Ykspihlajan koulu rakennustöitten aloitus 2019

Pitkän väännön jälkeen aloitus viimein saadaan aloitettavaksi tämän vuoden puolella

YIT Suomi valittiin Ykspihlajan koulun ja päiväkodin rakennusurakoitsijaksi
17.9.2019
Kokkolan kaupunginhallitus päätti 16.9.2019 kokouksessaan valita YIT Suomi Oy:n Ykspihlajan koulun ja päiväkodin KVR-urakoitsijaksi. Tarjoukset saatiin määräaikaan mennessä kolmelta tarjoajalta.

Ykspihlajan koulu ja päiväkoti rakennetaan Ykspihlajan Lahdenperän puoleiselle alueelle. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt alueen asemakaavan muutoksen 22.10.2018 (§95) ja se on lainvoimainen. Hankkeesta on laadittu lapsivaikutusten arviointi.

Noin 2 400 hyötyneliömetrin kokoiseen uudisrakennukseen tulee päiväkotitilat 60 lapselle, esiopetuksen tilat ja peruskouluun tilat 1-6 vuosiluokille, noin 120 oppilaalle. Tulevaisuutta silmällä pitäen tontille on suunniteltu myös alue koulun laajennukselle. Myös piha-alueen suunnitelma ja leikkivälineet sisältyvät urakkatarjoukseen. Rakennushankkeessa otetaan huomioon alueen merellisyys ja luontoarvot.

Seuraavaksi alkaa rakennushankkeen rakennustekninen suunnittelu, josta tiedotetaan tarkemmin hankkeen edetessä. Jos hanke etenee aikataulun mukaisesti, koulun ja päiväkodin toiminta alkaa tammikuun alussa vuonna 2021.

42

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi taivas mitä hölmöyttä. Päiväkotiin 60 paikkaa ja koluun satojen oppilaitten tilat. Mistä hell..tistä niitä oppilaita muka "siunaantuu" yhtäkkiä. Ykspihlajassa asuu vain sukukypsän iän ohittaneita vanhuksia.
      Ja koulu keskelle korpea, johon kukaan ei ole koskaan rakentanut. Maakerros on pahoin saastunutta. Maahan on upotettu valtava määrä jätettä - entinen kaatopaikka. Lähellä on kammottava teollisuusalue, sähkölinja halkaisee pihapiirin, alue on Ykspihlajan syrjäisin kolkka, peikkometsä, valtatien jyrinä kuuluu satojen metrin säteelle. Ei saa..na, ikinä en päästäisi lapsiamme tuollaiseen paikkaan, ei ikinä, hah hah haaa!!!...
      JK Ja kun keskellä kylää on tyhjillään nököttävä kirkko, joka pienillä muutoksilla voitaisiin restauroida kouluksi ja päiväkodiksi...

      • Anonyymi

        Ehkä heillä kuitenkin on paremmat tiedot asioista kuin sinulla, mutta soita heille ihmeessä kun vain tohdit.


    • Anonyymi

      Nyt taas "Realisti"puhuu vailla tietoa. Paikka johon koulu tulee on paikkana ihanteellinen maisemaltaan merimaisema. Kuntorata aivan vieressä, myös luontopolut ovat valmiina.

      Sähkölinja jää turvaalueen ulkopuolelle, ja linjahan on varakäytössä joka puretaan vuosien saatossa. Maaperätutkimukset tehtiin. Alue johon koulu tulee on aikoinaan ollut rautatie, joten maa alue on tervettä.

      Liikenteellisesti huolto liikenne kulkee Rantatien kautta, joka ei rasita Lahdenperän tietä jossa on astusta. . Myös tulevat kevyt liikenne väylät tukevat koulun paikkaa.
      Ykspihlajan asukasyhdistys hyväksyi yksimielisesti kaavasuunnitelman koulun paikalle. Yhtään valitusta ei tullut, joka olisi viivästänyt koulun aloitusta.

      ps Realisti ei pidä sekaantua paikkakunnan asioihin joita ei ymmärrä-suunnittele vaan sitä "Kokkojärveäsi" seuraavatkin vuodet.

    • Anonyymi

      Kiitos. Niinpä teen ja keksin vaikka kaupoille uusia lempinimejä. Oikein kun vi...taa ja saan runsaanmin lokaa niskaani kirjoittelen kissa juttuja, hah hah haaa!!!...

      PS Kokkojoesta Utajärvellä en tiennyt mitään.

    • Anonyymi

      Ei pihlajaan enää muuta porukkaa.

      • Anonyymi

        Aivan Ykspihlaja on täyteen kaavoitettu, suosittu asuinalue lapsiperheille. Tarpeet koulun saamiseksi oli perusteltua. Kouluhan tarpeet on taattu, onhan Koivuhaka noin 1 km-päässä, jos Ykspihlajan tarpeet ei riitä


      • Anonyymi

        Tottakai muuttaa kun taloja tulee myyntiin kun vanhukset siirtyy tuonpuoleiseen tai palvelukoteihin. Ja kyllä joitain tonttejakin löytyy vielä Pihlajasta ja mikä ettei enempikin kaavottamalla jos em. siirtolinja puretaan.


    • Anonyymi

      Hah, Koivuhaan koulu on muutaman sadan metrin päässä Ykspihlajaan suunnitellun koulun paikasta. Koivuhaassa(kin) alkaa olla pääosin sukukypsän iän ohittaneita pariskuntia, joiden lapset ovat "kaikonneet" muihin asuinlähiöihin, tai Etelä-Suomen markkinoille...
      Koivuhaka ja Ykspihlaja (= Koivula) tulee "liittää yhteen" - naittaa.
      Kaikki Koivulan kouluikäiset on keskitettävä Koivuhaan kouluun, niin kauan, kuin alueella lapsia "riittää", hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Ja mistä sä oot vetänyt sen että pihlajassa asuu pelkkiä vanhuksia? Pelkästään meidän kadunpätkällä asuu 5 lapsiperhettä ...

      • Anonyymi

        Sori vain jos olen väärässä. Olen joskus sattunut ajamaan "Outokummun" suunnasta kohti Satamakatua koulubussin kanssa samaan aikaan. Entisen koulun liittymässä odottaa 5-8 tenavaa, ja kirkon vieressä olevalta bussipysäkiltä nousee autoon 10-15 kouluikäistä oppilasta. Ja sitten pitäisi koulu rakentaa "hevon kuuseen" 60:lle (!?) päiväkoti-ikäiselle, ja 200:lle (!?) oppilaalle. Ei perr...., ei se voi olla totta...
        Jos koulu pitää rakentaa, niin rakennettakoon se urheilukentän "tuntumaan" - tai paras vaihtoehto olisi edelleen esittämäni: KIRKOSTA KOULU, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi

        Kyllä on ylimitoitettu koulu suunnitelma.Alle sadalle on realistisempi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori vain jos olen väärässä. Olen joskus sattunut ajamaan "Outokummun" suunnasta kohti Satamakatua koulubussin kanssa samaan aikaan. Entisen koulun liittymässä odottaa 5-8 tenavaa, ja kirkon vieressä olevalta bussipysäkiltä nousee autoon 10-15 kouluikäistä oppilasta. Ja sitten pitäisi koulu rakentaa "hevon kuuseen" 60:lle (!?) päiväkoti-ikäiselle, ja 200:lle (!?) oppilaalle. Ei perr...., ei se voi olla totta...
        Jos koulu pitää rakentaa, niin rakennettakoon se urheilukentän "tuntumaan" - tai paras vaihtoehto olisi edelleen esittämäni: KIRKOSTA KOULU, hah hah haaa!!!...

        Lopeta pilvenpoltto. Olet täysin sekaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on ylimitoitettu koulu suunnitelma.Alle sadalle on realistisempi.

        Ei ole ylimitoitettu 200 kyllä tämä kaupunki laajenee myös Öijaan päin kun aika koittaa. Mikäs sen parempaa asuin kohdetta kuin 7-sillan tien varrella löytyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on ylimitoitettu koulu suunnitelma.Alle sadalle on realistisempi.

        Hyvä että joku muukin on alkanut ajatella, ja ymmärtää tilanteen. Uusi koulu pitää rakentaa Kokkolan ja Luodon kunnan "rajamaille". Onhan Luoto maamme "sikiävin" (lapsira(i)kkain) kunta, ja sen asukasmäärä nousee 5000:sta 6000:een "parissa vuosikymmenessä"... Luodossa ei "suvaita mamuja", mutta suomenkieli pitäisi olla tulevaisuudessa "valliseva"...
        Keskipohjanmaan "kuolevia kuntia" ovat mm Toholampi, Lestijärvi, Halsua ja Veteli...
        Hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Halkokarilla on vain muistomerkki muistuttamassa paskalahden sotkuista joita esim ykspihlajasta voidaan vapaasti päästää viemäriin.

      • Anonyymi

        Päästäkää viemäriinne paskaa aivan vapaasti, mutta EI Pottiin, hah!...
        Mutta. Mitä hell.....ä Halkokari kuuluu tähän keskusteluun...
        Yxpilalaiset ovat kautta aikain pilanneet oman pesänsä - pottinsa. Isäni oli töissä sahalla pari vuotta 1960- luvulla. (Oliko Mäkinen silloin sahan johtaja?), ja kertoi samat asiat mistä olen kirjoitellut ja kirjoitan...
        Kuinka ihana sisäjärvi Potti olisikaan, kun ne haisevat, saastuttavat, rumat ja täysin tarpeettomat "pröt-pröt-paatit" siirrettäisiin Isokarin sisälahteen. Aallonmurtajaa voitaisiin jatkaa siten, että väylä (10 metriä) jätettäisiin merelle pääsyä varten (ja toivottavasti takaisin, hah). Samalla pitäisi yhteys lahden ja meren välille kaivaa, eli salmi (putki) nykyisen tien alitse. Kohtaan ennen Isokarin (Friisin) saarta... Hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Kivelä taas kuunnellut liikaa merisäätä ja maakrapuna alkaa puuttua jo merenranta asioihin vaikka järvi on vielä siltä kaivamatta. Tervetuloa Reijo peruskiven muuraus tilaisuuteen. Saat oman lastan ja osallistut peruskiven muuraukseen. Lisäksi pyydämme sinua lopettamaan koululaisten kyttäämisen ja kouluauton perässä ajamisen alueellamme.

    • Anonyymi

      Voi voi, oletko sinäkin "Brutukseni" noin lapsellinen sälli. Minäkö kyttäisin jotain. Älä unta nää... Etkö osaa lukea. Satuin ajamaan koulubussin takana mennessäni ongelle... jne.
      Etkö voi sietää ajatusta - intressiesi takia - "ikioma paatti laiturissa"...
      Potista tulisi ihana sisäjärvi, lasten uimapotti, aikuisten "temmellyskenttä", jalokalojen kasvatusallas, onkikeidas, "ympäripyöreä" lenkkeilypolku, puhtaan raikas ilmasto ilman kiusallisia ja rumia rantapusikoita jne jne. Hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      ripulisti näemmä ottanut silmätikukseen pihlajalaiset. Onnea vääntöön.

      • Anonyymi

        Hah, tässä ei "silmätikkuja" tarvita. Olen hyvässä hengessä auttamassa (vääntämässä) Yxpilaisia, jotka eivät näe malkaa silmässään - "onnea omassa - vettä potissa". Huom! Päivän aforismini numero 162... Hah hah haaa!!!...
        JK Rakastan yxpilalaisia, etenkin kivoja ja nuorekkaita leskirouvia ja muitakin tyttösiä, sekä kaikkia, jotka tulevat minua vasten, siis vastaan...Ja nyt ei naurata...


    • Anonyymi

      Tule Reijo tänne pihlajaan vanhaan kippariin perjantaina 20.9.2019 klo 21 niin voit valistaa meitä viisailla ajatuksillasi... Samalla voit kertoa minulle mihin vien veneeni potista ja keskustellaan mihin kouluun lapseni laitan. Kun kerta olet nyrkkeilymestarikin niin uskallat varmasti tulla vai mitä?:)

      • Anonyymi

        Kiitos kutsusta. Kello 21 ovat kaikki rehelliset ja itseänsä kunnioittavat tosimiehet "laskeutumassa levolle luojani"... Tosin poikkeuksiakin on, sillä katselen nyt lentopallo-ottelua Suomi-Turkki... Vain elämäänsä kyllästyneet, henkisesti ja fyysisesti jälkeenjääneet, eronneet ja karanneet viettävät aikaansa kapakoissa ilta-yhdeksän jälkeen, valitan, hah hah haaa!!!...
        JK Uskallusta on jakaa vaikka koko kylälle, jossa asuu vain pari keuhkotautista kissaa... Tosimies ei pelkää muuta kuin että taivas putoaa niskaan, (jos ei sitäkään). Nyrkkeilymestareita on Kokkolassa "tätä-nykyä" vain yhden käden sormin luettavissa...


    • Anonyymi

      No tule sitten klo 19?

    • Anonyymi

      "Vain elämäänsä kyllästyneet, henkisesti ja fyysisesti jälkeenjääneet, eronneet ja karanneet viettävät aikaansa kapakoissa ilta-yhdeksän jälkeen, valitan, hah hah haaa!!!..."
      No miksi sitten sinä et vietä aikaasi kapakoissa kun itsesi noin hyvin kuvailit?:-/

    • Anonyymi

      Päivällä ajelee koulujen lähellä outo auto pihlajassa ja antennissa roikkuu jotain.

    • Anonyymi

      Runoja jo pikku tytöistä kirjoittelee ja koululaisautoja seurailee. Onko realisti kiinnostunut....

    • Anonyymi

      Härski kaveri se on. Uimahallille saanut vastaavasta porttikiellon.

      • Anonyymi

        Kyllä vain. Kiusaamistapaukset, eli laittomat "porttikiellot" päätyivät lopulta Eduskunnan Oikeusasiamiehen käsittelyyn. Sieltä sain asiallisen kirjelmän, ja taatusti "nuhtelevan" kirjeen Vesi-Veijarin silloiselle johtajalle, Kaija Heinualle...
        "Oikeuskäsittelyn" jälkeen olen ollut uimahallin Kingsi, pidetty ja kaikkien suosima herra ja hidalgo. Vesi-Veijari "pesi kasvonsa" ansiostani, ja on palkittu Suomen "puhtaimpana" ja suosituimpana uimahallina, hah hah haaa!!!...
        JK Vielä kun ne valtavat montut parkkialueella saataisiin paikatuksi, niin...


    • Anonyymi

      Tämä nykyinen johtaja ei reijo realistia kauaa katsele. Penalttia tulee heti eli reijo ei uskalla enään siellä kukkoilla.

    • Anonyymi

      Ensi kuussa aloitetaan rakentaminen ja se on varma tieto.

      • Anonyymi

        Kymmenvuodenkuluttua Pihlajassa ei asu kuin eläkeläisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenvuodenkuluttua Pihlajassa ei asu kuin eläkeläisiä.

        Pihlajassa asuu nykyisin paljon nuoria lapsiperheitä ja kysyntää olisi sopivista asunnoista ja tietysti vapaista tonteista.
        Kyselkää Pihlajan politrukit kaupungilta pikaista kaavoitusta tonteista kun se siirtolinjakin tulee puretuksi on mahdollisuus saada useita kymmeniä tontteja kaavoitettua sinne perälle lepikkoon saakka. Ja purkuluvat Satamakadun varrella olevilla muutamalle talolle ja tontit myyntiin.
        Tehkää tuollaisten ympäristöasioiden eteen toimintoja siellä Asukasyhdistyksessä, luokaa silmäys ympäristöön.
        Miten yksi iäkäs poikamies (vanhus) viitsii kirjoittaa kp-lehden mielipiteisiin Pihlajan koulun tarpeellisuudesta, että se olisi turha jne... Kyllä täytyy sanoa että pysyköön hiljaa mielipiteineen sellaiset jotka ei ymmärrä lapsiperheiden tarpeesta tuon taivaallista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pihlajassa asuu nykyisin paljon nuoria lapsiperheitä ja kysyntää olisi sopivista asunnoista ja tietysti vapaista tonteista.
        Kyselkää Pihlajan politrukit kaupungilta pikaista kaavoitusta tonteista kun se siirtolinjakin tulee puretuksi on mahdollisuus saada useita kymmeniä tontteja kaavoitettua sinne perälle lepikkoon saakka. Ja purkuluvat Satamakadun varrella olevilla muutamalle talolle ja tontit myyntiin.
        Tehkää tuollaisten ympäristöasioiden eteen toimintoja siellä Asukasyhdistyksessä, luokaa silmäys ympäristöön.
        Miten yksi iäkäs poikamies (vanhus) viitsii kirjoittaa kp-lehden mielipiteisiin Pihlajan koulun tarpeellisuudesta, että se olisi turha jne... Kyllä täytyy sanoa että pysyköön hiljaa mielipiteineen sellaiset jotka ei ymmärrä lapsiperheiden tarpeesta tuon taivaallista.

        Kirjoituksesi on asiaa. Olenhan yli 3 vuosikymmentä arvostellut ja arvioinut Kokkolan johdon toimintoja. Sinä aikana oli veljenikin pitkän ajan kaupunginhallituksen jäsen.
        Kokkolaa on johdettu kautta aikain "sisäsiittoisesti", ja ruotsinmurteisten ehdolla...
        Uusia tuulia, ja uusia ideoita ei voida sulattaa. Kaupunginvaltuusto pitäisi muodostua tänne muuttaneista kansalaisista, joilla on "maailmanlaajuinen näkemys" asioista. Luulen kuuluvani siihen ryhmään...
        Nyt(kin) kaupungin hallinnossa on jäseniä, jotka eivät ole kokeneet elämää "Kokkolan ulkopuolella". Stina (kaupunginjohtaja) sai hieman "maistaa" elämää muuallakin, kuin vain sisäsiittoisten ruotsinmurteisten keskuudessa - suljetussa yhteisössä ja ympäristössä...
        Olen kirjoitellut Ykspihlajan autiotaloista, ikääntyvästä kylästä ym. Miksi ne kymmenet tönöt nököttävät edelleen paikallaan. Miksei niitä hajoiteta ja rakenneta tilalle upeita omakotitaloja. "Tornitalot" eivät Yxpilaa kaunistaisi, eikä niihin olisi aukkaita...
        Potti pitäisi putsata. Veneraadot olisi siirrettävä Isokarin lahtee. Kulkuväylä mereen suljettava. Ja Potista olisi tehtävä ihana suolaton ja kirkasvetinen sisälampi. Tyhjänpanttina olevasta kirkosta pitääisi restauroida koulu päivätarhoineen...
        Vain näillä muutamilla "konsteilla" Yksipuihlaj saataisiin taas lähelle entistä "kukoistuskauttaan", hah hah haaa!!!...
        JK Mainitsemasi "iäkäs poikamies" lienee Ykspihlajan "oma asukas", jonka mielipide oli Kokkola- lehdessä. Sisältäen asian, jonka hän on minulta varastanut: Esitin jo pari vuosikymmentä sitten, että "Ykspihlajan kirkosta koulu"...


    • Anonyymi

      Hah, olen kirjoittanut ylioppilaaksi Vetelin lukiosta ilman älliä, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon, hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Ykspihlajan koulun paikkaa siirretään, paikka ei täytä koulujen turvallisuus säädöksiä eikä määräyksiä.

    • Anonyymi

      Reijo oli persujen ehdokkaana mutta ei tullut valituksi. Se antaa hyvän kuvan hänen turhista 30 vuotta jatkuneista turhista valittamisista. Ei kukaan äänestä tuollaista henkilöä jolla ei ole mitään näyttöä omista kyvyistä kuin tänne sivustolle kirjoittaminen.

    • Anonyymi

      Tänään Lahdenperän koulun puita ja risukkoja alettiin raivaamaan. Koulun paikka ja kaavan kokonaisuus näyttää hyvältä. Lähellä oleva kuntorata, sekä pienimuotoinen jalkapallokenttä joka tulee kuntoradan viereen. Kokonaisuus tukee ulkoliikuntaa, sekä koulun iltakäyttöä eri harrastuksille. Myös Ykspihlajan asuntojen hinnat nousee tämän myötä. Tärkiää että valmiina oleva kuntorata säilyy kokonaisuudessaan.
      Koulun vanheimpainyhdistys ehdotti koulun paikkaa 2015 kuntoradan päälle, joka kuva oli aikoinaan Kokkola lehdessä. Koulun paikka asia kuitenkin käsiteltiin 2015 Asukasyhdistyksen kokouksessa, jonka paikkaa esitteli asukasyhdistyksen aktiivi, joka oli kaava luonnoksen piirtänyt kokoukseen .Asukasyhdistys hyväksyikin paikan ja kaavan yksimielisesti.

      Tällä yksimielisyydellä myös saatiin turhat valitukset pois kaavasta. Joka olisi viivästänyt koulun aloitusta muutamalla vuodella.
      Lähidemokratiian kuuluu että lähinnä asukasyhdistys on se taho jossa tämänkaltaisia asioita käsiteellään. Ei koulun vanheimpainyhdistys, jossa ei ole asiantuntemusta tämän kaltaisiin kaavaasioihin.

      • Anonyymi

        Jos Ykspihlaja tarvitsee "vanhuksilleen" koulun, niin se pitää sijoittaa tyhjänpanttina nököttävään kirkkoon. Rakennukseen, joka on jopa koulun näköinenkin, ja keskellä kylää. Loistava paikka Yxpilan "ikäihmisten kuntoutuskoulutukseen"... Joten.
        Uutta koulua ei Yxpila tarvitse. Ennen mahot lehmät lentää, kuin koulu entää, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Ykspihlaja tarvitsee "vanhuksilleen" koulun, niin se pitää sijoittaa tyhjänpanttina nököttävään kirkkoon. Rakennukseen, joka on jopa koulun näköinenkin, ja keskellä kylää. Loistava paikka Yxpilan "ikäihmisten kuntoutuskoulutukseen"... Joten.
        Uutta koulua ei Yxpila tarvitse. Ennen mahot lehmät lentää, kuin koulu entää, hah hah haaa!!!...

        Tervetuloa ripulisti uuden koulun avajaisiin..


    • Anonyymi

      Ykspihlajassa on hyvä vanhakoulu, mutta kaupunki antoi sen satama laitokselle, koulusta tulee myöhemmin satamakonttori.
      Ykspihlajaan aletaan rakentamaan 5 kerroksisia arvotaloja merinäköalalla.
      Satama-alueen raja siirretään outokummun piipun pohjoispuolelle.

      Vihdoinkin on saatu tietoa, että Hentelä alkaa kartoittamaan jo vuosikymmeniä esillä olevaa ympäristölain mukaista MELUESTETTÄ radan varteen.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe