Olkoon kyse tästä palstasta ja näistä keskusteluista tai historian kirjoista tai poliitikkojen jorinoista niin Neuvostoliiton suurena syntinä Suomea kohtaan mainitaan aina Talvisota, ei koskaan Jatkosotaa vaikka se oli reilusti yli kaksi kertaa verisempi sota.
Miksi näin ? Olisiko vastaus se, että N-liiton hyökkäys Jatkosodan syynä ei ole vähääkään uskottava kun lapsikin tietää miten Suomi hyökkäsi heinäkuussa -41. Puna-armeija ei tunkenut missään rajan yli. Lisäksi puheet Suur-Suomesta ja miekkavalahöpinä kertovat jokaiselle täysijärkiselle miksi sota alkoi -41. Siksi sitä olisi vaikeaa eli mahdotonta esitellä N-liiton rikoksena. Vaikenemisella tunnustetaan samalla Suomi hyökkääjäksi ja sodan aloittajaksi.
Jatkosodasta vaietaan häveliäästi
33
50
Vastaukset
- Anonyymi
Stalin oli määrännyt 1939 Suomen miehitettäväksi ja maamme itsenäisyyden lakkautettavaksi, eikä edes puna-armeijan epäonnistuminen annetussa tehtävässä ja maaliskuun -40 Moskovan rauhansopimus muuttanut hänen päämääräänsä muuksi.
Kesäkuun lopussa Molotov kertoi Liettuan ulkoministeri Vincas Kreve-Mickeviciukselle, että "Baltian kansat, "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."
https://yle.fi/uutiset/3-5784861
Marraskuussa 1940 tekemällään Berliinin vierailulla Molotov vaati Hitleriä pitämään elokuussa 1939 solmimansa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen kaikki kohdat, myös Suomea koskevat, mikä olisi tarkoittanut Suomen miehitystä ja pakkoliittämistä osaksi Neuvostoliittoa, kuten oli aiemmin kesällä tehty Virolle, Latvialle ja Liettualle, joille oli Kremlistä tehty tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.
Tämä oli se perussyy Suomen osallistumiseksi sotaan Saksan rinnalla.- Anonyymi
Oli perustelut sitten ihan mitä tahansa niin sinäkin näköjään tunnustat, että sodan aloitti Suomi. Tosin unohdit perusteluista vimman tehdä Suur-Suomi ja Mannerheimin miekkavalan. Noita syitä mitä sinä luettelet ei Mannerheim ainkaan maininnut sodan syinä.
- Anonyymi
Sotatoimet aloitti Suomen kohdalla ensinnä Neuvostoliitto, joka kohdisti tykkitulta Suomen alueelle ja pommitti Suomen lentokenttiä ja satamia aamusta 22.6.1941.
VASTA kolmen päivän perästä Suomi katsoi olevansa sodassa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli perustelut sitten ihan mitä tahansa niin sinäkin näköjään tunnustat, että sodan aloitti Suomi. Tosin unohdit perusteluista vimman tehdä Suur-Suomi ja Mannerheimin miekkavalan. Noita syitä mitä sinä luettelet ei Mannerheim ainkaan maininnut sodan syinä.
"Oli perustelut sitten ihan mitä tahansa niin sinäkin näköjään tunnustat, että sodan aloitti Suomi."
Eli perustelut olivat ne, että Neuvostoliitto oli hyökännyt aiemmin Suomeen, tarkoituksenaan miehittää maamme ja alistaa se oman kommunismidiktatuurinsa alle, eikä Stalin ollut edes maaliskuussa 1940 solmitun rauhansopimuksen jälkeenkään muuttanut suunnitelmiaan.
Missähän kohtaa minä tulinkaan maininneeksi Suomen aloittaneen sodan?
Taisit tulla lasketelleeksi luikuria, kuten teillä tiltuilla tapana on ; P
"Noita syitä mitä sinä luettelet ei Mannerheim ainkaan maininnut sodan syinä."
Mannerheim oli armeijan ylipäällikkö Neuvostoliiton hyökätessä, kun taas tasavallan presidentti Risto Ryti oli valtiojohtaja.
Jos et liene aiemmin joutanut tutustumaan Rytin puheeseen, nyt lienee siihen vallan hyvä syy.
Ryti sanoi puheessaan näin:
"Neuvostoliiton uusi hyökkäys Suomeen on ikäänkuin päätepiste politiikalle, jota se on Moskovan rauhanteosta lähtien harjoittanut ja jonka tarkoituksena on ollut maamme itsenäisyyden tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/presidentti-rytin-puhe-jatkosodan-alussa - Anonyymi

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/presidentti-rytin-puhe-jatkosodan-alussaNo ei Ryti tietenkään nimeä Suomea hyökkääjäksi koska on itse sodan aloittajia. Siksi on äärilapsellista hakea hänet kiistaan ikäänkuin puolueettomaksi todistajaksi. Sotatoimethan aloitti Suomi merimiinojen laskemisella sekä olemalla aktiivinen toimija Saksan aloittamissa N-liiton pommituksissa. Näistä vaan ei suuri kansa tiennyt, oli siis helppoa väittää N-liiton aloittaneen kaiken ihan vaan pahuuttaan.
Miksi N-liitto olisi aloittanut Saksan hyökättyä sodan vielä Suomeakin vastaan ja halunnut sitoa tänne turhiin taisteluihin satoja tuhansia miehiään kun jokaiselle sotilaalle oli järkevämpää tekemistä Saksan rintamalla ? Eihän N-liitto hyökännyt muihinkaan naapurimaihinsa.
-----Mannerheim oli armeijan ylipäällikkö Neuvostoliiton hyökätessä, kun taas tasavallan presidentti Risto Ryti oli valtiojohtaja----
Miekantuppipäiväkäskyssään Mannerheim kyllä antaa ymmärtää, että hänelläkin on merkittävä rooli sodasta ja rauhasta päätettäessä. Niinkuin varmasti olikin, ei ollut pelkkä valtiojohdon käskyläinen vaan yksi päättäjistä.
Mutta avauksen pointtia Talvi- ja Jatkosodan esilletuonnista et kyennyt kumoamaan etkä tosin yrittänytkään, niin selvä asia se on. Anonyymi kirjoitti:
No ei Ryti tietenkään nimeä Suomea hyökkääjäksi koska on itse sodan aloittajia. Siksi on äärilapsellista hakea hänet kiistaan ikäänkuin puolueettomaksi todistajaksi. Sotatoimethan aloitti Suomi merimiinojen laskemisella sekä olemalla aktiivinen toimija Saksan aloittamissa N-liiton pommituksissa. Näistä vaan ei suuri kansa tiennyt, oli siis helppoa väittää N-liiton aloittaneen kaiken ihan vaan pahuuttaan.
Miksi N-liitto olisi aloittanut Saksan hyökättyä sodan vielä Suomeakin vastaan ja halunnut sitoa tänne turhiin taisteluihin satoja tuhansia miehiään kun jokaiselle sotilaalle oli järkevämpää tekemistä Saksan rintamalla ? Eihän N-liitto hyökännyt muihinkaan naapurimaihinsa.
-----Mannerheim oli armeijan ylipäällikkö Neuvostoliiton hyökätessä, kun taas tasavallan presidentti Risto Ryti oli valtiojohtaja----
Miekantuppipäiväkäskyssään Mannerheim kyllä antaa ymmärtää, että hänelläkin on merkittävä rooli sodasta ja rauhasta päätettäessä. Niinkuin varmasti olikin, ei ollut pelkkä valtiojohdon käskyläinen vaan yksi päättäjistä.
Mutta avauksen pointtia Talvi- ja Jatkosodan esilletuonnista et kyennyt kumoamaan etkä tosin yrittänytkään, niin selvä asia se on.Sotatoimen aloitti NL joka on kiistaton tosiasia, sen tietävät tuhannet ihmiset jotka sen muistavat, Täällä kirjoittelevat sellaiset jotka eivät olleet silloin vielä synyneetkään
- Anonyymi
1ikäloppu kirjoitti:
Sotatoimen aloitti NL joka on kiistaton tosiasia, sen tietävät tuhannet ihmiset jotka sen muistavat, Täällä kirjoittelevat sellaiset jotka eivät olleet silloin vielä synyneetkään
Sinäkö olit silloin jo syntynyt ja sen muistat omakohtaisesti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei Ryti tietenkään nimeä Suomea hyökkääjäksi koska on itse sodan aloittajia. Siksi on äärilapsellista hakea hänet kiistaan ikäänkuin puolueettomaksi todistajaksi. Sotatoimethan aloitti Suomi merimiinojen laskemisella sekä olemalla aktiivinen toimija Saksan aloittamissa N-liiton pommituksissa. Näistä vaan ei suuri kansa tiennyt, oli siis helppoa väittää N-liiton aloittaneen kaiken ihan vaan pahuuttaan.
Miksi N-liitto olisi aloittanut Saksan hyökättyä sodan vielä Suomeakin vastaan ja halunnut sitoa tänne turhiin taisteluihin satoja tuhansia miehiään kun jokaiselle sotilaalle oli järkevämpää tekemistä Saksan rintamalla ? Eihän N-liitto hyökännyt muihinkaan naapurimaihinsa.
-----Mannerheim oli armeijan ylipäällikkö Neuvostoliiton hyökätessä, kun taas tasavallan presidentti Risto Ryti oli valtiojohtaja----
Miekantuppipäiväkäskyssään Mannerheim kyllä antaa ymmärtää, että hänelläkin on merkittävä rooli sodasta ja rauhasta päätettäessä. Niinkuin varmasti olikin, ei ollut pelkkä valtiojohdon käskyläinen vaan yksi päättäjistä.
Mutta avauksen pointtia Talvi- ja Jatkosodan esilletuonnista et kyennyt kumoamaan etkä tosin yrittänytkään, niin selvä asia se on.”Mutta avauksen pointtia Talvi- ja Jatkosodan esilletuonnista et kyennyt kumoamaan etkä tosin yrittänytkään, niin selvä asia se on.”
Ei mitenkään selvä asia ja Tarkkispoika on avannut aiheesta keskusteluja ja aina poistunut hävinneenä palstalta!
Vai suomi aloitti pommitukset 1941, Tarkistappas tietosi ja kysymyksessähän oli aselepo ei rauha
- Anonyymi
1941 kesällä oli rauha, ei aselepo. Voimassa oli Moskovan rauhansopimus, solmittu 12.3.40. Miksi tänne palstalle tule höpisemään kun et edes perusasioita tiedä etkä tunne?
Suomi oli mukana pommituksissa eli ei mikään puolueeton maa. - Anonyymi
Suomi EI OLLUT mukana pommituksissa eikä osallistunut niihin!
Saksalaisia koneita toki laskeutui Suomen kentille, mutta samanlaisen rikkomuksen teki Neuvostoliitti ITSE Talvisodan aikana kun se käytti vastoin sopimuksia juuri saamiaan lentotukikohtia Virossa Suomen pommittamiseen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi EI OLLUT mukana pommituksissa eikä osallistunut niihin!
Saksalaisia koneita toki laskeutui Suomen kentille, mutta samanlaisen rikkomuksen teki Neuvostoliitti ITSE Talvisodan aikana kun se käytti vastoin sopimuksia juuri saamiaan lentotukikohtia Virossa Suomen pommittamiseen!Ja mitähän virolaiset tekivät tämän estämiseksi. Viron armeijahan lakkautettiin vasta kesällä 1940. Maaorjista polveutuvat kapinoivat vasta kun omaisuus oli ryöstetty ja sukulaiset raiskattu tai tapettu. Ei heitä Suomen kohtalo kiinnostanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi EI OLLUT mukana pommituksissa eikä osallistunut niihin!
Saksalaisia koneita toki laskeutui Suomen kentille, mutta samanlaisen rikkomuksen teki Neuvostoliitti ITSE Talvisodan aikana kun se käytti vastoin sopimuksia juuri saamiaan lentotukikohtia Virossa Suomen pommittamiseen!,,,,Suomi EI OLLUT mukana pommituksissa eikä osallistunut niihin!...
Suomi antoi ilmatilansa hyökkäyksiin ja kenttiään tankkauspaikoiksi Luftwaffelle. Se oli osallistumista Saksan alkamaan sotaan. Tätä asiaa ei ratkaista Suomen oikeiston poliittisella ja rasistisella jargonilla vaan tosiasioilla.
..... samanlaisen rikkomuksen teki Neuvostoliitti ITSE Talvisodan aikana kun se käytti vastoin sopimuksia juuri saamiaan lentotukikohtia Virossa Suomen pommittamiseen! ,,,...
Kosto Talvisodan ajoilta ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomi oli teknisesti ja tosiasiallisestiJatkosodan aloittaja. - Anonyymi
”Suomi antoi ilmatilansa hyökkäyksiin ja kenttiään tankkauspaikoiksi Luftwaffelle. Se oli osallistumista Saksan alkamaan sotaan.”
Ei osallistunut, mutta teimme samaa kuin neukku 1,5 vuotta aiemmin!
”Kosto Talvisodan ajoilta ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomi oli teknisesti ja tosiasiallisestiJatkosodan aloittaja.”
Ei se ollut mikään ’kosto’ vaan otimme mallia esikuvastamme!
Ja kuten muistat niin kaksi samanlaista vääryyttä kumoaa toisensa, joten neukku oli MYÖS JATKOSODAN ALOITTAJA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
,,,,Suomi EI OLLUT mukana pommituksissa eikä osallistunut niihin!...
Suomi antoi ilmatilansa hyökkäyksiin ja kenttiään tankkauspaikoiksi Luftwaffelle. Se oli osallistumista Saksan alkamaan sotaan. Tätä asiaa ei ratkaista Suomen oikeiston poliittisella ja rasistisella jargonilla vaan tosiasioilla.
..... samanlaisen rikkomuksen teki Neuvostoliitti ITSE Talvisodan aikana kun se käytti vastoin sopimuksia juuri saamiaan lentotukikohtia Virossa Suomen pommittamiseen! ,,,...
Kosto Talvisodan ajoilta ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomi oli teknisesti ja tosiasiallisestiJatkosodan aloittaja.Lykkäät pötyä. Neuvostoliitto pommitti Suomea ensin sillä perusteella, että Suomessa oli saksalaisia joukkoja ja Suomi oli miinoittanut yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliiton miehittämän Viron aluevedet. Luftwaffe ei kesäkuussa 1941 vielä twhnyt iskuja Suomen alueelta Neuvostoliittoon. Miten muuten ne talvisodassa saadut tukikohdat turvasivat Leningradia kesällä 1941. Venäläisethän oikeuttavat sanoinkuvaamatonta pahuuttaan Suomea vastaan väittämällä talvisodassa saatujen tukikohtien olleen välttämättömiä Leningradin turvallisuudelle. Hangon tukikohdan välttämättömyys oli yksi niistä monista valheista joita verenhimoiset venäläiset kertoivat oikeuttaakseen suomalaisten kansanmurhan. Talvisodasta piti tulla salamasota jossa hävitettäisiin koko Suomen kansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lykkäät pötyä. Neuvostoliitto pommitti Suomea ensin sillä perusteella, että Suomessa oli saksalaisia joukkoja ja Suomi oli miinoittanut yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliiton miehittämän Viron aluevedet. Luftwaffe ei kesäkuussa 1941 vielä twhnyt iskuja Suomen alueelta Neuvostoliittoon. Miten muuten ne talvisodassa saadut tukikohdat turvasivat Leningradia kesällä 1941. Venäläisethän oikeuttavat sanoinkuvaamatonta pahuuttaan Suomea vastaan väittämällä talvisodassa saatujen tukikohtien olleen välttämättömiä Leningradin turvallisuudelle. Hangon tukikohdan välttämättömyys oli yksi niistä monista valheista joita verenhimoiset venäläiset kertoivat oikeuttaakseen suomalaisten kansanmurhan. Talvisodasta piti tulla salamasota jossa hävitettäisiin koko Suomen kansa.
"Luftwaffe ei kesäkuussa 1941 vielä twhnyt iskuja Suomen alueelta Neuvostoliittoon."
Luftwaffe teki kaksi eri miinoituslentoa Leningrad/Kronstadt -alueelle.
Molemmat miinoituslennot tehtiin Suomen ilmatilan kautta, ja paluulennon tankkaus sekä huolto suoritettiin Utin kentällä.
Ensimmäinen lento suoritettiin operaatio Barbarossan aloituspäivänä, varhain aamuyöstä, ja toinen sitä seuraavana päivänä.
"Miinoja Kronstadtiin 22.6.1941"
https://www.sshs.fi/binary/file/-/id/16/fid/209/
- Anonyymi
Jatkosotaa ei olisi ollut ilman Talvisotaa. Aatu ei olisi kyennyt houkuttelemaan punamultahallitusta kylmiltään hyökkäämään NL:ään v. 1941.
- Anonyymi
Sitten se olisi miehittänyt Suomen Norjan malliin pelkästään Petsamon nikkelin takia. Ruotsia se ei miehittänyt, koska se ei halunut keskeyttää rautamallin ja kuulalaakereiden toimituksia.
- Anonyymi
Siitä pitäisikin keskustella tarkemmin. Lapsikinhan tajuaisi venäläisen kieron luonteen sille selvittyä, että Venäjä petti härskisti kaikki Virolle lokakuussa 1939 antamansa lupaukset. Viron aluevesien valvontahan kuului Viron laivastolle. Mihin Viron laivasto tai sen henkilökunta oli kadonnut kesällä 1941. Suomessa pakolaisina olleet virolaiset kertoivat ainakin juutalaisten ja slaavilaisten neuvostociranomaisten tekemistä pidätyksistä ja murhista Viron laivaston henkilökunnan parissa ennen ja jälkeen senn lakkauttamisen.
- Anonyymi
Mitään jatkosotaa ei olisi tullut, jos Stalin olisi käyttänyt Hangon tukikohtaa saksalaisten invaasion tukkimiseen. Stalin vaati ennen talvisotaa Hankoniemeä ja sai Hankoniemen Moskovan rauhassa. Kun saksalaiset nousivat maihin Suomeen, Stalin ei korviaan lopsauttanut asialle. SUURISTA LUPAUKSISTA HUOLIMATTA.
- Anonyymi
Hangon tukikohta oli täysin hyödytön ja pelkkä tekosyy Suomen tuhoamiseksi. Pohjoista kautta ei etenkään talvisodan jälkeen olisi voinut Leningradia huoltoo venäläisten suistettua suomalaiset talvisodalla nälkäkuoleman partaalle.

Tämä on hyvä muistaa poromiesten ja isäntien vinkuessa brexitin leikkaamista tuista. Suomessa olisi ilman Saksalta ja tavaralla neukulta saaduilla elintarvikkeilla ollut edessä nälänhätä 1940 Hangosta Petsamoon. Isäntien hokema huoltovarmuus petti talvispdan jälkeen ja pahasti.

-----Isäntien hokema huoltovarmuus petti talvispdan jälkeen ja pahasti. -----
Kyllä viljaa ja lihaa maatiloilla oli mutta sitä jemmattiin taas vuoden -17 malliin että josko hinnat alkaisivat kivasti nousta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hangon tukikohta oli täysin hyödytön ja pelkkä tekosyy Suomen tuhoamiseksi. Pohjoista kautta ei etenkään talvisodan jälkeen olisi voinut Leningradia huoltoo venäläisten suistettua suomalaiset talvisodalla nälkäkuoleman partaalle.
------venäläisten suistettua suomalaiset talvisodalla nälkäkuoleman partaalle-----
Nälkää toivat Saksan alkama sota ja sen alkama Suomen saarto, Englannin ja Ranskan sodanjulistukset sekä isäntien halu odotella hintojen nousua. N-liitto oli melkoisen syytön Suomen elintarviketilanteeseen. - Anonyymi
Nooh teknisesti ottaen ainahan Suomessa on nälkää pyhitetty ja viljat lähinnä rehuiksi menneet. Ei se tietenkään Joosepin ja Aatun vika ole, että maa on viljelyyn huono ja pelkästään rehuviljaa rehupuntille tuottava. Viljavarastoista joilla kepulit kerskuvat menee aika iso osa rehuksi hädän sattuessa. Aatua ja Jooseppia voitaisi oikeastaan kiittää. Suomessa syötiin 40-luvulla vähemmän ruista ja kansakin voi paremmin. Tänä päivänä on kaikilla suolistot riekaleina ja 'ruista ranteessa'. Ei edes venäläinen ole niin tyhmä, että mussuttaa ihmiselle epäterveestä sonnasta tehtyä leipää aamusta iltaan. Atrian ja muiden teurastamojen läskit lehmät on hormooneilla lihotettu. 40-luvulla suomalainen ei saanut karjastaan kunnolla ihmiselle sopimatonta maitoa tai edes lihaa. Viljaa ja muita maataloustuotteita tuotiin minun tietääkseni Suomeen ennen sotia ihan Amerikoista asti.
- Anonyymi
Jopas on Tiltulla kurjaa elo Suomessa?
Kannattaisiko muuttaa joko 40-luvulle tai sitten vaihtoehtoisesti Venäjälle, jossa ihmiset eivät ole tyhmiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nooh teknisesti ottaen ainahan Suomessa on nälkää pyhitetty ja viljat lähinnä rehuiksi menneet. Ei se tietenkään Joosepin ja Aatun vika ole, että maa on viljelyyn huono ja pelkästään rehuviljaa rehupuntille tuottava. Viljavarastoista joilla kepulit kerskuvat menee aika iso osa rehuksi hädän sattuessa. Aatua ja Jooseppia voitaisi oikeastaan kiittää. Suomessa syötiin 40-luvulla vähemmän ruista ja kansakin voi paremmin. Tänä päivänä on kaikilla suolistot riekaleina ja 'ruista ranteessa'. Ei edes venäläinen ole niin tyhmä, että mussuttaa ihmiselle epäterveestä sonnasta tehtyä leipää aamusta iltaan. Atrian ja muiden teurastamojen läskit lehmät on hormooneilla lihotettu. 40-luvulla suomalainen ei saanut karjastaan kunnolla ihmiselle sopimatonta maitoa tai edes lihaa. Viljaa ja muita maataloustuotteita tuotiin minun tietääkseni Suomeen ennen sotia ihan Amerikoista asti.
Hölynpölyä.
Suomen viljasadosta on pääosa aina mennyt ruokatarpeiksi.
Rehuksi pannaan lähinnä kauraa ja silloinkin huonolaatuista.
- Anonyymi
Millä tavalla Suomen olisi pitänyt suhtautua siihen kun Stalin epäonnistuttuaan Suomen valtauksessa ja Suur-Neuvostoliitto -suunnitelmissaan talvella 1939-1940 jatkoi samalla linjalla, ja kuten tuolla ylempänä kommentissa jo esitin, vaati Hitleriä pitämään Molotov-Ribbentrop -sopimuksen Suomea koskevat osiot, mikä olisi tarkoittanut Suomen itsenäisyyden menetystä, ja pakkoliittoa Kremlin johtamaan kommunismidiktatuuriin?
Olisiko Suomen pitänyt nostaa kädet ylös ja antautua Kremlin käskyvaltaan?
Yksin jääminen talvisodan jälkeen olisi tarkoittanut nimenomaan tuota, ja kun Hitlerin Saksan suunnitelmat olivat joka tapauksessa hyökkäys Neuvostoliittoon, Norjanhan se oli jo miehittänyt, olisi se tarkoittanut suurella todennäköisyydellä sitä, että manner-Suomesta olisi tullut kahden suurvallan taistelutanner.
Omasta mielestäni ei muita vaihtoehtoja kuin joko antautuminen Kremlin vaatimuksen edessä, kuten Baltian maat tekivät, tai liittyminen Moskovan vastavoiman, Saksan, rinnalle ollut.
Neuvostoliitto miehitti Baltian maita vuosikymmeniä.
Mikäli joku keksii kolmannen vaihtoehdon, jolla Suomi olisi sekä välttynyt sodalta että Neuvostoliton miehitykseltä niin sehän olisi vallan hyvä saada tietoon.
Ja jospa ei sitten sellaisia hymistelyjä kuin "rauhanomainen rinnakkainelo", sillä sellaiseen ei Kreml antanut tuossa vaiheessa mitään takeita, kuten dokumentit näyttävät. Jatkosodasta vaietaan höveliäästi mm. sentähden kun asemasotavaiheen aikana hitleriläisen suomalaisvalkobandiittijoukon korsuissa järjestettiin rajuja homobileitä, mm. Suomen Sankarin Touko Laaksosen alias Tom of FInlandin johdolla...
- Anonyymi
"Jatkosodasta vaietaan höveliäästi mm. sentähden kun asemasotavaiheen aikana hitleriläisen suomalaisvalkobandiittijoukon korsuissa järjestettiin rajuja homobileitä"
Musti Hinttari tuo taas esiin omia salaisia halujaan? Sodan aikana homous oli rikos eikä asian harrastajia tuohon aikaan vilissyt kuten Musti taas haluaa asian nähdä!
"mm. Suomen Sankarin Touko Laaksosen alias Tom of FInlandin johdolla.."
Touko Laaksonen toimi ilmatorjuntaupseerina Helsingisssä eikä johtanut mitään tuollaista.
Mustikka haluaa nähdä sodat omalla mieleisellään tavalla?.
- Anonyymi
Vaietaan? Mistään Suomen sodasta ei ole kirjoitettu niin paljon kuin jatkosodasta.
- Anonyymi
,,,,,iksi sitä olisi vaikeaa eli mahdotonta esitellä N-liiton rikoksena,,,,
Normihuuto on, että Neuvostoliitto aloitta jatkosodan mutta perusteluja sille ei esitetä. Suomi läksi Saksan mukaan N-liiton pommituksiin ja aloitti verisen maasodan.- Anonyymi
Suomi katsoi tilanteen keväällä-41 sellaiseksi,että Saksan rinnalla oli mahdollisuus saada hyvitys Talvisodasta ja menetetyt alueet takaisin jopa korkojen kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti13218819Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462822Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912371Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks142215Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292201- 991558
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821522Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401303- 541256
Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221207