Suhteellisuusteoriaa ei tarvita, sillä valonnopeus on ääretön. Siten v/c on nolla kaikilla reaalisilla nopeuksilla v, suhteellisuusteoria sievenee triviaaliyhtälöihin:
m=m0
l=l0
t=t'
Älä välitä suhteellisuusteoriasta
31
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitat vasten parempaa tietoasi. Olen itsekin mitannut valon nopeuden opiskeluaikoinani labratyönä pyörivää peiliä ja laseria käyttäen ja tiedän siksi että se ei ole ääretön vaan oman mittaukseni mukaan muistaakseni 310000 - 20000 km/s. Ei ollut mikään tarkkuusmittaus mutta aivan riittävä osoittaakseen että valon nopeus ei ole ääretön. Kun peilin pyörimisnopeutta nosti niin laserin takaisin peilistä heijastunut täplä varjostimella siirtyi valon kulkuaikaviiveen vuoksi.
Esimerkiksi siirtolinja-analysaattorien toiminta ja pulssitutkien etäisyyden mittaus perustuu valonnopeuden rajallisuuteen. Aloittaja on tuhnauttanut saman aivopierun lukuisia kertoja, joten hän taitaa olla kaikkien järjellisten perusteiden saavuttamattomissa.
- Anonyymi
jonkin verran luettuani keskusteluja tästä niin totesin että thoyssa on trolli
Näin sanoo Yahoo:
We did not find results for: siirtolinja-analysaattori.
Try the suggestions below or type a new query above.
Suggestions:
Check your spelling.
Try more general words.
Try different words that mean the same thing.
Try asking a question on Yahoo Answers- Anonyymi
Seuraavassa esimerkki härpäkkeestä, jota Agno tod. näk. tarkoitti.
http://rxtx.fi/mittalaitteet/antanalysaattorit/rigexpert-aa-1000-analysaattori - Anonyymi
Tää on vähän redundanttia, mutta "siirtolinja" on englanniksi "transmission line".
https://en.wikipedia.org/wiki/Transmission_line - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavassa esimerkki härpäkkeestä, jota Agno tod. näk. tarkoitti.
http://rxtx.fi/mittalaitteet/antanalysaattorit/rigexpert-aa-1000-analysaattorien henkilökohtaisesti usko että tuolla härpäkkeellä mitataan valon nopeutta.ei mahdu riittävästi teknologiaa tohon laitteeseen ja taitaa olla vapaalla kädellä pideltävä laite joten käsi jo vapisee girurgillakin sen verran ettei mittaus tulos olisi edes suuntaa antava.mutta joo olen samaa mieltä ettei valon nopeus ole ääretön koska kaukaisten galaksien valon punasiirtymää olisi hankala ellei mahdoton havaita jos se fotoni olis jo äärettömän matkan päässä,joka lähti 13,4 miljardia vuotta sitten.
ps.en kyllä usko higsin hiukkaseenkaan ku nykytieteen mukaan se antaa fotonille massan ja jos fotonilla ei olis massaa/higsin hiukkasta kyljessä sen nopeus olis ääretön jos se ei ole massallinen hiukkanen
- Anonyymi
Valon nopeus ei ole ääretön. Sen voi mitata ja tulokseksi tulee 300000 km/s paikkeilla riippuen vähän mittalaitteiden tarkkuudesta. Iso nopeushan se kyllä on moneen muuhun verratuna mutta häviävän pieni kumminkin äärettömään verratuna, Ei sinun ehdottamaasi "ylöspäin pyöristystä" millään voi tehdä.
- Anonyymi
Ei pidä uskoa kaikkea.
Oletteko koskaan ajatelleet, että tiedemies voi valehdella saadakseen apurahoja tai novellin?
- Anonyymi
thoyssa kirjoitti:
Oletteko koskaan ajatelleet, että tiedemies voi valehdella saadakseen apurahoja tai novellin?
Oletko koskaan törmännyt mittalaitteisiin, joiden toiminta perustuu valonnopeuden tarkkaan tuntemiseen? Minä olen käyttänyt sellaisia ihan rutiinin omaisesti.
Valonnopeus on rajallinen ja samalla suurin mahdollinen signaalinopeus. Väitteesi on täyttä hömppää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan törmännyt mittalaitteisiin, joiden toiminta perustuu valonnopeuden tarkkaan tuntemiseen? Minä olen käyttänyt sellaisia ihan rutiinin omaisesti.
Valonnopeus on rajallinen ja samalla suurin mahdollinen signaalinopeus. Väitteesi on täyttä hömppää.Katso mitä tuo on muissa keskusteluissa kirjoittanut. Sille vastaaminen on hyödytöntä.
- Anonyymi
Joo no toki moni pärjääkin arkielämässään ihan Newtonin kaavoilla, paitsi nuo siirtolinjan mittaajat ja gps-insinöörit sun muut.
- Anonyymi
Aika harva tarvitsee arkielämässään edes Newtonin kaavoja tai neliöjuurta kosinista puhumattakaan. Siitä tulee joillekin sellainen maalaisjärkiharha eli kuvittelevat että kaikki kertolaskua monimutkaisempi on turhaa ja tarpeetonta muuallakin kuin vain heidän omassa pienessä maailmassaan.
GPS määrittää kahden lähimmän GSM-tukiaseman suunnan ja laskee sijainnin siitä. Ei se käytä satelliitejä eikä suhteellisuusteoriaa.
- Anonyymi
thoyssa kirjoitti:
GPS määrittää kahden lähimmän GSM-tukiaseman suunnan ja laskee sijainnin siitä. Ei se käytä satelliitejä eikä suhteellisuusteoriaa.
Roskaa. GPS:llä ei ole GSM tukiasemien kanssa mitään tekemistä. Se perustuu sateliitteihin, joiden aikamäärittelyssä on huomioitava suhteellisuusteoreettiset korjaukset. GPS toimii vallan mainiosti sielläkin, missä GSM kenttää ei enää ole.
Asut varmaan myös litteässä maassa. - Anonyymi
thoyssa kirjoitti:
GPS määrittää kahden lähimmän GSM-tukiaseman suunnan ja laskee sijainnin siitä. Ei se käytä satelliitejä eikä suhteellisuusteoriaa.
Pieni lisäys.
Näytä minulle rannekelloon rakennettava suunta-antenni, joka mittaa lähetteen suunnan asteen osien tarkkuudella. Täysin mahdotonta.
Lisäksi kaikki suunta-antennit perustuvat lähetteen (tai vastaanotetun signaalin) vaihe-eroihin. Vaihe-erot taas johtuvat signaalin etenemisnopeuden rajallisuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskaa. GPS:llä ei ole GSM tukiasemien kanssa mitään tekemistä. Se perustuu sateliitteihin, joiden aikamäärittelyssä on huomioitava suhteellisuusteoreettiset korjaukset. GPS toimii vallan mainiosti sielläkin, missä GSM kenttää ei enää ole.
Asut varmaan myös litteässä maassa.Ajattele nyt itse. Käytä aivojasi. Onko tuo uskottavaa? "Maapalloa kiertää satelliitejä, joidenka signaalin GPS havaitsee ja mittaa viiveen?"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele nyt itse. Käytä aivojasi. Onko tuo uskottavaa? "Maapalloa kiertää satelliitejä, joidenka signaalin GPS havaitsee ja mittaa viiveen?"
Onko uskottavaa, että maapalloa kiertää sateliitteja?
On. Niitä on kiertänyt siellä paljon.
Havaitseeko GPS vastaanotin avaruudesta tulevan GPS signaalin?
Kyllä havaitsee. Gigahertsitaajuudelle on helppo rakentaa erittäin pienikokoisia antenneja ja radioyhteys tuolla välimatkalla on selvää pässinlihaa.
Onko radiolähetteen viiveen mittaaminen mahdollista?
Kyllä on ja vieläpä erittäin helposti. Ja kun verrataan neljän lähetteen (minimissään) pieniä aika-eroja, ei kellon oskillaattorin tarvitse olla edes erityisen tarkka.
Onko sinulla muuta kysyttävää? - Anonyymi

Onko sinulla muuta kysyttävää?Paljonko on tosiaurinkoaika asuinpaikkakunnallasi klo 13:47:28?
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko on tosiaurinkoaika asuinpaikkakunnallasi klo 13:47:28?
Nyt kun on kesäaika, puolipäivä on n klo 13.30. Ja 13.47 on vähän myöhemmin.
Einsteinkin tajusi tämän jo 100 vuotta sitten. Hän tajusi että aika hidastuu nollaan jos kulkee valon nopeudella, ja koska valo kulkee aina valon nopeudella, se kulkee äärettömän nopeasti, koska sillä ei kulu mitään aikaa kun se menee esimerkiksi miljardi valovuotta eteenpäin.
- Anonyymi
Taas väärin. Suhteellisuusteorian mukaan ajan pysähtyessä myös matkat ovat kutistuneet nollaan, joten järjellistä määritelmää nopeudelle ei ole.
Sen sijaan valonnopeus on vakio kaikissa inertiakoordinaatistoissa ja samalla se on myös suurin mahdollinen signaalinopeus. Anonyymi kirjoitti:
Taas väärin. Suhteellisuusteorian mukaan ajan pysähtyessä myös matkat ovat kutistuneet nollaan, joten järjellistä määritelmää nopeudelle ei ole.
Sen sijaan valonnopeus on vakio kaikissa inertiakoordinaatistoissa ja samalla se on myös suurin mahdollinen signaalinopeus.Einstein oli paska homo. Hänet takiaan juutalaiset tapettiin.
Anonyymi kirjoitti:
Taas väärin. Suhteellisuusteorian mukaan ajan pysähtyessä myös matkat ovat kutistuneet nollaan, joten järjellistä määritelmää nopeudelle ei ole.
Sen sijaan valonnopeus on vakio kaikissa inertiakoordinaatistoissa ja samalla se on myös suurin mahdollinen signaalinopeus.Höh. Sitähän se ääretön ja järjetön nopeus tarkoittaa, että matkat kutistuu nollaan.
- Anonyymi
Unohdit nyt ajan. Myös aika on suhteellinen, kuten avaruus. Kaikissa kohdin avaruutta ei siis ole sama aika, vaan sekin kaareutuu kuten avaruus. Mustan aukon painovoimamontussa aika on pysähtynyt.
- Anonyymi
thoyssa kirjoitti:
Pers'aukkos on musta aukko.
Parempi sekin kuin korvien välissä, kuten sinulla.
- Anonyymi
Miksi aloittajan merkittävän havainnon jälkeenkin väitetään esim. että maapallolta käsin me näemme auringon sijainnin sellaisena kuin se oli noin kahdeksan minuuttia sitten? Jotain viivettähän tähän täytyy sisältyä...
- Anonyymi
Valo on perillä Maassa samalla hhetkellä kun se lähtee Auringosta. Valonnopeus on 150 milj. km /0= ääretön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.3622080Machokultti vai tasa-arvoa
Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen4961940- 891682
- 2581159
- 51092
- 491069
Alkavan syksyn galluppi..
Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2133900- 46897
Vetoomus tietyille Miehille
Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke176892Kuinka paljon
Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.50871