Asunnon osto / vuokraus paluumuuttajana

Anonyymi

Miten te Suomeen paluumuuttajat olette ratkaisseet asumisen? Uskoakseni tämä aihe kiinnostaa ja koskettaa suurinta osaa paluumuuttajista.

Olen kuullut, että ainakin jotkut Ruotsista paluumuuttaneet ovat ostaneet asunnon Suomesta jo ennen paluumuuttoaan. Useimmat ulkomailta Suomeen muuttavat taitavat ensin muuttaa vuokralle ja vasta sen jälkeen alkavat katsella pysyvämpää kotia. Siinä vaiheessa voi vielä paikkakuntakin vaihtua, mikä saattaa olla raskasta erityisesti lapsille, jos joutuvat koulua ja kaveripiiriä Suomessa vaihtamaan.

Suomessa vaikuttaa olleen viime vuosina sellaisia uutisia, että asuntojen hinnat ovat laskussa. Varsinkin omakotitalojen hinnat ovat pudonneet. Hyväkuntoisia taloja saa järkihintaan, jos on valmis etsimään kotia suosituimpien alueiden ulkopuolelta. Ei välttämättä tarvitse edes mennä montaa kilometriä kaupunkien keskustoista pois päin, kun hinnat ovat jo aivan erilaisia kuin kaikkein himoituimmilla alueilla. Ja jos on valmis etsimään kotia esimerkiksi 8-20 kilometrin päästä kaupungista, pääseekin useissa tapauksissa jo tekemään valintaa tosi kiinnostavien kohteiden välillä. Myös remonttia tarvitsevia koteja omakotitaloista kerrostalohuoneistoihin on tarjolla edullisestikin. Remonttikohteita on tarjolla myös kaupungeissa. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Asuntojen hintojen kehittyminen jatkossa on myös kysymysmerkki.

23

1571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt mun on pakko ottaa esiin yksi juttu. Nimittäin Kymenlaakso. Siellähän on asuntojen hinnat laskeneet tosi paljon. Tällä hetkellä on tarjolla niin omakotitaloja, rivarikämppiä, kerrostaloja ja vaikka maatiloja sekä vissiin joku kartanokin.

        Mun mielestä Kymenlaaksossa ei ole mitään vikaa ja suorastaan tää hintakehitys ihmetyttää. Jos ite miettisin paluumuuttoa Suomeen, niin miettisin vakavasti Kymenlaaksoa. Kotka on kaunis merenrantakaupunki. Kouvolassa puolestaan on upea jokivarsi ja esimerkiksi Repoveden kansallispuisto. Kymenlaaksoa oon joskus kuullut sanottavan Etelä-Suomen Kainuuksi, joka myös Nälkämaan nimeä on kantanut. Kumpikin alue kärsi aikoinaan lamasta pahasti ja työttömyys on ollut korkeaa kuten myös vissiin alkoholin kulutus. Tällaisia negatiivisia asioita on paljon kerrottu, eikä niistä ajatuksia olla valmiita päivittämään vaikka syytä olisi. Toivottavasti jaksatte jatkaa lukemista, niin kerron Kymenlaakson uusimpia kuulumisia.

        Aloitetaanpa Kotkasta. Kuinka moni on edes käynyt Kotkassa? Suosittelen käymään. Erityisesti kesäaikaan Kotkan tunnetut puistot kukoistavat ja Meripäivien aikaan kaupunki on täynnä säpinää. Jo muutamien vuosien aikana Kotkassa on kesäisin vieraillut myös ulkomaisia risteilyturisteja, jotka Itämeren risteilynsä aikana viettävät lomapäivän Kotkan seudulla mm. puistoista, koskenlaskusta, jokiristeilystä, Langinkosken keisarillisesta kalastusmajasta, Kaunissaaren retkestä, saunasta, Haminan vierailusta, kiertoajelusta, Merimuseosta, Maretariumista ja muusta mukavasta nauttien. Nyt Kotkaan suunnitellaan uutta matkustajaterminaalia Kantasatamaan, säännöllistä reittiliikennettä Kotka-Viipuri reitille ja toiveissa on saada matkustajien reittiliikennettä myös muihin kohteisiin. Kotkassa on tapahtunut myös muuta positiivista: vanha höyrypanimo käynnistettiin uudestaan, ammattikorkeakoululle ollaan rakentamassa keskustaan uutta kampusta jota voitaisiin käyttää myös muihin kaupungin tilatarpeisiin (esim. kulttuuri- ja liikuntatapahtumat), matkailualalla on tehty markkinointityötä mm. Kiinan suuntaan, KotkaMills on tehnyt ulkomaisten asiakkaiden kanssa sopimuksia pakkauskartongista ja voi palkata "rutkasti" lisää työntekijöitä jne. Jos lisää Kotkaa kehutaan, niin kesäisin kaupungista liikennöi vuoroaluksia alueen saarille mm. Kaunissaaren, Tammioon ja Haapasaareen. Lähellä sijaitsee myös mm. Valkmusan kansallispuisto, Strömforsin ruukkialue, Haminan ja Loviisan mukavat kaupungit, Mustilan upea Arboretum ja reilu vuosi sitten Vaalimaalle avattu outlet-kylä Zsar, jota aiotaan laajentaa. Jos alkaa kaivata isompaa kaupunkia, Pietariin pääsee muutamassa tunnissa junalla Kouvolan kautta ja tietysti omallakin autolla voi ajaa tai bussilla. Toki voi mennä "vain" Viipuriin. Nykyään Venäjälle voi matkustaa uuden ns. kevytviisumin avulla. Helsinkiin kulkee Kotkasta säännöllinen bussiliikenne ja nopeimmat bussit taittavat matkan kahdessa tunnissa. Eikä siinä edes ollut kaikki Kotkan hyvät puolet, mutta täytyy jo siirtyä muihin alueen kohteisiin.

        Kouvola sijaitsee upeassa paikassa keskiaikaisen Ylisen Viipurintie varrella. Alueen historia on hyvin kiinnostava. Kymijoki antaa alueelle aivan erityisen leimansa ja alueen vesistöt houkuttelevat niin uimaan, veneilemään, melomaan, sup-lautailemaan kuin kalastamaankin. Pian avautuu huviveneille Kimolan kanava, jonka jälkeen Kouvolasta pääsee vesiteitse vaikka Jyväskylään asti. Luonnosta kiinnostuneille Repoveden alue lienee lempipaikka, mutta riittää sitä luontoa lähialueella muutenkin. Esimerkiksi mainittakoon Niivermäen ja Pioneerimetsän luontopolut. Retkipaikka-sivustolta kannattaa katsoa lisää luontoretkikohteita. Kouvolasta voi mainita myös Verlan tehdasmuseon alueen, Tykkimäen huvipuiston sekä sinne avatun vesipuiston, Kuusankosken kauniin vanhan tehdasalueen Taideruukkeineen, Kuusaanlammen matkaluistelu- ja moottorijääradan, Mielakan laskettelukeskuksen jossa lumettomana aikana pääsee myös alamäki- ja maastopyöräilemään, Korian Pioneeripuiston asuntoalueen jossa oli kesällä 2019 asuntomessut jne.

        Penkkiurheilijoita saattaa kiinnostaa, että Myllykosken Pallo eli MYPA on jättimäisten vaikeuksiensa ja konkurssin jälkeen tekemässä uutta nousua yhdeksi suomalaisen jalkapallon kärkijoukkueista. Pohjalta on jo noustu Ykköseen ja seura hakee tietenkin jatkossa paikkaa SM-liigasta. Koripallo on Kymenlaaksossa kova juttu Kouvojen edustaessa Kouvolaa ja KTP-Basketin Kotkaa. Kumpikin joukkue pelaa miesten pääsarjaa eli Korisliigaa. Kouvolassa pelaa myös naisten korisjoukkue Kouvottaret ja Kotkassa vastaavasti Kotkan Peli-Karhut. Superpesistä eli pesäpallon SM-sarjaa voi puolestaan jännittää Kouvolan Pallonlyöjien (KPL) fanijoukoissa. Toki Kymenlaaksosta löytyy myös mm. jääkiekkoa, yleisurheilua, suunnistusta, voimistelua, cheerleadereita ja jopa amerikkalaista jalkapalloa.

        (Jatkaisin muuten, mutta merkit tuli täyteen.)

        https://yle.fi/uutiset/3-11182069

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on vielä linkkejä Kymenlaaksoa koskeviin uutisiin ja nettisivuihin, jotka saattavat haastaa mielipiteesi alueesta.

        Useita valokuvia sisältävä reportaasi Kotkan risteilyturismista:

        https://seura.fi/ilmiot/reportaasit/tanssityttoja-poroja-ja-elamyksia-naita-suomi-nayttaa-risteilyturisteille/

        Uutinen KotkaMillsin kuulumisista:

        https://yle.fi/uutiset/3-11175111

        Uutinen Haminan Google-yksikköön liittyen:

        https://yle.fi/uutiset/3-10984672

        Kotkan Höyrypanimo ja ravintola Keisarinsatama:

        https://www.keisarinsatama.com/fi/ravintola

        Retkipaikka-sivuston suosittelemia luontoretkikohteita Kymenlaaksosta:

        https://retkipaikka.fi/kymenlaakso/

        Kouvolan Taideruukki upealla tehdasalueella:

        https://taideruukki.fi/

        Verlan tehdasmuseo (UNESCO:n maailmanperintökohde):

        https://www.verla.fi/

        Juttu Kimolan kanavasta ja veneilyn kehittämissuunnitelmista:

        https://yle.fi/uutiset/3-10804499

        Strömforsin ruukki:

        https://stromforsinruukki.com/

        Hamina Tattoo -sotilasmusiikin festivaali:

        https://www.hamina.fi/tattoo/

        Kuusaanlammen talvinen jääradat:

        http://www.seikkailuviikari.fi/fi/kuusaanlampi/matkajaretkiluistelurata

      • Anonyymi

        Onhan muitakin vastaavia uutisia näkynyt pitkin Suomea. Faktahan se on, että monissa paikoissa Suomessa on asuntomarkkinoilla ostajan markkinat. Tarkkana täytyy kuitenkin olla jos ei halua ottaa hillittömiä riskejä. Asunnon hinta kun voi laskea jatkossakin ja oma omaisuus sulaa siinä samalla. Tai jos ostaa remonttikohteen, eteen voi tulla isojakin yllätyksiä, jotka nostavat lopullista hintaa. Kannattaa siis pitää pää kylmänä ja maltti matkassa, jos lähtee Suomesta asuntoa ostamaan.

        Tässä on yksi juttu Nurmeksesta. Paikkakunnalta kotoisin oleva nuoripari palasi opintojen jälkeen kotiseudulle ja osti kartanon halvemmalla kuin mitä Helsingissä olisi joutunut maksamaan kerrostalon yksiöstä.

        https://yle.fi/uutiset/3-11132907

        Tässä on uutisjuttu Pirkanmaan halvimmista omakotitaloista. Juttuun on todellakin kerätty kaikkein halvimmat (18 000€ ->), jotka saattavat kuitenkin kunnoltaan tai sijainniltaan olla monille mahdottomia ostaa. Ne antavat kuitenkin osoittaa hintatasosta, sillä jos on valmis maksamaan hieman enemmän, pääsee jo kiinni tosi kivoihin taloihin, joista voi sijaintinsa puolesta käydä päivittäin töissä vaikka Tampereen keskustassa ilman että se käy liian raskaaksi. Ja onhan jutussa lueteltu myös Tampereella myynnissä olevia taloja, joiden hinta ei ollut kuin hieman päälle 100 000€.

        https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/134525-18-000-euroa-taalta-loytyy-pirkanmaan-halvin-ok-talo

        Tässä on yleistä asiaa Suomen asuntomarkkinoiden kehityksestä. Toisaalla hinnat nousee ja toisaalla hinnat laskevat.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/asuntojen-hintakehitys-jakautuu-yha-rajummin/1489de30-59a6-48fc-9c52-9cba82c5931b

        Jos miettii ostavansa remontoitava talon tai vaikka asunnon kerrostalosta, kannattaa lukea muiden kirjoituksia remonteistaan. Niissä on tarjolla hyvää tietoa ja vinkkejä.

        Lapsuudenkodin täysremontti:

        https://lounatuulentalo.fi/vanhan-talon-remontin-hinta/

        Nuori perhe remontoi 7 vuotta unelmiensa hirsitaloa Itä-Uudellamaalla:

        https://www.meillakotona.fi/artikkelit/hirsitalon-seitseman-vuoden-remontti

        Moni Suomessa taloa tai asuntoa remontoiva käy ostamassa rakennustarvikkeita Baltian maista tai Venäjän puolelta. Tamperelainen pariskunta säästi 1500€ hakemalla keittiönkaapit Latvian Ikeasta, vaikka Tampereellakin on Ikea.

        https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006380475.html

        Eläkkeellä oleva espoolaismies remontoi purkukuntoisen rintamamiestalon 80 000 eurolla pitäen tarkkaa kirjaa menoistaan. Nyt 170 neliön talossa asuminen on edullista, vaikka se vaatii vähän vaivaa.

        https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005398104.html

        Kun vanhan talon lämmityskulut olivat talviaikana 900€/kk, päätti omistaja perustaa Facebookiin ryhmän vanhojen talojen omistajille...

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005393708.html

    • Anonyymi

      Hirveän hyvä aihe! Me asuttiin pari vuotta Keski-Euroopassa jona aikana meidän koti kalusteineen oli vuokrattu tuttavaperheelle. Kun Suomeen paluun aika koitti, oli todella helppoa palata vanhaan tuttuun kotiin ja ympäristöön. Tiedän muitakin, joilla on ollut näin yksinkertainen tilanne.

      Kuitenkin pidempään ulkomailla asuneilla on lähes aina ongelmana asunnon löytäminen Suomesta, varsinkin jos mukana muuttaa lapsia, joiden osalta täytyy ajatella myös päiväkoteja ja kouluja. Monet ovat tosi stressaantuneita tästä asiasta. Oikeastihan Suomesta on moniin muihin maihin verrattuna todella helppo löytää hyviä asuntoja. Useimmissa paikoissa myös lasten päivähoito- ja kouluasiat ratkeavat todella helposti. Maasta toiseen muuttaminen on kuitenkin aina iso stressi ja kun siinä pitäisi saada samanaikaisesti ratkaistua mutkikas palapeli (asuminen työt koulut päiväkoti liikenneasiat muut), niin se on se asia, mikä ihmisiä stressaa ja jännittää.

      Laittakaa vinkkejä, miten olette asioita ratkaisseet. Lasten tilanteen osalta olen ymmärtänyt, että lähinnä muutamissa isoimmissa kaupungeissa vanhemmat stressaavat lapsensa tulevaa koulua. Eniten tätä taitaa kuulua Helsingin, Turun, Espoon ja Vantaan alueilta. Eikä sieltäkään mielestäni niin hirveästi. Englanninkielisiin kouluihin voi olla vaikea saada lapsiaan, koska niiden suosio on kasvanut älyttömästi lyhyen ajan sisällä. Helsingissä on ollut pulaa ruotsinkielisistä päiväkotipaikoista, mutta ruotsinkielisiin kouluihin ovat kaikki halukkaat käsittääkseni mahtuneet ongelmitta. Ruotsinkielisillä joskus pitkät koulumatkat ovat ongelmallisia, koska kouluja on paljon vähemmän kuin suomenkielisiä kouluja. Sama koskettaa tietenkin myös englanninkielisiä kouluja ja monia erikoisluokkia kuten kielikylpyluokat, musiikkiluokat ja jos lapselle valitaan harvinaisempi pitkä kieli (esimerkiksi venäjä tai ranska).

      Tsemppiä kaikille niille, jotka pähkäilevät tätä asiaa. Asiat järjestyvät kyllä ja useimmiten vieläpä hyvin. Toivottavasti paluumuuttajat innostuvat tässä ketjussa kertomaan kokemuksistaan tarkemmin.

      • Anonyymi

        Jos haluaa vuokrata väliaikaisen asunnon ja/tai toivoo kalustettua kotia aluksi, kannattaa katsoa Facebookin asuntoryhmiä. Siellä on todella paljon ryhmiä tyyliin "Asuntoja, vuokrataan ja myydään", "Asunnot Helsinki", "Asunnot pääkaupunkiseutu", "Vuokra-asunnot Oulu", "Vuokra-asunnot Tampere", Vuokra-asunnot Pirkanmaa", "Vuokrataan Etelä-Pohjanmaa kiinteistöt/asunnot" jne.

        Myös Oikotiellä näkyy välillä ilmoituksia määräaikaisesti vuokrattavista asunnoista. Osa on kalustettujakin.

    • Anonyymi

      Sverigesradiosta kuuntelin uuden ohjelman, jossa puhuttiin paluumuutosta Suomeen. Haastateltavana oli 2-vuotiaan lapsen äiti, joka oli muuttamassa Suomeen nyt tammikuussa miehensä ja lapsensa kanssa. He muuttivat puoleksi vuodeksi naisen serkun asuntoon, koska serkku meni puoleksi vuodeksi ulkomaille. Ruotsissa koko ikänsä asunut ruotsinsuomalainen mies oli saanut IT-alalta jo työpaikan ennen Suomeen muuttoa, mutta perheen äidillä ei vielä ollut työpaikkaa tiedossa.

      Olen kuullut monta tapausta, jossa lapsiperheet ovat muuttaneet ensin väliaikaiseen ja kalustettuun asuntoon Suomessa. Sieltä asunnosta käsin on sitten ollut parempi etsiä työpaikkoja, pysyvää kotia ja lapsille päiväkotipaikkoja, kouluja jne. Osa näistä muuttajista on laittanut oman muuttokuormansa ainakin osittain johonkin varastoon siksi ajaksi. Muutamia tapauksia tiedän, että lapsiperhe on muuttanut isovanhempien nurkkiin Suomessa. Tällaiset väliaikaiset asumiset ovat kestäneet muutamasta viikosta noin puoleen vuoteen. Aika tyypillinen aika on ollut 2-4kk ainakin kun olen seurannut keskusteluita paluumuuttajien Facebook-ryhmissä. Jotkut ovat asuneet myös kesämökeillä. Sekin saattaa onnistua, jos mökiltä käsin voi hoitaa asioita kuten työnhakua. Kaikilla mökeillä ei kylläkään voi oikein talviaikaan asua.

      • Anonyymi

        Ei ole mitenkään harvinaista asua "sukulaisten nurkissa", kun paluumuuttaa Suomeen. Jos sopivia sukulaisia ei ole tai he asuvat ns. väärässä paikassa, niin onhan nykyään myös mm. väliaikaisasuntoja, Airbnb-asuntoja ja vastaavia. Kaupungeista löytyy alivuokralaisasuntoja jonkin verran ja pienemmilläkin paikkakunnilla saattaa löytyä ensimmäinen asuinpaikka vaikka jonkun perheen yläkerrasta, asumiseen soveltuvasta piharakennuksesta tms.

        Monissa paikoissa on tavallisia vuokra-asuntojakin helppo saada, mutta jos haluaa ensin vähän katsoa, kartoittaa tarjontaa tai miettiä asettumista, niin väliaikaiset kodit ovat tosi hyvä vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Yksi tuttu nainen muutti kahden pienen lapsensa kanssa Englannista Suomeen keskisuureen kaupunkiin. Heillä ei ollut muuttovaiheessa mitään huonekaluja mukanaan. Pelkät matkalaukut. Nainen ja lapset asuivat ekan noin puoli vuotta kyseisen kaupungin keskustassa yksiössä. Pienempi lapsi oli päiväkodissa ja isompi oli ykkös- tai kakkosluokalla. Sinä aikana nainen etsii töitä ja vasta jo työssä muutamia kuukausia oltuaan perhe muutti keskustasta vähän kauemmas pysyvään ja isompaan asuntoon. Lapset siirtyivät myös sinne päiväkotiin ja kouluun jossain vaiheessa. Tää nainen sanoi, että itse asiassa yksiössä asuminen oli tosi hyvä juttu. Tekivät kaiken yhdessä, viettivät paljon aikaa kodin ulkopuolella puistoissa, leikkikentillä ja kirjastossa. Eivät olleet tietokoneella tai telkkarin ääressä, koska kumpaakaan ei ollut kotona. Äidillä oli vain älypuhelin. He hankkivat ensimmäisenä vain patjat ja petivaatteet sekä ihan vain välttämättömän määrän astioita. Tavaraa olisi kuulemma helposti kertynyt vaikka kuinka paljon lahjoituksina ja kirpparilta, mutta nainen halusi elää minimalistisesti. Vasta sinne pysyvään kotiin he hankkivat huonekalut ja muut tavarat, mutta silloinkin aika vähän, koska naisen periaatteena on jonkinlainen minimalismi ja elämän yksinkertaisuus.

    • Anonyymi

      Kiinnostaako kuvataide? Erityisesti nykytaide? Oletko kotoisin Mänttä-Vilppulan alueelta tai lähiseudulta? Etsitkö muuten vaan kiinnostavaa loma- tai asuinpaikkaa Suomesta?

      Mänttä-Vilppulan halpoja asuntoja ostetaan nyt mm. taiteilijoiden kakkosasunnoiksi. Tämän aamun uutisessa YLEn nettisivuilla kerrotaan helsinkiläisestä taidealan pariskunnasta, jotka ostivat Mäntästä "kesämökin" kerrostalosta hintaan 450€/m2. Asunto näyttää hienolta, on takka ja kaikki. Taideporukoita alueelle houkuttelee halpojen hintojen lisäksi Serlachius-museot, Mäntän kuvataideviikot ja alueella jo aiemmin asuneet taiteilijat. On alueelle muuttanut uusiakin taiteilijoita pysyvästikin. Kannattaa lukea tämä juttu: https://yle.fi/uutiset/3-11191384

      Katso myös Serlachius museoiden nettisivut: http://www.serlachius.fi/fi/

      Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely: https://www.kuvataideviikot.fi/

      Mäntässä on elokuvateatteri Bio Säde ja hyvä uimahalli. Kaiken kansan opistona toimii Autere-opisto ja kirjastokin tietenkin Mäntässä löytyy. Talvisin tanssipaikkana toimii Pub Kestikeidas, jossa käy noin kerran kuussa artisteja. Kesälauantaisin pidetään kunnon tanssit Vehkakosken rantalavalla. Luonnossa liikkumiseen Mänttä-Vilppulan alueella on tietysti hyvät mahdollisuudet. Voi patikoida ja hiihtää opastetuilla reiteillä tai kulkea luontopolkua Mäntänvuorella ja pistäytyä kauniissa näkötornissa. Alueelta löytyy luonnonsuojelualue, suota, puulajipuisto, esteettömän luontoliikunnan Ilvespolku ja peräti Lemmenpolku 💕 Kalastajille löytyy hyviä apajia mm. Vilppulankosken paikka, golffaajille ja tenniksen pelaajille on kentät ja samoin ratsastajille hevostalli maastoreitteineen. Uimarantoja ja -paikkoja on lukuisia. Omilla veneillä veneilijät voivat nauttia Keurusselän, Kuoreveden ja Vilpunreitin maisemista. Vilpunreittiä pitkin Mäntästä voi veneillä vaikka Tampereelle asti kesätorille mustaamakkaraa syömään tai Tampereen muista riennoista nauttimaan. Mäntässä on leirintäalue, jonne kannattaa pistäytyä, jos olet asuntoautolla tai -vaunulla Suomea kiertämässä. Ehdoton käyntisuositus on silloin Serlachius Museot, joiden yhteydessä on myös laadukas ravintola & kahvila.

      Kuvataideviikkojen lisäksi Mäntässä järjestetään vuosittain Musiikkijuhlat (pianofestivaali), Urkuviikko, Kevyttä Klassista -festivaali (klassinen musiikki) sekä Mänttä Food Festival -ruokafestivaali.

      Vaikka Mäntän asuntohinnat ovat halpoja, ei tämä paikkakunta ole kuolonkouristuksissaan. Päin vastoin!

      Kunnan kotisivut löytyy täältä: https://www.manttavilppula.fi/

    • Anonyymi

      Jos Ruotsissa asuvat eläkeläiset tai eläkeikää lähestyvät miettivät Suomen asuntomarkkinoita, niin tälläkin hetkellä on kiinnostavia kohteita myynnissä. Tässä on muutamia asioita, joita kannattaa huomioida asunnon hankintaa pohdittaessa.

      Kannattaa miettiä elämää eteenpäin ja ottaa huomioon esimerkiksi iän myötä yleensä heikkenevä liikuntakyky. Maan tasossa sijaitseva huoneisto (esim. rivitaloasunto) ja hissillinen kerrostalo ovat usein hyviä vaihtoehtoja. Jos remontteja teettää, kannattaa kysyä neuvoa esteettömän asumisen asiantuntijoilta. Myös kodin ylläpitotöitä kannattaa pohtia. Omakotitalo pihoineen vaatii aina työtä. Oman talon työt voivat toimia hyvänä kuntoiluna ja ilona, mutta ne voivat käydä myös ylitsepääsemättömiksi, jos tulee sairautta tai esimerkiksi puoliso menehtyy tai siirtyy asumaan laitokseen.

      Paikkakuntaa miettiessä kannattaa kiinnittää huomiota mm. kunnan taloustilanteeseen ja vireyteen, julkisen liikenteen toimivuuteen, väestöennusteeseen, harrastusmahdollisuuksiin ja miettiä omia toiveita. Jollekin hyvä uimahalli on tärkeä, toiselle elokuvateatteri ja muut kulttuuripalvelut, kolmannelle kalastusmahdollisuudet, neljännelle avantouintipaikka, viidennelle yhteisöllisyys esimerkiksi marttakerhon, kyläkahvilan tai urheiluseuran kautta jne.

      1. Ne, joiden kiinnostus suuntautuu tiettyyn paikkaan kotiseuturakkauden tai sosiaalisten suhteiden vuoksi, katsovat mahdollista asuntoa usein tietyltä alueelta. Silloin kannattaa kuunnella sydäntään, mutta miettiä asunnonhankintaa myös järjellä. Jos alueella asuu sukulaisia tai tuttavia, heiltä voi saada kullan arvoisia vinkkejä.

      2. Tyhjältä pöydältä uutta kotia etsimään ryhtyvän kannattaa olla erityisesti ennakkoluulottomia. Suomessa on monia mukavia asuinpaikkoja täysin tuntemattomista paikoissa. Joillain paikkakunnilla on myös huono maine syyttä suotta. Eivät kaikki pohjanmaalaiset ole puukkojunkkareita, eikä Kainuussa enää eletä nälkävuosia. Tamperelaisetkaan eivät ole niin tyhmiä kuin vitsien perusteella voisi luulla 😂

      3. Osa Ruotsista asuvista etsii Suomesta nyt kotia, koska he suunnittelevat pysyvää muuttoa Suomeen. Kannattaa muistaa, että Suomesta voi hankkia myös sijoitusasunnon tai loma-asunnon, vaikka ei suunnittelisikaan Suomeen muuttoa juuri nyt. Loma-asuntokin voi sijaita vaikka kerros- tai rivitalossa 😉 Jos myöhemmin haluaakin muuttaa Suomeen, on muutto helpompi toteuttaa, kun on jo koti valmiiksi katsottuna.

      • Anonyymi

        Tässä muutamia paikkakuntia, joita saattaa kannattaa tutkia tarkemmin. Todellisuudessa mielenkiintoisia paikkakuntia on paljon enemmänkin, joten tässä on listattuna vain muutamia.

        1. HAMINA: Google valitsi Haminan, mikset sinäkin valitsisi? Haminan kaupunki ei ole niin sekaisin kuin sanonta kuuluu. Ympyrä kaavan vuoksi se toki aiheuttaa tottumattomille suunnistajille hieman haasteita 🤭

        2. IITTI: Iitin kuntakeskuksessa Kausalassa on usein myynnissä mm. hyväkuntoisia rivitaloasuntoja edullisesti. Huonona puolena on uimahallin ja järven puuttuminen siitä läheltä, mutta niitäkin löytyy joko omalla autolla tai junalla lyhyen matkaa kulkemalla. Kirjasto, liikuntapalvelut ja muut palvelut löytyy ihan kotinurkiltakin. Junalla pääsee sutjakkaasti Kouvolaan, Korialle ja Lahteen tai pidemmällekin. Vaikka Pietariin.

        3. IMATRA: Imatralla on kaupungin palvelut ja erityisen kauniita maisemia, mutta asuntojen hinnat ovat edullisia.

        4. HÄMEENLINNA: Myös Hämeenlinnasta on kerrottu löytyvän edullisia asuntoja, vaikka paikkakunta sijaitsee kasvukolmion (Tampere-Turku-Helsinki) sisällä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hämeenlinnalla on kiinnostava historia keskiaikaisine linnoineen ja kirkkoineen. Löytyy myös kylpylä, golf-kenttiä, museoita, kauniita puistoja, järvenranta-alueita, kivoja kahviloita, Aulangon alue jne.

        5. JYVÄSKYLÄ: Tarkempaa tietoa minulla ei ole, mutta huhun mukaan Jyväskylän asuntomarkkinoilla on viimeisen parin vuoden aikana ollut tarjolla asuntoja hyvällä hinta-laatusuhteella.

        6. KOTKA: Kotkan asuntojen hinnat ovat edullisia. Kaupungista voi löytää hyvinkin edullisia helmiä, mutta usein niihin liittyy enemmän tekemistä remontin mielessä tai suurempi riski tulevan hintakehitykseen osalta. Pienemmän riskin asuntoja on kuitenkin tarjolla.

        7. KOUVOLA: Kouvolassa asuntojen hinnat ovat edullisia johtuen mm. takavuosien paperitehtaiden alasajoista. Kouvola ei kuitenkaan ole kuollut, vaan siellä on uutta orastavaa kasvua useilla eri sektoreilla.

        8. LAHTI: Lahdessa asuntojen hinnat vaihtelevat kovasti kunnon ja sijainnin mukaan. Hyviä kohteita löytyy kyllä, jos niitä jaksaa etsiä. Kannattaa myös huomioida lähikunnat kuten Hollola, Orimattila, Asikkala, Heinola, Kärkölä ja Lahdesta Nastolan alue.

        9. RAAHE: Länsirannikolla olisi varmaan useitakin kiinnostavia kohteita tähän listaan, mutta nostan nyt esiin Raahen. Kuulemma tältäkin paikkakunnalta voi tehdä ihan hyviä asuntokauppoja. Myös muita rannikon ja länsirajan kohteita kannattanee tutkailla: Kokkola, Pietarsaari, Kristiinankaupunki, Kalajoki, Kemi, Tornio yms.

        10. RIIHIMÄKI: Etelä-Suomen radanvarsikunnista Riihimäeltä löytyy kuulemma halvimmat asunnot. Oman kaupungin palveluiden lisäksi Riihimäkeä miettivän kannattaa huomioida mm. Hyvinkään Sveitsin alueen runsaat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

        11. SAVONLINNA: Savonlinnassa on kerrottu olevan myynnissä hyväkuntoisia asuntoja edullisestikin. En oikein tunne asiaa tarkemmin, mutta ainakin Savonlinnassa on oma kylpylä, linna ja yli 100-vuotias oopperajuhlaperinne.

        12. VALKEAKOSKELTA on useampi tuttava ostanut viime vuosina edullisen asunnon. Lähiseudulla on myös muita kiinnostavia paikkoja, joita kannattanee silmällä. Esimerkiksi Lempäälä, Mänttä, Ylöjärvi ja Nokia.

        13. VARSINAIS-SUOMEN ja SATAKUNNAN alueella on lukuisia melko tuntemattomia paikkakuntia, joiden talous ei ole ollenkaan hassummassa kunnossa, mutta siitä huolimatta alueelta saattaa löytää hyväkuntoisia asuntoja järkihinnalla. Vai oletko koskaan käynyt Mynämäellä, Maskussa, Eurassa, Piikkiössä, Ulvilassa, Liedossa, Nakkilassa, Pöytyällä tai Paraisilla?

        Uutisjuttu Kemin asuntojen hintoihin yms. liittyen:

        https://www.lapinkansa.fi/mahdollinen-jattitehdas-nakyy-jo-kemin-asuntomarkk/169951

        Uutinen edullisista asunnoista useamman paikkakunnan osalta:

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001726861.html

        Uutinen keskikokoisten kaupunkien asuntohinnoista ja tulevaisuudesta:

        https://www.talouselama.fi/uutiset/asuntojen-hintojen-kutistumisen-kierre-uhkaa-nyt-myos-keskikokoisia-kaupunkeja-pankit-osaavat-naita-merkkeja-lukea/80848f0c-ca13-322e-bb39-1ca584019447

        Googlaamalla jokainen kiinnostunut löytää lisää uutisia aiheesta. Kannattaa muistaa, ettei maailmanloppu ole vielä ennenkään tullut, vaikka sellaista on moneen otteeseen ennustettu. Monilla mittapuilla Suomen tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja siinä mielessä asunnon ostaminen tai muilla tavalla Suomeen sijoittaminen ei välttämättä ole hullumpi päätös.

    • Anonyymi

      Jos kotikuntaa miettii, myös kuntien & kaupunkien asukkaille tehtävät mielipide mittaukset saattavat kiinnostaa.

      Vuodelta 2018 asukkaiden tyytyväisyyttä asuinpaikkakuntaansa mittaava tutkimus:

      https://yle.fi/uutiset/3-9531462

      Tutkimus vuodelta 2015:

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001906839.html

      Heikkoja arvioita asukkailtaan saaneen Kouvolan sijoitus on noussut vuosi vuodelta:

      https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d4d1becb-b36c-4140-b1a4-4024e4bd57e9

      Kautta Suomen asukkaat ovat melko tai hyvinkin tyytyväisiä oman kuntansa palveluihin:

      https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2017/kuntalaiset-ovat-aiempaa-tyytyvaisempia-kunnallisiin-palveluihin

    • Anonyymi

      Jos ei ole selvillä, mihin Suomessa haluaa muuttaa, kannattaa tutkiskella asioita rauhassa. Yksi hyvä keino on tutkia seutukuntia ja maakuntakeskuksia. Pienin seutukunta on Kannus (noin 5500 asukasta) ja suurin maakuntakeskus on Helsinki. Eli valinnanvaraa riittää.

      Suomessa on 55 seutukunnaksi kutsuttua paikkakuntaa. Seutukunnat ovat suuremman maantieteellisen alueen keskuksia, joihin keskittyy useamman pienemmän paikkakunnan työssäkäyntiä, nuoriso- ja aikuisoppilaitoksia sekä asiointia. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomen seutukunnilla on hyvä pitovoima eli siellä asuvat ihmiset eivät mieti muualle muuttamista, vaan he ovat tyytyväisiä asuinkuntaansa. Voimakkain pitovoima oli tutkimuksen mukaan seuraavilla seutukunnilla: Paimio, Iisalmi, Tornio, Kalajoki, Uusikaupunki, Heinola, Rauma, Raahe, Suonenjoki ja Ylivieska.

      Samassa tutkimuksessa seutukuntia arvioitiin myös yhdistämällä tutkimukseen osallistuneiden mielikuvat paikkakuntien vetovoimasta sekä kyseisten paikkakuntien elinvoimaisuus tilastojen valossa. Tässä tarkastelussa seutukunnista parhaiten pärjäsivät Rauma, Uusikaupunki, Kalajoki, Raahe, Tornio, Iisalmi, Valkeakoski, Ylivieska, Pietarsaari ja Savonlinna.

      Muita Suomen seutukuntia ovat Salo, Lohja, Riihimäki, Raasepori, Imatra, Sastamala, Kemi, Kurikka, Varkaus, Jämsä, Hamina, Äänekoski, Pieksämäki, Forssa, Akaa, Kauhava, Loimaa, Parainen, Loviisa, Kauhajoki, Alavus, Kankaanpää, Lieksa, Nivala, Kitee, Mänttä-Vilppula, Huittinen, Keuruu, Alajärvi, Saarijärvi, Somero, Laitila, Pudasjärvi, Nurmes, Kemijärvi, Kokemäki, Ikaalinen, Kristiinankaupunki, Parkano, Viitasaari, Ähtäri ja Kannus.

      Lue lisää tutkimuksesta täältä: https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/tutkimus-seutukaupungeissa-vahva-pitovoima/

      Laitetaan tähän loppuun vielä Suomen maakuntakeskukset. Kussakin Suomen maakunnassa on yksi keskuskaupunki, jota maakuntakeskukseksi kutsutaan. Poikkeuksena on Kymenlaakso, missä maakuntakeskuksia on kaksi.

      Ahvenanmaa: Maarianhamina
      Etelä-Karjala: Lappeenranta
      Etelä-Pohjanmaa: Seinäjoki
      Etelä-Savo: Mikkeli
      Kainuu: Kajaani
      Kanta-Häme: Hämeenlinna
      Keski-Pohjanmaa: Kokkola
      Keski-Suomi: Jyväskylä
      Kymenlaakso: Kotka ja Kouvola
      Lappi: Rovaniemi
      Pirkanmaa: Tampere
      Pohjanmaa: Vaasa
      Pohjois-Karjala: Joensuu
      Pohjois-Pohjanmaa: Oulu
      Pohjois-Savo: Kuopio
      Päijät-Häme: Lahti
      Satakunta: Pori
      Uusimaa: Helsinki
      Varsinais-Suomi: Turku

    • Anonyymi

      Kaverini myi kolmion Tukholman kaupungin alueelta. Osti omakotitalon Lohjalta ja kesämökin Kangasalta. Että tällainen ero on eri maiden asuntojen hintojen välillä.

      Tosin, se ero ei kestä pitkään. Sillä kohta romahtaa Ruotsissa asuntojen hinnat. Kun kansa kuulee mitä tulee tapahtumaan.

      • Anonyymi

        Sepä se. Meidän perhe muutti joulukuun lopussa Suomeen. On vaimon kanssa kärsitty suorastaan jonkinlaista Ruotsi-krapulaa. Se iski pari viikkoa muuton jälkeen. Tuli voimakkaita tunteita pintaan: helpotus, jälkiahdistus ja jotain. Ihan kuin oltaisiin selvitty hengissä onnettomuudesta tai jotain vastaavaa. Oltiin todella väsyneitä ja heräiltiin öisin. Onneksi sekin meni parissa viikossa ohi, kun otettiin rauhallisesti. Nyt ollaan puhuttu, että yhtään liian aikaisin ei lähdetty. Vielä syksyllä stressattiin Ruotsin talon myyntiä, mutta se meni kaupaksi todella helposti ja saatiin se hinta, mitä haluttiin. Mutta sitä on mietitty, että kauanko Ruotsin asunnoissa hinnat säilyy. Muutamat tuttavat ovat myyneet omistusasuntonsa ja siirtyneet Ruotsissa asumisoikeusasuntoihin. Pari on muuttanut vuokrallekin. He ovat tehneet sen juuri asuntojen hintojen romahdusta pelätessään, mutta kyllä heille on naurettu. Tuttavat ovat silti tyytyväisiä. Vuokra-asunnosta on todella helppo muuttaa ulkomaille, mikä heillä on suunnitelmana. Asumisoikeusasunnoissakin taloudellinen riski on huomattavasti pienempi kuin omistusasunnoissa ja niistäkin pääsee muuttamaan esim. ulkomaille notkeammin kuin omistusasunnoista, jos tilanne kriisiytyy. Me muutettiin Ruotsin omistusasunnosta Suomeen vuokra-asuntoon ja etsitään nyt rauhassa täältä omaa taloa. Todettiin ettei pystytä Ruotsista käsin kaikkia asioita hoitamaan. Pari kuukautta ennen muuttoa saatiin mieleinen vuokra-asunto varattua, kuusi viikkoa ennen muuttoa oli lasten uusi koulu ja luokat tiedossa, noin kuukausi ennen muuttoa tein itselle työsopimuksen ja pari viikkoa ennen muuttoa vaimokin sai suullisen lupauksen työpaikasta, joka on kylläkin määräaikainen. Ei siinä olisi jaksettu omistusasuntoa etsiä Ruotsista käsin. Nyt on aikaa kierrellä paikkoja, vertailla kuntia ja vaimokin etsii pysyvämpää työpaikkaa. Kun talo joskus löytyy, tarvitsee varmaan jotain remppaa kuitenkin tehdä. Rauhassa edetään, koska hoppua ei ole. Oma koti hankitaan erittäin todennäköisesti toisesta kunnasta kuin missä nyt asutaan ja se tarkoittaa lapsille koulun vaihtoa, mutta ei maailma siihen kaadu.

        Onnittelut teille. Teitte päätöksen jota ette varmaankaan tule katumaan. Jo se helpotuksen tunne joka teille tuli, takaa sen. Teillä on takana erilainen näkemys työelämään joten uskon sen olevan rikkaus. Ja muistattehan, että jokaisessa kunnassa ja kaupungissa pitää olla tössä ruotsinkielen taitoisia. Se on yksi työpaikka lisää.

        Toivottavasti teistä tulee naapurini.

    • Anonyymi

      Tuota, ei ne omakotitalto niin hirveästi maksa. Juuri ostin pojalle ja sen morsmaikulle -80 luvulla rakennetun kahitiilitalon kunnasta, joka rajaa kolmeen kaupunkiin. Saavat sitten itse miettiä mihin milloinkin hurauttavat töihin. Työmatka on alle 20min joka kaupungin keskustaan, vähän toista kuin kehö-III:n köröttely. Ja kun kuntaraja vaihtuu, niin päivärahatkin voi kuitatta.

      Niin se talo... Perus-80 luvun aravatalo ikääntyneeltä pariskunnalta, 76 000e. Ei kuulemma käynyt kaupaksi kun oli autotalliin (aluperin autokatos) tullut vettä sisään ja lämmityksenäkin oli ei-seksikäs öljylämmitys. Ja kattilakin 40 vuotta vanha.

      Mutta, jos ei tarvi maksaa korkoa eikä muita kuluja niin niillä jo remppaa talon mieleisekseen. Eikä ole velkahelvetissä kuten monet kaupunkiin halajavat.

    • Anonyymi

      Nyt oli YLE:n nettisivuilla hyvä koonti Suomen omakotitalojen hinnoista karttakuvan kera. Jutun mukana on lista kaikista Suomen kunnista. Tietenkin talon hinta riippuu mm. sen iästä ja kunnosta, mutta artikkeli antaa hyvän katsauksen kokonaisuuteen. Ja jos ei omakotitalosta ole kiinnostunut, niin onhan useilla paikkakunnilla rivi- ja kerrostalojakin.

      https://yle.fi/uutiset/3-11249273

    • Anonyymi

      En muuttanut maiden välillä, vaan maan sisällä, ja suunnittelin muuttoa Uudenmaan koronasulun aikana. Sain hoidettua kaiken etänä, muutin kuihtuvalle pikkupaikkakunnalle kaupungin vuokra-asuntoon. Niihin on toki tulo- ja varallisuusrajat, eli on köyhän ratkaisu. Mutta noin periaatteessa asunnon voi järjestää itselleen etänä. Etenkin jos ratkaisu on tilapäinen, ja hyväksyy sen, että on mahdollisesti jokin puute, jonka olisi voinut havaita, jos olisi itse tarkastanut asunnon.

      Kasvukeskuksien ulkopuolella pikkupaikkakunnilla lienee vapaita asuntoja yleisesti ottaen runsaasti. Eli varteenotettava vaihtoehto maahan muuttajalle. Jos tavaraa ei ole paljoa, niin on helppo sitten muuttaa maan sisällä uudestaan, kun on löytänyt mieleisen pysyvämmän asuinsijan. Muutothan voi kilpailuttaa netissä. Oikeastaan Suomi on siirtymässä etämaaksi, ja korona vauhditti sitä. Eli täällä ei jonotella toimistoissa jne. Nettiliittymä riittää, asiat saa sillä pääosin hoidettua.

      • Anonyymi

        Kuntien vuokra-asuntohakemuksissa tiedustellaan tuloja sekä syitä, miksi hakeaa asuntoa kyseisestä paikasta. Jos on esimerkiksi työtön, eikä ole tiedossa työpaikkaa tai opiskelupaikkaa hakemansa asunnon läheltä, ei se asunnon saaminen niin helppoa ole.

        Yleensä kannattaa aina ensin hakea työ- tai opiskelupaikkaa. Vasta sellaisen löydyttyä, kannattaa laittaa asuntohakemus. Tietenkin asuntojen tarjontaa voi selata etukäteen.

    • Anonyymi

      Luhankaa kannattaa perhettä suunnittelevan nuorenparin harkita. Kunta maksaa lapsesta mukavan lapsibonuksen kymmenen vuoden ajan.

      Kaunis kunta Päijänteen rannalla. Väestöä vähän, ja vanhaa. Rikollisuutta tuskin nimeksikään. Veroprosentti matala. Hyvä yhteishenki. Uusia tulokkaita ei katsota karsaasti, elleivät he ole moukkia. Puhdas luonto. Jyväskylä 60 km päässä, Joutsa, Hartola ja Sysmä noin 30 km.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1516
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1399
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1318
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      220
      1189
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      321
      1051
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1037
    8. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      291
      970
    9. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      76
      964
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    Aihe