Seronil ahdistuneisuushäiriöön

Ei kannata mitään noita vahvoja kokeillakaan. Jos mitään, niin satunnainen Diapam tai vastaava. Psyykenlääkkeet on reseptihuumeita ja niistä tulee isot haitat pitempään käytettynä.

Mulla on sama diagnoosi. Se ei kerro mitään todellista. Eikä ahdistus edes ole mikään häiriö. Terapia auttaa jos löytää oikean ihmisen terapeutiksi. Koeta kestää.

Ei sinne terapiaan niin vain mennä. Ensinnäkin kuukausien kelan - käsittelyt ja se että löytää edes oikeanlaisen terapeutin jonka kanssa pystyy käsittelemään asioita. Ja ei se terapiakaan ilmainen ole. Ahdistus haittaa siinä määrin elämää ja nuo oireet, että mieluummin syön lääkkeen kuin kärsin. Siksi kysyn koska olo on karmea. Bentsot pitkä-aikaisessa käytössä lisää ahdistusta ja aiheuttaa toleranssin ja niitä annoksia pitäisi vain nostaa ja niistä tulee riippuvaiseksi,ja ongelmat vaan lisääntyy, niitä ei pitäisi käyttää kuin lyhyen aikaa. Max viikkoja. Ne vie vielä muistinkin mennessään ja tekee tokkuraiseksi ja autoakaan ei voi ajaa.

"terapia auttaa nojaa siihen oletukseen, että on joku syy ahdistukseen ja sitten se syy selviää. Minulla ei ole mitään erityistä syytä. Hyvä lapsuus, työ, perhe. Kaiken pitäisi olla kunnossa ja koen olevani onnekas kaikin puolin."

En halua viisastella, mutta sanoisin, että onkohan ehkä kaikki ollut niin hyvin kuin ajattelet. Tiedän monia, jotka ovat olleet tuossa käsityksessä, ja menneet sitten ahdistuksen tai masennuksen takia kuitenkin terapiaan. Kun saa luottamuksellisessa ihmissuhteessa tarkastella ahdistustaan ja elämäänsä lähempää, huomaa paljon siinä menneisyydessä mikä oli kaikkea muuta kuin hyvin. Yksikin ystäväni sanoi, että "ajattelin aina että mulla oli hyvä lapsuus, mutta terapiassa huomasin ettei tosiaankaan ollut." Hän käsitteli ongelmiaan siellä pari-kolme vuotta,( itki kuulemma paljon) ja sanoo että terapia oli raskasta mutta että siitä oli hyötyä.

En tarkoita, että sulla olisi juuri näin. Mutta joskus on niin, että elämäntilanne pakottaa painamaan ristiriitoja piiloon, koska niille ei ole tilaa käsitellä. Vaikeiden asioiden kuten traumojen esilletulo voi laukaista niin paljon lisäahdistusta, että siihen ei pysty ilman tukea. Aika harvalla oikeastaan on mahdollisuus sellaista tukea saada, kun yleensä sen täytyy olla pitempiaikaista ja jollain tavalla ammatillista; ystävien ym. voimavarat eivät aina riitä.

Lääkkeitäkin kritisoin, vaikka sanot saaneesi niistä apua. Masennus- ja ahdistuslääkkeiden haittavaikutukset ovat laajat, ja tunteiden turtuminen on yksi niistä.

Anonyymi
19.9.2019 10:48

"Bentsot pitkä-aikaisessa käytössä lisää ahdistusta ja aiheuttaa toleranssin ja niitä annoksia pitäisi vain nostaa ja niistä tulee riippuvaiseksi,ja ongelmat vaan lisääntyy, niitä ei pitäisi käyttää kuin lyhyen aikaa. Max viikkoja. "

Samaa mieltä. Mutta ei auta ne muutkaan. Kaikki psyykenlääkkeet on pitkäaikaisessa (jo muutama kuukausi) käytössä vaarallisia.

En muuten heti tajunnutkaan, että olet aloittaja. Ja kysyit siis Seronilista muiden käyttämiesi lääkkeiden vaihtoehtona.

"Olkoon mitä vain huumeita, mutta en halua ja kestä olla niin ahdistunut, että en jaksa nousta sängystä. "

Tämä kuulostaa siltä, että käyttämäsi psyykenlääkkeet ovat pitkäaikaisessa käytössä pahentaneet ahdistusta ja muita oireita, joiden vuoksi alun perin aloit käyttää niitä. Se on yksi niiden haittavaikutus, sen lisäksi että turruttavat tunteita ja tekevät ihmisen välinpitämättömäksi (mitä jotkut jossain vaiheessa pitävät helpotuksena, ja ehkä se sitä onkin).

Mitä lääkkeitä sitten käytitkään (et maininnut), ne vaikuttavat hermoston välittäjäaineisiin ja muuhunkin aivotoimintaan niin, että hermosolut herkistyvät tietylle välittäjäaineelle. Seurauksena on usein alkuperäisten oireiden paheneminen. Tämän vuoksi lääkärit sitten vaihtavat lääkettä. Vaihdon seurauksena tulee monelle aluksi vaikeita oireita, koska elimistö ei toivu ylimääräisistä kemikaaleista niitä lisäämällä ja vaihtamalla, vaan tarvitsisi lepoa ja palautumista luonnolliseen tilaan. Ahdistus ja masennushan eivät johdu mistään "kemiallisesta epätasapainosta" tms. kuten lääketehtaiden lobbaamat psykiatrit jossain vaiheessa väittivät, vaan traumaattisten elämänkokemusten aiheuttamasta stressistä ja paineesta.

Anonyymi
19.9.2019 10:48

"Ei sinne terapiaan niin vain mennä. Ensinnäkin kuukausien kelan - käsittelyt ja se että löytää edes oikeanlaisen terapeutin jonka kanssa pystyy käsittelemään asioita. Ja ei se terapiakaan ilmainen ole. "

Ei tosiaan ole helppoa hakeutua terapiaan, ja se on ikävää, ja väärin. Parempi kuitenkin edes yrittää sitä, jos mitenkään jaksaa, kuin kärvistellä tuskissaan vuosikausia ja tuhota mieltään ja fysiikkaansa kemikaaleilla. Sori nyt vaan jos pahensin oloasi tällä suoralla puheella, mutta jos halusit mielipiteen, niin tässä on yksi. Voimia :)

Anonyymi
19.9.2019 10:48

Aloittajalle. Minulle tuli 90-luvulla käyttöön juurikin fluoksetiini. Samaan aikaan oli ilta- stressilääkkeena bentsodiatsepiini. Tuolta lähtien tänne on minulla fluoksetiini ollut, kahta lopettamis/lääkkeenvaihtoyritystä lukuun ottamatta.
Kyllä, se auttoi minua, ratkaisevasti. Pahasta tilanteesta laitoin taas työhakemuksia ja sainkin hyvän työn. Fluoksetiini kuin rauhoitti minut tavalla, että sain kerättyä itseluottamuksen, ja siis auttoi masentuneisuuteen, pakkojakin luonteessani on.
Se on ollut hyvä lääke, en tiedä siitä pahoja sivuoireita. Menee mulla siis edelleen. Joskin vointini nykyään on aaltoilevasti ihan pahankin välillä, vaikka lääke on.

Tuo lääke alkaa auttaa kahden-kolmen viikon päästä. Muistan että mulla vain alkupäivinä oli hieman vatsankuvotusta, vaikka aloitus tehtiin 10 mg:lla, joka sitten nostettiin 20 mg, jolla elellyt siitä lähtien. Nykyisestä avusta en osaa sanoa, kun olen lukenut sitäkin, että apu ssri-lääkkestä heikkenee, loppuu. Myös on sanottu monessa paikkaa, että fluoksetiinia ei sitten koskaan saa pois käytöstä, jos haluaisi tai jos jopa elämä olisi parantunut. Näin on, en minäkään saa sitä pois, mutta ei väliä, en tervekään ole, ja oireita kyllä on nytkin. Mahdoton sanoa millai olisi oireet jos ei fluoksetiinia olisi. -Kaarina

Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, josta olen kärsinyt lapsesta asti.
Siihen sain aikuisikään tultuani fluoksetiinin, jota käytin 60 mg/päivä. Pienemmällä annoksella en pystynyt elämään. Sain siitä suurenmoisen avun, psykologin tuen avulla.
Minulla on voimakkaita dissosiaatio-oireita, voimakas ahdistus ja jonkinasteista masennusta mutta se ei ole kovin paha.
Ei tulisi kuuloonkaan että eläisin ilman lääkettä, koska se auttaa ja jaksan elää! Mikään lääkehän varmasti ei ole varsin terveellinen, mutta sydänpotilaan on otettava digitalista joka on myrkky, diabeetikon insuliinia joka sekin on hengenvaarallista väärinkäytettynä, joitakin mainitakseni. Valitettavasti jouduin lopettamaan kuukausi sitten fluoksetiinin koska sairastuin krooniseen sairauteen jonka hoidossa käyttämäni lääke ei sovi yhteen sen kanssa. Aloitin siis uudella lääkkeellä Sertralinilla josta oli aika rajut alkuoireet. Niistä pääsemässä nyt yli ja lääke alkanut vaikuttaa.
Itse valitsen lääkkeen ja jaksan osallistua elämään ja käymään töisssä ja toimimaan kuten pitääkin, sen sijaan että makaisin vapisevana myttynä sohvalla ja pelkäisin kuollakseni jokaista risahdusta, tuntisin hajoavani tai jautuvani osiin jne. mitä dissosiaatio aiheutti. Niin kauan kun kukaan ei keksi vaihtoehtoista toimivaa tapaa hoitaa, jatkan lääkkeellä jota olen käyttänyt jo tosi kauan.

Sinulle joka kysyt miten traumaperäinen stressihäiriö oirehtii:
Lainasin tähän Duodemicista: Traumaperäisen stressihäiriön oirekuvassa voidaan erottaa kolme oireiden pääryhmää. Toistuvaa ahdistusta voi aiheutua traumaattinen tapahtuman kokemisesta uudelleen toistuvina muisti- ja mielikuvina, tuntemuksina tai unina traumaattisesta tapahtumasta. Traumaattisesta tapahtumasta tavalla tai toisella muistuttavat tapahtumat, asiat tai mielikuvat herättävät häiriöstä kärsivällä voimakasta ahdistusta, ja tästä vuorostaan autonomisen hermoston aktivoitumisesta aiheutuvia ruumiillisia oireita.

Henkilö pyrkii usein välttämään traumaattisesta tapahtumasta muistuttavia asioita, keskusteluita, toimintoja, paikkoja, jne. ja torjuu tapahtumaan liittyvät muistot tietoisuudestaan. Tämän tuloksena henkilö voi eristäytyä sosiaalisesti, hänen kykynsä kokea ja ilmaista tunteitaan ja tulevaisuudennäkymänsä voivat kaventua.

Traumaattiset muistot ja mielikuvat voivat aiheuttaa jatkuvan varuillaanolon, joka ilmenee nukahtamisvaikeutena, yöllisinä heräilyinä, ärtyneisyytenä, keskittymisvaikeuksina ja säikähtelynä pienistäkin asioista. Oirekuva ja oireiden voimakkuus vaihtelevat suuresti. Oireet voivat joskus olla niin voimakkaita ja pitkäaikaisia, että ne johtavat työkyvyttömyyteen tai esimerkiksi poliiseilla tai palomiehillä kouluttautumiseen uuteen ammattiin.

Erityisesti lapsena ja nuorena, mutta myös aikuisena koettujen traumaattisten kokemusten tuloksena voi ilmetä erilaisia dissosiatiivisia häiriöitä (ks. «Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys)»2), joiden oirekuvassa korostuvat erilaiset dissosiatiiviset oireet ja dissosiatiivisille identiteettihäiriöille (ks. «Sivupersoonahäiriö (dissosiatiivinen identiteettihäiriö)»3) ominaiset persoonan tilan äkilliset muutokset.
Itsellä kaikkia noita, mutta eniten tuota jatkuvaa varuillaanoloa ja sellaisten asioitten ja tekemisen välttelyä jotka jollakin tapaa tuovat esiin traumaattiset tapahtumat. En esim. pysty kuuntelemaan ja lukemaan tiettyjä uutisia ja artikkeleita yms. Myös muisti- ja mielikuvat sekä joskus unet vaikuttavat voimakkaasti ja reagoin niihin.
Lisäksi varsinkin aikaisemmin minulla oli enemmän dissosiaatiota, mutta nykyisin vähemmän. Tosin lääkkeen vaihdon yhteydessä ne voimistuivat joksikin aikaa.
Fluoksetiinin koin hyväksi lääkkeeksi tähän, isona annoksena. Se 60 mg eli kolme tablettia päivässä. Terapiassa on ollut edettävä hitaasti koska en kestä asioitten liian nopeaa käsittelyä. Esim. taideterapian jouduin toistaiseksi lopettamaan koska se toi liian voimakkaasti esiin traumaattiset muistot.
Nyt siis käytän tuota Sertralinia, käyttänyt nyt kuukauden verran ja se on alkanut tehota. Alkuannos yksi tabletti mutta lääkärin mukaan nostetaan kahteen reilun kuukauden päästä.
Tämä on todella invalidisoiva vaiva, ja kyllä todellakin otan ilomielin lääkkeeni jos ja kun se mahdollistaa normaalimman elämän! Sanokoot muut mitä haluavat.