Suomi tutummaksi: Lomaideoita ennakkoluulottomille!

Anonyymi

Moni ulkosuomalainen haluaisi tutustua Suomeen syvemmin ja tutustua suomalaisiin ihmisiin. Kerätään tähän ketjuun ideoita lomareissuista, joiden aikana on mahdollista tutustua entistä paremmin Suomeen, suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisiin ihmisiin.

Jos sinulla on ideoita tai omia kokemuksia vaikkapa talkooleireille tai viikonloppukursseille osallistumisesta, voit kertoa tietosi täällä. Laita mielelellään mukaan myös yhteystietoja tai linkkejä.

16

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etsikää tietoa WWF:n ja Metsähallituksen talkooleireistä, jos luonnossa oleminen mukavalla porukalla ja talkootyö luonnon hyväksi kiinnostaa. Leireillä mm. kitketään ja leikataan kurtturuusun kaltaisia vieraslajeja, entisöidään hiekkarantoja poistamalla liiallista kasvustoa, tehdään elintilaa uhanalaisille kasveille vieraslajeja sekä muita tilanvaltaajia karsimalla, jolloin myös uhanalaiset hyönteiset saavat tarvitsemaansa ravintoa jne.

      Talkooleirit ovat todella suosittuja. Kun ilmoittautuminen alkaa, saatetaan leiripaikat varata jo 1-2 tunnissa tai ainakin muutaman vuorokauden aikana. Ei siis kannata viivytellä, jos haluaa mukaan.

      Leireillä työskennellään noin 8h päivittäin ja työ on fyysisesti melko raskasta istumatyöhön tottuneille. Fyysistä kuntoa siis pitäisi olla jonkin verran, ettei ihan kipeydy. Toisaalta moni leiriläinen on tyytyväinen, että talkooleirillä pääsee kuntoilemaan kauniissa maisemissa luonnon hyväksi. Jokainen työskentelee omassa vauhdissaan ja oman kuntonsa mukaan. Monesti työtä tehdään yhdessä pisteessä pienellä porukalla ja silloin rupattelukin onnistuu työn lomassa.

      Leireillä on leirikokit ja ruokataukoja pidetään riittävästi. Yöpyminen tapahtuu mökeissä, teltoissa tai vaikka lakkautetun kyläkoulun lattialla talkoopaikasta riippuen. Iltaisin on vapaa-aikaa ja silloin istutaan nuotiolla juttelemassa tai tehdään pikkuretkiä lähiympäristöön. Pidemmillä leireillä (7-10 pvää) pidetään yksi vapaapäivä, jolloin tehdään porukalla yhteinen pidempi retki. Leireillä on perinteisesti ollut tosi mukavia ihmisiä ja hyvä meininki.

      • Anonyymi

        Nämä on tosi kivoja talkooleirejä sellaisille, jotka tykkäävät ulkoilusta, reippaasta meiningistä ja samanhenkisistä ihmisistä. Oon ollut talkooleirillä pariin otteeseen ja leiriläisten kielitaito on ollut laaja. Ei siis haittaa, vaikkei osaisi suomea hyvin tai edes yhtään, jos osaa englantia tai ruotsia. talkooleirit sopii eri-ikäisille, mutta mun leireillä osanottajat ovat olleet 25-60-vuotiaita. Joskus on kuulemma ollut mukana yli 70-vuotiaita, mutta ei mun kanssa samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Musiikkifestivaaleille voi päästä vapaaehtoistyöhön. Jotkut festarit järjestävät pitkämatkalaisille vapaaehtoisille majoituksen (esim. ilmapatjapaikka koulun lattialla), mutta kaikki tarjoavat ainakin ruokaa. Samalla pääsee mukaan festaritunnelmaan ilman pääsylippua ja vaikka työtä onkin, meininki on yleensä tosi mukava.

      Festareilla on tarjolla monenlaista työtä: myyntityötä, vartiointia, liikenteenohjausta, ensiapua, tavaroiden kantamista ja siirtelyä, tiedottamista, neuvontaa, rakentamista, purkamista, löytötavarapalvelua, kahviotoimintaa, valokuvaamista, roskien keräämistä, roskisten tyhjentämistä jne. Vapaaehtoistyössä tutustuu helposti uusiin ihmisiin.

      • Anonyymi

        Suosittelen! Olen ollut Joensuussa Ilosaarirockissa ja meille ainakin löytyi ilmainen majoitus ja ruoat joka päivä. Olin mukana roudauksessa ja sellaisessa "jokapaikanhöylä"-porukassa, mistä irrotettiin tarpeen vaatiessa ihmisiä melkein minne tahansa. Tuli työnnettyä hyytynyttä autoa käyntiin, talutettua liian juopuneita nuoria selviämispisteeseen, sijaistettua löytötavarapisteen neitejä, roudattua teknisten kamojen lisäksi pöytiä, tuoleja, kioskikamaa jne.

        Suosittelen varsinkin pienempien paikkakuntien festareita. Kannattaa muistaa myös sellaisia tapahtumia kuin Seinäjoen Tangomarkkinat, Sodankylän elokuvajuhlat, Faces Festival (Karjaa), Porin Jazz, Kuopio Tanssii ja Soi yms.

        Myös urheilutapahtumiin voi varmaan päästä talkoolaiseksi. Ainakin Salpausselän Kisoihin Lahteen otetaan talkoolaisia joka vuosi. Nehän on kohta taas.

        ICT-alasta ja startup-bisneksestä kiinnostuneiden kannattaa katsoa SLUSH-tapahtuman vapaaehtoistyöt!!!! Se on seuraavan kerran vasta marraskuussa, mutta vapaaehtoisten haku on jo ajoissa syksyllä ja jos siitä myöhästyy, ei pääse mukaan. Sinne ei siis edes oteta kaikkia halukkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakuaika SLUSH:iin vapaaehtoistyöntekijäksi on vuosittain elo-syyskuussa. SLUSH:ssa on joka vuosi noin 2400 vapaaehtoistyöntekijää kutakuinkin 50 eri maasta! Monet tulevat siis marraskuiseen Helsinkiin vapaaehtoistöihin USA:n, Brasilian, Japanin ja Intian kaltaisista maista. Monet vapaaehtoistyöntekijät ovat ICT- tai bisnesalan opiskelijoita. Suomesta ja lähimaista vapaaehtoistöissä puurtaa myös paljon matkailu-, turvallisuus-, viestintä-, media-, rakennus-, sähkö-, sisustus-, catering- ja ravintola-alan opiskelijoita sekä ammattilaisia. Mukana vapaaehtoistöissä on myös keski-ikäisiä ja vanhempiakin, mutta vapaaehtoistyöntekijöiden keski-ikä lienee 20-27 vuoden välillä. Kaikki halukkaat eivät tosiaan pääse mukaan tai ainakaan haluamiinsa tehtäviin.

        SLUSH on englanninkielinen tapahtuma, joten kaikki hakemukset tehdään englanniksi ja vapaaehtoistyöntekijöiltä vaaditaan englannin kielen taitoa. Kaikki muu kielitaito on plussaa. Hakemuksiin pyydetään liittämään omien some-tilien linkit. Jos aiot hakea vuoden 2020 SLUSH:iin vapaaehtoistöihin, kannattaakin jo alkuvuoden aikana laittaa some-tilit siihen kuntoon, että niitä kehtaa syksyllä esitellä rekrytoijille :)

        Salpausselän kisat Lahdessa on aivan mielettömän hyvä tilaisuus kokeilla vapaaehtoistyön tekoa Suomessa!

        Kyseessä on jo 94 kertaa toteutettu kansainvälinen hiihto- ja mäkihyppy tapahtuma, jonka järjestelyt toimivat aina hyvin. Onhan Lahdessa kokemusta useampien MM-kisojen järjestämisestäkin. Ensikertalaisetkin voivat siis huoletta hakeutua kyseiseen tapahtumaan vapaaehtoistöihin.

        Netissä on hyvät tiedot Salppurin kisojen vapaaehtoistyötä harkitseville. Ensikertalaiset päätyvät usein helpompiin hommiin, koska monilla vapaaehtoisilla on kokemusta jo 5-30 kisoista tai vielä useammista ;-) Salppurin kisoissa halutaan panostaa laatuun, eikä esimerkiksi asiakaspalveluun laiteta vapaaehtoisia, jotka eivät tunne kisa-aluetta ja järjestelyitä riittävän hyvin. Salppurin kisoissa ei myöskään ole erityistä pulaa halukkaista vapaaehtoisista, joten uusien vapaaehtoisten ei tarvitse pelätä nääntyvänsä työtaakan alle tai joutuvansa liian vaikeisiin tehtäviin. Kun kisavuosia ja kokemusta kertyy, pääsee halutessaan haastaviinkin tehtäviin. Ja kaikki kisoissa olleet tietävät, että viikonloppu on kaikesta huolimatta helteinen, koska massatapahtumissa aina sattuu ja tapahtuu. Lisäksi on kiva pysytellä kärryillä urheilusuorituksista oman työn lomassakin. Vapaaehtoiset saavat myös yhden vapaalipun kisoihin eli välillä pääsee nauttimaan itsekin. Alla on perustiedot vapaaehtoisille:

        "Haemme joukkoomme reippaita, ja hymyileviä, kansainvälisen ja nykyaikaisen tapahtuman tekemisestä innostuneita vapaaehtoisia. Ikäraja tehtäviin on 16 vuotta ja erikseen mainittuihin tehtäviin 18 vuotta. Tapahtuman viralliset kielet ovat suomi ja englanti, joista toinen on hallittava sujuvasti."

        Katso nettisivut täältä:
        lahtiskigames.com/vapaaehtoiset/

        Ai niin!

        Tämän vuoden kisat järjestetään 28.2.-1.3.2020 Lahdessa (tietenkin!).

        Hakuaika vapaaehtoistöihin on NYT!

    • Anonyymi

      Joka vuosi alkusyksystä järjestetään Nuku Yö Ulkona -tapahtuma (NYU). Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää. NYU-tapahtumia järjestetään kyseisenä päivänä ja jossain myös noin viikkoa ennen tai jälkeen kyseistä päivää.

      NYU-päätapahtumia on vietetty Espoon Oittaalla ja Lapissa Kiilopäällä. Kyseisiin paikkoihin on Suomen Ladun toimesta perustettu yhdeksi yöksi Metsähotellit ja runsaasti kaikenlaista ohjelmaa. Ohjelmatarjonta liittyy retkeilyyn ja luontoon. Tarjolla on ollut mm. retkikeittimen käytön harjoittelua, ohjattua maastopyöräilyä, metsäjoogaa, polkujuoksua, geokätköilyyn opastamista, telttasaunomista jne. Pienempiä NYU-tapahtumia järjestetään myös muualla Suomessa. Googlaamalla löytää helposti tietoa ja videoita viime vuosien tapahtumista.

      Suosittelen näihin tapahtumiin osallistumista kaikille retkeilystä tai luontoliikunnasta kiinnostuneille. Monet lapset ovat nukkuneet ensimmäisen yönsä ulkona juuri tässä tapahtumassa ja sekin yksinään voi olla iso elämys.

      Jos haluaa osallistua NYU-tapahtumaan, kannattaa ilmoittautua haluamaansa tapahtumaan ajoissa, sillä esimerkiksi Metsähotellien paikat ovat useina vuosina loppuneet kesken.

      Jos tapahtuma kiinnostaa, mutta se tuntuu kaikkiaan liian haastavalta, yksi mahdollisuus on tässä: Varaa ajoissa kalenterista aikaa tapahtumalle. Varaa ajoissa myös Espoosta Oittaan leirintäalueen tuntumasta vuokramökki. Ensikertalaiselle ja retkeilyyn tottumattomalle yöpyminen mökissä ei ole mikään häpeä. Tapahtuma-alueen tuntumassa yöpymällä sinun on helppo osallistua ohjelmatarjontaan ja hankkia retkeilytaitoja. Seuraavana vuonna voitkin jo yöpyä NYU-tapahtumassa teltassa tai etsiä mahdollisimman kauniin yöpymispaikan Suomen saaristosta, Tunturi-Lapista, suon ääreltä tai vaikka Saimaan rannalta.

      HUOMIO!
      Espoon Oittaalle pääsee julkisilla liikennevälineillä mm. Helsingin satamista ja lentokentältä. Alueella on parkkipaikkoja rajatusti. NYU-tapahtuman aikaan alueella on ruuhkia.

      Tapahtumissa on paikalla kielitaitoisia (eng, ru & muitakin kieliä) ihmisiä, joten suomen kielen osaaminen ei ole välttämättömyys.

      • Anonyymi

        Tää on ihan superjuttu, jos luonto kiinnostaa. Upeita liikuntamuotoja on tarjolla kuten polkujuoksu, metsäjooga, kalliokiipeily, joogaa metsäjärvellä SUP-laudan päällä, melontaa, yösuunnistusta, telttasaunomista, avovesiuintia jne. Tapahtuma sopii todella hyvin lapsiperheille!

        Hyvä vinkki! Ollaan just muutettu Ruotsista Suomeen. En ollut vielä tästä Nuku yö ulkona -tapahtumasta kuullutkaan. Tää vaikuttaisi sopivan meidän perheelle enemmän kuin hyvin.

    • Anonyymi

      Jos ulkoliikunta kiinnostaa, tutustukaa Suomen Ladun tarjontaan. Heillä on mukavia vaellusmatkoja Suomessa ja muitakin ulkoliikuntaan liittyviä tapahtumia ja lomia. Lapissa Kiilopäällä on Suomen Ladun lomapaikka, johon voi matkustaa myös omalla porukalla tai vaikka yksin. Majoituksen voi valita hotellin, hostellin tai mökki majoituksen väliltä. Kiilopäällä järjestetään teemaviikkoja, jolloin voi osallistua yhteiseen ohjelmaan esimerkiksi retkeilytaitojen lyhytkursseille tai ohjatuille retkille vaeltaen, lumikenkäillen, maastopyöräillen tms. Alueella on helppo tehdä päivävaelluksia myös omatoimisesti. Hotellilla oli ainakin ennen aika usein tanssi-iltoja. Kiilopäällä on kuulemma helppo tutustua uusiin ihmisiin.

      https://www.kiilopaa.fi/

      Kannattaa tutustua myös muihin Suomen Ladun toimintoihin sekä matka- ja retkitarjontaan.

      https://www.suomenlatu.fi/etusivu.html

      • Anonyymi

        Suomen Ladun matka- ja retkitarjonnan löytää yllä olevan linkin takaa kohdasta Tapahtumakalenteri, joka löytyy ylärivin "ULKOILE"-napin takaa. Tällä hetkellä siellä on kuitenkin aika vähän matkoja ja retkiä verrattuna normaaliin. Syynä on tämä kurja pandemia. Mutta ei tämä korona-tilanne ole ikuinen juttu, joten ei muuta kuin retkiä ja matkoja suunnittelemaan.

    • Anonyymi

      Ruotsista Suomeen haaveilevilla antaisin yhden tärkeä muistutuksen: Muistakaa että ruotsinkieli on yksi ammatti !!

      Suomessa kun on joka kunnassa ja kaupungissa lain mukaan oltava ruotsinkieltä osaavat henkilöt, koska Suomi on kaksikielinen maa. Siinä ei virkamies- muumiruotsilla pärjätä kun oikeaa ruotsia puhuva tulee tiskille.

      Ja juuri nyt suuret ikäluokkien viimeisen edustajat ovat jäämässä eläkkeelle, joten nopeimmat täyttävät nämäkin kuntien työpaikat.

      Hopi hopi !!

      • Anonyymi

        Ööh...? Mikä ammatti ruotsin kieli muka on? On totta, että sujuva ruotsin kielen osaaminen on etu joissain työpaikoissa, mutta kyllä ihminen silti muutakin koulutusta ja/tai osaamista tarvitsee. Jos työskentelee bussikuskina, päiväkodin lastenhoitajana, myyjänä, toimittajana, kirjastonhoitajana, uimavalvojana, pappina, rakennustyöntekijänä, luokanopettajana tai sihteerinä, niin kyllä kaikkiin noihin töihin tarvitaan muutakin osaamista kuin pelkästään ruotsin kielen taito.

    • Anonyymi

      Majakkaseura kunnostaa Suomen majakoita vapaaehtoistyönä. Sekin on yksi mahdollisuus päästä viettämään aikaansa erikoisissa paikoissa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ohessa linkki Ylen uutiseen, jossa kerrotaan talkooleireistä ja niiden kovasta suosiosta. Majakkaseurakin mainitaan. Toisena linkkinä Majakkaseura. Viimeinen linkki johtaa Ylen uutisjuttuun, joka kertoo Märketin majakasta, jota majakkaseuran vapaaehtoiset ovat kunnostaneet jo jonkin aikaa.

      https://yle.fi/uutiset/3-11453976

      https://www.majakkaseura.fi/?lang=en

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/20/sauno-suomessa-ja-pulahda-uimaan-ruotsissa-saaolosuhteille-altis-majakkasaari

    • Anonyymi

      Asuntovaunulla tai -autolla matkustaminen ympäri Suomea antaa loistavan mahdollisuuden nähdä maata laajemmin sekä myös päästä puheisiin tavallisten suomalaisten kanssa. Leirintäalueilla juttuseuraa löytää valtavan helposti ja porukka on kirjavaa. On eläkeläisiä, lapsiperheitä, nuoria pariskuntia ja nuorisoporukoita eri puolilta Suomea ja erilaisista elämäntilanteista.

      Myös pikkuautolla voi matkustaa Suomessa mukavasti niin, että yöpyy erilaisissa paikoissa. Suosittelen yöpymään erityisesti Bed & Breakfast -paikoissa sekä maatilamatkailun kohteissa. Myös pienet leirintäalueet (niissä on vuokramökkejä), retkeilymajat sekä pikkuhotellit ovat usein yhteisöllisempiä kuin suuret ketjuhotellit. Vuokramökkejä ja AirBnB-paikkoja on myös paljon tarjolla, mutta niissä harvoin tapaa ketään. Omena-hotelli on edullinen, mutta siellä ei ole edes vastaanoton henkilökuntaa paikalla eikä aamupalaa hotellilla, joten siellä et pääse välttämättä vaihtamaan edes tervehdystä kenenkään kanssa.

      Näistä yöpymispaikoista olen kuullut positiivista:

      * Dream Hostel, Tampere
      * Matin ja Maijan majatalo, Hämeenlinna
      * Siuntion kylpylä (nykyään Scandic hotel, mutta kiva pienehkö kylpylä)
      * Haus Anna, Rauma
      * Kylmäpihlajan majakkahotelli, Rauma
      * Puukarin pysäkki, Valtimo
      * B&B Ida-Maria, Porvoo
      * Villa Solgården, Hanko
      * Bengtskärin majakka
      * Hotel Mathildedal, Mathildedal
      * Töyrylä kartano, Artjärvi
      * Villa Taika, Antskog
      * Patruunantalo, Pyhtää
      * Verla, Jaala
      * Sjömansro, Lappohja
      * Olkkolan hovi, Savitaipale
      * Loft Hostel, Lappeenranta
      * Hotelli Rakuuna, Lappeenranta
      * Punkaharjun Valtionhotelli
      * Imatran Valtionhotelli
      * Strömfors Bed & Bistro, Loviisa
      * Useita hyviä paikkoja, Puumala
      * Seurahuone, Savonlinna
      * Museomajatalo Rauhala, Kouvola (erikoinen!!!)
      * Hidden House, Pirttijärvi
      * Useampi kiinnostava paikka, Elisaari Inkoo
      * Villa Romantica, Kokkola
      * Brinkin Wanhan Pappila, Kokkola
      * Jne. paikkoja olisi kauhean paljon

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1348
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      216
      1170
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      281
      942
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      306
      934
    Aihe