GPS -paikannus vs. litteän maan mahdottomuus

maapallo_GPS

GPS -paikannus tehtiin alunperin USA:n sotilaskäyttöön.

Sitten tapahtui 1. syyskuuta 1983 tämä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/KAL-007

Tuon tapauksen jälkeen (269 kuollutta) silloinen USA:n presidentti Ronald Reagan määräsi, että GPS -satelliittipaikannusjärjestelmä on avattava myös siviili-ilmailun käyttöön, jotta voidaan välttää, ettei tällaista pääse tapahtumaan toista kertaa.

Ne, jotka edelleen väittävät, että maa on litteä, kertokaapa, miten mielestänne GPS -satelliittipaikannusjärjestelmä voisi toimia, jos maa olisi oikeasti litteä !

Olen myös huomannut, että litteän maan kannattajat yrittävät käyttää joitakin "outoja" lentoreittejä todisteena maan litteydestä.

Tosiasia: lentoreitit suunnitellaan siten, että lentokoneelle löytyy hätälaskupaikka esim. tilanteessa, jossa koneesta loppuu yllättäen polttoaine kesken lennon.

Tällaisiahan on muutama kerta tapahtunutkin, syinä joko polttoainevuoto koneessa, lasku- / mittausvirhe tankkauksen yhteydessä tai sitten koneen lisääntynyt polttoaineenkulutus esim. tilanteessa, jossa laskutelineen mekanismissa on vika, joka estää laskutelineen noston, jolloin laskeutumisasennossa koko lennon ajan oleva laskuteline lisää huomattavasti ilmanvastusta, ja tämän seurauksena polttoaineenkulutus on niin suuri, että polttoaine loppuu kesken lennon.

Tästä syystä lentoreitti ei aina mene viivasuoraan lähtökaupungista kohdekaupunkiin.

Miettikääpä, mitä geostationaarisella radalla olevalle satelliitille tapahtuisi, jos maapallon vetovoima yhtäkkiä lakkaisi olemasta olemassa !

Oikea vastaus: satelliitti jatkaisi liikettä viivasuoraan alkuperäisen kiertoradan tangentin suuntaan! Näin, koska tosiasiassa maan vetovoima toimii satelliitin kiertoradan keskihakuvoimana, ja jos sitä painovoimaa ei olisi, niin ympyrärata (tai ellipsirata) ei silloin olisi mahdollinen, vaan rata muodostuisi viivasuoraksi !

Jos maa olisi litteä, niin mikä olisi GPS -satelliitin reitti, ja miten se pysyisi radallaan?

Mikäli litteän maan kannattajat eivät pysty vastaamaan uskottavasti näihin kysymyksiin, se on hyvä todiste siitä, että litteä maa on fysiikan lakien mukaan mahdoton skenaario.

Kannattaisikohan unohtaa teoria litteästä maasta ?

51

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Littari

      Satelliitteja ei viedä avaruuteen sukkuloilla tai raketeilla vaan kaasupalloilla. Satelliitit liikkuvat litteänmaan yläpuolella tuulen mukana samalla kun roikkuvat kiinni kaasupallojen kuljetettavana.

      Jotkut satelliitit ovat tarkasta sotilallisesta seurannasta huolimatta irronneet kiinnityksestä kaasupalloon ja päässeet putoamaan maahan ja siviilit ovat kerinneet niitä kuvaamaan ennenkuin viranomaiset ovat hakeneet pallonriekaleet ja satelliitin talteen.

      • tottuuden_torvi

      • Mies sotkee ilmatieteelliset sääpallojen kantamat sondit ja satelliitit samaan soppaan.
        Siitä tulee soopaa.

        Vai kulkevat satelliitit tuulen mukana? Hehheh. Pese poika suus saippualla.
        Et ole vissiin eläissäsi nähnyt satelliitti-tv-lähetystä?

    • Onhan kaikenlaisia GPS:n edeltäjiä ollut jo toisen maailmansodan aikaan.

      GPS toimii maassa olevien mastojen avulla. Näin siis ihan virallisestikin, koska mastot kerää väitetysti satelliittien datan ja siksi GPS ei toimi valtamerien keskellä. Herää kysymys mihin siinä edes tarvitaan satelliittia kun tarkka paikantaminen voitaisiin tehdä aina kolmen maston välillä. Uskon että niin juuri onkin, koska samat mastot tarvitaan jokatapauksessa.

      • MeilleValehdellaan

        Kuinka on mahdollista että liikennekoneita katoaa suurten merten päällä vaikka niiden pitäisi olla satelliittien seurannassa.
        Satelliitteja on tietojen mukaan jo yli 22 000.

        Muistan ainakin ranskalaiskoneen mereen syöksyn ja katoamisen Atlantilla. Sen jäänteet löytyivät vasta viikon- parin (?) kuluttua.
        Toinen tapaus oli malesialaiskoneen katoaminen eikä tuota ole vieläkään löydetty. Se on aika merkillistä etten sanoisi. Löytyykö noihin selityksiä?

        Satelliittiseuranta on ilmiselvää valetta.

      • astroflatphysic
        MeilleValehdellaan kirjoitti:

        Meressä on pieniläpimittaisia micro-leveitä syvänteitä joiden kohdalla merenpohja on hyvin lähellä maan alapintaa tästä johtuu että painovoiman lait ei enää toimi.

        Jolloin lentokone sinkoutuu sekunnin murto-osassa hetkellisesti ylöspäin lentäjiltä ja matkustajilta lähtee taju, koneesta retkahtaa siivet poikki.

        Kaikista vahvimmillaan ilmiö on täyden litteän kuun aikaan joilloin kuun vetovoima vielä lisää kiihtyvyyttä.

      • VoiNytJumalauta

        Mitä helvettiä?
        Kuun vetovoima lisää siis painovoiman kiihtyvyttä?

        Painovoimien lait eivät toimi micro- levänteillä.....?
        Mene nyt helvetti hoitoon.., en ole hullumpaa pallopäätä koskaan tavannut.

      • TotuusSattuuQC
        MeilleValehdellaan kirjoitti:

        Kuinka on mahdollista että liikennekoneita katoaa suurten merten päällä vaikka niiden pitäisi olla satelliittien seurannassa.
        Satelliitteja on tietojen mukaan jo yli 22 000.

        Muistan ainakin ranskalaiskoneen mereen syöksyn ja katoamisen Atlantilla. Sen jäänteet löytyivät vasta viikon- parin (?) kuluttua.
        Toinen tapaus oli malesialaiskoneen katoaminen eikä tuota ole vieläkään löydetty. Se on aika merkillistä etten sanoisi. Löytyykö noihin selityksiä?

        Satelliittiseuranta on ilmiselvää valetta.

        "Kuinka on mahdollista että liikennekoneita katoaa suurten merten päällä vaikka niiden pitäisi olla satelliittien seurannassa. "

        Eivät GPS-satelliitit mitään seuraa. Ne vain lähettävät singnaalia joiden perusteella GPS-laite voi laskea missä se milloinkin sijaitsee. GPS-paikannin on siis ihan pasiivinen systeemi joka vain vastaanottaa.
        Lentokoneisiin pitäisi asentaa erillinen aktiivinen lähetin joka lähettäisi jonnekin tiedon sijainnista jotta koneita voitaisiin seurata valtamerien päälläkin.

      • Tuollainen lähetin maksaisi liikennekoneisiin asennettuna varmaankin yli 100 euroa.
        Se on liian kova kustannus rahavaikeuksien pareissa toimiville yhtiöille.

      • TotuusSattuuQC
        nazi kirjoitti:

        Tuollainen lähetin maksaisi liikennekoneisiin asennettuna varmaankin yli 100 euroa.
        Se on liian kova kustannus rahavaikeuksien pareissa toimiville yhtiöille.

        Kyse ei ole hinnasta (vaikka ei satasella sellaista saa) vaan myös standardeista ja vastaavista. Tuollaisiin laitteisiin pitää luoda yleiset koko ilmailualaa koskevat standardit ja käytännöt ja sellaisia ei valitettavasti ole vielä olemassa. Lentokoneisiin ei yksinkertaisesti saa asennella mitään ennen kuin kaikki on testattu todella hyvin niin että se ei häiritse mitään muita laitteita tai lentokoneen järjestelmiä. Kaikilla lentokoneiden laitteilla on todella tiukat laatuvaatimukset ja niitä valmistavat vain tietyt niihin erikoistuneet valmistajat.
        Keskeltä valtamerta ei myöskään lähetellä millään peruslähettimellä vaan pitää olla satellittilinkit ja muut vastaavat että homma toimii.

      • KippurassaNauraja
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Hah hah, en ole surkeampaa selitystä nähnyt ikinä.

      • TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Tuo on pötyä.

        Lentokoneet lähettävät mirjoonaa dataa kaiken aikaa, sekä maassa että ilmassa ja valtameriaen päällä ja aina ja kaikkialla laitteella nimeltä ADS-B transponder.
        Toinen järjestelmä on Multilateration (MLAT), joka seuraa koneita vaikka ne eivät lähettäisikään ADS-dataa, mutta MLAT-verkko ei ole täysin kattava.
        Lentokoneita voidaan helposti seurata mistä vain vaikka omalta kännykältä, esimerkiksi täällä kaikkea lentoliikennettä, myös sotilaskoneet näkyy :
        https://www.flightradar24.com/60,15/6 - klikkaa ja katso taivalle, mitä siellä on menossa!
        Lisää linkkejä ja homman selitys löytyy mm täältä:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Tracking_(commercial_airline_flight)
        On myös määrättyä yksittäistä lentoa seuraavia Flight Trackereita pilvin pimein.

        Ongelma tulee ja seuranta loppuu vain jos itse lentokoneesta käsin suljetaan ADS-lähetin tai se särkyy kesken lennon. Siitäkin huolimatta koneita voidaan jollain tarkkuudella seurata, koska koneen järjestelmät lähettävät muuta kuin paikannusdataa (teknistä dataa) kaiken aikaa pilotin mielipiteistä piittaamatta. Niillä paikannus perustuu satelliittilinkkien lokeihin; voidaan todeta, minkä satelliittien kautta ja mistä suunnasta data on milläkin hetkellä kulkenut.

      • Polariz-
        Periaatteessa kolmella mastolla voitaisiin kyllä luoda paikantamisjärjestelmäkin. Mutta siinä on juuri se ongelma, että maastoesteet rajoittavat kuuluvuutta kovasti ja mastojen pitäisi sen vuoksi olla älyttömän korkeita ja joka paikkaan pitäisi rakentaa kattava mastoverkko. Sen vuoksi on päädytty satelliitteihin heti, kun se tuli teknisesti mahdolliseksi.

        Olet osittain väärässä noiden mastojen ja GPS:n suhteen. Kännyköiden GPS toimii niiden kautta kylläkin. Mutta itsenäiset navigaattorit kuten TomTom, merinavigaattorit jne ottavat myös omalla antennillaan signaalit suoraan satelliiteista. Parhaat kolme signaalia käytetään. Täten GPS- järjestelmä toimii navigaattoreilla mainiosti myös merellä, joka paikassa, siis myös kännykkäverkon peittoalueen ulkopuolella, jossa kännykän kepsit vaikenee.

      • nazi kirjoitti:

        Kaikki tiedonsiirto hoidetaan mastoilla ja merenalaisilla kaapeleilla.
        Satelliitteja EI OLE olemassa:
        https://www.youtube.com/watch?v=SoAD5P1YRnc

        Täällä todistellaan mielikuvituksellisia väitteitä yhtä mielikuvituksellisilla "todisteilla". Todisteeksi väitteelle, että satelliitteja ei ole olemassa, hra nazi esitettää videon, joka kertoo Atlantin alittavien puhelinkaapeleiden historiasta sekä että 95% kaukopuheluista ja datasiirrosta mantereiden välillä kulkee vanhoja kupari- ja uusia valokuitukaapeleita pitkin eikä käytä satelliittiyhteyksiä.

        Videolla ei ainoassakaan kohdassa sanota, että satelliitteja ei olisi olemassa. Joten linkki on vain hämäystä; saadaan näyttämään siltä, että väitteele olisi todisteluakin olemassa.

        GPS toimii mainiosti myös Saharassa, Alaskassa, Grönlannissa, lentokoneissa, Himalajalla, Lapin kairoilla, Amazonasin sademetsissä. Ei mastoja, ei merenalaisia kaapeleita.
        Satelliitteja on olemassa, tämäkin on olemassa:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Aalto-1
        https://wiki.aalto.fi/display/SuomiSAT/Satelliitti

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Polariz-
        Periaatteessa kolmella mastolla voitaisiin kyllä luoda paikantamisjärjestelmäkin. Mutta siinä on juuri se ongelma, että maastoesteet rajoittavat kuuluvuutta kovasti ja mastojen pitäisi sen vuoksi olla älyttömän korkeita ja joka paikkaan pitäisi rakentaa kattava mastoverkko. Sen vuoksi on päädytty satelliitteihin heti, kun se tuli teknisesti mahdolliseksi.

        Olet osittain väärässä noiden mastojen ja GPS:n suhteen. Kännyköiden GPS toimii niiden kautta kylläkin. Mutta itsenäiset navigaattorit kuten TomTom, merinavigaattorit jne ottavat myös omalla antennillaan signaalit suoraan satelliiteista. Parhaat kolme signaalia käytetään. Täten GPS- järjestelmä toimii navigaattoreilla mainiosti myös merellä, joka paikassa, siis myös kännykkäverkon peittoalueen ulkopuolella, jossa kännykän kepsit vaikenee.

        Täsmennän vielä:
        Myös kännyköiden gps ottaa paikannustiedot omalla gps-antennillaan suoraan satelliiteista, vain katrrapohja tulee netistä linkkimastojen kautta.
        Ei ole montakaan paikkaa, jossa oltaisiin saman verkon kolmen maston peittoalueella samanaikaisesti. Kahdenkin maston tapaus on harvinainen.

      • MeilleValehdellaan kirjoitti:

        Kuinka on mahdollista että liikennekoneita katoaa suurten merten päällä vaikka niiden pitäisi olla satelliittien seurannassa.
        Satelliitteja on tietojen mukaan jo yli 22 000.

        Muistan ainakin ranskalaiskoneen mereen syöksyn ja katoamisen Atlantilla. Sen jäänteet löytyivät vasta viikon- parin (?) kuluttua.
        Toinen tapaus oli malesialaiskoneen katoaminen eikä tuota ole vieläkään löydetty. Se on aika merkillistä etten sanoisi. Löytyykö noihin selityksiä?

        Satelliittiseuranta on ilmiselvää valetta.

        Ranskalaiskonetta seurattiin ADS-signaalin päättymiseen saakka ja sen kohdan koordinaatit olivat tiedossa. Mutta kone oli 10 kilometrissä kun se posahti, joten mereen se putosi ihan muualla, ja tuuli ja merivirrat vielä siirtelivät hylyn kappaleita ennenkuin ne vajosivat pohjaan saakka. Atlantilla muutamakin neliökilometri on iso paikka kun pitää pohjassa haravoida muutaman metrin mittaisia koneen kappaleita. Kyllä siihen hommaan pitää muutama päivä antaa aikaa.

        Indonesialaiskoneen kippari taas pisti ADS-seurannan ja radioyhteydet torniin pois päältä ja lähti omille teilleen. Tutkahavaintojen perusteella rekonstruoitiin sen reittiä melko huonolla tarkkuudella kauas Tyynelle merelle päin. Konehan oli menossa Pekingiin - se on jotakuinkin päinvastainen suunta. Kun pilotti haluaa että kone katoaa, niin hänellä on aika hyvät mahdollisuudet onnistua, varsinkin yöllä ja meren yläpuolella, missä ei ole siminnäkijöitä.

        Ei koneiden katoaminen todista, että meille valehdellaan satelliiteista.

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Polariz-
        Periaatteessa kolmella mastolla voitaisiin kyllä luoda paikantamisjärjestelmäkin. Mutta siinä on juuri se ongelma, että maastoesteet rajoittavat kuuluvuutta kovasti ja mastojen pitäisi sen vuoksi olla älyttömän korkeita ja joka paikkaan pitäisi rakentaa kattava mastoverkko. Sen vuoksi on päädytty satelliitteihin heti, kun se tuli teknisesti mahdolliseksi.

        Olet osittain väärässä noiden mastojen ja GPS:n suhteen. Kännyköiden GPS toimii niiden kautta kylläkin. Mutta itsenäiset navigaattorit kuten TomTom, merinavigaattorit jne ottavat myös omalla antennillaan signaalit suoraan satelliiteista. Parhaat kolme signaalia käytetään. Täten GPS- järjestelmä toimii navigaattoreilla mainiosti myös merellä, joka paikassa, siis myös kännykkäverkon peittoalueen ulkopuolella, jossa kännykän kepsit vaikenee.

        https://youtu.be/ANyoaWph-nU

        Tässä TV-dokkarissa näytetään kuinka risteilyalus lähtee Argentinasta kansainvälisiä vesiä pitkin Antarktiksen kärkeen. Laivan navigointisysteemejä kehutaan parhaiksi maailmassa, mutta kapteeni sanoo ettei GPS ole siellä luotettava, ja että se näyttää vain 300 metrin tarkuudella siellä. Tuollainen tarkkuus kuulostaa samanlaiselta kuin toisen maailmansodan aikaan kehitetyllä Long Range Navigation eli LORAN järjestelmällä, jonka kantama on 1000 km. Ja kuinka ollakaan, Wikipedia kertoo että:

        "Samalla periaatteella.. (kuin Decca radioaaltopaikannus) toimiva Loran-järjestelmä jäi toistaiseksi käyttöön satelliittinavigoinnin taustatueksi."

        Voisiko siis olla että Loran-C:n tapainen tekniikkaa lyö mastojen katvepaikoissa päälle? Ja niistä Fat_Earthin kaivamista tiedoista siitä, millä on suora yhteys satelliittiin ja mikä tarvitsee maston; Voidaan tutkia esimerkkien kautta ettei navigointi yksinkertaisesti toimi kaukana mastoista.

        Tässä BBC:n radio-uutisessa vuodelta 2015 kerrotaan ettei lentokoneissa käytetä GPS:

        https://youtu.be/dBkCtaW2pxM

      • Polariz- kirjoitti:

        Satelliittinavigointi on jo hyvin monitahoinen ja mutkikas aihepiiri, järjestelmiä on useita (6 laajemmin käytössä) ja ne joko pelaavat yhteen ja lisäävät siten tarkkuutta tai eivät pelaa. Useimmat navigointilaitteet käyttävät hyväkseen ainakin GPS- ja GALILEO- satelliittien signaaleja, mutta mahdollisesti myös muita.

        Kun täällä puhutaan gps:stä tarkoitetaan varmaankin yleensä (satelliitti)navigointia riippumatta siitä, minkä järjestelmän satelliitteja käsillä oleva laite kulloinkin kuuntelee.

        Decca ja Loran vaativat erilaiset laitteet, ei kännykkä tai navigaattori niitä voi hyödyntää, joten mastokatveiden täyttämisestä niiden avulla ei tule kyseeseen. Lorania ei ole Suomessa tietääkseni ollenkaan, Deccasysteemi purettiin Suomen rannikoilta aikoja sitten ja laitteet meni kierrätykseen.

        "Lentokoneissa ei käytetä GPS:ää" ei ole ihan noin yksinkertaista. Ehkä tarkoitetaan, että pilotit eivät navigoi yksinomaan GPS-laitteita käyttäen. Periaatteessa koneet psysvät niille määrätyissä käytävissä ja lentopinnoilla liikkuen radiomajakalta toiselle; meren pällä käytetään useita erilaisia navigointimenetelmiä seuraavan radiomajakan löytämiseen. Mutta GPS:ää ei voi enää ajatella pois kaupallisesta lentoliikenteestä. Koneiden ADS-B-laitteet ottavat koneen sijainnin GPS:llä ja lähettävät sijaintitiedot jatkuvasti (0.5-2 min välein) ADS-maa-asemille ja edelleen esimerkiksi flightradar24:lle.

      • TotuusSattuuQC
        Polariz- kirjoitti:

        https://youtu.be/ANyoaWph-nU

        Tässä TV-dokkarissa näytetään kuinka risteilyalus lähtee Argentinasta kansainvälisiä vesiä pitkin Antarktiksen kärkeen. Laivan navigointisysteemejä kehutaan parhaiksi maailmassa, mutta kapteeni sanoo ettei GPS ole siellä luotettava, ja että se näyttää vain 300 metrin tarkuudella siellä. Tuollainen tarkkuus kuulostaa samanlaiselta kuin toisen maailmansodan aikaan kehitetyllä Long Range Navigation eli LORAN järjestelmällä, jonka kantama on 1000 km. Ja kuinka ollakaan, Wikipedia kertoo että:

        "Samalla periaatteella.. (kuin Decca radioaaltopaikannus) toimiva Loran-järjestelmä jäi toistaiseksi käyttöön satelliittinavigoinnin taustatueksi."

        Voisiko siis olla että Loran-C:n tapainen tekniikkaa lyö mastojen katvepaikoissa päälle? Ja niistä Fat_Earthin kaivamista tiedoista siitä, millä on suora yhteys satelliittiin ja mikä tarvitsee maston; Voidaan tutkia esimerkkien kautta ettei navigointi yksinkertaisesti toimi kaukana mastoista.

        Tässä BBC:n radio-uutisessa vuodelta 2015 kerrotaan ettei lentokoneissa käytetä GPS:

        https://youtu.be/dBkCtaW2pxM

        "Tässä TV-dokkarissa näytetään kuinka risteilyalus lähtee Argentinasta kansainvälisiä vesiä pitkin Antarktiksen kärkeen. Laivan navigointisysteemejä kehutaan parhaiksi maailmassa, mutta kapteeni sanoo ettei GPS ole siellä luotettava, ja että se näyttää vain 300 metrin tarkuudella siellä. Tuollainen tarkkuus kuulostaa samanlaiselta kuin toisen maailmansodan aikaan kehitetyllä Long Range Navigation eli LORAN järjestelmällä, jonka kantama on 1000 km. Ja kuinka ollakaan, Wikipedia kertoo että:"

        Tuo johtuu siitä että GPS-sateliittien "peitto" ei ole täysin yhtenäinen ympäri maapalloa vaan niiden radat aiheuttavat sen että nimenomaan etelämantereella mikään satelliitti ei kulje suoraan alueen yli vaan pahimmillaan kaikki niistä näkyvät alle 45 asteen kulmassa. Tämä heikentää singnaalin ja laskennan tarkkuutta verrattuna muihin alueisiin.

        https://www.allaboutcircuits.com/news/navigating-the-arctic-why-gps-might-fail-you/

        TotuusSattuu, toi sun linkkaama juttu oli mielenkiintoinen, koska se käsitteli arktista eli pohjoista aluetta, ja sen mukaan napapiirin rajalla satelliitin kallistukset alkaa olla jo huonompia, vaikka moni satelliitti vielä näkyisikin. Etelässä vastaava napapiirin raja kulkee juuri siinä kohtaa, missä siinä mun linkkaamassa risteilyssä oli se kaikkein eteläisin kohta. Heillä oli ne epätarkat navigoinnit varmaan jo paljon ennen sitä eteläisintä päämäärä aiemmin jo. Vertailuksi pohjoisessa vastaava napapiirin raja kulkee muistaakseni jossain Rovaniemen kohdalla ja tuskin siellä on tuollaisia ongelmia navigoinnissa, niistä huonoista kallistuksista huolimatta, koska sieltä löytyy varmasti niitä GPS mastoja joita samalla leveysasteella Antarktiksella tuskin löytyy tutkimusasemien ulkopuolelta. Miten GPS toimii Rovaniemeltä pohjoisemmaksi Suomessa? Veikkaan että asutuskeskusten lähellä tuskin on pahoja ongelmia vaikka ne napapiirin leveysasteet vaan jatkaa kasvuaan. Lapin miehet kertokoon.

        Suomessa ainakin GPS:n tarkkuutta parannetaan maassa sijaitsevilla lisälähettämillä.

        "Liikennevirasto ylläpitää yhdeksää DGPS-korjauslähetysasemaa eri puolella Suomea. Asemien peittoalue on 200–250 kilometriä ja mastojen korkeudet 36–50 metriä."

        https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/660551-nelostielle-nakyvat-50-metriset-mastot-ihmetyttavat-k-u-ratkaisevan-tarkeita-suomen

        Tietääkseni myös mm. USA ja Kanada käyttävät maalähettimiä täydentämään GPS-satelliittien singnaaleja.

        Kiitos. Nyt vasta mielenkiintoista olikin. Tuon uutisen mukaan sellainen Decca pohjainen tekniikka on nykyisin tarkuudeltaan jopa 20-30 senttiä ja peittoalueet on parhaimmillaan 250 km. Satelliitit ei tosiaankaan vaikuta kovin tarpeellisilta paikantamiseen, ja uutisen perusteella GPS tarvitsee tarkennusta ihan etelä-Suomessakin, eikä pelkästään Lapissa.

        Testasin maankaarevuuslaskurilla jutussa kerrotun signaalin maksimietäisyyden, 250 km ja maston korkeuden, 50m. Niillä luvuilla maapallon kaari tulisi signaalin eteen 25 km päässä ja pallo jatkaisi kaartumistaan sen kohdan taakse noin 4 km syvyydelle, joka olisi geometrisesti katvealuetta signaalille, mutta sellaista katvetta ei selvästikään ole oikeasti olemassa.

        Maan pallomaisuutta ei ehkä siksi olla ymmärretty kyseenalaistaa, koska Maan kaarevuuden on kuviteltu olevan niin huomaamattoman loivaa, ettei se kaarevuus selvästikään aiheuta koskaan mitään ongelmia. Mutta jos sitä Maapallon kaarevuutta mittailee asioissa joihin liittyy pitkiä etäisyyksiä, niin ei koskaan näytä kovin hyvältä pallomaan kannalta.

        Yksi konkreettinen etäisyys jutussa mainittiinkin:
        "Haarajoen (Järvenpäässä, Keravan ja Mäntsälän välissä) lähetysasema varmistaa sijaintipalvelua Porkkalan aseman kanssa"

        "Testasin maankaarevuuslaskurilla jutussa kerrotun signaalin maksimietäisyyden, 250 km ja maston korkeuden, 50m. Niillä luvuilla maapallon kaari tulisi signaalin eteen 25 km päässä ja pallo jatkaisi kaartumistaan sen kohdan taakse noin 4 km syvyydelle, joka olisi geometrisesti katvealuetta signaalille, mutta sellaista katvetta ei selvästikään ole oikeasti olemassa. "

        Radioaallot eivät vain käyttäydy noin suoraviivaisesti vaan erilaisten heijastusten takia kuuluvat varsin pitkälle horisontin taakse. Muutenhan vaikka autoradiosi hiljenisi heti kun olisit jonkun mäen takana suhteessa lähettimeen. Mutta näinhän ei käy. Lähettimen teho ratkaisee sen että miten pitkälle se pystyy säilyttämään kuuluvuutensa myös kaarevuuden ja maastoesteiden takana.
        Tietyt taajuudet voivat kuulua jopa toiselle puolelle maapalloa jos ilmakehän heijastukset ovat suotuisia.

        Nuo kyseiset taajuudet ei ionisfäärin kautta ilmeisesti heijastele, koska googlailin että ioinisfäärin heijastavuus vaikuttaa enimmillään korkeammilla taajuuksilla ja alimmillaan noin 1 Mhz (1000 khz). Siinä uutisessa taas kerrottiin radiotaajus jota käyttävät ja se oli 300 khz.

        Jos ajattelee fyysistä palloa jonka päältä jokin kimpoaa, niin miten sinne pallon taakse kääntyvään pintaan voisi kimmotella mitään? Sellainen suunta vaikuttaisi olevan katvetta myös sille kimpoilulle. Ja tässä esimerkissä vielä pahimmillaan se huikeat 4 km, joka ei ole mitenkään vertailukelpoinen tavalliselle mäelle, koska sellaisia ympäröi vierestä kulkevat ja kimpoilevat radioaallot.

        Jos maa on taso, niin 50 korkuinen masto on sitä matalampien mäkien yläpuolella kaiken aikaa, eikä nyppylöiden taakse jää katveeseen geometrisesti kuin ehkä vain vähän alamäkeä, tai rakennuksen taakse jäävä varjon kaltainen alue, jonne taas radioaaltojen voisi olettaa kimpoilevan katvealetta ympäröivästä maastosta.

      • Anonyymi
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Kyse ei ole hinnasta (vaikka ei satasella sellaista saa) vaan myös standardeista ja vastaavista. Tuollaisiin laitteisiin pitää luoda yleiset koko ilmailualaa koskevat standardit ja käytännöt ja sellaisia ei valitettavasti ole vielä olemassa. Lentokoneisiin ei yksinkertaisesti saa asennella mitään ennen kuin kaikki on testattu todella hyvin niin että se ei häiritse mitään muita laitteita tai lentokoneen järjestelmiä. Kaikilla lentokoneiden laitteilla on todella tiukat laatuvaatimukset ja niitä valmistavat vain tietyt niihin erikoistuneet valmistajat.
        Keskeltä valtamerta ei myöskään lähetellä millään peruslähettimellä vaan pitää olla satellittilinkit ja muut vastaavat että homma toimii.

        Jos olet katsellut lentoturmatutkintoja niin kyllä koneeseen voidaan asennella kaikenlaista eikä tarvitse edes ilmoittaa että ollaan asennettu.

    • 787878

      Maa on litteä koska valkoinen hetero mies on tallannut sen litteäksi sillä silloin kun oli dinosauruksia se oli vielä pyöreä mutta nyt kun on tullut valkoinen hetero mies se on tuhonnut kaiken sen takia myös ilmasto lämpenee

      • Anonyymi

        Silloin kun oli dinosauruksia se oli kovera, koska dinosaurukset painoivat niin paljon ja niitä oli runsaasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Silloin kun oli dinosauruksia se oli kovera, koska dinosaurukset painoivat niin paljon ja niitä oli runsaasti.

        Ei voi olla. Litteässä maassa ei ole painovoimaa. Ei ne mitään painaneet. Ne vain vähän syrjäytti niitä kevyempää liejua. Kyllä maa oli litteä ja suora kuin krammarilevy silloinkin. Dinosaurukset katosivat koska ne paniikissa juoksi maan reunan yli, hehe.

        Oikeastihan dinosauruksiakaan ei ole ollut olemassa. Sen tietää siitä että niistä ei puhuta raamatussa mitään. Raamatusta voi laskea Aatamin ja Eevan jälkeisten sukupolvien mukaan senkin, että maa on noin 8000-9000 vuotta vanha. Ei sen enempää.

        Näin sanoo litteän maan totuus. Nykyäänhän on muodikasta että on useampia rinnakkaisia vaihtoehtoisia totuuksia.

        "Oikeastihan dinosauruksiakaan ei ole ollut olemassa. Sen tietää siitä että niistä ei puhuta raamatussa mitään."

        Raamatussa puhutaan useassa kohdassa lohikäärmeistä mikä on sama-asia kuin dinosaurusten löydetyt luurangot. Tiede vain käyttää lohikäärmeiden jäänteistä nimitystä "dinosaurukset"

        "Aatamin ja Eevan jälkeisten sukupolvien mukaan senkin, että maa on noin 8000-9000 vuotta vanha. Ei sen enempää."

        Litteämaamme on noin 6000 vuotta vanha. Mitään tuntemaamme ei ole ollut olemassa ennen sitä.

      • Delphin kirjoitti:

        Oho.
        Maailma ja kaksi ihmistä siihen luotiin siis noin v 4000 eaa.
        Viisisataa vuotta myöhemmin v 3500 eaa paikkeilla oli historiallisia korkeakulttuureita ja suuria kaupunkimaisia yhteiskuntia ainakin Sumereilla, Egyptissä, Indus-virran laaksossa ja Kiinassa sekä Etelä- ja väliamerikassa.

        Tuntuu minusta optimistiselta lisääntymis- ja levittäytymisnopeudelta. Viisisataa vuotta ei ole kuin parikymmentä sukupolvea.

    • Hra 787878 on varmaankin oikeassa siinä että valkoinen heteromies on syyllinen aivan kaikkeen ja siten hänen on maksettava velkansa.
      Velanmaksua on jo aloitettu ja sen lopullisena ratkaisuna on heidän poistamisensa ihmiskunnasta.

    • Junkkari

      Tässä matkustajakoneen pilotti selventää kuinka Atlantin yli lennetään. Siinä ei ole satelliitteilla eikä GPS:llä mitään tekemistä:
      Pilotti myös paskat välittää coriolis- voimista:
      https://www.youtube.com/watch?v=rJEdonKY23E

      • Että matkustajakoneet eivät ole riippuvaisia satelliiteista tai GPS:stä, sekö mielestäsi todistaa, ettei satelliitteja ole olemassa?

        Vaikkei pilotti lentäsessään konetta käytäkään satelliitteja, niin koneiden tekniikka kyllä käyttää niitä. Kymmenet laitteet lähettävät lennon aikana automaattisesti dataa lentoyhtiölle ja laitevalmistajille, mm moottorien valvontadataa menee myös suoraan moottorien valmistajille.

    • aswwewww

      Kysymys: jos satelliiteja ei muka ole niin miksi Välimeren rannoilla TV-satelliittien antennit on suunnattu taivaalle, Ei kai niitä palloja kohti, nehän liikkuvat?

      • Littari

        Lautasantennit on suunnattu litteänmaan yläpuolella liikkuviin satelliitteihin jotka roikkuvat kiinni kaasupalloissa taivaankuvun tuntumassa.

      • Littari kirjoitti:

        Lautasantennit on suunnattu litteänmaan yläpuolella liikkuviin satelliitteihin jotka roikkuvat kiinni kaasupalloissa taivaankuvun tuntumassa.

        ...jotka vaeltaa tuulten mukana ympäriinsä.

        Itse asiassa taivaankupuun kiinni nousseet kaasupallot pyrkivät edelleen ylemmäs, joten ne kerääntyvät ennen pitkää kaikki taivaankuvun lakipisteesee yhdeksi ryppääksi. Narut sotkeutuvat satelliittien heiluessa tuulessa. Sellainen satelliittirypäs pitäisi olla paljainkin simin nähtävissä, niitähän on tuhansia. Luulisin, että niiden kolinan toisiaan vasten pitäisi voida myös kuulla koska taivaankupu toimii äänilinssinä, joka keskittää ja suuntaa äänet yhteen, siis taivaankuvun polttopisteeseen.

        Mutta lautasantennit ei silti ole suunnattu pohjoisnavan yläpuolelle vaan päiväntasaajan.
        Lautasantennit eivät myöskään liiku koko ajan ilmapallosatelliittien vaeltelun mukaan, ne on tukevilla teräskiinnikkeillä kiinni.

        Miten hra Littari selittää että satelliittilähetyksiä silti voidaan katsella?

    • ldjfkjg

      Kyllähän pannukakunkin päällä voidaan ympyrää pyöriä.

      • Ympyrää pyöriä voi kuulkaa vain, jos jokin voima pitää ympyrän muotoisella radalla.

        Voiko moukarinheittäjä pyörittää lekaa ilman vaijeria, voiko?

        No mikä vaijeri se liiteän maan yläpuolella kuulemma kiertäviä aurinkoa, kuuta, tähtiä ja satelliitteja sitten oikein pitää sillä ympyrän muotoisella radalla? Litteässä maassahan ei ole edes painovoimaa.

        Se hänelle nyt kertokaa, kun itse en mä voi.

      • hilloa.kans

        Koita. Paina ottas pannukakkuun ja pyöri pöydän ympäri.

    • Tämä aihe menee osasta keskustelijoita suoraan tunteisiin ja oikein hyvä niin.
      Väitteitä puolesta ja vastaan esitetään ja säilät säihkyvät ja kalahtelevat voimakkaasti. Voittajapuolta taistelun tiimellykseltä en vielä näe.

      Heitän pienen kysymyksen:
      - miksi varsin kalliita merikaapeleita vedetään kiihtyvällä tahdilla jos ilmaista tiedonsiirtoa on saatavilla jo olemassa olevilla satelliiteilla?
      Tässä esitellään maailman merien tiedonsiirtokaapelointia, herättääkö tämä lainkaan ajatuksia?
      https://www.youtube.com/watch?v=9rlUPWpLWOw

      • No se on sekä raha- käyttötapa- että kapasiteettikysymys. Kaapeli ja varsinkin valokaapeli on kertainvestointi ja vaatii vain perinteistä tekniikkaa, jatkossa lähes huoltovapaa. Käyttöikä on käytännössä rajaton joten investoinnin takaisinmaksuaika on pitkä ja lyhennyserät siis pienet. Kaapelin kapasiteettia ei tarvitse jakaa etukäteen nimetyille käyttäjille, sitä voi käyttää kuka hyvänsä tarpeen vaatiessa.

        Mikään tässä maaimassa ei ole ilmaista paitsi köyhyys. Satelliitti ei ole ollenkaan ilmainen, sen saaminen kiertoradalleen maksaa parasta ohramallasta ja sen maksavat käyttäjät. Siinä on käytettävissä vain rajallinen kaistaleveys, joka on jaettava ja nimikoitava osallistujille - eli se "tulee täyteen"; mukana on vain ne toimijat, joille on annettu oma taajuus. Sitä pitää huoltaa jatkuvasti, tehdä ratakorjauksia jne ja sen tekniikka kehittyy vinhaa vauhtia, joten standarditkin muuttuvat pikku hiljaa ja siksikin sen käyttöikä on sangen rajallinen ja koko matolaatikko on uusittava 5-15 vuoden kuluttua. Isompaa vikaa ei voi korjata kuten kaapeleita voi paikata. Lyhennyserät ovat suuret. Satelliitin käyttö maksaa paaaaaljon enemmän kuin kaapelin.

        Satelliittia käytetään sellaisen tiedon siirtoon, jonka vastaanottomahdollisuus halutaan kaikkialle infrastruktuurista riippumatta. Kaapeleita voi hyödyntää vain sellainen, joka on kiinteän kaapeliverkon piirissä. Saharan keitaalla ei ole piuhaa mutta satelliitin kautta voi soittaa kaljakuskin paikalle(Inmarsat).

        Kaapeleiden rakentaminen ei ole mikään todiste satelliittien olemassaoloa vastaan.

      • ota.selvää.asiasta

        Kysyt ihan tosissasi tuota?

        Geostaattinen satelliitti on 36000 kilometrin päässä; bitti sinne matkaa siis 72000 kilometriä.

        Paljonko on latenssi? Mites nettipeli toimisi tuollaisella latenssilla?

        Kuidun latenssi on kertaluokkia pienempi.

        Kuidussa saadaan bitti pilpettämään useampia kertaluokkia nopeammin kuin langattomasti; nopeat langattomat on vain lyhyillä matkoilla, Maan ja geostaattisen satelliitin väliin ei voi laittaa vahvistinta takaamaan että signaali menee päämääräänsä luotettavasti, kuituu niitä voidaan laittaa halutun välimatkan välein; ja niitä toistimia voidaan myös huoltaa triviaalisti.

        Satelliitit tulevat joskus tulevaisuudessa kenties riittävän toimivaksi systeemiksi kun niillä pystytään täyttämään LEO rata muutaman sadan kilometrin korkeudessa. Mutta tuolla korkeudella tarvitaan suuri joukko satelliitteja, ja yhden käyttäjän yhteys pitää pystyä saumattomasti siirtämään satelliitilta toiselle jne.

        Suurella LEO satelliittijoukolla yksittäisen satelliitin toimintahäiriö ei vaikuta juurikaan lopputulokseen.

        En jaksa selittää enempää, tutustu asiaa ihan itse.

      • Anonyymi

        Turhaan yritätte selittää samaa asiaa vihtorille kymmenettä kertaa. Joko sillä ei ole kaikki muumit laaksossa, tai ei vaan suostu ymmärtämään.

    • Anonyymi

      Kuinka korkealla taivaan kupu on? Veikkaisin noin 17 km. Alle 20 km kuitenkin.
      Ja toinen kysymys: kuinka paksu on tämä "pannukakkumme" maa, jolla asumme on? Veikkaan, että ainakin 10 km.

      • Anonyymi

        Veikkauksen sijaan suosittelen pelaamaan Lottoa; siinä voi voittaa enemmän.

        --
        veikkaa ja häviä

      • Anonyymi

        "Kuinka korkealla taivaan kupu on? Veikkaisin noin 17 km."

        17 km ei riitä. Ei sitten millään.

        Baumgartnerin hyppy suoritettiin noin 39 km:n korkeudelta, stratosfääristä, ja maapallo näytti sieltäpäin TOSI PYÖREÄLTÄ. Tässä todiste maapallon pyöreydestä hypyn aikana:
        http://murduson.e-monsite.com/medias/album/le-mur-du-son-en-chute-libre-283672.jpg

        Tuo valokuva ei voi olla huijausta, koska kapselin sisältäkin katsottuna horisontti näyttää olevan varsin kaareva, ellei jopa vieläkin enemmän kaaressa, mikä sekin todistaa maapallosta:
        https://proxy.duckduckgo.com/iu/?u=https://i.ytimg.com/vi/exQKXcTe5Zg/maxresdefault.jpg&f=1

        Nasa ei voi valehdella meille, koska valokuvia eikä videoita voi manipuloida edes kalansilmä linsseillä. Se on täydellinen mahdottomuus. Sitä paitsi... kun viimeeksi olin uimassa meressä näytti veden horisonttiviiva tosi kaarevalta.

        :)

    • Anonyymi

      Taivaan kupolin lakikorkeus on lähes 30 kilometriä. Sieltä se aurinko ja kuu paistavat.

      • Anonyymi

        Jos Aurinko on noin matalalla niin se ei näillä leveysasteilla juuri horisontista erotu edes kesällä.

    • Anonyymi

      haluan litteään maahan

      stalkattu

    • Yhä huomiotaherättävämpiä juttuja täytyy keksiä, jotta luulo avaruuden ja satelliittien olemassolosta pysyisi yllä. HS nimittäin kertoo, että eräs astronautti on avaruusasemalla syyllistynyt peräti rikokseen. Se lienee ensimmäinen laatuaan. Uutisoivat kuin muina miehinä. Kuka voi vielä epäillä, kun tällaistakin avaruudessa tapahtuu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7907
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1734
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      60
      1006
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      190
      928
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe