Keskustelu seksuaalisesta väkivallasta junnaa paikallaan

Minäkin olen seurannut vuosikausia tiiviisti julkista keskustelua seksuaalisesta väkivallasta ja kaikkea sitä miten asiaa käsitellään. Keskustelussa toistuu kerta toisensa jälkeen älytön väite että "uhrit unohdetaan".

"Fagerholm uskoo, että juuri uhrin kannalta on tärkeää, että asiat selvitetään mahdollisimman avoimesti ja neutraalisti."

Jos Fagerholm itse joutuisi joukkoraiskauksen uhriksi, haluaisiko hän että asia "selvitetään mahdollisimman avoimesti"?

Olen itse kokenut seksuaalista väkivaltaa. Tunnen ja olen tuntenut monia monia seksuaalista väkivaltaa kokeneita. En ole ikinä vielä törmännyt seksuaalista väkivaltaa kokeneeseen ihmiseen, joka haluaisi joutua huomion valokeilaan tällaisten kokemusten vuoksi. Seksuaalista väkivaltaa kokeneet ovat erilaisia ihmisiä monenkirjavine kokemuksineen. Heidän kokemukset, tarpeet ja toiveet asian käsittelystä vaihtelevat. Mutta on todella epärealistista väittää että tyypillisesti seksuaalista väkivaltaa kokenut toivoisi että häntä ja hänen kokemustaan "ei unohdeta" ja että hänen kokemustaan ruoditaan kauheasti julkisuudessa. Seksuaalista väkivaltaa kokeneilla on aivan samanlainen oikeus intimiteettisuojaan, kuin muillakin. Julkisuudessa uhreista puhutaan ikäänkuin heidän oikeutensa intimiteettisuojaan olisi lakannut olemasta, heidän kokemuksensa olisi julkista omaisuutta. Joku toinen "asiantuntija" selittää miltä heistä nyt tuntuu ja mitä he tarvitsevat.

Seksuaalista väkivaltaa kokeneen itsemääräämisoikeutta on jo loukattu. Julkisessa keskustelussa uhrien suulla puhuvat käyttävät uhreja usein keppihevosina jotta tekijöitä ei tarvitsisi edes ajatella. Uhreille vaaditaan kaikenlaisia mielisairauspalveluita. Hyvin yksityiskohtaisia ja mystifioituja analyyseja siitä miten seksuaalinen väkivalta on vaikuttanut uhriin, saa kuulla loputtomiin ja itse tekijä jää kasvottomaksi luonnonvoimaksi taustalle.

Olen eri mieltä siitä miten keskustelua tulisi käydä. Uhrikeskeisyys pitää lopettaa ja huomio siirtää rangaistuksiin.

Teologi, toimittaja ja terapeutti Janne Villa kertoo kirjassaan Hengellinen väkivalta (2013), kuinka järjestäytynyttä seksirikollisten rinkiä pyöritettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteikkäimmän ja suurimman lähetysjärjestön lähetyskodissa ja -koulussa 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti. Taiwanin oppilaskoti oli jo vuosina 1999 ja 2001 runsaasti esillä suomalaisissa tiedotusvälineissä lasten hyväksikäyttötapausten takia. Janne Villan kirjan mukaan Suomen Lähetysseuran eli SLS:n Taiwanin oppilaskodissa toimi pedofiilirinki, jolla oli jopa 30 uhria.

Toimittaja Janne Villa tutki Taiwanin lähetyskodin tapahtumia useiden vuosien ajan. Hän haastatteli aihetta varten kymmeniä asianosaisia: uhreja, todistajia, viranomaisia ja lähetysjärjestöjen edustajia.

– Pedofiileillä oli yhteys toisiinsa. Ei voi mitenkään olla sattuma, että oppilaskotiin tulee pedofiili toisensa perään paikalle kahdenkymmenen vuoden ajan. Ongelmat tulivat esiin kaikessa vakaavuudessaan vasta vuonna 1995, jolloin ensimmäiset lapset tekivät rikosilmoituksen, Villa kertoo.

Seuraavien vuosien aikana seitsemän muuta lasta teki rikosilmoituksen oppilaskodissa tehdystä törkeästä seksuaalisesta väkivallasta.

– Kyse on suoranaisista raiskauksista ja vakavasta seksuaalista ahdistelua eri muodoissaan, mitä vain voi olla. Se on ollut myös osin myös sadistista toimintaa. Toimittaja Villan mukaan uhreilla on todella pimeää ja synkkää kertomaa.

Uhrit ovat Villan mukaan olleet epäiltyjen tekojen hetkellä iältään viisivuotiaista lukioikäisiin. Joidenkin väitetty hyväksikäyttö on jatkunut jopa kymmenen vuotta, Villa sanoo. Villan mukaan uhreista osa on ollut suomalaisia ja osa ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden lapsia. Tekijöiden epäillään olleen sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Teot ovat tapahtuneet tyypillisesti suljetussa ympäristössä, kuten lähetysjärjestöjen oppilaitoksissa tai kouluissa, joihin ulkopuolisilla on rajattu pääsy.

Epäillyt teot ovat Villan mukaan vaihdelleet ahdistelusta törkeisiin raiskauksiin ja törkeään hyväksikäyttöön. Seurakuntalainen-verkkolehden mukaan epäiltyjen rikosten joukossa oli mm. raiskauksia ja järjestelmällistä sukupuoliyhdyntään pakottamista. SLS:n oppilaskodin piirissä toimineet hyväksikäyttäjät myös kuvasivat raakaa seksuaalista väkivaltaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Materiaalia käytettiin lapsipornoa sisältävän kuva- ja filmimateriaalin tuottamiseen. Kuvattuja uhreja on toimittaja Villan tiedossa noin kymmenen. Länsimaisten hyväksikäyttäjien piiri oli yhteydessä Taiwanin kiinalaisten omaan lapsipornobisnekseen.

Tässä on taas hyvä esimerkki siitä miten älytöntä keskustelu seksuaalisesta väkivallasta on Suomessa.

Hesarin juttu kertoo alaikäisten tekemästä seksuaalisesta väivallasta ja siitä miten vaikea asiaan on suhtautua silloin kun tekijä on itsekin alaikäinen. Jutun esimerkkitapaus käsittelee alaikäisen pojan kahteen poikalapseen kohdistamaa seksuaalista väkivaltaa. Esimerkkitapauksessa ei häilytä missään epämääräisillä alueilla. Ilmaan ei jää kysymystä onko tuossa kyse oikeasti seksuaalisesta väkivallasta vai jostakin muusta. Tekijän ikä, 13- vuotta, otettiin tuossa yhteydessä esiin aivan perustellusti kun kysyttiin pitäisikö 13- vuotias jo laittaa esim. rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan, tai millä tavoin tuon ikäiseen seksuaalista väkivaltaa harjoittavaan varhaisteiniin pitäisi suhtautua.

Kommenttiosiossa nostetaan tärkeimmäksi kysymykseksi se, milloin lapsista tulee biologisesti puberteetti- ikäisiä. Biologisen puberteetti- iän ja seksuaalisen väkivallan välille yritetään vetää yhtäläisyysviivaa. Olennaiseksi kysymykseksi nostetaan se minkä ikäiset ymmärtävät jo seksuaalisuudesta jotakin. Sitten aletaan keskustella teiniäitiydestä ja siitä että voivatko teinivanhemmat selviytyä isovanhempiensa avulla vanhemmuudestaan.

Tämä keskustelu itsessään on aivan harhaista. Seksuaalisen väkivalllan ja normaalin seksuaalisuuden välistä eroa ei edes ymmärretä. Biologisen kehityksen ja emotionaalisen kehiyksen välistä ero ei ymmärretä. Keskusteluun tulee sävy, että alaikäisen seksuaalista väkivaltaa vähäteltäisiin sillä perusteella että hän on jo tietoinen seksuaalisista asioista.

Häiritsevintä näissä keskusteluissa on se, että kaikista omituisimmat kommentit tulevat usein sellaista työtä tekevien suusta jotka voi lukea jonkinasteisiksi alan asiantuntijoiksi. On aika hälyyttävää jos esim. psykoterapeutin työssä toimiva ei tiedä, että seksuaalista väkivaltaa kokevat pikkulapset usein itse oireilevat kohdistamalla seksuaalista väkivaltaa muihin lapsiin. Ja että olennaista olisi se onko tekijä puberteetti- iässä vai ei. Keskustelu harhailee aivan epäolennaisissa asioissa.

Ja vatvoo vuodesta toiseen samoja ratoja kuin vanha vinyylilevy.


https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006251041.html

Eiköhän ne Hesarin jutut ole jo luettu. Samaa paskaa vuodesta toiseen, mitään uutta ei ole näköpiirissäkään. Luultavasti siksi, koska samat vanhat toimittajat ovat vannoutuneita saman virren veisaajia.

Miksi ihmeessä lukisin noita samoja juttuja joka helvetin aamu? En löydä syytä siihen, joten lopetan.

Jaha taas on kommenttiosasto täynnä itkua ja parkua kun miehiä syyllistetään.

Mutta mikä helvetti on radikaali rehellisyys- kurssi?

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/4afe02f5-d8f6-4322-a38e-9681b53d8faf

Samaa paskan jauhamista jatkuvasti. Kaikki nuo jutut ja mielipiteet on käsitelty jo tuhanteen kertaan näillä palstoilla. Eikö ole muuta keskusteltavaa? Jos ei, niin antakaa jo olla!

Tässäpä uusi Australian 60 minutes- haastattelupätkä. Vai onko tämä uusinta en tiedä?

https://www.youtube.com/watch?v=u1dkmlEqfZo

Reportteri Allison Langdon haastatteli brittiläistä pedohunteria. Tässä tulee taas oikein loistavasti esille kaikki mahdolliset kliseet ja ajatuskieroumat joita tämän aiheen käsittelyssä viljellään. Taas tuli todistettua miten seksuaalinen väkivalta, varsinkin lapsiin kohdistuva, ei ole vain pedarin henk. koht. ongelma. Se on yhteiskunnallinen ongelma joka pesii asenneilmastossa ja tietynlaisissa yleisissä ajatuskieroutumissa. Ja siihen puuttuminen on tehty hankalaksi koska ihmiset jotka toimivat aktiivisesti seksuaalisen väkivallan vastasessa työssä, leimautuvat itse.

Ainoa normaali terve henkilö tässä kuviossa, Stinson Hunter, esitellään "vigilante paedophile hunterina" ikäänkuin Hunter olisi se pahis tässä kuviossa. Ensin häntä itseään yritetään uhriuttaa vihjailemalla että hänen itsensä täytyy olla pedofilian uhri. Kun hänestä ei saada tehtyä pedofilian uhriparkaa, seuraavassa hetkessä sitten syytetäänkin pedarin itsemurhasta.

Hunteria ei haluta nähdä normaalina ihmisenä jolla on aivan järjellä ymmärrettävä peruste toiminnalleen.

Alkupuoliskolla Allison esittää taas kerran samoja tunkeilevia kysymyksiä joita aina esitetään näissä yhteyksissä. Hän hakee Hunterilta henkilökohtaista motiivia sille miksi mies on päättänyt ryhtyä pedohunteriksi. Kaikki tietävät että toimittaja kiertää kysymystä siitä onko Hunter itse pedofilian uhri. Koska eihän kukaan muusta syystä voisi pedohunteriksi ryhtyä. Yleisen käsityksen mukaan vain henkilö jolla on henkilökohtaisia kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta voi ryhtyä seksuaalisen väkivallan vastaiseen työhön. Syyksi ei riitä että vain kokee seksuaalisen väkivallan kuten nyt tässä tapauksessa lapsiseksin olevan väärin. Taustalla täytyy olla henkilökohtainen motiivi. Aika perskeleen ärsyttävä toimittaja.

Jo mielipiteen ilmaiseminen tästä aiheesta yleensä johtaa jonkinlaiseen henkilökohtaiseen leimautumiseen aiheen tiimoilta, jos ei puhu jonkin ammatin takaa, kuten poliisina, terapeuttina tai viranomaisena.

Jos Stinson olisi poliisi, asianajana, syöpälääkäri tai vaikkapa eläinaktivisti, ei Allison tivaisi ollenkaan yhtä suurella intohimolla perusteluita sille MIKSI olet ryhtynyt poliisiksi, asianajajaksi, syöpälääkäriksi tai eläinaktivistiksi. Jos henkilö on päättänyt tehdä elämässään jotakin korjatakseen näkemiään vääryyksiä, on itsestään selvää ettei taustalla tarvitse olla henkilökohtaista motiivia. Riittää että on nähnyt eläinten kaltoinkohtelua, epäoikeudenmukaisuuksia tai sairauksia. Kukaan ei utelee Greta Thunbergilta mikä mahtaa olla henkilökohtainen motiivi hänen ilmastonmuutoksen vastaisessa aktivismissaan. Että onko hänellä itsellään jokin ilmastonmuutokseen liittyvä traumahistoria taustalla?

Mutta kun puhutaan seksuaalisen väkivallan - etenkin lapsiin kohdistuvan -vastaisesta työstä, ensimmäinen ja tärkein kysymys on aina: mikä on motiivi. Aivan kuin se ei olisi selvää.

Me eletään vieläkin maailmassa jossa normaali ihminen ei toimi seksuaalista väkivaltaa vastaan ja hyväksyy sen vain hiljaa. Sen sijaan ihminen joka aktiivisesti sitä vastustaa leimataan epänormaaliksi ja ongelmaiseksi.

Oikea kysymyshän on miksi toimittaja Allison ei itse tee mitään pedareiden kiinni saamiseksi. Että onko hän itse sitten jonkinlainen pedofilian puolustaja kun on passiivinen ongelman kitkemisessä? Miksi hän ei kulje kadulla kyselemässä tavallisilta kansalaisilta mitä he ovat tänään tehneet kitkeäkseen seksuaalista väkivaltaa yhteiskunnasta. Ei. Sen sijaan hän ihmettelee miksi joku tekee jotakin sen kitkemiseksi.

Ei taida olla toista samanlaista aihetta jota ei kertakaikkiaan kyetä käsittelemään menemättä henkilökohtaisuuksiin. Sama kuvio toistuu joka kerta kun joku haluaa toimia seksuaalista väkivaltaa vastaan. Kotoinen esimerkki oli aikoinaan Maria Drockilan Supersiskot- hankkeen mainoskampanja johon Katariina Souri antoi kasvonsa. Mainoksessa Kata esiintyi hyväksikäyttöä kokeneena tyttönä. Tästä vedettiin johtopäätökset että Kata olisi oikeasti joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Mistä puolestaan seurasi että samalla hänen lähiomaisensa tulivat leimatuksi hyväksikäyttäjiksi. Kaikki tämä vain siksi koska tätä aihetta ei osata käsitellä asiana ilman henkilökohtaistamista. Jos annat kasvosi seksuaalisen väkivallan vastaiseen työhön, sinun oletetaan itse olevan seskuaalisen väkivallan uhri. Muistan Marlenen marssin ohessa taphtuneen jotakin samanlaista. Toimittaja tuli kyselemään marssijoilta miksi he ovat marssilla (aivan kuin se ei olisi selvää). Toimittaja luuli kaikkien marssille osallistujien olevan seksuaalisen väkivallan uhreja. Toimittajan olisi pitänyt kysyä marssille osallistumattomilta miksi he eivät osallistu.