No niin. Yritän selittää asiani mahdollisimman tyhjentävästi ja selkeästi. Olen miettinyt, että olenko bi vai homo. Tiedän, että seksuaalisuus ei ole yksioikoista. Monesti ihminen ei ole 100 % homo tai hetero vaan jotain siltä väliltä. Olen 25 vuotias jätkä. Huomasin kiinnostukseni jätkiin noin 13 vuotiaana. Tunteelliset ihastukset ovat kohdistuneet enemmän naisiin ja lihallinen himo miehiin. Tosin on myös tuntunut, että mikäli jätkä on riittävän hyvännäköinen voi siihen myös ihastua tunteellisesti. Itsetyydyksen kohteet ovat olleet lähinnä miehiä. Tosin joskus iltaisin olen myös naisia ajatellut peiton alla. Hekin voivat olla hyvännäköisiä ja hemaisevia, mutta jätkiin liittyy jotain kivan "alentavaa" mikä saa hepin nousemaan.
Saan myös nautintoa btm roolista. Tämän vuoksi olen joskus irtoseuraa hakiessani sanonut olevani btm homo ja olen kiihottunut kun vastapuoli on bi top. Siinä ikään kuin alistuu puoliksi heterolle mikä tuntuu "kivan sovinistisen ihanalle". Olen myös monesti sanonut olevani bi. Mietin, että onko homoksi esittäytyminen vain "kielletyn hedelmän" maistamista ja siksi kiihottavaa.
Olenko bi vai homo?
5
105
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa kokeilla / kokea perseeseen veto. Sama kuin naisilla, niin eka kerta ei ole paras vaan monen toiston jälkeen tuntuu parhaalle. Itse koin aika junnuna ja se oli ihan fine tunne parin vuoden jutussa vaikka tekijä ei ole bueno
- Anonyymi
Olet.
- Anonyymi
Mieti asiaa tältä kantilta.
Jos edessäsi on kaksi ihmistä, mies ja nainen, niin kumpaan pystyisit rakastumaan niin että haluaisit hänen kanssaan naimisiin?
Seksitutkimusten mukaan, biseksuaalisuuden eri sävyjä omaavat ihmiset ovat ehdottomasti suurin enemmistö. Minulla on hieman samanlainen tilanne kuin sinulla, eli että voisin homostella miehen kanssa, mutta rakastua en pysty. Naiseen voin rakastua. Se tarkoittaa sitä että olen jossain suhteessa biseksuaalinen, vaikka yhteiskunta määrittelee minut heteroksi. Siis siinä mielessä, etten ole homostellut kenenkään miehen kanssa. Tuon ymmärtämiseen ja hyväksymiseen meni pari vuotta, mutta yleensä, yksinkertaisuuden vuoksi ajattelen itseni heterona, vaikka homostelu ei olekaan mikään kauhistus.
Yksinkertaistaen asia voidaan luokitella esimerkiksi näin.
01-Vastakkainen sukupuoli kiinnostaa sinua seksuaalisesti ja tunteellisesti. (heteroseksuaali)
02-Vastakkainen sukupuoli kiinnostaa sinua seksuaalisesti, ei tunteellisesti. (biseksuaali)
03-Vastakkainen ja sama sukupuoli kiinnostaa sinua seksuaalisesti ja tunteellisesti. (biseksuaali)
04-sama sukupuoli kiinnostaa sinua seksuaalisesti, ei tunteellisesti (biseksuaali)
05-Sama sukupuoli kiinnostaa sinua seksuaalisesti ja tunteellisesti (homoseksuaali)
Yleensä 100% hetero ei näe muita kuin homoseksuaaleja, silloinkin kun kyse olisi biseksuaalista. Sama juttu myös 100% homoseksuaalien kohdalla! Homoseksuaalit eivät pidä bisseistä, koska he näkevät heidät heteroina.
Tuo ääripääbias ulottuu ihan mihin tahansa aiheeseen jossa on harmaan sävyjä. Mitä väliä seksuaalisuudellasi on...Ole tyytyväinen siihen mikä olet !! Mukavia hetkiä Sinulle seksin parissa...
- Anonyymi
Jos haluat jonkin termin, niin on olemassa esim. heteroromanttinen ja homoseksuaalinen. Tarkoittaa, että tunnet vetoa naisiin romanttisesti, mutta miehiin seksuaalisesti. Voit myös olla "fluid" (suomeksi lähin sana on liukuva) tai välttämättä et tarvitse leimaa, jos et halua. Parisuhteita ajatellen ei kannata asettua mihinkään laatikkoon, koska voit tutustuessasi päättää, pystyisitkö viettämään toisen kanssa elämääsi. Joka tapauksessa onnea itsesi löytämiseen, ja niin kuin jo sanoitkin, se ei ole yksioikoista. Leiman puuttuminen tai sen löytyminen ei tee sinusta rikkinäistä tai kokonaista <3
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2423473Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1831881- 1701869
Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881655- 551487
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3611339- 1041193
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131140- 551054
- 631032