Oma vesimittari kokemuksia

Anonyymi

Muutin ok talosta kerrostaloon jossa järkyttävän iso vedenkulutus.
Haluaisin asuntoihin omat mittarit.

27

2545

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No, ensiksi niiden pitäisi näyttää oikein, näin ei aina ole ja maassaamme löytyy lukuisia isojakin taloyhtiöitä, joissa niiden käytöstä on ollut pakko luopua vaikka ovatkin asennettuna.

      Seuraavaksi tulee niiden asennuskustannusten kuolettaminen, vesi on suomessa halpaa, eli asennuskustannusten kattamiseen voi mennä kymmeniä vuosia.

      Vihoviimeinen ratkaisu on lämpimän veden mittaaminen erikseen, siinä kun aina pyritään siirtämään peruslämmönkulutusta veden hintaan niin paljon kuin mahdolista. Lain mukaan tämä on toki laitonta, mutta millä yksittäinen osakas pystyy asian todistamaan, toki AsOy ei sekään pysty todistamaan vastakkaista. Lämpimän veden kulutus on kuitenkin tosi pieni osa kokonkiinteistön lämmityksen kokonaiskulutusta. Lämmintä vettä menee käsienpesuun, suihkussakäyntiin ja mahdoliseen käsinpyykkäämiseen. Kaiki muu on kylmän veden kulutusta.

      Eli, tuskin maksaa vaivaa asennuttaa huoneistokohtaisia vesimittareita.

      • Anonyymi

        Jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä määrätään että vedestä ja sen lämmittämisestä peritään erillinen korvaus niin lämmityskulut lasketaan tietysti mukaan. Lämpimän veden kulutus on n. 40 % kaikesta kulutuksesta. Sen hinta on helppo laskea kun tiedetään lämmityksen yksikköhinta.

      • Anonyymi

        Kyllä lämpimän veden kustannuksen pystyy laskemaan ihan kansakoulumatematiikalla. Tiedossa kun on veden hinta, lämpöenergian hinta ja veden lämpötila.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lämpimän veden kustannuksen pystyy laskemaan ihan kansakoulumatematiikalla. Tiedossa kun on veden hinta, lämpöenergian hinta ja veden lämpötila.

        Sama kolmannen kerran ettei unohdu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kolmannen kerran ettei unohdu.

        Tänne ei näy kuin yhteen kertaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lämpimän veden kustannuksen pystyy laskemaan ihan kansakoulumatematiikalla. Tiedossa kun on veden hinta, lämpöenergian hinta ja veden lämpötila.

        Kansakoulut loppuivat 1970-luvulla. Nyt käytetään deskriptiivistä geometriaa.

    • Anonyymi

      Kyllä vesimittareita koskee mittalaitedirektiivi, valitettavasti monet lvi-liikkeet myy ne muut tietämättömille.

      Missä lainsäädännössä on kielletty lämpimän veden erikseen mittaaminen? Faktaa peliin.

      Usean kohteessa selvitystyötä tehneenä tiedän, että ilman mittareita veden kulutus on toisilla todellista kylpylätasoa. Eräskin asukas kulutti mittarin mukaan koekäytössä 800 litraa vuorokaudessa. Se mittari kuulema rikki, tarkistetuttiin ja kalibrioitiin virallisesti. Kohta asunnon kulutus olikin enää 150 litraa vuorokaudessa.

      • Anonyymi

        > Missä lainsäädännössä on kielletty lämpimän veden erikseen mittaaminen? Faktaa peliin.

        Faktaa tulee: palstan vakiovalittaja=kusettaja juttelee ihan höpöjä, kuten aina.

        Normi ratkaisu on mitata sekä kylmä että lämmin vesi. Pelkän kylmän veden mittaus on enempi rivitalojen juttu. Etenkin silloin, kun lämmin vesi tehdään huoneistokohtaisesti (=sähkölämmitys).

        Se on tosiaan ihan normaalia, että vettä kuluu niin penteleesti, kun ei ole huoneistokohtaista mittausta. En ole aikoihin jaksanut tilastoja kaivella, mutta perinteisesti kulutus on kerrostaloissa (ilman mittauksia) ollut jotain 160-170 l/nuppi päivässä. OK taloissa kolmanneksen vähemmän. Ammeet eivät ole se ratkaiseva juttu, vaan kolmen vartin suihkuja ottavat teinit sekä suuret ikäloput, joiden mielestä on luontevaa pitää keittiön hana juoksemassa koko siivousoperaation ajan tai että saunottaessa saa suihku olla koko ajan päällä.

        Vaan ei niitä mittareita vanhaan taloon noin vaan saa. Keittiö ja KPH on usein kiinni eri nousulinjoissa, jolloin mittareita tarvittaisiin 4 per huoneisto.

        Mittarit tulevat putkiremontin yhteydessä. Samalla vesikalusteetkin päivittyvät modernimpiin -> kulutus tipahtaa reilusti.

      • En ole väittänyt missään vaiheessa, että laki kieltäisi laskuttamasta erikseen lämpimästä, sen sijaan väitin ja väitän yhä, että laki kieltää laskuttamasta todellisia lämmityskuluja enempää. Useissa yhtiöissä kuitenkin laskutetaan sumeilematta ylihintaa.

        Tuo ylihinnan laskuttaminen tosin koskee myös kylmää vettä. Jos kuutio kylmää vettä jätevesimaksuineen maksaa yhtiölle 5 €, niin siitä ei todellakaan saa veloittaa asukkailta 10 € tai 15 € kuutiolta.

      • Anonyymi

        No totta helvetissä saa laskuttaa enemmän ja on syytä laskutta enemmän, jos lämpimän veden kulutusta ei mitata lainkaan. Tällöin ei auta kuin arvoida veden lämmitykseen kuluvan energian määrä … siis se kuinka monta litraa lämmintä vettä kuluu kulutettua kylmän veden litraa kohti.

        Lämmitys vaatii paljon energiaa, joten sen huomiointi nostaa hinnan reilusti korkeammaksi kuin mitä pelkkä vesi maksaa.

        Tuolla ammattitaidolla ja provisiopalkalla tietty tekee tiukkaa saada edes kymppi/kk raavittua kasaan?

      • Anonyymi
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        En ole väittänyt missään vaiheessa, että laki kieltäisi laskuttamasta erikseen lämpimästä, sen sijaan väitin ja väitän yhä, että laki kieltää laskuttamasta todellisia lämmityskuluja enempää. Useissa yhtiöissä kuitenkin laskutetaan sumeilematta ylihintaa.

        Tuo ylihinnan laskuttaminen tosin koskee myös kylmää vettä. Jos kuutio kylmää vettä jätevesimaksuineen maksaa yhtiölle 5 €, niin siitä ei todellakaan saa veloittaa asukkailta 10 € tai 15 € kuutiolta.

        Siihen asukkaalta laskutettavaan "kuutiohintaan" pitää sisällyttää myös yhtiöltä laskutettava perusmaksu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Missä lainsäädännössä on kielletty lämpimän veden erikseen mittaaminen? Faktaa peliin.

        Faktaa tulee: palstan vakiovalittaja=kusettaja juttelee ihan höpöjä, kuten aina.

        Normi ratkaisu on mitata sekä kylmä että lämmin vesi. Pelkän kylmän veden mittaus on enempi rivitalojen juttu. Etenkin silloin, kun lämmin vesi tehdään huoneistokohtaisesti (=sähkölämmitys).

        Se on tosiaan ihan normaalia, että vettä kuluu niin penteleesti, kun ei ole huoneistokohtaista mittausta. En ole aikoihin jaksanut tilastoja kaivella, mutta perinteisesti kulutus on kerrostaloissa (ilman mittauksia) ollut jotain 160-170 l/nuppi päivässä. OK taloissa kolmanneksen vähemmän. Ammeet eivät ole se ratkaiseva juttu, vaan kolmen vartin suihkuja ottavat teinit sekä suuret ikäloput, joiden mielestä on luontevaa pitää keittiön hana juoksemassa koko siivousoperaation ajan tai että saunottaessa saa suihku olla koko ajan päällä.

        Vaan ei niitä mittareita vanhaan taloon noin vaan saa. Keittiö ja KPH on usein kiinni eri nousulinjoissa, jolloin mittareita tarvittaisiin 4 per huoneisto.

        Mittarit tulevat putkiremontin yhteydessä. Samalla vesikalusteetkin päivittyvät modernimpiin -> kulutus tipahtaa reilusti.

        Meillä omakotitalossa kulutus on alle 60 litraa päivässä asukasta kohti, 2 henkeä.

      • Anonyymi
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        En ole väittänyt missään vaiheessa, että laki kieltäisi laskuttamasta erikseen lämpimästä, sen sijaan väitin ja väitän yhä, että laki kieltää laskuttamasta todellisia lämmityskuluja enempää. Useissa yhtiöissä kuitenkin laskutetaan sumeilematta ylihintaa.

        Tuo ylihinnan laskuttaminen tosin koskee myös kylmää vettä. Jos kuutio kylmää vettä jätevesimaksuineen maksaa yhtiölle 5 €, niin siitä ei todellakaan saa veloittaa asukkailta 10 € tai 15 € kuutiolta.

        Meillä kylmä vesi maksaa reilut 10 €/m3.

    • Anonyymi

      > No, ensiksi niiden pitäisi näyttää oikein, näin ei aina ole ja maassaamme löytyy lukuisia isojakin taloyhtiöitä, joissa niiden käytöstä on ollut pakko luopua vaikka ovatkin asennettuna.

      Kusettaja kusettaa aina, vaikka tällä kertaa kyseessä lienee vahinko/tietämättömyys.

      Mittarit noin niinkuin yleensä toimii, mutta laskutus ei. Normi käytäntöhän on, että isännöitsijä lähettää vastikelaskut kerran vuodessa. Vaan jos vesi pitäisi laskuttaa kulutuksen mukana, niin joka kämpälle yksilöllinen lasku kerran kuukaudessa. Aikamoinen pomppu työmäärässä. Joten laskutetaankin arviokulutuksen mukaan ja lähetellään tasauslaskuja pari kertaa vuodessa. Taitaa sekin olla työlästä ja sotkuja tulee, jos asukkaat vaihtuu taajaan.

      Monessa talossa onkin em. syistä luovuttu kulutukseen perustuvasta laskutuksesta, vaikka mittari toimiikin.

      Pidemmällä ajanjaksolla tulee kyllä eteen myös tarve uusia vesimittarit. Siis huoltokuluja ylläpidosta -> toinen mahd. syy järjestelmästä luopumiseen.

      > Vihoviimeinen ratkaisu on lämpimän veden mittaaminen erikseen, siinä kun aina pyritään siirtämään peruslämmönkulutusta veden hintaan niin paljon kuin mahdolista.

      Valittajan logiikka on nurinpäin. Jos lämpimän veden kulutusta EI mitata, ei tiedetä, kuinka suuri osa lämmitysenergiasta kuluu lämpimän veden lämmitykseen. Osuus joudutaan arvioimaan kylmän veden kulutuksen pohjalta, esim. niin, että LV kulutukseksi oletetaan 40 % kaikesta vedenkulutuksesta (päävesimittarin mittaama kulutus).

      Jos LV kulutus mitataan, niin kyllä sen pohjalta laskettu lämmönkulutus on todellinen kulutus. Jos tästä aiheutuva lasku yskityttää, niin se on voi voi. Ei kannata sammua lämpimään suihkuun.

    • Anonyymi

      Taloyhtiön on tehtävä päätös huoneustokohtaisten mittareiden asentamisesta.
      Meillä se tapahtui käyttävesiputkiston rempan yhteydessä.
      Asuimme 10 vuotta yhteistaksassa jossa maksu oli 12€/hlö.
      Olemme kotoa poissa vuosittain muutaman kuukauden ja muutenkin käyttänemme vettä vain tarpeen mukaan.
      Laskin, että noiden 10:n vuoden aikana 2:n eläkeläisen taloutemme maksoi toisten vesiä yhteensä yli 2000€.

      Nyt viimeisessä vuoden tasauslaskussa saimme palutusta 253,60€.

      • Anonyymi

        Laskit väärin.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse päättää asuntojen vesimittareista. Ne ovat pakollisia myös vanhoihin taloihin remontin yhteydessä.

      Ongelmana on se, että lain mukaan pitää olla vesimittari, mutta laskutuksesta ei mainita mitään. Laskutuksen aloittamiseen ja korvauksien perusteisiin pitää olla yhtiökokouksen päätös.

      • Anonyymi

        "Ne ovat pakollisia myös vanhoihin taloihin remontin yhteydessä.*
        Näinhän energialaki sanoo mutta taloyhtiö voi hakea lupaa olla asentamatta paikalliselta rakennusvalvojalta. Näin toimittiin tässä talossa, 20 asuntoa.
        Mikäli lupaa ei olisi saatu, mikään laki ei velvoita mittareita käyttämään laskuttamiseen, voi jatkaa vanhalla X€/kk per asukas.

    • Anonyymi

      Ei omaa vesimittaria.
      Jos taloon asennetaan omat mittarit kaikille, niin en voi enää lämmittää terassia kuumalla käyttövedellä. Nyt on halpaa ja kätevää vetää keittiön hanasta letku terassille ja sieltä patterin kautta viemäriin.
      On lämmin ja minulle halpa ratkaisu.

    • Anonyymi

      Taloyhtiömme siirtyi asuntokohtaisiin vesimittareihin putkiremontin yhteydessä. Minusta oman talouteni (asun yksin) vesimaksut ovat kohtuuttomat, noin 22 euroa/ kk. En käy suihkussa (käyn uimahallissa), en käytä astianpesukonetta, en käytä pesukonetta kuin pari kertaa vuodessa.

      Kahvivedestä ja hampaiden harjaamisesta ei voi tulla tällaista laskua. Jokin mättää näissä etäluettavissa mittareissa.

      • Anonyymi

        Siis et käy WC:ssa kotona etkä tiskaa astioita. Etkö tosiaan koskaan käy kotona suihkussa? Huomaatko että ihmiset pitävät Sinuun etäisyyttä lemun takia?

      • Anonyymi

        Paljonko on perusmaksu ?
        Etäluettavissa on ollut paljon vikoja, laita isännöitsijälle nootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko on perusmaksu ?
        Etäluettavissa on ollut paljon vikoja, laita isännöitsijälle nootti.

        Meillä vesimittarit. Lukemisajat siten vaihtelevat. Lukemiset 3-4 kertaa vuodessa.
        Tulee lukemiskehotus, ellei lue itse ja merkitse lukemia lappuun ja palauta lappua eteisen laatikkoon niin silloin isännöinnin toimesta huoltoyhtiö tilataan lukemaan.

        Huoltoyhtiöllä on avaimet asuntoihin. Ketään en syytä, mutta varkaita huoneistossani kävi. Sitten sarjoitin uudelleen lukon enkä anna avainta edes huoltoyhtiölle.
        Kun mittareiden lukemiskehotus tulee, on viikko aikaa itse lukea ja toimittaa paperi eteenpäin. Ei parane olla matkalla tai muualla!!!
        Tyhmät on systeemit ja korruptiota täynnä. Ja tää pätee laajalti koko maassa.

        Millainen kamera olisi hyvä kuvaamaan mittarit ja lähettämään kuvat sähköpostiini? Voisin sitten lähettää kuvia isännöitsijälle vaikka joka viikko.

        Mielenterveytesi vaatii säätöä, hanki apua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenterveytesi vaatii säätöä, hanki apua!

        Entä ne talot, joissa ei ole huoneistokohtaista veden mittausta. Ovatko suunnittelijat saaneet avun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä ne talot, joissa ei ole huoneistokohtaista veden mittausta. Ovatko suunnittelijat saaneet avun?

        Mitä apua olisi tarvittu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä apua olisi tarvittu?

        Lainopillista apua perustuslaissakin mainitun yhdenvertaisuuden toteuttamiseen.. Summittainen vesilaskutus suosii isoja huoneistoja.

        Tekniikan puolella etäluettavat mittari olisi avuksi, mutta niiden tulisi olla laadukkaita luotettavuuden takaamiseksi.

        Jos talossa on yhdenvertaisuutta loukkaavia toimintoja eikä tilintarkastaja niihin puutu,
        asunto-osakeyhtiön osakkaalla on oikeus huomauttaa tilintarkastajaa virheestä, vaikka yhtiökokous ei olisi tehnyt sitä. Suomen asunto-osakeyhtiölain mukaan tilintarkastaja toimii yhtiön ja osakkaiden eduksi, joten osakkailla on oikeus tuoda esiin mahdolliset huomiot, epäselvyydet tai virheet, joita he ovat havainneet tilintarkastuksessa tai yhtiön toiminnassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      148
      8147
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      46
      4593
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      50
      4195
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      428
      2165
    5. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      81
      1930
    6. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      20
      1594
    7. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1508
    8. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1507
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      205
      1391
    10. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      33
      1247
    Aihe