Ahdistuksen sietämisen ja hyväksymisen tärkeys

Totta, mutta vaikeaa ja vaatii kärsivällisyyttä ja lujaa tahtoa.
Olen itse saanut ahdistukseni lievenemään ja osittain oppinut sitä hallitsemaan juuri tuolla menetelmällä.
Kärsin PTSD:stä, ja ahdistus on ajoittain ollut varsin voimakasta ja elämää rajoittavaa.
Aikoinaan hain tähän apua terapiasta, ja minulla oli myös vajaan vuoden käytössä lääkitys tähän, mutta vointini huononi lääkkeistä (fyysisesti) joten lopetin ne. Minulla on myös laatikossa rauhoittavia, joihin en ole koskenut aikapäiviin.
Kun kohtaus tulee, "ratsastan" sillä ja annan sen tulla. Pyrin järkeilemään että tämä on tunne, tämä ei pysty minua vahingoittamaan. Pyrin menemään sen "sisään" ja tutkimaan ja sitä ja opettelemaan ymmärtämään mistä se tulee. Mielestäni vihollinen jonka tunnen on helpompi taklata kuin tuntematon.
Nyt ahdistus ajoittuu voimakkaimillaan aamuun, ja jään sänkyyn hetkeksi ja annan sen vuöryä ylitseni mutta en anna muuttua paniikiksi joksi se muuttuu jos en ota siitä kiinni. Päivän aikana sitten aina jokin saattaa triggeröidä vanhan trauman, ääni, tuoksu, väri tai kuva. Jokin teksti jota luen tai elevisiosta tai netistä näkemäni. Työtä tämän kanssa saa tehdä, ja monta kertaa hyvinkin tuskallista mutta voittaa sen en anna! Se ei vie elämääni, en anna sen tapahtua enää.
Tämä on siis minun tapani selvitä ilman turruttavia lääkkeitä jotka eivät kuitenkaan sairautta paranna, vain painavat oireita alas. Siellä ne kuitenkin jatkavat elämäänsä ja voivat hyvin. Kukin valitkoot itselleen parhaan tavan, tämä on minun tapani ja jaksan elää ja osallistua elämään!

Olen myös huomannut että lujan tahdon kanssa on mahdollista oppia sietämään erilaisia tunteita ja tuntemuksia.
Helppoa se ei todellakaan ole mutta sitkeä työ palkitaan jossain vaiheessa ajan myötä.

Se että oppii käsittelemään mistä mikäkin tunne tai tuntemus tulee, miltä se tuntuu ja mitä se aiheuttaa itselle, vai aiheuttaako se loppujen lopuksi mitään, onko se sittenkin pelkkää omaa " kuvitelmaa ".

Minun kohdalla on ratkaisevin juttu ollut kysymys MIKSI.
Vaikeissa tilanteissa tai jos tulee outo tai ikävä tunne alan miettiä miksi minusta tuntuu tältä, miksi ajattelen kyseisestä asiasta niin ja näin.
Sitten näitä kysymyksiä ja vastauksia pohdin mielessäni joskus pitempäänkin kunnes pääsen tyydyttävään tulokseen.
Minua se on auttanut oppimaan omaa sisintäni ja tehnyt pärjäämisestäni ja jaksamisestani helpompaa.

Toki jokaiselle on omat keinonsa, samat eivät päde kaikilla.

Ahdistus lähtee pitkälti mm. siitä ettei näe asioita niiden luonnollisessa, oikeassa perspektiivissä, vaan näkee maailman omien päähänpinttumien ja ajatusvinoumien läpi. Toki nekin ovat joskus 20 vuotta sitten perustuneet johonkin, mutta nyt olet itse muuttunut ja maailma on muuttunut. Toisin sanoen, maailma on muuttunut. Voi olla että tuntee olevansa kuopassa ja haluaa pois sieltä, mutta näköpiirissä ei ole kuin huonoja mätiä juuria joihin tarttua. Pitää tarttua ylempänä oleviin vahvoihin juuriin ja löytää sellaisia elämästään. Ensin pitää huolehtia perustarpeistaan, päivittäin, eikä yrittää saavuttaa jotain yli-inhimillistä, vaan keskittyä ensin olemaan ihminen vaan. Ei mitään erikoista tarvitse tehdä. Ahdistuskin menee ohitse. Musiikin kuuntelu usein auttaa energioiden laittamisessa liikkeelle.

Mielestäni sen enempää ahdistus kuin masennuskaan ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire. Oireen aiheuttaa jokin ikävä kokemus, jota ehkä sopiva geenityyppi ja varhaisen kehityksen häiriöt tukevat.

Jos ihminen on kasvuiässään kaikkein tärkeimpien varhaisten kasvuvuosien aikana kasvatettu (tai pahimmillaan jätetty kokonaan hoitamatta ja kasvattamatta) pilalle, niin voi olla vaikea pelkällä omalla tahdolla selättää oireita. Lääkkeitä käytetään, koska ne ovat lääkärin kannalta nopeita, helppoja ja halpoja. Terapia on hidasta ja kallista, eikä senkään onnistumisesta ole takeita.

Eikös terapiassakin opetella keinovalikoimaa, jolla hankalista tilanteista voi selviytyä? Sikäli et ole täysin hakoteillä. Muistutan kuitenkin, että ihmiset ovat erilaisia, ja sielun vammat voivat olla niin syvällä tasolla ja perustavanlaatuisia, että niitä ei pelkällä tahdonvoimalla selätetä.

Esim. oletetaan, että ihmisellä ei ole edes olemassa kaikkia tunteita. Myös oman ja toisten tunteiden tulkinta opitaan varhaislapsuudessa luotettavan vakaan hoitajan opastuksella. Jos hoitaja (yleensä siis äiti) on itse epäkypsä ja täysin omiin ongelmiinsa käpertynyt, niin myös lapsen kasvu jää vajaaksi. Silloin ihmisen mielenrakenne on yhtä vahva kuin mätien lankkujen varaan rakennettu palatsi. Eli homma ei vaan toimi. Vaatii valtavan projektin paaluttaa mätää perustaa jälkeen päin.