Onko muita Kristittyjä kauppoja Suomessa paitsi Halpahalli?

Me voimme äänestää vaaleissa vain 0-2 kertaa vuodessa, mutta lompakolla voi äänestää vaikka joka päivä, tukemalla niitä joiden puolella me ollaan.

15

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolla Kainuussa, Kuhmon Iivantiirassa oli tässä aikoinaan pieni kyläkauppa, jonka omistaja tuli uskoon. Ja siihen loppui kaupassa tupakan ja oluen myynti.

      Kauppias poltti norttia ennen uskoontuloaan, ja kun tuli uskoon, niin sanoi, että nortin poltto uskoontulon jälkeen tuntui kuin olisi pumpulia vetäny keuhkoon.

    • Vaikka Mäntässä olisikin Halpahalli, alkoholijuomat joutuisin silti ostamaan muualta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olihan se Hesburgerin omistaja ainakin joskus jossain uskossa, mutta kuka näistä tietää onko harhaoppiuskossa vai oikeassa uskossa.

    • Anonyymi

      En äänestä kristittyä, vaan asiantuntevaa ihmistä. Enkä tue kauppiaita, vaan ostan mieleisiäni ja tarvitsemiani tuotteita.

    • Anonyymi

      Halpahallin lisäksi täällä pääkaupunkiseudulla on myöskin Kristittyjen Viinakauppa.

      • Anonyymi

        Toimiiko se vielä Kurvissa? Myydään mersun takakontista suoraan asiakkaalle? Myyjänä Kakolan raamattukoulun tuplaten läpikäynyt Karjalan evakko. 🦈!


    • Anonyymi

      Kristityt on kutsutta "maailmalle valkeudeksii ja maallle suolaksi" / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kuniaksi riittävällä tavalla ÄÄNTÄ pitäviksi, eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, ei salaisesti / pimeästi pimeyden puolta edustavien puolueiden ehdokkaita ehdoitta EPÄ oikuden mukaisen demokratia uskonnon mukaisesti äänesteleviksi.

      Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi muistuttaen ja valistaen.

      Asiasta asiallisesti ja rakentavasti kesksutelu mahdollisuus, ilman mainosten ym. epäasillisuuksien häirintää tuolla... http://www.suomenkristityt.foorumimme.com

    • Anonyymi

      Kärkkäinen, Savenmaa - lestavyöhykkeeltä.
      Kärkkäisellä ei ole ölvöä toisin kun Tokmannissa, toisaalta Kärkkäisella on ihan kunnontavaraa verrattuna vaikka Tokmanniin.

      • En tiiä mikä on ölvö, mutta kiitos vastauksesta, löysin nyt ihan kokonaisen listan lestadiolaisten liikkeistä kun googlasin Savenmaa lestadiolaisuus:

        - kärkkäinen
        - erätukku
        - topi keittiöt
        - rustholli
        - Minna Immonen
        - tiivi(-ikkunat)
        - lumon
        - mammuttihirsi
        - puustelli
        - kastelli
        - jukkatalo
        - remontti-alexi
        - muurame
        - prima
        - jettatalo
        - JT talo
        - rosendahl
        - pihla
        - ultimate market
        - tarjoustalo
        - barona
        - design-talo
        - kannustalo
        - nykykoti
        -24house
        -Rustholli
        -myllymäki
        -savenmaa
        -Ouluntaksi
        -remonttipartio
        -remonttialex


      • Anonyymi

        "En tiiä mikä on ölvö" Minäpä tiijän se on olut - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olut ja kalja ovat eri juomia vaikka olutta on joillakin tapana nimittää kaljaksi.
        Kärkkäinen parantanut sorttimettia ja myös hinnat ovat kohillaan. Jos tämä "usko" otettaisi ihan pilkulleen J Kärkkäiseltä jäisi joukko tuotteita pois, mutta se olisikin jo todellista lahkolaisuutta. No oluen ystävänä en ollutta kaipaa Kärkkäiseltä, eihän sitä myy; PUUILO, MOTONET, BILTEMA eikä STARKKIKAAN.


      • Anonyymi

        Kärkkäinen tukee antisemitismiä.


      • Anonyymi

        Oletko kysynyt sitä Juha Kärkkäiseltä ? Meissä kaikissa asuu "pikku-hitler" eikä noita koukkunenien touhuja aina ymmärrä. Kuten tiedämme iso osa suomalaismediaa on juutalaistaustaisten hallinnassa, siksipä siitä nousee heti haloo jos asiasta julkisesti kirjoitetaan.


    • Anonyymi

      Kärkkäisellä on ollut isoja ongelmia esivallan kanssa. Kristityn tulisi elää lakien ja asetusten mukaan, ja jos lipsuu, tehdä parannus asiassa, eikä uusia hulluuksiaan.

      • Anonyymi

        Kärkkäisellä ei ollut ongelmia. J Kärkkäinen antoi lehtensä vieraskirjoittalle liian vapaat kädet kirjoittaa salaliitoista joiden takana on juutalaiset - sekös Hesaria närästi. Nämä samat salaliittojutut olivat velloneet netissä jo hyvän aikaa ennen Kärkkäisen lehden kirjoittelua. Toisaalta ilmeisesti myös liikkeen kilpailijat löivät löylyä lissää, mutta huonoin tuloksin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      362
      2080
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      496
      1940
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      89
      1682
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      258
      1159
    5. Kuljetusliike j maito

      Kännissä ojaan vuosien kännissä ajelu päättyi ulosajuun
      Suomussalmi
      5
      1092
    6. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      49
      1069
    7. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      133
      900
    8. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      46
      897
    9. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      176
      892
    10. Kuinka paljon

      Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.
      Ikävä
      50
      871
    Aihe