Kärsiikö budhalaiset masennuksesta koskaan? Kysymys sen vuoksi että ajattelin että kun asiat eivät mene toivomuksien mukaan niin ihminen voi masentua. Sehän on eräänlaista itsekkyyttä ja budhalaisethan karttaa itsekkyyttä.
MASENNUS BUDHALAISUUDESSA
45
1207
Vastaukset
- Anonyymi
Masennus täysin mahdollinen. Buddhalaisilla on kuitenkin mindfullness-tekniikoita, joilla masiksesta pääsee nopeasti yli. Mielentilat ovat ohimeneviä, kuin ohikiitäviä pilviä taivaalla. Näillä
pilvillä on aina aurinkoinen reunus, asiat nähdään optimistisessa valossa.- Anonyymi
Paransin itseltäni masennuksen meditaatiolla. En kuitenkaan buddhalaisella meditaatiolla, joten en voi arvioida mindfullnessiä.
- Anonyymi
Hyvä meditaatiosessio kestää alle 5 minuuttia. Yli puoli tuntia on jo urheilua. Olenpa lukenut, että jokin rukoussessio kesti Euroopassa kuukausia putkeen ja Tiibetissä oli tapana ihmisten meditoida vuosiakin.
- Anonyymi
Ananda Margan Kiirtan ainakin auttaa masennuksen yli. Sen värähtely rauhoittaa mieltä ja mantran merkityksen ajattelu tuo hyvän mielen. Toisaalta järjestössä jokainen suorittaa jonkinlaista hyväntekeväisyyttä, joka myös jo karmallisestikin poistaa masennustaipumusta, ja jos ajattelee miten auttavainen ihminen saa helposti kiitosta muilta niin pysyy oma mielikin korkealla.
- Anonyymi
Millä taajuudella se värähtelee? Kerrotko taajuuden niin kokeilen kuunnella skannerilla.
- Anonyymi
Buddhalaisuudessa ei tunneta trauman käsitettä, joten ei ole traumaterapiaa/ tietämystä psykoterapiasta käytössä.
Kannattaa olla varovainen meditaation kanssa. Siitä on paljon turhaa hypetystä, se kuitenkin saattaa johtaa vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin, kuten depersonalisaatiohäiriöön tai vanhojen tarumaattisten muistojen ilmestymiseen mieleen. Meditaation vaaroista ei ole tarpeeksi varoitettu!- Anonyymi
Meditaatiota ja joogaa kannattaa lähestyä varovasti, aloittaen aivan muutamasta minuutista per päivä. Kaikkien asioiden liioittelu johtaa jo jonkinlaisiin oireisiin. Kannattaa meditoida sen verran kuin oma persoona kestää välttäen äärimmäisiä ajatuksia, kuin että pitäisi valaistua yhdessä elämässä. Joidenkin persoonalle istumameditaatio ei sovi ollenkaan, vaan on aloitettava liikunnallisista vaihtoehdoista, niin kuin esim. ihan tavallisesta kävelystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Höpöti höpöti. Meditaatiota voi harrastaa ihan turvallisesti ja vaikka tuntitolkulla kun unohtaa kaiken siihen joittenkin liittämän uskontosoopan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöti höpöti. Meditaatiota voi harrastaa ihan turvallisesti ja vaikka tuntitolkulla kun unohtaa kaiken siihen joittenkin liittämän uskontosoopan.
Kannattaa aloittaa varovaisesti, ettei joudu kaltaistesi tietämättömien yllyttäjien neuvoja noudattamalla ojasta allikkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöti höpöti. Meditaatiota voi harrastaa ihan turvallisesti ja vaikka tuntitolkulla kun unohtaa kaiken siihen joittenkin liittämän uskontosoopan.
Suurin osa uskonnollisista termeistä on riisuttu B. H. Gunaratanin teoksessa Johdatus tietoiseen läsnäoloon.
Teoksessa käydään läpi myös meditaatiossa eteen tulevia haasteita. Meditaatio aloitettava varovaisesti, jotta psyyke ehtii tottua päivärutiineihin - suin päin syöksymättä vaativampiin pitkäkestoisiin harjoitteisiin, jotka edellyttävät harjaantunutta mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa uskonnollisista termeistä on riisuttu B. H. Gunaratanin teoksessa Johdatus tietoiseen läsnäoloon.
Teoksessa käydään läpi myös meditaatiossa eteen tulevia haasteita. Meditaatio aloitettava varovaisesti, jotta psyyke ehtii tottua päivärutiineihin - suin päin syöksymättä vaativampiin pitkäkestoisiin harjoitteisiin, jotka edellyttävät harjaantunutta mieltä.Maailmassa on ainoastaan yksi valonlähde. Ja hän on Jeesus. Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on elämän valkeus" (Johanneksen evankeliumi 8:12).
Jeesus kantoi ristillä meidän syntimme. Siksi hän voi antaa synnit anteeksi, kun uskossa rukoilee häntä ja haluaa luopua kaikesta vääryydestä. Hänen valkeudessaan ei nimittäin voi kestää mikään synti ja pimeys.
https://www.youtube.com/watch?v=f8TH2GXWEOQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa on ainoastaan yksi valonlähde. Ja hän on Jeesus. Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on elämän valkeus" (Johanneksen evankeliumi 8:12).
Jeesus kantoi ristillä meidän syntimme. Siksi hän voi antaa synnit anteeksi, kun uskossa rukoilee häntä ja haluaa luopua kaikesta vääryydestä. Hänen valkeudessaan ei nimittäin voi kestää mikään synti ja pimeys.
https://www.youtube.com/watch?v=f8TH2GXWEOQTyrkytys ei nappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa aloittaa varovaisesti, ettei joudu kaltaistesi tietämättömien yllyttäjien neuvoja noudattamalla ojasta allikkoon.
Höpöti höpöti. Aloin aikoinaan meditoimaan kun kokeilin auttaisiko se unettomuuteen, josta sattuneesta syystä kärsin. Niinpä hain netistä sopivan näköisen pikakurssin ja aloitin. Alkuun kymmenen minuutin keskittyminen hommaan vaati suurta pinnistelyä. Pidemmissä sessiossa ei nytkään ole muuta ongelmaa kuin että jaksaa keskittyä.
Kokeilisin sinäkin niin tiedät mistä puhut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöti höpöti. Aloin aikoinaan meditoimaan kun kokeilin auttaisiko se unettomuuteen, josta sattuneesta syystä kärsin. Niinpä hain netistä sopivan näköisen pikakurssin ja aloitin. Alkuun kymmenen minuutin keskittyminen hommaan vaati suurta pinnistelyä. Pidemmissä sessiossa ei nytkään ole muuta ongelmaa kuin että jaksaa keskittyä.
Kokeilisin sinäkin niin tiedät mistä puhut.No sinä nyt et taida olla kovinkaan kokenut. Tyhjä tynnyri kalisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinä nyt et taida olla kovinkaan kokenut. Tyhjä tynnyri kalisee.
Ei kannata siitä välittää. On käynyt jonkun pikakurssin kotona ja luulee olevansa kovakin asiantuntija. Nää on niin nähty. Ylimielinenkin vielä.
Ylimielisille baloille (typeryksille) ei pidä opettaa mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata siitä välittää. On käynyt jonkun pikakurssin kotona ja luulee olevansa kovakin asiantuntija. Nää on niin nähty. Ylimielinenkin vielä.
Ylimielisille baloille (typeryksille) ei pidä opettaa mitään.Ooh, nyt täällä käytetään jo hienoja alan sisäpiirin termejä. Miten vakuuttavaa :-D
En minä kokeneeksi itseäni ole kehunutkaan. Kaikkihan on suhteellista, aina löytyy joku vähemmän kokenut ja joku enemmän kokenut. Itse olen todennut meditoinnin olevan hyvä keino palautua stressaavista tai muista ikävistä tunnetiloista. Ei siitä sen enempää.
Mutta palataanpa asiaan ettei tämä mene turhaksi lätinäksi. Kysehän oli sitä, että meditaatio voi olla vaarallista. Joten saisinkos näytille yhden lääkärin dokumentoiman tapauksen, jossa meditaation todetaan aiheuttaneen potilaalle haittaa tai vahinkoa. Kiitos jo etukäteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ooh, nyt täällä käytetään jo hienoja alan sisäpiirin termejä. Miten vakuuttavaa :-D
En minä kokeneeksi itseäni ole kehunutkaan. Kaikkihan on suhteellista, aina löytyy joku vähemmän kokenut ja joku enemmän kokenut. Itse olen todennut meditoinnin olevan hyvä keino palautua stressaavista tai muista ikävistä tunnetiloista. Ei siitä sen enempää.
Mutta palataanpa asiaan ettei tämä mene turhaksi lätinäksi. Kysehän oli sitä, että meditaatio voi olla vaarallista. Joten saisinkos näytille yhden lääkärin dokumentoiman tapauksen, jossa meditaation todetaan aiheuttaneen potilaalle haittaa tai vahinkoa. Kiitos jo etukäteen.Tässä yksi malliksi. Perusterve 25-vuotias Meghan Vogt osallistui 10-päiväiseen meditaatioretriittiin. Retriitin aikana hänelle kehitttyi itsetuhoisia ajatuksia. Kotiin palattuaan Vogt teki itsemurhan hyppäämällä alas sillalta. https://www.pennlive.com/news/2017/06/new_details_released_in_death.html
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyrkytys ei nappaa.
Jeesus on aina tuttu ja turvallinen vaihtoehto.
Vieraista kulttuureista tuodut filosofiat mindfulness sun muine hapatuksineen voivat saada terveenkin mielen pois raiteiltaan. Ellet selviä masennuksella, pahimmassa tapauksessa päädyt mielisairaalaan tai narun jatkoksi.
Suomalaisille parasta mindfullnessia on luonnossa liikkuminen, kalastus ja vaikka tikanheitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä yksi malliksi. Perusterve 25-vuotias Meghan Vogt osallistui 10-päiväiseen meditaatioretriittiin. Retriitin aikana hänelle kehitttyi itsetuhoisia ajatuksia. Kotiin palattuaan Vogt teki itsemurhan hyppäämällä alas sillalta. https://www.pennlive.com/news/2017/06/new_details_released_in_death.html
Ja suurin piirtein 100% itsetuhoisista ajatuksista syntyy ilman mitään retriittejä tai meditaatioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja suurin piirtein 100% itsetuhoisista ajatuksista syntyy ilman mitään retriittejä tai meditaatioita.
Totta. Sillä suurin piirtein 100% länsimaisista ihmisistä ei harrasta meditaatiota. Suomessa itsemurhaan päätyy 0.02% koko väestöstä. Se on todella pieni luku.
Brownin tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että länsimaisista meditaation harjoittajista 82%:lla ilmeni pelkotiloja, ahdistusta, paniikkihäiriöitä ja vainoharhaisuutta. Se on todella suuri luku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on aina tuttu ja turvallinen vaihtoehto.
Vieraista kulttuureista tuodut filosofiat mindfulness sun muine hapatuksineen voivat saada terveenkin mielen pois raiteiltaan. Ellet selviä masennuksella, pahimmassa tapauksessa päädyt mielisairaalaan tai narun jatkoksi.
Suomalaisille parasta mindfullnessia on luonnossa liikkuminen, kalastus ja vaikka tikanheitto.Jeesus on tuotu Suomeen lähi-idästä ja on peräisin vieraasta kulttuurista. Täällä palvottiin Ukkoa ja muita jumalia, ennen kuin kristinusko tuotiin tänne miekkalähetyksellä. Saksassakin joet virtasivat verta kun pakanoita tapettiin, jotka eivät suostuneet kristinuskoon. Suomessakin pyövelien loppuaikoina se oli kirkko, joka toimitti isoa osaa siinä ketkä teloitettiin.
- Anonyymi
Olisiko se jossain siinä lohkolaisuuden välillä...
Kuten elämässä usein on huonoja neuvojia...
https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/koti-ja-vapaa-aika/eläkkeelle-jäänti-nämä-20-asiaa-ansaitset-nyt/ss-AABj5Vt?li=BBr5KbI - Anonyymi
Masennuksen syytä ei tunneta vielä kovin hyvin.
Masennusta voivat aiheuttaa lääketieteen mukaan em. geneettiset tekijät, aivojen kemiallinen epätasapaino,lääkitys, sairaudet ja päihteet.
Lisäksi masennusta voivat aiheuttaa psykologiset tekijät kuten em. läheisen kuolema, avioero, yksinäisyys, hyväksikäyttö ja erilaiset pelkotilat.
Masennuksen oireet voivat vaihdella lievästä alakuloisesta mielentilasta aina psykiatrista hoitoa vaativaan psykoosiin asti.
Syyt ja oireet ovat siis moninaiset, samoin kuin niiden vakavuus.
Kyse ei ole pelkästään itsekkäistä ajatuksista tai väärästä elämänasenteesta. Sen takia masennuksen, erityisesti vakavan sellaisen, syyt tulisi selvittää -tarvittaessa alan ammattilaisen kanssa. Buddhalaisuus voi auttaa masennuksen kanssa elämisessä, mutta ei paranna masennusta. Se voi myös poistaa psykologisia syitä masennukseen, mutta jos syy on fyysinen, niin lääketieteen ammattilainen on se ensisijainen osoite.
Meditaatiossa on vaaransa.
Jo omista kokemuksistani voin sanoa, että edes kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä tapauksia, joissa pitkän meditaatioharjoituksen jälkeen kavereita pistetään ambulanssin kyytiin nokka kohti psykiatrista osastoa. Tosin nämä ovat tapahtuneet pääosin länsimaissa, mutta kuitenkin. Ne ovat harvinaisia, mutta niitä tapahtuu.
Opiskellessani Japanissa zeniä ammattimaiset opettajat usein kysyvät osallistujilta jossain vaiheessa ennen rankkoja sessioita, että onko kellään historiaa syvästä masennuksesta tai psykoosista. Jos sellainen löytyy, niin opettaja keskustelee asiasta kaverin kanssa ja tarvittaessa pyydetään varmistamaan häntä hoitaneelta lääketieteen ammattilaiselta että osallistuminen on ok.
Muutoinkaan ei siellä suositella, että syvään masennukseen taipuvainen kaveri harjoittaa meditaatiota yksin, vaan osallistuu mieluummin joukossa tai opettajan henkilökohtaisessa ohjauksessa meditaatioon. Tällöin ammattimainen opettaja voi nähdä jos homma lähteen menemään huonoon suuntaan.
Tällaiset huonot suunnat ovat yleensä seurausta jostain asiasta, jonka kaveri on painanut mielessään taka-alalle. Kun se pomppaa uudestaan esille, ei välttämättä ole vielä eväitä käsitellä sitä ja seuraukset voivat olla vakavia.
Samoin itselle täysin uudet subjektiiviset kokemukset saattavat joskus aiheuttaa rankkoja psyykkisiä ristiriitoja, jos niitä ei pääse purkamaan jonkun asian jo läpikäyneen kanssa. Lievät ja ohimenevät masennustilat eivät ole mitenkään harvinaisia, kun meditaatiossa jatkaa syvemmälle, mutta yleensä kavereilla on jo siinä vaiheessa taidot yksinäänkin selvittää niitä. Mutta hyvästä opettajasta on aina etua...- Anonyymi
Okei. Tämä selvensikin asiaa. Täällä puhutaan siis nimenomaan BUDDHALAISESTA meditaatiosta. Siitähän löytyy tuoretta tutkimustakin https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0176239
Noilla tekniikoilla tosiaan voi saada itsensä ambulanssiin laitettavaan kuntoon kuten tutkimuksessakin todetaan:
"it is worth noting that three of the categories most frequently reported by practitioners—Fear, anxiety, panic, or paranoia (82%)"
Minä puhuin edellä meditaatiota siinä merkityksessä, missä se ymmärretään maallikkona, ilman uskonnollisia lisukkeita. Lieneekö se sitten nimeltään mindfullness https://sydan.fi/fakta/viisi-helppoa-mindfulness-harjoitusta-arkeen/
Eli buddhalainen meditaatio on terveysriski. Sydänliiton suosittelema mindfullness ei.
Nythän asia selvisi :-) - Anonyymi

Nythän asia selvisi :-)Tämä moderni mindfulness-versio tulee kyllä ihan suoraan buddhalaisesta meditaatiosta. Se vastaa yhtä meditaation muotoa, jolla alunperin tarkoitettiin suurinpiirtein "olla tietoinen kaikista tapahtumista".
Buddhalaisuudessa se on tekniikka, jolla pyritään oivaltamaan jotain. Suomeksi tarkoittaa, että toistamalla tiettyä harjoitusta saavutetaan tietynlainen mielentila, jossa se oivallus voi lopulta tapahtua. Se ei ollut siis pelkästään mielenrauhan tuoja tai stressin poistaja, kuten modernisti ajatellaan.
Mutta, se että mainitsemasi "uskonnollinen lisuke" poistetaan asiasta, ei poista sitä mahdollisuutta, että jokin voi mennä pieleen. Tekniikka ja tapahtumat meditoijan mielessä ovat edelleen samat.
Nyt vain meditoijalla ei vain ole mitään viitekehystä mihin sijoittaa subjektiiviset kokemuksensa, eikä yleensä ketään, joka on mennyt asiassa pidemmälle ja pystyy auttamaan kokemuksensa pohjalta.
Asiaa on kyllä ihan tutkittukin.
Kohtuullinen, suht helppolukuinen on em. The Buddha Pill: Can Meditation Change You?, joka on Oxfordin yliopiston tutkijoiden tutkimus keskittyen mindfulness-tapauksiin, joissa jokin on mennyt pieleen. Buddhalaisten kohdalla löytyy em. The varieties of contemplative experience (Willoughby B. Britton et. al 2017). Niissä on raportoituja tapauksia psykoosista, depersonalisaatiohäiriöistä jne.
Näidenkin anti on lyhyesti se, että ihmisten, joilla on kokemusta tai taipumuksia psyykkisiin sairauksiin, tulee suhtautua terveellä varauksella meditaatioon.
Tarkoitus ei ole peloitella, tämä on harvinaista, että tällaista tapahtuu. Suurin osa ihmisistä varmaankin hyötyy tavalla tai toisella meditaatiosta, oli se sitten buddhalaista tai jotain muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä moderni mindfulness-versio tulee kyllä ihan suoraan buddhalaisesta meditaatiosta. Se vastaa yhtä meditaation muotoa, jolla alunperin tarkoitettiin suurinpiirtein "olla tietoinen kaikista tapahtumista".
Buddhalaisuudessa se on tekniikka, jolla pyritään oivaltamaan jotain. Suomeksi tarkoittaa, että toistamalla tiettyä harjoitusta saavutetaan tietynlainen mielentila, jossa se oivallus voi lopulta tapahtua. Se ei ollut siis pelkästään mielenrauhan tuoja tai stressin poistaja, kuten modernisti ajatellaan.
Mutta, se että mainitsemasi "uskonnollinen lisuke" poistetaan asiasta, ei poista sitä mahdollisuutta, että jokin voi mennä pieleen. Tekniikka ja tapahtumat meditoijan mielessä ovat edelleen samat.
Nyt vain meditoijalla ei vain ole mitään viitekehystä mihin sijoittaa subjektiiviset kokemuksensa, eikä yleensä ketään, joka on mennyt asiassa pidemmälle ja pystyy auttamaan kokemuksensa pohjalta.
Asiaa on kyllä ihan tutkittukin.
Kohtuullinen, suht helppolukuinen on em. The Buddha Pill: Can Meditation Change You?, joka on Oxfordin yliopiston tutkijoiden tutkimus keskittyen mindfulness-tapauksiin, joissa jokin on mennyt pieleen. Buddhalaisten kohdalla löytyy em. The varieties of contemplative experience (Willoughby B. Britton et. al 2017). Niissä on raportoituja tapauksia psykoosista, depersonalisaatiohäiriöistä jne.
Näidenkin anti on lyhyesti se, että ihmisten, joilla on kokemusta tai taipumuksia psyykkisiin sairauksiin, tulee suhtautua terveellä varauksella meditaatioon.
Tarkoitus ei ole peloitella, tämä on harvinaista, että tällaista tapahtuu. Suurin osa ihmisistä varmaankin hyötyy tavalla tai toisella meditaatiosta, oli se sitten buddhalaista tai jotain muuta.Että mielestäsikö Sydänliiton suosittelemilla kevyillä mindfullness harjoituksilla voi päätyä psykoosiin? Esimerkiksi sillä, että aamulla pysähdyt hengittämään hetkeksi niin, että keskityt vain hengittämiseen. Poiminet tästä malliksi yhden raportoidun psykoositapauksen, vaikkapa mainitsemastasi Oxfordin yliopiston tutkimuksesta :-)
Ja jos noin on niin miksiköhän Sydänliitto ei varoita asiasta ;-)
Ymmärrän kyllä, että joku pönttö voi seotakin kun buddhalaisilla mielikuvaharjoituksilla kaivetaan mielen sopukoista esiin kaikki sinne hautautunut roska, minkä olisi syytäkin pysyä unohduksissa. Unohtaminen on hyväksi mielenterveydellemme.
Mutta jos tietynlaisesta meditaatiosta voi olla vakavaa haittaa niin miksi hitossa kukaan tervejärkinen sellaista harrastaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että mielestäsikö Sydänliiton suosittelemilla kevyillä mindfullness harjoituksilla voi päätyä psykoosiin? Esimerkiksi sillä, että aamulla pysähdyt hengittämään hetkeksi niin, että keskityt vain hengittämiseen. Poiminet tästä malliksi yhden raportoidun psykoositapauksen, vaikkapa mainitsemastasi Oxfordin yliopiston tutkimuksesta :-)
Ja jos noin on niin miksiköhän Sydänliitto ei varoita asiasta ;-)
Ymmärrän kyllä, että joku pönttö voi seotakin kun buddhalaisilla mielikuvaharjoituksilla kaivetaan mielen sopukoista esiin kaikki sinne hautautunut roska, minkä olisi syytäkin pysyä unohduksissa. Unohtaminen on hyväksi mielenterveydellemme.
Mutta jos tietynlaisesta meditaatiosta voi olla vakavaa haittaa niin miksi hitossa kukaan tervejärkinen sellaista harrastaa!Oxfordin tutkimuksessa ei ole esimerkkejä, koska se on kvantitatiivinen tutkimus, puhdasta dataa. Mutta diagnosoitu tapaus tuosta mainitsemastani Buddha Pill-teoksesta, jossa on esimerkkejä (käännös vapaasti minun):
-----
Claire, 37, työskenteli erittäin kilpailuhenkisellä alalla ja työnantaja lähetti hänet 3-päivän mindfulness-kurssille osana työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa. Claire ei ollut aiemmin harjoittanut vastaavia tekniikoita.
Claire, haastattelu: "Aluksi koin sen rentouttavana, mutta myöhemmin en pystynyt keskittymään mihinkään. Parin, kolmen tunnin päästä meditoinnin jälkeen aloin tuntea itseni todella, todella pelokkaaksi."
Clairen sairaskertomuksen mukaan meditaatio mindfulness-leirillä oli laukaissut uudelleen muistikuvia hänen traumaattisesta lapsuudestaan ja Claire kärsi aluksi vain paniikkikohtauksista. Jatkotutkimuksissa hänellä todettiin kuitenkin vakava-asteinen masennus, johon liittyi psykoottisia, traumaperäisiä episodeja ja personaallisuuden häiriöitä.
Neljä vuotta tapahtuman jälkeen Claire työskentelee enää vain osa-aikaisesti ja on alkoholiriippuvainen. Hän on välillä psykiatrisessa hoidossa pitkiäkin jaksoja. Clairea hoitavat lääkärit ovat kieltäneet häneltä kaikki rentoutumisharjoitukset ja meditoinnin.
------
Kuulostaa hurjalta, mutta kuten sanottu, tämä on harvinaista ja Clairen tapauksessa hänellä oli jo valmiiksi ongelmia. Mindfulness vain nosti ne pintaan.
Mitä tulee tuohon varoittamiseen, niin tilanne on sama kuin uuden vuoden jälkeisissä tapaturmissa. Joka uuden vuoden jälkeen valtava määrä loukkaa itsensä kuntosalilla. He ovat tehneet itselleen lupauksen, lähtevät harjoittelemaan ilman ohjaajaa ja pahimmillaan päätyvät jopa saamaan sydänkohtauksen. Siitä huolimatta liikunta on suositeltavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oxfordin tutkimuksessa ei ole esimerkkejä, koska se on kvantitatiivinen tutkimus, puhdasta dataa. Mutta diagnosoitu tapaus tuosta mainitsemastani Buddha Pill-teoksesta, jossa on esimerkkejä (käännös vapaasti minun):
-----
Claire, 37, työskenteli erittäin kilpailuhenkisellä alalla ja työnantaja lähetti hänet 3-päivän mindfulness-kurssille osana työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa. Claire ei ollut aiemmin harjoittanut vastaavia tekniikoita.
Claire, haastattelu: "Aluksi koin sen rentouttavana, mutta myöhemmin en pystynyt keskittymään mihinkään. Parin, kolmen tunnin päästä meditoinnin jälkeen aloin tuntea itseni todella, todella pelokkaaksi."
Clairen sairaskertomuksen mukaan meditaatio mindfulness-leirillä oli laukaissut uudelleen muistikuvia hänen traumaattisesta lapsuudestaan ja Claire kärsi aluksi vain paniikkikohtauksista. Jatkotutkimuksissa hänellä todettiin kuitenkin vakava-asteinen masennus, johon liittyi psykoottisia, traumaperäisiä episodeja ja personaallisuuden häiriöitä.
Neljä vuotta tapahtuman jälkeen Claire työskentelee enää vain osa-aikaisesti ja on alkoholiriippuvainen. Hän on välillä psykiatrisessa hoidossa pitkiäkin jaksoja. Clairea hoitavat lääkärit ovat kieltäneet häneltä kaikki rentoutumisharjoitukset ja meditoinnin.
------
Kuulostaa hurjalta, mutta kuten sanottu, tämä on harvinaista ja Clairen tapauksessa hänellä oli jo valmiiksi ongelmia. Mindfulness vain nosti ne pintaan.
Mitä tulee tuohon varoittamiseen, niin tilanne on sama kuin uuden vuoden jälkeisissä tapaturmissa. Joka uuden vuoden jälkeen valtava määrä loukkaa itsensä kuntosalilla. He ovat tehneet itselleen lupauksen, lähtevät harjoittelemaan ilman ohjaajaa ja pahimmillaan päätyvät jopa saamaan sydänkohtauksen. Siitä huolimatta liikunta on suositeltavaa.Sori, korjaan sen verran, että tuosta tutkimuksestahan juuri kysyitkin esimerkkä. Muistin, että toinenkin olisi ollut Oxfordista, mutta se näyttääkin olevan Brownin. Pahoitteluni sekaannuksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori, korjaan sen verran, että tuosta tutkimuksestahan juuri kysyitkin esimerkkä. Muistin, että toinenkin olisi ollut Oxfordista, mutta se näyttääkin olevan Brownin. Pahoitteluni sekaannuksesta.
Kiitos tiedoista. Tässä tulikin sen verran uutta asiaa että päätin lopettaa meditointipuuhastelut tältä erää. Näyttää löytyvän tapauksia, joissa täysin terveetkin ovat seonneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tiedoista. Tässä tulikin sen verran uutta asiaa että päätin lopettaa meditointipuuhastelut tältä erää. Näyttää löytyvän tapauksia, joissa täysin terveetkin ovat seonneet.
Uskonnosta voi aina seota.

Rukoilukin on samaan tapaan vaarallista, kannattaa käydä ihan vaan tavallisissa mielenterveyspalveluissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilukin on samaan tapaan vaarallista, kannattaa käydä ihan vaan tavallisissa mielenterveyspalveluissa.
Rukoilussa on täysin samat mekanismit kuin meditaatiossa, joten oletus vaarallisuudestakin on sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnosta voi aina seota.
Uskonto on oopiumia kansalle. Osho sanoi:”Uskonto on lohdutusta”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto on oopiumia kansalle. Osho sanoi:”Uskonto on lohdutusta”.
Ateismi ja materialismi ne vasta superoopiumia ovatkin kansalle, joka ei kestä uskontojen henkistä todellisutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi ja materialismi ne vasta superoopiumia ovatkin kansalle, joka ei kestä uskontojen henkistä todellisutta.
Uskonto on korviketta. Ateismi on uskonpuutetta. Jumalat ovat muualla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto on korviketta. Ateismi on uskonpuutetta. Jumalat ovat muualla.
Jos en usko, että ei ole olemassa yhtään jumalaa, niin eikö se ole uskonpuutetta? Uskonpuutetta eräiden suoraan sanomiin tai jatkuvasti vaatimalla vihjailemiin lauseisiin ja asenteisiin. Siten teismi on uskonpuutetta, uskon puutetta ateististen lauseiden totuuteen.
Mikä tekee ateistisesta uskonpuutteesta ylivertaisen "ainoan oikean uskonpuutteen" verrattuna teistiseen uskonpuutteeseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos en usko, että ei ole olemassa yhtään jumalaa, niin eikö se ole uskonpuutetta? Uskonpuutetta eräiden suoraan sanomiin tai jatkuvasti vaatimalla vihjailemiin lauseisiin ja asenteisiin. Siten teismi on uskonpuutetta, uskon puutetta ateististen lauseiden totuuteen.
Mikä tekee ateistisesta uskonpuutteesta ylivertaisen "ainoan oikean uskonpuutteen" verrattuna teistiseen uskonpuutteeseen?Kyllä minulle teismi on selvästi uskoa, ei uskonpuutetta. Bhakta-joogan harjoittajat sen tietävät. Ei tämä ole mikään paremmuuskilpailu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minulle teismi on selvästi uskoa, ei uskonpuutetta. Bhakta-joogan harjoittajat sen tietävät. Ei tämä ole mikään paremmuuskilpailu.
Samoin ateismin kanssa. Käytännössä kaikki ateistit uskovat, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa. He vain jostain kumman syystä haluavat kieltää tai naamioida sellaisen uskonsa "uskonpuutteeksi". Yksikään ateisti ei jostain syystä ole milloinkaan suostunut antamaan selvää "uskon"/"en usko" -vastausta tähän kysymykseen:
Uskotko vai etkö usko, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ateismin kanssa. Käytännössä kaikki ateistit uskovat, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa. He vain jostain kumman syystä haluavat kieltää tai naamioida sellaisen uskonsa "uskonpuutteeksi". Yksikään ateisti ei jostain syystä ole milloinkaan suostunut antamaan selvää "uskon"/"en usko" -vastausta tähän kysymykseen:
Uskotko vai etkö usko, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa?Ateismi ja teismi ovat matalan tason ymmärryksiä siitä, minkä transteismi on jo ratkaissut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ateismin kanssa. Käytännössä kaikki ateistit uskovat, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa. He vain jostain kumman syystä haluavat kieltää tai naamioida sellaisen uskonsa "uskonpuutteeksi". Yksikään ateisti ei jostain syystä ole milloinkaan suostunut antamaan selvää "uskon"/"en usko" -vastausta tähän kysymykseen:
Uskotko vai etkö usko, että ei ole olemassa ainoatakaan Jumalaa?Buddhalainen ei usko edes ateismiin. Kuten muuan Avalokiteshavara sanoi; emme voi todistaa sitä onko Jumala olemassa , mutta emme myöskään ettei ole. Vai oliko se vain myötätuntoisesti sanottu :) uskovaisia kohtaan. Onko sillä oikeastaan mitään väliäkään. Hauki on kala, kala on hauki... miksi todistella mitään, kunn asiat vain ovat mitä ne ovat.
Aloitus taisi koskea masennusta, mutta keskustelu näyttää kääntyneen meditaation vaaroihin. Kyllähän mieli tekee temppujaan asennosta riippumatta, paikallaan istuessa vain ehkä saa yhteyden omiin pelottaviin tunteisiin, pettyminen ja turhautuminen taas liittyy odotuksiin ja tarkoitushakuisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilussa on täysin samat mekanismit kuin meditaatiossa, joten oletus vaarallisuudestakin on sama.
Itse olin mukana ns. uuskarismaattisessa kristillisyydesssä, jossa kaatuillaan, rääytään ja kieristellään lattialla. Ei ihme että pää oli usein sekaisin ja mielessä piilevä ahdistus palasi viimeistään kotiovella, kun tuli "väkevästä" kokouksesta takaisin omiin oloihinsa.
- Anonyymi
Mikä on masennuksen määritelmä?
- Anonyymi
Itselläni buddhalaisuuden harjoittaminen vei minut masennuksen partaalle ja ahdistukseen. Halusin niin kovasti olla täydellinen buddhalainen että sen harjoittaminen ja kaiken tiedon hakeminen uuvutti ja vei unet. Olin aivan loppu.
Minä meditoin väkisin vaikka en pidä koko hommasta enkä edes uskonut sen tehoon. En usko edelleenkään. Uskottelin itselleni että oikean buddhalaisen pitää meditoida, vaikka tiedän että suurin osa buddhalaisista ei meditoi.
Yritin käydä tapaamisissa livenä ja netin välityksellä vaikka se oli kiusallista koska en oikeasti nauti ihmisten seurasta.
Yritin auttaa jatkuvasti ihmisiä liittymällä kaikenlaisiin järjestöihin kuten SPR, Vapepa ja pelastakaa lapset koska koin että minun pitää auttaa ihmisiä. Sekin oli kiusallista kun en viihdy muiden seurassa. Kaikki tämä vei vain järjen.
Sitten aloin ajatella että kyllähän näitä "sekundauskovaisia" on kristityissäkin. He eivät käy kirkossa eivätkä rukoile.
Miksen siis minä voi harjoittaa kuten minä haluan? En enää pidä itseäni buddhalaisena vaan harjoitan dharmaa omalla tavallani. Moni buddhalainen munkki sanoo että ei kannata yrittää olla buddhalainen. Eikä se edes sovi tänne Suomeen kovin hyvin, kulttuuri on täysin erilainen kuin buddhalaisissa maissa. - Anonyymi
"Buddhalainen meditaatio" saattaa tehdä ihmiselle hyvää, tai sitten ei. Tai se saattaa tehdä hetkeksi hyvää, ja myöhemmin suistaa mielenterveys ongelmiin.
Suurin osa ihmisistä ketkä identifiotuvat Buddhalaisiksi harjoittajiksi jossain elämänsä vaiheessa, jättävät tämän taakseen lopulta.
Ehkä sieltä Buddhalaisuudestakaan ei löydy ratkaisua masennukseen ja ihmisen eksistentiaalisiin ongelmiin.
Paitsi jos on siunattu vahvalla kyvyllä huijata itseään, sehän voi viedä jo pitkälle elämässä. - Anonyymi
hyvä artikkeli
https://www.sciencedaily.com/releases/2022/11/221130151514.htm
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982