Maataloustuet budjetin suurimpia kulueriä

Tulonsiirroista maataloustuet, eli laiskojen makoilijoiden elätysmaksut, ovat suurimpiamenokohtia. Suubnä veronmaksajan kukkaro ohenee talvet makaavien maaajussien elättämisessä. Varmasti jokainen keksisi niillekin rahoille parempaa käyttöä.
99<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Minäkin lopetan syömisen.

Äänestä
  • Aloittajan, maataloustyöstä tietämättömän loisivan makoilijan olisi syytä laittaa pakkotyöhön maatilalle jo pelkästään mielikuvien muuttamisen vuoksi.

    Suomesta ei löydy mitään niin aliarvostettua huonopalkkaista työtä kuin maataloustyö.
    Työpäivät ovat pitkiä, työvuoroja on vain yksi 24/7.

    Yksikään tällä palstalla roikkuva asumistukikuppari ei viihtyisi tuntia enempää talsiessaan navetoissa lehmän jätöksiä kolaillen ja kuivikkeita levitellen.
    Yksikään ViherPunikki ei kykenisi astumaan edes navetan sisälle pelätessään navetanhajun tarttuvan vaatteisiinsa puhumattakaan, että laittaisi tikkua ristiin työn merkeissä.

    PunaVihreän työhön kykenemättömän tukikupparin on parempi vaan palstalla puhua paskaa, se on siistiä hommaa.

    Äänestä

  • Nurmieinarit on jämähtänyt 1930-luvulle.

    Tämän päivän maailmassa myyjä KIITTÄÄ asiakasta. Maalaistollot kuvittelevat että asiakkaan täytyy kiittää myyjää. Jälkeenjäänyttä porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan, maataloustyöstä tietämättömän loisivan makoilijan olisi syytä laittaa pakkotyöhön maatilalle jo pelkästään mielikuvien muuttamisen vuoksi.

    Tilastoista näkyy, että maataloustyö on vähäistä ja kevyttä.

    Viljatilat vaativat työtä muutaman viikon vuodessa, mutta talvellakin pitää kuulemma seurata 7/24 , mitä pellolla tapahtuu. Puutarhoilla työkausi on samoin muutama viikko.

    Maitotiloilla on tietysti enemmän tehtäviä, mutta vain murto-osa siitä, mitä ennen lypsykoneita, robotiikkaa ja tetotekniikkaa. Työmatka, joka kaupunkilaiselta vie jopa kolmatta tuntia päivässä, ei maatilojen isäntiä ja emäntiä vaivaa.

    Lihakarjatilat selviävät aika kevyellä työpanoksella, jos karja pystyy ulkoilemaan läpi vuoden. Ja moni karjarotu viihtyykin paremmin ulkona kuin sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nurmieinarit on jämähtänyt 1930-luvulle.

    Tämän päivän maailmassa myyjä KIITTÄÄ asiakasta. Maalaistollot kuvittelevat että asiakkaan täytyy kiittää myyjää. Jälkeenjäänyttä porukkaa.

    Maajussithan ei saa asumistukia eikä työttömyystukia, puhumattakaan telakkatuista.

    miten elintarviketeollisuutemme toimisi ilman läheltä saatuja raaka-aineita
    aikooko punnikit antaa 300 000 työpaikkaa ulkomaille
    kapinansa aikana punikit ttuhosivat elintarvikevarastot ja estivätviljelyn 1917
    kesänä jaa kapinan aikana polttivat navetot eläimineen murhattuaan jussit
    alkaako punikit taas valittaa nälkäänsä

    Äänestä

  • maataloustuet tulee nykyisin eu n kautta osana maksamaamme jäsenmaksua joten
    pitää ottaa sieltä pois jotta jotakin saisimme emmekä olisi nettomaksajia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maajussithan ei saa asumistukia eikä työttömyystukia, puhumattakaan telakkatuista.

    Joo mutta ne on ainoita "yrittäjiä", joiden eläkkeen maksaa valtio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan, maataloustyöstä tietämättömän loisivan makoilijan olisi syytä laittaa pakkotyöhön maatilalle jo pelkästään mielikuvien muuttamisen vuoksi.

    Suomesta ei löydy mitään niin aliarvostettua huonopalkkaista työtä kuin maataloustyö.
    Työpäivät ovat pitkiä, työvuoroja on vain yksi 24/7.

    Yksikään tällä palstalla roikkuva asumistukikuppari ei viihtyisi tuntia enempää talsiessaan navetoissa lehmän jätöksiä kolaillen ja kuivikkeita levitellen.
    Yksikään ViherPunikki ei kykenisi astumaan edes navetan sisälle pelätessään navetanhajun tarttuvan vaatteisiinsa puhumattakaan, että laittaisi tikkua ristiin työn merkeissä.

    PunaVihreän työhön kykenemättömän tukikupparin on parempi vaan palstalla puhua paskaa, se on siistiä hommaa.

    On tainnut turvenuija siirtyä kepusta Persuihin muitten nuijien joukkoon, kun noin kovaa kieltä käyttää.

    Äänestä

Asumistuet ja muut sosiaalituet ovat kyllä omissa fääreissään.

Äänestä
  • Asumistuet ovat vain puolet maataloustukien rahavuoresta.

    Asumistukia maksetaan 2.000 miljoonaa euroa, mutta maataloustukia 4.000 miljoonaa euroa. Tässä maataloustukien määrässä ovat mukana EU:n tukien lisäksi kaikki kansalliset suorat ja epäsuorat tukiaiset.

    Yksikään toinen yrittäjä ei saa loma-ajaksi avustajia valtion laskuun, ei sukupolvenvaihdon korvauksia, ei nuoren yrittäjän avustusta, ei investointititukea, ei neuvontapalvelua ilmaiseksi, ei korkoavustuksia, ei sähköveron palautusta eikä luonnonhaittakorvausta, jos luonto haittaa yritystoimintaa.

    Ja tuossa on vain pieni osa maatalouden tukiaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asumistuet ovat vain puolet maataloustukien rahavuoresta.

    Kyllähän työttömyys aiheuttaa sivuilmiöineen ylivoimaisesti suurimman menoerän eläkkeiden jälkeen. Siinä työllistetäänt tukien ohella erilaisia viranomaisia, terveydenhoitoa, lastensuojelua, mielenterveyspalveluita, poliisia ym.ym. Niissä palveluissa ei paljon maajusseja näy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asumistuet ovat vain puolet maataloustukien rahavuoresta.

    Asumistukia maksetaan 2.000 miljoonaa euroa, mutta maataloustukia 4.000 miljoonaa euroa. Tässä maataloustukien määrässä ovat mukana EU:n tukien lisäksi kaikki kansalliset suorat ja epäsuorat tukiaiset.

    Yksikään toinen yrittäjä ei saa loma-ajaksi avustajia valtion laskuun, ei sukupolvenvaihdon korvauksia, ei nuoren yrittäjän avustusta, ei investointititukea, ei neuvontapalvelua ilmaiseksi, ei korkoavustuksia, ei sähköveron palautusta eikä luonnonhaittakorvausta, jos luonto haittaa yritystoimintaa.

    Ja tuossa on vain pieni osa maatalouden tukiaisista.

    asutuskeskusissa loisiva ruunari omistaa peltoja ja saaa kaikki nuo tuet
    tekemättä mitään pelloillaan

    Äänestä

Ruokaa pitää omasta maasta saada, siinä ei vaihtoehtoa ole.
Mutta sen rahoitukseen on verotuksen kautta vaihtoehto, ettei tarvitsi niin isoa tukea maksaa. Kaikkialla maailmassa maataloustukea maksetaan kuiten, koska jokainen maa tarvitsee ruoan tuottajansa.

Äänestä
  • Maata tulee viljellä, mutta järkeäkin pitää käyttää.

    Suomene maatalous ei ole itsenäinen eikä kansallinen maatalous vaan osa Euroopan unionin maataloutta. Suomen ruokatuotanto on pitkin ja poikin 27 EU:n jäsenmaassa - samoin kaikki viljan, sokerin ja elintarvikkeiden varastot.

    Toiseksi Suomen hätävara - jos zombit hyökkäävät - ovat vilja, juurekset, kasvikset, marjat ja metsän ja kalavesien antimet. Liha ja maitotuotteet vaativat kalliin ja häiriöherkän kylmä- ja käsittelyketjun maatilan navetasta kuluttajan jääkaappiin, joten maitoa ja lihaa ei voi kriisiaikana taata kenellekään kuin maitojauheena tai säilykkeenä.

    Ja tukiaisten varassa kasvanut ruoan vienti pitää lopettaa kokonaan.

    Tästä näkökulmasta Suomesta on aika määrätietoisesti karsia lihan ja maidon tuotantoa, mikä leikkaa samalla maataloustukia. Jos farmari saa lihaa tai maitoa tuotetuksi ilman tukia, niin sitä ei kukaan halua estää.

    Äänestä

  • Meillä ei ole varaavaraa.
    Meillä ei ole varaa elättää hyvinvonti yrittäjiä.
    Jolle maksetaan euron tuotos t a a aina k ksi euroa.
    Ruokaa saadaan j lvemmalla maista jossa on pareemma t kasbåvuolosyhtee t kuin kylmäässä pohjolassa.

    Maajusst ja talonpojat t y hjäköynnillä suurimman osan vuodesta

    Jis ei tuttava työ kinnosta niin sipilämån ak t iibimli kyllä sopii kepuleillekkin

    Jos kaikki maksaisivat veronsa täysmääräisen kuin työ l äiset ei ulk l maan velkaa tatvita.

    Loisjoiden elätyksenne otaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä ei ole varaavaraa.

    työläiset eivät maksa veroja sen tekee työantaja

    Äänestä

Maataloustuelle ei ole selvästi määriteltyä tavoitetta, emmekä siksi voi arvioida tuen toimivuutta tai sen tason järkevyyttä.

Maataloustukea perustellaan kotimaisella elintarviketuotannolla, työllisyydellä tai aluepoliikalla. Sitten käytännössä tukea maksetaan ukrainalaisia keikkatyöläisiä työllistävälle tulppaaninkasvattajalle tai Kirkkonummella pihvikarjaa kasvattavalle miljardöörille.

Äänestä
  • Onneksi EU:n massiivisesta maataloustukibudjetista ei muuten löydy moitittavaa - Suomen tuet ovat pieni siivu siitä..ja silti hir-mui-sin ongelma :D

    Saksan,Ranskan, Italian ja Espanjan jne maataloustuet ovat äärimmäisen perusteltuja, elä hyvä immeinen eppäile!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi EU:n massiivisesta maataloustukibudjetista ei muuten löydy moitittavaa - Suomen tuet ovat pieni siivu siitä..ja silti hir-mui-sin ongelma :D

    Saksan,Ranskan, Italian ja Espanjan jne maataloustuet ovat äärimmäisen perusteltuja, elä hyvä immeinen eppäile!

    Suomessa (toisin kuin monessa muussa maassa) maksetaan myös kansallista tukea.

    Miksi maataloustuen pitäisi sinusta olla rahan jakamista ilman mitään selvää tavoitetta?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    "Tutkinto_opiskelijat_koulutusohjelma_Sisu_Oodi_eroavuudet"

    Maataloustuella on tavoite, joka ei selvästikään ole kaikille selvä.

    Maataloustuet ideoi kapitalismin ja teollistumisen alkuaikoina ranskalaiset valistusfilosofit. Ideana on pitää ruoan hinta keinotekoisen matalana. Silloin teollisten ja muiden yritysten ei tarvitse korottaa palkkojaan niin paljoa, koska eläminen on halvempaa. Ts. muiden yritysten tuottavuus paranee maataloustukien avulla. Maataloustuet on alunperin (ja nykyäänkin) pohjimmiltaan epäsuoraa yritystukea yrityksille.

    Maataloustuet+eivät+pidä+ruoan+hintaa+matalana.+MTK:n+oman+propagandan+mukaan+tuottajan+osuus+on+11%+sen+ruoan+hinnasta,+johon+suomalaista+raaka-ainetta+käytetään.+Osuutta+nostaa+ennen+kaikkea+maito.+Muissa+kuin+maitotuotteissa+raaka-aineen+osuus+on+paljon+ale+10%.Maataloustuki+kokonaisuutena+on+hyvin+lähellä+sitä+summaa,+jonka+maksamme+elintarvikkeiden+arvonlisäverona+(14%).+Eli+jos+tukien+poistaminen+tuplaisi+maksettavat+tuottajahinnat+ja+elintarvikkeiden+ALV+laskettaisiin+nollaan+(koska+sen+verran+menoja+valtiolta+säästyy),+niin+kuluttaja+jäisi+vielä+voitolle.Kannattaa+myös+muistaa,+että+maataloustuella+tuetaan+myös+ulkomaille+myytävän+ruoan+hintaa.+Saksalaiset+saavat+halpaa+kuminaa,+kiinalaiset+halpaa+maitojauhetta+jne,+koska+avokätisen+suomalaisen+veronmaksajan+tuki+mahdollistaa+noiden+tuotteiden+viennin+tuotantokustannuksia+alemmalla+hinnalla.

    Äänestä

Maataloustuen ansiosta saamme maailman puhtainta ruoka raaka-ainetta. Haittamaahanmuutto on yhtä suuri ellei suurempi kuluerä eikä tuota kuin ongelmia ja vaaraa kansalle.

Äänestä
  • Ja sitäpaitsi kun te punikit huudatte ilmastosta niin paljon, niin lähiruoka olisi mitä paras ilmastoteko eikä se onnistu suuremmassa mitassa ilman tuen lisäystä. Te kurmutatte omaa kansaa kaikella, että saisitte paremmalla omallatunnolla (jos teillä sellainen toimii tai yleensäkään on) täyttää maan näillä joutenolevilla miehillä.

    Äänestä

  • Jos tarkoitus on tukea ruoantuotantoa, niin miksi joku tulppaaneita ukrainalaisten keikkatyöläisten avulla kasvattava yritys saa maataloustukea?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Jos tarkoitus on tukea ruoantuotantoa, niin miksi joku tulppaaneita ukrainalaisten keikkatyöläisten avulla kasvattava yritys saa maataloustukea?

    Olet oikeassa kuten Halla-ahokin Me emme tarvitse suomalaisia tukiloisia. Ruuan saan kaupasta ilman heitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikeassa kuten Halla-ahokin Me emme tarvitse suomalaisia tukiloisia. Ruuan saan kaupasta ilman heitä.

    Ainakin pitäisi ääneen pystyä sanomaan minkälaista maataloutta haluamme tukea ja ennen kaikkea MIKSI. Kun tuella ei ole mitään kunnolla määriteltyä tavoitetta, niin tuista keskustelu menee juuri sellaiseksi kuin se tälläkin palstalla menee: maataloustuki on joko rikkaiden tukiloisien elättämistä tai sitten maataloustukea ei saa miltään osin kyseenalaistaa, ellei ole valmis lopettamaan syömistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitäpaitsi kun te punikit huudatte ilmastosta niin paljon, niin lähiruoka olisi mitä paras ilmastoteko eikä se onnistu suuremmassa mitassa ilman tuen lisäystä. Te kurmutatte omaa kansaa kaikella, että saisitte paremmalla omallatunnolla (jos teillä sellainen toimii tai yleensäkään on) täyttää maan näillä joutenolevilla miehillä.

    Lähiruokaa ei saa Suomessa mistään.

    Maatalouskoneiden poltto-ja voiteluaineet on hankittava arabimaista tai kaukaa Venäjältä Siperian takaa. Kasvinsuojeluaineet on ostettava Hollannista ja Saksasta, maatalouskoneet Yhdysvalloista ja lannoiteet ulkomaisilta yhtiöiltä. Sähkö on tuontitavaraa Venältä.

    Kesällä paljastui, että jopa työvoima sapuu Ukrainasta saakka.

    Suomessa ei ole omaa maataloutta kuin peltomaa ja paksut isännät - sekä tietysti miljardiluokan jättitukiaiset, kotka kurittavat palkansaajaa ja hänen perhettään.

    1Äänestä

    Juuri näin, maataloustuki pitää palauttaa kuluttajien hyväksi.

    Maataloustuen perimmäinen tarkoitus on laskea sen ruoan hintaa, jonka asiakas kaupan tiskillä maksaa. Tämä onnistuu parhaiten kun elintarvikkeiden hintaa lasketaan 14 prosenttia.

    Jokainen palkansaajaperhe säästäisi vuodessa jopa toistatuhatta euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikeassa kuten Halla-ahokin Me emme tarvitse suomalaisia tukiloisia. Ruuan saan kaupasta ilman heitä.

    Halla-Aho kannattaa maatalouden tukemista, mutta niin että raha maksetaan suoraan valtion kassasta jusseille, eikä kierrätetä sitä eurostoliiton kautta. Ottakaa selvää kommunistit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitäpaitsi kun te punikit huudatte ilmastosta niin paljon, niin lähiruoka olisi mitä paras ilmastoteko eikä se onnistu suuremmassa mitassa ilman tuen lisäystä. Te kurmutatte omaa kansaa kaikella, että saisitte paremmalla omallatunnolla (jos teillä sellainen toimii tai yleensäkään on) täyttää maan näillä joutenolevilla miehillä.

    Kolme viiva neljä miljardia on haittamaahanmuuton kulut vuodessa eikä tästä yksikään maataloutta vihaava punikki sano mitään. En tiedä riittääkö tuo hinta tällä hetkellä enää sillä näiden joutenolevien miesten määrä on kasvanut huomattavasti tuosta Vahteran laskelmasta lähtien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähiruokaa ei saa Suomessa mistään.

    Maatalouskoneiden poltto-ja voiteluaineet on hankittava arabimaista tai kaukaa Venäjältä Siperian takaa. Kasvinsuojeluaineet on ostettava Hollannista ja Saksasta, maatalouskoneet Yhdysvalloista ja lannoiteet ulkomaisilta yhtiöiltä. Sähkö on tuontitavaraa Venältä.

    Kesällä paljastui, että jopa työvoima sapuu Ukrainasta saakka.

    Suomessa ei ole omaa maataloutta kuin peltomaa ja paksut isännät - sekä tietysti miljardiluokan jättitukiaiset, kotka kurittavat palkansaajaa ja hänen perhettään.

    Suomalaisia ei kiinnosta ryöjää polvillaan viljelyksillä eikä palkka ole heidän mielestään riittävä. Jussi kritisoi juuri tätä ulkomaista työvoimaa joka syrjäyttää suomalaisen duunarinkin jossain muussakin työpaikassa, ihan missä tahansa. Pitäisi olla yrityksillä palkanmaksukykyä että voisivat palkata niipokkaat, jonkin verran laiskatkin suomalaiset. Täällä ollaan totuttu niin helpolla se raha saamaan, kasinopeleistä tms. että paskanmättö ei silleen enää kiinnosta.

    Siksi valtion pitäisi tukea kotimaisia yrityksi että he kykenisivät palkata kalliin suomalaisen. Tämä on Jussinkin linja.

    Miettikää asiaa jos itse olisitte yrityksen johtaja. Otatteko kumman kahdesta vaihtoehdosta? Suomalaisen mukavuuksiin tottuneen ihmisen jolla kovat vaatimukset palkan sekä muiden työehtojen osalta, vai huomattavasti halvemman, kovaan työhön karaistuneen ukrainalaisen joka ei valita työoloista? Kumman ottaisitte?

    Sanoisin että valtiovalta on tässä se sylttytehdas, sekä osin mukavuudenhaluiset suomalaiset.

    Valtiovalta vaan ottaa ukkoja ostareihin norkoilemaan ja tähän menee useita miljardeja (kuuluisat 3.2 miljardia jotka eivät enää edes riitä) vuodessa. Niillä rahoilla voisi vahvistaa firmojen palkanmaksukykyä ja näin saada omaa väkeä paljon enemmän töihin. Tämä on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Mulla minkäs teet kun hallituksella on kansojen vaihto-unelma

    Mutta minkäs teet....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähiruokaa ei saa Suomessa mistään.

    Maatalouskoneiden poltto-ja voiteluaineet on hankittava arabimaista tai kaukaa Venäjältä Siperian takaa. Kasvinsuojeluaineet on ostettava Hollannista ja Saksasta, maatalouskoneet Yhdysvalloista ja lannoiteet ulkomaisilta yhtiöiltä. Sähkö on tuontitavaraa Venältä.

    Kesällä paljastui, että jopa työvoima sapuu Ukrainasta saakka.

    Suomessa ei ole omaa maataloutta kuin peltomaa ja paksut isännät - sekä tietysti miljardiluokan jättitukiaiset, kotka kurittavat palkansaajaa ja hänen perhettään.

    Näin on. Tässä tilanteessa on aivan turha taistella markkinataloutta vastaan ellei haluta takaisin Kekkosen aikaiseen sosialistiseen kurjuuteen. Kyllä se hyvin muistetaan, mitä Neuvostoliitolle tapahtui.

    Suomalaisen duunarin köyhdyttäminen pitää heti lopettaa, eli lopettaa kaikki maataloustuet. Silloin oikeat yrittäjät selviävät ja pelkät tukierkit karsiutuvat pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi valtion pitäisi tukea kotimaisia yrityksi että he kykenisivät palkata kalliin suomalaisen. Tämä on Jussinkin linja.

    Miettikää asiaa jos itse olisitte yrityksen johtaja. Otatteko kumman kahdesta vaihtoehdosta? Suomalaisen mukavuuksiin tottuneen ihmisen jolla kovat vaatimukset palkan sekä muiden työehtojen osalta, vai huomattavasti halvemman, kovaan työhön karaistuneen ukrainalaisen joka ei valita työoloista? Kumman ottaisitte?

    Kovaan työhön karaistuneet, reippaat ja ei-sosialistiset ukrainalaiet rakentavat maastaan eurooppalaista. Neuvostoliiton aikainen kurjuus on mennyttä aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovaan työhön karaistuneet, reippaat ja ei-sosialistiset ukrainalaiet rakentavat maastaan eurooppalaista. Neuvostoliiton aikainen kurjuus on mennyttä aikaa.

    Niin, mukavuudenhalulla ajaudutaan sosialismiin ja hirveään kurjuuteen. Sen sijaan pitäisi mennä länteen ja vauhdilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin, maataloustuki pitää palauttaa kuluttajien hyväksi.

    Maataloustuen perimmäinen tarkoitus on laskea sen ruoan hintaa, jonka asiakas kaupan tiskillä maksaa. Tämä onnistuu parhaiten kun elintarvikkeiden hintaa lasketaan 14 prosenttia.

    Jokainen palkansaajaperhe säästäisi vuodessa jopa toistatuhatta euroa.

    jokainen palkanSAAJperhe tienaisi tuhansia menemällää mansikoitapoimimaan
    tai metsämarastamaan thaikkujen sijaan

    Äänestä

Ja kiinalaisille viedään possua edullisesti, tänne jää vain kasa sontaa jota voimme haistella!🤡🤡

Äänestä
  • Olet oikeassa siellä on vain kasa sontaa.

    Miksi persut vaativat suomalaisen maatalouden lopettamista? Taisi kannatus laskea?

    Äänestä

  • Fileet menee kiinalaisille, mutta jänteet, kivekset, nahka ja muut roiskeet jauhetaan "lihaisaan makkaraan", että Suomesa päästään rillaamaan! Sikäli tämä menee tasan, että suomalainen maksaa makkarasta saman hinnan kuin kiinalainen fileestä, joten miksi valittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fileet menee kiinalaisille, mutta jänteet, kivekset, nahka ja muut roiskeet jauhetaan "lihaisaan makkaraan", että Suomesa päästään rillaamaan! Sikäli tämä menee tasan, että suomalainen maksaa makkarasta saman hinnan kuin kiinalainen fileestä, joten miksi valittaa?

    Lihaa käyttämättä, jätettä säästämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fileet menee kiinalaisille, mutta jänteet, kivekset, nahka ja muut roiskeet jauhetaan "lihaisaan makkaraan", että Suomesa päästään rillaamaan! Sikäli tämä menee tasan, että suomalainen maksaa makkarasta saman hinnan kuin kiinalainen fileestä, joten miksi valittaa?

    Eihän se nyt niin väliä, kommunisti kun kommunisti pääasia, että niille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikeassa siellä on vain kasa sontaa.

    Miksi persut vaativat suomalaisen maatalouden lopettamista? Taisi kannatus laskea?

    Tuo on ihan hullu väite. Ei persut vaadi tukien lopettamista vaan maksamista suoraan valtion kassasta. Mitä helvettiä sitä rahaa kierrätetään eu-kommunismin kautta?

    Äänestä

..maataloustuet+maksavat+yli+7+miljardia+vuosittain.+Tukiensaajat+saavat+yritystukia+,+tukien+määrä+ei+ole+siis+kaikki+tässä+summassa.Mutta,+maatalouden+tukeminen+EI+ole++maaseudun+tukemista.Keskusta+siis+pitää+yllä+sairaaloista+maataloudentukemista,+mutta+kaikki+muu+kannattava+eläminen+maaseudulla+on+vailla+valtion+tukia+ja+toimenpiteitä.+Ja+ei+edellytetä+kannattavaa+elinkeinorakennettakaan.Maataloudentuet+vaativat+reformia,+uudistusta+,jolla+tukien+jakaminen+mietitään+uudelleen.+Kepulainen+maatalousministeri+julisti+eilen+eduskunnassa,+että+maataloudentukeminen+on+elinehto+Suomelle.+Eikä+ole.Ei+lapsissa+oleville+maatalouden+yrittäjille+pidä+maksaa++senttiäkään+toisten+ihmisten+rahaa.+Emme+varmasti+tarvitse+pohjois-suomen+tundra+aluetta+viljeltäväksi.Eikä+tukia+pidä+ryhtyä+maksamaan+velalla+aloitteleville+uusille+maanviljelijöille,+kuten+on+tehty+maidontuotannossakin.Tukia+maksettaisiin+suurille+tiloille+ajatellen+minimi+omavaraisuutta.Maatalouden+tuet+vievät+EU:ssakin+50%,+lähes+biloona+euroa!Maatalouden+tukeminen+on+kylmänsodan+aikainen+jäänne,+jota+ei+tarvita+euroopassa+ja+Suomessakaan+enää.+Maataloustuki+reformi+olisi+nyt+asiaa.+Keskustalainen+maataloustuki+politiikka+vaatii+halpatyön+tulemista+pysyväksi+ilmiöksi+Suomeen.+Maataloudentuki+järjestelmä+on+kuin+käki+suomen+pesässä,+se+työntää+muiden+ihmisten+tarpeet+syrjään+ja+vaatii+itsellensä+suuren+osan,+lähes+kokonaan,++maamme+palkansaajien+verovaroista....

Äänestä
  • Jos maataloustuki haluttaisiin tehokkaaksi, niin sille pitäisi määrittää jotkut mitattavat tavoitteet. Nyt tuella ei ole mitään selvää tavoitetta, vaan rahaa jaetaan samalla tavalla kuin "on ollut tapana" jakaa.

    Äänestä

  • Tukien määrä ei suinkaan ole mikään 7 miljardia vaan ehkä noin puolet siitä. Suuri määrä ihmisiä työllistyy maassa maatalouden kysynnästä, tätäkään ei aina huomata.
    Sitäpaitsi on järjetöntä maksaa suurtiloille tukea; se johtaa kaiken keskittymiseen ja maaseudun autioitumiseen. Suurten tilojen pitää pärjätä omillaan.
    Tuki olisi keskitettävä pienille ja luomutiloille, ei kolhooseille.

    Osuuspankkipohatta Reijo Karvisen esitys tukien suuntaamisesta jättitiloille oli surkeinta mitä voi kuvitella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tukien määrä ei suinkaan ole mikään 7 miljardia vaan ehkä noin puolet siitä. Suuri määrä ihmisiä työllistyy maassa maatalouden kysynnästä, tätäkään ei aina huomata.
    Sitäpaitsi on järjetöntä maksaa suurtiloille tukea; se johtaa kaiken keskittymiseen ja maaseudun autioitumiseen. Suurten tilojen pitää pärjätä omillaan.
    Tuki olisi keskitettävä pienille ja luomutiloille, ei kolhooseille.

    Osuuspankkipohatta Reijo Karvisen esitys tukien suuntaamisesta jättitiloille oli surkeinta mitä voi kuvitella.

    Mikä+on+järjetöntä+ja+mikä+ei+riippuu+siitä+mitä+tavoitellaan.Jos+maataloustuen+tavoite+olisi+tukea+sitä,+että+maataloustuotteita+tuotetaan+Suomessa,+niin+tukea+on+jaettava+suurtiloille,+koska+ne+käytännössä+ruoan+tuottavat.+Pienin+50%+Suomen+maatiloista+tuottaa+5%+maataloustuotannosta,+joka+on+pyöristysvirhe+ja+satokausikohtaista+vaihtelua.+Ruokahuollon+kannalta+on+aivan+sama+onko+nämä+tilat+olemassa+vai+ei.Jos+maataloustuesta+tehdään+puhdasta+elämäntapatukea+(jota+se+osittain+on+nytkin+käytännössä),+niin+sitten+pitäisi+määritellä,+mitä+elämäntapamaanviljelyn+tukemisella+tavoitellaan.

    Päinvastoin olisi palattava suosimaan pienimuotoista perheviljelyä jossa mahdollisimman moni ihminen saisi elannon maataloudesta. Tämä pitäisi koko maan asuttuna. Ei ole järjen häivää sulloa ja keskittää ihmiset sinne betonibunkkereihin jolloin sosiaaliset ongelmat vaan paisuvat ja veronmaksajat tässä kansoihin hukkuvassa maassa vähenevät. Mistä helkkarista rahat kaiken tämän kuluihin? Ainiin, punikit ottaa vaan velkaa että saadaan velkaa maksettua.

    Vaikka en kepua äänestä ikinä sen vasemmistolaisuuden takia, siinä puolueessa on yksi järkevä ihminen. Ylen perjantai-ohjelmassa Paavo sanoi viisaita sanoja maatalouden suhteen. Hän puolusti sitä että koko maa olisi asuttuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin olisi palattava suosimaan pienimuotoista perheviljelyä jossa mahdollisimman moni ihminen saisi elannon maataloudesta. Tämä pitäisi koko maan asuttuna. Ei ole järjen häivää sulloa ja keskittää ihmiset sinne betonibunkkereihin jolloin sosiaaliset ongelmat vaan paisuvat ja veronmaksajat tässä kansoihin hukkuvassa maassa vähenevät. Mistä helkkarista rahat kaiken tämän kuluihin? Ainiin, punikit ottaa vaan velkaa että saadaan velkaa maksettua.

    Ihmisiä ei sullota yhtään mihinkään, vaan ihmiset valitsevat itse asuinpaikkansa monen asian summana. Se elintaso, jota pientila tarjoaa ei useimpia houkuta eikä maanviljelyvaltaiset kunnat pysty nytkään omin verotuloin kustantamaan palveluita kuntalaisilleen.

    Joku voisi määritellä mitä "koko maan asuttuna pitäminen" tarkoittaa? Miten sitä mitataan?

    Niin, kun edellytykset asua maaseudulla viedään punikkien toimesta pois. Pakko on silloin lähteä sulloutumaan. Kepu ja kokoomus ovat punikkeja myös.

    Kyllä pystyy kunnat ja valtio vaikka mihin mutta kun ne kunniakansalaiset ovat niin hiton tärkeitä. Haittamaahanmuutto vie kunnat ja valtion konkkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä pystyy kunnat ja valtio vaikka mihin mutta kun ne kunniakansalaiset ovat niin hiton tärkeitä. Haittamaahanmuutto vie kunnat ja valtion konkkaan.

    Se globalisaation saatana vaikuttaa kaiken pahuuden maailmassa.

    Se on niin että mikä on tärkeysjärjestys. Onko oma kansa ykkönen vai kullanmurut.

    Mitä ne kullanmurut ovat tehneet maan hyväksi että heitä pidetään kuninkaina maassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se globalisaation saatana vaikuttaa kaiken pahuuden maailmassa.

    Pitäisi heittää globalisaatio helvettiin ja palata lokalisaatioon kaikessa mahdollisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisi heittää globalisaatio helvettiin ja palata lokalisaatioon kaikessa mahdollisessa.

    Se olisi ilmastoteko parhaimmasta päästä. Ei käy, ei kertakaikkiaan käy. Lapinlahden Linnut lauloivat näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kun edellytykset asua maaseudulla viedään punikkien toimesta pois. Pakko on silloin lähteä sulloutumaan. Kepu ja kokoomus ovat punikkeja myös.

    Maaseudulle kärrätään miljarditolkulla verorahoja kaupungeista, joten puheet "elämisen edellytysten" viennistä ovat täysin absurdeja.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Maaseudulle kärrätään miljarditolkulla verorahoja kaupungeista, joten puheet "elämisen edellytysten" viennistä ovat täysin absurdeja.

    Tuo on täysi valhe. Maatalouttamme kurjistetaan, kouluja lakkautetaan. Tämä on hullua. Koulu joka kylässä, se on yksi elinehto maaseudun asuttuna pysymisessä. Punikit vain keskittää kun haluavat vaslikarjaa betoniin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täysi valhe. Maatalouttamme kurjistetaan, kouluja lakkautetaan. Tämä on hullua. Koulu joka kylässä, se on yksi elinehto maaseudun asuttuna pysymisessä. Punikit vain keskittää kun haluavat vaslikarjaa betoniin.

    Vaalikarjaa

    Sanoi tuo luomujussikin (Rauhala) samaa tuossa perjantai-ohjelmassa. Hänen mukaansa on hullua kun lapset kuljetetaan suuriin koululaitoksiin joissa oppiminen on niin ja näin, kun asian voisi tehdä niin että viedään lapset toisinpäin eli maaseudulle pieniin kouluihin. Näissä oppiminen on tutkitusti parempaa laatua. Tämä touhu ei sen järjettömämpää voi olla. Punikit asialla tässäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täysi valhe. Maatalouttamme kurjistetaan, kouluja lakkautetaan. Tämä on hullua. Koulu joka kylässä, se on yksi elinehto maaseudun asuttuna pysymisessä. Punikit vain keskittää kun haluavat vaslikarjaa betoniin.

    Maataloutta "kurjistetaan" tunkemalla siihen miljarditolkulla valtion rahaa.

    Kouluja lakkautetaan siellä missä ei ole tarpeeksi lapsia. Maaseutukunnat eivät pystyisi pitämään koulujakaan pystyssä ilman käytännössä Uudeltamaalta tulevaa tukea.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Maataloutta "kurjistetaan" tunkemalla siihen miljarditolkulla valtion rahaa.

    Kouluja lakkautetaan siellä missä ei ole tarpeeksi lapsia. Maaseutukunnat eivät pystyisi pitämään koulujakaan pystyssä ilman käytännössä Uudeltamaalta tulevaa tukea.

    Niitä lapsiperheitä olisi jos annetaan riittävästi palveluja maaseudulle. Mutta kun ne punikit, yllätys yllätys, haluavat vaalikarjan sinne betoniin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitä lapsiperheitä olisi jos annetaan riittävästi palveluja maaseudulle. Mutta kun ne punikit, yllätys yllätys, haluavat vaalikarjan sinne betoniin.

    Punikit kantattaa massamaahanmuuttoa sen takia että saavat tulijoista kätevästi äänestäjiä manipuloituaan heitä ensin. Sitten punikit haluaa maaseudun väestä äänestäjiä ja se tapahtuu kurjistamalla ihmiset ja perheet niin että kääntyisivät sossuiksi. Siellä kallion kolossa tai muualla betonilähiöissä on hyvä sitten paimentaa näitä kurjistettuja ihmisiä.

    Korjaan, kannattaa.

    Tällainen narratiivi on punikeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitä lapsiperheitä olisi jos annetaan riittävästi palveluja maaseudulle. Mutta kun ne punikit, yllätys yllätys, haluavat vaalikarjan sinne betoniin.

    Täältä kaupungeista annetaan verojen kautta miljardeja maaseudun palveluiden ylläpitämiseen. Joku alaraja väkisin on sille, mille määrälle lapsia pidetään erillistä koulua. Se on sitäpaitsi jokaisen kunnan asia. Jos saldo riittää voi koulua pitää vaikka kolmea lasta varten.

    Äänestä

Jos ei olisi maataloutta, niin mitä aloittaja saisi kassiinsa leipäjonosta?

Äänestä
  • Eikö+maataloutta+olsi,+jos+maataloustukea+leikattaisiin+5%?+Entä+jos+leikattaisiin+25%?+Entä+jos+vientituki+poistettaisiin?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eikö+maataloutta+olsi,+jos+maataloustukea+leikattaisiin+5%?+Entä+jos+leikattaisiin+25%?+Entä+jos+vientituki+poistettaisiin?

    Matsloustukien ansiosta kuluttaja saa halpaa ruokaa. Jos tuet lopetettaisiin, ruuan hinta pompsahtaisi vastamaan todellisia tuotantokustannuksia.
    Myös muuta tuotantoa tuetaan runsaasti kaikenlaisten yritystukien muodossa, eikä maatalous poikkea tästä mitenkään.

    No+ei+saa.+Suomessa+maksetaan+maailman+korkeimpia+maataloustukia+ja+elintarvikkeet+ovat+kalliimpia+kuin+EU:ssa+keskimäärin.MTK:n+propagandan+mukaan+11%+elintarvikkeiden+hinnasta+on+raaka-aineiden+osuus.+Jos+maitotuotteet+otetaan+pois,+niin+osuus+on+paljon+pienempi+(maitolitrassa+yli+30%+on+raakamaidon+hintaa).+Ruisleivässä+jauhamattoman+rukiin+hinta+on+alle+5%+sen+hinnasta.Maataloustuen+kustannukset+ovat+suunnilleen+sama+kuin+elintarvikkeista+kertyvä+arvonlisävero.++Teoriassa+siis+elintarvikkeiden+arvonlisävero+(14%)+voitaisiin+laskea+nollaan,+jos+maataloustuet+poistettaisiin.+Vaikka+tuottajahinnat+tämän+takia+kaksinkertaistuisivat,+niin+kuluttaja+jäisi+vielä+voitolle.+Samalla+halpenisi+kahvi,+appelsiinimehu,+riisi+jne.Lisäksi+pitää+muistaa,+että+maataloustuilla+mahdolistetaan+se,+että+voimme+myydä+kiinalaisille+maitojauhetta+tai+sianlihaa+alle+tuotantokustannusten.+Ostetaan+tuilla+soijaa+ulkomailta,+että+voimme+myydä+lihaa+kiinalaisilla+alle+omakustannushinnan.+Jos+sitä+ei+sanota+"keskustalaiseksi+maatalouspolitiikaksi"+,+niin+sitä+voisi+kutsua+idiotismiksi.

    Jep. Pohjoisesta sijainnistamme johtuen maatalouden tuotantokustannukset tulevat aina olemaan paljon korkeammat kuin lämpimämmillä alueilla. Jos pelkkää rahaa tuijotetaan, ei täällä kannattaisi viljellä eikä kasvattaa mitään. Emme kuitenkaan tule enää toimeen metsän riistalla tai kalastuksella, joten ruokaa on tuotettava muilla tavoin.
    Pelkän tuontiruoan varassa ei kannata olla, sillä tästäkin meillä on karut kokemukset sotavuosilta. Tuonti lisää myös vaihtotaseen vajetta, joten senkin takia pitäisi suosia suomalaista.

    "maataloustuilla mahdolistetaan se, että voimme myydä kiinalaisille maitojauhetta tai sianlihaa alle tuotantokustannusten."
    Maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat painettu niin alas, että maatalous ei ilman tukia oikein pyöri missään, ei ainakaan, jos halutaan huolehtia kestävästä kehityksestä, ruuan puhtaudesta, eetisestä eläintuotannosta tai ympäristönsuojelusta. Viljaa viljellään edullisesti suurilla aroalueilla, mutta samalla maaperä köyhtyy lannoituksen puuttumisen takia, ja lopulta siinä ei kasva mitään. Lihaeläimiä kasvatetaan edullisesti hormonien ja antibioottien avulla, mutta mitkä vaikutukset se aiheuttaa lihan kuluttajille, on tuskin tiedossa. Suomessakin myydään halvalla esim. Vietnamissa jätevesilammikoissa kasvatettua pangasius-filettä, mutta sitä en suuhuni laita, vaikka kilgorelle se taitaa mainiosta maistua.
    Elämä on täynnä valintoja.

    Kokemus viime keväältä osoittaa että hyllyt ovat tyhjinä alta aikayksikön jos tulee joku vitsaus. Korona osoitti kuinka herkästi ruoka loppuu kaupoista.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eikö+maataloutta+olsi,+jos+maataloustukea+leikattaisiin+5%?+Entä+jos+leikattaisiin+25%?+Entä+jos+vientituki+poistettaisiin?

    Sano tuo duunarille että mitä jos leikattaisiin palkkaa 25 prosenttia? Koko maa olisi yleislakossa heti. Näin valtava epäoikeudenmukaisuus rehottaa yhteiskunnassa. Toisille suodaan palkka, toisille ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sano tuo duunarille että mitä jos leikattaisiin palkkaa 25 prosenttia? Koko maa olisi yleislakossa heti. Näin valtava epäoikeudenmukaisuus rehottaa yhteiskunnassa. Toisille suodaan palkka, toisille ei.

    Jostain kumman syystä vihervassut ajaa halpatyövoimaa joka vie duunarin jopa kortistoon. Tästä ei ikinä punainen sak nosta mökää. Korppi ei korpin silmää noki.

    Tämä paskapuhe työvoiman tarpeesta, se on peite saada vaihtaa kansat joksikin muuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep. Pohjoisesta sijainnistamme johtuen maatalouden tuotantokustannukset tulevat aina olemaan paljon korkeammat kuin lämpimämmillä alueilla. Jos pelkkää rahaa tuijotetaan, ei täällä kannattaisi viljellä eikä kasvattaa mitään. Emme kuitenkaan tule enää toimeen metsän riistalla tai kalastuksella, joten ruokaa on tuotettava muilla tavoin.
    Pelkän tuontiruoan varassa ei kannata olla, sillä tästäkin meillä on karut kokemukset sotavuosilta. Tuonti lisää myös vaihtotaseen vajetta, joten senkin takia pitäisi suosia suomalaista.

    "maataloustuilla mahdolistetaan se, että voimme myydä kiinalaisille maitojauhetta tai sianlihaa alle tuotantokustannusten."
    Maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat painettu niin alas, että maatalous ei ilman tukia oikein pyöri missään, ei ainakaan, jos halutaan huolehtia kestävästä kehityksestä, ruuan puhtaudesta, eetisestä eläintuotannosta tai ympäristönsuojelusta. Viljaa viljellään edullisesti suurilla aroalueilla, mutta samalla maaperä köyhtyy lannoituksen puuttumisen takia, ja lopulta siinä ei kasva mitään. Lihaeläimiä kasvatetaan edullisesti hormonien ja antibioottien avulla, mutta mitkä vaikutukset se aiheuttaa lihan kuluttajille, on tuskin tiedossa. Suomessakin myydään halvalla esim. Vietnamissa jätevesilammikoissa kasvatettua pangasius-filettä, mutta sitä en suuhuni laita, vaikka kilgorelle se taitaa mainiosta maistua.
    Elämä on täynnä valintoja.

    Kun olemme pohjoisessa maassa, jossa tuotantokustannukset ovat ovat poikkeuksellisen korkeat niin miksi ihmeessä meidän väkisin pitää tuottaa niille "maailmanmarkkinoille" yhtään mitään maataloustuotetta? Miksei kiinalaiset voi itse tuottaa maitojauheensa ja sianlihansa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sano tuo duunarille että mitä jos leikattaisiin palkkaa 25 prosenttia? Koko maa olisi yleislakossa heti. Näin valtava epäoikeudenmukaisuus rehottaa yhteiskunnassa. Toisille suodaan palkka, toisille ei.

    Eikö maanviljelijät olekaan enää "yrittäjiä"?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kun olemme pohjoisessa maassa, jossa tuotantokustannukset ovat ovat poikkeuksellisen korkeat niin miksi ihmeessä meidän väkisin pitää tuottaa niille "maailmanmarkkinoille" yhtään mitään maataloustuotetta? Miksei kiinalaiset voi itse tuottaa maitojauheensa ja sianlihansa?

    Voithan sinä alkaa käyttämään itsekin sitä hyvää ja halpaa kiinalaista maitojauhetta.

    https://yle.fi/uutiset/3-5593861

    Yksi syy, miksi kannattaisi suosia kotimaisia elintarvikkeita, on niiden puhtaus ja turvallisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voithan sinä alkaa käyttämään itsekin sitä hyvää ja halpaa kiinalaista maitojauhetta.

    https://yle.fi/uutiset/3-5593861

    Yksi syy, miksi kannattaisi suosia kotimaisia elintarvikkeita, on niiden puhtaus ja turvallisuus.

    Miksi väistelet koko ajan itse asiaa ja höpöttelet niitä näitä?
    Miksei suomalaisen maataloustuen järkevyydestä saa koskaan aikaan mitään keskustelua sitä puolustavien kanssa?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Miksi väistelet koko ajan itse asiaa ja höpöttelet niitä näitä?
    Miksei suomalaisen maataloustuen järkevyydestä saa koskaan aikaan mitään keskustelua sitä puolustavien kanssa?

    Suomalainen maataloustukijärjestelmä on sama kuin muissakin EU-maissa.

    Missä EU, siellä ongelma. Jos haluat muutosta järjestelmään, sinun olisi syytä muuttua EU-kriittiseksi.

    Suomella on EU-tukihimmelin lisäksi kansallinen tukihimmeli. Näiden yhdistelmänä meillä on maailman korkein maataloustuen taso.

    Suurin osa kansallisesta tuesta on ns. pohjoista tukea, jolla pyritään kompensoimaan karuja luonnonoloja, aivan samoin kuin eteläisemmissä maissa tuetaan esim. vuoristoseutuja.

    Mutta jatka vain lompakollasi äänestämistä ja osta belgialaisia ihmisten ulosteissa kasvatettuja maataloustuotteita.

    Äänestä

Maataloustukien määrä maittain:

1 France €10 092 million
2 Spain €6 681 million
3 Germany €6 567 million
4 Italy €5 486 million
5 United Kingdom €4 308 million
6 Greece €3 071 million
7 Poland €2 142 million
8 Ireland €1 736 million
9 Austria €1 275 million
10 Netherlands €1 220 million
11 Denmark €1 165 million
12 Belgium €956 million
13 Portugal €951 million
14 Sweden €925 million
15 Hungary €841 million
16 Finland €818 million

Jos tukia ei maksettaisi, vain rikkailla olisi varaa syödä.

Äänestä
  • Jo muinaisessa Roomassa kansalle jaettiin ilmaista viljaa maataloustukien ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo muinaisessa Roomassa kansalle jaettiin ilmaista viljaa maataloustukien ansiosta.

    Suomessa kansalta otetaan rahaa ja annetaan se vastikkeetta maanviljelijöille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kansalta otetaan rahaa ja annetaan se vastikkeetta maanviljelijöille.

    Samoin rahaa jaetaan vastikkeettomasti niin telakkatyöntekijöille kuin tehdastyöntekijöillekin yritystukien muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kansalta otetaan rahaa ja annetaan se vastikkeetta maanviljelijöille.

    Samoin rahaa jaetaan vastikkeettomasti niin telakkatyöntekijöille kuin tehdastyöläisillekin yritystukien muodossa.

    Äänestä

Tarjoilijan mukaan Suomen tuet on siirrettävä Puolaan ja Unkariin. Elintarvikkeet hankitaan jatkossa Venäjältä.

Äänestä

Maatalousyrittäjät sanovat, että he eivät tarvitsisi tukia, jos saisivat tuotteistaan oikeanlaisen hinnan. Moni tekee muuta työtä maataloustyön lisäksi, koska maataloustyö ei yksinään riitä elättämään.

Pyrin ostamaan kotimaisia tuotteita, vaikka kalliimmalla hinnalla. Kauppa ottaa tuotteen hinnasta ison siivun ja tuottajalle jää hinnasta vain pieni osa.

Minulle Suomi on tärkeä, siksi arvostan ja ostan kotimaisia tuotteita.

Äänestä
  • Maatalousmiljardeilla voitaisiin auttaa kymmeniätuhansia sotaa, vainoa ja kidutusta pakoon Suomeen tullutta sotalapsukaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maatalousmiljardeilla voitaisiin auttaa kymmeniätuhansia sotaa, vainoa ja kidutusta pakoon Suomeen tullutta sotalapsukaista.

    Mutta suomalaisten puuro on pahaa, joten sitä pitäisi tuoda niille lentorahtina Kabulista.

    Äänestä

Hallitusneuvottelujen säätytalolla suklaa- ja karkkilasku kolme tonnia on valtion suurimpia menokohtia

Äänestä

On tämä hienoa. Tämän palstan pikaisella kahlailulla voidaan päätellä persujen haluavan lopettaa sosiaaliturvan, työttömyyskorvaukset, kehitysyhteistyön, maataloustuen, kulttuurin tukemisen, erottaa Helsingin muusta Suomesta, kieltää rokotukset, homot, populäärimusiikin, naiset ja varsinkin naisten oikeudet... Jäikö jotain pois?

Äänestä
  • Persunpelko pistää näkemään niitä joka puolella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tulonsiirroista maataloustuet, eli laiskojen makoilijoiden elätysmaksut, ovat suurimpiamenokohtia. Suubnä veronmaksajan kukkaro ohenee talvet makaavien maaajussien elättämisessä. Varmasti jokainen keksisi niillekin rahoille parempaa käyttöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu