ahdistus syntyy siitä, kun ei salli itselleen jotakin tunnetta.
On valitettavan totta, että monet auttavat tahot saattavat sortua syyllistämiseen, sillä se on se helpoin tie. Vaikeiden asioiden kohtaaminen hoitotyössä vaatii sitä, että auttavan tahon henkilö on sinut omien tunteidensa kanssa. Aina näin ei todellakaan ole, joten silloin nuo ihmissuhteet voivat olla yhtä vahingollisia, kuin kaikki muutkin. Rankaiseminen on kuitenkin tutkitusti huonoin keino, mikäli halutaan muuttaa käyttäytymistä. Ihminen käyttäytyy siten, kun häntä kohdellaan. On siis tärkeä etsiä avoimia, ymmärtäviä ja myötätuntoisia ihmissuhteita ja ammentaa niistä korjaavia kokemuksia ja malleja toimia terveemmin. Jos yksi auttava taho ei pysty kohtaamaan sinua, joku toinen sitten pystyykin. Tarvitaan sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Kognitiivinen psykoterapia voi myös olla oiva apukeino käyttäytymisen muuttamiseen, mikäli sellaiselle löytyy avoimuutta. Itse joudut tekemään silti työn, eli lopulta harjoittelemaan ja opettelemaan uudet tavat toimia. Se on tasapainoilua tahtotilan (muutostyön), armollisuuden ja hyväksynnän välillä. Tsemppiä matkallesi! - Toimiivaikkeiuskoisi
En kuulu kirkkoon, mutta olen huomannut, että pahimmassa ahdistuksessa rukous on auttanut. En tiedä miksi, mutta mitään se ei maksa yksinään jutella Jumalalle.
Tsemppiä! - JenniJaNinnni
Kannattaa kaikkea kokeilla.
Monelle on auttanut uskoontulo Jeesukseen Kristukseen.
Olen itse Jeesukseen uskova, mutta ahdistuksia on silti ja niitä muut ihmiset ovat tuoneet elämääni.
Mielialalääkkeitä nykyisin annetaan asiaan kuin asiaan ? Oletko pyytänyt vanhoja kunnoa rauhoittavia lääkkeitä ? Diabam ja Xanor ovat hyviä auttamaan. - Anonyymi
Ymmärrän hyvin tuskasi, sillä olen itsekin kokenut syyllisyyttä. Tilanteeni oli sellainen että suojelun itseäni enkä kyennyt auttamaan läheistäni, joka kuoli.olen käynyt kriisi terapiassa, soittanut usein kriisipuhelimeen, keskustellut kahdesti papin kanssa ja puhunut ystävälleni. Puhuminen auttaa hetkeksi. Mutta tuskani palaa takaisin. Tosin joka keskustelusta olen saanut aina jonkin ajatuksen, jolla lohduttaududun pahimman kärsimykseni aikana. Olen pyytänyt vilpittömällä mielellä Jumalalta syntejäni anteeksi. Uskonkin, että Jumala antaa anteeksi. Mutta en vain kykene antamaan itselleni anteeksi. Ongelmallista on etten pysty en pyytämään läheiseltä anteeksi ja palaan aina mielessäni hänen kärsimyksiinsä ennen kuolemaansa. Ex puolisosi kyllä tekee väärin, kun ei edes anna sinulle mahdollisuutta pyytää anteeksi.
- Anonyymi
Onnittelut että pystyt kokemaan syyllisyyttä. Tarkoitan sekä edellistä kirjoittajaa että aloittajaa. Se kertoo sinusta paljon hyvää (kaikkihan eivät pysty, valitettavasti sellaisiakin ihmisiä liikkuu keskuudessamme!). Mutta kuten itsekin tiedät, se syyllisyys pitäisi nyt pystyä rajaamaan kohtuulliseksi, sellaiseksi, että se motivoi toimimaan eikä lamaa. Minusta kuulostaa siltä, että olet kärsinyt jo tarpeeksi. Anna itsellesi todellakin anteeksi. Olen itsekin kokenut paljon syyllisyyttä joistakin epäonnistumisistani läheisteni auttamisessa - nimenomaan sellaisten läheisten, jotka aidosti olivat minusta riippuvaisia. Luulen, että se syyllisyys ei koskaan kokonaan lähde. Ja olen alkanut kysyä itseltäni monen vuoden jälkeen, tarvitseeko sen lähteäkään? Kunhan saan elettyä sen kanssa ja muokattua sen sellaiseksi, että se ei estä minua toimimasta ja jopa olemasta onnellinen. Syyllisyys on kuitenkin erittäin hyvä asia ihmisessä, se on jalo kyky, oikeastaan ainoa mikä motivoi meitä ihmisiä korjaamaan muita kohtaan tekemiämme virheitä (ehkä rangaistuksen pelon lisäksi, ja sehän ei pitkään motivoi ketään... eikä suurimmasta osasta vääriä tekoja ole edes mitään seuraamuksia.)
Ulkopuolisena sanoisin sinulle kirjoituksesi perusteella, ja aloittajalle myös, että unohtakaa nyt ihmeessä jo, antakaa itsellenne anteeksi, on hyvä että koette syyllisyyttä mutta se on tässä vaiheessa jo yliaikaista ja ylimitoitettua. Omalle kohdalleni en sanoisi näin. Ihminen on itselleen usein ankarampi. Ainakin sellainen ihminen, jolla on tarkka omatunto ja joka aidosti välittää läheisistään.
Olen ajatellut asian niin, että kun ei pääse enää korjaamaan virheitään sille jolle ne teki, niitä voi hyvittää muille. On vastaavassa asemassa olevia ihmisiä, tai muuten apua tarvitsevia. Voi parantaa maailmaa monilla eri tavoilla. Näin olen itse toiminut. Olisin kyllä muutenkin tehnyt sellaisia ns. hyviä tekoja (kauhean omahyväinen klisee...) mutta nyt minulla on erityinen motiivi. Ja tiedän, että ne teot eivät mene hukkaan. Niiden tekeminen tuottaa iloa, kun näen tuloksen. Ne eivät tunnu rangaistukselta, vaikka ajatuksena ja motivaattorina niissä on muun ohella se, etten pystynyt toimimaan siinä eräässä tilanteessa niin kuin olisi pitänyt.
Uhrilla ei minun mielestäni ole mitään velvollisuutta antaa tekijälle "mahdollisuutta pyytää anteeksi", jos ei halua. Jos vaatisi häneltä sellaista, kun hän on kantansa selvästi ilmaissut (eikä ehkä halua enää kuullakaan toisesta mitään) se olisi itsekkyyttä, oman mielenrauhan vuoksi toisen häiritsemistä. Paras mitä voi tehdä sellaisessa tapauksessa on kuunnella ihan tarkkaan mitä toinen sanoo ja tehdä sen mukaan. Väkivaltatilanteessa se varsinainen virhe on että on vienyt toiselta itsemääräämisen mahdollisuuden. Se on väkivaltatrauman ydin. Ei pidä toistaa tätä virhettä. Voi kerran kysyä, koettaa ottaa yhteyttä, saanko pyytää anteeksi, mutta jos vastausta ei tule tai se on kielteinen, se pitää ottaa tosissaan. Muu on väkivallan jatkamista. Syyllisyys on kannettava itse. Itse voi myös antaa itselleen anteeksi, siinäkin tapauksessa että toinen ei anna. Se on hänen oikeutensa, eikä se, annatko joskus itsellesi anteeksi, ole hänestä riippuvainen. (Tai jos uskoo Jumalaan - itse en varsinaisesti - niin sopia asia Hänen kanssaan, kuten monet tekevät.)
Voin todeta myös, että en itse anna anteeksi eräitä asioita joita jotkut ovat minua vastaan tehneet. Se on minulle ihan selvä asia. Ei ole mitään syytä. Minulle ei kuulu kuitenkaan, antavatko he ehkä itselleen anteeksi. Minulle ei kuulu enää mikään mitä he tekevät. Kyse on heidän taholtaan kokemistani väkivaltatraumoista. - Kostoa en vaadi, mutta haluan vain elää rauhassa heiltä. Sekä fyysisesti että psyykkisesti rauhassa.
En myöskään odota itse anteeksiantoa joiltakin joita kohtaan olen tehnyt väärin. Onneksi en ole tehnyt väkivaltaa kenellekään, mutta aloittajan puolesta voin kyllä ulkopuolisen ihmisen asemassa antaa hänelle anteeksi hänen tekemänsä väkivallan, ja todeta vilpittömästi, että hän näyttää ymmärtäneen ja katuneen. Nyt hänen pitää vaan antaa itselleen anteeksi (jos voi ja haluaa...) ja koettaa hyvittää tekoaan muissa yhteyksissä (keksiä tapoja joilla tehdä se), ja jättää uhrinsa rauhaan. Hän on aivan yhtä hyvä ihminen kuin uhri tai kuka muu tahansa. Velvollisuus on siinä, ettei toista uhria kohtaan tekemäänsä pahaa häiriköimällä häntä anteeksipyynnöillä, joita hän ei toivo.
- Anonyymi
Minäkin syyllistyin väkivaltaiseen tekoon monta vuotta sitten, ja siitä seurasi rangaistuskin.
Sain kyllä psykiatrista apua asian johdosta, ja olen pystynyt jatkamaan elämääni.
Syyllisyyden tunteet tuli toki käytyä läpi, mutta kun oikeasti antaa itselleen anteeksi ja käsittelee syyt ja seuraukset, on helpompaa jatkaa elämää.
Omalla kohdalla juttua helpotti sekin, kun olen tapauksesta aina pystynyt puhumaan kavereille avoimesti.
Ylipäänsä puhuminen on isoin apu moneenkin erilaiseen ahdistusta aiheuttavaan asiaan. - Anonyymi
Minulle tuli tässä taannoin aika jolloin kaikki mahdollinen väärä teko ja sanat tulivat mieleen, aivan kuin joku saastainen henkiolento olisi ilkkunut, lopulta sanoin, Jumala auta ja se hävisi.
Suosittelen minäkin kääntymistä Jumalan puoleen, pyydä anteeksi kaikkia tekojasi ja ota vastaan Jeesuksen sovitustyö. Sen jälkeen saat olla vapaa, sanoipa oma mielesi mitä vain.
Voimia🧡- Anonyymi
Sitten saa tehdä mitä vaan kun Jeesus antaa kaiken anteeksi.
Hienoa.
- Anonyymi
Mun täytyy kyllä omat mokat antaa ihan itse itselleni anteeksi.
Mulle ei riitä, jos tukeutuisin johonkin ns. välikappaleeseen, sehän on tavallaan tunteidensa pakoilua, väistämistä, siirtämistä jonkun muun vastuulle.- Anonyymi
Juu, pitää antaa itselleen anteeksi, se on nöyryyttä.
Me ei voida rikkomuksia sovittaa Jumalan edessä itse, Jeesus tuli sovittamaan meidän rikkomukset ja tarjoaa armoa.
- Anonyymi
Jos olet teoistasi rangaistuksen saanu ja sen kärsinyt OLET VAPAA
Parisuhteissa on ruumiillista väkivaltaa ja yleensä siitä ei kerrota viranomaisille.
Se joka menee kertomaan suhteen asioita viranomaisille haluaa rikkoa liiton.
Nykyisin ruumiilliseen väkivaltaan suhtaudutaan tuomitsevasti.
Itse olen 1960 luvulla syntynyt ja olen saanut vanehmmiltani selkään ja nyrkistä ohimoon, niin että taju lähti.
Vanhemmat eivät anteeksi pyytäneet eivätkä tunteneet syyllisyytta väkivaltaisesta käyttäytymisestään.
Anna itsellesi anteeksi ja lopeta itsesi syyllistäminen!
Voit kokeilla myös tulla uskoon Jeesukseen Kristukseen ja tätä kautta hakea apua.
Kaikki on syntisiä ja rikkoneet Jumalaa vastaan ja Jeesus Kristus sovitti kaikki asiat Golgatalla. Sinä ja minä saamme olla vapaita!- Anonyymi
"Parisuhteissa on ruumiillista väkivaltaa ja yleensä siitä ei kerrota viranomaisille.
Se joka menee kertomaan suhteen asioita viranomaisille haluaa rikkoa liiton."
Onpa hirveä käsitys. Itsekin olen 60-luvulla syntynyt, enkä ikiaikana allekirjoittaisi tuota. Enkä sitäkään, mitä sanoit lastenkasvatuksesta. (Oikeastaan, asenteesi kuulostaa enemmän 1940-luvulla syntyneen kuin 60-lukulaisen asenteesta.)
Minkäänlainen väkivalta ei ole hyväksyttävää minkäänlaisissa ihmissuhteissa. Erityisen tuomittavaa on lapsiin kohdistuva väkivalta.
Jeesus Kristus ei voi tätä muuttaa. Inhoan, kun ihmiset perustelevat uskonnolla väkivallan katsomista läpi sormien.
Olen muuten se joka kommentoi 17.03.2021 11:49. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Parisuhteissa on ruumiillista väkivaltaa ja yleensä siitä ei kerrota viranomaisille.
Se joka menee kertomaan suhteen asioita viranomaisille haluaa rikkoa liiton."
Onpa hirveä käsitys. Itsekin olen 60-luvulla syntynyt, enkä ikiaikana allekirjoittaisi tuota. Enkä sitäkään, mitä sanoit lastenkasvatuksesta. (Oikeastaan, asenteesi kuulostaa enemmän 1940-luvulla syntyneen kuin 60-lukulaisen asenteesta.)
Minkäänlainen väkivalta ei ole hyväksyttävää minkäänlaisissa ihmissuhteissa. Erityisen tuomittavaa on lapsiin kohdistuva väkivalta.
Jeesus Kristus ei voi tätä muuttaa. Inhoan, kun ihmiset perustelevat uskonnolla väkivallan katsomista läpi sormien.
Olen muuten se joka kommentoi 17.03.2021 11:49.Olen itsekin elävässä uskossa, enkä todellakaan ole samaa mieltä tuon 60-luvulla selkään saaneen kanssa.
Raamatussa käsketään auttamaan ja Jeesus sanoo "kaiken minkä olet tehnyt yhdelle näistä pienimmistä, olet tehnyt minulle ja kaiken minkä olet jättänyt tekemättä yhdelle näistä pienimmistä, olet jättänyt tekemättä minulle"
Eli sellainen ihminen joka todistaa esimerkiksi perheväkivaltaa eikä asiaan puutu (esimerkiksi ilmoittamalla viranomaisille), rikkoo myös Jeesusta vastaan.
Raamattu ei kehoita katsomaan vierestä ja olemaan hiljaa kun heikkoa vastaan hyökätään.
- Anonyymi
Minä murehdin edelleen 27 vuoden takaisia sekoilujani. Olin aika pihalla ja nuoruuteni innossa, testosteroni pöhnässä ja tapailin Minnaa.
En itsekään pystynyt ymmärtämään käytöstäni häntä kohtaan ja alkoholin kulutustani. Kumpikin asia oli ns. alta riman suoritus.
No, jälkeenpäin on selvinnyt että siihen oli ihan terveydellisiä syitä, miksi olin niin pihalla, mutta melkein päivittäin mietin että pitäisi kirjoittaa hänelle kirje ja sanoa että anteeksi, en tiennyt mitä tein.
Mutta tuskin se häntä kiinnostaisi, ei varmaan ole muistanut meikäläistä enää pariin vuosikymmeneen, joten kierin tuskissani varmaan loppuelämäni ajan.- Anonyymi
Kokeilepa kirjoittaa se kirje niin, että kuvittelet kirjoittavasi sille Minnalle.
Ei sitä ole pakko minnekkään toimittaa.
Sekin voisi jo tuoda pientä helpotusta omaan tuskaan, ainakin kannattaa kokeilla, sillä ei menetä mitään.
Etkö voisi miettiä, että olit siihen aikaan ihan sekaisin, etkä edes tiennyt mitä teit.
Nykyään tiedät tehneesi silloin joskus väärin, mutta varmastikin toimit nykyään eri tavalla, eli ilmeisesti viisaammin.
Siitä jo pitäisi olla itseensä tyytyväinen ja kiitollinen itselleen. - Anonyymi
"Minä murehdin edelleen 27 vuoden takaisia sekoilujani. Olin aika pihalla ja nuoruuteni innossa, testosteroni pöhnässä ja tapailin Minnaa."
Tämä on vain minun mielipiteeni ja joku muu voi kokea toisin, mutta sanoisin että jos hän ei silloin aikoinaan kieltänyt sinua ottamasta mitään yhteyttä, edes anteeksipyynnön merkeissä, niin silloin voit hyvin lähettää kirjeen hänelle.
Jos olisin hänen asemassaan, niin 20 vuoden päästä tuleva kirjeellinen anteeksipyyntö olisi minulle tervetullut. Arvostaisin sinua, kun olet miettinyt asiaa niin paljon. Jos hänellä on ollut käsitys, ettei asia enää vaivaa sinua, niin se pitäisi oikaista, sekä hänen että sinun vuoksesi.
Saisit varmasti itse jonkin verran mielenrauhaa jo siitäkin mitä toinen vastaaja ehdotti, että kirjoittaisit hänelle kirjeen ilman että lähetät sitä. Siinä saa purettua asian itsestään, ja kun näkee omat ajatuksensa paperilla, ne eivät enää sen jälkeen vaivaa niin paljon. Asialle voi ikään kuin helpommin laittaa pisteen sitä kautta.
Olen itsekin miettinyt kirjeen kirjoittamista joillekin ihmisille, joita olen joskus kauan sitten loukannut (esim. erään kohdalla on kulunut jo yli 20 vuotta...) Mietin samaa kuin sinä, että jospa he eivät halua kuulla minusta enää mitään. Mutta en kuitenkaan usko niin olevan, ainakaan kun kirjeen tarkoitus on anteeksipyyntö.
Suunnittelen että kirjoitan hyvin lyhyesti, kerron miten pahoillani olen siitä miten toimin heitä kohtaan niissä tietyissä asioissa. Enkä selittele turhia. Enkä vaadi heiltä mitään. Se on uskoakseni tärkeintä anteeksipyytämisessä, että ei todellakaan vaadi mitään (esim. sääliä!). Ei vaadi toista antamaan anteeksi, olemaan yhteyksissä, tai edes ymmärtämään niitä syitä miksi toimin niin kuin toimin. Tieto, että kadun ja että en ole unohtanut on tärkeintä, näin uskon, ja siten ainakin itse haluaisin että minua kohtaan toimittaisiin silloin kun on anteeksipyydettävää.
Tsemppiä sinulle!:) 17.03.2021 11:49.
- Anonyymi
Samalla tavalla kuin Saul, josta tuli Paavali. Jumala näytti Saulille, että kristittyjen vainoaminen on synti, kun Jeesus oli ilmestynyt hänelle kirkkaudessa. Siinä Saul menetti näkönsä. Saul rukoili Jumalaa ja pyysi syntiään anteeksi. . Jumala johdatti Ananaksen Saulin luokse palauttamaan Sauluksen näkökyvyn. Jeesus vapautti Sauluksen synneistään. Paavali julisti pakanakansoille ilosanomaa Jeesuksesta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.742230Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1751741- 1571596
- 901378
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te501372Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2921233Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi1351099- 1131053
- 751052
Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin55928