https://www.sciencedaily.com/releases/2018/01/180111084953.htm
Aivan huvin vuoksi aloin googlaamaan muuttokyyhkyn kohtalosta ja löytyihän siitä jotain mielenkiintoistakin.
Jopa sellaista mihin ROT olisi voinut tarttua. Voi tarttua vieläkin. Nimittäin...
V. 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan muuttokyyhkykanta OLI HYVÄÄ VAUHTIA RAPISTUMASSA jo kauan ennen sukupuuttoa ja huolimatta kyyhkyjen VALTAVASTA MÄÄRÄSTÄ 1800-luvun alussa.
Mutta tässä ei ole kaikki. Lukekaa artikkeli.
Mikäs tappoi muuttokyyhkyn
22
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eli ihminen paljastui syylliseksi, kuten useissa yhteyksissä oli aiemminkin epäilty.
Samoin (no joo, aasinsilta) voisi hyvällä syyllä epäillä, että varsin suuri osa ihmisen genoomiin kasaantuneista haitallisista mutaatioista johtuvat säteilystä, ilmansaasteista ja kemikaaleista (ruoan lisäaineista sun muista.)
"...varsin suuri osa ihmisen genoomiin kasaantuneista haitallisista mutaatioista johtuvat säteilystä, ilmansaasteista ja kemikaaleista (ruoan lisäaineista sun muista.)"
En usko tätä. Haitalliset mutaatiot eivät ole mikään nykyajan uusi ongelma vaikka ROT yrittääkin pieksää tästä olkiukkoaan. Useat haitalliset mutaatiot periytyvät peittyvästi ja ne ovat olleet erityisen suuri ongelma entisaikoina kun sisäsiittoisuus uhkasi pienissä eristyneissä kylissä (vrt. esimerkiksi Sallan tauti).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_tautiKampelatutkija kirjoitti:
"...varsin suuri osa ihmisen genoomiin kasaantuneista haitallisista mutaatioista johtuvat säteilystä, ilmansaasteista ja kemikaaleista (ruoan lisäaineista sun muista.)"
En usko tätä. Haitalliset mutaatiot eivät ole mikään nykyajan uusi ongelma vaikka ROT yrittääkin pieksää tästä olkiukkoaan. Useat haitalliset mutaatiot periytyvät peittyvästi ja ne ovat olleet erityisen suuri ongelma entisaikoina kun sisäsiittoisuus uhkasi pienissä eristyneissä kylissä (vrt. esimerkiksi Sallan tauti).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_tautiTV:ssä eräässä dokumentissa kerran näytettiin yhtä vanhaa esp. elokuvaa, olisikohan ollut Bunuelin. Pätkässä oli espanjalainen syrjäkylä missä yksikään lapsi ei näyttänyt normaalilta, ja sisäsiittoisuudesta sanottiin johtuvan.
Ne eli siellä kuin keskiajalla.- Anonyymi
Uskon että suuri osa ihmisten genomin rappeutumisesta ja lisääntymiskyvyttömyydestä johtuu masennuslääke/psykoosi lääke kemikaalien vaikutuksesta dna:han vielä tuntemattomalla tavalla.
Se ettei ihminen koe psykoosia on liian suuri hinta maksettavaksi genomin tai mutaatioiden syntymisestä dna:han. Muistakaa että kaikki vaikuttaa kaikkeen, voi olla jopa mahdollista että ihminen jonka genomin muut ihmiset on myrkyttäneet rupeaa taistelemaan avoimesti ihmiskuntaa vastaan koska tämä ensin hyökkäsi yksilä vastaan.
"In passenger pigeons, most of the genetic diversity was found at the ends of the chromosome."
Juuri tätä tietoa olen etsinyt. Olen väittänyt, että kun genomiin tulee virheitä, järjestelee solu viallista DNA:ta siten, että se sijoittaa virheitä sisältävät DNA-jaksot telomeereihin kromosomien päihin, jotka ovat tiukaksi pakattua heterokromatiinia. Vakavimmin vaurioituneet DNA-jaksot poistetaan genomista, mikä johtaa telomeerien lyhenemiseen. Tämä johtaa yksilön kuolemaan. Mikäli solu ei kykene uudelleenjärjestelemään genomia, on jälkikasvulla heikot edellytykset selvitä haasteista, joihin tarvitaan adaptoitumismekanismeja ja eheää DNA:ta.
Kyyhkyt olivat epigeneettisestä adaptoitumisesta johtuen kokeneet geenivirheitä, joista suurin osa on yksittäisiä pistemutaatioita (SNP). Tämä oli johtanut geneettiseen varioitumiseen, mutta koska DNA:n muutokset olivat virheitä, johti se aikanaan lajin häviämiseen.
Kiitos kekek-kekek! Tämä selvitti todella paljon. Lisää tällaista!- Anonyymi
Näinkö tutkimuksessa tosiaan sanottiin. Minä taas luin, että nimen omaan metsästys ajoi kannan niin alas, ettei sille onnistunut enää lajityypillinen käyttäytyminen ja lisääntyminen kärsi. Viimeinen suuri parvi ammuttiin yhtenä päivänä.
Kyseessä oli ihmisen aiheuttama sukupuutto, ei genettisen rappeutuman. vaikka genomi olikin nopean evoluution nopeuden takia yksipuolistunut. Tutkimus tukee evopluutioteoriaa, ei sinun harhojasi.
"Mutations that provide a major evolutionary benefit would spread rapidly," says Gilbert.
The fact that beneficial mutations became incredibly dominant so quickly simply led to the disappearance of other genetic variants.
This in turn led to the genetic diversity in the passenger pigeon being surprisingly low in relation to the number of individuals. This may have made the species more vulnerable to changes.
But that was not why the passenger pigeon died out....
"People ate passenger pigeons in huge amounts, but they were also killed because they were perceived as a threat to agriculture. As Europeans migrated across North America, they thinned out and eliminated the large forests that the pigeons depended on. The pigeons lived primarily on acorns.
As the species was already dying out, 250,000 birds -- the last big flock -- were shot on a single day in 1896. That same year, the last passenger pigeon was observed in Louisiana. It was also shot."
Eli ei vieläkään genettiseen rappeutumiseen kuollutta lajia. Ei edes yhtä. ROT, osaatko kääntää seuraavan?
"The fact that beneficial mutations became incredibly dominant so quickly simply led to the disappearance of other genetic variants."
Minä ymmärsin, että siinä oli kyse hyödyllisistä mutaatioista, joita sinun mukaasi ei ole edes olemassa. Miten sinä asian ymmärsit?Ahaa. Et uskokaan että akuutti lyijymyrkytys tappoi linnun?
Jutussahan kerrotaan että viimeinen 250 000:n linnun parvi ammuttiin yhtenä päivänä.
Suomssakin on varmaan monta lintulajia joiden koko kanta on pienempi kuin 250 000 yksilöä.kekek-kekek kirjoitti:
Ahaa. Et uskokaan että akuutti lyijymyrkytys tappoi linnun?
Jutussahan kerrotaan että viimeinen 250 000:n linnun parvi ammuttiin yhtenä päivänä.
Suomssakin on varmaan monta lintulajia joiden koko kanta on pienempi kuin 250 000 yksilöä.Ihan himpun verran muuttokyyhkyn kohtaloon saattoi vaikuttaa myös se että niiden pesäpuita kaadettiin (pesivät yhdyskuntina ja yhdessä puussa oli useita pesiä) jotta pesissä olevat munat oli helpompi kerätä ruuaksi. Lajia metsästettiin täysin ilman rajoituksia, pesintämetsiä ja sitä kautta tuhansia ja taas tuhansia pesiä tuhottiin, joten ainoaksi ihmetyksen aiheeksi jää että miljardien yksilöiden lintulajin hävittämiseen meni niinkin pitkään kuin toistasataa vuotta. Edes asteroidi ei ole niin tehokas sukupuuttoontappaja kuin ihminen.
agnoskepo kirjoitti:
ROT, osaatko kääntää seuraavan?
"The fact that beneficial mutations became incredibly dominant so quickly simply led to the disappearance of other genetic variants."
Minä ymmärsin, että siinä oli kyse hyödyllisistä mutaatioista, joita sinun mukaasi ei ole edes olemassa. Miten sinä asian ymmärsit?Ystäväni agnoskepo: "ROT, osaatko kääntää seuraavan?"
Ei ROT osaa. ROT turvautuu googlen kääntäjään. ROT ei ymmärrä jos kääntäjän tekoäly tekee käännösvirheen. ROT nolaa itsensä jälleen kerran.agnoskepo kirjoitti:
ROT, osaatko kääntää seuraavan?
"The fact that beneficial mutations became incredibly dominant so quickly simply led to the disappearance of other genetic variants."
Minä ymmärsin, että siinä oli kyse hyödyllisistä mutaatioista, joita sinun mukaasi ei ole edes olemassa. Miten sinä asian ymmärsit?Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta.
Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia.https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu
"Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi."
kuulostaako tutulta?RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta.
Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia.No tuo aloituksen julkaisu taisi olla tieteellinen. Siinä todettiin:
"The fact that beneficial mutations became incredibly dominant so quickly simply led to the disappearance of other genetic variants."
Miten sinä käännät termit "beneficial mutations" Minä ymmärsin sen tarkoittavan hyödyllisiä mutaatioita. Eli siinähän se on ihan mustaa valkoisella. Vai kiistätkö kenties sen, ettei avauksen tutkimus ole tieteellinen?
Arvoisa ROT.
Sinulle on esitetty useita kertoja hyödyllisiä mutaatioita, mutta olet pyrkinyt kiistämään selvän asian pseudotieteellisellä kiemurtelullasi. Sinun mukaasi evoluutiota tutkivat biologit eivät muka tiedä, mikä on geenimutaatio ja mikä ei. Jankutat samoja stiignafuulioita kommentista toiseen kykenemättä näyttämään ainuttakaan tieteellistä paperia, jossa olisi todettu edes jokin niistä väitteistä, joita randomina esität.
Maailma on vanha ja evoluutio rulettaa.- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta.
Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia.Äläpäs vaihda aihetta kesken keskustelun.
- Anonyymi
bg-ope kirjoitti:
Ihan himpun verran muuttokyyhkyn kohtaloon saattoi vaikuttaa myös se että niiden pesäpuita kaadettiin (pesivät yhdyskuntina ja yhdessä puussa oli useita pesiä) jotta pesissä olevat munat oli helpompi kerätä ruuaksi. Lajia metsästettiin täysin ilman rajoituksia, pesintämetsiä ja sitä kautta tuhansia ja taas tuhansia pesiä tuhottiin, joten ainoaksi ihmetyksen aiheeksi jää että miljardien yksilöiden lintulajin hävittämiseen meni niinkin pitkään kuin toistasataa vuotta. Edes asteroidi ei ole niin tehokas sukupuuttoontappaja kuin ihminen.
Eikös viimeinen muuttokyyhky kuollut vankeudessa v1910?
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta.
Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia."DNA ei sanele eliön ominaisuuksia."
Anteeksi nyt kovasti että takerrun yksittäiseen lauseeseen, mutta jos noin on, silloinhan DNA:ssa olevien virheiden ei pitäisi vaikuttaa sitä eikä tätä - vai onko Sinulta taas jäänyt jotakin ymmärtämättä? Kunhan nyt kysyn. - Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta.
Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia."Näytäpä yksikin tieteellinen julkaisu yhdestäkin hyödyllisestä satunnaisesta mutaatiosta."
"Se, että pseudotieteellisessä artikkelissa väitetään, että hyödyllisiä mutaatioita on tapahtunut, ei todista mitään. Tulee löytyä luotettavat tutkimukset, joissa on osoitettu tieteellisesti, että satunnaiset mutaatiot olivat muutoksen syynä. Uskot harhakuvitelmiin. Eliöissä tapahtuva muutos perustuu epigeneettisiin mekanismeihin ja tekijöihin. DNA ei sanele eliön ominaisuuksia."
Pannaanpa tämäkin kommenttisi talteen ja käytetään sitä todistusaineistona toisaalla ja toiste. Anonyymi kirjoitti:
"DNA ei sanele eliön ominaisuuksia."
Anteeksi nyt kovasti että takerrun yksittäiseen lauseeseen, mutta jos noin on, silloinhan DNA:ssa olevien virheiden ei pitäisi vaikuttaa sitä eikä tätä - vai onko Sinulta taas jäänyt jotakin ymmärtämättä? Kunhan nyt kysyn.Komppausta tälle. Mutta koetapa selittää kreationistille mitä tarkoittaa johdonmukaisuus.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös viimeinen muuttokyyhky kuollut vankeudessa v1910?
Jep. Sitä ennen kanta oli romahtanut holtittoman metsästyksen ja pesintämetsien tuhoamisen seurauksena.
- Anonyymi
Ebola tappoi ihmiset kun pääsi miljoonakaupunkiin.
Massassa on voimaa, kun voi tauti levitä räjähdysmäisesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634010Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783648- 423175
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192538Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222387Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa482134- 482005
- 471758
- 361690
- 301556