Mozartin adagiot

Anonyymi

Mozartin hitaiden osien teemat ovat jumalaisen kauniita ja koskettavat sielun syvimpiä sopukoita myöten. Ajateltakoon vaikka A duuri pianokonserton n:o 23 adagiota cis mollissa tai Es duuri konserton vaikuttavaa c molli runoelmaa.

Itse koin mitä suurimman kehosta irtautumisen ekstaattisen hurmion F duuri konserton n:o 19 kv 459 taidokasta rakennesuunnittelua edustavaa allegrettoa meditoidessani valtaisan valon ja rakkauden atmosfäärin ottaessa valtoihinsa enkä muista kuulleeni enää musiikkia tai ääniä lainkaan sen muunnuttua kokonaan siksi poltteiseksi tunnehehkuksi jonka säveltäjä on kokenut teostaan luodessaan. kokemusta edelsi adolf goldscmittin mozart biografian lukeminen joka liikutti syvästi.

siis suuri oivallus. musiikki ja sävelet ovat ääniksi puettuja emootioita mozartin parhaissa teoksissa. musiikkihan ylimalkaan on tunnetta. tai kuulija kokee erilaisia tunnetiloja ja olotiloja musiikkia kuunnelessaan.

jo suuri c molli fuuga 2 pianolle kv 426 joka on abstraktisti ajateltu, harmonisesti ennenkuulumattoman rohkea, 4-ääninen ja oman lajinsa kruunu vapautti mozartin hänestä itsestäänkin sietämättömästä bach riippuvuudesta luoden jotain ainutkertaista ylittäen itsensä bachin fuugan ruhtinaankin. joku kriitikko kirjoitti kertran että kun mozartia lapsettaa kuulija tarttuu sydänalastaan. sellainen kohta voisi olla 19. sinfonian finaali.

7

<50

Vastaukset

  • Mozartin kolmannen viulukonserton adagio päivänavauksen päätösmusiikkina lukioaikana josta olen täällä joskus aiemminkin kertonut haltioituneena, musiikin suggeroidessa kuin vaivihkaa ja huomaamattoman salakavalasti syvään meditatiiviseen transsitilaan josta hämmästellen seurasin korkeimmanasteisen psykofyysisen tilan aikaansaaman luonnottoman syvän vakavuuden vallassa ikään kuin jonkin kuvun tai lasin takaa ulkomaailman ilmiöitä ja oppilaiden tekemisiä ja hilpeitä keskusteluja kuin toisesta ulottuvuudesta kurkistaen älyn kolmannella silmällä ja kuin hypnoosin vallassa maailman menosta ja ympärillä tapahtuneesta hälinästä mitään tiedoitsematta tallustin pitkin jalkakäytäviä musiikin huumaamana muissa maailmoissa syömään.

  • Omasta mielestäni Mozart ei ollut yhtä hyvä tekemään hitaita osia kuin muut. Hänen sinfoniafinaalinsa ovat ihan parhaita (40, 41, miksei myös vauhdikas 39), mutta hitaissa osissa esimerkiksi Beethoven, Schubert ja Bach olivat minusta merkittävämpiä.

    Beethovenin jokaisessa suuressa sinfoniassa on omalla tavallaan ylittämätön hidas osa, kuten Eroican marssi (jota Bernstein piti todistuksena, miksi Beethoven on kaikista paras säveltäjä), viidennen sinfonian euforinen ja hellä hidas osa (jota Theodor Adorno piti banaalina), yhdeksännen sinfonian kolmas osa (joka on surullisin duuriin sävelletty kappale) ja seitsemännen sinfonian mestarillinen osa, joka muodostuu teoksen sydämeksi.

    Bachin kaksoisviulukonserton sydäntäsärkevä osa (joka sekin on paljolti duurimusiikkia), muiden konserttojen kauniit adagiot ja andantet sekä Air vetävät vähintään vertoja Mozartin klarinettikonserton tai pianokonserton 21. sulokkaille teemoille.

    Schubert oli ihan jumalainen, mitä tuli hitaisiin osiin. Kaksi sinfoniaa, jotka hän sävelsi viimeisinä, ovat hyviä esimerkkejä. Miten omaperäistä myös!

    Yleisesti sanoisin että säveltäjistä suurin oli toki Bach, mutta hitaiden osien osalta järjestys olisi:

    1. Beethoven
    2. Schubert
    3. Bach/Mozart

    • Mozartia suurempaa mysteeriä ei olekaan paitsi ettei jupiter sinfonia ole andante osaa lukuunottamatta ehkä sittenkään aivan mozartin suurimpia objektivoidun rakkauden hengen ilmauksia apollonisessa riemussaankaan vaikkakin se on monessa suhteessa aikaansa edellä ja yhtenäisimpiä kiitos kontrapunktin triumfiksi kutsutun 5 äänisen fuugfinaalin fuugan ja sonaattimuodon sulautumassaan yleensä niin triviaalin ja kepeän päätösosan sijasta mozartilla esmes joutsenlauluksi kutsutussa es duuri sinfoniassa, tuo kohiseva piiritanssi, jota Berlioz ei pitänyt mozartin väärtinä.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Mozartia suurempaa mysteeriä ei olekaan paitsi ettei jupiter sinfonia ole andante osaa lukuunottamatta ehkä sittenkään aivan mozartin suurimpia objektivoidun rakkauden hengen ilmauksia apollonisessa riemussaankaan vaikkakin se on monessa suhteessa aikaansa edellä ja yhtenäisimpiä kiitos kontrapunktin triumfiksi kutsutun 5 äänisen fuugfinaalin fuugan ja sonaattimuodon sulautumassaan yleensä niin triviaalin ja kepeän päätösosan sijasta mozartilla esmes joutsenlauluksi kutsutussa es duuri sinfoniassa, tuo kohiseva piiritanssi, jota Berlioz ei pitänyt mozartin väärtinä.

      Hieman muokkattua copy/paste toimintaa:))
      Muusikoiden,net 22.11.2018


    • Anonyymi kirjoitti:

      Hieman muokkattua copy/paste toimintaa:))
      Muusikoiden,net 22.11.2018

      Yleensä ripeätempoinen musiikki presto osissa ei välttämättä ehdi vaikuttaa syvästi tunteisiin ja esmes mozartilla presto osat saattavat toisinaan olla vieläpä laadullisesti hitaita tai avausosia selkeästi heikompiakin kun mozart on ladannut niin paljon tunnetta kahteen ensimmäiseen osaan viimeisen muodostuessa kevyeksi ja vauhdikkaaksi usein hilpeäksi finaaliksi.


    • beethoven hallitsee hyvin sonaatti allegro voimavaransa muttei ole niin syvällinen, tai merkittävä hitaissa osissaan jos ajattelemme vaikka keisarikonserttoa kun mozartilla pianokonserttojen musiikillisina keskuksena ja sydämenä on usein juuri niiden hidas osa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta kuten d mollikonsertto jonka painopiste on selvästi sen avausosassa. samoin on sinfonioiden laita mozartilla. avaus allegro, hidas osa ja menuetti muodostavat teoksen painopisteen kun finaali jää hilpeydessään lähes triviaaliksi päätösosaksi kuten myös g molli jousikvintetossa. säveltäjänä mozart on suvereenisti bachia suurempi. vain beethoven on miltei mozartin vertainen suuruudeltaan.


Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.