Mutaatioiden sattumanvaraisuus paljastui sepitetyksi

Anonyymi

41

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Evolutionisteilla on nyt aivan tolkuton hätä!

      • Anonyymi

        Evolutionisti on mielikuvitusolento.

    • Anonyymi

      Tämä onkin oikea pommi!

      • Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteteellinen tiedekunta on paraikaa hätäkokouksessa. Siinä keskustellaan Pekka Reinikaisen kutsumisesta professoriksi tämän korkeasta iästä huolimatta, koska tilanne on täysin poikkeuksellinen. Myös Mikko Tuulirantaa ja sitä parrakasta eläintieteilijää, jonka nimeä en koskaan muista, kysytään. Jonkin loppututkinnon suorittaneille kreationisteille maksetaan mitä tahansa, koska vaihtoehto on koko tiedekunnan alasajo.

    • Anonyymi

      höps

    • Anonyymi

      "Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä."

      Että sellainen maailmankuulu ja laajalti auktoriteetiksi tunnustettu tiedemies.

      • Reinikainen ei varsinaisesti kirjoita mitään (ainakaan tuon perusteella), vaan kääntää muiden kirjoituksia valikoivasti lyhentäen ja ilmoittamatta suoraan lähdettä

      • Anonyymi
        iowa kirjoitti:

        Reinikainen ei varsinaisesti kirjoita mitään (ainakaan tuon perusteella), vaan kääntää muiden kirjoituksia valikoivasti lyhentäen ja ilmoittamatta suoraan lähdettä

        Kääntää toki vähän vähemmän huonosti kuin Aalto.

    • Anonyymi

      Reinikainen yrittää ilmeisesti herätellä henkiin sitä kuolleena syntynyttä väitettä, että jos mutaatiot olisivat aidosti sattumanvaraisia niin pitäisi solkenaan syntyä eläimiä, joilla on ylimääräisiä tai puuttuvia jalkoja tai sydämiä tai haimoja tai mitä hyvänsä. Ehkä hän ei vain ymmärrä (tai ei ole ymmärtävinään), etteivät mutaatiot todellakaan ole siinä mielessä sattumanvaraisia. Kreationistihan usein määrittelevät sattumankin eri tavalla kuin muut.

      Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        Et pysty kehittämään parempaa ohjelmaa mutaatioiden simulointiin, kuin Mendel’s Accountant. . Evokille on ominaista väitteiden täydellinen paikkansa pitämättömyys. Kuten tässäkin evokin aivopierussa. Edustat vain pakanjauhantaa, sen varsinaisessa merkityksessä. Et mene todellakaan, jatkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten tämä sinun herjaamisesi todistaa juuri sinun uskomasi luomistarinan todeksi?

        Sinäkin näytät olevan näitä pelkureita joka ei uskalla puhua palstan aiheesta.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Se tosiasia, että kemian lait suosivat elämän koodin GC molekyylien mutatoitumista AT:ksi on voimallinen todiste, joka sulkee pois mutaatioiden roolin DNA:n alkuperäisen informaation tuottajina."
      En ymmärtänyt.

      • Anonyymi

        Ei ymmärtänyt luultavasti kirjoittaja itsekään. Reinikainen nielee purematta kaiken mikä näyttää tukevan hänen agendaansa, josta hän ei tosin enää liene itsekään selvillä.

        Uskomatonta. Jos ette ymmärrä lukemaasi niin ei ole enää Reinikaisen vika. Järkeä ei voi antaa. Sitä on tai ei ole. Lue nyt koko osio.

        Tutkimus vahvistaa, että GC -> AT mutaatiot hallitsevat. Tutkija Hildebrandin työryhmä toteaa: ”Havaittu mutaatiosuunnan vääristymä voi olla seuraus molekyylien kemiallisista ominaisuuksista (A liittyy T:hen kahdella sidoksella, G kolmella C:hen) ja entsyymien toiminnasta – mutta tämä on vielä pelkkää olettamusta.”

        Evokin viinalla liuotetut aivosolut kustu pisuaariin, eikä jäljelle jääneet ymmärrä yksinkertaistettua, popularisoitua rautalankamallia.

        Miten tämä sinun typerä herjaaminen ja valehteleminen todistaa juuri sinun uskomasi luomistarinan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimus vahvistaa, että GC -> AT mutaatiot hallitsevat. Tutkija Hildebrandin työryhmä toteaa: ”Havaittu mutaatiosuunnan vääristymä voi olla seuraus molekyylien kemiallisista ominaisuuksista (A liittyy T:hen kahdella sidoksella, G kolmella C:hen) ja entsyymien toiminnasta – mutta tämä on vielä pelkkää olettamusta.”

        Evokin viinalla liuotetut aivosolut kustu pisuaariin, eikä jäljelle jääneet ymmärrä yksinkertaistettua, popularisoitua rautalankamallia.

        Jos sinulla on oma lähde (?) Hildebrandin kokeisiin, sinun kuuluu ilmoittaa se, koska alunperäinen englanninkielinen lainaus Reinikaisen käännökseen kuuluu

        "“It has been suggested that there is a universal mutational bias in both prokaryotes and eukaryotes towards AT… Our analysis provides some limited support for this hypothesis.”"

        Some limited support...ja sen perusteella koko evoteoria on taas kumottu, huoh
        ;D

      • iowa kirjoitti:

        Sinäänsä ajatus suunnatuista mutaatioista on ihan kiinnostava

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskomatonta. Jos ette ymmärrä lukemaasi niin ei ole enää Reinikaisen vika. Järkeä ei voi antaa. Sitä on tai ei ole. Lue nyt koko osio.

        Anna kuulua, kun kerran ymmärrät; määrätynlaiset (huom) mutaatiot siis sulkeva pois mutaatioiden roolin?
        Ja lisäksi tutkimukset viittaavat siihen, että GCtä on kuitenkin enemmän kuin loogisesti olettaisi? Eli?

        Jos (kaikki) mutaatiot ovat suunnattuja eikä lainkaan sattumanvaraisia, eihän ne sitten edes ole 'virheitä'.

      • iowa kirjoitti:

        Sinäänsä ajatus suunnatuista mutaatioista on ihan kiinnostava

        hm. kreojen oletus siis kuuluu, että kaikkien mutaatioiden suunta olisi GC -> AT, ja samalla GCtä on enemmän kuin tämä oletus edellyttää. Sekä, tämä ilmentäisi, ettei mutaatioita todellisuudessa ole (aikojen saatossa) edes ollut kovin paljon, mikä kumoaisi evoluution taas kerran, niinkö?
        Kyseessä oli kuitenkin KAIKKI mutaatiot. Eli silloin haitallisia mutaatioitakaan ei ole ollut kovin paljon, mikä kumoaa kreationismin rappeutumisteorian.

    • Anonyymi

      Perinteinen jalostus perustuu mutaatioihin. Ihminen vain valitsee niistä mutaatioista (tai oikeammin niiden aiheuttamista ominaisuuksista) joita sattuu tulemaan. Geenimanipulointi on erikseen enkä nyt puhu siitä.

      Jos mutaatiot eivät ole satunnaisia, niin miten samasta rikkaruohosta (peltokaali, Brassica rapa) on saatu jalostettua sekä nauris, kiinankaali että rypsi. Kuka ohjasi MUTAATIOT niin, että juuri öljykasvia jalostettaessa saatiin isommat ja öljyisemmät siemenet, juuresta jalostettaessa isompi ja tärkkelyspitoisempi juuri ja lehtivihannesta jalostettaessa tulikin mutaatioita jotka aiheuttivat rapeammat, vähemmän kitkerät ja isommat lehdet?

      • Anonyymi

        Kyse on muuntelusta ei mutaatioista. Muunteluahan ei kukaan kiellä vaan evolutionistien järjettömän mutaatiohöpinän. Mutaatiot ainostaan rappeuttavat ja tuhoavat. Mutaatiot eivät luo uutta.

        Aha. Vaahtosuinen saarnajako kertoi?

        Ne jotka ovat oikeasti ja ammattimaisesti tutkineet esimerkiksi rapsia (Brassica napus subsp. oleifera) ovat toista mieltä:

        https://nph.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/nph.16281

        "A total of 1487 mutations were revealed, and the vast majority (96%) were confirmed by Sanger sequencing. Furthermore, the characterization of double mutants of Bn.2‐PGK2 showed a significant reduction of phytic acid contents."

        Jokin ominaisuus siis katosi tai tuhoutui osittain. Mutaatiot eivät luo uutta vaan hajottavat vanhaa, esimerkiksi kasvin kitkeryys katosi koska jotain ainetta esim happoa ei tuotettu enää tarpeeksi eli entinen toimiva mekanismi rappeutui. Mutaatiot eivät luo mitään uutta vaan ainostaan tuhoavat jo olemassa olevaa.

        Älä usko kaikkea mitä lääkärit ja peruskoulunopettajat kertovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin ominaisuus siis katosi tai tuhoutui osittain. Mutaatiot eivät luo uutta vaan hajottavat vanhaa, esimerkiksi kasvin kitkeryys katosi koska jotain ainetta esim happoa ei tuotettu enää tarpeeksi eli entinen toimiva mekanismi rappeutui. Mutaatiot eivät luo mitään uutta vaan ainostaan tuhoavat jo olemassa olevaa.

        Kreoilla on kova kiire 'unohtaa' neutraalit mutaatiot. Solussa ei ole mitään toimintaa joka estäisi hyödylliset mutaatiot.
        On myös monta tunnettua mutaatiota (ihmisellä) jotka ovat sekä hyödyllisiä että haitallisia. Esim mutaatio, joka nuorella iällä estää joidenkin syöpien puhkeamisen sekä parantaa hedelmällisyyttä, mutta myöhemmällä iällä aiheuttaa Huntingtonin taudin.

        Krteujen sanastossa hyödylliset mutaatiot ovat "normaalia lajin sisäistä muuntelua".

        Vai ovatko sittenkään, kun lajit on kuulemma ohjelmoitu rappeutumaan?

        Tästä täytyy nyt konsultoida Älykästä Rappeuttajaa. Palaan asiaan joskus viikolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin ominaisuus siis katosi tai tuhoutui osittain. Mutaatiot eivät luo uutta vaan hajottavat vanhaa, esimerkiksi kasvin kitkeryys katosi koska jotain ainetta esim happoa ei tuotettu enää tarpeeksi eli entinen toimiva mekanismi rappeutui. Mutaatiot eivät luo mitään uutta vaan ainostaan tuhoavat jo olemassa olevaa.

        Huomasitko, että tuossa artikkelissa oli tunnistettu lukuisia rapsiin tulleita MUTAATIOITA!

        Aikaisempi jeesuspäinen väitteesi oli, että ei tapahdu vaan tapahtuu "muuntelua". OLITKO VÄÄRÄSSÄ? Pitäisikö tunnustaa vai onko uskosi omaan kaikkitietävyyteesi vieläkin rikkumaton?

        Mitä kasvista katoaa, kun rikkaruohon pari milliä pakusta tulee nauris? Tai kun sen pienestä siemenestä tulee suuri ja öljyinen rapsin siemen?

        Höpölöpö. Muuntelu tulee siitä kun geenejä järjestellään eritavalla = et ole isäsi tai äitisi klooni. Mutaatiot ovat täysin eriasia ja ovat aina haitallisia jollekin toiminnolle = ovat virheitä, jokin toiminto hajoaa, ei toimi enää kunnolla. Kummassakaan tapauksessa ei synny mitään ihmeellistä uutta vaan olemassa oleva vaan ilmenee eritavalla (muuntelu) tai hajoaa (mutaatiot).

        << Muuntelu tulee siitä kun geenejä järjestellään eritavalla = et ole isäsi tai äitisi klooni. Mutaatiot ovat täysin eriasia ja ovat aina haitallisia jollekin toiminnolle = ovat virheitä, jokin toiminto hajoaa, ei toimi enää kunnolla. Kummassakaan tapauksessa ei synny mitään ihmeellistä uutta vaan olemassa oleva vaan ilmenee eritavalla (muuntelu) tai hajoaa (mutaatiot). >>

        Mistä nämä eri geenit (geenivariantit) on peräisin, mitkä voivat "muunnella" ?

        Ei kai ne ole mutatoituneet vanhoista geeneistä ?

    • "Nyt on oikea hetki ajatella itse
      ja kysyä, mitä sattumalla yritetään sanoa? Eikö sen pitäisi tarkoittaa, että mitä tahansa voi tapahtua? Eikö kyseessä olekin sattumanvaraisten vaihtoehtojen valtameri? " jne

      Jo Ernst Mayr sanoi kirjassaan Evoluutio, ettei evoluutio suinkaan ole täysin sattumanvarainen, vaan yleistyvät (hyödylliset) mutaatiot ovat ainoastaan ne, jotka ovat välittömästi hyödyllisiä. Eli kun eliöllä on jo joku määrätty rakenne, se hyödyllinen mutaatio on sellainen että se on sopusoinnussa siihen olemassa olevaan rakenteeseen. Jos pidetään kiinni Reinikaisen legokielikuvasta, jos kaikki edeltävät palikat ovat muodostaneet 'linnan', yksittäinen hyödyllinen mutaatio ei ala rakentaa 'mökkiä' tms koska 'linnalle' se ei ole hyödyllinen.

      • iowa

        PS
        Ernst Mayr oli siis neo-darwinismin (modernin synteesin) yksi pääluoja, ja jo hän piti evoluutiota *eräässä mielessä*suunnattuna. Jooh

      • Anonyymi

        On myös geneettistä ajautumista, jossa mutaatio muuttuu/osoittautuu hyödylliseksi tai haitalliseksi vasta pitkän ajan kuluttua. Esimerkiksi kädelliset menettivät jossain vaiheessa kyvyn tuottaa C-vitamiinia. Se oli täysin yhdentekevä mutaatio silloisten kädellisten maailmassa, jossa ravinnosta tuli yllin kyllin tuota vitamiinia. Siitä ei ollut haittaa ennen kuin kehittyi ihminen joka muuttikin alueille joilla tuoreet kasvikset eivät olletkaan päivittäinen osa ruokavaliota.

    • Anonyymi

      Mutaatiot eivät tietenkään ole sattumanvaraisia vaan ne tapahtuvat luonnonlakien mukaan. Molekyylien maailmassa merkittävin tekijä on sähkömagneettinen vuorovaikutus. Nykyään pyritään ymmärtämään kvanttifysiikan lakien ja ilmiöiden merkitys atomien ja molekyylien tapahtumissa.

      Mutaatioita sekä niiden perustana olevaa fysiikkaa tutkitaan tieteellisillä menetelmillä.

    • Anonyymi

      Nythän on tosiaankin mätäkuu. Vaikka Pekallahan se ona aina.

    • Anonyymi

      Niin no, eiköhän se ole aika selvä asia, että jotkut muutokset ovat suositumpia kuin toiset, joten stokastisessa prosessissa ko. muutosten määrä painottuu. Tämä pätee sekä DNA:n osien välillä (tosissa osissa mutaatiot ovat todennäköisempiä kuin toisissa) että varmasti myös emäksen muutos juuri tietyksi (esim. juuri GC AT:ksi) on suotuisampi. Mitä sitten ?

      Kuitenkaan emme tiedä, mikä esim. kaikkein herkimmässä osassa DNA:ta oleva guaniini korvautuu adenosiinilla - tai kuinka moni korvautuu ja milloinkin. Tuo on satunnaisprosessin tulosta. Satunnaisuus ei kuitenkaan ole symmetrinen niin, että jokaisella muutoksella olisi sama todennäköisyys. Se ei kuitenkaan poista tapahtuman satunnaista luonnetta. Käsittääkseni kukaan ei ole väittänytkään, että kyse olisi jotenkin täysin symmetrisestä todennäköisyystapauksesta, joka ilmeisesti kreationistien mielessä väikkyy kun puhutaan satunnaisesta muutoksesta. Kuitenkin tässä puhutaan jostain todennäköisyysjakaumasta, missä ja mitä tapahtuu todennäköisimmin, mutta todennäköisempi kuin joku toinen muutos ei tarkoita, että juuri se tapahtuisi. Kyse on satunnaisuudesta.

      Sinänsä olisi mielenkiintoinen tieto, paljonko DNA:ssa on guaniinia ja sytosiinia verrattuna adenosiiniin ja tymiiniin. Kai meidän DNA:ssa pitäisi olla merkittävä A ja T ylimäärä, jos muutos on niiden suuntaan.

    • Anonyymi

      Voisio aloittaja kertoa lisää evolutionistien uskonnosta?

      • Anonyymi

        Ei.

    • Anonyymi

      Hienoa,Rot on taas "iskussa".
      Hubaa tiedossa...!

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      344
      7736
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      79
      5316
    3. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3317
    4. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3295
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      80
      2123
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      1962
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      222
      1891
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1656
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1578
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      94
      1570
    Aihe