Kirjallisuusketju

Se on jo vanha aloitus, tämä on uusi aloitus.

Anonyymi kirjoitti:

Se on jo vanha aloitus, tämä on uusi aloitus.

"Anonyymi"

Eipäs ole!
Ensimmäinen kirja-aloitukseni.
Jota ihan pyydettiin, meni liian pitkäksi.
Sitten pyydettiin taas uusi.
Ja se on tuossa kommentissani.
Alahan käyttäytyä kuten aikuiset.
Äläkä näyttäydy typeryksenä.

H.

huruksz kirjoitti:

"Anonyymi"

Eipäs ole!
Ensimmäinen kirja-aloitukseni.
Jota ihan pyydettiin, meni liian pitkäksi.
Sitten pyydettiin taas uusi.
Ja se on tuossa kommentissani.
Alahan käyttäytyä kuten aikuiset.
Äläkä näyttäydy typeryksenä.

H.

Lue lisää

Tämä ei ole aloitukseni, olet ilkeä vanha mies.

Veit sanat suustani.

Vahvasti kerrottuja kirjoja, maailmanmenestyksen saaneet.

Ruoti oli liian lyhyt.
Aatami paljasti itsensä taas.
- Eeva, Aatami huusi.
- Missä on isoja Palmuja?
- Voi rakas! Ethän sinä niitä tarvitse.
- Kulta Eeva, taidan olla jo aikuinen.

H.

huruksz kirjoitti:

Ruoti oli liian lyhyt.
Aatami paljasti itsensä taas.
- Eeva, Aatami huusi.
- Missä on isoja Palmuja?
- Voi rakas! Ethän sinä niitä tarvitse.
- Kulta Eeva, taidan olla jo aikuinen.

H.

Lue lisää

" Kulta Eeva"

Kukas se niistä 500 Eevasta sitten olikaan ? Noita Aatamiahan on nykytietojen mukaan ollut peräti 1500.

Näin sinullekin myyvättänään geenitietoa, ja kertovat sinulle kenen Aatami & Eevan jälkeläinen olet.

Entäpä sinä: Kitisetkö vai moittimaanko tulit?

Anonyymi kirjoitti:

Entäpä sinä: Kitisetkö vai moittimaanko tulit?

Ketä moitin, kun lukemaani kommentoin?

Minulla on kaksi erittäin hyvää kirjaa menossa. Toinen vaatii syventymistä, ajattelua, mutta
toisen kanssa on helppoa, se vie runoineen lempeästi untenmaille.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on kaksi erittäin hyvää kirjaa menossa. Toinen vaatii syventymistä, ajattelua, mutta
toisen kanssa on helppoa, se vie runoineen lempeästi untenmaille.

Minä luen parhaillaan Helsingin Puhelinluetteloa.
Siinä on vain niin hirveän paljon ihmisiä ja paikannimiä, että ei meinaa millään muistaa ja päästä juonesta kiinni.

Anonyymi kirjoitti:

Minä luen parhaillaan Helsingin Puhelinluetteloa.
Siinä on vain niin hirveän paljon ihmisiä ja paikannimiä, että ei meinaa millään muistaa ja päästä juonesta kiinni.

Vaihda verokalenteriin sehän on suomalaisten suosituin teos.

Anonyymi kirjoitti:

Vaihda verokalenteriin sehän on suomalaisten suosituin teos.

Lue Virtahepo olohuoneessa. Se on Suomen ainoa Nopel kirja.

Anonyymi kirjoitti:

Lue Virtahepo olohuoneessa. Se on Suomen ainoa Nopel kirja.

Korppis mainostaa taas ainoaa lukemaansa kirjaa.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on kaksi erittäin hyvää kirjaa menossa. Toinen vaatii syventymistä, ajattelua, mutta
toisen kanssa on helppoa, se vie runoineen lempeästi untenmaille.

Kerro enemmän kirjoistasi kirjojen ystäville lukuvinkiksi.

Olen lukenut kirjan, Elina Koivunen analysoi hyvin Ferranten kirjoja.
Essee oli aika pitkä - esseeksi.

Muistatko vielä Roopen kassakaapin salaisen avauskoodin:
"Hummeri-Helmeri humpassa hikosi, kirpeät karpalot kulmille kihosi"
Mulle se jäi jotenkin pysyvästi mieleen.

Laita siitä joku hyvä ajatus meille !

Anonyymi kirjoitti:

Laita siitä joku hyvä ajatus meille !

´´Joka ei kokoa omaisuutta, ei köyhdy.´´´
´´Et voi katsella toisen silmillä, etkä ymmärtää toisen järjellä.´´
´´Rauhaa ei tule, niin kauan, kun sitä yritetään hankkia sotimalla.´´

Minä en bollan lukemisesta maksa mitään. Tuskin luenkaan.

Anonyymi kirjoitti:

Minä en bollan lukemisesta maksa mitään. Tuskin luenkaan.

Ajattelin lukea ihan siksikin että se on muuallakin herättänyt keskustelua kuin täällä.
Se on ilmeisesti valtavirrasta vähän "erilainen" kirja. Erilaisuus antaa usein tervettä "ravistelua" omille aivoille eli ajattelulle. Ajatuksia herättävät kirjat ansaitsevat paikkansa,
ettei ihan uraudu, ei tarvitse olla samaa mieltä kirjoittajan kanssa,
eikä samoja kokemuksia, juuri sehän ajatuksia herättääkin,
kun ns. "joutuu pois omalta totutulta mukavuusalueeltaan".

Täällä meilläkin päin on niin viileetä, etten muuta kukkaakaan ole vielä laittanut, kun orvokkeja.
Miltei joka yö on pakkasta.
Nyt juuri on ilmestynyt mielenkiintoinen kirja. Pia Leino, Yliaika. Kun lukuaikani taas syksyllä alkaa, aioin sitä kirjastosta kysyä.
Kertoo yhteiskunnasta, jossa on laki, että 75 vuotta täyttäneet menettävät kaikki kansalaisoikeutensa.
Pitää joko kuolla tai kadota. Siinä joku nainen, joka on ollut lakia laatimassa aikoinaan, ei tohdikaan tehdä eutanasiaa itselleen.
Tällaista selostusta TV:stä kuulin.
Tuosta kirjoittamisesta yleensä. En minäkään usko, että sitä pelkästään opettelemalla voi hyvä tulla. Pitää olla sisäinen kipinä.
Kriitikotkin nojaavat omiin intresseihinsä arvostellessaan.
Usein juuri haukutut jutut, herättävät suuren yleisön mielenkiinnon.

Eliaana kirjoitti:

Täällä meilläkin päin on niin viileetä, etten muuta kukkaakaan ole vielä laittanut, kun orvokkeja.
Miltei joka yö on pakkasta.
Nyt juuri on ilmestynyt mielenkiintoinen kirja. Pia Leino, Yliaika. Kun lukuaikani taas syksyllä alkaa, aioin sitä kirjastosta kysyä.
Kertoo yhteiskunnasta, jossa on laki, että 75 vuotta täyttäneet menettävät kaikki kansalaisoikeutensa.
Pitää joko kuolla tai kadota. Siinä joku nainen, joka on ollut lakia laatimassa aikoinaan, ei tohdikaan tehdä eutanasiaa itselleen.
Tällaista selostusta TV:stä kuulin.
Tuosta kirjoittamisesta yleensä. En minäkään usko, että sitä pelkästään opettelemalla voi hyvä tulla. Pitää olla sisäinen kipinä.
Kriitikotkin nojaavat omiin intresseihinsä arvostellessaan.
Usein juuri haukutut jutut, herättävät suuren yleisön mielenkiinnon.

Lue lisää

"sisäinen kipinä" arvelee Eliaana ja niin, se pitää kyllä varmasti paikkansa. Kirjat syntyvät kirjoittajan tarpeesta kertoa tarina. Nyt että tarinasta tulisi uskottava tai että faktat stemmaisivat todellisuuden kanssa ja koska ihmisen muistikaan ei ole pettämätön, niin kirjailijat hautautuvat usein viikkokausiksi arkistojen hämyihin tai kiertävät haastattelemassa ihmisiä tai keräämässä muulla tavalla tietoa, joka tukee tarinaa. Mutta periaatteessa, on oltava tarve kertoa, kipinä ja tarinan itu ajatuksissa kun alkaa sepittämään eteenpäin tarinaa.
Toinen asia jonka olen joskus maininnut niin minä lukijana tarvitsen jonkun yhtymäkohdan, samaistumispisteen kirjoittajan ajatusmaailmaan, joka tekee hänen tuotantonsa minulle mielekkääksi. Ferranten suhteen se on hänen rehellinen, keikailematon suhtautumisensa naisen rooliin nyky-yhteiskunnassa, äidin ja tyttären väliseen suhteeseen, naisen irrottautumiseen tai alistumiseen patriarkaatin ehtoihin ja sen seurauksiin. Allende kirjoittaa myös modernin feminismin lähtökohdista, mutta hän on vanhetessaan ja amerikkalaistuessaan menettänyt hieman särmäänsä.

Paloma.se01 kirjoitti:

"sisäinen kipinä" arvelee Eliaana ja niin, se pitää kyllä varmasti paikkansa. Kirjat syntyvät kirjoittajan tarpeesta kertoa tarina. Nyt että tarinasta tulisi uskottava tai että faktat stemmaisivat todellisuuden kanssa ja koska ihmisen muistikaan ei ole pettämätön, niin kirjailijat hautautuvat usein viikkokausiksi arkistojen hämyihin tai kiertävät haastattelemassa ihmisiä tai keräämässä muulla tavalla tietoa, joka tukee tarinaa. Mutta periaatteessa, on oltava tarve kertoa, kipinä ja tarinan itu ajatuksissa kun alkaa sepittämään eteenpäin tarinaa.
Toinen asia jonka olen joskus maininnut niin minä lukijana tarvitsen jonkun yhtymäkohdan, samaistumispisteen kirjoittajan ajatusmaailmaan, joka tekee hänen tuotantonsa minulle mielekkääksi. Ferranten suhteen se on hänen rehellinen, keikailematon suhtautumisensa naisen rooliin nyky-yhteiskunnassa, äidin ja tyttären väliseen suhteeseen, naisen irrottautumiseen tai alistumiseen patriarkaatin ehtoihin ja sen seurauksiin. Allende kirjoittaa myös modernin feminismin lähtökohdista, mutta hän on vanhetessaan ja amerikkalaistuessaan menettänyt hieman särmäänsä.

Lue lisää

Tavallinen lukija ei tule useinkaan ajatelleeksi, kuinka paljon taustatyötä kirjailijat tekevät tarinan kertomiseen.
Mitä useampi kirja, sen suuremmaksi verkosto kasvaa. Matkustelua, kirjallisuuden tutkimista jne..
Naisten historia kautta aikojen on kiinnostanut minua.
Siitä on kirjoitettu paljon vähemmän, kuin miesten tekemästä historiasta. Silti naiset ovat olleet aina suuria vaikuttajia, hintakin on voinut olla kova.
Nyt menee juuri Ylellä uusinta tuo kuninkaittemme jäljillä. Miehistä siinäkin enimmäkseen kerrotaan.
En tarkkaan muista miten kerronta jatkuu, siitä vaan tuli mieleeni, että aika paljon historin kulkuun vaikuttivat naisetkin Vaasan poikien elämässä.

Paloma.se01 kirjoitti:

"sisäinen kipinä" arvelee Eliaana ja niin, se pitää kyllä varmasti paikkansa. Kirjat syntyvät kirjoittajan tarpeesta kertoa tarina. Nyt että tarinasta tulisi uskottava tai että faktat stemmaisivat todellisuuden kanssa ja koska ihmisen muistikaan ei ole pettämätön, niin kirjailijat hautautuvat usein viikkokausiksi arkistojen hämyihin tai kiertävät haastattelemassa ihmisiä tai keräämässä muulla tavalla tietoa, joka tukee tarinaa. Mutta periaatteessa, on oltava tarve kertoa, kipinä ja tarinan itu ajatuksissa kun alkaa sepittämään eteenpäin tarinaa.
Toinen asia jonka olen joskus maininnut niin minä lukijana tarvitsen jonkun yhtymäkohdan, samaistumispisteen kirjoittajan ajatusmaailmaan, joka tekee hänen tuotantonsa minulle mielekkääksi. Ferranten suhteen se on hänen rehellinen, keikailematon suhtautumisensa naisen rooliin nyky-yhteiskunnassa, äidin ja tyttären väliseen suhteeseen, naisen irrottautumiseen tai alistumiseen patriarkaatin ehtoihin ja sen seurauksiin. Allende kirjoittaa myös modernin feminismin lähtökohdista, mutta hän on vanhetessaan ja amerikkalaistuessaan menettänyt hieman särmäänsä.

Lue lisää

Monipuolisesti luonnehditte kirjailijan kutsumusta ja sisäistä paloa. Hyvän kirjan määrittely onkin sitten niin subjektiivista ja samallakin lukijalla niin kokemusperäisesti vaihtelevaa, etten ainakaan minä pysty määrittelemään hyvää kirjaa vähänkään kattavasti. Kun kirja tekee tehtävänsä, vaikkapa pitkäveteisenä auttaa unen päästä kiinni tai kuluttamaan aikaa lentokentällä, se on ollut paikallaan. Hyvin kirjoitettu viihdekin on juuri sitä mitä lupaa, viihdyttää. Odotan, että kirja koskettaisi minua, antaisi ajateltavaa, uutta näkökulmaa. Jos tarina alkaa viedä mukanaan, eihän kirja voi olla muuta kuin hyvä. Jos kirjasta oppii jotain, jos se tukee omaa maailmankuvaa tai kyseenalaista sitä, eivätkö molemmat ole hyvän kirjan tunnusmerkkejä.

Koska en ole päässyt kirjastoon pitkään aikaan, olen etsinyt kotikirjastosta luettavaa. Meillä on paljon löytö- ja tutkimusretkistä kerovia teoksia, monet kiinnostavilla vanhoilla piirroksilla ja valokuvilla täydennettyjä. Selviytymistarinoita olen aina lukenut mielelläni, esimerkiksi napamantereiden valloittajista. Näistä on tehty uusiakin versioita, sain parikymmentä vuotta sitten lahjaksi Caroline Alexanderin teoksen vuodelta 1999 Endurance, Schackletonin legendaarinen Antarktiksen retki, jonka luin uudelleen hiljattain. Nyt olen lukemassa Väinö Auerin Tulimaata tutkimassa , painettu 1929.

Ferrantesta tulee mieleen André Aciman, jonka romaani Kutsu minua nimelläsi sijoittuu Italiaan, ja siitäkin on tehty elokuva ja juuri hienon elokuvan perusteella luin kirjan. Italian hehku ja varsinkin Rooma on vangitsevasti kuvattu, samoin suuri rakkaus, päähenkilöiden ( nuori poika ja nuori mies) tunteet ja tapahtumien intensiivisyys. Kirjaan on jatko-osakin Etsi minut , joka ei ole tietääkseni vielä ilmestynyt paperikirjana Suomessa. Aciman on myös kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen opettaja, vieraillut Helsingissäkin.

Ramoona

Anonyymi kirjoitti:

Monipuolisesti luonnehditte kirjailijan kutsumusta ja sisäistä paloa. Hyvän kirjan määrittely onkin sitten niin subjektiivista ja samallakin lukijalla niin kokemusperäisesti vaihtelevaa, etten ainakaan minä pysty määrittelemään hyvää kirjaa vähänkään kattavasti. Kun kirja tekee tehtävänsä, vaikkapa pitkäveteisenä auttaa unen päästä kiinni tai kuluttamaan aikaa lentokentällä, se on ollut paikallaan. Hyvin kirjoitettu viihdekin on juuri sitä mitä lupaa, viihdyttää. Odotan, että kirja koskettaisi minua, antaisi ajateltavaa, uutta näkökulmaa. Jos tarina alkaa viedä mukanaan, eihän kirja voi olla muuta kuin hyvä. Jos kirjasta oppii jotain, jos se tukee omaa maailmankuvaa tai kyseenalaista sitä, eivätkö molemmat ole hyvän kirjan tunnusmerkkejä.

Koska en ole päässyt kirjastoon pitkään aikaan, olen etsinyt kotikirjastosta luettavaa. Meillä on paljon löytö- ja tutkimusretkistä kerovia teoksia, monet kiinnostavilla vanhoilla piirroksilla ja valokuvilla täydennettyjä. Selviytymistarinoita olen aina lukenut mielelläni, esimerkiksi napamantereiden valloittajista. Näistä on tehty uusiakin versioita, sain parikymmentä vuotta sitten lahjaksi Caroline Alexanderin teoksen vuodelta 1999 Endurance, Schackletonin legendaarinen Antarktiksen retki, jonka luin uudelleen hiljattain. Nyt olen lukemassa Väinö Auerin Tulimaata tutkimassa , painettu 1929.

Ferrantesta tulee mieleen André Aciman, jonka romaani Kutsu minua nimelläsi sijoittuu Italiaan, ja siitäkin on tehty elokuva ja juuri hienon elokuvan perusteella luin kirjan. Italian hehku ja varsinkin Rooma on vangitsevasti kuvattu, samoin suuri rakkaus, päähenkilöiden ( nuori poika ja nuori mies) tunteet ja tapahtumien intensiivisyys. Kirjaan on jatko-osakin Etsi minut , joka ei ole tietääkseni vielä ilmestynyt paperikirjana Suomessa. Aciman on myös kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen opettaja, vieraillut Helsingissäkin.

Ramoona

Lue lisää

Noita vanhoja kirjoja tutkimusmatkoista ei kirjastoista löydy. Ehkä divareista jos jaksaa koluta. Sen ajan varusteilla matkat napamantereille hyvin vaativia ja vaarallisia. Suurin osa päättyi katastrofiin.

”Todella hyvä kirjailija kirjoittaa tarinoita pelkästä kertomisen ilosta, ei kriitikoille, ei arvostelijoille, ei edes kustantajien mieleisiksi best sellereiksi.”
Mielestäni tämmöinen kirjailija on pöytälaatikkokirjailija. Ei työkseen kirjoittava kirjailija.
Tuleeko kirjailijan intohimo tyydytetyksi jos kirjoittaa pelkästä kertomisen ilosta,
voi aina kysyä. Lukijan kirjoittaja aina tekstilleen haluaa.

Kirjoittaja tarvitsee palautetta, mutta ennen sitä kun palaute tulee lukijalta, joka lukee sen julkaistun kirjan sivuilta, kirjoittaja on saanut monelaista palautetta.Jos on saanut kerran noista kertomisen ilosta kirjoittamistaan jutuista jalkansa kustantajan oven väliin, sen jälkeen, kaikki on helpompaa, koska kirjoittaja saa itselleen kustannustoimittajan, jonka kanssa käsikirjoitusta käydään läpi ja kirjoitetaan uudestaan ja uudestaan.
Harvan kirjailijan käsikirjoitus julkaistaa siinä muodossa, kun kirjailija on sen alunperin tarinan kerronnan intohimossaan kirjoittanut, no, tietysti kaikki omakustanteet menevät läpi sellaisina kun kirjoittaja on ne kirjoittanut.

Tuossa edellä arvosteltiin myös kirjoittajakursseja yms koulutusta, jota Suomessakin nykyään saa niin kirjoittajan alut kuin loputkin, ei tarvitse lähteä ulkomaille jos ei tietysti halua saadaa juuri tietyn 'opettajan' palautetta.
Jotenkin hassu ajatus, että kirjoittajakurssien tarkoitus olisi tehdä kirjailijoita.
Jos joku hakeutuu kirjoittajakurssille , niin hänellä on jo silloin kipinä kirjoittamiseen ja jokainenhan kirjoittaa aina omalla äänellään, mutta koska palaute on kirjoittajalle tärkeää, niin kirjoittakursseilla on mahdollista saada palautetta muilta kurssilaisilta ja tietysti opettajilta, kirjoittaa sitten proosaa tai asiatekstiä.Joskus kirjoittamiseen tulee lukkoja ja silloin palaute voi olla oiva apu purkaa niitä ja jatkaa eteenpäin. Palaute on mielestäni ihan eri asia kuin kritiikki.
Erikoinen ajatus sekin, että joku kirjoittaisi kriitikoille, kun kuitenkin ollaan subjektiivisten kokemusten kanssa tekemisissä.

maissii kirjoitti:

”Todella hyvä kirjailija kirjoittaa tarinoita pelkästä kertomisen ilosta, ei kriitikoille, ei arvostelijoille, ei edes kustantajien mieleisiksi best sellereiksi.”
Mielestäni tämmöinen kirjailija on pöytälaatikkokirjailija. Ei työkseen kirjoittava kirjailija.
Tuleeko kirjailijan intohimo tyydytetyksi jos kirjoittaa pelkästä kertomisen ilosta,
voi aina kysyä. Lukijan kirjoittaja aina tekstilleen haluaa.

Kirjoittaja tarvitsee palautetta, mutta ennen sitä kun palaute tulee lukijalta, joka lukee sen julkaistun kirjan sivuilta, kirjoittaja on saanut monelaista palautetta.Jos on saanut kerran noista kertomisen ilosta kirjoittamistaan jutuista jalkansa kustantajan oven väliin, sen jälkeen, kaikki on helpompaa, koska kirjoittaja saa itselleen kustannustoimittajan, jonka kanssa käsikirjoitusta käydään läpi ja kirjoitetaan uudestaan ja uudestaan.
Harvan kirjailijan käsikirjoitus julkaistaa siinä muodossa, kun kirjailija on sen alunperin tarinan kerronnan intohimossaan kirjoittanut, no, tietysti kaikki omakustanteet menevät läpi sellaisina kun kirjoittaja on ne kirjoittanut.

Tuossa edellä arvosteltiin myös kirjoittajakursseja yms koulutusta, jota Suomessakin nykyään saa niin kirjoittajan alut kuin loputkin, ei tarvitse lähteä ulkomaille jos ei tietysti halua saadaa juuri tietyn 'opettajan' palautetta.
Jotenkin hassu ajatus, että kirjoittajakurssien tarkoitus olisi tehdä kirjailijoita.
Jos joku hakeutuu kirjoittajakurssille , niin hänellä on jo silloin kipinä kirjoittamiseen ja jokainenhan kirjoittaa aina omalla äänellään, mutta koska palaute on kirjoittajalle tärkeää, niin kirjoittakursseilla on mahdollista saada palautetta muilta kurssilaisilta ja tietysti opettajilta, kirjoittaa sitten proosaa tai asiatekstiä.Joskus kirjoittamiseen tulee lukkoja ja silloin palaute voi olla oiva apu purkaa niitä ja jatkaa eteenpäin. Palaute on mielestäni ihan eri asia kuin kritiikki.
Erikoinen ajatus sekin, että joku kirjoittaisi kriitikoille, kun kuitenkin ollaan subjektiivisten kokemusten kanssa tekemisissä.

Lue lisää

Lukeminen on aina subjektiivinen kokemus. Henkilökohtaisesti olen aina nauttinut kirjoista jotka kertovat hyvän "tarinan" ja joissa selkeästi näkyy kirjailijan kertomisen ilo. Ne eivät aina ole olleet kriitikkojen suursuosikkeja. Toiset kokevat lukemisen eri tavalla ja tarkoitukseni ei ollut moittia heitä.

Paloma.se01 kirjoitti:

Lukeminen on aina subjektiivinen kokemus. Henkilökohtaisesti olen aina nauttinut kirjoista jotka kertovat hyvän "tarinan" ja joissa selkeästi näkyy kirjailijan kertomisen ilo. Ne eivät aina ole olleet kriitikkojen suursuosikkeja. Toiset kokevat lukemisen eri tavalla ja tarkoitukseni ei ollut moittia heitä.

Lue lisää

Tyhjää täynnä olevia lauseita. "Lukeminen on aina subjektiivinen kokemus".

Mitä muuta se voisi olla ?

Kiitos linkistä.
Ei ollut edes käsitteenä tuttu, mutta kuvaa hyvin omaa asennettani.

Useita eri teorioita, mutta ne ovat tähän saakka vain teorioita. Olisi kiinnostavaa nähdä kuka tulisi hakemaan kirjallisuuden Nobelia jos hänelle sellainen annettaisi.

Paloma.se01 kirjoitti:

Useita eri teorioita, mutta ne ovat tähän saakka vain teorioita. Olisi kiinnostavaa nähdä kuka tulisi hakemaan kirjallisuuden Nobelia jos hänelle sellainen annettaisi.

Luin jostain, että olisi kaksi kirjoittajaa.

Eliaana kirjoitti:

Luin jostain, että olisi kaksi kirjoittajaa.

Pidän todennäköisenä että hän olisi napolilainen professori Marcella Marmo, joka asui Pisassa 1964-66. Marmo on tosin kieltänyt tämän, mikä ei yllätä, koska Ferrante pitää mustasukkaisesti kiinni oikeudestaan olla anonyymi.
Ferrante on kieltänyt olevansa mies ja on suhteellisen turvallista olettaa että hän on nainen, meidän ikäluokkaamme tai hieman nuorempi, ei naimisissa nyt ainakaan ja hänellä on ainakin yksi tytär.

...kertoma-taulua.

H.

Oikea kirjailija vie sinut matkalle.
Minne, se vaihtelee paljon.
Mutta aina syvälle ihmisen minuuteen. Usein myös yhteisön tai kulttuurin minuuteen. Aina useiden vaihtoehtojen kautta ja lähteelle, josta voit joko juoda tai sitten vain ihastella omaa peilikuvaasi. Ellei se sitten ole Galadrielin peili, joka heijastaa sitä mitä on, on ollut ja voi tulla,
***
Lukeminen on yhtä subjektiivinen kokemus kuin kirjoittaminenkin. Kun kirjoittajan minuus kohtaa lukijan minuuden niin monta asiaa voi tapahtua. Voi jopa oppia ymmärtämään omaa omituisuuttaan ja ehkä jopa hyväksymään sitä.

Vain oikea aito kirjailija voi tietää mitä oikea aito kirjailija tekee.

Minäkin jäin miettimään, mihin tuo mielipide (Anonyymi 22.37) perustuu ? Onko se vain huoleton heitto vai kaipaako kirjoittaja jotakin erityistä, itselleen sopivaa tarinaa, eikä löydä sitä. Vai onko edes etsinyt ?..))
Minusta kiinnostavaa kirjallisuutta on niin paljon, että melkein ahdistuu siitä, kun ei kaikkea ehdi lukea.
Varmasti on myös niin kuten Anonyymi eilen 22.01. kirjoitti, että kaikki eivät välttämättä jaksa lukea. Minunkin tutuissa pari aikaisemmin innokasta lukijaa, sanoo, että keskittyminen ei riitä lukemiseen ja jos lisänä on vielä näkemisen vaikeutta, kirjat jäävät taka-alalle ja kuvallinen viestintä voi tulla tilalle. Tai sitten voi olla niin toiminnallinen, että pitää lukemista "hukkaan heitettynä aikana", kuten eräs tuttuni asian ilmaisi, puolileikillään tietysti, mutta totta toinen puoli. ..))
Täällä on moni suositellut äänikirjoja, eikä se varmasti huono vaihtoehto ole. Itseltäni on jäänyt kokeilematta, mutta katsotaan nyt...

demeter1 kirjoitti:

Minäkin jäin miettimään, mihin tuo mielipide (Anonyymi 22.37) perustuu ? Onko se vain huoleton heitto vai kaipaako kirjoittaja jotakin erityistä, itselleen sopivaa tarinaa, eikä löydä sitä. Vai onko edes etsinyt ?..))
Minusta kiinnostavaa kirjallisuutta on niin paljon, että melkein ahdistuu siitä, kun ei kaikkea ehdi lukea.
Varmasti on myös niin kuten Anonyymi eilen 22.01. kirjoitti, että kaikki eivät välttämättä jaksa lukea. Minunkin tutuissa pari aikaisemmin innokasta lukijaa, sanoo, että keskittyminen ei riitä lukemiseen ja jos lisänä on vielä näkemisen vaikeutta, kirjat jäävät taka-alalle ja kuvallinen viestintä voi tulla tilalle. Tai sitten voi olla niin toiminnallinen, että pitää lukemista "hukkaan heitettynä aikana", kuten eräs tuttuni asian ilmaisi, puolileikillään tietysti, mutta totta toinen puoli. ..))
Täällä on moni suositellut äänikirjoja, eikä se varmasti huono vaihtoehto ole. Itseltäni on jäänyt kokeilematta, mutta katsotaan nyt...

Lue lisää

Stressaantunut ihminen voi kokea keskittymisvaikeuksia lukemiseen, vaikka mielestäni se on yksi parhaista ulkoilun ohella, helpottamaan mahdollisia paineita.
Muistan teiniajoilta, kun uppoutui tiiviisti seikkailukirjoihin sanonnan: "taas nenä kirjassa, jotain parempaa tekemistä".

Anonyymi kirjoitti:

Stressaantunut ihminen voi kokea keskittymisvaikeuksia lukemiseen, vaikka mielestäni se on yksi parhaista ulkoilun ohella, helpottamaan mahdollisia paineita.
Muistan teiniajoilta, kun uppoutui tiiviisti seikkailukirjoihin sanonnan: "taas nenä kirjassa, jotain parempaa tekemistä".

Lue lisää

Varmasti stressi vaikuttaa tässäkin, Anonyymi 11.12. Ja samaa mieltä olen lukemisen vaikutuksista.
Nauratti tuo "entisajan" asenne. Lukemista pidettiin tosiaan arvelluttavana harrastuksena mielläkin päin. Ei tosin omassa kodissani, koska äiti luki itse aina kun muilta töiltään ehti.

Anonyymi kirjoitti:

Stressaantunut ihminen voi kokea keskittymisvaikeuksia lukemiseen, vaikka mielestäni se on yksi parhaista ulkoilun ohella, helpottamaan mahdollisia paineita.
Muistan teiniajoilta, kun uppoutui tiiviisti seikkailukirjoihin sanonnan: "taas nenä kirjassa, jotain parempaa tekemistä".

Lue lisää

Seikkailu- ja tyttökirjat olivat "turhaa".

Anonyymi kirjoitti:

Seikkailu- ja tyttökirjat olivat "turhaa".

Onko näin, Anonyymi 13.16 ? Minä tykkäsin kyllä tyttönä tyttökirjoista, Ramoona niitä luettelikin. Viisikot olivat myös mieluista luettavaa.

demeter1 kirjoitti:

Onko näin, Anonyymi 13.16 ? Minä tykkäsin kyllä tyttönä tyttökirjoista, Ramoona niitä luettelikin. Viisikot olivat myös mieluista luettavaa.

Tottahan se on mitä "anonyymi13.16" sanoo. Antaa ilmaisen lapsityövoiman lorvia maalaistalossa kun on juurikasmaan kitkentää ja heinänkorjuuta ja vedenkantoa ja puiden hakkuuta joku lasten-tai nuorisokirja kädessä on kyllä niin väärin, niin väärin! Turhaa ajanhaaskausta. Ja kun silloin ei saanut edes ukrainalaisia pelloille kuokkimaan. Korkeintaan Raamattu käteen tai Dostojevskin Rikos ja Rangaistus iltalukemisiksi

demeter1 kirjoitti:

Onko näin, Anonyymi 13.16 ? Minä tykkäsin kyllä tyttönä tyttökirjoista, Ramoona niitä luettelikin. Viisikot olivat myös mieluista luettavaa.

Vanhempien mielestä seikkailu- ja tyttökirjat olivat "turhaa",
olisi läksyjä pitänyt lukea.

Paloma.se01 kirjoitti:

Tottahan se on mitä "anonyymi13.16" sanoo. Antaa ilmaisen lapsityövoiman lorvia maalaistalossa kun on juurikasmaan kitkentää ja heinänkorjuuta ja vedenkantoa ja puiden hakkuuta joku lasten-tai nuorisokirja kädessä on kyllä niin väärin, niin väärin! Turhaa ajanhaaskausta. Ja kun silloin ei saanut edes ukrainalaisia pelloille kuokkimaan. Korkeintaan Raamattu käteen tai Dostojevskin Rikos ja Rangaistus iltalukemisiksi

Lue lisää

Just Paloma.. )) Sellaista se oli silloin "vanhaan hyvään aikaan", toteaa arvokonservatiivi..))

Samoilla ehdoilla toimi meidänkin kirjapiiri kuin omaasi kuvasit, Ramoona.
Sitä kyllä kaipaan. Naureskelimme joskus, että meillä on koolla introverttien kerho, vaikka eivät kai kaikki kirjojen lukijat ihan sisäänpäin kääntyneitä ole. Jonkinasteiseen elämän tarkkailuun ollaan taipuvaisia, uskoisin.
Oma elämänkumppanini ihastui venäläisiin klassikoihin, on tainnut lukea ne kaikki. Minulle ne ovat vieraampia, kirjailijat kiinnostavat enemmän kuin teokset. Vaikka Dostojevskin tai Tolstoin elämäkerrat...

Kirja, joka mielestäni sopii miehille kuin naisille luettavaksi, Vesa Karonen ja Panu Rajala: Yrjö Jylhä , talvisodan runoilija .
Hienosti kirjoitettu yli 300 sivuinen teos Yrjö Jylhän elämästä, ja Jylhän toimimisesta komppanian päällikkönä talvisodan Taipaleen kovissa taisteluissa.

Annat ja Pikku naiset luin jo ennen kouluikää ja sitten tietenkin kaikki mitä kansakoulun kirjahyllystä löytyi kun pääsin lainaamaan isoveljien mukana; olin seikkailuromaanien suurkuluttaja ( Tarzan, Jules Verne, Zane Grey jne) ja vaikka kotona ei kiellettykään suorastaan lukemisharrastustani, niin sain kyllä livahtaa ullakolle tai jonnekin piharakennukseen lukemaan kun minulle olisi keksitty parempaakin tekemistä. Äiti varoitti pimeässä lukemisesta "pilaat silmäsi", mutta isä pääasiassa tuki harrastustani, paitsi kun olimme lähdössä poimimaan puolukoita ja minulla oli kirja kesken ja isä etsi minua metsästä parabellum kädessä (näin isän kävelevän ohi ase kädessä olin piilossa kuusen alla), onneksi isän viha oli lauhtunut kun he tulivat takaisin metsästä ja sain vain selkäsaunan ja sain elää kuitenkin.
Lukeminen kannattaa aina, sanotaan aloituksessa. Olen samaa mieltä. Ainakin lisää sanavarastoa, avartaa näkökulmia, edistää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua ja pitää nuoren poissa pahemmista asioista.

Paloma.se01 kirjoitti:

Annat ja Pikku naiset luin jo ennen kouluikää ja sitten tietenkin kaikki mitä kansakoulun kirjahyllystä löytyi kun pääsin lainaamaan isoveljien mukana; olin seikkailuromaanien suurkuluttaja ( Tarzan, Jules Verne, Zane Grey jne) ja vaikka kotona ei kiellettykään suorastaan lukemisharrastustani, niin sain kyllä livahtaa ullakolle tai jonnekin piharakennukseen lukemaan kun minulle olisi keksitty parempaakin tekemistä. Äiti varoitti pimeässä lukemisesta "pilaat silmäsi", mutta isä pääasiassa tuki harrastustani, paitsi kun olimme lähdössä poimimaan puolukoita ja minulla oli kirja kesken ja isä etsi minua metsästä parabellum kädessä (näin isän kävelevän ohi ase kädessä olin piilossa kuusen alla), onneksi isän viha oli lauhtunut kun he tulivat takaisin metsästä ja sain vain selkäsaunan ja sain elää kuitenkin.
Lukeminen kannattaa aina, sanotaan aloituksessa. Olen samaa mieltä. Ainakin lisää sanavarastoa, avartaa näkökulmia, edistää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua ja pitää nuoren poissa pahemmista asioista.

Lue lisää

Viisikot on hyviä täytyy myöntää.

Paloma.se01 kirjoitti:

Annat ja Pikku naiset luin jo ennen kouluikää ja sitten tietenkin kaikki mitä kansakoulun kirjahyllystä löytyi kun pääsin lainaamaan isoveljien mukana; olin seikkailuromaanien suurkuluttaja ( Tarzan, Jules Verne, Zane Grey jne) ja vaikka kotona ei kiellettykään suorastaan lukemisharrastustani, niin sain kyllä livahtaa ullakolle tai jonnekin piharakennukseen lukemaan kun minulle olisi keksitty parempaakin tekemistä. Äiti varoitti pimeässä lukemisesta "pilaat silmäsi", mutta isä pääasiassa tuki harrastustani, paitsi kun olimme lähdössä poimimaan puolukoita ja minulla oli kirja kesken ja isä etsi minua metsästä parabellum kädessä (näin isän kävelevän ohi ase kädessä olin piilossa kuusen alla), onneksi isän viha oli lauhtunut kun he tulivat takaisin metsästä ja sain vain selkäsaunan ja sain elää kuitenkin.
Lukeminen kannattaa aina, sanotaan aloituksessa. Olen samaa mieltä. Ainakin lisää sanavarastoa, avartaa näkökulmia, edistää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua ja pitää nuoren poissa pahemmista asioista.

Lue lisää

"Etsi parabellum kädessä" kirjoitit. Rajua, jos tosi juttu. Privaattia, oliko ase sotamuistoja, kuten myös hermot ?

Paloma.se01 kirjoitti:

Annat ja Pikku naiset luin jo ennen kouluikää ja sitten tietenkin kaikki mitä kansakoulun kirjahyllystä löytyi kun pääsin lainaamaan isoveljien mukana; olin seikkailuromaanien suurkuluttaja ( Tarzan, Jules Verne, Zane Grey jne) ja vaikka kotona ei kiellettykään suorastaan lukemisharrastustani, niin sain kyllä livahtaa ullakolle tai jonnekin piharakennukseen lukemaan kun minulle olisi keksitty parempaakin tekemistä. Äiti varoitti pimeässä lukemisesta "pilaat silmäsi", mutta isä pääasiassa tuki harrastustani, paitsi kun olimme lähdössä poimimaan puolukoita ja minulla oli kirja kesken ja isä etsi minua metsästä parabellum kädessä (näin isän kävelevän ohi ase kädessä olin piilossa kuusen alla), onneksi isän viha oli lauhtunut kun he tulivat takaisin metsästä ja sain vain selkäsaunan ja sain elää kuitenkin.
Lukeminen kannattaa aina, sanotaan aloituksessa. Olen samaa mieltä. Ainakin lisää sanavarastoa, avartaa näkökulmia, edistää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua ja pitää nuoren poissa pahemmista asioista.

Lue lisää

Järkyttävää kotiväkivaltaa ! Ilmankos , no, eihän se sinun syysi ollut.

Anonyymi kirjoitti:

"Etsi parabellum kädessä" kirjoitit. Rajua, jos tosi juttu. Privaattia, oliko ase sotamuistoja, kuten myös hermot ?

Pitää paikkansa. Äitini tosin kielsi sellaista koskaan tapahtuneen ja toisena vaihtoehtona tarjosi että isä aikoi vain pelotella minua. Isäni hermot oli sota todellakin pilannut, vaikka hän periaatteessa oli pehmeä ja ystävällinen luonne ja tykkäsi lapsista. Oletan että hän näki minussa tulevan kapinallisen patriarkaattia vastaan. En kanna hänelle kaunaa, mutta rankka muistohan se on.

Anonyymi kirjoitti:

Kirja, joka mielestäni sopii miehille kuin naisille luettavaksi, Vesa Karonen ja Panu Rajala: Yrjö Jylhä , talvisodan runoilija .
Hienosti kirjoitettu yli 300 sivuinen teos Yrjö Jylhän elämästä, ja Jylhän toimimisesta komppanian päällikkönä talvisodan Taipaleen kovissa taisteluissa.

Lue lisää

Jylhällä oli ristiriita homoutensa kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Järkyttävää kotiväkivaltaa ! Ilmankos , no, eihän se sinun syysi ollut.

Ei meillä ollut juurikaan sen enempää kotiväkivaltaa kuin muissakaan kodeissa siihen aikaan. Aika tavallista sen aikaisessa lastenkasvatuksessa. Monikohan ikäluokastamme on vitsalta säästynyt? Mutta olen antanut anteeksi isälleni jo kauan sitten. Hän halusi elämältä niin paljon, mutta sota muutti kaikki suunnitelmat ja hän ei koskaan kunnolla sopeutunut isänsä rengiksi maanviljelyyn. Hän kuoli jo 53-vuotiaana, rauha hänen muistolleen.

Paloma.se01 kirjoitti:

Ei meillä ollut juurikaan sen enempää kotiväkivaltaa kuin muissakaan kodeissa siihen aikaan. Aika tavallista sen aikaisessa lastenkasvatuksessa. Monikohan ikäluokastamme on vitsalta säästynyt? Mutta olen antanut anteeksi isälleni jo kauan sitten. Hän halusi elämältä niin paljon, mutta sota muutti kaikki suunnitelmat ja hän ei koskaan kunnolla sopeutunut isänsä rengiksi maanviljelyyn. Hän kuoli jo 53-vuotiaana, rauha hänen muistolleen.

Lue lisää

Rankka tarina, Paloma ja taitaa myös olla ikävän tavallinen. Herkät ja lahjakkaat ovat tutkitusti niitä, jotka "menettävät hermonsa" niin sodan kuin rauhankin aikana.

Paljon ollaan sisarusten ja ystävien kanssa pohdittu tuota meidän vanhempien taakkaa ja heidän jaksamistaan tai jaksamattomuuttaan. Ymmärrys ja anteeksiantaminen ovat ymmärtääkseni ainoa tie siihen, etteivät "isien pahat teot siirry lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen"...

Paloma.se01 kirjoitti:

Ei meillä ollut juurikaan sen enempää kotiväkivaltaa kuin muissakaan kodeissa siihen aikaan. Aika tavallista sen aikaisessa lastenkasvatuksessa. Monikohan ikäluokastamme on vitsalta säästynyt? Mutta olen antanut anteeksi isälleni jo kauan sitten. Hän halusi elämältä niin paljon, mutta sota muutti kaikki suunnitelmat ja hän ei koskaan kunnolla sopeutunut isänsä rengiksi maanviljelyyn. Hän kuoli jo 53-vuotiaana, rauha hänen muistolleen.

Lue lisää

Ohoh, ase kädessä on "hevosenleikkiä".
Totuus on, että sota järkytti todella monen mieltä vielä pitkälle sodan päättymisen jälkeen.
Isäni kävi useasti sotaa unissaan Äyräpäässä, vuosia sodan jälkeen. Havahtui, äidin vierellä rauhoitellessa.
Kai se on jotain jälkiä jättänyt meihin lapsiin, niin olen lukenut.

Anonyymi kirjoitti:

Jylhällä oli ristiriita homoutensa kanssa.

Kirja siis sopii miehille sen takiako ?

Anonyymi kirjoitti:

Kirja siis sopii miehille sen takiako ?

Höh, eipä tuo puoli tullut mieleen, kun ei muistaakseni vatvottu. Jylhä sairasti kuppaa, ja sen komplikaatioihin kuoli.
Mitä tulee nais-ja mieslukijoihin, niin kirjan Taipaleenjoen monivaiheiset, ankarat taistelukuvaukset ovat perinteisesti enempi miesten juttuja.
Kirjastosta teos löytyy, lainaa ja lue, jospa löydät siitä omat kiinnekohtasi!

Anonyymi kirjoitti:

Höh, eipä tuo puoli tullut mieleen, kun ei muistaakseni vatvottu. Jylhä sairasti kuppaa, ja sen komplikaatioihin kuoli.
Mitä tulee nais-ja mieslukijoihin, niin kirjan Taipaleenjoen monivaiheiset, ankarat taistelukuvaukset ovat perinteisesti enempi miesten juttuja.
Kirjastosta teos löytyy, lainaa ja lue, jospa löydät siitä omat kiinnekohtasi!

Lue lisää

Tuli luettua jo sen ilmestyessä.

Anonyymi kirjoitti:

Ohoh, ase kädessä on "hevosenleikkiä".
Totuus on, että sota järkytti todella monen mieltä vielä pitkälle sodan päättymisen jälkeen.
Isäni kävi useasti sotaa unissaan Äyräpäässä, vuosia sodan jälkeen. Havahtui, äidin vierellä rauhoitellessa.
Kai se on jotain jälkiä jättänyt meihin lapsiin, niin olen lukenut.

Lue lisää

Isässäni oli hieman "draamakuningattaren" piirteitä, eli siis teatraalisuutta. Hän oli myös lahjakas kirjoittaja ja löysin hänen jäämistöstään käsikirjoituksen näytelmään tai radioteatteriin. Romanttinen ja lapsirakas, seurankipeä ja naapurinrouvien mieleen "wau mikä herrasmies!", mutta tukkimetsäänkin hän meni ja teki päiväntyön voileipien ja päiväkahvin voimilla, mutta ei pystynyt koskaan itsenäistymään dominoivan isänsä katon alta ja rakentamaan omaa kotia vaimolleen ja suurelle perheelleen. Isä käytti poikiaan ilmaisena työvoimana tilalla ja piti rahansa pankissa.
Enemmän kuin "hevosenleikkiä" luulen että kysymys oli todellisesta vihan aiheuttamasta tilasta, mutta en usko hänen kuitenkaan olevan kykenevä muuhun kuin uhkailuun ja pelästyttämiseen. Leikki siinä kyllä oli kaukana eikä meitä ketään naurattanut jälkeenpäinkään.

Paloma.se01 kirjoitti:

Isässäni oli hieman "draamakuningattaren" piirteitä, eli siis teatraalisuutta. Hän oli myös lahjakas kirjoittaja ja löysin hänen jäämistöstään käsikirjoituksen näytelmään tai radioteatteriin. Romanttinen ja lapsirakas, seurankipeä ja naapurinrouvien mieleen "wau mikä herrasmies!", mutta tukkimetsäänkin hän meni ja teki päiväntyön voileipien ja päiväkahvin voimilla, mutta ei pystynyt koskaan itsenäistymään dominoivan isänsä katon alta ja rakentamaan omaa kotia vaimolleen ja suurelle perheelleen. Isä käytti poikiaan ilmaisena työvoimana tilalla ja piti rahansa pankissa.
Enemmän kuin "hevosenleikkiä" luulen että kysymys oli todellisesta vihan aiheuttamasta tilasta, mutta en usko hänen kuitenkaan olevan kykenevä muuhun kuin uhkailuun ja pelästyttämiseen. Leikki siinä kyllä oli kaukana eikä meitä ketään naurattanut jälkeenpäinkään.

Lue lisää

Puhut oudosti ristiin. Isäsi uhkaili parbellumilla lapsia ja piiskasi mitättömästä syystä, silti oli lapsirakas. Ihanko oli rouvia sanomassa nykyaikaisesti wau siihen aikaan naapurissa. Kyllä ne oli mökkien muijia jotka ei tienneet edes sanaa wau tai herrasmies, saati tuollaista hermoheikkoa lapsiaan pyssyllä pelottelevaa olisivat herrasmiehenä pitäneet. On siinä romantiikan irvikuvaa kun iso lapsilauma ilman omaa kotia toisten nurkissa. miten mahto olla lahjakkuuden kanssa kun tukkimetsässä piti raataa.

Anonyymi kirjoitti:

Puhut oudosti ristiin. Isäsi uhkaili parbellumilla lapsia ja piiskasi mitättömästä syystä, silti oli lapsirakas. Ihanko oli rouvia sanomassa nykyaikaisesti wau siihen aikaan naapurissa. Kyllä ne oli mökkien muijia jotka ei tienneet edes sanaa wau tai herrasmies, saati tuollaista hermoheikkoa lapsiaan pyssyllä pelottelevaa olisivat herrasmiehenä pitäneet. On siinä romantiikan irvikuvaa kun iso lapsilauma ilman omaa kotia toisten nurkissa. miten mahto olla lahjakkuuden kanssa kun tukkimetsässä piti raataa.

Lue lisää

Minusta kaikissa ihmisissä on ristiriitaisuuksia, ellei nyt ihan teflonia olla.
Ihminen pystyy moneen. Voi olla monilla elämänalueilla menestynyt ja hyvin pärjäävä
mutta perheenisänä - tai äitinä - epäkelpo. Meillä on paljon esimerkkejä tästä julkisuudestakin. Kun tunnettujen kansalaisten lapset ovat kertoneet oman tarinansa.
Yksi Jörn Donnerin pojista taisi sen viimeksi tehdä.

Myös ristiriitainen ja epävakaa vanhempi voi jättää lapsilleen hyvää perintöä ihan jo oman lahjakkuutensa pohjalta. Helpolla lapset eivät tietenkään pääse, monet ovat tarvinneet oman terapiansa selviytyäkseen ja muistan jostakin luovuustutkimuksesta lukeneeni että taiteilijoiden lapsuus on usein ollut vaikea ja juuri se on tehnyt heistä taiteilijoita, noin suoraviivaisesti ilmaisten.
Noinko ankeana sinä, Anonyymi 13.26, näet Paloman lapsuuskuvauksen ? Minä näen sen hyvin kiinnostavana, paljon haastetta ja jännitettä sisältävänä, mahdollisuutena löytää oma tie, ilman valmiiksi tallottua polkua kohti turvallista uraputkea ja standardielämää.
Isästäsi sinun kannattaisi kirjoittaa Paloma !
Muistosi ovat eläviä, konreettisia ja paljaita, sopivat jaettaviksi kenelle vain...

Anonyymi kirjoitti:

Minusta kaikissa ihmisissä on ristiriitaisuuksia, ellei nyt ihan teflonia olla.
Ihminen pystyy moneen. Voi olla monilla elämänalueilla menestynyt ja hyvin pärjäävä
mutta perheenisänä - tai äitinä - epäkelpo. Meillä on paljon esimerkkejä tästä julkisuudestakin. Kun tunnettujen kansalaisten lapset ovat kertoneet oman tarinansa.
Yksi Jörn Donnerin pojista taisi sen viimeksi tehdä.

Myös ristiriitainen ja epävakaa vanhempi voi jättää lapsilleen hyvää perintöä ihan jo oman lahjakkuutensa pohjalta. Helpolla lapset eivät tietenkään pääse, monet ovat tarvinneet oman terapiansa selviytyäkseen ja muistan jostakin luovuustutkimuksesta lukeneeni että taiteilijoiden lapsuus on usein ollut vaikea ja juuri se on tehnyt heistä taiteilijoita, noin suoraviivaisesti ilmaisten.
Noinko ankeana sinä, Anonyymi 13.26, näet Paloman lapsuuskuvauksen ? Minä näen sen hyvin kiinnostavana, paljon haastetta ja jännitettä sisältävänä, mahdollisuutena löytää oma tie, ilman valmiiksi tallottua polkua kohti turvallista uraputkea ja standardielämää.
Isästäsi sinun kannattaisi kirjoittaa Paloma !
Muistosi ovat eläviä, konreettisia ja paljaita, sopivat jaettaviksi kenelle vain...

Lue lisää

Ai anonyymiksi meni taas ?..)) Demeter1 kirjoitti tuon....

Paloma.se01 kirjoitti:

Isässäni oli hieman "draamakuningattaren" piirteitä, eli siis teatraalisuutta. Hän oli myös lahjakas kirjoittaja ja löysin hänen jäämistöstään käsikirjoituksen näytelmään tai radioteatteriin. Romanttinen ja lapsirakas, seurankipeä ja naapurinrouvien mieleen "wau mikä herrasmies!", mutta tukkimetsäänkin hän meni ja teki päiväntyön voileipien ja päiväkahvin voimilla, mutta ei pystynyt koskaan itsenäistymään dominoivan isänsä katon alta ja rakentamaan omaa kotia vaimolleen ja suurelle perheelleen. Isä käytti poikiaan ilmaisena työvoimana tilalla ja piti rahansa pankissa.
Enemmän kuin "hevosenleikkiä" luulen että kysymys oli todellisesta vihan aiheuttamasta tilasta, mutta en usko hänen kuitenkaan olevan kykenevä muuhun kuin uhkailuun ja pelästyttämiseen. Leikki siinä kyllä oli kaukana eikä meitä ketään naurattanut jälkeenpäinkään.

Lue lisää

Aika yleistä ollut, että vanha isäntä pitää talon ohjat käsissään kuin myös rahat.
Tuttua , jos ei tyydy odottelee ja lunastamaan isännyyttä, vaihtoehto on lähteä muualle muihin töihin.
Aina ei ole sekään ollut helppo rasti pesueen kanssa.

Paloma.se01 kirjoitti:

Annat ja Pikku naiset luin jo ennen kouluikää ja sitten tietenkin kaikki mitä kansakoulun kirjahyllystä löytyi kun pääsin lainaamaan isoveljien mukana; olin seikkailuromaanien suurkuluttaja ( Tarzan, Jules Verne, Zane Grey jne) ja vaikka kotona ei kiellettykään suorastaan lukemisharrastustani, niin sain kyllä livahtaa ullakolle tai jonnekin piharakennukseen lukemaan kun minulle olisi keksitty parempaakin tekemistä. Äiti varoitti pimeässä lukemisesta "pilaat silmäsi", mutta isä pääasiassa tuki harrastustani, paitsi kun olimme lähdössä poimimaan puolukoita ja minulla oli kirja kesken ja isä etsi minua metsästä parabellum kädessä (näin isän kävelevän ohi ase kädessä olin piilossa kuusen alla), onneksi isän viha oli lauhtunut kun he tulivat takaisin metsästä ja sain vain selkäsaunan ja sain elää kuitenkin.
Lukeminen kannattaa aina, sanotaan aloituksessa. Olen samaa mieltä. Ainakin lisää sanavarastoa, avartaa näkökulmia, edistää mielikuvitusta ja luovaa ajattelua ja pitää nuoren poissa pahemmista asioista.

Lue lisää

Muistan minäkin hyvin lapsuudestani, kun mentiin aina iltaisin metsään piiloon.
Sitten isä jahtasi meitä pikakiväärin kanssa ja heitteli välillä käsikranaatteja ympäriinsä.
Äiti kylläkin sanoi, että eihän se tosissaan ollut, mutta jotenkin se tuntui oudolta.
Ihan normaali lapsuus se meilläkin oli.
Kunnes isä sitten osti vanhan panssarivaunun ja antoi meille kunnolla aihetta piileskellä.
Aika velikulta tuntui olevan!

Anonyymi kirjoitti:

Muistan minäkin hyvin lapsuudestani, kun mentiin aina iltaisin metsään piiloon.
Sitten isä jahtasi meitä pikakiväärin kanssa ja heitteli välillä käsikranaatteja ympäriinsä.
Äiti kylläkin sanoi, että eihän se tosissaan ollut, mutta jotenkin se tuntui oudolta.
Ihan normaali lapsuus se meilläkin oli.
Kunnes isä sitten osti vanhan panssarivaunun ja antoi meille kunnolla aihetta piileskellä.
Aika velikulta tuntui olevan!

Lue lisää

On se lukeminen ihan ok, realiteetti ihan toista.

Anonyymi kirjoitti:

Muistan minäkin hyvin lapsuudestani, kun mentiin aina iltaisin metsään piiloon.
Sitten isä jahtasi meitä pikakiväärin kanssa ja heitteli välillä käsikranaatteja ympäriinsä.
Äiti kylläkin sanoi, että eihän se tosissaan ollut, mutta jotenkin se tuntui oudolta.
Ihan normaali lapsuus se meilläkin oli.
Kunnes isä sitten osti vanhan panssarivaunun ja antoi meille kunnolla aihetta piileskellä.
Aika velikulta tuntui olevan!

Lue lisää

Juu. Ja naapurin pimut oli varmaan ihan hulluna sen perään.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta kaikissa ihmisissä on ristiriitaisuuksia, ellei nyt ihan teflonia olla.
Ihminen pystyy moneen. Voi olla monilla elämänalueilla menestynyt ja hyvin pärjäävä
mutta perheenisänä - tai äitinä - epäkelpo. Meillä on paljon esimerkkejä tästä julkisuudestakin. Kun tunnettujen kansalaisten lapset ovat kertoneet oman tarinansa.
Yksi Jörn Donnerin pojista taisi sen viimeksi tehdä.

Myös ristiriitainen ja epävakaa vanhempi voi jättää lapsilleen hyvää perintöä ihan jo oman lahjakkuutensa pohjalta. Helpolla lapset eivät tietenkään pääse, monet ovat tarvinneet oman terapiansa selviytyäkseen ja muistan jostakin luovuustutkimuksesta lukeneeni että taiteilijoiden lapsuus on usein ollut vaikea ja juuri se on tehnyt heistä taiteilijoita, noin suoraviivaisesti ilmaisten.
Noinko ankeana sinä, Anonyymi 13.26, näet Paloman lapsuuskuvauksen ? Minä näen sen hyvin kiinnostavana, paljon haastetta ja jännitettä sisältävänä, mahdollisuutena löytää oma tie, ilman valmiiksi tallottua polkua kohti turvallista uraputkea ja standardielämää.
Isästäsi sinun kannattaisi kirjoittaa Paloma !
Muistosi ovat eläviä, konreettisia ja paljaita, sopivat jaettaviksi kenelle vain...

Lue lisää

Demeter antoi hyvän vinkin Palomalle, kirjoittaa isästään. Voit hankkia taustaa kirjoituksille , hankkimalla isäsi kantakortin jäljennöksen sota-arkistosta, josta näkyy joukko-osastot, taistelut, haavoittumiset ym.
Nyt vaan toimeksi, ja joulumyyntiin framille!

Anonyymi kirjoitti:

Demeter antoi hyvän vinkin Palomalle, kirjoittaa isästään. Voit hankkia taustaa kirjoituksille , hankkimalla isäsi kantakortin jäljennöksen sota-arkistosta, josta näkyy joukko-osastot, taistelut, haavoittumiset ym.
Nyt vaan toimeksi, ja joulumyyntiin framille!

Lue lisää

Olen kerran jo aloittanut kirjoittamaan äitini tarinaa. Se alkoi järvilaivasta Lahden ja Jämsän välillä kun äiti oli joutunut erilleen miehensä perheestä ja omat vanhemmat lähteneet jo, koti oli tyhjä ja irtaimisto poissa, kun hän tuli Viipurista pieni vauva käsivarrellaan etsimään omaa äitiään ja veljiään ja kaikki olivat jo lähteneet. Hän käveli maantietä ja sai sitten kyydinkin Viipuriin ja sieltä eteenpäin junalla kohti länttä ja Lahdesta höyrylaivaan.
Isän kertomus nivoutuisi siihen samaan.
Äiti kertoi minulle paljon noista alkuvuosista Jämsässä, miten hän siellä löysi sitten appivanhempansa ja isän perheen ja suvun Jämsänkoskelta, Haaviston koululta. Sain myös luettavakseni muutama vuosi sitten isän äidille lähettämät kirjeet rintamalta ja niissä tuli selkeästi ilmi isän unelmat ja toiveet jotka eivät sitten koskaan toteutuneet kun Kannas menetettiin.
***
Tuossa edellä puhuttiin "toisten nurkissa asumisesta": kannakselainen suurperhe oli usein sukupolviasumismuotoinen: äijä ja mummo pitivät lapset ja miniät saman katon alla, mutta tyttäret saivat mennä taas miestensä kanssa asumaan omaan kotiin. Mihinkään mökkiin ei tällainen suurperhe olisi mahtunutkaan, koska jokaisella pojalla ja hänen puolisollaan oli oma kammari jonka koon määräsi perheen koko. Vanhan isännän ja mummon kammari oli kaikkein pienin. Tupa ja keittiö olivat yhteisiä tiloja ja kukaan ei ollut kenenkään nurkissa.

Anonyymi kirjoitti:

Demeter antoi hyvän vinkin Palomalle, kirjoittaa isästään. Voit hankkia taustaa kirjoituksille , hankkimalla isäsi kantakortin jäljennöksen sota-arkistosta, josta näkyy joukko-osastot, taistelut, haavoittumiset ym.
Nyt vaan toimeksi, ja joulumyyntiin framille!

Lue lisää

En tiedä komppasitko tosissasi vai piruilitko vain ?..)) Anonyymi 16.33.

Tosikkona otin tosissani ja olen sitä mieltä, että jokainen sodankäynyt mies on tarinan arvoinen. Heistä voisimme oppia paljon. Elina Sana kirjoittikin tuosta "Isän sota" romaanissaan, mitä en ehtinyt lukea ennen kuin annoin sen pois.
Onkohan joku lukenut ? Kirjallisuuteen palatakseni.

Sodalla on pitkä varjo ja onhan meitäkin, sodan jälkeen syntyneitä, joissakin yhteyksissä pidetty "sotavammaisina", sodan vaurioittamina, kuten vanhempiammekin.

Niin että jospa tämä Anonyymin 16.07 mainitsema "kirjallisuuskeskustelu" on sitä traumojen itsehoitoa..)) Että hutkitaan olan takaa kun se vapaus on meille lunastettu...

Paloma.se01 kirjoitti:

Olen kerran jo aloittanut kirjoittamaan äitini tarinaa. Se alkoi järvilaivasta Lahden ja Jämsän välillä kun äiti oli joutunut erilleen miehensä perheestä ja omat vanhemmat lähteneet jo, koti oli tyhjä ja irtaimisto poissa, kun hän tuli Viipurista pieni vauva käsivarrellaan etsimään omaa äitiään ja veljiään ja kaikki olivat jo lähteneet. Hän käveli maantietä ja sai sitten kyydinkin Viipuriin ja sieltä eteenpäin junalla kohti länttä ja Lahdesta höyrylaivaan.
Isän kertomus nivoutuisi siihen samaan.
Äiti kertoi minulle paljon noista alkuvuosista Jämsässä, miten hän siellä löysi sitten appivanhempansa ja isän perheen ja suvun Jämsänkoskelta, Haaviston koululta. Sain myös luettavakseni muutama vuosi sitten isän äidille lähettämät kirjeet rintamalta ja niissä tuli selkeästi ilmi isän unelmat ja toiveet jotka eivät sitten koskaan toteutuneet kun Kannas menetettiin.
***
Tuossa edellä puhuttiin "toisten nurkissa asumisesta": kannakselainen suurperhe oli usein sukupolviasumismuotoinen: äijä ja mummo pitivät lapset ja miniät saman katon alla, mutta tyttäret saivat mennä taas miestensä kanssa asumaan omaan kotiin. Mihinkään mökkiin ei tällainen suurperhe olisi mahtunutkaan, koska jokaisella pojalla ja hänen puolisollaan oli oma kammari jonka koon määräsi perheen koko. Vanhan isännän ja mummon kammari oli kaikkein pienin. Tupa ja keittiö olivat yhteisiä tiloja ja kukaan ei ollut kenenkään nurkissa.

Lue lisää

Sukuromaanin kirjoittamista vaikeuttaa se että en hallitse murretta enää ja vuoropuhe ei tuntuisi luontevalta ellei se olisi Kannaksen murteella.
Evakkotarinoita on Suomi pullollaan ja eipä ne muita kiinnostaisi kun meitä, jotka olemme kuulleet Summan saarrosta ja Kollaa kestää ja hevoselle heiniä ne syövät tallista seiniä pielasänkyikäisestä saakka.

demeter1 kirjoitti:

En tiedä komppasitko tosissasi vai piruilitko vain ?..)) Anonyymi 16.33.

Tosikkona otin tosissani ja olen sitä mieltä, että jokainen sodankäynyt mies on tarinan arvoinen. Heistä voisimme oppia paljon. Elina Sana kirjoittikin tuosta "Isän sota" romaanissaan, mitä en ehtinyt lukea ennen kuin annoin sen pois.
Onkohan joku lukenut ? Kirjallisuuteen palatakseni.

Sodalla on pitkä varjo ja onhan meitäkin, sodan jälkeen syntyneitä, joissakin yhteyksissä pidetty "sotavammaisina", sodan vaurioittamina, kuten vanhempiammekin.

Niin että jospa tämä Anonyymin 16.07 mainitsema "kirjallisuuskeskustelu" on sitä traumojen itsehoitoa..)) Että hutkitaan olan takaa kun se vapaus on meille lunastettu...

Lue lisää

Olli Savola
"Rajalta rajalle ja takaisin."

Siinä on isäni sota-tarina, kuvineen.
Talvisodasta voi hakea sanat
"Raudun ryhmä"
Siellä Majuri Lausteen johtamana tykit hetkisen jylisivät.
Isä mittaili isolla kiikarilla etäisyyksiä kranaateille.
Sieltä sitten siirtyi Leipäsuolle.
Isällä kun oli Stereo-näkö.
Ja siksi on tuo näkö minullakin.
-
Perheessämme ei kenelläkään ollut sota-vammaa.
Jos ei siksi lasketa minun koulu-kiusaajan uraani.

H.

huruksz kirjoitti:

Olli Savola
"Rajalta rajalle ja takaisin."

Siinä on isäni sota-tarina, kuvineen.
Talvisodasta voi hakea sanat
"Raudun ryhmä"
Siellä Majuri Lausteen johtamana tykit hetkisen jylisivät.
Isä mittaili isolla kiikarilla etäisyyksiä kranaateille.
Sieltä sitten siirtyi Leipäsuolle.
Isällä kun oli Stereo-näkö.
Ja siksi on tuo näkö minullakin.
-
Perheessämme ei kenelläkään ollut sota-vammaa.
Jos ei siksi lasketa minun koulu-kiusaajan uraani.

H.

Lue lisää

Olet onnekas, hunksi. Kun isäsi sota on luettavissasi, koettavissasi sitä kautta.

Mitenkähän sen sotavamman kanssa on ?..)) Kaikki saavat ikioman diagnoosiin kun tarpeeksi tutkitaan...

Paloma.se01 kirjoitti:

Sukuromaanin kirjoittamista vaikeuttaa se että en hallitse murretta enää ja vuoropuhe ei tuntuisi luontevalta ellei se olisi Kannaksen murteella.
Evakkotarinoita on Suomi pullollaan ja eipä ne muita kiinnostaisi kun meitä, jotka olemme kuulleet Summan saarrosta ja Kollaa kestää ja hevoselle heiniä ne syövät tallista seiniä pielasänkyikäisestä saakka.

Lue lisää

Olet oikeassa, Paloma. Tarinoita on, kun vain olisi lukijoita...

demeter1 kirjoitti:

Olet onnekas, hunksi. Kun isäsi sota on luettavissasi, koettavissasi sitä kautta.

Mitenkähän sen sotavamman kanssa on ?..)) Kaikki saavat ikioman diagnoosiin kun tarpeeksi tutkitaan...

Lue lisää

"demeter1"

Sota-vamma voi olla vain fyysinen.
Henkinen se ei koskaan ole.
Henkinen vamma johtuu aina kantajastaan.
Jos ei romahda sodassa, romahtaa sitten jossain muualla.
Huutaen rahaa ja tukea syyttömiltä.

"Vain Sorsa on aina pylly pystyssä."

H.

huruksz kirjoitti:

"demeter1"

Sota-vamma voi olla vain fyysinen.
Henkinen se ei koskaan ole.
Henkinen vamma johtuu aina kantajastaan.
Jos ei romahda sodassa, romahtaa sitten jossain muualla.
Huutaen rahaa ja tukea syyttömiltä.

"Vain Sorsa on aina pylly pystyssä."

H.

Lue lisää

Olen eri mieltä, hunksi. Kuten sopi odottaakin..

Paloma.se01 kirjoitti:

Sukuromaanin kirjoittamista vaikeuttaa se että en hallitse murretta enää ja vuoropuhe ei tuntuisi luontevalta ellei se olisi Kannaksen murteella.
Evakkotarinoita on Suomi pullollaan ja eipä ne muita kiinnostaisi kun meitä, jotka olemme kuulleet Summan saarrosta ja Kollaa kestää ja hevoselle heiniä ne syövät tallista seiniä pielasänkyikäisestä saakka.

Lue lisää

Sota ei koskenut vain evakoita ! Kaikkialta Suomesta joutuivat miehet sotaan. Kotirintamanaisilla oli valtavan paljon työtä, kun piti ruokkia ja majoittaa myös maansa ja kotinsa menettäneet evakot.

demeter1 kirjoitti:

Olen eri mieltä, hunksi. Kuten sopi odottaakin..

"demeter1"

Hän ei sitten yhtään suutu tästä. :)
-
"Kasper, Jesper och Jonatan
Korppis, Paloma ja Tellukka. :):)

Kikatellen ovatko he luoneet retken
kaksi kaikkea panettelee kolmas toisinaan puolustelee.
Liekö demeter pulloja pinoilee.

Viini-pullojen ääressä nauttivatko he kaikki
kuinka ihanaa se olikaan olla Suomalaisille taas riesaksi."
-
https://www.youtube.com/watch?v=qFGmMEkVLkY

H.

Anonyymi kirjoitti:

Sota ei koskenut vain evakoita ! Kaikkialta Suomesta joutuivat miehet sotaan. Kotirintamanaisilla oli valtavan paljon työtä, kun piti ruokkia ja majoittaa myös maansa ja kotinsa menettäneet evakot.

Lue lisää

Minä viittasin vain tähän meidän sodanjälkeiseen sukupolveemme, jotka olemme kuulleet sodasta kerrottavan aivan vauvaiästä saakka ja tuskinpa kertomukset sodasta kiinnostavat enää nuorempia.
Aivan, suomalaiset puhalsivat silloin kaikki yhteiseen hiileen ja evakot löysivät paikkansa yhteiskunnassa, jos meistä oli työtä ja vaivaa, niin varmaan jotain hyvääkin. Minun vanhempieni perhe ei tosin tarvinnut naapureilta muuta kuin siemenviljaa, joka hankittiin naapureiden pelloilla heinää nostamalla seipäille, viljankorjuussa, perunapellolla, hartiapankista. Talo jonka äijä osti oli pankille mennyt autiotalo, ei lahjoitus. Minulla ei katkeruutta eikä huonoja muistoja lapsuudesta eteläisessä Keski-Suomessa ja olimme hyvissä väleissä sekä naapurien lasten kanssa että vanhempani integroituvat kyläyhteisöön ilman suurempaa kitkaa.

demeter1 kirjoitti:

Olen eri mieltä, hunksi. Kuten sopi odottaakin..

Kompaan demeteriä.
Tiedän että pahimmat sotavammat olivat psyykisiä.
Ja ne periytyvät usein isältä pojalle, monessa polvessa.

Paloma.se01 kirjoitti:

Kompaan demeteriä.
Tiedän että pahimmat sotavammat olivat psyykisiä.
Ja ne periytyvät usein isältä pojalle, monessa polvessa.

Ja minä olen ns. satavarma, että sota aiheutti paljon henkisiä vammoja.
Joku menetti mielenterveytensä, toinen ryhtyi juomaan.

Paloma.se01 kirjoitti:

Kompaan demeteriä.
Tiedän että pahimmat sotavammat olivat psyykisiä.
Ja ne periytyvät usein isältä pojalle, monessa polvessa.

Aika paha "vamma" oli kuollakin sodassa.

Paloma.se01 kirjoitti:

Minä viittasin vain tähän meidän sodanjälkeiseen sukupolveemme, jotka olemme kuulleet sodasta kerrottavan aivan vauvaiästä saakka ja tuskinpa kertomukset sodasta kiinnostavat enää nuorempia.
Aivan, suomalaiset puhalsivat silloin kaikki yhteiseen hiileen ja evakot löysivät paikkansa yhteiskunnassa, jos meistä oli työtä ja vaivaa, niin varmaan jotain hyvääkin. Minun vanhempieni perhe ei tosin tarvinnut naapureilta muuta kuin siemenviljaa, joka hankittiin naapureiden pelloilla heinää nostamalla seipäille, viljankorjuussa, perunapellolla, hartiapankista. Talo jonka äijä osti oli pankille mennyt autiotalo, ei lahjoitus. Minulla ei katkeruutta eikä huonoja muistoja lapsuudesta eteläisessä Keski-Suomessa ja olimme hyvissä väleissä sekä naapurien lasten kanssa että vanhempani integroituvat kyläyhteisöön ilman suurempaa kitkaa.

Lue lisää

En ole sodassa olleitten kuullut koskaan puhuvan sodasta. Sodassa olleet vaikenivat.

Anonyymi kirjoitti:

En ole sodassa olleitten kuullut koskaan puhuvan sodasta. Sodassa olleet vaikenivat.

Isäni ja appeni eivät tavatessaan muusta puhuneetkaan kuin sodasta.

Anonyymi kirjoitti:

Puhut oudosti ristiin. Isäsi uhkaili parbellumilla lapsia ja piiskasi mitättömästä syystä, silti oli lapsirakas. Ihanko oli rouvia sanomassa nykyaikaisesti wau siihen aikaan naapurissa. Kyllä ne oli mökkien muijia jotka ei tienneet edes sanaa wau tai herrasmies, saati tuollaista hermoheikkoa lapsiaan pyssyllä pelottelevaa olisivat herrasmiehenä pitäneet. On siinä romantiikan irvikuvaa kun iso lapsilauma ilman omaa kotia toisten nurkissa. miten mahto olla lahjakkuuden kanssa kun tukkimetsässä piti raataa.

Lue lisää

" Isäsi uhkaili parbellumilla lapsia ja piiskasi mitättömästä syystä, silti oli lapsirakas." kirjoittaa ylläoleva anonyymi. Rivien välistä ja omilla filttereillä toisen sanomasta tulee aivan uusia tulkintoja. Isäni ei uhkaillut, vaan se oli yksi ainutkertainen tapahtuma. Emme mekään saaneet selkäsaunoja joka päivä. Joskus kun isä katsoi sen olevan asiaankuuluvaa. Se oli senaikaisista kasvatusmetodeista aivan kärkisijalla. "Joka säästää vitsaa, vihaa lastaan" sanotaan Raamatussakin. Isä oli hyvin lapsirakas ja vietti paljon aikaa meidän seurassamme.
*
" Ihanko oli rouvia sanomassa nykyaikaisesti wau siihen aikaan naapurissa. Kyllä ne oli mökkien muijia jotka ei tienneet edes sanaa wau tai herrasmies, saati tuollaista hermoheikkoa lapsiaan pyssyllä pelottelevaa olisivat herrasmiehenä pitäneet. "
No ei ihan noilla sanoilla mutta vastaavilla. Isä oli komea ja hyväkäytöksinen, availi ovia daameille ja veti tuolit pöydän alta. Otti aina borsalinon pois päästä sisälle tultuaan. Oli ekstrovertti ja puhelias. Kyllä naapurien rouvatkin tykkäsivät karjalaisesta herrasmiehestä.
*
"On siinä romantiikan irvikuvaa kun iso lapsilauma ilman omaa kotia toisten nurkissa. miten mahto olla lahjakkuuden kanssa kun tukkimetsässä piti raataa."
Kannakselainen suurperhe asui saman katon alla. Ei sitä katsottu toisten nurkissa olemiseksi. Kyllä siihen aikaan maalla miehet olivat melkein järjestään talvisin metsätöissä, kun ei ollut peltotöitä.

demeter1 kirjoitti:

Olet oikeassa, Paloma. Tarinoita on, kun vain olisi lukijoita...

Demeter. Kyllä minä komppasin sinua ihan aikuisten oikeesti.

Anonyymi kirjoitti:

Isäni ja appeni eivät tavatessaan muusta puhuneetkaan kuin sodasta.

Se oli myös tapa puhua vaikeista asioista, kun sai purkaa sisintää.

Se on tänä päivänä ihan yleinen tapa, läpikäydä joku järkky tapahtuma mm poliisit, palomiehet.

Paloma.se01 kirjoitti:

Kompaan demeteriä.
Tiedän että pahimmat sotavammat olivat psyykisiä.
Ja ne periytyvät usein isältä pojalle, monessa polvessa.

Kyllä siinä varmasti on ollut jotain hermoherkkyyttä pohjalla jo ennestään, minkä sota sitten laukaisi. Jos sitten edes oli sodan syytä, sillä onhan niitä alkkiksia ja naisten ja lasten pieksäjiä sellaisissakin, jotka eivät koskaan ole sodassa olleet.
Siitä olen samaa mieltä, että sellainen voi periytyä isältä/äidiltä pojalle /tytölle.

Jo pohjimmaltaan henkisesi terveemmät selvisivät entistä vahvempana niistä sodan koettelemuksista.

Anonyymi kirjoitti:

Demeter. Kyllä minä komppasin sinua ihan aikuisten oikeesti.

Hyvä sinä. Anonyymi 20,05. Tai Palomallehan se komppaus siirtyy..))

Anonyymi kirjoitti:

Aika paha "vamma" oli kuollakin sodassa.

Sekin vielä, Anonyymi 19.24. Sotaorvot, sotalesket, vammautuneet, traumatisoituneet...
Kova hinta on maksettu, mutta selvitty silti, kuka mitenkin. Hyvä me !

demeter1 kirjoitti:

Sekin vielä, Anonyymi 19.24. Sotaorvot, sotalesket, vammautuneet, traumatisoituneet...
Kova hinta on maksettu, mutta selvitty silti, kuka mitenkin. Hyvä me !

Demeter olet tosi ihana Nainen ! ❤️
Ruusukimppu Sinulle🌹🌹🌹🌹🌹

Tellukka kirjoitti:

Kyllä siinä varmasti on ollut jotain hermoherkkyyttä pohjalla jo ennestään, minkä sota sitten laukaisi. Jos sitten edes oli sodan syytä, sillä onhan niitä alkkiksia ja naisten ja lasten pieksäjiä sellaisissakin, jotka eivät koskaan ole sodassa olleet.
Siitä olen samaa mieltä, että sellainen voi periytyä isältä/äidiltä pojalle /tytölle.

Jo pohjimmaltaan henkisesi terveemmät selvisivät entistä vahvempana niistä sodan koettelemuksista.

Lue lisää

Henkisesti terveimmät tai henkisesti sairaimmat (selvisivät sodasta), Tellukka.
Luonnevikaiset ja psykopaatit ovat tunnetusti kylmähermoisia ja tottahan heitäkin sodassa oli. On sanottu, että Tuntemattoman sotilaan Lehto oli tätä tyyppiä. (Siirymä kirjallisuuteen..))

demeter1 kirjoitti:

Henkisesti terveimmät tai henkisesti sairaimmat (selvisivät sodasta), Tellukka.
Luonnevikaiset ja psykopaatit ovat tunnetusti kylmähermoisia ja tottahan heitäkin sodassa oli. On sanottu, että Tuntemattoman sotilaan Lehto oli tätä tyyppiä. (Siirymä kirjallisuuteen..))

Lue lisää

En pitäisi isääni mielellään luonnevikaisena enkä psykopaattina, koska ei mitään sellaisia oireita näyttänyt ulospäin.
Jos sitten hyvin salaa olisi ollutkin, niin mitäpä haittaa siitä kenellekään silloin, kun eipähän ainakaan viinan kanssa lätrännyt, lapsiaan pieksänyt eikä jahdannut parabellumin kanssa. Eikä olisi tarvinnutkaan, sillä mielelläni läksin hänen kanssaan muutenkin aina puolukkaan. Se oli oikein laatuaikaa isän kanssa, eikä olisi tullut mieleenkään piileksiä sitä jossain kuusen juurella.

Vanhemmillani oli kummallakin sellainen eteenpäinmieli. Sota oli mennyttä ja nyt piti alkaa elämä aivankuin alusta uudestaan. Sitä varmaan edesauttoi sekin, että olivat verrattain nuori (siis uusi) ja onnellinen aviopari. Sodan aikana vihillä käyneitä ja rauhan tultua pääsivät vihdoin perustamaan omaa kotia ja perhettä, rakentamaan omaa taloa, navettaa, kasvihuoneita ja raivaamaan peltoja ... Ei heillä jäänyt aikaa märehtiä sotaa ja kaikkea mennyttä, vaan heillä oli näkyvillään vain tulevaisuus.

demeter1 kirjoitti:

Henkisesti terveimmät tai henkisesti sairaimmat (selvisivät sodasta), Tellukka.
Luonnevikaiset ja psykopaatit ovat tunnetusti kylmähermoisia ja tottahan heitäkin sodassa oli. On sanottu, että Tuntemattoman sotilaan Lehto oli tätä tyyppiä. (Siirymä kirjallisuuteen..))

Lue lisää

Åke Lindman oli kuin tehty esittämään Lehtoa, Edwin Laineen filmissä.

Tellukka kirjoitti:

En pitäisi isääni mielellään luonnevikaisena enkä psykopaattina, koska ei mitään sellaisia oireita näyttänyt ulospäin.
Jos sitten hyvin salaa olisi ollutkin, niin mitäpä haittaa siitä kenellekään silloin, kun eipähän ainakaan viinan kanssa lätrännyt, lapsiaan pieksänyt eikä jahdannut parabellumin kanssa. Eikä olisi tarvinnutkaan, sillä mielelläni läksin hänen kanssaan muutenkin aina puolukkaan. Se oli oikein laatuaikaa isän kanssa, eikä olisi tullut mieleenkään piileksiä sitä jossain kuusen juurella.

Vanhemmillani oli kummallakin sellainen eteenpäinmieli. Sota oli mennyttä ja nyt piti alkaa elämä aivankuin alusta uudestaan. Sitä varmaan edesauttoi sekin, että olivat verrattain nuori (siis uusi) ja onnellinen aviopari. Sodan aikana vihillä käyneitä ja rauhan tultua pääsivät vihdoin perustamaan omaa kotia ja perhettä, rakentamaan omaa taloa, navettaa, kasvihuoneita ja raivaamaan peltoja ... Ei heillä jäänyt aikaa märehtiä sotaa ja kaikkea mennyttä, vaan heillä oli näkyvillään vain tulevaisuus.

Lue lisää

Sorry nyt Tellukka. Kai niitä poikkeuksiakin oli..)) Ja hyvä kuulla heistäkin.
Kaikille ei vain tainnut käydä yhtä hyvin. Ja heille(kin) olemme paljon velkaa...

Anonyymi kirjoitti:

Åke Lindman oli kuin tehty esittämään Lehtoa, Edwin Laineen filmissä.

Sanos muuta, Äke Lindman oli unohtumaton Lehdon roolissa. Ei siihen kukaan muu olisikaan sopinut. Laineen Tuntematon oli se ainoa oikea Tuntematon, sen jälkeiset yritykset eivät ole yltäneet lähellekään sitä.

Anonyymi kirjoitti:

Demeter olet tosi ihana Nainen ! ❤️
Ruusukimppu Sinulle🌹🌹🌹🌹🌹

No voi !..)) Enhän minä vaan me ! Kiitos kuitenkin.

Aloita uusi ? No, en ole tyhmä.
Miksu

Tuliko moka? Mistä tiedät kuka on aloittaja, hahaaa

Anonyymi kirjoitti:

Aloita uusi ? No, en ole tyhmä.
Miksu

Ei kai se nyt mitään tyhmyyttä ole. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvin pohjustettu lähtee "kohti etelää" muutaman asiallisen kommentin jälkeen.
Kirjoista keskusteleminen on mielenkiintoista, antavaa ja tuo vaihtelua palstan nykytilaan.

Anonyymi kirjoitti:

Tuliko moka? Mistä tiedät kuka on aloittaja, hahaaa

Ei tullut.
Arvelin ketjun aloittajan ollen M. koska Demeter ja muut kirjallisuudesta kiinnostuneet eivät tee aloituksia. Paitsi minä :)

Paloma.se01 kirjoitti:

Ei kai se nyt mitään tyhmyyttä ole. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvin pohjustettu lähtee "kohti etelää" muutaman asiallisen kommentin jälkeen.
Kirjoista keskusteleminen on mielenkiintoista, antavaa ja tuo vaihtelua palstan nykytilaan.

Lue lisää

"Hyvin pohjustettu"?

Aika lyhyesti ja ytimeekkäästi siinä tapauksessa pohjustettu:
"""Lukeminen kannattaa aina". Kerrotaan ja keskustellaan kirjoista !
Tervetuloa mukaan !"""

Tellukka kirjoitti:

"Hyvin pohjustettu"?

Aika lyhyesti ja ytimeekkäästi siinä tapauksessa pohjustettu:
"""Lukeminen kannattaa aina". Kerrotaan ja keskustellaan kirjoista !
Tervetuloa mukaan !"""

Lue lisää

Pitihän sitä omaa aloitustaan kehua...pyrsk

Kukahan se tässä(kin) ketjussa alkoi ensimmäisenä puhumaan tuttuun tyyliinsä itsestää, suvustaan, traumaattisista lapsuusmuistoistaan ...
Hoksaatko itse?

Tellukka kirjoitti:

Kukahan se tässä(kin) ketjussa alkoi ensimmäisenä puhumaan tuttuun tyyliinsä itsestää, suvustaan, traumaattisista lapsuusmuistoistaan ...
Hoksaatko itse?

Mukavaa keskustelua, vaikka kirjat olisivatkin jääneet vähemmälle..))

Uutta pataan vain ? Aloittajaa veikkailtiin, mutta onko väliä ?
Minusta ketjujen aloittajat ansaitsevat aina erityiskiitoksen urheudesta ja siitä palveluksesta minkä he muille tekevät: asettamalla itsensä alttiiksi, uhraamalla omaa aikaansa, ottamalla iskut vastaan..))
Tuosta Paloman - tai kenen tahansa aktiivisesti kirjoittavan - roolista sen verran,
että minusta he palvelevat toisia keskustelun käynnistäjänä ja ylläpitäjinä ja voivat myös tarjota samaistumiskohteen siinä missä kirja/kirjailijakin tekee. Siksi tuntuu vähän turhalta hakea vastakkainasettelua , virheitä tai arvosteltavaa, jos/kun voitaisiin yhtä hyvin jakaa kokemuksia, kuten minusta ainakin tässä ketjun loppupuolella osattiin tehdä.

Aina ei tietysti käy näin ja muut voivat olla toista mieltä tästäkin ketjusta. Minä tykkäsin, toivottavasti joku muukin..))
demeter1

Tellukka kirjoitti:

Kukahan se tässä(kin) ketjussa alkoi ensimmäisenä puhumaan tuttuun tyyliinsä itsestää, suvustaan, traumaattisista lapsuusmuistoistaan ...
Hoksaatko itse?

Jospa ne Parabellumin paukahdukset vaikuttavat asiaan?

demeter1 kirjoitti:

Mukavaa keskustelua, vaikka kirjat olisivatkin jääneet vähemmälle..))

Uutta pataan vain ? Aloittajaa veikkailtiin, mutta onko väliä ?
Minusta ketjujen aloittajat ansaitsevat aina erityiskiitoksen urheudesta ja siitä palveluksesta minkä he muille tekevät: asettamalla itsensä alttiiksi, uhraamalla omaa aikaansa, ottamalla iskut vastaan..))
Tuosta Paloman - tai kenen tahansa aktiivisesti kirjoittavan - roolista sen verran,
että minusta he palvelevat toisia keskustelun käynnistäjänä ja ylläpitäjinä ja voivat myös tarjota samaistumiskohteen siinä missä kirja/kirjailijakin tekee. Siksi tuntuu vähän turhalta hakea vastakkainasettelua , virheitä tai arvosteltavaa, jos/kun voitaisiin yhtä hyvin jakaa kokemuksia, kuten minusta ainakin tässä ketjun loppupuolella osattiin tehdä.

Aina ei tietysti käy näin ja muut voivat olla toista mieltä tästäkin ketjusta. Minä tykkäsin, toivottavasti joku muukin..))
demeter1

Lue lisää

No sitähän minäkin.
Minusta on ihan kiva, että ketjut rönsyilevät, mutta sitten yksi, joka itse on ensin rönsyilyn aloittanut, niin alkaa vaikertamaan siitä:
"""Sodan vammauttamista miehistä ja traumaattisista lapsuudenmuistoista. Tällä ei aina saa mitä tilaa, olemme nyt jo sen todenneet, vaan ketjut alkavat elää omaa elämäänsä jo heti muutaman kommentin jälkeen. Aloita uusi!"""

Siis?

Tellukka kirjoitti:

No sitähän minäkin.
Minusta on ihan kiva, että ketjut rönsyilevät, mutta sitten yksi, joka itse on ensin rönsyilyn aloittanut, niin alkaa vaikertamaan siitä:
"""Sodan vammauttamista miehistä ja traumaattisista lapsuudenmuistoista. Tällä ei aina saa mitä tilaa, olemme nyt jo sen todenneet, vaan ketjut alkavat elää omaa elämäänsä jo heti muutaman kommentin jälkeen. Aloita uusi!"""

Siis?

Lue lisää

Jäi hiemani epäilyksen siemen elämään tuosta parabellum ja puolukkaretkestä.
Siinä oli aineksia Väinö Riikkilän poikien seikkailukirjastosta, joita tuli luettua koululaisena.
Sotamuistoja olivat yleensä venäläiset; Tähti ja Nagan .

Tellukka kirjoitti:

No sitähän minäkin.
Minusta on ihan kiva, että ketjut rönsyilevät, mutta sitten yksi, joka itse on ensin rönsyilyn aloittanut, niin alkaa vaikertamaan siitä:
"""Sodan vammauttamista miehistä ja traumaattisista lapsuudenmuistoista. Tällä ei aina saa mitä tilaa, olemme nyt jo sen todenneet, vaan ketjut alkavat elää omaa elämäänsä jo heti muutaman kommentin jälkeen. Aloita uusi!"""

Siis?

Lue lisää

Epäloogista.

Anonyymi kirjoitti:

Epäloogista.

Melko epäloogista. Jonkun pitäisi muille tehtailla aloituksia, joista he eivät halua keskustella. Kuten on nähty. Sitten pyydetään tekemään uusi aloitus samasta aiheesta.
Suosittelen lämpimästi tekemään itse aloituksia, joista haluaa keskustelua.

Ei se ole sattuma, se on "vakiokaava" ja ne kaksi pikkukakaraa pitävät itseään palstan viisaimpina.

Anonyymi kirjoitti:

Ei se ole sattuma, se on "vakiokaava" ja ne kaksi pikkukakaraa pitävät itseään palstan viisaimpina.

Kantelupukkeja ne on.
Pillitetään heti jos muut ei ole samaa mieltä kuin he
tai torpataan ja poistatetaan kommentit,
jotka ei miellytä,
vaikka he itse saavat sanoa aivan mitä vain.
Ylläpito ei keskusteluja pysty seuraamaan,
joten se saa aivan väärän kuvan.
Ylläpitoon itkijät on ne,
joiden kommentit poistaa pitäisi.
Tiedoksi vaan ylläpidolle.
Siitä kiertää täällä juttu,
että toinen, se kiusaaja-ruikuttelija-kantelija olisi myös ylläpidossa,
ja merkit on voinut tulkita niin monta kertaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kantelupukkeja ne on.
Pillitetään heti jos muut ei ole samaa mieltä kuin he
tai torpataan ja poistatetaan kommentit,
jotka ei miellytä,
vaikka he itse saavat sanoa aivan mitä vain.
Ylläpito ei keskusteluja pysty seuraamaan,
joten se saa aivan väärän kuvan.
Ylläpitoon itkijät on ne,
joiden kommentit poistaa pitäisi.
Tiedoksi vaan ylläpidolle.
Siitä kiertää täällä juttu,
että toinen, se kiusaaja-ruikuttelija-kantelija olisi myös ylläpidossa,
ja merkit on voinut tulkita niin monta kertaa.

Lue lisää

Viimeksi tänään heittivät yhden palstan mäkeen, muutama päivä aiemmin pari muuta.
Päivällä kehuskeli rinnat rottingilla, millainen käskynhaltija hän onkaan; puhaltaa kuin pohjan akka konsanaan.

Jos sää olet lukenu mummisi vanhaa pankin säästökirjaa aikanas, niin ei ole ihme, jos olet vähän viäläkin opaskoirasi kanssa ihmeissäs siit, ku ei tullu perintöö lainkaan.

Käytä sähköpostia yksityisviesteissäsi.

.p.s Pirre..

Onnea uusille rilleille ! :)) Mitä lueskelet ?
Sain itse kirjastosta kaksi kassillista kirjoja viime perjantaina.
Lueskelen nyt Tommi Melenderin esseitä "Poika joka luki Paavo Haavikkoa".
Miksu

Anonyymi kirjoitti:

Onnea uusille rilleille ! :)) Mitä lueskelet ?
Sain itse kirjastosta kaksi kassillista kirjoja viime perjantaina.
Lueskelen nyt Tommi Melenderin esseitä "Poika joka luki Paavo Haavikkoa".
Miksu

Lue lisää

Sain kirjan lahjaksi eräällä Pohjamaan reissullani,kylääsikään emäntä oli kirjan kirjoittanut .
Kirja kertoo Pohjanmaan talon elämästä ennen kansakoulua, hurmokseen asti menevästä uskosta, seuroista ja niiden vaikutuksesta lapsen elämään, pelkoon, ahdistuksineen..äidin sairaudesta jne.
Kirja on kuulemma oma elämän kerta, kirjoitettuna tuohon aikakauteen..
Kirjailija on Tanja Kaarela.
Todella koukuttava kirja. 🙂

Anonyymi kirjoitti:

Sain kirjan lahjaksi eräällä Pohjamaan reissullani,kylääsikään emäntä oli kirjan kirjoittanut .
Kirja kertoo Pohjanmaan talon elämästä ennen kansakoulua, hurmokseen asti menevästä uskosta, seuroista ja niiden vaikutuksesta lapsen elämään, pelkoon, ahdistuksineen..äidin sairaudesta jne.
Kirja on kuulemma oma elämän kerta, kirjoitettuna tuohon aikakauteen..
Kirjailija on Tanja Kaarela.
Todella koukuttava kirja. 🙂

Lue lisää

Kylä paikan emäntä..pit olla.

Anonyymi kirjoitti:

Sain kirjan lahjaksi eräällä Pohjamaan reissullani,kylääsikään emäntä oli kirjan kirjoittanut .
Kirja kertoo Pohjanmaan talon elämästä ennen kansakoulua, hurmokseen asti menevästä uskosta, seuroista ja niiden vaikutuksesta lapsen elämään, pelkoon, ahdistuksineen..äidin sairaudesta jne.
Kirja on kuulemma oma elämän kerta, kirjoitettuna tuohon aikakauteen..
Kirjailija on Tanja Kaarela.
Todella koukuttava kirja. 🙂

Lue lisää

Miten tuommoinen kirja voi koukuttaa ? Eikö se ahdista ?

Anonyymi kirjoitti:

Miten tuommoinen kirja voi koukuttaa ? Eikö se ahdista ?

Selvitymistarinat ovat aina olleet koukuttavia minullekin. Pohjanmaa kirjojen näyttämönä tuli tutuksi ainakin Orvokki Aution kirjojen kautta.

"Demeter1"

Tämä alkaa kyllä olla jo turhaa vedätystä.
Menee kohta Blogaukseksi.
Tahi, voi kauhistus! Tsättäilyksi. :)
-
Rouvahan muistaa minun kirjoitukseni kaihistani?
Älköön hän siis peljätkö. :)

"Silmäsi eivät päätä mihin katsot."

H.

huruksz kirjoitti:

"Demeter1"

Tämä alkaa kyllä olla jo turhaa vedätystä.
Menee kohta Blogaukseksi.
Tahi, voi kauhistus! Tsättäilyksi. :)
-
Rouvahan muistaa minun kirjoitukseni kaihistani?
Älköön hän siis peljätkö. :)

"Silmäsi eivät päätä mihin katsot."

H.

Lue lisää

No, kun kirjailijatkin bloggavat - jopa Eeva Kilpi - niin kai sitä vanharouvakin saa tehdä..)) Toisinaan.
Muistan kyllä kuvauksesi kaihileikkauksesta, hunksi. Ja miten loistavasti sekin onnistui. "Kaikki mihin sinä kajoat" jne....))

Hei Demeter, piristävää "tavata" myös sinua :))
Olen nyt saanut muutamia kirjoja, joista siis olen Melenderin esseitten loppupuolella.
Esseissähän kirjailijat kirjoittelevat niitä näitä ja se sopii minulle mitä mainioimmin,
koska sen tyylisessä kirjoittamisessa on tilaa omienkin ajatusten
harhailla kirjoittajan ajatusten kuljettamana. Keskittymiskykyni ei ole nyt huipussaan,
liekö jotain koronan aiheuttamaa henkistä passivoitumista ..?
Ote herposi lukemiseen, kun ei ole ollut uutta lukemista riittävästi.

Eeva Kilven kirjat ovat aina mukavia ja niillä on uskollinen lukijakuntansa,
johon minäkin kuulun. Odottelen kirjastosta uusinta.
Jos en ole tullut maininneeksi niin tykkään myös Aila Meriluodon kirjoista paljon.

Minä tuskin tulen koskaan tekemään "digiloikkia" eli luultavasti tulen lukemaan
kirjat kirjana.
Se tuttu tuntuma kädessä olevaan kirjaan on itsessään jo jotenkin suorastaan
"rakas". Huomaan olevani kiintynyt kirjoihin kirjana.
Kirja on kaunis ja tarkoituksenmukainen "esine" kokonaisuutena.
Taiteilijat suunnittelevat kannetkin yksilöllisesti joka kirjaan.
Paperinen lehti pitää myös olla aamukahvin kanssa,
niin fakkiutunut olen enkä tunne itse tuskaa siitä :))
...vaikka nuoremmat yrittävät yllyttää muitakin vaihtoehtoja kokeilemaan.

Leppoisia lukuhetkiä ! Pysymme linjoilla ;))
t. Miksu

Anonyymi kirjoitti:

Hei Demeter, piristävää "tavata" myös sinua :))
Olen nyt saanut muutamia kirjoja, joista siis olen Melenderin esseitten loppupuolella.
Esseissähän kirjailijat kirjoittelevat niitä näitä ja se sopii minulle mitä mainioimmin,
koska sen tyylisessä kirjoittamisessa on tilaa omienkin ajatusten
harhailla kirjoittajan ajatusten kuljettamana. Keskittymiskykyni ei ole nyt huipussaan,
liekö jotain koronan aiheuttamaa henkistä passivoitumista ..?
Ote herposi lukemiseen, kun ei ole ollut uutta lukemista riittävästi.

Eeva Kilven kirjat ovat aina mukavia ja niillä on uskollinen lukijakuntansa,
johon minäkin kuulun. Odottelen kirjastosta uusinta.
Jos en ole tullut maininneeksi niin tykkään myös Aila Meriluodon kirjoista paljon.

Minä tuskin tulen koskaan tekemään "digiloikkia" eli luultavasti tulen lukemaan
kirjat kirjana.
Se tuttu tuntuma kädessä olevaan kirjaan on itsessään jo jotenkin suorastaan
"rakas". Huomaan olevani kiintynyt kirjoihin kirjana.
Kirja on kaunis ja tarkoituksenmukainen "esine" kokonaisuutena.
Taiteilijat suunnittelevat kannetkin yksilöllisesti joka kirjaan.
Paperinen lehti pitää myös olla aamukahvin kanssa,
niin fakkiutunut olen enkä tunne itse tuskaa siitä :))
...vaikka nuoremmat yrittävät yllyttää muitakin vaihtoehtoja kokeilemaan.

Leppoisia lukuhetkiä ! Pysymme linjoilla ;))
t. Miksu

Lue lisää

Vielä Demeter, toivon, että saat pian silmäasiasi kohdalleen, niin lukeminen luistaa paremmin !
Miksu

Kaihileikkaukseen meneminen paransi elämäni laatua suuresti.
Toivottavasti pääset pian ja kaikki alkaa taas näyttämään valoisammalta.
Luetaan kirjoja, jutellaan, nautitaan upeista alkukesän päivistä.
Alajuoksulla kukkivat omenapuut ja alppiruusu, tulppaanien viimeiset ja mansikat.
Heleää Helluntaita!

Paloma.se01 kirjoitti:

Kaihileikkaukseen meneminen paransi elämäni laatua suuresti.
Toivottavasti pääset pian ja kaikki alkaa taas näyttämään valoisammalta.
Luetaan kirjoja, jutellaan, nautitaan upeista alkukesän päivistä.
Alajuoksulla kukkivat omenapuut ja alppiruusu, tulppaanien viimeiset ja mansikat.
Heleää Helluntaita!

Lue lisää

Kiitos Paloma. Lisävalaistus tänne pimeyteen kelpaisi kyllä..))
Ei vaineskaan. Jos vaikuttaa siltä, ettei oma kaihini ole vielä riittävissä lukemissa, enkä saa leikkausta julkiselta puolelta, pitänee turvautua yksityiseen.
Silmät ovat sielun peili ja jos ne kirkastuvat, eiköhän se sieluntilaakin kohenna..))
Hyvää helluntaita myös sinne.

Anonyymi kirjoitti:

Vielä Demeter, toivon, että saat pian silmäasiasi kohdalleen, niin lukeminen luistaa paremmin !
Miksu

Miksulle:
Minun on ollut pakko hyväksyä se, etten elämässäi ehdi/jaksa lukea kaikkea mitä tahtoisin.
Elämä jää keskeneräiseksi siltäkin osin.
Moni ikätoveri valittaa sitä, ettei muista lukemaansa. Meillä kirjapiirissä nuoremmatkin valittavat tätä. Uskon kuitenkin, että kaikesta luetusta ja koetusta jää meihin jälki, ainakin silloin jos se on meitä syvältä koskettanut, kun ollaan voitu saada yhteys kirjailijaan ja hänen kauttaan tietysti moniin lukijoihinkin.
"Onni voi kestää hetken, mutta tuntuu aina"(Aleksis Kivi)...

demeter1 kirjoitti:

Miksulle:
Minun on ollut pakko hyväksyä se, etten elämässäi ehdi/jaksa lukea kaikkea mitä tahtoisin.
Elämä jää keskeneräiseksi siltäkin osin.
Moni ikätoveri valittaa sitä, ettei muista lukemaansa. Meillä kirjapiirissä nuoremmatkin valittavat tätä. Uskon kuitenkin, että kaikesta luetusta ja koetusta jää meihin jälki, ainakin silloin jos se on meitä syvältä koskettanut, kun ollaan voitu saada yhteys kirjailijaan ja hänen kauttaan tietysti moniin lukijoihinkin.
"Onni voi kestää hetken, mutta tuntuu aina"(Aleksis Kivi)...

Lue lisää

Hei Demeter, niin se on, haikeana on myönnettävä, että kaikkea ei ehdi
ja jokaisen elämä jää keskeneräiseksi. Ehkä joku harvinainen ihminen
voi ajatella saaneensa "työnsä valmiiksi" ja on valmis "poistumaan"
rauha sielussaan.

Yksityiskohdat kirjoista häviävät minullakin aika pian päästä,
mutta kosketus, henkiset sisäiset oivallukset ja yleismielikuvat jäävät
ilahduttamaan mieleen.
Kiitos Aleksis Kivi-sitaatista, niinhän se on :))

"Sumplasin" jonkunlaisen uuden kirjallisuusaloituksen, koska kirjallisuudella ja kirjallisuuskeskustelulla tuntuu olevan voima ja tarve päästä esille,
sehän koskettaa tai sivuaa kaikkea inhimillistä.

Anonyymi kirjoitti:

Hei Demeter, niin se on, haikeana on myönnettävä, että kaikkea ei ehdi
ja jokaisen elämä jää keskeneräiseksi. Ehkä joku harvinainen ihminen
voi ajatella saaneensa "työnsä valmiiksi" ja on valmis "poistumaan"
rauha sielussaan.

Yksityiskohdat kirjoista häviävät minullakin aika pian päästä,
mutta kosketus, henkiset sisäiset oivallukset ja yleismielikuvat jäävät
ilahduttamaan mieleen.
Kiitos Aleksis Kivi-sitaatista, niinhän se on :))

"Sumplasin" jonkunlaisen uuden kirjallisuusaloituksen, koska kirjallisuudella ja kirjallisuuskeskustelulla tuntuu olevan voima ja tarve päästä esille,
sehän koskettaa tai sivuaa kaikkea inhimillistä.

Lue lisää

Siis Demeter, Miksu kommentoi, eikä taaskaan muistanut nimeään laittaa :))