Yhdysvaltain aseteollisuus on mahtava vaikuttaja.
Sen on saatava "parasta ennen" aseet kierrätykseen.
Huomattava määrä vanhenevaa aseistusta saadaan tuhottua Iranin vastaisessa sodassa.
Hankaluutena tässä on että kaikesta provokaatiosta huolimatta Iran ei ole osoittanut suurta innostusta rikkoa rauhaa.
Muut lähidän maat ovat raunioina.
Yhdysvaltain vakio menettelytapoina ovat lietsoa erimielisyyksia kansakunnan sisällä, ja paisutella pienistäkin erimielisyyksistä sisällissota uutisia.
Toinen selkeästi havaittava keino on levittää valeuutisia.
USA on suurin disinformaation lähde maailmassa. Yhdysvallat on perustanut suomeen disinformaatiokeskuksen, jonka tarkoitus on mustamaalat Venäjää ja muokata kansan mielipide Venäjä vastaiseksi
Muut lähidän maat ovat raunioina.
Warmonger USA
4
<50
Vastaukset
USA on maailman paras/menestynein maa ja englantilaiset on maailman parhaita maailmanvalloittajia. Se on kyllä totta että englantilaiset/USAlaiset on aiheuttanu aika paljon tuhoa myös maailmassa, mutta pääasia että ne on valloittanu eniten maata. Se joka valloittaa eniten maata maapallolla voittaa elämän ja evoluution kilpailun.
- Anonyymi
Tapa enemmän olet parempi.
Natsitkin oli aika hyviä, ja Stalin ja Mao
- Anonyymi
Fakta on, että maailman historiassa eniten voitettuja taisteluja on Ranskalla.
- Anonyymi
Ja tämä siis todistaa Trexin kommentit taas toistietoisiksi.
Ranska ei suinkaan ole mikään maailman napa; osaavat ehkä tehdä punaviiniä, skumppaa, konjakkia, leipää ja juustoa.
Muu siitä maasta onkin sitten aivan paskaa.
Trexin kommentti Englantilaisista on mielenkiintoinen, Amerikan Ihmevallat kun on Englannin entinen siirtomaa. Vaikka valtiossa onkin siis selvästi enemmän sakkia nykyisin muualta kuin Englannista, voisi tavallaan johtaa siis tuon perusteella jos Amerikka on maailman napa että se onkin Englanti, koska ilman Englantia ei olisi nykyistä Amerikkaa. Olisi Espanjan ja Ranskan sekoittama Pohjois-Amerikka; eli siellä olisi vain Meksiko ja Kanada.
Jossain rinnakkaisuniversumeissa lienee siis paikka jossa näin on käynyt.
Kaikillehan kuitenkin on itsestään selvää että Amerikan Warmongering on osittain yksipuoleista jos tutustutaan valtion viimeisten vuosikymmenten historiaan.
Ainoastaan toinen valtion valtapuolueista on joutunut valtansa pönkittämiseen käyttämän sotia. Demarit ei ole siellä hetkeen sotaa aloittaneet, ovat vain päässeet siivoamaan jälkiä.
Siitä huolimatta että mielellään menevät sotaan veteraanien asiat on päin vittua; eivät siis oikeasti kunnioita millään tasolla sotasankareitaan. Presidentiksi valittu draft-dodgeri on tästä vain malliesimerkki.
Sota Iranin kanssa pitää saada jotta kansa unohtaa jättää valitsematta Trumpin toiselle presidenttikaudelle.
Aina voi toivoa että tällä kertaa se osuu omaan nilkkaan, ja menee eeppisesti vituiksi kuten Trumpin sekoilut normaalisti.
En muuten usko että sota lähtee pelkästään öljytankkeria kiusaamalla; ylilyöty 9/11 toisinto on tulossa ennen vuoden loppua.
Sipsit ja Kolat tanaan. Ja muistakaa laittaa kaikki nauhoittavat välineet päälle jotta saadaan taatusti talteen live-lähetykset jälkitarkastelua varten. Nyt kun jokaisella on älylaite jolla saa vähintään HD tason kuvaa materiaalia on tulossa massiivisia määriä sosiaalimedian täydeltä.
Liittyiskö muuten tää sosiaalimedian streaming kohu juuri tähän; jotta miljoona ei live-streamaa todellisuutta live-streaming pitää suitsia. Vai onko sota normaalimediaa osa suunnitelmaa millä tuhannet fake-videot sosiaalimedian kautta pitää saada uskottavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit284923Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3063703TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362780Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372709- 1452230
- 552016
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221900Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91594Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s41514Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261468