Miksi masentuneet eivät avoimesti puhu itsestään ja tuntemuksistaan ystävilleen ja tyttö/poikaystävälleen.Tuntuu että kavereista ja tutuista todella moni on masentunut mutta siitä ei vain ikinä puhuta. Onko se niin iso häpeä taakka vai koetaanko se että joku joka sitä ei ikinä olisi kokenut ei voisi ikinä ymmärtää? Vai eikö sillä haluta aiheuttaa muille harmia? Sen ymmärrän mutta välillä tuntuu että avoimuuden puute masentuneiden ystävien ja poikaystäväni välillä tekee välillemme muuria, etääntyneemmäksi.
Ja toinen asia mikä minua on mietityttänyt ja antanut minulle skeptisen vaikutelman sairaudesta. Entinen hyvä kaveriani muuttui tai sitten vain oli aina kiero. Hän sairasti masennusta ja tuli todella katkeraksi jos muilla hänen ystävillään meni hyvin. Hän saattoi sabotoida parisuhteita ja haukkua ystäviään muille. Hän ei itse saanut vastarakkautta keltään ja se harmitti minua halusin auttaa. Mutta hän teki minulle vain paskasti loppu peleissä selkäni takana vaikka olin aina hänelle vain hyvä ystävä ja tukena. Se pisti kyllä vituttamaan. Muuttuvatko nyt poikaystäväni ja toinen hyvä ystäväni tämmöisiksi hyväksikäyttöjiksi valehtelijoiksi?
Miten hankalaa masennuksesta puhuminen on?
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Avoimuushan se olisi se kaikkein tärkein.
Siinä oot oikeassa kun mainitsit häpeästä, monen on vaikea myöntää että hei, nyt mulla ei mene kovin hyvin.
Masennukseen liiittyy usein myös alentunut itsetunto. Ei tahdo oikein hyväksyä itseään eikä ole kiva tunne kun on paha olla.
Saattaa ajatella että kukaan muukaan ei enää tykkää minusta tai ei hyväksy jos kerron olostani.
Kun kerroit tuosta että kaveri sotkee muiden välejä ja on ilkeä niin ajattelin että se varmaan johtuu ihan siitä kun hän on masentunut ja hänellä on paha olla.
Hän ei uskalla kertoa olostaan ja vähän niinkuin " kostaa " muille, eikä varmasti tarkoita sitä sen takia että haluaisi olla ilkeä. Se saattaa olla hänen oma tapansa purkaa pahaa oloaan.
Ehkä häntä itseäänkin harmittaa olla ilkeä muille.
Sen takia se puhuminen olisi niin kovin tärkeää koska sillä pystyisi säilyttämään ihmissuhteetkin parempina.
Ei kenestäkään ole kivaa jos kaveriporukka alkaa hajota ja välit rakoilla.- Anonyymi
Kiitos vastauksesta! Hyviä näkökulmia ja olet varmaan oikeilla jäljillä.Eli onko tämä etääntymisen perimmäinen syy juurikin se että tunnetaan huonommuutta ja häpeää itsestä eikä haluta muiden tietävän tai kuulevan siitä?
Pystyykö tämmöistä pahan olon purkua estämään ettei se taas vyöryisi omaan niskaan. En tiedä uskallanko enää kertoa omassa elämässä tapahtuvista hyvistä asioista jos siitä tullaan kateelliseksi ja entistä pahempi olo itsensä kanssa kun se ei ole tarkoitus että kaverini täytyisi pistää paremmaksi tai muuta...
- Anonyymi
Todellisen ystävän mieli ei ole kevytkenkäisyyttä.
- Anonyymi
En puhuisi kenellekään, joka ajattelee, että masennukseni olisi "sairaus". Masennus on elämässä tapahtuneista asioista johtuvaa kärsimystä, syyt ovat hyvin yksilölliset. Masennus on alakuloisuutta, tuskaa, surua, jaksamattomuutta. Toivottomuutta. Tunteita siis. Tunteilla ei ole mitään tekemistä minkään "sairauden" kanssa. Tämä on pelkkää psykiatrian mantraa, jolla ihmisiä sumutetaan.
En ole tällä hetkellä masentunut, mutta minulla on kyllä ollut kausia jolloin olisin saanut ainakin keskivaikean ellen jopa syvän masennuksen diagnoosin. Olen iloinen etten mennyt mihinkään psykiatrian polille mielenterveysapuja hakemaan, olisin saanut vain sairausleiman kantaakseni ja todennäköisesti myös vahvoja lääkkeitä, joiden haitat ovat pitkän päälle suuremmat kuin hyödyt. Selvisin pitkän sisäisen taistelun jälkeen joidenkin harvojen ymmärtävien läheisten tuella. Myöhemmin hakeuduin terapiaan, sain traumadiagnoosin. Melkein kuka tahansa masentunut voisi saada diagnoosin traumatisoitumisesta, masennushan on vain trauman eli järkyttävien kokemusten ja raskaiden elämänolosuhteiden tuottaman kärsimyksen ja sisäisen ristiriidan yksi ilmenemismuoto. Kuten on ahdistuskin, ja moni muukin psyykkinen ongelma mitä "oireeksi" kutsutaan.
Minkä diagnoosin saa riippuu siitä kuinka paljon itse tiedostaa elämässään tapahtuneita asioita ja niiden vaikutuksia, ja mitä pystyy siitä kertomaan psykiatrille, ja myös siitä tietysti, kuinka paljon psykiatri ymmärtää traumatisoitumisesta ja mielen ongelmista ylipäätään. Moni ymmärtää vain lääkkeistä.
Joten ensi alkuun jos olisin masentuneen ihmisen ystävä unohtaisin hölynpölyt "masennussairaudesta". Koettaisin ajatella häntä vain tavallisena tuntevana, kärsivänä, mahdollisesti kovia kokeneena ihmisenä. Sellainen ajattelutapa auttaisi kohtaamaan hänet avoimemmin. Kuunteleminen auttaa. Kukaan läheinen ei voi ratkaista toisen ongelmia hänen puolestaan, mutta vierellä voi kulkea ja tukea.
Jos masentunut ihminen on sulkeutunut, se voi kertoa monesta asiasta, mm. siitä että hän pelkää taakoittavansa muita. En tietenkään voi kuin arvailla mitä sinun ystävälläsi on meneillään, mutta monesti masennuksen alla on pettymyksiä ja monenlaisia tukahdutettuja tunteita, myös vihantunteita. Viha ei todennäköisesti kohdistu tämän hetken läheisiin mitenkään, vaan joihinkin muihin ihmisiin jotka jossain hänen elämänvaiheessaan ovat olleet osallisina traumaattisiin tapahtumiin tai suoranaisesti aiheuttaneet niitä. Voi olla ollut hylkäämistä, kiusaamista, erityyppistä henkistä tai fyysistä väkivaltaa ym. ym., vaikka mitä, elämässähän voi tapahtua hyvin monenlaista sellaista mikä jollekulle voi kyseisessä tilanteessa olla ylivoimaista kestää. Jos ei niistä asioista ole silloin päässyt puhumaan kenenkään luotettavan ihmisen kanssa, masennus on yksi todennäköinen seuraus.- Anonyymi
Itse olen asian näin ymmärtänyt, että silloin se on mielenterveydellinen sairaus kun siihen ei ole selkeää traumaattista tapahtumaa. Kyllä itsekin pystyn samaistumaan tuohon että jos on jotain vaikeita menetyksiä tai muutoksia joita elämässä tulee vastaan niin ollaan hetken aikaa surullisia. Mutta ajan ja tuen kanssa parempaa kohti se kuuluu jokaisen elämään kukaan ei selviä ilman vastoinkäymisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen asian näin ymmärtänyt, että silloin se on mielenterveydellinen sairaus kun siihen ei ole selkeää traumaattista tapahtumaa. Kyllä itsekin pystyn samaistumaan tuohon että jos on jotain vaikeita menetyksiä tai muutoksia joita elämässä tulee vastaan niin ollaan hetken aikaa surullisia. Mutta ajan ja tuen kanssa parempaa kohti se kuuluu jokaisen elämään kukaan ei selviä ilman vastoinkäymisiä.
"Silloin se on mielenterveydellinen sairaus kun siihen ei ole selkeää traumaattista tapahtumaa. "
Olet ymmärtänyt väärin. Tosin ei ihme, kun mielenterveysjärjestelmässä toimii aika paljon pölkkypäitä, jotka eivät tunne alan alkeitakaan. Siis, kyllä se kaikki on pohjimmiltaan traumaa. Trauman käsite on nykypsykologiassa laajentunut aiemmasta, jolloin sillä tarkoitettiin lähinnä yksittäistä hyvin epätavallista kestokyvyn ylittävää kokemusta. Traumaattista voi olla mikä tahansa tapahtuma tai olosuhde, minkä yksilö kokee itseään syvästi järkyttävänä tai kestämättömänä, siten ettei hänen mielensä (ja ruumiinsa, joka myös siinä reagoi) pysty sitä käsittelemään. Myös pitkäaikaiset, jatkuvat olosuhteet voivat olla traumaattisia, kuten esimerkiksi köyhyys, työpaikkakiusaaminen tai hyvin ristiriitaiset ihmissuhteet. - Ihmisten psyykkiset ongelmat, juuri ne mistä saadaan noita tavallisia diagnooseja kuten masennus jne., johtuvat sosiaalisesta ympäristöstä kaikkinensa. Siinä on mukana tietenkin lähi-ihmissuhteet lapsuudesta alkaen, muistumina ja kerrostumina jotka vaikuttavat tähän päivään. Myös laajempi yhteisö kuten koulu tai työ, ja kaikki mikä siellä tapahtuu, mukaan lukien työstressi, organisaatio, jne. Ja tietenkin taloudellinen turvallisuus tai sen puute. Miten yhteiskunta suhtautuu sinuun, sosiaaliluokka, syrjitäänkö sinua jollain perusteella jne. Kaikella tällä on tutkimusten mukaan vaikutusta mielenterveyteen ja todennäköisyyteen saada joskus elämänsä varrella joku psykiatrinen diagnoosi.
Siis ihminen on aika laaja kokonaisuus, ja siksi on mahdotonta sanoa yleistävästi, mistä kenenkin masennus johtuu. Usein ihmisellä on itsellään asiasta joku "haju", tieto tai intuitio jostain vaikeasta mikä hänelle on tapahtunut, mutta hän ei siinä tilassa välttämättä silti osaa vetää yhteen kaikkia kytkentöjä. Traumoille on tyypillistä ns. kätkeytyvyys, eli kun ne ovat niin tuskallisia ja raskaita kokemuksia, psyyke joutuu torjumaan ne tietoisuudesta. Ihminen, joka muistaa vaikka jonkun väkivaltatapahtuman tai jonkun hyvin ongelmallisen ihmissuhteen elämänsä varrelta, saattaa kuvitella selvinneensä siitä ihan ok, eikä osaa ajatella että se vieläkin vaikuttaa hänen elämäänsä. Terapiassa tai jonkun muun sopivan tilaisuuden tullen (joku läheinen turvallinen ihmissuhde) kytkentä saattaa onnistua, jopa ihan yllättäenkin, ja sen mukana tulee sitten aika paljon tunnetta, ja muutosta elämään.
Monet, jotka ovat saaneet jonkun traumakategorian diagnoosin, ovat sitä ennen joutuneet kulkemaan mielenterveyssysteemissä useillakin eri diagnooseilla ja tulleet hoidetuksi sen mukaisesti, kokematta että olisivat saaneet mitään todellista apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Silloin se on mielenterveydellinen sairaus kun siihen ei ole selkeää traumaattista tapahtumaa. "
Olet ymmärtänyt väärin. Tosin ei ihme, kun mielenterveysjärjestelmässä toimii aika paljon pölkkypäitä, jotka eivät tunne alan alkeitakaan. Siis, kyllä se kaikki on pohjimmiltaan traumaa. Trauman käsite on nykypsykologiassa laajentunut aiemmasta, jolloin sillä tarkoitettiin lähinnä yksittäistä hyvin epätavallista kestokyvyn ylittävää kokemusta. Traumaattista voi olla mikä tahansa tapahtuma tai olosuhde, minkä yksilö kokee itseään syvästi järkyttävänä tai kestämättömänä, siten ettei hänen mielensä (ja ruumiinsa, joka myös siinä reagoi) pysty sitä käsittelemään. Myös pitkäaikaiset, jatkuvat olosuhteet voivat olla traumaattisia, kuten esimerkiksi köyhyys, työpaikkakiusaaminen tai hyvin ristiriitaiset ihmissuhteet. - Ihmisten psyykkiset ongelmat, juuri ne mistä saadaan noita tavallisia diagnooseja kuten masennus jne., johtuvat sosiaalisesta ympäristöstä kaikkinensa. Siinä on mukana tietenkin lähi-ihmissuhteet lapsuudesta alkaen, muistumina ja kerrostumina jotka vaikuttavat tähän päivään. Myös laajempi yhteisö kuten koulu tai työ, ja kaikki mikä siellä tapahtuu, mukaan lukien työstressi, organisaatio, jne. Ja tietenkin taloudellinen turvallisuus tai sen puute. Miten yhteiskunta suhtautuu sinuun, sosiaaliluokka, syrjitäänkö sinua jollain perusteella jne. Kaikella tällä on tutkimusten mukaan vaikutusta mielenterveyteen ja todennäköisyyteen saada joskus elämänsä varrella joku psykiatrinen diagnoosi.
Siis ihminen on aika laaja kokonaisuus, ja siksi on mahdotonta sanoa yleistävästi, mistä kenenkin masennus johtuu. Usein ihmisellä on itsellään asiasta joku "haju", tieto tai intuitio jostain vaikeasta mikä hänelle on tapahtunut, mutta hän ei siinä tilassa välttämättä silti osaa vetää yhteen kaikkia kytkentöjä. Traumoille on tyypillistä ns. kätkeytyvyys, eli kun ne ovat niin tuskallisia ja raskaita kokemuksia, psyyke joutuu torjumaan ne tietoisuudesta. Ihminen, joka muistaa vaikka jonkun väkivaltatapahtuman tai jonkun hyvin ongelmallisen ihmissuhteen elämänsä varrelta, saattaa kuvitella selvinneensä siitä ihan ok, eikä osaa ajatella että se vieläkin vaikuttaa hänen elämäänsä. Terapiassa tai jonkun muun sopivan tilaisuuden tullen (joku läheinen turvallinen ihmissuhde) kytkentä saattaa onnistua, jopa ihan yllättäenkin, ja sen mukana tulee sitten aika paljon tunnetta, ja muutosta elämään.
Monet, jotka ovat saaneet jonkun traumakategorian diagnoosin, ovat sitä ennen joutuneet kulkemaan mielenterveyssysteemissä useillakin eri diagnooseilla ja tulleet hoidetuksi sen mukaisesti, kokematta että olisivat saaneet mitään todellista apua.Vielä tuosta, kun sanoit että ihminen toipuu vastoinkäymisistä. Tottakai toipuu, mutta se miten hyvin ja nopeasti vaihtelee eri ihmisillä sen mukaan miten hyvät suojarakenteet heillä on. Turvaton lapsuus eri muodoissaan ei valmista kenellekään kykyä kestää iskuja aikuisena. Ihminen myös pitää usein liian itsestäänselvänä elämänsä ehtoja, eikä osaa kuvitella parempaa. Siten moni, joka ei selviä jostain aikuisena sattuneesta takaiskusta, syyttää masentumisesta itseään, vaikka tosiasiassa hänen kiintymyssuhteensa vanhempiin ovat voineet olla hyvinkin ristiriitaiset tai turvattomat. Minkä seurauksena hänelle ei ole voinut kehittyä mm. vahvaa itseluottamusta, luottamusta muihin ja tehokkaita ongelmanratkaisutaitoja joita tarvittaisiin käsillä olevassa tilanteessa. Tai hänellä voi olla muuta traumaattista taustaa, johon hänellä ei ole mielessään tietoista yhteyttä, koska kokemukset ovat olleet ylivoimaisia.
Masentuneet ihmiset kamppailevat asioiden kanssa, joista muilla ei ole mitään tietoa, koska eivät tunne heidän yksilöllistä elämänhistoriaansa. Eivätkä he voi niistä välttämättä aina kertoakaan silloinkin kun tiedostavat niitä itse. Siksi kannattaisi minusta vain tyytyä kulkemaan rinnalla tukena, yrittää olla avoin, eikä tarjota valmiita ratkaisumalleja. Kun ihmistä ei jätetä yksin, eikä yritetä väkisin saada "reipastumaan", masennus voi mennä vähitellen pois luonnostaankin. Psyykellä on kuitenkin pyrkimys parantaa itseään, ja ihminen on masentuneenakin luova. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä tuosta, kun sanoit että ihminen toipuu vastoinkäymisistä. Tottakai toipuu, mutta se miten hyvin ja nopeasti vaihtelee eri ihmisillä sen mukaan miten hyvät suojarakenteet heillä on. Turvaton lapsuus eri muodoissaan ei valmista kenellekään kykyä kestää iskuja aikuisena. Ihminen myös pitää usein liian itsestäänselvänä elämänsä ehtoja, eikä osaa kuvitella parempaa. Siten moni, joka ei selviä jostain aikuisena sattuneesta takaiskusta, syyttää masentumisesta itseään, vaikka tosiasiassa hänen kiintymyssuhteensa vanhempiin ovat voineet olla hyvinkin ristiriitaiset tai turvattomat. Minkä seurauksena hänelle ei ole voinut kehittyä mm. vahvaa itseluottamusta, luottamusta muihin ja tehokkaita ongelmanratkaisutaitoja joita tarvittaisiin käsillä olevassa tilanteessa. Tai hänellä voi olla muuta traumaattista taustaa, johon hänellä ei ole mielessään tietoista yhteyttä, koska kokemukset ovat olleet ylivoimaisia.
Masentuneet ihmiset kamppailevat asioiden kanssa, joista muilla ei ole mitään tietoa, koska eivät tunne heidän yksilöllistä elämänhistoriaansa. Eivätkä he voi niistä välttämättä aina kertoakaan silloinkin kun tiedostavat niitä itse. Siksi kannattaisi minusta vain tyytyä kulkemaan rinnalla tukena, yrittää olla avoin, eikä tarjota valmiita ratkaisumalleja. Kun ihmistä ei jätetä yksin, eikä yritetä väkisin saada "reipastumaan", masennus voi mennä vähitellen pois luonnostaankin. Psyykellä on kuitenkin pyrkimys parantaa itseään, ja ihminen on masentuneenakin luova.Ja tästä vielä, nyt kun rupesin kirjoittamaan tämmöistä maratonia :)
"Hän saattoi sabotoida parisuhteita ja haukkua ystäviään muille. Hän ei itse saanut vastarakkautta keltään ja se harmitti minua halusin auttaa. Mutta hän teki minulle vain paskasti loppu peleissä selkäni takana"
Tuohan on ihan törkeää käytöstä. En itse sietäisi sitä ollenkaan. Ei sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa, että käyttäytyy noin väärin ystäviään ja muita ihmisiä kohtaan. - Tai, voi toki olla, sikäli että hän purkaa huonoa oloaan, mutta niinhän saattaa kuka tahansa joskus tehdä, eikä se ole oikein.
Sinuna laittaisin rajat hänen käytökselleen jollain tavalla, puhuisin asiasta hänen kanssaan suoraan tai jos ei siitä ole hyötyä, niin jos ystävyydestä tuntuu olevan sinun omalle hyvinvoinnillesi haittaa, niin voi harkita jatkaako sitä.
Ajattelutavassa, että masennus olisi "sairaus" , on sekin ikävä ja vahingollinen seuraus, että ihmIseltä viedään normaali vastuullisuus. Siitä on haittaa hänelle itselleen, muista puhumattakaan.
Eli siis, kohtele häntä ihan kuin muita. Eihän hän olekaan mitenkään erilainen, tietenkään, vaikka onkin hankalassa vaiheessa elämässään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tästä vielä, nyt kun rupesin kirjoittamaan tämmöistä maratonia :)
"Hän saattoi sabotoida parisuhteita ja haukkua ystäviään muille. Hän ei itse saanut vastarakkautta keltään ja se harmitti minua halusin auttaa. Mutta hän teki minulle vain paskasti loppu peleissä selkäni takana"
Tuohan on ihan törkeää käytöstä. En itse sietäisi sitä ollenkaan. Ei sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa, että käyttäytyy noin väärin ystäviään ja muita ihmisiä kohtaan. - Tai, voi toki olla, sikäli että hän purkaa huonoa oloaan, mutta niinhän saattaa kuka tahansa joskus tehdä, eikä se ole oikein.
Sinuna laittaisin rajat hänen käytökselleen jollain tavalla, puhuisin asiasta hänen kanssaan suoraan tai jos ei siitä ole hyötyä, niin jos ystävyydestä tuntuu olevan sinun omalle hyvinvoinnillesi haittaa, niin voi harkita jatkaako sitä.
Ajattelutavassa, että masennus olisi "sairaus" , on sekin ikävä ja vahingollinen seuraus, että ihmIseltä viedään normaali vastuullisuus. Siitä on haittaa hänelle itselleen, muista puhumattakaan.
Eli siis, kohtele häntä ihan kuin muita. Eihän hän olekaan mitenkään erilainen, tietenkään, vaikka onkin hankalassa vaiheessa elämässään.”Eli siis, kohtele häntä ihan kuin muita. Eihän hän olekaan mitenkään erilainen, tietenkään, vaikka onkin hankalassa vaiheessa elämässään.”
Voi olla että sairaus oli ilkeä termi voihan siitä hienotunteisempaa termiä käyttää. Mutta periaate tuli selväksi, että henkilöllä on diagnosoitu mielenterveydellinenhaitta. Mutta luulisi hänen itsekkin tajuavan että ei se oikeuta käyttäytymään noin muita kohtaan. Kyllä luulisi että empaattisuus muita kohtaan olisi ennallaan. En haluaisi vahingoittaa muita jotka yrittävät tukea. Tapahtuuko näin useammankin masentuneen kohdalla? Pitäisikö olla varuillaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4131706- 1051348
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1711317Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171275- 441017
- 63936
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0880Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92871Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32856Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!108821