Masentuminen on tervettä!

Lienee myös mahdollista että se on kemiallisesta epätasapainosta johtuvaa, mutta luulen että harvemmin. Tietysti jos se kroonistuu, voi olla että on hyötyä käyttää lääkkeitäkin toipumisen tueksi.

Anonyymi kirjoitti:

Lienee myös mahdollista että se on kemiallisesta epätasapainosta johtuvaa, mutta luulen että harvemmin. Tietysti jos se kroonistuu, voi olla että on hyötyä käyttää lääkkeitäkin toipumisen tueksi.

Lue lisää

Voihan se johtua vaikka noituudesta, jos oikein lujasti uskoo. Henkilökohtaisesti luulen, että harvemmin johtuu. Jos elämä on kroonisesti kestämätöntä, huumeet on tuki, johon voi aina luottaa.

https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/miten-masennuksesta-leivottiin-kaikkien-aikojen-bisnes

Tarina on kaikille tuttu: masennus johtuu kemiallisesta epätasapainosta aivoissa. Mielialalääkkeet auttavat, koska ne korjaavat tasapainon aivokemiassa. Viesti, jota amerikkalaisessa mediassa alettiin 1980-luvun alussa rummuttaa, oli suoraviivainen. Suomeen tarina saapui kymmenen vuotta myöhemmin. Mielenkiintoista on, että tieteellisessä kirjallisuudessa tarinalle ei koskaan ollut hyviä perusteita. Tarinan taustalla olivat suuret intressit, eikä ainoastaan lääketeollisuudella, sanovat professori Lisa Cosgrove ja tietokirjailija Robert Whitaker.

https://madinfinland.org/rakenteellinen_korruptio/

Uuden tautiluokituksen myötä lääketeollisuus kiinnostui psykiatriasta aivan uudella tavalla ja APA otti uusista yhteistyömahdollisuuksista kaiken irti. Tieteelliset symposiumit alettiin järjestää yhteistyössä lääketeollisuuden kanssa, ja samalla psykiatrian vaikutusvalta alkoi laajentua lääketeollisuuden kanssa kehitettyjen ”masennustietoisuuskampanjoiden” avulla. Ennen ymmärrettävänä reaktiona elämään pidetty surullisuus muuttui vuonna 1987 alkaneen SSRI-lääkkeiden aikakauden myötä alitunnistetuksi ja alihoidetuksi sairaudeksi, joka johtui ”kemiallisesta epätasapainosta” etenkin serotoniinin suhteen. Teoria oli täysin tuulesta temmattu, mikä myönnettiinkin julkisesti vuonna 2010. Tässä välissä johtavat psykiatrit kuitenkin markkinoivat lääketeollisuuden sponsoroimina masennuksen kansantaudiksi väittäen, että SSRI-lääkkeet ovat kemiallisen epätasapainon korjaavia täsmälääkkeitä masennukseen. Masennus oli siis muuttunut ymmärrettävästä reaktiosta aivosairaudeksi ja samalla masennusdiagnoosin saaneiden määrä alkoi kasvaa hurjaa vauhtia.

Samoihin aikoihin lääketeollisuus alkoi palkata akateemisia psykiatreja ”mielipidejohtajiksi”. Heidän tehtäväkseen tuli vaikuttaa lääketutkimuksiin ja puhua lääkkeiden hyödyistä julkisesti lääkäreille sekä muulle yleisölle. Tutkimusartikkelien haamukirjoittamisesta tuli normi: lääkeyhtiöt louhivat dataa ja järjestelivät lääkkeitään suosivia tuloksia, ja haamukirjoittamiseen erikoistuneet firmat kirjoittivat tutkimusartikkelit merkiten kirjoittajaksi akateemisen psykiatrin nimen avokätistä korvausta vastaan.

90-luvun osalta kirjoittajat käsittelevät etenkin ”epätyypillisten” psyykenlääkkeiden esiinmarssia. Näistä ensimmäinen oli paniikkihäiriön hoitoon markkinoitu Xanax, jonka väitettiin olevan riippuvuutta aiheuttamaton bentsodiatsepiini lyhyen puoliintumisaikansa vuoksi. Johtavat psykiatrit raportoivat muutaman viikon käytön eduista ja jättivät raportoimatta lumelääkkeen olleen parempi jo 8 viikon kohdalla. Uudet SSRI-lääkkeet puolestaan osoittautuivat yksi toisensa jälkeen lumelääkettä huonommiksi USA:n lääke- ja elintarvikevirastolle (FDA) toimitetuissa tutkimuksissa, mutta yleisölle tuloksia raportoitiin taas harhaan johtavasti. Selkeä enemmistö ”epäsuotuisia” tuloksia tuottaneista kliinisistä lääketutkimuksista jätettiin julkaisematta, jolloin myös meta-analyyseihin päätyivät vain ”lääkemyönteiset” tutkimukset.

SSRI-lääkkeiden osoittautumista plaseboa heikommiksi masennuksen hoidossa kutsuttiin ”likaiseksi pieneksi salaisuudeksi”. Myös uudet ”epätyypilliset” antipsykootit Risperdal, Zyprexa ja Seroquel, osoittautuivat FDA:lle toimitetuissa tutkimuksissa vanhaa psykoosilääkettä, haloperidolia huonommiksi, mutta jälleen kerran johtavat psykiatrit markkinoivat uudet psykoosilääkkeet vallankumouksellisina.

Anonyymi kirjoitti:

Voihan se johtua vaikka noituudesta, jos oikein lujasti uskoo. Henkilökohtaisesti luulen, että harvemmin johtuu. Jos elämä on kroonisesti kestämätöntä, huumeet on tuki, johon voi aina luottaa.

Lue lisää

Henkilökohtaisesti: https://www.youtube.com/watch?v=qW19EIVQXgs

Kentän tulee sisältää muutakin kuin linkkejä.

"Masennus ei ole tunne."

Hahahahaa. Tuolla logiikalla onnellisuuskaan ei olisi, eikä pelko, eikä inho, eikä rakkaus, eikä sympatia, eikä empatia, eikä innostus... Sairauksia/sairautta kaikki!

Masennus on nimenomaan tunne. Se on subjektiivinen tunne, joka määrällistetään kyselylomakkeella "oireiden" vakavuutta mittaaviksi pistemääriksi. Se on vastaus seuraavan kaltaisiin kysymyksiin, kuin että panettaako sinua vähemmän kuin ennen, pelottaako tulevaisuus sinua, oletko surullinen ja alakuloinen, tunnetko syyllisyyttä, epäonnistumisten kokemuksia, pettymyksiä itseesi ja koetko itkeväsi usein?

Sairaus on taas osin normatiivisesti määritelty käsite, johon liittyy olennaisesti toimintakyvyn vajaus suhteessa yhteisön odotuksiin. Tässä mielessä tunne, joka johtaa vakavaan toimintakyvyn vajaukseen, voidaan toki kulttuurisesti määritellä sairaudeksi. Ongelma on siinä, että masennussairaudessa tunnetaan vain oireet, mutta sairaus itse loistaa poissaolollaan. Tämä on sinä mielessä ongelmallista, että jos haluat lääkitä sairautta, sinun pitäisi myös ymmärtää, mitä lääkitset. Ei ole mitään monoamiiniepätasapainoa aivoissa, joiden havaittaisiin korreloivan merkittävästi masennusoireiden kanssa. Tätä on tutkittu monella eri tavalla, ihmisillä ja eläimillä, ja mitään suoraa yhteyttä serotoniinin vajauksen ja masennuksen välillä ei todellakaan ole löydetty. On jopa manipuloitu hiiriä niin, että ne kärsivät geneettisesti serotoniinivajeesta, ja siltikään ne eivät osoittaneet masennukselle tyypillistä käytöstä. Lääketieteellistä sairautta nimeltä masennus ei näin ollen ole olemassa. On olemassa toki lääketieteellisesti määriteltyjä tiloja, jotka aiheuttavat depressiolle tyypillisiä oireita, kuten anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta nehän eivät ole depressiota itsessään.

Anonyymi kirjoitti:

Masennus on nimenomaan tunne. Se on subjektiivinen tunne, joka määrällistetään kyselylomakkeella "oireiden" vakavuutta mittaaviksi pistemääriksi. Se on vastaus seuraavan kaltaisiin kysymyksiin, kuin että panettaako sinua vähemmän kuin ennen, pelottaako tulevaisuus sinua, oletko surullinen ja alakuloinen, tunnetko syyllisyyttä, epäonnistumisten kokemuksia, pettymyksiä itseesi ja koetko itkeväsi usein?

Sairaus on taas osin normatiivisesti määritelty käsite, johon liittyy olennaisesti toimintakyvyn vajaus suhteessa yhteisön odotuksiin. Tässä mielessä tunne, joka johtaa vakavaan toimintakyvyn vajaukseen, voidaan toki kulttuurisesti määritellä sairaudeksi. Ongelma on siinä, että masennussairaudessa tunnetaan vain oireet, mutta sairaus itse loistaa poissaolollaan. Tämä on sinä mielessä ongelmallista, että jos haluat lääkitä sairautta, sinun pitäisi myös ymmärtää, mitä lääkitset. Ei ole mitään monoamiiniepätasapainoa aivoissa, joiden havaittaisiin korreloivan merkittävästi masennusoireiden kanssa. Tätä on tutkittu monella eri tavalla, ihmisillä ja eläimillä, ja mitään suoraa yhteyttä serotoniinin vajauksen ja masennuksen välillä ei todellakaan ole löydetty. On jopa manipuloitu hiiriä niin, että ne kärsivät geneettisesti serotoniinivajeesta, ja siltikään ne eivät osoittaneet masennukselle tyypillistä käytöstä. Lääketieteellistä sairautta nimeltä masennus ei näin ollen ole olemassa. On olemassa toki lääketieteellisesti määriteltyjä tiloja, jotka aiheuttavat depressiolle tyypillisiä oireita, kuten anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta nehän eivät ole depressiota itsessään.

Lue lisää

Mitä tarkoitat käsitteellä "kulttuurisesti sairaus"? Tarkoitatko mahdollisesti, että jos henkilö käytökseltään, ajatuksiltaan tai tunteiltaan jollain tavalla eroaa väestön teoreettiselta "keskitieltä", jonka väkisinkin valtio määrittää, hänen voidaan sanoa olevan kulttuurisesti sairas? Tämähän tarkoittaa, ettei asialla ole mitään yhteyttä (lääke)tieteeseen ja siten kyseessä on sairaus vain kielikuvallisesti. Se mikä on kielikuvallisesti sairaus on mielipideasia. Samaa mieltä?

"Lääketieteellistä sairautta nimeltä masennus ei näin ollen ole olemassa. On olemassa toki lääketieteellisesti määriteltyjä tiloja, jotka aiheuttavat depressiolle tyypillisiä oireita, kuten anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta nehän eivät ole depressiota itsessään."

Tämä on todella hyvä pointti nostaa esiin. Vielä erikseen lisäisin, että mainitsemasi depressio (aika jargonia) on mielisairaus eli sairaus vain korkeintaan kielikuvallisessa merkityksessä.

Anonyymi kirjoitti:

"Masennus ei ole tunne."

Hahahahaa. Tuolla logiikalla onnellisuuskaan ei olisi, eikä pelko, eikä inho, eikä rakkaus, eikä sympatia, eikä empatia, eikä innostus... Sairauksia/sairautta kaikki!

Lue lisää

Et ymmärtänyt logiikkaa ollenkaan, tai osannut johtaa sen seurauksia, joten toistetaan: Masennus ei ole (lähinnä) tunne. Muut mainitsemasi ovat, ainakin jonkintasoisesti.

Sairaus se on, eikä missään "kielikuvallisessa merkityksessä", vaan ihan lääketieteellisessä.

Jauhatte kovasti paskaa masennuksesta, josta ette näytä tietävän yhtään mitään. Sääli. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että saatatte aiheuttaa haittaa muille ihmisille typerillä puheillanne?

Anonyymi kirjoitti:

Et ymmärtänyt logiikkaa ollenkaan, tai osannut johtaa sen seurauksia, joten toistetaan: Masennus ei ole (lähinnä) tunne. Muut mainitsemasi ovat, ainakin jonkintasoisesti.

Sairaus se on, eikä missään "kielikuvallisessa merkityksessä", vaan ihan lääketieteellisessä.

Jauhatte kovasti paskaa masennuksesta, josta ette näytä tietävän yhtään mitään. Sääli. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että saatatte aiheuttaa haittaa muille ihmisille typerillä puheillanne?

Lue lisää

En usko, että tarkoitat sitä mitä annat kirjoittamallasi ymmärtää. Tuskin kukaan kiistää, että masennus ei olisi tunne. Luulenpa, että yrität sanoa, että sellaisen tunteen, tai kokemuksen ja niin edelleen, lisäksi on mielestäsi olemassa sairaus nimeltä masennus. Tämä viimeisin kohta lienee se mistä olemme, kuten useat muut ympäri maailman ovat, erimielisiä.

Tieteellisesti ei ole mitään näyttöä sellaisesta sairaudesta kuin masennus. Lääketiede ei yksinkertaisesti tunne sellaista sairautta. Kukaan ei ole pystynyt tieteellisesti osoittamaan eroa masennus-tunteen ja tämän oletetun masennus-sairauden välillä. Ei ole näyttöä siitä, että masennus-niminen sairaus olisi olemassa. Väite perustuu kokonaisuudessaan uskomukseen. Sen takia harva edes yrittää tarjota mitään näyttöä. Osa tarjoaa jotain materiaalia väitteen tueksi mitä psykiatrian ala levittää, mutta ne argumentit on itse asiassa nopea kumota riittämättöminä tai täysin riittämättöminä.

Huomaa myös, että jos jotain oikeaa näyttöä (esim. aivoista) joskus löytyisi, olisi kyseessä aivosairaus, ei mielisairaus. Siten edelleen jäisivät jäljelle he, joilla ei tätä uutta löydetty _aivo_sairautta olisi vaan mielisairaus nimeltä masennus, kuten nykyisellään. Mielisairaus on aina kielikuvallinen sairaus, sillä mieltä ei ole fyysisesti olemassa. Tässä on kyse ihan äidinkielen ymmärryksestä. Aivosairaus on eri asia kuin mielisairaus, mikä menee monilta, ainakin alussa, helposti sekaisin.

Anonyymi
14.7.2019 17:53

Ei, kyllä oma tunteen määritelmäsi on se, missä on ongelmia ja tarkentamisen varoja.

Masennus estää tunteita.

Muu on harhailevaa saivartelua. Älä selitä tieteestä, kun et sitä riittävästi ymmärrä, lyhyesti.

Anonyymi kirjoitti:

Masennus on nimenomaan tunne. Se on subjektiivinen tunne, joka määrällistetään kyselylomakkeella "oireiden" vakavuutta mittaaviksi pistemääriksi. Se on vastaus seuraavan kaltaisiin kysymyksiin, kuin että panettaako sinua vähemmän kuin ennen, pelottaako tulevaisuus sinua, oletko surullinen ja alakuloinen, tunnetko syyllisyyttä, epäonnistumisten kokemuksia, pettymyksiä itseesi ja koetko itkeväsi usein?

Sairaus on taas osin normatiivisesti määritelty käsite, johon liittyy olennaisesti toimintakyvyn vajaus suhteessa yhteisön odotuksiin. Tässä mielessä tunne, joka johtaa vakavaan toimintakyvyn vajaukseen, voidaan toki kulttuurisesti määritellä sairaudeksi. Ongelma on siinä, että masennussairaudessa tunnetaan vain oireet, mutta sairaus itse loistaa poissaolollaan. Tämä on sinä mielessä ongelmallista, että jos haluat lääkitä sairautta, sinun pitäisi myös ymmärtää, mitä lääkitset. Ei ole mitään monoamiiniepätasapainoa aivoissa, joiden havaittaisiin korreloivan merkittävästi masennusoireiden kanssa. Tätä on tutkittu monella eri tavalla, ihmisillä ja eläimillä, ja mitään suoraa yhteyttä serotoniinin vajauksen ja masennuksen välillä ei todellakaan ole löydetty. On jopa manipuloitu hiiriä niin, että ne kärsivät geneettisesti serotoniinivajeesta, ja siltikään ne eivät osoittaneet masennukselle tyypillistä käytöstä. Lääketieteellistä sairautta nimeltä masennus ei näin ollen ole olemassa. On olemassa toki lääketieteellisesti määriteltyjä tiloja, jotka aiheuttavat depressiolle tyypillisiä oireita, kuten anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta nehän eivät ole depressiota itsessään.

Lue lisää

Jouduin aikoinaan työpaikkakiusatuksi, mistä aiheutui luonnollisesti v**utusta ja muuta pahaa oloa. Lopulta tuli unettomuus. Meni työpaikkalääkärille, joka sanoi minun olevan masentunut. Vika oli kuulemma omien korvieni välissä. Omasta mielestäni olin vain reagoinut normaalisti v- mäisiin kuvioihin työpaikalla. Lääkärin mielestä olin masentunut ja tarvisin masennuslääkkeitä. En ottanut diagnoosia, enkä tabuja.

Anonyymi kirjoitti:

Ei, kyllä oma tunteen määritelmäsi on se, missä on ongelmia ja tarkentamisen varoja.

Masennus estää tunteita.

Muu on harhailevaa saivartelua. Älä selitä tieteestä, kun et sitä riittävästi ymmärrä, lyhyesti.

Lue lisää

Kommenttisi "masennus estää tunteita" antamassasi kontekstissa on yhtä typerä kuin sanoa, että onni estää tunteita. Masennus ja onni ovat tunteita.

Masentuneisuus voi olla myös, ja onkin, myös ajatusten tasolla. Tästä riittänee esimerkiksi ja auttamaan ymmärtämään, jos ajattelemme ihmisiä joiden aivot ovat enemmän tai vähemmän vaurioituneet eivätkä voi tuntea kunnolla tunteita (SSRI-aineita ja muita huumeita käyttäneet, aivovammaiset jne.). He kuitenkin ajattelet yhä jollain tasolla ja päätyvät masentuneisuuttaa esimerkiksi päättämään elämänsä oman käden kautta. Tämä ilmiö voidaan havaita psykiatrisesta vaurioitettujen lisäksi myös muun muassa, mutta ei ainoastaan CTE-sairailla (chronic traumatic encephalopathy).

Anonyymi kirjoitti:

Jouduin aikoinaan työpaikkakiusatuksi, mistä aiheutui luonnollisesti v**utusta ja muuta pahaa oloa. Lopulta tuli unettomuus. Meni työpaikkalääkärille, joka sanoi minun olevan masentunut. Vika oli kuulemma omien korvieni välissä. Omasta mielestäni olin vain reagoinut normaalisti v- mäisiin kuvioihin työpaikalla. Lääkärin mielestä olin masentunut ja tarvisin masennuslääkkeitä. En ottanut diagnoosia, enkä tabuja.

Lue lisää

Toimit varmastikin fiksusti. Tai ainakin faktojen pohjalta. Lääkäri yritti tuputtaa huumeita työpaikkakiusaamisesta seuranneiden ikävien tunteiden turruttamiseksi. Valitsit eri tien, minkä voi ainakin terveytesi kannalta lähes 100%:lla varmuudella olleen järkevämpi. Se miten ratkaisit tilanteen työpaikallasi on siten toinen kysymys, mutta ei kannattane tuhota omia aivojaan huumeilla sen takia, että joutuu työpaikalla kiusatuksi.

Olen samaa mieltä, koska eihän masennus ole mikään muukaan, esim. jalka. Eikä se ole myöskään ajatus, vaikkakin liittyy ajatuksiin ja johtuu joskus ajatuksista... Eikä se ole myöskään mieli, eikä tietoisuus. Ongelma on myös se kun meillä on taipumus muodostaa itsestämme ja elämästä sellainen jatkumo mielessä. Yhistämme kaikki sävyltään samankaltaiset hetket yhteen, mitä tapahtui viikko siiten, ja viime talvena, ja kaksi vuotta sitten ja kymmenen vuotta sitten - kaikesta tulee semmoinen jatkumo, mihin mennään sitten asumaan... Kun pysäyttäisi ajattelun ja viittaisi kintaalla mielen motkotukselle ja keskittyisi nykyhetkeen, niin olisi hiljaista ja rauhallista. Ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin läpinäkyviä ja ohimeneviä. Niitä vastaan ei kannata taistella.

Ehkä teidän kannattaisi hiukan hioa tuota ajatteluanne.

Masennus ei ole tunne. Argumenttinne ovat myös harvinaisen huonoja.

Kenties tekin masennutte, kohtaatte sitten omat juttunne vähän lähemmin. Se tekee hyvää.

Masennuksen parantamiseen on monta erilaista keinoa ja lähestymistapaa ja kaikkia niitä tarvitaan, koska eri tapauksissa masennus johtuu aivan eri syistä. Jos jostakin ei ole hyötyä ja se on varmuudella riittävän kauan testattu, tulee siirtyä johonkin toiseen menetelmään.

Eikä niitä kaikkia edes tarvita - mutta toimiviakaan ei ole, tai ne ovat siellä jossain.

Kyllä kaikki pitäisi uudistaa, sen voi antaa näille "kriitikoille". Vaahtoavat silti vääriä ohjelmiaan...

Masennus on faktuaalisesti sairaus. Se ei ole mikään kiistelynaihe.

Masennukseen voi kyllä liittyä erilaisia tunteita, mutta itsessään se ei ole tunne.

Parilla puupäällä näkyi taas olevan tarve kieltää toisten sairauksia, ja tämä tapahtui määrittelemällä masennus "tunteeksi", joka on vain "subjektiivinen" ja siten sitä ei ole olemassa.

Onko valopäisyys tunne? Ei, sekin näyttää olevan ihan sosiaalinen fakta.

Anonyymi kirjoitti:

Masennus on faktuaalisesti sairaus. Se ei ole mikään kiistelynaihe.

Masennukseen voi kyllä liittyä erilaisia tunteita, mutta itsessään se ei ole tunne.

Parilla puupäällä näkyi taas olevan tarve kieltää toisten sairauksia, ja tämä tapahtui määrittelemällä masennus "tunteeksi", joka on vain "subjektiivinen" ja siten sitä ei ole olemassa.

Onko valopäisyys tunne? Ei, sekin näyttää olevan ihan sosiaalinen fakta.

Lue lisää

Mitkä ovat ne faktat joiden mukaan masennus on sairaus?

Miten määrittelet sairauden?

Lääketieteellisesti masennus ei ole sairaus ei ole löydetty mitään biologista syytä masennuksen aiheuttajaksi.Disinformaatiota olivat ne väitteet että masennus johtuisi seratoniini vajeesta.

https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/miten-masennuksesta-leivottiin-kaikkien-aikojen-bisnes

Kun fluoksetiini tuli markkinoille – Yhdysvalloissa kauppanimellä Prozac – se tarjosi tutkijoille vielä uuden mahdollisuuden testata serotoniinivajeteoriaa uudella lääkkeellä. Kokeita tehtiin, paljon, mutta mikään niistä ei tarjonnut vakuuttavaa näyttöä serotoniinivajeteorian puolesta. Vuonna 1999, yli 30 vuoden uutteran yrityksen jälkeen, APA:n omassa psykiatrian oppikirjassa todettiin, että monoamiiniteorialle serotoniinivajeen ja masennuksen yhteydestä ei ole löydetty tieteellistä vahvistusta. 2000-luvulle tultaessa yhä useammat tutkijat totesivat myös julkisuudessa, että tarina, jonka suuri yleisö oli kuullut jo monen vuosikymmenen ajan, ei pitänyt tieteellisesti paikkaansa. Usein kuultu johtopäätös olikin, että lääkkeen vaikutusmekanismi ei välttämättä kerro mitään sairauden alkusyystä.

Anonyymi kirjoitti:

Mitkä ovat ne faktat joiden mukaan masennus on sairaus?

Miten määrittelet sairauden?

Suomi24:n keskustelijat eivät määrittele sairauksia, vaan sen tekee lääketiede.

Lääketieteellisessä määrittelyssä taas on kyse muustakin kuin biologisten syiden löytämisestä. Se ei ole mikään kriteeri psyykkisten sairauksien määrittelylle, toisin kuin yllä esitetään.

Miksi oma asiallinen kommenttini ylempää poistettiin?

Ylläpidon olisi syytä ottaa hiukan paremmin ja tarkemmin vastuuta näistä keskusteluista ja niiden moderoinnista. Aiheet ovat senluonteisia.

Anonyymi kirjoitti:

Suomi24:n keskustelijat eivät määrittele sairauksia, vaan sen tekee lääketiede.

Lääketieteellisessä määrittelyssä taas on kyse muustakin kuin biologisten syiden löytämisestä. Se ei ole mikään kriteeri psyykkisten sairauksien määrittelylle, toisin kuin yllä esitetään.

Miksi oma asiallinen kommenttini ylempää poistettiin?

Ylläpidon olisi syytä ottaa hiukan paremmin ja tarkemmin vastuuta näistä keskusteluista ja niiden moderoinnista. Aiheet ovat senluonteisia.

Lue lisää

Nimen omaan, biologiset syyt, fyysiset ja kemialliset, eivät ole kriteeri psyykkisien sairauksien määrittelemisessä. Tämä johtuu siitä, että psyykkinen sairaus on vain kielikuvallisesti sairaus. Oikeat sairaudet määritellään aina fyysisin ja tai kemiallisin kriteerein.

Ehkä olisi parempi jos et sekottaisi oman ideologiasi tuputtelua toisten sairauksiin.

"Masennus, eikä mikään muukaan psyykkinen tunne, kokemus tai ajatus, ei ole sairaus."

Kyllä on. Älä levitä virhetietoa täällä.

En periaatteessa, joskin ensisijaisinta on ottaa se vakavasti. Käytännössä masennuksen määrittely sairaudeksi on myös edellytys sille, että erittäin vaikeissa tilanteissa (vakavaksi masennukseksi luokiteltavissa psyykkissosiaalisissa tiloissa) olevat ihmiset saavat yhtään minkäänlaista apua yhteiskunnallisesti. Kyse ei ts. ole myöskään vain siitä, mitä psykiatria tekee tai voi tehdä.

Varsin suuressa osassa vaikeimpia tapauksia masennustilojen luokittelu sairaustiloiksi ei ole kyllä millään tavoin vähättelevää, vaan tapauksittaisesti varsin osuvaa ja asianmukaisesti suhtautuvaa. Näkisin, että näillä kohdin sairausmäärittelyjen kyseenalaistamiset taas eivät ota tilanteita erityisen vakavasti, jos edes niitä juurikaan ymmärtävät tai tuntevat.

Tietysti yksittäisten ihmisten tilanteet ovat aina muutakin kuin sairauksiksi määriteltäviä. Se on kuitenkin myös suurelta osin eri asia kuin nämä kysymykset diagnosoimisesta.

Anonyymi kirjoitti:

En periaatteessa, joskin ensisijaisinta on ottaa se vakavasti. Käytännössä masennuksen määrittely sairaudeksi on myös edellytys sille, että erittäin vaikeissa tilanteissa (vakavaksi masennukseksi luokiteltavissa psyykkissosiaalisissa tiloissa) olevat ihmiset saavat yhtään minkäänlaista apua yhteiskunnallisesti. Kyse ei ts. ole myöskään vain siitä, mitä psykiatria tekee tai voi tehdä.

Varsin suuressa osassa vaikeimpia tapauksia masennustilojen luokittelu sairaustiloiksi ei ole kyllä millään tavoin vähättelevää, vaan tapauksittaisesti varsin osuvaa ja asianmukaisesti suhtautuvaa. Näkisin, että näillä kohdin sairausmäärittelyjen kyseenalaistamiset taas eivät ota tilanteita erityisen vakavasti, jos edes niitä juurikaan ymmärtävät tai tuntevat.

Tietysti yksittäisten ihmisten tilanteet ovat aina muutakin kuin sairauksiksi määriteltäviä. Se on kuitenkin myös suurelta osin eri asia kuin nämä kysymykset diagnosoimisesta.

Lue lisää

Olen eri kommentoija kuin Anonyymi17.7.2019 14:31.

Mutta eihän asioiden tarvitsisi olla siten, että tarvitsee mitään näennäisesti lääketieteellistä diagnoosia saadakseen apua.

Itsekin pidän ihmisten masentuneisuuden sekä muunkin elämään reagoimisen määrittelemistä sairaudeksi loukkaavana kärsivää kohtaan. Mitä pahempi henkilön tuska, sitä loukkaavampaa sairaudeksi määrittely on. Tämä siis vain oma mielipiteeni. Jos itselleni tehtäisiin tuskan hetkelläni, kuten psykiatria tekee, pitäisin sitä todella törkeänä. Erityisesti, jos olisin siinä tilanteessa, että harkitsisin päättäväni elämäni.

Olemme tästä mitä mieltä tahansa, tieteellisesti ihmisten reaktiot, kuten masennus tai toisaalta onnellisuus eivät ole sairauksia. Yhteiskunnassa tietyt tahot ja osa kansalaisista on päättänyt esittää toisin erilaisten tavoitteiden ja intressien takia. Mielestäni rehellisyys on tie ihmisten oikeaan auttamiseen. Kuten moni ehkä jo tietääkin, ei psykiatria ole auttamassa kohteitaan vaan kohteen sidosryhmiä, kuten poliisivoimat.

Jotta saa apua ja tukea, pitää olla diagnoosit. Tämä yhteiskunta toimii niin. Ja diagnoosien kohdalla taas on vain tultava toimeen sairauden monisyisyyden ja tiedon vajavaisuuden kanssa. Monimutkaiset ja laajalti tuntemattomat aiheet eivät yksinkertaistamalla tai kieltämällä ratkea, sellainen on vain hölmöjen hommaa.

Eivät minua ainakaan sairaudeksi määrittelyt ole koskaan "loukanneet" millään tavalla. Apua niistä sen sijaan on ollut. Vaikka en ole kokenut, että ne olisivat tilannettani mitenkään perinpohjaisesti kattaneet tai määritelleet (ehkä ihan hyvä vain etteivät ole?). Ei diagnooseihin tarvitse niin syvästi suhtautua, että loukkaantuisi. Eri asia tietysti, jos jotkut paskiaiset alkavat käyttää niitä vallan tai syrjinnän välineinä - sehän on väärin, ja silloin pitää sitten puolustautua, saada tarvittaessa tukea jostain...

...Ja tieteellisesti se masennus ON sairaus. Voit nyt lopettaa tämän tosiasian kieltämisen (ja disinformaation levittelyn). Kyse ei myöskään ole vain jostain "reaktiosta", joka kyökkikelailulla rinnastetaan onnellisuuksiin ja muihin mielenliikutuksiin.

Anonyymi kirjoitti:

Jotta saa apua ja tukea, pitää olla diagnoosit. Tämä yhteiskunta toimii niin. Ja diagnoosien kohdalla taas on vain tultava toimeen sairauden monisyisyyden ja tiedon vajavaisuuden kanssa. Monimutkaiset ja laajalti tuntemattomat aiheet eivät yksinkertaistamalla tai kieltämällä ratkea, sellainen on vain hölmöjen hommaa.

Eivät minua ainakaan sairaudeksi määrittelyt ole koskaan "loukanneet" millään tavalla. Apua niistä sen sijaan on ollut. Vaikka en ole kokenut, että ne olisivat tilannettani mitenkään perinpohjaisesti kattaneet tai määritelleet (ehkä ihan hyvä vain etteivät ole?). Ei diagnooseihin tarvitse niin syvästi suhtautua, että loukkaantuisi. Eri asia tietysti, jos jotkut paskiaiset alkavat käyttää niitä vallan tai syrjinnän välineinä - sehän on väärin, ja silloin pitää sitten puolustautua, saada tarvittaessa tukea jostain...

Lue lisää

Mutta, kun psykiatristen "diagnoosien" tarkoitus on syrjiä! Et tunne psykiatriaa alana lainkaan.

Masennuksesta sairautena on turha jankuttaa. Faktat puhukoon puolestaan. Sinun mielipiteelläsi ei ole tieteellisessä sairauksien määrittelyssä mitään merkitystä.

Onhan masennus periaatteessa "vain" tunne eikä varsinainen sairaus mielestäni. Mutta esim. surua ja masennusta ei pidä rinnastaa keskenään. Avioeron aiheuttama suru on aivan eria asia kuin lapsuuden trauman aiheuttama krooninen masennus.

Olisiko tärkeämpää korjata kivun aiheuttaja.

Anonyymi kirjoitti:

Olisiko tärkeämpää korjata kivun aiheuttaja.

Ihan hyvä juttu senkin korjaaminen. Nyt oli kuitenkin kyse siitä, että myös terve reaktio (kipu) on varmasti syytä lääkitä aisoihin.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan hyvä juttu senkin korjaaminen. Nyt oli kuitenkin kyse siitä, että myös terve reaktio (kipu) on varmasti syytä lääkitä aisoihin.

Vai onko syytä sittenkään? Osa ei halua kipujaan vaimennettavan. Osa haluaa. Annetaan jokaisen päättää itse ottavatko lääkkeitä mihinkin vaivaan, eikö?

Monissa tapauksissa kivun aiheuttajan korjaaminen ei noin vain onnistu. Ratkaisu näihinkään tilanteisiin ei todellakaan ole se, että jätetään aiheutunut kipu hoitamatta ja tunnustamatta.

Komppaan täysin edellistä kommentoijaa.

No hilipati hei...

Toivotaan että avaimet eivät jatkossa huku. Vaikka voisi se olla ihan opettavaista?