Ero ja teini-ikäisten lasten reagointi

Haluatko kertoa enemmän eroon johtaneista syistä? Asuivatko teinit pääosin jomman kumman luona? Annoitteko itse päättää asumisen kuviot? Ilmeisesti eivät oireilleet eroon mitenkään ?

Anonyymi kirjoitti:

Haluatko kertoa enemmän eroon johtaneista syistä? Asuivatko teinit pääosin jomman kumman luona? Annoitteko itse päättää asumisen kuviot? Ilmeisesti eivät oireilleet eroon mitenkään ?

Lue lisää

Noh. Exän, lasten isän mieli heilahteli. Välillä aggressiivinen, uhkaava. Haukkui ja huusi. Puhui itsekseen - jopa riiteli itsekseen. Hänellä oli ihan oma maailmansa. Eikä tietysti hänessä mitään vikaa ollut, joten turha mennä lääkärille.

Pitkitin eroa siihen asti, kunnes nuorinkin oli 12-vuotias (meillä neljä lasta). Haistelin nimittäin ongelmia asumisjärjestelyistä eron jälkeen. Erohakemuksen vietyäni ex sitten keskusteltiin 3 x 2h lastenvalvojan luona asumisesta, kun ex halusi lasten 50/50 asumisen, vaikka ei osannut huolehtia edes itsestään ja kohteli lapsia ilkeästi, julmastikin. Lapset eivät ehdottomasti edes halunneet käydä isällään saati mennä yöksi, ei koskaan. Ymmärsin täydellisesti. He tulivat oma-aloitteisesti lastenvalvojalle kertomaan mielipiteensä, koska isänsä sääti ihan omiaan. Lopulta tehtiin sopimus, jossa asuvat luonani ja joka toinen vkl isällään. Eivät olleet. Ex yritti sopimukseenkin laittaa millaiset huonekalut ja muu sisustus ja tarvikkeet lasten huoneisiin pitää laittaa. Itse hän ei tietenkään halunnut mihinkään kustannuksiin osallistua. Elatusmaksuista mentiin oikeuteen.

Pari kertaa lapset isällään kävivät, mutta isä puuhasi muuta, kielsi syömästä jääkaapista mitään ja käski tuomaan seuraavaksi eväät mukana, joten eivät sitten enää käyneet.

Ts, lasten elämä helpottui eron jälkeen todella paljon.

Anonyymi kirjoitti:

Noh. Exän, lasten isän mieli heilahteli. Välillä aggressiivinen, uhkaava. Haukkui ja huusi. Puhui itsekseen - jopa riiteli itsekseen. Hänellä oli ihan oma maailmansa. Eikä tietysti hänessä mitään vikaa ollut, joten turha mennä lääkärille.

Pitkitin eroa siihen asti, kunnes nuorinkin oli 12-vuotias (meillä neljä lasta). Haistelin nimittäin ongelmia asumisjärjestelyistä eron jälkeen. Erohakemuksen vietyäni ex sitten keskusteltiin 3 x 2h lastenvalvojan luona asumisesta, kun ex halusi lasten 50/50 asumisen, vaikka ei osannut huolehtia edes itsestään ja kohteli lapsia ilkeästi, julmastikin. Lapset eivät ehdottomasti edes halunneet käydä isällään saati mennä yöksi, ei koskaan. Ymmärsin täydellisesti. He tulivat oma-aloitteisesti lastenvalvojalle kertomaan mielipiteensä, koska isänsä sääti ihan omiaan. Lopulta tehtiin sopimus, jossa asuvat luonani ja joka toinen vkl isällään. Eivät olleet. Ex yritti sopimukseenkin laittaa millaiset huonekalut ja muu sisustus ja tarvikkeet lasten huoneisiin pitää laittaa. Itse hän ei tietenkään halunnut mihinkään kustannuksiin osallistua. Elatusmaksuista mentiin oikeuteen.

Pari kertaa lapset isällään kävivät, mutta isä puuhasi muuta, kielsi syömästä jääkaapista mitään ja käski tuomaan seuraavaksi eväät mukana, joten eivät sitten enää käyneet.

Ts, lasten elämä helpottui eron jälkeen todella paljon.

Lue lisää

Jatkan. Millainen tilanne teillä on? Onko ero sovittu yhdessä?

Anonyymi kirjoitti:

Jatkan. Millainen tilanne teillä on? Onko ero sovittu yhdessä?

Pahoittelut jo etukäteen mahdollisesta sekavasta tilityksestä.

Pohtinut eroa jo 4 vuotta. Alkuun eropohdintojen taustalla oli ”erilleen kasvaminen”. Puoliso teki paljon matkatyötä ja oli kotona lähinnä vain vkonloput. Ekan erokeskustelun jälkeen puoliso lopetti matkustelun, koska koki haluavansa olla enemmän osa perhettä. Haasteita sen jälkeen on ollut siinä, että minä ja lapset ollaan tiivis yksikkö,joka on vuosien aikana oppinut elämään ja toimimaan hyvin. Minun ja puolison kasvatuserot ovat hyvin erilaiset, hän on kova ja autoritäärinen ja minä enempi neuvotteleva. Mies karjuu ja huutaa välillä aivan pienistäkin asioista. Nämä isän ja lasten väliset riidat ahdistavat. En kunnioita häntä. Riitelyä tulee meidän välillä nykyään ihan pienistäkin asioista. Lisäksi puoliso on aika nalkuttava ja negatiivinen.

Olen pitkittynyt ero ajatuksia, koska mielestäni toisaalta on parempi että asutaan samassa kodissa, jotta saan soviteltua isän ja lasten riitoja. Mutta nyt olen koko ajan enemmän ja enemmän ahdistunut siitä etten rakasta ja kunnioita. Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään. En myöskään halua, että heidän suhde menee kokonaan erossa pilalle. Pelkään myös sitä, että jos ero saa murrosiän kuohunnat tosi rajuiksi. Jostain joskus luin, että murrosiässä vanhempien ero ei välttämättä ole helppo.

Puoliso osaa olla halutessaan myös kiva ja on toki lapsille tärkeä. Isä myös rakastaa aidosti lapsia, mutta jotenkaan ei vaan osaa elää arkea heidän kanssaan sovussa. Eropäätöksen tekeminen on hankalaa minulle myös siitä syystä, että mies ei halua erota vaan kokee rakastavansa. Jotenkin en vaan jaksaisi enää yrittää.

Anonyymi kirjoitti:

Pahoittelut jo etukäteen mahdollisesta sekavasta tilityksestä.

Pohtinut eroa jo 4 vuotta. Alkuun eropohdintojen taustalla oli ”erilleen kasvaminen”. Puoliso teki paljon matkatyötä ja oli kotona lähinnä vain vkonloput. Ekan erokeskustelun jälkeen puoliso lopetti matkustelun, koska koki haluavansa olla enemmän osa perhettä. Haasteita sen jälkeen on ollut siinä, että minä ja lapset ollaan tiivis yksikkö,joka on vuosien aikana oppinut elämään ja toimimaan hyvin. Minun ja puolison kasvatuserot ovat hyvin erilaiset, hän on kova ja autoritäärinen ja minä enempi neuvotteleva. Mies karjuu ja huutaa välillä aivan pienistäkin asioista. Nämä isän ja lasten väliset riidat ahdistavat. En kunnioita häntä. Riitelyä tulee meidän välillä nykyään ihan pienistäkin asioista. Lisäksi puoliso on aika nalkuttava ja negatiivinen.

Olen pitkittynyt ero ajatuksia, koska mielestäni toisaalta on parempi että asutaan samassa kodissa, jotta saan soviteltua isän ja lasten riitoja. Mutta nyt olen koko ajan enemmän ja enemmän ahdistunut siitä etten rakasta ja kunnioita. Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään. En myöskään halua, että heidän suhde menee kokonaan erossa pilalle. Pelkään myös sitä, että jos ero saa murrosiän kuohunnat tosi rajuiksi. Jostain joskus luin, että murrosiässä vanhempien ero ei välttämättä ole helppo.

Puoliso osaa olla halutessaan myös kiva ja on toki lapsille tärkeä. Isä myös rakastaa aidosti lapsia, mutta jotenkaan ei vaan osaa elää arkea heidän kanssaan sovussa. Eropäätöksen tekeminen on hankalaa minulle myös siitä syystä, että mies ei halua erota vaan kokee rakastavansa. Jotenkin en vaan jaksaisi enää yrittää.

Lue lisää

Tossa on alussa tuo ongelma. Monet miehet ei näytä ymmärtävän, että perheessä tulee pakettina se puoliso ja lapset. Eli kumppani voi kertoa rakastavansa, mutta lasten kanssa ei homma suju. Kyllä siinä tunteet toiselta hiipuu, jos lasten kanssa ei homma toimi. Mulle joskus aiemmin jotkut tututkin puhui, että toimisko teidän parisuhde, kun lapset on kasvaneet ja muuttaneet pois. Siis oikeesti. Mitenkä voi olettaa, että ihmisten tunteet tommosessa säilyis, kyllä siinä tulee katkeruutta ym, jos ylipäätään noin kauaa jaksaa olla yhdessä. Kummalliselta vaikuttaa myös se, että ydinperheen vanhempi saa olla millainen vaan, mutta sitten kun on uusperheessä niin kumppani lentää pihalle, jos vähänkin edes sanoo lapselle poikki puolisen sanan. Ihan en kyllä tajua.

Anonyymi kirjoitti:

Pahoittelut jo etukäteen mahdollisesta sekavasta tilityksestä.

Pohtinut eroa jo 4 vuotta. Alkuun eropohdintojen taustalla oli ”erilleen kasvaminen”. Puoliso teki paljon matkatyötä ja oli kotona lähinnä vain vkonloput. Ekan erokeskustelun jälkeen puoliso lopetti matkustelun, koska koki haluavansa olla enemmän osa perhettä. Haasteita sen jälkeen on ollut siinä, että minä ja lapset ollaan tiivis yksikkö,joka on vuosien aikana oppinut elämään ja toimimaan hyvin. Minun ja puolison kasvatuserot ovat hyvin erilaiset, hän on kova ja autoritäärinen ja minä enempi neuvotteleva. Mies karjuu ja huutaa välillä aivan pienistäkin asioista. Nämä isän ja lasten väliset riidat ahdistavat. En kunnioita häntä. Riitelyä tulee meidän välillä nykyään ihan pienistäkin asioista. Lisäksi puoliso on aika nalkuttava ja negatiivinen.

Olen pitkittynyt ero ajatuksia, koska mielestäni toisaalta on parempi että asutaan samassa kodissa, jotta saan soviteltua isän ja lasten riitoja. Mutta nyt olen koko ajan enemmän ja enemmän ahdistunut siitä etten rakasta ja kunnioita. Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään. En myöskään halua, että heidän suhde menee kokonaan erossa pilalle. Pelkään myös sitä, että jos ero saa murrosiän kuohunnat tosi rajuiksi. Jostain joskus luin, että murrosiässä vanhempien ero ei välttämättä ole helppo.

Puoliso osaa olla halutessaan myös kiva ja on toki lapsille tärkeä. Isä myös rakastaa aidosti lapsia, mutta jotenkaan ei vaan osaa elää arkea heidän kanssaan sovussa. Eropäätöksen tekeminen on hankalaa minulle myös siitä syystä, että mies ei halua erota vaan kokee rakastavansa. Jotenkin en vaan jaksaisi enää yrittää.

Lue lisää

Olen tuo anonyymi 29.08.2020 21:27

Huutaminen ja karjuminen, nalkuttaminen ja negatiivisuus ei ole tervettä, se nyt vaan on väkivaltaa eikä ainakaan rakastamista.

"Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään."

Se riski on otettava, jos haluaa lapsille (ja itselle) rauhaa ja hyvää tahtoa. Voin kuitenkin lohduttaa, ettei teini-ikäisten ole pakko olla vanhempansa luona vastoin tahtoaan. Kaikkein kätevintä olisi sopia, että lapset kysyvät vanhemmaltaan "sopiiko tapaaminen" . Menevät käymään, jos sopii. Näin nykyisen mieheni erossa tehtiin, vaikka lapsensa eivät tuolloin olleet teini-ikäisiä, vaan nuorempia. Jos vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla, niin ei ole kovin mielekästä sopia jokatoinen vkl tapaamisia.

Anonyymi kirjoitti:

Olen tuo anonyymi 29.08.2020 21:27

Huutaminen ja karjuminen, nalkuttaminen ja negatiivisuus ei ole tervettä, se nyt vaan on väkivaltaa eikä ainakaan rakastamista.

"Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään."

Se riski on otettava, jos haluaa lapsille (ja itselle) rauhaa ja hyvää tahtoa. Voin kuitenkin lohduttaa, ettei teini-ikäisten ole pakko olla vanhempansa luona vastoin tahtoaan. Kaikkein kätevintä olisi sopia, että lapset kysyvät vanhemmaltaan "sopiiko tapaaminen" . Menevät käymään, jos sopii. Näin nykyisen mieheni erossa tehtiin, vaikka lapsensa eivät tuolloin olleet teini-ikäisiä, vaan nuorempia. Jos vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla, niin ei ole kovin mielekästä sopia jokatoinen vkl tapaamisia.

Lue lisää

Niin eikä exänikään halunnut erota. Ei millään, "Meillä on kaikki hyvin".

Itse olen järkeillytkin sen niin, ettei hän halunnut erota, koska sen jälkeen hän ei voinut enää päteä ja olla meille muille hankala ja ikävä. Hänellä ei ollut minkäänlaista hajua siitä miten vahingollista käytöksensä oli meihin muihin.

Anonyymi kirjoitti:

Pahoittelut jo etukäteen mahdollisesta sekavasta tilityksestä.

Pohtinut eroa jo 4 vuotta. Alkuun eropohdintojen taustalla oli ”erilleen kasvaminen”. Puoliso teki paljon matkatyötä ja oli kotona lähinnä vain vkonloput. Ekan erokeskustelun jälkeen puoliso lopetti matkustelun, koska koki haluavansa olla enemmän osa perhettä. Haasteita sen jälkeen on ollut siinä, että minä ja lapset ollaan tiivis yksikkö,joka on vuosien aikana oppinut elämään ja toimimaan hyvin. Minun ja puolison kasvatuserot ovat hyvin erilaiset, hän on kova ja autoritäärinen ja minä enempi neuvotteleva. Mies karjuu ja huutaa välillä aivan pienistäkin asioista. Nämä isän ja lasten väliset riidat ahdistavat. En kunnioita häntä. Riitelyä tulee meidän välillä nykyään ihan pienistäkin asioista. Lisäksi puoliso on aika nalkuttava ja negatiivinen.

Olen pitkittynyt ero ajatuksia, koska mielestäni toisaalta on parempi että asutaan samassa kodissa, jotta saan soviteltua isän ja lasten riitoja. Mutta nyt olen koko ajan enemmän ja enemmän ahdistunut siitä etten rakasta ja kunnioita. Erossa pelottaa se, että jos puoliso alkaa syyllistämään lapsia, jos he eivät halua olla isällään. En myöskään halua, että heidän suhde menee kokonaan erossa pilalle. Pelkään myös sitä, että jos ero saa murrosiän kuohunnat tosi rajuiksi. Jostain joskus luin, että murrosiässä vanhempien ero ei välttämättä ole helppo.

Puoliso osaa olla halutessaan myös kiva ja on toki lapsille tärkeä. Isä myös rakastaa aidosti lapsia, mutta jotenkaan ei vaan osaa elää arkea heidän kanssaan sovussa. Eropäätöksen tekeminen on hankalaa minulle myös siitä syystä, että mies ei halua erota vaan kokee rakastavansa. Jotenkin en vaan jaksaisi enää yrittää.

Lue lisää

"Olen pitkittynyt ero ajatuksia, koska mielestäni toisaalta on parempi että asutaan samassa kodissa, jotta saan soviteltua isän ja lasten riitoja. "

Sairasta ja raskasta. Teillä on jo teini-ikäiset lapset. He tulevat kiittämään erostanne sinua. (Pahimmillaan voivat syyttää sinua, ettet eronnut jo aiemmin).

Meillä oli myös tuollaista. Mietin ja mietin, kelasin ja kelasin. Odotin kuten edelläkin lasten kasvamista, että nuorinkin täyttää maagiset 12v. Tiedätkö vielä mitä? Vasta eron jälkeen alkoi paljastua mikä paska ex todella oli. Teillä ihan varmasti lapset riitelevät suurimmat ja pahimmat riitansa silloin, kun sinä et ole kuulolla. Aina kun mietitään millä tolalla, miten huonosti asiat ovat, ne ovat oikeasti paljon huonommalla tolalla. Meillä paljastui henkisen väkivallan lisäksi myös fyysistä väkivaltaa. Vanhin kävi terapiassa jo liittomme aikana, ja isänsä sitäkin halveksui ja vi***ili. Ei varmasti ollut kivaa kuultavaa. Terapiaa saikin jatkaa sitten seitsemän vuotta kaiken kaikkiaan. Nuorimmat menivät terapiaan vasta täytettyään 18v, koska silloin ei tarvinnut enää vanhempien suostumusta ja sitoutumista.