Mitään todellista korvaavaa ja kaikissa sääoloissa toimivaa, vuodenajoista riippumatonta tuotantoa ei ole edelleenkään tuotu edes teoreettisesti esille. Käytännnön toimivuudesta puhumattakaan.
Ydinvoiman tilalle ei ole korvaavaa tuotantoa
37
88
Vastaukset
- Anonyymi
Nykyinen hallitus kannattaa yksimielisesti nykyisten ydinvoimaloiden jatkokäyttöä ja rakenteilla olevien periaateluvan saaneiden rakentamista. Periaateluia uusiin ei ole hallitukselle jätetty. Näin kertoi pääministeri hallituksen puolesta YLE.n haastattelussa.
- Anonyymi
Suomen oloissa ydinvoimaa åitää olla käytettävissä, koska muita co2 päästöttömiä jatluvasti toimivaa tuotantoa ei ole, paitsi vesivoimaa rajallisesti. Minkään epävarman sattumaenergian varaan ei voida mennä, mutta ns. apuenergiana nekin täydentävät tuotantoa.
- Anonyymi
Maakaasu on päästövapaata ainakin poliittisesti päätettynä. Tässä seurataan Saksan esimerkkiä kun Merkel vuosia sitten ilmoitti että vain uusiutuvan käyttöä lisätään. Heti perään lisättiin ruskohiilen ja maakaasun käyttöä. On uskottava ne uusiutuviksi, koska valtioiden johtajat näin sanovat. Eiväthän he valehtele.
- Anonyymi
Maakaasu on uusiutuvien täydellinen petikaveri, noin mainostetaan näyttävästi.
"Ydinvoiman tilalle ei ole korvaavaa tuotantoa
Anonyymi
24.09.2019 14:07
Mitään todellista korvaavaa ja kaikissa sääoloissa toimivaa, vuodenajoista riippumatonta tuotantoa ei ole edelleenkään tuotu edes teoreettisesti esille. Käytännnön toimivuudesta puhumattakaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16057014/ydinvoiman-tilalle-ei-ole-korvaavaa-tuotantoa
Todella, todella huono hom,ma! Suomessahan riittäisi uusiutuvia energioita kaikkeen energian kulutukseen energia- ja sähkövarastojen kanssa. Ydinvoima estää Suomenkin energiantuotannon kehittymistä järkeväksi, puhtaaksi ja ennen kaikkea jälkeläisillemme turvalliseksi. luontoakunnioittavaksi.- Anonyymi
Pelkkää teoriaa taaskin. Kyllä yksittäisiä varastoja pohditaan ja pienimuotoisia yksiköitä on koekäytössä jonkin pienen kohteen kohdalla, mutta laajamittaista varastoa ei ole, eikä lähiaikoina tule. Pelkästään akkumetallien hinta on este. Vesivarastoja suuriin tarpeisiin ei ole. Pieniä kokeiluja pohditaan. Tämä on sitä todellista käytännön tietämystä ja tulee olemaan pitkälle tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää teoriaa taaskin. Kyllä yksittäisiä varastoja pohditaan ja pienimuotoisia yksiköitä on koekäytössä jonkin pienen kohteen kohdalla, mutta laajamittaista varastoa ei ole, eikä lähiaikoina tule. Pelkästään akkumetallien hinta on este. Vesivarastoja suuriin tarpeisiin ei ole. Pieniä kokeiluja pohditaan. Tämä on sitä todellista käytännön tietämystä ja tulee olemaan pitkälle tulevaisuuteen.
1000 MW tehon tarjoileminen 24 tunnin ajan sähkövarastosta vaatisi 24000 MWh sähkövaraston.
Australiassa on rakennettu akusto, jolla hintaa on 50 miljoonaa euroa, suurin lähtöteho 100MW ja energiaa varastoituu 129MWh. Tuollaisia tarvittaisiin mainittuun energiavarastointiin noin 190 kpl ja systeemillä olisi hintaa noin 9 miljardia euroa.
Taitaisi jäädä aika monta sähköautoa rakentamatta jos tälläisiä pitäisi ryhtyä keräämään sähkövarastoiksi tasaamaan sattumasähkön tuotannon vaihtelua. Varsin epärealistista nykyisellä hintatasolla eli ydinvoimalle ei oikeasti ole korvaavaa tuotantoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1000 MW tehon tarjoileminen 24 tunnin ajan sähkövarastosta vaatisi 24000 MWh sähkövaraston.
Australiassa on rakennettu akusto, jolla hintaa on 50 miljoonaa euroa, suurin lähtöteho 100MW ja energiaa varastoituu 129MWh. Tuollaisia tarvittaisiin mainittuun energiavarastointiin noin 190 kpl ja systeemillä olisi hintaa noin 9 miljardia euroa.
Taitaisi jäädä aika monta sähköautoa rakentamatta jos tälläisiä pitäisi ryhtyä keräämään sähkövarastoiksi tasaamaan sattumasähkön tuotannon vaihtelua. Varsin epärealistista nykyisellä hintatasolla eli ydinvoimalle ei oikeasti ole korvaavaa tuotantoa.Australiassa saa maametalleja kaivaa ilman jarruttavia valituksia ja akkujen tuotanto siksi voimakasta. Piipertäjäjärjestöt valittavat sähköautojen vähäisyyttä ja heti perään valittavat kaivoksista. Melkoista ristiriitaa ja pelkkää mediapeliä.
- Anonyymi
Kerrotko, millaisia ovat ne energia- ja sähkövarastot?
- Anonyymi
Jos on vuoristoja ja suuria korkeuseroja on madollista tehdä sähköä paievesivoimalla.
- Anonyymi
Enevpk1 kirjoitti:
Niitä odotellessa...
Pumppuvoimaloiden hyötysuhde on sen verran huono että eivät nekään ole kilpailukykyisiä. Sellaisia on suunniteltu myös maan alle vanhoihin kaivoksiin mutta muuten korkeuserojen tuottaminen ei meillä oikein onnistu. Lokan tekoallastkin peruutettiin luonnonsuojelullisistä syistä eikä järvien pintojen korkeutta voi vapaasti heilutella metrikaupalla ylös ja alas sähköntuotannon tahdissa.
- Anonyymi
Tuulivoimaloiden yksikkökoon kasvun myötä tuulivoimasta tullut viimeisen 1-2 vuoden aikana kaikkein edullisin energialähde ( jos vesivoimaa ei oteta lukuun ).
Australiassa tuuli- ja aurinkoenergian varavoimaksi on hankittu maakaasua polttoaineena käyttävä Wärtsilän moottori ja siihen yhdistetty generaattori
https://www.wartsila.com/media/news/05-02-2018-wartsila-to-supply-smart-power-generation-plant-to-south-australia-2112540
Simoon on rakenteilla 1 MW kapasiteetin akku , johon voi varastoida tuulisena päivänä syntyvän energian silloin kun sähkön markkinahinta on alhaalla.
Pyhäsalmen kaivokseen rakennettavan pumppuvoimalan hyötysuhde on noin 70 %
mikä on riittävä sähköenergian varastointiin .
Tuulivoiman tuotantokustannukset tulevat alenemaan tästäkin kun esim Vestas
saa kaupallistettua testausvaiheessa olevan 10m MW laitoksen.
Energiantuotannon tulevaisuus on tuuli- ja aurinkoenergiassa yhdistettynä joko sähkön varastointiin, sähkön tuontiin/ vientiin sekä alle minuutissa käynnistyviin Wärtsilän kaasulla toimiviin laitoksiin.- Anonyymi
Maakaasu on uusiutuvien täydellinen petikaveri. Noin kerrotaan mainoksissa.
- Anonyymi
Aurinko- ja tuulivoiman ongelmana on kannibalisaatio, eli ne syövät omaa vakavasti kannattavuuttaan silloin, kun nimellisteho alkaa lähestyä kulutuksen määrää.
- Anonyymi
" Australiassa tuuli- ja aurinkoenergian varavoimaksi on hankittu maakaasua polttoaineena käyttävä Wärtsilän moottori "
eli fossiilisesta pottoaineesta maakaasusta ei pyritä eroon, vaan sitä joudutaan käyttämään tuulivoiman varavoimalan.tuulivoiman
" Simoon on rakenteilla 1 MW kapasiteetin akku , johon voi varastoida tuulisena päivänä syntyvän energian"
eli tuohon 1 MW voidaan varastoida tunnissa 50 MWh tuulisäköä, markkina-arvoltaan hurjat 50 euroa ! - Anonyymi
Pyhäsalmen pumppuvoimalalla olisi kapasiteettia 540 MWh ja tehoa 75 MW. Kapasiteetiltaan se vastaisi neljää Australian akkulaitosta mutta lähtöteholtaan olisi alle yhden akun suuruinen energiansyöttäjä.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/1445-metrisen-pyhasalmen-kaivoksen-toiminta-loppuu-mista-uusi-kayttotarkoitus-pumppuvoimala-kasvimaa-datakeskus-vaiko-juoksurata/031672bf-67f2-38a9-a98e-6dcda93982ce
Jo nykyisten tuulivoimaloiden tuottama tehonvaihtelu on yli kymmenkertainen verrattuna pumppulaitosen tasaavaan vaikutukseen. Vastaavanlaisia laitoksia tarvittaisiin kymmeniä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aurinko- ja tuulivoiman ongelmana on kannibalisaatio, eli ne syövät omaa vakavasti kannattavuuttaan silloin, kun nimellisteho alkaa lähestyä kulutuksen määrää.
Saksassa ja Tanskassa on toki hetkittäin esiintynyt tilateita , jossa sähkön markkinahinta on mennyt nollaan ja sen allekin. Näihin tilanteisiin pystytään vaikuttamaan / ennaltaehkäisemään parantamalla siirtoyhteyksiä, sähkön varastoinnilla ( akut , pumppuvoimalat ) , ajamalla alas varavoimalaitoksia ( esim. Wärtsilän toimittamat maa- ja /tai biokaasukäyttöiset laitokset . Sinänsä sähkön markkinahinnan painumisella nollaan tai sen allekin 1-2 päivää vuodessa ei ole mitään merkitystä energiamarkkinoilla. Pahimmin alhaisen sähkön markkinahinnan aikajaksot iskevät ydinvoiman kannattavuuteen, koska ydinvoimaloita ei voi ajaa alas silloinkaan, kun niiden toiminta tuottaa tappiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Australiassa tuuli- ja aurinkoenergian varavoimaksi on hankittu maakaasua polttoaineena käyttävä Wärtsilän moottori "
eli fossiilisesta pottoaineesta maakaasusta ei pyritä eroon, vaan sitä joudutaan käyttämään tuulivoiman varavoimalan.tuulivoiman
" Simoon on rakenteilla 1 MW kapasiteetin akku , johon voi varastoida tuulisena päivänä syntyvän energian"
eli tuohon 1 MW voidaan varastoida tunnissa 50 MWh tuulisäköä, markkina-arvoltaan hurjat 50 euroa !maakaasuvoimaloita voi ajaa myös biokaasulla.
- Anonyymi
korjaus edelliseen viestiin:
" Simoon on rakenteilla 1 MW kapasiteetin akku , johon voi varastoida tuulisena päivänä syntyvän energian"
eli tuohon 1 MW akkuun voidaan tunnissa varastoida 1 MWh tuulisäköä, markkina-arvoltaan hurjat 50 euroa !
vo- Anonyymi
Mitä se " hurjat 50 euroa" vaikuttaa koko tuoton hinnassa?
Sentin osia.
- Anonyymi
Voimme aina luopua jostain turhasta kulutuksesta - mitä olisi listalla?
- Anonyymi
Tuosta linkistä voi lueskella toisenlaisen näkemyksen . Tuulisähkön tuotantokustannus on alentunut tasaisesti viime vuosina ja tällä hetkellä tuulivoimasähkö on ydinvoimalla tuotettua sähköä edullisempaa. Tästä syystä Fortum ei tule hakemaan jatkoaikaa Loviisa 1 & 2 laitoksille.
https://www.wartsila.com/fi/media-fi/uutinen/31-10-2018-wartsilan-selvityksen-mukaan-tuulivoima-on-kilpailukykyisin-vaihtoehto-kunnallisille-energiayhtioille-2309582
"Suomalaisten energiayhtiöiden kannalta tuulivoima yhdessä riittävän uuden säätökapasiteetin kanssa (ns. joustava tuuliportfolio) on kaikissa tarkastelluissa tulevaisuuden skenaarioissa edullisempi ja riskittömämpi vaihtoehto kuin ydinvoima. Analyysissa on vertailtu 20 eri tulevaisuuden skenaariota objektiivisesti. Kaikissa skenaarioissa tuulivoimavaltainen tuotantoportfolio oli paras vaihtoehto energiayhtiölle. Se on selkeästi edullisempi kuin ydinvoimaan perustuva tuotantoportfolio, ja se laskee sähköntuotannon CO2-päästöjä tehokkaammin. Joustava tuuliportfolio on keskimäärin 25% halvempi kuin ydinportfolio. Tämä tarkoittaa keskikokoisen kaupungin energiayhtiölle (600 GWh kysyntä) vuosittain yli 6 miljoonan euron säästöä. "- Anonyymi
Luepa lehdestä toisaalta Wärtsilän taloudellisista vaikeuksista. Siksi Wärtsilä on lähtenyt tuollaiseen aggressiiviseen mainontaan ja kaupaa maakaasua uusiutuvien täydellisenä petikaverina. Ja tuossa kai verrataan uuttaa ydinvoimaa tuulivoimaan kaasuun. Loviisan tapauksessa kyse on elemassa olevan laitoksen käytön jatkosta, mikä edellyttäisi jonkin verran kunnostusta mutta investoinnit olisivat aika rajalliset.
- Anonyymi
Wärtsilä markkinoi tuulivoima maakaasu-yhdistelmää. Maakaasu on fossiilinen polttoaine, jonka käyttö tuottaa CO2-päästöjä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi fossiilisista polttoaineista on luovuttava. Ydinreaktorit eivät tuota CO2-päästöjä.
- Anonyymi
Ydinvoimaloiden rakentamisessa tarvitaan valtava määrä betonia ja raudoituksia ja muuta rakennusmateriaalia, joiden valmistuksesta aiheuttuu suuri määrä hiilidioksidipäästöjä. Jotain päästöjä tulee ydinvoimalaitosten purkamisesta sähkön tuotannon lopuuttukin, samoin ydinjätteen varastoinnista ja käytetyn polttoaineen loppusijoituspaikan vartioinnista seuraavat 100000 vuotta. Eli puheet ydinvoimalaitosten " vihreydestä " ovat täyttä puppua.
Koska ydinsähkön tuotantokustannus uusissa laitoksissa on vähintään 6 c / kwh , uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa.
( sähkön markkinahintaa korkeampi syöttötariffi Hinkley UK luvattu 35 vuodeksi ! )
Uusiin ydinvoimaloihin liittyy myös poliittinen riski, koska know how tuntuu löytyvän enää Venäjältä .
Wärtsilä ei ole ainoa maa- tai biokaasulaitosten valmistaja. Mm. saksalainen MAN toimittaa vastaavia maa- tai biokaasulla toimivia sähkövoimalaitoksia. Näiden laitosten tarkoitus on harvoin , ehkä Bangla Desh'ia lukuunottamatta olla minkään maan suurin sähköenergian tuotantotapa. Näiden laitosten kysynnän kasvun taustalla on tuuli- ja aurinkonergian yleistyminen . Tottakai aurinko- ja tuulienergian tuotantovaihteluita voidaan kompensoida myös hiilivoimaloilla. Tähän saakka hiilivoiman osuus maailman energiantuotannosta on kasvanut , joten puheet hiilivoiman kuolemasta ovat kovin ennenaikaisia. - Anonyymi
Lokan tekoallaskin peruutettiin luonnonsuojelullisistä syistä .
Ei peruttu. Kymmenet perheet joutuviat jättämään kotinsa Lokan altaan tieltä.
Fortum ei tule hakemaan jatkoa Loviisan yksiköille, koska laitosten ylläpitokulut kasvavat laitosten ikäännyttyä . Käytön jatkaminen olisi liian suuri taloudellinen riski Fortumille. - Anonyymi
"Ydinvoimaloiden rakentamisessa tarvitaan valtava määrä betonia ja raudoituksia ja muuta rakennusmateriaalia, joiden valmistuksesta aiheuttuu suuri määrä hiilidioksidipäästöjä."
Harvoin muistetaan ja tuodaan esille, että tuulivoimala tarvitse rakennusmateriaaleja moninkertaisen määrän ydinvoimalaan verraten, laskettuna voimalan tuottamaa sähkömäärää (kWh) kohti. - Anonyymi
Tuulivoimalan perustuksiin tarvitaan suuri määrä betonia mutta samalle perustukselle voidaan pystyttää uusi korvaava tuulivoimala alkuperäisen voimalan tilalle ( tekninen käyttöikä tällä hetkellä n. 30 vuotta ). Vaikka perustukset jäisivät paikoilleen tuulivoimalan purkamisen jälkeen, perustuksista ei aiheudu mitään ympäristöongelmia tai tarvetta kalliisiin jätteen loppusijoitusratkaisuihin.
Todettakoon, että Ruotsin säteilyturvaviranomaiset eivät pidä käytettyjen polttoainesauvojen sulkemista kuparikapseleihin ( Posiva ) riittävän luotettavana . Pitkässä tuhansien vuosien pituisesssa aikajaksossa radioaktiiviset aineet alkavat vuotaa ympäristöön. - Anonyymi
"Todettakoon, että Ruotsin säteilyturvaviranomaiset eivät pidä käytettyjen polttoainesauvojen sulkemista kuparikapseleihin ( Posiva ) riittävän luotettavana"
Todettakoon totuus; Ruotsin säteilyturvaviranomaiset (SSM) hyväksyy ydinjätteen loppusijoituksen kuparikapseleissa ja pitää loppusijoitusta turvallisena.
https://www.stralsakerhetsmyndigheten.se/press/nyheter/2019/stralsakerhetsmyndigheten-godkanner-skbs-ansokan-om-utokat-slutforvar/ - Anonyymi
"Ydinjätteen loppusijoitus mutkistuu Ruotsissa – tuomioistuin ei pitänyt kuparikapseleita tarpeeksi turvallisena
Jukka Lukkari23.1.201815:26YMPÄRISTÖ
Ruotsin Maa- ja ympäristötuomioistuin on hylännyt esityksen Ruotsin ydinjätteen loppusijoituksesta. Tuomioistuin ei pidä ydinjätteen sisältäviä kapseleita riittävän turvallisina. "
okei, se olikin Maa-ja ympäristötuomioistuin . Joka tapauksessa Maa- ja ympärsitötuomioistuin on ydinvoimabisnekseen kytköksissä olevaan Ruotsin säteliturvakeskukseen verrattuna puolueeton ja objektiivinen taho arvioimaan loppusijoituksen turvallisuutta.
Niin tai näin , kuparikapseli syöpyy ajanoloon, ehkä jo parissa sadassa vuodessa. Samaan tapaan kuin kupariset vesijohtoputketkin. Sen jälkeen korkea-aktiivinen säteily vuotaa kallioperään, etenee pohjavesien mukana . Onhan se aika kiusallinen perintö jälkipolville vaikka emme olekaan sitä näkemässä.- Anonyymi
Tuomioistuin toimii omaan tapaansa. Se kuuntelee eri asiantuntijoita, ja jos he eivät ole yksimielisiä, toteavat, ettei syöpymisestä ole varmuutta. Itse asiasta ne eivät ymmärrä yhtään mitään. Ja aina löytyy joku "asiantuntija", joka on eri mieltä. Ruotsissa on ollut suuri virhe viedä tuollaiset asiat jonkin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Ei varmaan yhtään tuulimyllyäkään saisi pystyttää, jos jokin tuollainen oikeus olisi ratkaisijan. Aina löytyisi asiantuntijoita, jotka väittäisivät infraäänet vaarallisiksi.
- Anonyymi
Eli kaikki säteilevä aine palaa luontoon, sieltä luonnosta se nimittäin on esiin kaivettu. On aika kiusallista miten luonnossa on sellaisia aineita kuin vaikka Uraania, sen eri puoliintumistuotteita, niiden puoliintumistuotteita ja niidenkin puoliintumistuotteiden puoliintumistuotteita, se on aivan kiusallista...
- Anonyymi
Ydinturvallisuusasioissa luotan paljon enemmän asiantunteviin, puolueettomiin, virkavastuulla toimiviin ydinturvallisuusviranomaisiin (Suomessa Säteilyturvakeskus STUK, Ruotsissa SSM) kuin tuomioistuin juristeihin, joiden omakohtainen tietämys ydinturvallisuudesta on vähäinen.
- Anonyymi
Tuulivoiman voittokulku jatkuu ... Näitä uutisia tulee viikoittain. Kehitys on samansuuntaista myös muissa Euroopan maissa. Eurooppa on hylkäämässä ydinvoiman . Hyvää jatkoa ja Hyvää Joulun odotusta bloggaajille.
Kesonmäen tuulipuistokaavalle Haapaveden kaupunginvaltuuston hyväksyntä
Nivala-lehti
Ma 16.12.2019 klo 22:15 - Anonyymi
Saksassa on vasta nyt herätty vastustamaan maatuulivoimaa, kun vanhat myllyt aiotaan korvata tuplasti korkeammilla. Mutta ei yksin Saksassa. Norjassa oli suunnitelma rakentaa useita suuria tuulivoimasaarekkeita, mutta paikallisen hyväksynnän niistä sai vain yksi. Etel-Ruotsissakin tuulivoimarakentaminen on suurissa vaikeuksissa. Ja Itä-Euroopan maat ovat jo kauan suhtautuneet nuivasti tuulivoimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1381676Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill551548Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671372Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761173- 591158
- 1191045