Kun jaksaminen on ihan lopussa

Kerron ensin vähän taustaa:
Olen reilu 24v lähihoitaja opiskelija. Aloitin koulun 1/2017 ja opiskelen edelleen... Tein ja teen töitä opiskelujen ohella. Olen kamppaillut keskivaikean masennuksen ja työuupumuksen kanssa syksystä 2018 lähtien. Jälkeen päin olen tajunnut että olen ollut masentunut jo useamman vuoden, itsetunto ongelmien juuret johtavat jopa 2008 vuodelle. Tukiverkosto on ollut olematon, kukaan ei koskaan tsempannut eikä kuunnellut kun yritin jutella. Joten asiat kääntyi siihen että olin/olen aina hiljaa, nielen kaiken enkä voi purkaa omaa pahaa oloa kenellekään. Syksyllä - 18 sain itseäni niskasta kiinni ja menin päivystykseen kertomaan että en enää jaksa, keksin tekosyitä kaikkeen. Haluan vain olla ja nukkua. Olen väsynyt 24/7. Sain sairaslomaa viikon ja terapia ajan, sieltä pari viikkoa lisää ja loppujen lopuksi loppuvuoteen. Tähän kylkeen minulle määrättiin lääkitys. Alkuvuodesta 2019 tunsin olevani työkuntoinen ja "terve", vähensin omatoimisesti lääkitystä. Olo oli hyvä ja luottavainen. Silti psykiatri määräsi vielä 2kk, mutta sillä ajatuksella että sinä aikana keskittyisin ajattelemaan koulun jatkamista. Odotin innolla 6vk kestävää työharjoittelun alkua. Se meni hyvin nautin olla taas virkeä. Kuitenkin pelkäsin että väsyn uudelleen, no sitä ei tullut vielä toukokuussa - 19.

Nyt olen samassa jamassa taas. Aivan kuin syksy - 18 olisi änkenyt takaisin elämääni. En jaksa mitään, kiukkuan lapsille, olen väsynyt eikä mikään kiinnosta. Olen lihonut 2kk aikana 7kg. Syön huonoon oloon kaiken mitä näen ja sitten on morkkis. Ahdistaa. En halua/uskalla hakea sairaslomaa uudelleen, terapia käynti on seuraavan kerran elokuun eka päivä. Lääkityksen olen lopettanut ja en haluaisi aloittaa sitä uudelleen vaikka siitä ehkä kuitenkin oli jotain hyötyä.

Mitä teen? Töissä on jatkuva pula työntekijöistä, oikeita fyysistä ongelmista johtuvia sairaslomia yms. En halua mutta kun en myöskään jaksa. Tuntuu että voisin nukkua viikon jotta jaksaisin edes pari päivää olla töissä.