Työmarkkinatuki ei ole ulosottokelpoista, mutta toimeentulotuki on. Olenko käsittänyt oikein?
Selvennän:
Jos toimeentulotuesta jää jotain seuraavalle kuulle tilille säästöön (esim. 20 euroa), niin ulosottomies vie/voi viedä sen.
Mutta työmarkkinatukeen ei kosketa. Paitsi jos säästöjä kertyy yli suojaosuuden.
Lisäksi asiaa hankaloittaa se, että toimeentulotuki maksetaan säännöllisesti ja työmarkkinatuki maksetaan milloin sattuu.
Jos menee työharjoitteluun ja saa ylläpitokorvausta, se ei myöskään ole ulosottokelpoista. Paitsi jos ylittää suojaosuuden.
Olenko ymmärtänyt oikein?
t. Oolofi-83
Toimeentulotuki vs työmarkkinatuki ja ulosotto
33
3520
Vastaukset
- Anonyymi
Työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki ovas ulosottokelvottomia maksukuukautensa aikana, mutta jos niistä jää säästöön seuraavalle kuukaudelle, niistä voidaan ulosmitata suojaosuuden puitteissa. Lisäksi työmarkkinatuki (päinvastoin kuin toimeentulo- ja asumistuki) lasketaan mukaan tulopohjaan, millä on merkitystä, jos saat myös palkkatuloa, sillä ulosotettava määrä lasketaan tulopohjaan kuuluvien tulojen yhteissummasta, kunhan ei vain kosketa ulosottokelvottomiin tuloihin.
- Anonyymi
Joo, edellinen kirjoittaja on osittain oikeassa, ei uo rupea kenenkään tiliä kaivelemaan jos siellä on 20 euroa Sen verran korjaan edellistä että tililtä rokotettaessa ei päde tuo suojaosuus teksti vaan uo voi tililtä ottaa summan joka ylittää lasketun suojaosuuden 1,5 kertaisena. Elikkä se on jotain reilu 1100 euroa. Jos tilillä on alle sen, niin ei uo tililtä ota mitään. Ja tuo että seuraavassa kuussa saa ottaa, ei pidä paikkaansa mikäli varat ovat täysin sosiaalietuuksia, ne ovat suojassa 2 vuoden ajan. Alla pari lakitekstiä.
"Velallisen ulosotto voidaan suorittaa suoraan pankkitililtä, sillä pääsääntönä ulosoton kohteena ovat pankkitilillä olevat varat. Mikäli pankkitilillä on sellaisia varoja, jotka eivät kuulu ulosoton piiriin, ei niitä voi kuitenkaan ulosmitata. Ulosoton ensisijaisina kohteina ovat raha, rahasaatava tai palkka, eläke tai muu toistuvaistulo. Pankkitilillä olevat rahat ovat siis niin sanotusti ulosoton ensisijaisena kohteena."
"Kun ulosmittaus kohdistuu velallisen pankkitilillä oleviin varoihin, tulee suojaosuus jättää puolitoistakertaisena. Lisäksi eräät ulosmittauskiellot suojelevat velallisen pankkitilin varoja. Kyseinen kielto kohdistuu ensinnäkin sosiaaliavustuksiin, jotka on myönnetty määrätarkoitukseen. Näihin lukeutuvat esimerkiksi toimeentulotuki, asumistuki ja elatustuki. Ulosmittauskielto on voimassa kahden vuoden ajan siitä, kun varat on saatu haltuun.
On kuitenkin huomattava, mikäli ulosmittauskiellon kohteena olevat varat ovat sekoittuneet velallisen pankkitilillä oleviin muihin varoihin, ei kyseinen ulosmittauskielto ole käytännössä silloin voimassa." - Anonyymi
No entäs tässä tapauksessa:
https://www.aamulehti.fi/a/24150010
? - Anonyymi
Lisäys edelliseen:
Niin, ei UO ollutkaan näköjään vienyt kaikkea. Vain 800 euroa ja jättnyt tilille vielä rahaa.
Eli mun ei tarvitse pelätä, jos mulle jää seuraavalle kuulle toimeentulotuesta/työmarkkinatuesta esim. 100 euroa? Niin voutiko ei vie niitä?
t. AP- Anonyymi
Ei vie senttiäkään sun tililtä niin kauan kuin se tilin saldo on alle 1,5 kertaa suojaosuus.
- Anonyymi
Simon Hellmob terve, kuun ulosmittaus vaatii jo kunnolliset Mitutoyot...
- Anonyymi
Joo, huomasin itsekin postauksen jälkeen, että olisi pitänyt puhua suojaosuuden sijasta puolitoistakertaisesta suojaosuuden määrästä.
Tuo lainaamasi teksti ei ollut lakitekstiä, vaan lakiasiantoimiston Minilex-nimisen palvelun tekstiä. Mielestäni he selostivat asian väärin.
Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:ssä "Muita ulosmittauskieltoja" https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P19 sanotaan, kuten kirjoitit,
"Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, ulosmitata ei saa:
.....
2) avustusta tai kustannusten korvausta, joka on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen;
....
"
Eli kuten totesimme, asumis- ja toimeentulotuesta ei saa ulosmitata.
Mutta, mutta:
Ulosottokaaren 4 luvun 20 §:ssä https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P20 taas sanotaan näin:
"Ulosmittauskieltojen voimassaolo
Edellä 19 §:n 1 momentin 1–3, 3 a, 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut ulosmittauskiellot ovat voimassa kaksi vuotta varojen haltuun saamisesta, lukuun ottamatta pysyvästä haitasta saatua korvausta, jota koskeva ulosmittauskielto on voimassa pysyvästi. Edellytyksenä kieltojen voimassaololle on, että velallinen on pitänyt varat erillään tai voi esittää niitä koskevan kirjanpidon tai vastaavan selvityksen. Toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta. Lapselle tulevan elatusavun ja korvauksen ulosmittauskielto on voimassa niin kauan kuin elatuksen tarve on olemassa."
Huomaa virke "Toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta.- Anonyymi
Niin, toistuvaissuorituksissa. Toimeentulotukea ei saa ulosmitata, kuten ei muitakaan ed. mainittuja etuuksia joten siitä ei koskaan edes voi tulla toistuvasti ulosmitattavaa. Eli esimerkiksi palkkaa, jota ulosmitataan toistuvaissuorituksella, ei voida mitata kahdesti saman maksukauden aikana. Sen sijaan jos mulle esimerkiksi maaliskuun palkasta joka maksetaan 31.3. ja josta on ulosmitattu 1/3 mulla on 1.5 vielä jäljellä 1500 euroa, saa uo ulosmitata siitä sen summan mikä jää ylitse 1,5 x suojaosuudesta. Eli sen 300-400 euroa, en nyt muista kuinka paljon on tällä hetkellä suojaosuus x 1,5.
Toistuvaissuorituksena voidaan ulosmitata esimerkiksi eläkettä ja palkkaa, muttei koskaan perustoimeentulotukea.
Summa summarum, jos sulla on tilillä alle 1,5 kertaa suojaosuus, ei uo sitä vie, oli se tullut mistä tahansa. - Anonyymi
Ajattelin, että asumistuki on kuitenkin toistuvaisavustus, joka myönnetään kahdeksi vuodeksi, joten jos sitä ei käytä maksukuukautena, se voidaan ainakin teoriassa ulosmitata seuraavassa kuussa . Mutta joka alkaa säästää asumistuestaan, jättää samalla osan vuokrasta/yhtiövastikkeesta maksamatta, missä ei olisi mitään järkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"Palkasta, eläkkeestä, työttömyyskorvauksesta ja äitiyspäivärahasta voidaan ulosmitata pääsääntöisesti yksi kolmasosa. Myös lomarahat, luontoisedut, provisiot ja erilaiset palkkiot ovat palkkatuloa. Ulosmitattava määrä lasketaan nettotuloista. Sosiaaliavustukset ja -tuet, kuten asumistuki ja lapsilisät eivät ole ulosmittauskelpoisia." (Oikeus.fi)
Asumistuesta ei suoriteta ulosottoa. Sitä ei siis voida ulosmitata seuraavassa kuussa. Asumistuki nyt muutenkin kannattaa aina ohjata suoraan vuokranantajalle, asunnon jos menettää vuokravelkojen takia, on se jo pahempi homma. - Anonyymi
Luepas ulosottokaaren 4 luvun 20 §
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P20
"Edellä 19 §:n 1 momentin 1–3, 3 a, 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut ulosmittauskiellot ovat voimassa kaksi vuotta varojen haltuun saamisesta, lukuun ottamatta pysyvästä haitasta saatua korvausta, jota koskeva ulosmittauskielto on voimassa pysyvästi. Edellytyksenä kieltojen voimassaololle on, että velallinen on pitänyt varat erillään tai voi esittää niitä koskevan kirjanpidon tai vastaavan selvityksen. Toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta. Lapselle tulevan elatusavun ja korvauksen ulosmittauskielto on voimassa niin kauan kuin elatuksen tarve on olemassa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luepas ulosottokaaren 4 luvun 20 §
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P20
"Edellä 19 §:n 1 momentin 1–3, 3 a, 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut ulosmittauskiellot ovat voimassa kaksi vuotta varojen haltuun saamisesta, lukuun ottamatta pysyvästä haitasta saatua korvausta, jota koskeva ulosmittauskielto on voimassa pysyvästi. Edellytyksenä kieltojen voimassaololle on, että velallinen on pitänyt varat erillään tai voi esittää niitä koskevan kirjanpidon tai vastaavan selvityksen. Toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta. Lapselle tulevan elatusavun ja korvauksen ulosmittauskielto on voimassa niin kauan kuin elatuksen tarve on olemassa."Öö mihin toi oli viittaus..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öö mihin toi oli viittaus..?
Edelliseen viestiin, jossa väitettiin, että asumistuesta, joka on toistuvaisuoritus, ei voitaisi ikinä ulosmitata.
Jos avustus tai kustannusten korvaus on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen ja on toistuvaissuoritus (eli esim. asumis-, hoito- tai työmarkkinatuki), ulosmittauskielto on voimassa vain maksukauden loppuun asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliseen viestiin, jossa väitettiin, että asumistuesta, joka on toistuvaisuoritus, ei voitaisi ikinä ulosmitata.
Jos avustus tai kustannusten korvaus on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen ja on toistuvaissuoritus (eli esim. asumis-, hoito- tai työmarkkinatuki), ulosmittauskielto on voimassa vain maksukauden loppuun asti.Se tarkoittaa ulosottokelvollisia suorituksia. Asumistuki EI ole ulosottokelvollinen joten siitä ei voi IKINÄ tulla toistuvaissuoritusta ulosottoon. Ulosoton toistuvaissuorituksella tarkoitetaan sellaista maksua josta menee toistuvasti osuus ulosottoon. Eli esimerkiksi palkka ja tietyt eläkkeet. Toimeentulotuki tai asumistuki eivät koskaan voi olla tällaisia maksuja. Joko nyt ymmärrät?
- Anonyymi
Olet kyllä pahasti erehtynyt.
Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:ssä (joka on otsikoitu "Muita ulosmittauskieltoja"), sen 1 momentin 1 kohdassa sanotaan:
"Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, ulosmitata ei saa:
1) avustusta tai kustannusten korvausta, joka on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen;"
Pykälässä 20 (joka on otsikoitu "Ulosmittauskieltojen voimassaolo") täsmennetään, että edellisen pykälän "ulosmittauskielto on voimassa kaksi vuotta varojen haltuun saamisesta, lukuun ottamatta pysyvästä haitasta saatua korvausta, jota koskeva ulosmittauskielto on voimassa pysyvästi. Edellytyksenä kieltojen voimassaololle on, että velallinen on pitänyt varat erillään tai voi esittää niitä koskevan kirjanpidon tai vastaavan selvityksen."
Pykälän seuraavassa virkkeessä sanotaan vielä, että "Toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta".
Joko nyt itse ymmärrät?
"Ulosoton toistuvaissuorituksella tarkoitetaan sellaista maksua josta menee toistuvasti osuus ulosottoon."
Höpö höpö. Toistuvaisuorituksella tarkoitetaan kuukausittain maksettavaa sosiaalietuutta, ja niillä on ulosmittauskielto vain maksukauden loppuun asti. - Anonyymi
Huomasin, että vastaavanlaisesta asiasta on tehty hovioikeuden päätöskin.
Koko päästös on luettavissa osoitteessa
https://oikeus.fi/hovioikeudet/rovaniemenhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1346792400056.html
Tässä pieni ote:
"Ulosottovirasto oli ulosmitannut A:n pankkitilillä olleita rahavaroja. Rahavarat olivat muodostuneet riidattomasti säästöön jääneistä A:lle maksetuista kansaneläke-, takuueläke- ja asumistukivaroista. A:lle oli niinikään riidattomasti jätetty rahavaroista ulosottokaaren 4 luvun 21 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisena erottamisetuna suojaosuus puolitoistakertaisena.
A valitti ulosottoviraston päätöksestä ja vaati ulosmittauksen kumoamista. A:n mukaan varat olivat kokonaisuudessaan ulosmittauskiellossa."
"Käräjäoikeus hylkäsi valituksen ja pysytti ulosmittauksen voimassa"
"Asiassa on hovioikeudessa riitaiselta osin kysymys siitä, ovatko kansaneläkelakiin, lakiin takuueläkkeestä ja lakiin eläkkeensaajan asumistuesta sisältyvät ulosmittauskiellot siten ehdottomia, että kyseisiä etuuksia ei saa missään tilanteessa ulosmitata, vai koskeeko niitä ulosottokaaren 4 luvun 20 §:n säännös toistuvaissuoritusten ulosmittauskiellon ajallisesta rajoittamisesta.
Ulosottokaarta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 13/2005) todetaan 4 luvun 20 §:n perusteluissa: "Pykälässä säädettäisiin lisäksi, että toistuvaissuorituksissa ulosmittauskielto koskee jäljellä olevaa maksukautta. Toistuvaissuorituksen, esimerkiksi asumistuen, tulevia maksueriä ei saisi ulosmitata eikä myöskään jo maksetuista eristä sitä osaa, joka koskee jäljellä olevaa maksukautta. Säästöön jääneet maksuerät tai niiden osat sen sijaan saataisiin ulosmitata siltä osin kuin niitä ei koske ehdotetun 21 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu erottamisetu".
Teoksessa Linna-Leppänen: Ulosmittaus ja myynti (2007) todetaan sivulla 63: "Kun kyseessä on toistuvaissuoritus, ulosmittauskielto koskee vain jäljellä olevaa maksukautta. Siten, jos velallinen esimerkiksi saa kuukausittain asumistukea, velalliselle jo maksetut asumistukivarat ovat ulosmittauskiellon piirissä vain siltä osin kuin maksukautta on jäljellä. Toisin sanoen, jos kuukauden asumistuki olisi esimerkiksi 200 euroa, kuukauden puolivälissä ulosmittauskielto koskisi vielä 100 euroa. Mahdollisesti säästöön jääneet maksuerät tai niiden osat sen sijaan saadaan ulosmitata - siltä osin kuin ne eivät ole erottamisedun piirissä".
Näillä lisäperusteilla hovioikeus toteaa kuten käräjäoikeuskin, että ulosmittaus on toimitettu ulosottokaaren säännösten mukaan." - Anonyymi

Näillä lisäperusteilla hovioikeus toteaa kuten käräjäoikeuskin, että ulosmittaus on toimitettu ulosottokaaren säännösten mukaan."Joo, näinhän siinä kävi että väärässä olin. No hyvä että selvisi, olin tosiaan ihan eri uskossa tän asian suhteen, tiedänpähän nyt tänkin jatkossa.
- Anonyymi
Kärsin masennuksesta, mutta olen työtön työnhakija. Tuhlaan aina usein maksupäivänä menojen ja laskujen jälkeen kaikki ylimääräiset rahat siinä pelossa, että UO vie nekin. Ei tässä uskalla mitään rahaa tilillä pitää kun omalla tuurilla sieltä viedään sentitkin. Loppukuukausi selvitään aina jotenkin.
- Anonyymi
Hei usko nyt, ei uo vie sieltä senttiäkään niin kauan kuin siellä on maksimissaan 1008, 45 euroa (tarkastin ja laskin sen suojaosuuden nyt). Mutta jos et usko, niin tee sitten niin että nostat kaikki rahat sieltä ja säilytät niitä kotona?
- Anonyymi
"Kärsin masennuksesta, mutta olen työtön työnhakija. Tuhlaan aina usein maksupäivänä menojen ja laskujen jälkeen kaikki ylimääräiset rahat siinä pelossa, että UO vie nekin. Ei tässä uskalla mitään rahaa tilillä pitää kun omalla tuurilla sieltä viedään sentitkin. Loppukuukausi selvitään aina jotenkin. "
Antaisit vain uo-miehen viedä, jotta saat velkojasi lyhennettyä. Järkevämpää se on kuin tuhlailu uo-miehen pelossa. Tosin sinulla on rahavarojen suhteen puolitoistakertainen suojaosuus, kuten on useaan kertaan todettu. - Anonyymi
mulla jää UO jälkeen ansiosidonnaisesta 500e kuukaudessa kouraan, että se siitä suojaosuudesta. Töissä ollessa lyhensin velkaa 1,5v aikana 10k, mutta vielä on toinen 10k jäljellä. Toi summa ei näytä enää vähenevän vaikka UO ansiosidonnaisesta viekin suurimmanosan. Mihinkälie menevät.
- Anonyymi
Ansiosidonnaiseni on noin 1200e/kk verojen jälkeen. Siitä UO viekin sit suurimmanosan vaikka ei ilmeisesti pitäisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulla jää UO jälkeen ansiosidonnaisesta 500e kuukaudessa kouraan, että se siitä suojaosuudesta. Töissä ollessa lyhensin velkaa 1,5v aikana 10k, mutta vielä on toinen 10k jäljellä. Toi summa ei näytä enää vähenevän vaikka UO ansiosidonnaisesta viekin suurimmanosan. Mihinkälie menevät.
Joko oot Provo tai jätät jotain kertomatta tai sitten ulosotto mokailee sun kohdalla. Vähintään suojaosuus on pakko jättää ja suojaosuus on suurempi kuin 500 euroa. Eli sanotko siis että saat verojen jälkeen 1200 euroa ja uo ottaa siitä 700 euroa jättäen sulle 500 euroa?
- Anonyymi
Ihan oikeasti jää 500e itselleni sen jälkeen kun ulosotto on napannut osan. Ulosottosumma ei ole kyllä tässä työttömyysaikana lyhentynyt kuin muutamia satasia. Olen kuitenkin ollut työttömänä ansiosidonnaisella kohta vuoden. Töissä ollessa sai lyhennettyä velkaa hyvin kun tienasi suht hyvin ja veronpalautukset (1600e) lyhenti myös hyvin tuota velkaa. Nyt tulee 2200e veronpalautukset ni kyllähän sekin tuosta 10k lyhentää ainakin toivottavasti.
Työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan pitäisi mennä, mutta mitä järkeä kun ilmeisesti se 9e/päivä kulukorvauskin kuuluu ulosotolle. Eihän toi 10k mahdoton summa enää ole kun just 30vuotta ikää vasta. Työttömänä se ei vaan lyhene. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikeasti jää 500e itselleni sen jälkeen kun ulosotto on napannut osan. Ulosottosumma ei ole kyllä tässä työttömyysaikana lyhentynyt kuin muutamia satasia. Olen kuitenkin ollut työttömänä ansiosidonnaisella kohta vuoden. Töissä ollessa sai lyhennettyä velkaa hyvin kun tienasi suht hyvin ja veronpalautukset (1600e) lyhenti myös hyvin tuota velkaa. Nyt tulee 2200e veronpalautukset ni kyllähän sekin tuosta 10k lyhentää ainakin toivottavasti.
Työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan pitäisi mennä, mutta mitä järkeä kun ilmeisesti se 9e/päivä kulukorvauskin kuuluu ulosotolle. Eihän toi 10k mahdoton summa enää ole kun just 30vuotta ikää vasta. Työttömänä se ei vaan lyhene.Höpö höpö, 1200e netosta saa ottaa vain 351,80 €.
MUTTA... ulosmitattavan summanhan laskee työttömyyskassa EI siis ulosottomies joten haukut väärää puuta. Voi olla hyvinkin mahdollista että kassassa on joku tumpelo joka laskee väärin, Uo ei tietenkään tähän ota eikä tiedä edes ottaa kantaa.
Laitapas reklamaatiota kassaan, soita vaikak sinne. Liika perittyjä rahoja tuskin saat takaisin mutta korjaantuupahan asia.
- Anonyymi
Parasta on vaan nostaa köyhän kaikki heti pois sieltä tililtä makaamasta vaikka vain varmuuden vuoksi. Ei ainakaan Sipilän pelleporukan ollessa vallassa ollut syytä luottaa uo:n touhuihin ollenkaan. tiedän tapauksia joissa on tehty uo:n toimesta väärin mutta niihin on mahdoton saada oikaisua milloin mihinkin (teko)syyhyn vedoten. Eli rahat taskuun vaan!
- Anonyymi
Miksi et haasta ulosottomiestä oikeuteen?
- Anonyymi
Köyhän, ulosoton uhrin tai toimeentulotuen saajan kannattaa pitää suomalaisessa pankissa oleva tili niin tyhjänä kuin mahdollista eli pakollisten laskujen jälkeen pankkiautomaatista käteiseksi ja rahat turvalliseen paikkaan.
Myös ulkomainen pankkitili kuten N26 tai Revolut Ltd ovat hyviä varojen suojaamiseen ulosotolta. Eikä kelakaan voi mennä ulkomaisille tileille joten toimeentulotukeen ei silloin vaikuta tileillä olevat säästöt jollei itse kerro, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhän, ulosoton uhrin tai toimeentulotuen saajan kannattaa pitää suomalaisessa pankissa oleva tili niin tyhjänä kuin mahdollista eli pakollisten laskujen jälkeen pankkiautomaatista käteiseksi ja rahat turvalliseen paikkaan.
Myös ulkomainen pankkitili kuten N26 tai Revolut Ltd ovat hyviä varojen suojaamiseen ulosotolta. Eikä kelakaan voi mennä ulkomaisille tileille joten toimeentulotukeen ei silloin vaikuta tileillä olevat säästöt jollei itse kerro,Jos sinulle kerran kertyy säästöjä, miksi et voisi reilusti käyttää niitä velkojesi takaisinmaksuun? Tuollaisille tyypeille pitäisi saada jonkinlainen leima otsaan.
- Anonyymi
Ei ole ypöyksin. Kyllä niillä säästöillä tulisi maksaa velkaa ihan vapaaehtoisesti.
- Anonyymi
Lukekaapa hesarista KIKY:stä,sitä on ollut tunarit tekemässä. Ja Työministeri Sinistä joukossa. On se vain niin että viime Hallituskaudella ei ollut Pääministeri mukaan luettuna yhtään n,s asiantuntijaa.
- Anonyymi
Saan työttömyys korvausta.ulosotto ottaa siitä pienen osan.saanko toimentulo tukena sen mikä ulosotto ottaa
- Anonyymi
Toimeentulotukilaskelma tehdään tilille oikeasti tulleiden rahojen perusteella, siis ulosoton jälkeen. Jos täytät kriteerit, niin voit saada toimeentulotukea. Automaattisesti et saa ulosoton vuoksi toimeentulotukea, vaan ensin pitää tehdä laskelma, jossa on kaikki tulot ja hyväksytyt menot. Jos lukema jää normin alle, saat toimeentulotukea. Kaikki riippuu työttömyyskorvauksesi ja vuokrasi/yhtiövastikkeesi suuruudesta. Kelan sivulla on laskuri, jolla voit arvioida mahdollisen toimeentulotukesi suuruutta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962