Tiedän, että ajatukseni ovat hyvin omituisia, mutta haluaisin kuulla, onko muita, joilla samankaltaisia ajatuksia. Olemme olleet naimisissa 15vuotta ja meillä on 2 teini-ikäistä lasta. Suhde on ollut aika myrskyinen ja olen menettänyt luottamukseni mieheeni muutama vuosi sitten. Taustalla on toisia naisia, päihteitä, huumeita, valehtelua ja väkivaltaa. Kuitenkin nyt pari viime vuotta on ollut rauhallista. Luottamus ei tosin palaudu. Ei nähtävästi ikinä.
Haaveilen erosta päivittäin. Muistan kuinka jo silloin, kun menimme naimisiin, itkin viikon ennen häitä itsekseni hiljaa, koska epäilin tekeväni elämäni suurimman virheen. En kuitenkaan jaksa erota. Elämässäni on kaikki muuten hyvin; lapset mahtavia, työ on antoisaa jne. En jaksa käydä eroa käytännössä läpi, koska mies ei halua erota. Niinpä olen alkanut toivoa, että hänelle sattuisi jotain. Tulisi jokin onnettomuus, jotta ei tarvitsisi erota, mutta saisin paremman elämän. Toisaalta en tietenkään toivo, että lapsiltani vietäisiin isää.
Nyt uusimpana olen alkanut epäillä, että hän ei ole huolehtinut raha-asioitaan lainkaan järkevästi. Epäilen, että vararikko on hyvin lähellä. Samaan aikaan hän ostelee turhamaisuuksia, vaikka olen salaa nähnyt hänen pikavippikuittejaan takkahuoneeseen piilotettuina.
Onko siis kukaan ollut tällaisessa tilanteessa? Onko normaalia haluta siksi aikaisin nukkumaan, että pääsee haaveilemaan mielikuvitusmiehestä, johon voin luottaa ja tunnen olevani rakastettu?
Haaveilen erosta päivittäin. Muistan kuinka jo silloin, kun menimme naimisiin, itkin viikon ennen häitä itsekseni hiljaa, koska epäilin tekeväni elämäni suurimman virheen. En kuitenkaan jaksa erota. Elämässäni on kaikki muuten hyvin; lapset mahtavia, työ on antoisaa jne. En jaksa käydä eroa käytännössä läpi, koska mies ei halua erota. Niinpä olen alkanut toivoa, että hänelle sattuisi jotain. Tulisi jokin onnettomuus, jotta ei tarvitsisi erota, mutta saisin paremman elämän. Toisaalta en tietenkään toivo, että lapsiltani vietäisiin isää.
Nyt uusimpana olen alkanut epäillä, että hän ei ole huolehtinut raha-asioitaan lainkaan järkevästi. Epäilen, että vararikko on hyvin lähellä. Samaan aikaan hän ostelee turhamaisuuksia, vaikka olen salaa nähnyt hänen pikavippikuittejaan takkahuoneeseen piilotettuina.
Onko siis kukaan ollut tällaisessa tilanteessa? Onko normaalia haluta siksi aikaisin nukkumaan, että pääsee haaveilemaan mielikuvitusmiehestä, johon voin luottaa ja tunnen olevani rakastettu?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin itkin muuten minäkin jo seurusteluaikana. Ennustaakohan tuollainen tulevasta avioliitosta?
Sittemmin avioliitto on ollut onneton.
Niin. Jotenkin sitä vain sitten ainakin minä tuudituin ajatukseen, ettei täydellistä suhdetta olekaan. Eihän se nyt voi normaalia olla, että itkee yhdessäoloa?!
Voi kun mieheni rakastuisi johonkin toiseen ja haluaisi itse erota.
Varmaan hyvinkin yleinen haave.
Miksi olette raiskanneet teille Luojan suuressa visaudessaan lahjoittamat aivot?!
Olette hyvin huolellisesti ja harkiten tehneet valintoja jotka heti, aivan alussa, tiesitte vääriksi!
Huomasitte valtavat punaiset varoituslipu. Te Näitte jo ne!
Kuulitte valtavasti pauhaavat varoitus-sireenien äänet! Te kuulitte ne jo!
Ja kaikista noita huolimatta te tungitte itsenne maanpäälliseen helv....iin!
Nyt on aika ostaa mega pullohara: tunkea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja jyssätä kaikki tuo huolellisesti kerätty typeryys pois.
Hyvällä onnella sinne on jäänyt muutama älymolekyyli joka määrää teidät pois noitten petojen elämästä.
Teillä on VELVOLLISUUS kunnioitta kaikista kalleinta aarretta: omaa elämäänne.
Teette itsestänne rikollisia tuohoamalla sen.
Kuolema itse asiassa avaa elämän umpisolmuja. Äitini oli aineiden vallassa vuosikymmenen. Kun hän kuoli, harteilta valahti raskas taakka, vaikka koko ajan oli toivonut ihmettä, joka parantaisi äidin.
Samoin kasikymppinen sukulaiseni nuortui silmissä, kun muistisairas puoliso siirtyi ikuisuuteen. Veikkaan, että samoin käy esimerkiksi vaikeasti vammaisten lasten vanhemmille.
Eihän sitä ääneen sovi toiselle kuolemaa toivottaa, mutta on ihan luonnollista, että sellaiset ajatukset käyvät mielessä elämän epätoivon keskellä.
Normaalista poikkeavaa!
50 vuotta kestäneen liittomme loppupään vuosien rutiineihin ovat kuuluneet vaimoni määrittämät seurustelun vakiopäivät. Olemme kumpikin mukauttaneet viikkorutiinimme niiden mukaan.
Tänään vaimoni häiriköi rutiineissa pahemman kerran.
Olen aina sunnuntaisin tehnyt suurten lihasryhmien raskaat treenit koska silloin on saanut kolistella. Sali on liikerakennuksen toisessa kerroksessa.
Tänään, kun riskiryhmäläinen, hauras vanhus laahusti kotiin puolikuoleena pitkien syväkyykky- ja potkukonesarjojen jälkeen, kävi vaimoni kiinni kuin sika limppuun.
En kysynyt oliko kyse testauksesta vai jostakin muusta. Pidän aina lauantain huilipäivänä ja keskiviikkoisin vain aerobisia jumputuksia.
Aika lailla sama tilanne. Mutta kai sitä pitäisi kaivaa jostain voimia eroon, jos todella toivoo, että miehelle sattuisi jotain... Aika kamala ajatus
Onhan se normaalia, siis ihmisillä jotka eivät uskalla ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Miksi ihmeessä tuhlaat elämäsi tuollaisen miehen kanssa? Ei se ero niin rasittava ja väsyttävä ole kuten annat ymmärtää. Etsit itsellesi asunnon ja laitat paperit vetämään, kyllä ne asiat järjestyy ja hankalammistakin tilanteista on erottu esim. pienten lasten kanssa.
On vaikea ymmärtää, miksi aikuiset etsivät aina helpointa tietä tyytyväisyyteen tai onneen, kuten sinäkin toivot, että miehellesi sattuisi jotain ja näin olisi ongelma ratkaistu. Ei se noin mene, elämään tulee aina uusia ongelmia ja jossain vaiheessa niihin on itse etsittävä ratkaisut.
Olet laiska. Mieluummin väkivaltaisen narkkarin kanssa koska et jaksa erota. Surkea malli lapsille, heitä käy sääliksi, sinua ei. Pystyisit muuttamaan elämääsi, mutta pakenet kuvitelmiin.
Jos mulla olisi aloittajan kaltainen puoliso, alkaisin varmaan narkkariksi. Mietitkö yhtään, mitä teet miehellesi? Menet naimisiin mut et rakasta miestäsi. Pilaat toisen elämän, kuitenkin syylllistät siitä miestäsi.
Et rakasta miestäsi, mut syyllistät häntä pettämisestä. Mielestäni sinä olet se suhteen todellinen pettäjä. En ihmettele miehesi kompensointia rakkaudettomuuteesi.
Toivot miehellesi pahaa, ja esität marttyyriä. Oletko koskaan miettinyt, sinun täytyy olla hyvin paha ihminen?
Pahinta on se että, miehesi alkaisi pitää itseään epäkelpona. Silloin helposti myös toimii niin. SE myös heijastuu muihin elämän alueisiin, kuten työhön.
Kyllä olen tuohtunut, koska itsekin olen, kokenut miehesi kohtalon.
Nyt kun on terve suhde, ihmettelen miten kestin sitä p...
Kuten rakkaani sanoi, minun pitäisi olla kiitollinen, koska en muuten tietäisi kuinka onnekas nyt olen. Tottahan se eittämättä on. Hän onkin poikkeuksellisen älykäs.
Tuntuu kuin kaikki aijemmin kokemani olisi ollut valmistautumista tähän suhteeseen.
Kummallista myös se että, hyvä tuntuu kertyvän myös muualta. Vaikeasti työllistyvästä kilpailluksi työntekijäksi. esimerkiksi. No en mä kyllä lähde mihinkään nykyisestä työstäni, koska työ ja työkaverit on innostavia, Kannustusta tulee suhteesta ja töistä. Selkeä yhteinen tavoite töissä, niin pomon kanssa tsempataan ja haastetaan toisiamme. Ehdotin muutosta, seuraavana päivänä pomo ilmoitti maanantaina alkaa. Yleensä mietitään syitä miksei voida asioita toteuttaa.
Exä lähtiessään epäili etten pärjää ilman hänen *uhrautumistaan*, mutta elän elämäni parasta aikaa.
Asunto myytävänä ja nyt olisi parhain hetki erota koska kaikki olisi helppoa. En ole kotona vielä jutellut asiasta mutta kun ei ole enää minkäänlaisia tunteita toista kohtaan niin nyt olisi oikea hetki. Ei yhteisiä lapsia,25 vuotta oltu yhdessä. Luulen että tulisin hyvin yksinkin toimeen. Ihan tyhmää tänne kirjoitella koska tiedän että ei ei tule muuta kuin veemäisiä vastauksia. Helpottaa kuitenkin päätösten tekemistä.