Sinkkujen seksi on vähemmän nautinnollista

Jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että sinkkuna pysytään tarkoituksella sen vuoksi, että silloin voidaan pitää useita kumppaneita yhtä aikaa. Itse olen saanut joskus tällaisen kommentin osakseni. Tällaiset kommentit eivät tunnu mukavilta, varsinkin, kun itse tietää, etteivät ne omalla kohdalla ole totta. Paremminkin kyse on siitä, ettei vain ole löytynyt pidempiaikaista kumppania. Kumppanin löytäminen on hyvin haastavaa, ja vaatii tosiaankin pitkän prosessin, kuten joku edellä totesi. Näin etenkin, jos ei baareissa viihdy eikä muualtakaan sattumanvaraisesti ole ketään löytynyt. Kyllä voi mennä vaikka koko elämä niin, ettei vakiintuneempaa seksielämää voi viettää eikä tilapäisiäkään suhteita paljoa ole tai ei välttämättä halua niihin ryhtyä ainakaan kovin usein. Suomessa on liian vähän rauhallisia ja viihtyisiä tutustumis- ja kokoontumispaikkoja sinkuille, myös vähän vanhemmille, muitakin kuin baarit, joissa läheskään kaikki eivät viihdy

Tollanen lutkittelu on niin vanhanaikaista ja ihmisen seksuaalisuuden kontrollointia, varmasti osasyy miksei sinkut uskalla nauttia satunnaisesta seksistä. Ja ihme kaksinaismoralismia, kuten edellä joku huomauttaa miten siellä parisuhteessa sitten aletaan pettämään.
Seksi ja seksuaalisuus on iloinen asia ja voimavara, eikä ihmisen seksielämä kuulu muille kuin ihmiselle itselleen sekä sen hetkiselle partnerille.

Anonyymi kirjoitti:

Tollanen lutkittelu on niin vanhanaikaista ja ihmisen seksuaalisuuden kontrollointia, varmasti osasyy miksei sinkut uskalla nauttia satunnaisesta seksistä. Ja ihme kaksinaismoralismia, kuten edellä joku huomauttaa miten siellä parisuhteessa sitten aletaan pettämään.
Seksi ja seksuaalisuus on iloinen asia ja voimavara, eikä ihmisen seksielämä kuulu muille kuin ihmiselle itselleen sekä sen hetkiselle partnerille.

Lue lisää

"Tollanen lutkittelu on niin vanhanaikaista ja ihmisen seksuaalisuuden kontrollointia, "

Vosin kuvitella että moista huutelua harrastavat ne joilla itsellään ei ole minkäänlaista seksielämää tai sitten heillä on muuten vaan pipo liian kireä.

-palstahessu

Anonyymi kirjoitti:

Tollanen lutkittelu on niin vanhanaikaista ja ihmisen seksuaalisuuden kontrollointia, varmasti osasyy miksei sinkut uskalla nauttia satunnaisesta seksistä. Ja ihme kaksinaismoralismia, kuten edellä joku huomauttaa miten siellä parisuhteessa sitten aletaan pettämään.
Seksi ja seksuaalisuus on iloinen asia ja voimavara, eikä ihmisen seksielämä kuulu muille kuin ihmiselle itselleen sekä sen hetkiselle partnerille.

Lue lisää

Ei se vanhanaikaista ole. Nykyään miehet eivät vain uskalla sanoa mitä ajattelevat koska feminismi

Niin. tämähän koskee lähtökohtaisesti vain naisia.

Miehillä harvemmin on varaa alkaa vehtaamaan epämääräisten kumppaneiden kanssa, kun on aina riski joutua pelkkien elatusmaksujen maksajaksi. Ennemmin omin käsin onneen, kuin turhien riskien otto.

Yksi kertaa viikossa on huikean paljon 5 vuoden jälkeen.

Haluaisitko nyrkkiä? Kerro rohkeasti puolisollesi.

Anonyymi kirjoitti:

Haluaisitko nyrkkiä? Kerro rohkeasti puolisollesi.

Heh, en halua. Voisin motata takaisin, jos alkaisi tarjomaan. Olen joskus motannutkin, en tosin nykyistä mutta kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti:

Haluaisitko nyrkkiä? Kerro rohkeasti puolisollesi.

Ja liian pienet paikat nyrkille, jos alakertaa ajattelit. :P

Sormi tai kaksi enintään.

Oisko intohimon puute yksi? Linkkejä.

https://mielenihmeet.fi/intohimon-puute-parisuhteessa/

Pääsyitä intohimon kuolemiseen
On tärkeää tietää pääsyyt siihen, miksi parisuhteen intohimo kuolee. Niitä ovat mm:

Monotonisuus – parisuhde on ennalta-arvattava ja yllätyksetön.

Ette tee mitään jännittävää, vaan aina samoja aktiviteetteja.
Te kummatkin rakastuitte nopeasti, ettekä käyttäneet aikaa toistenne oppimiseen kunnolla tai määritelleet toisen vain täyttävän aikaisemman parisuhteen jättämän tyhjiön.
Sinusta tuntuu siltä, kuin haluaisit jonkun paremman kuin kumppanisi, koska tunnet, että hän ei kohtaa odotuksiasi tai et ole halukas panostamaan parisuhteeseen enemmän.
Sekaannuit johonkuhun toiseen ja menetit hallinnan. Kyseessä voi olla työkaveri tai joku läheinen ihminen ja tämä vie sinut kauemmaksi kumppanistasi.
Seksi ei ole miellyttävää ja harrastat sitä vain velvoitteesta, et intohimon tuntemisesta. Kyseessä on vain seksitoimenpide, ei intiimiä hellintää ja rakastavia kosketuksia.

Lähde: https://askelterveyteen.com/pida-intohimoa-ylla-parisuhteessa/

JanK kirjoitti:

Oisko intohimon puute yksi? Linkkejä.

https://mielenihmeet.fi/intohimon-puute-parisuhteessa/

Pääsyitä intohimon kuolemiseen
On tärkeää tietää pääsyyt siihen, miksi parisuhteen intohimo kuolee. Niitä ovat mm:

Monotonisuus – parisuhde on ennalta-arvattava ja yllätyksetön.

Ette tee mitään jännittävää, vaan aina samoja aktiviteetteja.
Te kummatkin rakastuitte nopeasti, ettekä käyttäneet aikaa toistenne oppimiseen kunnolla tai määritelleet toisen vain täyttävän aikaisemman parisuhteen jättämän tyhjiön.
Sinusta tuntuu siltä, kuin haluaisit jonkun paremman kuin kumppanisi, koska tunnet, että hän ei kohtaa odotuksiasi tai et ole halukas panostamaan parisuhteeseen enemmän.
Sekaannuit johonkuhun toiseen ja menetit hallinnan. Kyseessä voi olla työkaveri tai joku läheinen ihminen ja tämä vie sinut kauemmaksi kumppanistasi.
Seksi ei ole miellyttävää ja harrastat sitä vain velvoitteesta, et intohimon tuntemisesta. Kyseessä on vain seksitoimenpide, ei intiimiä hellintää ja rakastavia kosketuksia.

Lähde: https://askelterveyteen.com/pida-intohimoa-ylla-parisuhteessa/

Lue lisää

Joskus olisi myös hyvä olla kumppanistaa erossa pidemmän aikaa.

"Mutta joka päivä yhdessä oleminen ja kaikkien asioiden tekeminen yhdessä on nopea tapa saada intohimo katoamaan."

Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani tämän, jatkuvasti perseet vastakkain onnistuu kummasti väsähtämään kumppaniin. Varsinkin, jos kumppani on taipuvainen vielä möllöttämään vaan itsekseen, eikä kiinnostu mitenkään mihinkään yhdessä puuhaamiseen. Tai kontrolloi jatkuvasti mitä viittii ja mitä, ei miten tehdään ja miten ei ainakaan tehdä.

Menee äkkiä koko suhde suorituspaineella. :D

JanK kirjoitti:

Joskus olisi myös hyvä olla kumppanistaa erossa pidemmän aikaa.

"Mutta joka päivä yhdessä oleminen ja kaikkien asioiden tekeminen yhdessä on nopea tapa saada intohimo katoamaan."

Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani tämän, jatkuvasti perseet vastakkain onnistuu kummasti väsähtämään kumppaniin. Varsinkin, jos kumppani on taipuvainen vielä möllöttämään vaan itsekseen, eikä kiinnostu mitenkään mihinkään yhdessä puuhaamiseen. Tai kontrolloi jatkuvasti mitä viittii ja mitä, ei miten tehdään ja miten ei ainakaan tehdä.

Menee äkkiä koko suhde suorituspaineella. :D

Lue lisää

Seksi voi toimia huippu hyvin, mutta jos muut asiat ei sitten niin hyvin toimikkaan tai on jotenkin lässähtäneet se heijastuu myös siihen seksihalukkuuteen. Plus että miehien on syytä muistaa, kuten naisienkin että kumppanikin tarvitsee huomiointia ja joskus jopa kauniitasanojakin. Ettei vaan pannaan, juodaan ja syödään, vetäydytään takas omaan nurkkaan.

Ei se suhde kyllä hirveän antoisa silloin ole eikä pelkkä hyvä seksikään riitä intohimon ylläpitoon. Äkkiä tulee mieleen, että joku muu saattaa olla haluttavampi, edes hetken.

JanK kirjoitti:

Oisko intohimon puute yksi? Linkkejä.

https://mielenihmeet.fi/intohimon-puute-parisuhteessa/

Pääsyitä intohimon kuolemiseen
On tärkeää tietää pääsyyt siihen, miksi parisuhteen intohimo kuolee. Niitä ovat mm:

Monotonisuus – parisuhde on ennalta-arvattava ja yllätyksetön.

Ette tee mitään jännittävää, vaan aina samoja aktiviteetteja.
Te kummatkin rakastuitte nopeasti, ettekä käyttäneet aikaa toistenne oppimiseen kunnolla tai määritelleet toisen vain täyttävän aikaisemman parisuhteen jättämän tyhjiön.
Sinusta tuntuu siltä, kuin haluaisit jonkun paremman kuin kumppanisi, koska tunnet, että hän ei kohtaa odotuksiasi tai et ole halukas panostamaan parisuhteeseen enemmän.
Sekaannuit johonkuhun toiseen ja menetit hallinnan. Kyseessä voi olla työkaveri tai joku läheinen ihminen ja tämä vie sinut kauemmaksi kumppanistasi.
Seksi ei ole miellyttävää ja harrastat sitä vain velvoitteesta, et intohimon tuntemisesta. Kyseessä on vain seksitoimenpide, ei intiimiä hellintää ja rakastavia kosketuksia.

Lähde: https://askelterveyteen.com/pida-intohimoa-ylla-parisuhteessa/

Lue lisää

Aaaah...

Intohimohan ei ole yhden ihmisen tuotos, vaan kahden osatekijän summa. Ja aika usein se tulkinta intohimon hiipumisesta nojaa siihen "kun tuo toinen jotain tai ei jotain" näkemykseen, jossa oma vastuu suhteesta ja omasta onnellisuudesta on enimmäkseen ulkoistettu. Kardinaalimunaus ja samalla myös yleisin syy. SIihen tuossa aloittajan artikkelissakin vahvasti viitattiin.

Toinen melko lähelle yltävä on tuo monotonisuus, tylsyys. Kertoo paljon enemmän toisen osapuolen kyvystä sietää arkea ja haluta oppia tuntemaan se toinen syvällisemmin, kuin mistään muusta. Kaikki pitää saada nyt ja heti, joka päivä uutta ja juurikin minäminulleminun -ajatteluna. Ajan henkeä, valitettavasti, mutta myös toinen hyvin yleinen kardinaalimunaus.

Paskassa ei tarvitse elää, koska sitäkin sattuu liian usein, että "syytökset" osuvat oikeaan, mutta hyvin usein vastuu omasta onnellisuudesta on ulkoistettu ja kyky sietää monotonista elämään on heikko. Sopii googlettaa :)

randombypasser kirjoitti:

Aaaah...

Intohimohan ei ole yhden ihmisen tuotos, vaan kahden osatekijän summa. Ja aika usein se tulkinta intohimon hiipumisesta nojaa siihen "kun tuo toinen jotain tai ei jotain" näkemykseen, jossa oma vastuu suhteesta ja omasta onnellisuudesta on enimmäkseen ulkoistettu. Kardinaalimunaus ja samalla myös yleisin syy. SIihen tuossa aloittajan artikkelissakin vahvasti viitattiin.

Toinen melko lähelle yltävä on tuo monotonisuus, tylsyys. Kertoo paljon enemmän toisen osapuolen kyvystä sietää arkea ja haluta oppia tuntemaan se toinen syvällisemmin, kuin mistään muusta. Kaikki pitää saada nyt ja heti, joka päivä uutta ja juurikin minäminulleminun -ajatteluna. Ajan henkeä, valitettavasti, mutta myös toinen hyvin yleinen kardinaalimunaus.

Paskassa ei tarvitse elää, koska sitäkin sattuu liian usein, että "syytökset" osuvat oikeaan, mutta hyvin usein vastuu omasta onnellisuudesta on ulkoistettu ja kyky sietää monotonista elämään on heikko. Sopii googlettaa :)

Lue lisää

Jaaha. Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi? :D

Aika pitkälle, jos ei nyt ihan tyystin. Ihan syyttelemättä ketään, jos jotain intohimoa koskaan oli ylipäänsä, niin se hiipuu semmoiseksi sytkärin tussahdukseksi. Zippo mistä on loppumassa aineet. :D

JanK kirjoitti:

Jaaha. Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi? :D

Aika pitkälle, jos ei nyt ihan tyystin. Ihan syyttelemättä ketään, jos jotain intohimoa koskaan oli ylipäänsä, niin se hiipuu semmoiseksi sytkärin tussahdukseksi. Zippo mistä on loppumassa aineet. :D

Lue lisää

Hiipuu, on väistämätöntä. Kuinka paljon, on kahden kauppa. Mikä on paljon, on puhtaasti omat odotuksesi asian tilasta. Mitkä ovat omat (realistiset) odotuksesi, on puhtaasti kiinni siitä, kuinka "kasvat" ihmisenä ja miten osaat ottaa vastaan muutokset.

En ole filosofi, joten tuo on omaa höpinää. Enkä osaa tuota itsekään elää, muu olisi valetta. Sano sitä vaikka yhden ihmisen tulkinnaksi ja jossain määrin ideaaliksi.

Jos elät nn vuotta ihmisen kanssa, joka periaatteessa on paras kaverisi, niin miksi sen pitäisi muuttua? Tuttavasuhteeksi, jotta voidan paneksia kuin vapaat sinkut? En ymmärrä. Itse en suoranaisesti etsi puolisostani muuta, kuin parasta kaveriani, jos nyt härskisti kärjistetään, kun tottahan seksillä on valtava merkitys siitä huolimatta.

Ja jos se pidempi suhde muuttuu mielestäsi aivan liikaakin kaverisuhteeksi, niin kaksi ensimmäistä asiaa katsoa ovat omat odotuksesi ja omat toimesi sen estämiseksi, eli tasan vain ja ainoastaan peili. Kun siitä olet selvinnyt, on aika katsoa toista osapuolta silmiin, niin hyvässä kuin pahassakin, miten se milloin.

Meidän ajassa liian usein jätetään katsomatta peiliin, paitsi pokalle lähtiessä, ja ennemmin katsotaan ulospäin. Yhteiskunta on syyllinen tähän, työpaikka tuohon, ministerit joka toiseen, pomo siihen, bestis kaikkeen tällaiseen ja puoliso kaikkeen muuhun. Ja peilissä on mitä?

Näin se vaan usein menee ja kun kuuntelee jatkuvaa kitinää ja ruikustusta, niin aniharvoin siellä käytetään itsestä kertovia sanoja muuten, kuin kärsijän roolissa, jos sitäkään, kun useimmiten se tai ne teki jotain väärin. Valitus kohdistuu vain ulospäin ja on yhtä tuuleen huutelua.

randombypasser kirjoitti:

Hiipuu, on väistämätöntä. Kuinka paljon, on kahden kauppa. Mikä on paljon, on puhtaasti omat odotuksesi asian tilasta. Mitkä ovat omat (realistiset) odotuksesi, on puhtaasti kiinni siitä, kuinka "kasvat" ihmisenä ja miten osaat ottaa vastaan muutokset.

En ole filosofi, joten tuo on omaa höpinää. Enkä osaa tuota itsekään elää, muu olisi valetta. Sano sitä vaikka yhden ihmisen tulkinnaksi ja jossain määrin ideaaliksi.

Jos elät nn vuotta ihmisen kanssa, joka periaatteessa on paras kaverisi, niin miksi sen pitäisi muuttua? Tuttavasuhteeksi, jotta voidan paneksia kuin vapaat sinkut? En ymmärrä. Itse en suoranaisesti etsi puolisostani muuta, kuin parasta kaveriani, jos nyt härskisti kärjistetään, kun tottahan seksillä on valtava merkitys siitä huolimatta.

Ja jos se pidempi suhde muuttuu mielestäsi aivan liikaakin kaverisuhteeksi, niin kaksi ensimmäistä asiaa katsoa ovat omat odotuksesi ja omat toimesi sen estämiseksi, eli tasan vain ja ainoastaan peili. Kun siitä olet selvinnyt, on aika katsoa toista osapuolta silmiin, niin hyvässä kuin pahassakin, miten se milloin.

Meidän ajassa liian usein jätetään katsomatta peiliin, paitsi pokalle lähtiessä, ja ennemmin katsotaan ulospäin. Yhteiskunta on syyllinen tähän, työpaikka tuohon, ministerit joka toiseen, pomo siihen, bestis kaikkeen tällaiseen ja puoliso kaikkeen muuhun. Ja peilissä on mitä?

Näin se vaan usein menee ja kun kuuntelee jatkuvaa kitinää ja ruikustusta, niin aniharvoin siellä käytetään itsestä kertovia sanoja muuten, kuin kärsijän roolissa, jos sitäkään, kun useimmiten se tai ne teki jotain väärin. Valitus kohdistuu vain ulospäin ja on yhtä tuuleen huutelua.

Lue lisää

Omat odotukset, hmm. Ei mulla ole kauheasti mitään odotuksia. Taino mä kaipaan kumppanista seuraa. Ehkä se odotus on enempi aktiivisuutta kanssakäymiseen keskustellen ja kiinnostuen yhdessä tekemisestä.

Ei mulla muuta ole. :)

Mutta ei toista voi muuttaa muuksi mitä se on ellei se itse halua mitenkään mitään lähteä muuttamaan, eihän?

Mitä minusta odotetaan, niin en tiedä ei ole koskaan kerrottu vaikka on kysytty. :)

Ystäväsuhde on ihan ok ja niinhän se saa ollakin, mutta onko ihmisen määrä ollakkaan ikuisesti yhden ja saman kanssa? Tahdon asiahan se on, ei mikään suhde ole hautaan asti ilman vaivannäköä "ai kun meillä oli aina ihanaa suhde". Joten tangoon tarvitaan kaksi. Yksin ei mitään voi viilata ja säätää.

JanK kirjoitti:

Omat odotukset, hmm. Ei mulla ole kauheasti mitään odotuksia. Taino mä kaipaan kumppanista seuraa. Ehkä se odotus on enempi aktiivisuutta kanssakäymiseen keskustellen ja kiinnostuen yhdessä tekemisestä.

Ei mulla muuta ole. :)

Mutta ei toista voi muuttaa muuksi mitä se on ellei se itse halua mitenkään mitään lähteä muuttamaan, eihän?

Mitä minusta odotetaan, niin en tiedä ei ole koskaan kerrottu vaikka on kysytty. :)

Ystäväsuhde on ihan ok ja niinhän se saa ollakin, mutta onko ihmisen määrä ollakkaan ikuisesti yhden ja saman kanssa? Tahdon asiahan se on, ei mikään suhde ole hautaan asti ilman vaivannäköä "ai kun meillä oli aina ihanaa suhde". Joten tangoon tarvitaan kaksi. Yksin ei mitään voi viilata ja säätää.

Lue lisää

Siinä mielessä, jos mietin mitä olen aina tehnyt "väärin", niin olen valinnut tietyllä tavalla passiivisia ihmisiä suhteen osapuoliksi. Tai ihmisiä, joiden hyvä olo ei kestä aikaa yhtä kauan. Rumasti sanottu, mutta fakta.

JanK kirjoitti:

Omat odotukset, hmm. Ei mulla ole kauheasti mitään odotuksia. Taino mä kaipaan kumppanista seuraa. Ehkä se odotus on enempi aktiivisuutta kanssakäymiseen keskustellen ja kiinnostuen yhdessä tekemisestä.

Ei mulla muuta ole. :)

Mutta ei toista voi muuttaa muuksi mitä se on ellei se itse halua mitenkään mitään lähteä muuttamaan, eihän?

Mitä minusta odotetaan, niin en tiedä ei ole koskaan kerrottu vaikka on kysytty. :)

Ystäväsuhde on ihan ok ja niinhän se saa ollakin, mutta onko ihmisen määrä ollakkaan ikuisesti yhden ja saman kanssa? Tahdon asiahan se on, ei mikään suhde ole hautaan asti ilman vaivannäköä "ai kun meillä oli aina ihanaa suhde". Joten tangoon tarvitaan kaksi. Yksin ei mitään voi viilata ja säätää.

Lue lisää

"Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi?"

Tuo sisältää odotusarvon, etteivät (kaikki) suhteet muutu kaverisuhteiksi, ennen pitkää. Siinä se on, tahaton tai tarkoituksellinen, sitä en osaa sanoa.

Ei, toista ei voi, ei saisi edes yrittää, eikä mielellään yritäkään muuttaa, toinen tekee omat tulkintansa ja valintansa. Toisen voi olla hyvä olla juuri siten kuin asiat nyt sattuvatkaan olemaan. Tai sitten toinen ei vain omista syistään johtuen saa sanotuksi, että voisi kaivata jotain muuta, jotain enemmän, jotain kuten ennen oli, mitä vaan. Se on varsin yleistä, kaksi on yhdessä hiljaa ja tyytymättömiä, kumpi mihinkin siinä suhteessa. Näin oli exälläni ja minullakin, toinen vain teki nopeammat ratkaisut ja nyt ei ole meitä enää, se oli hänen valintansa. Ja ei, en tiedä vieläkään, mikä (kaikki) oli hunosti, ehkä vain minä, henkilö.

Odotuksia on sinuunkin asetettu, ellei kumppanisi ole yksi todella harvoista yksilöistä maailmassa, ikinä, niitä harvoja, jotka eivät aseta muille ja muihin odotuksia. Uskaltaisin väittää, ne yksilöt lasketaan tuhansissa läpi ns. sivistyksen aikana, sanotaan nyt vaikka antiikin Kreikan ajoista alkaen. Tähän liittyen, lukaise/kuuntele joskus De Mello : Havahtuminen. Sanoisin, että sivuaa aihetta, mutta oikeastaan tuo saattaa olla yksi sen pääsanomista. Saatat pitää tai yhtä hyvin vihata, en osaa arvata :)

Odotuksista. Sinulle ei luultavasti ole ilmaistu niitä odotuksia, koska toinen ei jostain syystä niin halua tehdä. Ehkä kaikki on hyvin hänelle? Tai ainakin ok, riittävän hyvin, hän ei ole halunnut hämmentää asioita, kun olet kuitenkin ihan hyvä puoliso. Tai hän ei ylipäänsä uskalla? Tai hän on jo päättänyt, että te olette ohi, kunhan vain kumppanillesi sopiva aika tulee. Se ei selviä, ellei asiaa ota puheeksi, kysy toiselta avoimin mielin, onko sinun mielestäsi meillä kaikki ok, onko suhteemme sellainen kuin haluaisit sen olevan, olenko minä sinulle riittävän hyvä kumppani? Vaatii aika paljon luonnetta nostaa tuollainen kissa pöydälle, avoimin mielin, valmiina ottamaan mitä tahansa vastaan, hyväksyvästi, nimenomaan hyväksyvästi. Siinä menee rakkauden raja, mitä kestät ottaa vastaan hyväksyvästi, vaikka itse tilasit.

Ei ole sanottu, että tarvitsee olla toisen kanssa ikuisesti, vaan asian voi nähdä ajan jaksona tai vaikka modernisti kehityssuhteena, aika tätä syystä x ja sitten muuta, syystä y. Sinähän sen valitset, mitä ja miten haluat, itsellesi. Pitkä suhde pääosin aina vaatii vaivannäköä, ehkä karkeasti viidennen vuoden myötä/jälkeen, jos ei ole jälkikasvua ilmaantuunut, mikä muuttaa kaikkea aika paljon.

randombypasser kirjoitti:

"Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi?"

Tuo sisältää odotusarvon, etteivät (kaikki) suhteet muutu kaverisuhteiksi, ennen pitkää. Siinä se on, tahaton tai tarkoituksellinen, sitä en osaa sanoa.

Ei, toista ei voi, ei saisi edes yrittää, eikä mielellään yritäkään muuttaa, toinen tekee omat tulkintansa ja valintansa. Toisen voi olla hyvä olla juuri siten kuin asiat nyt sattuvatkaan olemaan. Tai sitten toinen ei vain omista syistään johtuen saa sanotuksi, että voisi kaivata jotain muuta, jotain enemmän, jotain kuten ennen oli, mitä vaan. Se on varsin yleistä, kaksi on yhdessä hiljaa ja tyytymättömiä, kumpi mihinkin siinä suhteessa. Näin oli exälläni ja minullakin, toinen vain teki nopeammat ratkaisut ja nyt ei ole meitä enää, se oli hänen valintansa. Ja ei, en tiedä vieläkään, mikä (kaikki) oli hunosti, ehkä vain minä, henkilö.

Odotuksia on sinuunkin asetettu, ellei kumppanisi ole yksi todella harvoista yksilöistä maailmassa, ikinä, niitä harvoja, jotka eivät aseta muille ja muihin odotuksia. Uskaltaisin väittää, ne yksilöt lasketaan tuhansissa läpi ns. sivistyksen aikana, sanotaan nyt vaikka antiikin Kreikan ajoista alkaen. Tähän liittyen, lukaise/kuuntele joskus De Mello : Havahtuminen. Sanoisin, että sivuaa aihetta, mutta oikeastaan tuo saattaa olla yksi sen pääsanomista. Saatat pitää tai yhtä hyvin vihata, en osaa arvata :)

Odotuksista. Sinulle ei luultavasti ole ilmaistu niitä odotuksia, koska toinen ei jostain syystä niin halua tehdä. Ehkä kaikki on hyvin hänelle? Tai ainakin ok, riittävän hyvin, hän ei ole halunnut hämmentää asioita, kun olet kuitenkin ihan hyvä puoliso. Tai hän ei ylipäänsä uskalla? Tai hän on jo päättänyt, että te olette ohi, kunhan vain kumppanillesi sopiva aika tulee. Se ei selviä, ellei asiaa ota puheeksi, kysy toiselta avoimin mielin, onko sinun mielestäsi meillä kaikki ok, onko suhteemme sellainen kuin haluaisit sen olevan, olenko minä sinulle riittävän hyvä kumppani? Vaatii aika paljon luonnetta nostaa tuollainen kissa pöydälle, avoimin mielin, valmiina ottamaan mitä tahansa vastaan, hyväksyvästi, nimenomaan hyväksyvästi. Siinä menee rakkauden raja, mitä kestät ottaa vastaan hyväksyvästi, vaikka itse tilasit.

Ei ole sanottu, että tarvitsee olla toisen kanssa ikuisesti, vaan asian voi nähdä ajan jaksona tai vaikka modernisti kehityssuhteena, aika tätä syystä x ja sitten muuta, syystä y. Sinähän sen valitset, mitä ja miten haluat, itsellesi. Pitkä suhde pääosin aina vaatii vaivannäköä, ehkä karkeasti viidennen vuoden myötä/jälkeen, jos ei ole jälkikasvua ilmaantuunut, mikä muuttaa kaikkea aika paljon.

Lue lisää

"Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi?"

- Niin tämä täsmennetty, kaikki minun suhteet muuttuu, ei kaikkien ihmisten. Sellainen korjaus. :)

No, kuule minähän en ole hiljaa. Että jos ikinä on jotakin sydämellä niin minähän puhun ne aina kumppanille ihan rehellisesti auki. Se miten toinen ne sitten ottaa, niin sitäkään en voi ohjailla. Ilmeisesti ei mitenkään. :)

Hän on joskus sanonut, että hänelle riittää kunhan olen omaitseni. Enkä esitä mitään mitä en ole.

No mua ei pelota nostaa kissaa pöydälle kenenkään kanssa, jos sellainen kissa kaapissa kurnii. Kaikista vähiten oman kumppanin kanssa. Joten siitä se ei ole koskaan kiinni, ettenkö minä puhuisi mieltäni auki juuri niin kun se mieli on.

Luulen, että erilaisuus on vitsauksemme. Minä olen ehkä aktiivisempi monella tavalla. Hän taas passiivisempi ja tyytyväinen, vaikkei mikään muutu koskaan miksikään.

On hän sanonutkin, että ihan sama mitä tekee mikään ei tunnu miltään uudelta ja ihmeelliseltä.

Kun minusta taas kaikki uusi on uutta ja ihmeellistä, siitä saa aina jotain irti. Ollaan vaan niin erilaisia, vaikka monessa samanlaisiakin ja se samanlaisuus meitä varmaan yhdessä pitääkin. Kumpikin silti rakastaa toinen toistaan. Eritoten ihmisenä.

Ja ainakin nyt se riittää pitämään yhdessä, jos joskus erotaan, niin sitten erotaan. En minä sitä maailman loppuna pidä. Toivon vaan, että ystäviä voitas olla sittenkin. Hän on hyvä mies ja hyvä ihminen sellaisenaan, kun on jokatapauksessa.

Joko se mulle riittää tai ei, mun se sitten pitää ratkaista tai sen joka on tyytymätön.

randombypasser kirjoitti:

"Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi?"

Tuo sisältää odotusarvon, etteivät (kaikki) suhteet muutu kaverisuhteiksi, ennen pitkää. Siinä se on, tahaton tai tarkoituksellinen, sitä en osaa sanoa.

Ei, toista ei voi, ei saisi edes yrittää, eikä mielellään yritäkään muuttaa, toinen tekee omat tulkintansa ja valintansa. Toisen voi olla hyvä olla juuri siten kuin asiat nyt sattuvatkaan olemaan. Tai sitten toinen ei vain omista syistään johtuen saa sanotuksi, että voisi kaivata jotain muuta, jotain enemmän, jotain kuten ennen oli, mitä vaan. Se on varsin yleistä, kaksi on yhdessä hiljaa ja tyytymättömiä, kumpi mihinkin siinä suhteessa. Näin oli exälläni ja minullakin, toinen vain teki nopeammat ratkaisut ja nyt ei ole meitä enää, se oli hänen valintansa. Ja ei, en tiedä vieläkään, mikä (kaikki) oli hunosti, ehkä vain minä, henkilö.

Odotuksia on sinuunkin asetettu, ellei kumppanisi ole yksi todella harvoista yksilöistä maailmassa, ikinä, niitä harvoja, jotka eivät aseta muille ja muihin odotuksia. Uskaltaisin väittää, ne yksilöt lasketaan tuhansissa läpi ns. sivistyksen aikana, sanotaan nyt vaikka antiikin Kreikan ajoista alkaen. Tähän liittyen, lukaise/kuuntele joskus De Mello : Havahtuminen. Sanoisin, että sivuaa aihetta, mutta oikeastaan tuo saattaa olla yksi sen pääsanomista. Saatat pitää tai yhtä hyvin vihata, en osaa arvata :)

Odotuksista. Sinulle ei luultavasti ole ilmaistu niitä odotuksia, koska toinen ei jostain syystä niin halua tehdä. Ehkä kaikki on hyvin hänelle? Tai ainakin ok, riittävän hyvin, hän ei ole halunnut hämmentää asioita, kun olet kuitenkin ihan hyvä puoliso. Tai hän ei ylipäänsä uskalla? Tai hän on jo päättänyt, että te olette ohi, kunhan vain kumppanillesi sopiva aika tulee. Se ei selviä, ellei asiaa ota puheeksi, kysy toiselta avoimin mielin, onko sinun mielestäsi meillä kaikki ok, onko suhteemme sellainen kuin haluaisit sen olevan, olenko minä sinulle riittävän hyvä kumppani? Vaatii aika paljon luonnetta nostaa tuollainen kissa pöydälle, avoimin mielin, valmiina ottamaan mitä tahansa vastaan, hyväksyvästi, nimenomaan hyväksyvästi. Siinä menee rakkauden raja, mitä kestät ottaa vastaan hyväksyvästi, vaikka itse tilasit.

Ei ole sanottu, että tarvitsee olla toisen kanssa ikuisesti, vaan asian voi nähdä ajan jaksona tai vaikka modernisti kehityssuhteena, aika tätä syystä x ja sitten muuta, syystä y. Sinähän sen valitset, mitä ja miten haluat, itsellesi. Pitkä suhde pääosin aina vaatii vaivannäköä, ehkä karkeasti viidennen vuoden myötä/jälkeen, jos ei ole jälkikasvua ilmaantuunut, mikä muuttaa kaikkea aika paljon.

Lue lisää

"Vaatii aika paljon luonnetta nostaa tuollainen kissa pöydälle, avoimin mielin, valmiina ottamaan mitä tahansa vastaan, hyväksyvästi, nimenomaan hyväksyvästi. Siinä menee rakkauden raja, mitä kestät ottaa vastaan hyväksyvästi, vaikka itse tilasit."


- Luulen, että olen tähän kypsä. Suhteen alussa en olisi ollut kypsä kuulemaan mitä tahansa mistä tahansa, mutta nyt elän sellaisessa tilanteessa ja mielentilassa, kypsyydessä että kestän kuulla mitä vaan. Ihan rehellisesti, kestän ja kykenen hyväksymään. Olen niin isoja mielen prosesseja joutunut läpi käymään itseni kanssa ja elämän kanssa, että tunnen olevani valmis siinä määrin.

Mutta nyt hyvät yöt. :)

JanK kirjoitti:

"Mites, kun minusta tuntuu että kaikki suhteet muuttuu ennenpitkää kaverisuhteiksi?"

- Niin tämä täsmennetty, kaikki minun suhteet muuttuu, ei kaikkien ihmisten. Sellainen korjaus. :)

No, kuule minähän en ole hiljaa. Että jos ikinä on jotakin sydämellä niin minähän puhun ne aina kumppanille ihan rehellisesti auki. Se miten toinen ne sitten ottaa, niin sitäkään en voi ohjailla. Ilmeisesti ei mitenkään. :)

Hän on joskus sanonut, että hänelle riittää kunhan olen omaitseni. Enkä esitä mitään mitä en ole.

No mua ei pelota nostaa kissaa pöydälle kenenkään kanssa, jos sellainen kissa kaapissa kurnii. Kaikista vähiten oman kumppanin kanssa. Joten siitä se ei ole koskaan kiinni, ettenkö minä puhuisi mieltäni auki juuri niin kun se mieli on.

Luulen, että erilaisuus on vitsauksemme. Minä olen ehkä aktiivisempi monella tavalla. Hän taas passiivisempi ja tyytyväinen, vaikkei mikään muutu koskaan miksikään.

On hän sanonutkin, että ihan sama mitä tekee mikään ei tunnu miltään uudelta ja ihmeelliseltä.

Kun minusta taas kaikki uusi on uutta ja ihmeellistä, siitä saa aina jotain irti. Ollaan vaan niin erilaisia, vaikka monessa samanlaisiakin ja se samanlaisuus meitä varmaan yhdessä pitääkin. Kumpikin silti rakastaa toinen toistaan. Eritoten ihmisenä.

Ja ainakin nyt se riittää pitämään yhdessä, jos joskus erotaan, niin sitten erotaan. En minä sitä maailman loppuna pidä. Toivon vaan, että ystäviä voitas olla sittenkin. Hän on hyvä mies ja hyvä ihminen sellaisenaan, kun on jokatapauksessa.

Joko se mulle riittää tai ei, mun se sitten pitää ratkaista tai sen joka on tyytymätön.

Lue lisää

"Niin tämä täsmennetty, kaikki minun suhteet muuttuu, ei kaikkien ihmisten. Sellainen korjaus. :)"
-Ymmärretty, aiemminkin, mutta ei muuta mitään, siihen kirjoitettuun muotoon sisältyy silti edelleen odotusarvo, ettei se suhde muuttuisi (sinun mielestäsi) kaverisuhteeksi :)

"Se miten toinen ne sitten ottaa, niin sitäkään en voi ohjailla. Ilmeisesti ei mitenkään. :)"
-Tässäkin on odotusarvo takana, ehkä pettymyskin, että toisen pitäisi reagoida (sinun mielestäsi) sanomiisi asioihin jollain toisella tavalla kuin on reagoinut. Odotusarvo, mutta voit olla hyvin oikeassakin, etenkin jos toinen on reagoinut sanomaasi vain toteamalla "aha, aijaa, ok" ja niin edelleen. Tosin se myös tarkottaisi sitä, että joko esitys oli ymmärretty, mutta juuri nyt ei ole enempää sanottavana takaisin tai sitä, että sanottu kaipaisi lisäselvityksiä, keskustelua laajemminkin. Eli varmaan olisi hyvä palata asiaan pari viikkoa myöhemmin tms., jos tosin ymmärsin, että asioita on keskusteltu kerran jos toisenkin läpi.

Ja ohjailua tuon osalta voit tehdä paljonkin, koska monet vastaukset, jo niin mahdollisesta saaamisesta alkaen, nojaavat pitkälti siihen, millaisessa tilanteessa ja millä tavalla kysymykset tai muut sanat on esitetty. Toteatko asian faktana tympiintyneenä, tuotko asian esille lempeästi esille miltei kysymyksen muodossa vaikkakin omat tuntemuksesi esittäen vai huudatko toiselle raivoissasi, kaikissa iso ero, vieläpä tilanteesta riippumatta. Todellakin voit ohjailla, erittäin paljonkin, tasaveroisen keskustelun synnyttäminen vaatii huomattavan paljon lempeyttä ja kärsivällisyyttä, kuin pientä, kiihtynyttä lasta rauhoittelisi.

"Hän taas passiivisempi ja tyytyväinen, vaikkei mikään muutu koskaan miksikään. "
Tässäkin on odotusarvo, että jonkin pitäisi muuttua johonkin suuntaan, joskus, jollain tavalla. Näin esitettynä juuri ja vain sinun asettamasi odotusarvo. Ja kuvaus toisesta itseasiassa antaa ymmärtää, että toinen osapuoli nimenomaan ei halua muutosta, millään tavalla, hänelle kaikki on hyvin, ellei jopa täydellisesti :)

"On hän sanonutkin, että ihan sama mitä tekee mikään ei tunnu miltään uudelta ja ihmeelliseltä."
Tässä pystyn samastumaan tunteeseen, tosin en noin syvälle, kun voin kokea uutta ja ihmeellistä vain metsässä kävelemällä. Tosin samaan aikaan moni uusi asia voi olla efektiltään vain "jaa, no sillä lailla sitten, no katottaanpa". Eli ei mitään.
Jos tuon esittäisi alkuperäisellä tavalla mielenterveyden ammattilaisille ja se olisi ainoa tietoaineisto, niin seuraavana kädessä oli masennusta mittaava BDI-testi, se on kokolailla varmaa.

"Joko se mulle riittää tai ei, mun se sitten pitää ratkaista tai sen joka on tyytymätön."
Eli sun. Kun siltä kirjoittamasi perusteella vaikuttaa, että olet teistä kahdesta se, joka on jollain tavoin tyytymätön tai ainakin se, joka sen osaa tuoda ilmi. Eikä minulla ole muuta "työvälinettä", kuin sinun sanasi... Johtopäätelmä on kuitenkin sama, se lähtee ensimmäisenä, joka vähiten pelkää tuoda tyytymättömyyttään esille :)

Kuitenkin, voin noita sanojani tuossa esitellä, mutta ihan itsestäni tuossa sanailen vastasanoina pohjimmiltaan, omia heikkouksiani ja virheitäni kuvailen. Sinulla todellinen tilanne, se josta minä en tiedä kuin sanasi, mutta joka on paljon suurempi kokonaisuus, on kuitenkin täysin erilainen. Eri ihmiset, eri kokemukset, tavallaan samaakin, vaikka täysin erilaista. Eivätkä sanani sinällään voi sen tilanteen kysymyksiin juuri vastata, korkeintaan antaa erilaisia näkökulmia pohdittaviksi. Elämän kauneus :)

JanK kirjoitti:

"Vaatii aika paljon luonnetta nostaa tuollainen kissa pöydälle, avoimin mielin, valmiina ottamaan mitä tahansa vastaan, hyväksyvästi, nimenomaan hyväksyvästi. Siinä menee rakkauden raja, mitä kestät ottaa vastaan hyväksyvästi, vaikka itse tilasit."


- Luulen, että olen tähän kypsä. Suhteen alussa en olisi ollut kypsä kuulemaan mitä tahansa mistä tahansa, mutta nyt elän sellaisessa tilanteessa ja mielentilassa, kypsyydessä että kestän kuulla mitä vaan. Ihan rehellisesti, kestän ja kykenen hyväksymään. Olen niin isoja mielen prosesseja joutunut läpi käymään itseni kanssa ja elämän kanssa, että tunnen olevani valmis siinä määrin.

Mutta nyt hyvät yöt. :)

Lue lisää

"Luulen, että olen tähän kypsä. Suhteen alussa en olisi ollut kypsä kuulemaan mitä tahansa mistä tahansa, mutta nyt elän sellaisessa tilanteessa ja mielentilassa, kypsyydessä että kestän kuulla mitä vaan."

Ehkäpä näin, sinä yksin sen tiedät ja minä en voi kuin uskoa sanaasi, haluan uskoa siihen ja uskonkin. Kuulemisen sietäminen on yksi, kuullun hyväksyminen sellaisenaan on toinen, pitkä tie käytävä saavuttaaksen molemmat, vaikka edes toisinaan. Haluaisin ajatella, että itse olen pitkällä siinä jo, mutta ehkäpä en olekaan, lienee vielä aika paljon taivallettavaa edessä. Mutta aikaa on, sen kuuluisan loppuelämän verran, suunnilleen :)

Elämä opettaa, elämä koulii, elämä nostaa kipukynnystä ja auttaa ymmärtämään, mitä tarvitsee elämäänsä ollakseen riittävän onnellinen ja mitä ei halua elämäänsä sitä synkentämään. Sen se tekee ja ehkä etenkin tuota viimeistä, onnellisuus tulee vasta sen myötä, kun ymmärtää mikä ei tee onnelliseksi. Ja siihen se aika usein meneekin, kun jahdataan onnellisuutta, ymmärtämättä, että sitä ei voi löytää, ennen kuin ymmärtää mikä itseä ainakaan ei tee onnelliseksi. Hauskaa.

Nyt vaihteeksi omasta puolestani hyvät yöt :)

randombypasser kirjoitti:

"Niin tämä täsmennetty, kaikki minun suhteet muuttuu, ei kaikkien ihmisten. Sellainen korjaus. :)"
-Ymmärretty, aiemminkin, mutta ei muuta mitään, siihen kirjoitettuun muotoon sisältyy silti edelleen odotusarvo, ettei se suhde muuttuisi (sinun mielestäsi) kaverisuhteeksi :)

"Se miten toinen ne sitten ottaa, niin sitäkään en voi ohjailla. Ilmeisesti ei mitenkään. :)"
-Tässäkin on odotusarvo takana, ehkä pettymyskin, että toisen pitäisi reagoida (sinun mielestäsi) sanomiisi asioihin jollain toisella tavalla kuin on reagoinut. Odotusarvo, mutta voit olla hyvin oikeassakin, etenkin jos toinen on reagoinut sanomaasi vain toteamalla "aha, aijaa, ok" ja niin edelleen. Tosin se myös tarkottaisi sitä, että joko esitys oli ymmärretty, mutta juuri nyt ei ole enempää sanottavana takaisin tai sitä, että sanottu kaipaisi lisäselvityksiä, keskustelua laajemminkin. Eli varmaan olisi hyvä palata asiaan pari viikkoa myöhemmin tms., jos tosin ymmärsin, että asioita on keskusteltu kerran jos toisenkin läpi.

Ja ohjailua tuon osalta voit tehdä paljonkin, koska monet vastaukset, jo niin mahdollisesta saaamisesta alkaen, nojaavat pitkälti siihen, millaisessa tilanteessa ja millä tavalla kysymykset tai muut sanat on esitetty. Toteatko asian faktana tympiintyneenä, tuotko asian esille lempeästi esille miltei kysymyksen muodossa vaikkakin omat tuntemuksesi esittäen vai huudatko toiselle raivoissasi, kaikissa iso ero, vieläpä tilanteesta riippumatta. Todellakin voit ohjailla, erittäin paljonkin, tasaveroisen keskustelun synnyttäminen vaatii huomattavan paljon lempeyttä ja kärsivällisyyttä, kuin pientä, kiihtynyttä lasta rauhoittelisi.

"Hän taas passiivisempi ja tyytyväinen, vaikkei mikään muutu koskaan miksikään. "
Tässäkin on odotusarvo, että jonkin pitäisi muuttua johonkin suuntaan, joskus, jollain tavalla. Näin esitettynä juuri ja vain sinun asettamasi odotusarvo. Ja kuvaus toisesta itseasiassa antaa ymmärtää, että toinen osapuoli nimenomaan ei halua muutosta, millään tavalla, hänelle kaikki on hyvin, ellei jopa täydellisesti :)

"On hän sanonutkin, että ihan sama mitä tekee mikään ei tunnu miltään uudelta ja ihmeelliseltä."
Tässä pystyn samastumaan tunteeseen, tosin en noin syvälle, kun voin kokea uutta ja ihmeellistä vain metsässä kävelemällä. Tosin samaan aikaan moni uusi asia voi olla efektiltään vain "jaa, no sillä lailla sitten, no katottaanpa". Eli ei mitään.
Jos tuon esittäisi alkuperäisellä tavalla mielenterveyden ammattilaisille ja se olisi ainoa tietoaineisto, niin seuraavana kädessä oli masennusta mittaava BDI-testi, se on kokolailla varmaa.

"Joko se mulle riittää tai ei, mun se sitten pitää ratkaista tai sen joka on tyytymätön."
Eli sun. Kun siltä kirjoittamasi perusteella vaikuttaa, että olet teistä kahdesta se, joka on jollain tavoin tyytymätön tai ainakin se, joka sen osaa tuoda ilmi. Eikä minulla ole muuta "työvälinettä", kuin sinun sanasi... Johtopäätelmä on kuitenkin sama, se lähtee ensimmäisenä, joka vähiten pelkää tuoda tyytymättömyyttään esille :)

Kuitenkin, voin noita sanojani tuossa esitellä, mutta ihan itsestäni tuossa sanailen vastasanoina pohjimmiltaan, omia heikkouksiani ja virheitäni kuvailen. Sinulla todellinen tilanne, se josta minä en tiedä kuin sanasi, mutta joka on paljon suurempi kokonaisuus, on kuitenkin täysin erilainen. Eri ihmiset, eri kokemukset, tavallaan samaakin, vaikka täysin erilaista. Eivätkä sanani sinällään voi sen tilanteen kysymyksiin juuri vastata, korkeintaan antaa erilaisia näkökulmia pohdittaviksi. Elämän kauneus :)

Lue lisää

Niin, ne on lähinnä sellaisia huomioita miten hän reagoi minuun, passiivisesti. Miten sitä muuten voisi kuvailla sanoin? :)

Totta, minä olen se joka tykkää elämyksistä ja nautin elämässä monista asioista, kuin pikkulapsi. Ja hän on sen itsekin sanonut, ettei mikään oikeen tunnu miltään eikä herätä mitään fiiliksiä.

Mun korvaan se kuulostaa karseelta. Jos mulla olis niin, ettei mikään tunnu miltään kuolisin. :D

Se on se ero ja syykin varmaan miksi odotukset on erilaiset. Toisaalta kumpikin hyväksyy toisensa näin. Ja sitähän se parisuhde pääosin onkin, hyväksymistä.

Mutta, jos jotain enemmän haluaisin, niin yhteisiä tekemisiä ja yhdessä eläytymistä. Mut ne elämykset kyllä jää mun koettaviksi täysin, sen tiiän.

Minkäs sille voi kun on erilainen niin on. :)

Ei siinä lässytykset auta. On ne jo kokeiltu kaikki.

JanK kirjoitti:

Niin, ne on lähinnä sellaisia huomioita miten hän reagoi minuun, passiivisesti. Miten sitä muuten voisi kuvailla sanoin? :)

Totta, minä olen se joka tykkää elämyksistä ja nautin elämässä monista asioista, kuin pikkulapsi. Ja hän on sen itsekin sanonut, ettei mikään oikeen tunnu miltään eikä herätä mitään fiiliksiä.

Mun korvaan se kuulostaa karseelta. Jos mulla olis niin, ettei mikään tunnu miltään kuolisin. :D

Se on se ero ja syykin varmaan miksi odotukset on erilaiset. Toisaalta kumpikin hyväksyy toisensa näin. Ja sitähän se parisuhde pääosin onkin, hyväksymistä.

Mutta, jos jotain enemmän haluaisin, niin yhteisiä tekemisiä ja yhdessä eläytymistä. Mut ne elämykset kyllä jää mun koettaviksi täysin, sen tiiän.

Minkäs sille voi kun on erilainen niin on. :)

Ei siinä lässytykset auta. On ne jo kokeiltu kaikki.

Lue lisää

Hän joskus sanoi olevansa intohimoinen ihminen, mutta se oli höpöjuttuja. Intohimoisuus kun nimenomaan vaatii fiiliksiä. :)

Yhtä intohimoinen, kun patsas torilla. Pääosin. :D

JanK kirjoitti:

Hän joskus sanoi olevansa intohimoinen ihminen, mutta se oli höpöjuttuja. Intohimoisuus kun nimenomaan vaatii fiiliksiä. :)

Yhtä intohimoinen, kun patsas torilla. Pääosin. :D

Lue lisää

Niin ja mä en koskaan raivoa. Mä puhun. Vasta sitten, jos mulle alkaa saivarrellen ja vittuille tai tylyttäen puhumaan, alentuen saatan muuttaa äänensävyä tokinaisemmaksi.

Raivostumaan mua ei helposti saa. Pitää olla aikamoinen perseilijä, että mä hiillyn. :)

randombypasser kirjoitti:

"Luulen, että olen tähän kypsä. Suhteen alussa en olisi ollut kypsä kuulemaan mitä tahansa mistä tahansa, mutta nyt elän sellaisessa tilanteessa ja mielentilassa, kypsyydessä että kestän kuulla mitä vaan."

Ehkäpä näin, sinä yksin sen tiedät ja minä en voi kuin uskoa sanaasi, haluan uskoa siihen ja uskonkin. Kuulemisen sietäminen on yksi, kuullun hyväksyminen sellaisenaan on toinen, pitkä tie käytävä saavuttaaksen molemmat, vaikka edes toisinaan. Haluaisin ajatella, että itse olen pitkällä siinä jo, mutta ehkäpä en olekaan, lienee vielä aika paljon taivallettavaa edessä. Mutta aikaa on, sen kuuluisan loppuelämän verran, suunnilleen :)

Elämä opettaa, elämä koulii, elämä nostaa kipukynnystä ja auttaa ymmärtämään, mitä tarvitsee elämäänsä ollakseen riittävän onnellinen ja mitä ei halua elämäänsä sitä synkentämään. Sen se tekee ja ehkä etenkin tuota viimeistä, onnellisuus tulee vasta sen myötä, kun ymmärtää mikä ei tee onnelliseksi. Ja siihen se aika usein meneekin, kun jahdataan onnellisuutta, ymmärtämättä, että sitä ei voi löytää, ennen kuin ymmärtää mikä itseä ainakaan ei tee onnelliseksi. Hauskaa.

Nyt vaihteeksi omasta puolestani hyvät yöt :)

Lue lisää

Jep. Hyvät yöt. :)

JanK kirjoitti:

Niin ja mä en koskaan raivoa. Mä puhun. Vasta sitten, jos mulle alkaa saivarrellen ja vittuille tai tylyttäen puhumaan, alentuen saatan muuttaa äänensävyä tokinaisemmaksi.

Raivostumaan mua ei helposti saa. Pitää olla aikamoinen perseilijä, että mä hiillyn. :)

Lue lisää

Jäin miettimään sitä persoona eroa. Löysin kuvauksen mikä sopii aika hyvin mun persoonaan.

"Intohimo on voimakasta, räiskyvää tunnetta. Intohimo on voimakkaiden tunteiden lisäksi syvää sitoutumista johonkin. Me tunnemme intohimoa asioihin, joita tavoittelemme palavasti. Sisällämme herää voimakas, rakkauden kaltainen kaipaus jonkin tavoittamiseksi."

Ja uteliaisuus elämää kohtaan, aina on jotain innostavaa ja ihmeteltävää. Se on persoonallisuus juttuja.

Kun toinen voi olla tasainen, jopa minunlaisesta tylsistyttävän tasapaksu, monotooninen hetkittäin, koska hän ei koe ja saa kummoisia fiiliksiä mistään. Kaikki nähty, ei kiinnosra, ei oo mitään uutta jne jne. Minusta se on passiivinen elämänasenne? Samaa rainaa ja ilmekkään ei muutu.

Ymmärrätkö eron ja vertaukset?

Ehkä alkujaan juuri ihastuinkin siihen passiivisuuteen, tasaisuuteen, ilmeettömyyteen ja kyllä älykkyyteen. Mutta nyt joskus suututtaa, kun ei ole kaveriksi elämysmatkalle semmoisesta persoonasta. :)

Olen vain rehellinen, vaikka moni pitää valittamisena. Minusta rehellisesti jonkin asian ongelmakohdan sanominen ei ole valittamista. Se voi olla tyytymätyömyyttä, mutta ei se suinkaan tarkoita tunteettomuutta eikä rakkaudettomuutta. Se on vain eroavaisuus ja se hiekamuru mikä voi joskus hiertää.

Sitten voi kysyä, onko olemassa suhdetta missä yhtään hiekanmurua ei ole? Ehkä on jos ihminen valehtelee ettei ole.

JanK kirjoitti:

Niin, ne on lähinnä sellaisia huomioita miten hän reagoi minuun, passiivisesti. Miten sitä muuten voisi kuvailla sanoin? :)

Totta, minä olen se joka tykkää elämyksistä ja nautin elämässä monista asioista, kuin pikkulapsi. Ja hän on sen itsekin sanonut, ettei mikään oikeen tunnu miltään eikä herätä mitään fiiliksiä.

Mun korvaan se kuulostaa karseelta. Jos mulla olis niin, ettei mikään tunnu miltään kuolisin. :D

Se on se ero ja syykin varmaan miksi odotukset on erilaiset. Toisaalta kumpikin hyväksyy toisensa näin. Ja sitähän se parisuhde pääosin onkin, hyväksymistä.

Mutta, jos jotain enemmän haluaisin, niin yhteisiä tekemisiä ja yhdessä eläytymistä. Mut ne elämykset kyllä jää mun koettaviksi täysin, sen tiiän.

Minkäs sille voi kun on erilainen niin on. :)

Ei siinä lässytykset auta. On ne jo kokeiltu kaikki.

Lue lisää

"Ja hän on sen itsekin sanonut, ettei mikään oikeen tunnu miltään eikä herätä mitään fiiliksiä... Mun korvaan se kuulostaa karseelta. Jos mulla olis niin, ettei mikään tunnu miltään kuolisin. :D"

Siltähän se kuulostaa, toisen korviin. Omiin korviin ei välttämättä, se nyt vain on näin. Elämä on, sitä juuri ja siihen on sopeuduttu, jostain syystä, mutta yleensä omista syistä, omien korvien välin vuoksi, mitä ikinä siellä kelläkin liikkuu. Itselleen sokeutuu ja joskus hyväkin niin, vaikka harvemmin.

Olen ollut tuossa samassa paikassa, kuin kumppanisi. Olen vieläkin. Ainoa ero aiempaan on se, että nyt tiedän sen enkä aio jäädä sinne. Elämäni on periaatteessa junarata, pari junakiskoa rinnakkain, jotka menevät samaan suuntaan ja ainoat ihmetyksen aiheet ovat kaarteissa, kun kiskojen liitokset eivät olekaan tismalleen samoissa kohdissa toistensa kesken. Paitsi silloin kun nousen pois radalta ja poikkean muualla, itse yleensä teen sen luonnossa tai kavereillani, lapset ovat parasta minkä pariin voi poiketa, ei ole muuta kuin pienet ihmiset jotka vaativat täyden huomion, enemmän kuin pystyt antamaan ja vielä hieman lisää. Mutta miltei kaikki muu on väritöntä ja yllätyksetöntä, passiivinen aijaa-elämys.

Olen matkalla pois, hitaasti, mutta varmasti häivyn radalta. Olen ollut siellä ennenkin. Tiedän, miten poistun, miten matka jatkuu poistuessani ja mitä löydän tilalle. Viimeksi matka jäi ehkä kesken ja taas oltiin radalla, yhtäkkiä. Miksi on ainoa sana millä on merkitystä taakse katsoessani.

Tarinassa on paljon enemmänkin, mutta tuossa pintapuolisesti. En tiedä osuuko myös kumppaniisi jollain tavoin, mutta mahdollista se on. Jos kysyisit sitä ja pitäisi valita, toista yhtään tuntematta, niin vastaisin ihan kevyesti KYLLÄ! Mutta se on arvaus :)

"Mutta, jos jotain enemmän haluaisin, niin yhteisiä tekemisiä ja yhdessä eläytymistä. Mut ne elämykset kyllä jää mun koettaviksi täysin, sen tiiän."

Yhteiset tekemiset, ehdoton kyllä, se on sinulle kuuluva etuoikeus suhteessa. Kuten myös toiselle osapuolelle. Eikä kummallekaan väkisin tai tahtomattaan, mutta kuitenkin. Yhdessä eläytyminen on taas ehkä joiltain osin kohtuuton vaatimus, ehkä, koska siinä missä toinen tykkää vaniljasta, tykkääkin toinen suklaasta, ja molemmat vain omistaan. Jompi kumpi noista saa vain toisen eläytymään ja nauttimaan, toinen jää kylmäksi. Vaatimus olisi sikäli kohtuuton, mutta toisen nautinnosta ja ilosta mielestäni pitäisi itsenkin (edes) pystyä iloitsemaan ja sitä vaalimaan, olettaen toki, että lähtötilanne on molemmille kohtuullinen. Ja aina jää se mahdollisuus, että mansikka olisi molemmille sopiva välimaasto, mistä kumpikaan ei saa kiksejä, mutta pitää sitä ok:na, ainakin yhdessä nautittuna. Saaterin hankalia asioita, menee ajatukset sekaisin...

Itselle, ennen eroa, toisen riemu tuotti aina iloa, mutta en ole varma kuinka hyvin sen näytin. Olin kyllä mukana ilossa ja halusin osallistua sitä tuottaviin asioihin, vaikken itse välttämättä mitään niistä saanut sinällään. Toisaalta oma-aloitteisuus minkään mielenkiintoisen kehittelyssä, yhdessä tai erikseen, oli aika nollissa, kaikki aika meni selviytymiseen. Arjen pyörittämiseen, vastuun kantamiseen, molemmista ja suunnilleen kaikesta yhteisestä huolehtimiseen. Siihen väsyy ihan täydellisesti, kokonaan, sielua myöten. Siihen kuolee, henkisesti vähintään. Ja sitä virhettä en enää kolmatta kertaa tee, kun radaltani poistun, koska paluumatka on vmäisen pitkä ja raskas.

Tästä tulee mieleen hieno sanonta "once bitten, twice shy" joka kohdallani näemmä on "twice bitten, xxx shy". Laitanpa Great Whiten version pyörimään, teinivuosien takaumana tukkarokista :)

JanK kirjoitti:

Hän joskus sanoi olevansa intohimoinen ihminen, mutta se oli höpöjuttuja. Intohimoisuus kun nimenomaan vaatii fiiliksiä. :)

Yhtä intohimoinen, kun patsas torilla. Pääosin. :D

Lue lisää

Myyntipuheita :)
Mutta niin se vähän myös menee, ihastuessa on intohimoinen kaikelle uudelle... Muistan omat menneet ajat. Toisaalta sen yhden kerran tiesin olevani vasta puolimatkassa, tiesin että ollaan siinä ja siinä kannattaako mihinkään vielä ryhtyä vai olisiko parempi vielä hetken taivaltaa itsekseen kauemmas radalta. Niin, jälkiviisaus on parasta viisautta :)

En epäile kumppanisi sanoja sinällään intohimoisuudesta yhtään. Kyse on lähinnä siitä, miksi se intohimo laitettiin yhtäkkiä taskuun piiloon? Mitä tapahtui, mikä muuttui nupissa niin, että intohimo siirrettiin sivuun ja ryhdyttiin muuhun? Miksi? Omia kysymyksiäni, mutta niin saakutin samalta kuulostaa, karvat nousee pystyyn.

Intohimoinen kuin patsas torilla... Olepa varovainen, jos liikut yksin torilla, saatat vaikka yllättyä :D

randombypasser kirjoitti:

"Ja hän on sen itsekin sanonut, ettei mikään oikeen tunnu miltään eikä herätä mitään fiiliksiä... Mun korvaan se kuulostaa karseelta. Jos mulla olis niin, ettei mikään tunnu miltään kuolisin. :D"

Siltähän se kuulostaa, toisen korviin. Omiin korviin ei välttämättä, se nyt vain on näin. Elämä on, sitä juuri ja siihen on sopeuduttu, jostain syystä, mutta yleensä omista syistä, omien korvien välin vuoksi, mitä ikinä siellä kelläkin liikkuu. Itselleen sokeutuu ja joskus hyväkin niin, vaikka harvemmin.

Olen ollut tuossa samassa paikassa, kuin kumppanisi. Olen vieläkin. Ainoa ero aiempaan on se, että nyt tiedän sen enkä aio jäädä sinne. Elämäni on periaatteessa junarata, pari junakiskoa rinnakkain, jotka menevät samaan suuntaan ja ainoat ihmetyksen aiheet ovat kaarteissa, kun kiskojen liitokset eivät olekaan tismalleen samoissa kohdissa toistensa kesken. Paitsi silloin kun nousen pois radalta ja poikkean muualla, itse yleensä teen sen luonnossa tai kavereillani, lapset ovat parasta minkä pariin voi poiketa, ei ole muuta kuin pienet ihmiset jotka vaativat täyden huomion, enemmän kuin pystyt antamaan ja vielä hieman lisää. Mutta miltei kaikki muu on väritöntä ja yllätyksetöntä, passiivinen aijaa-elämys.

Olen matkalla pois, hitaasti, mutta varmasti häivyn radalta. Olen ollut siellä ennenkin. Tiedän, miten poistun, miten matka jatkuu poistuessani ja mitä löydän tilalle. Viimeksi matka jäi ehkä kesken ja taas oltiin radalla, yhtäkkiä. Miksi on ainoa sana millä on merkitystä taakse katsoessani.

Tarinassa on paljon enemmänkin, mutta tuossa pintapuolisesti. En tiedä osuuko myös kumppaniisi jollain tavoin, mutta mahdollista se on. Jos kysyisit sitä ja pitäisi valita, toista yhtään tuntematta, niin vastaisin ihan kevyesti KYLLÄ! Mutta se on arvaus :)

"Mutta, jos jotain enemmän haluaisin, niin yhteisiä tekemisiä ja yhdessä eläytymistä. Mut ne elämykset kyllä jää mun koettaviksi täysin, sen tiiän."

Yhteiset tekemiset, ehdoton kyllä, se on sinulle kuuluva etuoikeus suhteessa. Kuten myös toiselle osapuolelle. Eikä kummallekaan väkisin tai tahtomattaan, mutta kuitenkin. Yhdessä eläytyminen on taas ehkä joiltain osin kohtuuton vaatimus, ehkä, koska siinä missä toinen tykkää vaniljasta, tykkääkin toinen suklaasta, ja molemmat vain omistaan. Jompi kumpi noista saa vain toisen eläytymään ja nauttimaan, toinen jää kylmäksi. Vaatimus olisi sikäli kohtuuton, mutta toisen nautinnosta ja ilosta mielestäni pitäisi itsenkin (edes) pystyä iloitsemaan ja sitä vaalimaan, olettaen toki, että lähtötilanne on molemmille kohtuullinen. Ja aina jää se mahdollisuus, että mansikka olisi molemmille sopiva välimaasto, mistä kumpikaan ei saa kiksejä, mutta pitää sitä ok:na, ainakin yhdessä nautittuna. Saaterin hankalia asioita, menee ajatukset sekaisin...

Itselle, ennen eroa, toisen riemu tuotti aina iloa, mutta en ole varma kuinka hyvin sen näytin. Olin kyllä mukana ilossa ja halusin osallistua sitä tuottaviin asioihin, vaikken itse välttämättä mitään niistä saanut sinällään. Toisaalta oma-aloitteisuus minkään mielenkiintoisen kehittelyssä, yhdessä tai erikseen, oli aika nollissa, kaikki aika meni selviytymiseen. Arjen pyörittämiseen, vastuun kantamiseen, molemmista ja suunnilleen kaikesta yhteisestä huolehtimiseen. Siihen väsyy ihan täydellisesti, kokonaan, sielua myöten. Siihen kuolee, henkisesti vähintään. Ja sitä virhettä en enää kolmatta kertaa tee, kun radaltani poistun, koska paluumatka on vmäisen pitkä ja raskas.

Tästä tulee mieleen hieno sanonta "once bitten, twice shy" joka kohdallani näemmä on "twice bitten, xxx shy". Laitanpa Great Whiten version pyörimään, teinivuosien takaumana tukkarokista :)

Lue lisää

Hyvää pohdintaa, jään maistelemaan ajatuksiasi. :)

Varmaan juuri junanrata kuvaa hyvin. Ja joo, en varsinaisesti vaadi mitään, mutta olisin iloinen, jos kumppanista saisi leikkikaverin joka tykkää samoista leikeistä ja saisi niistä vielä riemuakin, kuten minä. Se jotenkin tuntuu tärkeälle, että pystyisi fiilistelemään yhdessä.

No ukkonen ja salamat on meillä sellainen yhteisen fiilistelyn aihe.
:)

On se ihan kivaa silti, kun yhdessä kohtaa ilo ja riemu, kun se jää jotenkin laihaksi jos toisen riemu on aina, ei tossa oo mitään hienoo. Latistaa omaakin fiilistä. Ehkä se negatiivinen alas ampuminen on se pahin siinä. Ettei toinenkaan saa fiilistelylleen ymmärrystä vaan mölinää.

JanK kirjoitti:

Hyvää pohdintaa, jään maistelemaan ajatuksiasi. :)

Varmaan juuri junanrata kuvaa hyvin. Ja joo, en varsinaisesti vaadi mitään, mutta olisin iloinen, jos kumppanista saisi leikkikaverin joka tykkää samoista leikeistä ja saisi niistä vielä riemuakin, kuten minä. Se jotenkin tuntuu tärkeälle, että pystyisi fiilistelemään yhdessä.

No ukkonen ja salamat on meillä sellainen yhteisen fiilistelyn aihe.
:)

On se ihan kivaa silti, kun yhdessä kohtaa ilo ja riemu, kun se jää jotenkin laihaksi jos toisen riemu on aina, ei tossa oo mitään hienoo. Latistaa omaakin fiilistä. Ehkä se negatiivinen alas ampuminen on se pahin siinä. Ettei toinenkaan saa fiilistelylleen ymmärrystä vaan mölinää.

Lue lisää

Tunnelmantappaja. Se sana. :)

randombypasser kirjoitti:

Myyntipuheita :)
Mutta niin se vähän myös menee, ihastuessa on intohimoinen kaikelle uudelle... Muistan omat menneet ajat. Toisaalta sen yhden kerran tiesin olevani vasta puolimatkassa, tiesin että ollaan siinä ja siinä kannattaako mihinkään vielä ryhtyä vai olisiko parempi vielä hetken taivaltaa itsekseen kauemmas radalta. Niin, jälkiviisaus on parasta viisautta :)

En epäile kumppanisi sanoja sinällään intohimoisuudesta yhtään. Kyse on lähinnä siitä, miksi se intohimo laitettiin yhtäkkiä taskuun piiloon? Mitä tapahtui, mikä muuttui nupissa niin, että intohimo siirrettiin sivuun ja ryhdyttiin muuhun? Miksi? Omia kysymyksiäni, mutta niin saakutin samalta kuulostaa, karvat nousee pystyyn.

Intohimoinen kuin patsas torilla... Olepa varovainen, jos liikut yksin torilla, saatat vaikka yllättyä :D

Lue lisää

Heh, niitäpä niitä. Osasi myydä itsensä mulle. Taitavasti, pakko tunnustaa. :D

Niinpä, mihin se intohimo hukkui? Ruuhkavuosiin. :)

No, en näistä haukkuakseni puhu, mutta haluan kertoa vaan sen ettei suhde aina ole perfect kaikinpuolin ja silti toinen voi olla rakas. :)

Patsas on toisinaan raaputusta vailla, mutta saisi olla enemmän. :D

JanK kirjoitti:

Heh, niitäpä niitä. Osasi myydä itsensä mulle. Taitavasti, pakko tunnustaa. :D

Niinpä, mihin se intohimo hukkui? Ruuhkavuosiin. :)

No, en näistä haukkuakseni puhu, mutta haluan kertoa vaan sen ettei suhde aina ole perfect kaikinpuolin ja silti toinen voi olla rakas. :)

Patsas on toisinaan raaputusta vailla, mutta saisi olla enemmän. :D

Lue lisää

Taidan vaan ikävöidä alkuaikojen sähköä. Naurua ja toisistaan hullaantumista. Sitä mulla on ikävä.

JanK kirjoitti:

Niin ja mä en koskaan raivoa. Mä puhun. Vasta sitten, jos mulle alkaa saivarrellen ja vittuille tai tylyttäen puhumaan, alentuen saatan muuttaa äänensävyä tokinaisemmaksi.

Raivostumaan mua ei helposti saa. Pitää olla aikamoinen perseilijä, että mä hiillyn. :)

Lue lisää

Hyvä piirre ihmisessä, vaikka joskus se menee liiankin pitkälle, läheisten kanssa, joskus voisi olla hyvä puhaltaa pölyt pöydältä (ja keuhkoista) pihalle kunnon murahduksella. Se herättää, etenkin miehet se herättää, jos murahdus tulee vielä tiukasti asiasta, vain esityksen sävy muuttuu tavanomaisesta, totutusta. Ja tätä et kuullut multa :)

🙋‍♂️ Täällä, käsi pystyssä, varmasti onnistuin perseilemään räjähdyksen! Tai no en, mitenkään, ei ole ollut tapana, ikinä, eikä tule olemaan. Viiltävän terävät faktat ja logiikka on ne aseet millä mut teurastetaan, se saattaa päteä aika moneen kolmijalkaiseen, kun tosiasioiden kanssa on paha tapella.

Ne omat tunteet ja tarpeet... Siis kumppanin, esitettynä sille puolisolle, miehelle... Nehän on itselle faktoja ja täydellisen loogisia, eikö? Ne pitää vain kyetä pukemaan sellaisiin sanoihin, että toinenkin ymmärtää, että ne on omalle itselle elinehto, omalle hyvinvoinnille elinehto, siinä mielessä sille suhteelle elinehto, kiistaton elinehto sille rakkaudelle ja sitä kautta myös asioille jotka tapahtuvat kahden kesken, siellä missä ei ole muita, kun lapset ovat nukkumassa. Se, että ilman niiden täyttämistä ei ole mitään, ennen pitkää. Se tärkeys tulisi jotenkin saada toiselle selväksi, syyllistämättä, velvoittamatta, pakottamatta, vaan niin, että toinenkin ymmärtää haluta niitä, vaikkei itsensä vuoksi, niin edes toisen ja sen itsellekin tärkeän suhteen vuoksi. Miten? Siihen mulla ei ole vastauksia, valitettavasti, muuten en naputtelisi täällä höpötyksiä, vaan perseilisin Bahamalla miljoonat taskussani :)

randombypasser kirjoitti:

Hyvä piirre ihmisessä, vaikka joskus se menee liiankin pitkälle, läheisten kanssa, joskus voisi olla hyvä puhaltaa pölyt pöydältä (ja keuhkoista) pihalle kunnon murahduksella. Se herättää, etenkin miehet se herättää, jos murahdus tulee vielä tiukasti asiasta, vain esityksen sävy muuttuu tavanomaisesta, totutusta. Ja tätä et kuullut multa :)

🙋‍♂️ Täällä, käsi pystyssä, varmasti onnistuin perseilemään räjähdyksen! Tai no en, mitenkään, ei ole ollut tapana, ikinä, eikä tule olemaan. Viiltävän terävät faktat ja logiikka on ne aseet millä mut teurastetaan, se saattaa päteä aika moneen kolmijalkaiseen, kun tosiasioiden kanssa on paha tapella.

Ne omat tunteet ja tarpeet... Siis kumppanin, esitettynä sille puolisolle, miehelle... Nehän on itselle faktoja ja täydellisen loogisia, eikö? Ne pitää vain kyetä pukemaan sellaisiin sanoihin, että toinenkin ymmärtää, että ne on omalle itselle elinehto, omalle hyvinvoinnille elinehto, siinä mielessä sille suhteelle elinehto, kiistaton elinehto sille rakkaudelle ja sitä kautta myös asioille jotka tapahtuvat kahden kesken, siellä missä ei ole muita, kun lapset ovat nukkumassa. Se, että ilman niiden täyttämistä ei ole mitään, ennen pitkää. Se tärkeys tulisi jotenkin saada toiselle selväksi, syyllistämättä, velvoittamatta, pakottamatta, vaan niin, että toinenkin ymmärtää haluta niitä, vaikkei itsensä vuoksi, niin edes toisen ja sen itsellekin tärkeän suhteen vuoksi. Miten? Siihen mulla ei ole vastauksia, valitettavasti, muuten en naputtelisi täällä höpötyksiä, vaan perseilisin Bahamalla miljoonat taskussani :)

Lue lisää

Hahah. Olet hyvällä tavalla hassu. :D

Bahamalla. Just juu. :D

Ehkäpä hän ei ole kovin innostunut kuuntelemaan ja toisinaan vähän ylimielinen, se kai loukkaa minua välillä ja tulee tunne ettei mun tarpeet tai ajatukset ole tärkeitä. Se tyly tyyli tekee sen, kun torpataan puhe ennen kun alkuun pääsee.

Mut eiköhän nämä tästä. :)

JanK kirjoitti:

Jäin miettimään sitä persoona eroa. Löysin kuvauksen mikä sopii aika hyvin mun persoonaan.

"Intohimo on voimakasta, räiskyvää tunnetta. Intohimo on voimakkaiden tunteiden lisäksi syvää sitoutumista johonkin. Me tunnemme intohimoa asioihin, joita tavoittelemme palavasti. Sisällämme herää voimakas, rakkauden kaltainen kaipaus jonkin tavoittamiseksi."

Ja uteliaisuus elämää kohtaan, aina on jotain innostavaa ja ihmeteltävää. Se on persoonallisuus juttuja.

Kun toinen voi olla tasainen, jopa minunlaisesta tylsistyttävän tasapaksu, monotooninen hetkittäin, koska hän ei koe ja saa kummoisia fiiliksiä mistään. Kaikki nähty, ei kiinnosra, ei oo mitään uutta jne jne. Minusta se on passiivinen elämänasenne? Samaa rainaa ja ilmekkään ei muutu.

Ymmärrätkö eron ja vertaukset?

Ehkä alkujaan juuri ihastuinkin siihen passiivisuuteen, tasaisuuteen, ilmeettömyyteen ja kyllä älykkyyteen. Mutta nyt joskus suututtaa, kun ei ole kaveriksi elämysmatkalle semmoisesta persoonasta. :)

Olen vain rehellinen, vaikka moni pitää valittamisena. Minusta rehellisesti jonkin asian ongelmakohdan sanominen ei ole valittamista. Se voi olla tyytymätyömyyttä, mutta ei se suinkaan tarkoita tunteettomuutta eikä rakkaudettomuutta. Se on vain eroavaisuus ja se hiekamuru mikä voi joskus hiertää.

Sitten voi kysyä, onko olemassa suhdetta missä yhtään hiekanmurua ei ole? Ehkä on jos ihminen valehtelee ettei ole.

Lue lisää

"Ymmärrätkö eron ja vertaukset?"

Erittäin hyvin, liian hyvin. Olemmeko mahdollisesti asuneet montakin vuotta yhdessä? :)

No ei ihan noin, kyllä itteeni kiinnosti ja kiinnostaa monetkin asiat, edelleen, vaikka tuolla edellä avasin omaa sielunmaisemaa, mutta joku hiton paskamato aivoissa jyrää kaiken. Ja kiinnostuksen aste on luokkaa juu ihan kiva monessa jutussa joista aikaisemmin olisin ollut hyvinkin innostunut, vaikken nyt ehkä intohimoinen. Alan päästä jäljille ja hyvä niin, pois lähden radaltani joka tapauksessa, ymmärsin syitä tai en, ihan sama. Aikaisemmin tuli tehtyä veistotöitä, lenkkikoruja ja korukiviä pleksit huurussa kun oli niin kikseissä siitä. Ja piirrettyä hyvinkin poikkeuksellisia ja hankalasti toteutettavia huonekaluja, vain siksi että niiden piirtämisen jälkeen olisin kussut hunajaa päästä (käsin) toteuttamaan niitä, ihan vain siksi että haluan ja itse keksin suunnitella sen mahdottomuuden. Puusta, muuten, aina, se on tärkeää, erittäin tärkeää, puu nimittäin. Itselleni, elossa ja kuolleena.

Tasaisuus on turvallisuutta, se on viehättävää ja luottamusta herättävää, lupaa tasaisuutta, jatkuvuutta, tietyllä tavalla yksi parhaita puolia ihmisessä, mutta... Olet sen toisenkin puolen löytänyt, valitettavasti, ja liiankin usein ne kulkevat käsi kädessä. Milläpä sen leijonan siellä tasaisuuden takana saisi hereille? Koska useimmiten siellä on se leijona, jossain tasaisuuden alla piilossa, mitä se pelkää? Menevänsä rikki?

Nuo kaksi viimeistä kappaletta... Ovat kauneinta mitä olen hetkeen lukenut ja niin ihanan totta samalla, arkista rakkautta ja välittämistä 💖

JanK kirjoitti:

Hyvää pohdintaa, jään maistelemaan ajatuksiasi. :)

Varmaan juuri junanrata kuvaa hyvin. Ja joo, en varsinaisesti vaadi mitään, mutta olisin iloinen, jos kumppanista saisi leikkikaverin joka tykkää samoista leikeistä ja saisi niistä vielä riemuakin, kuten minä. Se jotenkin tuntuu tärkeälle, että pystyisi fiilistelemään yhdessä.

No ukkonen ja salamat on meillä sellainen yhteisen fiilistelyn aihe.
:)

On se ihan kivaa silti, kun yhdessä kohtaa ilo ja riemu, kun se jää jotenkin laihaksi jos toisen riemu on aina, ei tossa oo mitään hienoo. Latistaa omaakin fiilistä. Ehkä se negatiivinen alas ampuminen on se pahin siinä. Ettei toinenkaan saa fiilistelylleen ymmärrystä vaan mölinää.

Lue lisää

"jos kumppanista saisi leikkikaverin joka tykkää samoista leikeistä ja saisi niistä vielä riemuakin, kuten minä"

Kaunis ajatus ja toivottava lopputulos, mutta aika hankala kuitenkin. Pikkupojat leikkii autoilla, pikkutytöt nukeilla, noin klisheisesti. No match?
Voisitko ajatella, että riittäisi, jos saat kumppanin hymyilemään ja nauramaan omalle ilollesi ja riemullesi? Että se olisi se juttu, se että hän ilahtuu sinun ilostasi? Eikä muuta, ilahtukoon muuten mistä haluaa, jos mistään?

Ymmärrän tuon jälkimmäisen, olen itse syyllistynyt samaan aiemmin, että vaikkapa nyt raavas ukkonen ja salamointi on itselle ollut semmoinen nähty niin monesti, aika kiva, ei pahin, menenpä pressuamaan nämä ja nuo, tarkistan maadoitukset, laita kiltti varuiksi pari kynttilää palamaan, tulen kohta. No ei ole kivaa, ei pätkän vertaa, vaikka toki sinällään asiallista huolehtia yhteisistä asioista. Tasaisuutta, turvaa, sitä se on, mutta aivan ylivedettynä...

Siinäpä sitä ukkosta, Maj Karma, todella hienot lyriikat ja sovitus:
https://www.youtube.com/watch?v=Cd45K-v2OMk

JanK kirjoitti:

Tunnelmantappaja. Se sana. :)

Da, olen samaa mieltä eikä se edes riitä, tunnelma. Tunteen tappaja, valitettavasti :/

randombypasser kirjoitti:

"Ymmärrätkö eron ja vertaukset?"

Erittäin hyvin, liian hyvin. Olemmeko mahdollisesti asuneet montakin vuotta yhdessä? :)

No ei ihan noin, kyllä itteeni kiinnosti ja kiinnostaa monetkin asiat, edelleen, vaikka tuolla edellä avasin omaa sielunmaisemaa, mutta joku hiton paskamato aivoissa jyrää kaiken. Ja kiinnostuksen aste on luokkaa juu ihan kiva monessa jutussa joista aikaisemmin olisin ollut hyvinkin innostunut, vaikken nyt ehkä intohimoinen. Alan päästä jäljille ja hyvä niin, pois lähden radaltani joka tapauksessa, ymmärsin syitä tai en, ihan sama. Aikaisemmin tuli tehtyä veistotöitä, lenkkikoruja ja korukiviä pleksit huurussa kun oli niin kikseissä siitä. Ja piirrettyä hyvinkin poikkeuksellisia ja hankalasti toteutettavia huonekaluja, vain siksi että niiden piirtämisen jälkeen olisin kussut hunajaa päästä (käsin) toteuttamaan niitä, ihan vain siksi että haluan ja itse keksin suunnitella sen mahdottomuuden. Puusta, muuten, aina, se on tärkeää, erittäin tärkeää, puu nimittäin. Itselleni, elossa ja kuolleena.

Tasaisuus on turvallisuutta, se on viehättävää ja luottamusta herättävää, lupaa tasaisuutta, jatkuvuutta, tietyllä tavalla yksi parhaita puolia ihmisessä, mutta... Olet sen toisenkin puolen löytänyt, valitettavasti, ja liiankin usein ne kulkevat käsi kädessä. Milläpä sen leijonan siellä tasaisuuden takana saisi hereille? Koska useimmiten siellä on se leijona, jossain tasaisuuden alla piilossa, mitä se pelkää? Menevänsä rikki?

Nuo kaksi viimeistä kappaletta... Ovat kauneinta mitä olen hetkeen lukenut ja niin ihanan totta samalla, arkista rakkautta ja välittämistä 💖

Lue lisää

Paskamato, saako tota lainata?:D

Kiva, että jaksat jakaa näitä ajatuksia. Ja saat mut mietteliääksi. Pitää pysähtyä miettimään, mikä tekee hyvää välillä. Ettei mee vaan automaatiolla. :)


No just tuota intohimoisuutta tarkoitan mistä kerrot omakohtaisesti. Mutta myös sitä utaliaisuutta, ettei torppaa kaikkea suorilta käsin. Se voi olla älykkäille ihmisille vaikeeta, kun kaikki asiat tuntuu olevan jo läpikotaisin selvää. Mut voishan sitä vähän ronkkia epäkeskoksi. :)

Heh, no juu. Kyllä mä tuota mörköäni rakastan. Se on ihan selvää. Jotkut juuret on työntynyt puolin ja toisin toiseen visusti kiinni. Ja joka kerta, kun suljen hänet halaukseeni tunnen sen rakkauden meidän välillä. On se siellä, vaikkei aika kikattelekkaan. :)

Sitähän se on arkea mikä on päätetty ja tahdottu jakaa yhdessä, silloinkin kun on vaikeempaa. Ei heti pidä luovuttaa, jos ei kukaan kohtele törkeästi. :)

randombypasser kirjoitti:

"jos kumppanista saisi leikkikaverin joka tykkää samoista leikeistä ja saisi niistä vielä riemuakin, kuten minä"

Kaunis ajatus ja toivottava lopputulos, mutta aika hankala kuitenkin. Pikkupojat leikkii autoilla, pikkutytöt nukeilla, noin klisheisesti. No match?
Voisitko ajatella, että riittäisi, jos saat kumppanin hymyilemään ja nauramaan omalle ilollesi ja riemullesi? Että se olisi se juttu, se että hän ilahtuu sinun ilostasi? Eikä muuta, ilahtukoon muuten mistä haluaa, jos mistään?

Ymmärrän tuon jälkimmäisen, olen itse syyllistynyt samaan aiemmin, että vaikkapa nyt raavas ukkonen ja salamointi on itselle ollut semmoinen nähty niin monesti, aika kiva, ei pahin, menenpä pressuamaan nämä ja nuo, tarkistan maadoitukset, laita kiltti varuiksi pari kynttilää palamaan, tulen kohta. No ei ole kivaa, ei pätkän vertaa, vaikka toki sinällään asiallista huolehtia yhteisistä asioista. Tasaisuutta, turvaa, sitä se on, mutta aivan ylivedettynä...

Siinäpä sitä ukkosta, Maj Karma, todella hienot lyriikat ja sovitus:
https://www.youtube.com/watch?v=Cd45K-v2OMk

Lue lisää

"Voisitko ajatella, että riittäisi, jos saat kumppanin hymyilemään ja nauramaan omalle ilollesi ja riemullesi? Että se olisi se juttu, se että hän ilahtuu sinun ilostasi? Eikä muuta, ilahtukoon muuten mistä haluaa, jos mistään?"

Voisin ja sitä juuri kaipaankin happamen naaman ja töksäytyksen sijaan. Soisi mulle sen ilman tylyä kommenttia, evvk tai ei tossa nyt oo mitään pyh järkeä, hauskaa.

Semmonen väkisin vähän nakertaa sitä tunnetta, että onko mun jutut noin turhia ja pakko ampua alas, loukata. Vaikka se ei olis edes loukkaukseksi tarkoitettu, se loukkaa silti joskus.

Olis vaikka hiljaa sitten. :D

randombypasser kirjoitti:

Da, olen samaa mieltä eikä se edes riitä, tunnelma. Tunteen tappaja, valitettavasti :/

Da da da. :)

JanK kirjoitti:

Heh, niitäpä niitä. Osasi myydä itsensä mulle. Taitavasti, pakko tunnustaa. :D

Niinpä, mihin se intohimo hukkui? Ruuhkavuosiin. :)

No, en näistä haukkuakseni puhu, mutta haluan kertoa vaan sen ettei suhde aina ole perfect kaikinpuolin ja silti toinen voi olla rakas. :)

Patsas on toisinaan raaputusta vailla, mutta saisi olla enemmän. :D

Lue lisää

"Patsas on toisinaan raaputusta vailla, mutta saisi olla enemmän. :D"
Krhhmmmm, no comments tähän, keep your secrets, will you 😜

"Heh, niitäpä niitä. Osasi myydä itsensä mulle. Taitavasti, pakko tunnustaa. :D"
Ammattilainen 😜 No ei, ihastuminen on sitä, kaksi taitavaa kauppiasta tekee bisnestä ja hyvin menee, inelmadiili molemmille, elämäni kaupat. Niinhän se on. Eikä ne myyntipuheet tuulesta temmattuja ole, vaikka aina niissä hiukan Lapin lisää on, kellä mitenkin paljon. Osa on pelkkää fiilistä, sillä hetkellä tuntuu siltä ja siltä, toinen ottaa sen kokonaisena, vaikka se on vain hetki. Hiukan on siis omaakin vikaa, ostit säkissä, oli kauniit käärepaperit, sisusta oli erilainen, vaikkei paljon ollutkaan.

"Niinpä, mihin se intohimo hukkui? Ruuhkavuosiin. :)"
Ei, ei todellakaan, se on syvemmällä, ihmisessä itsessään, mutta mikä, se on ihmisen itsensä löydettävä. Jos haluaa.

Ja tuosta menen valalle, vaikka empiirinen otantani on varsin suppea. Ei ole mitään tekemistä ruuhkavuosien kanssa, vaikka eivät ne aitoa elämistä itselle helpommaksi tee, eikä pidäkään, koska on hetkellisesti tärkeämpiä velvoitteita, se oma elämä vaan pitää löytää sieltä väleistä, niin pieninä mahdollisina rippuina silloin tällöin. Mutta ei itseään sinne voi hukata, jos on alkujaan sinut itsensä kanssa, aidosti ja täysin. Ja siinä se avain on myös, sinut itsensä kanssa, niin että juuret kaivautuvat mihin tahansa maaperään, vaikka graniittiin. Enempää en osaa sanoa, mutta valalle tuosta menen.

Unohda ajatukset valittamisesta, haukkumisesta, syyttelystä, mistään semmoisesta, omaa kaipaustasihan sinä kertoilet ja nätisti vielä, paljon terävämminkin voisi halutessaan asioita esittää. Rakkaus vain on vaikein juttu maailmassa ihmiselle, siitä riittää sanottavaa, hyvinä ja vähemmän hyvinä hetkinä.

JanK kirjoitti:

Taidan vaan ikävöidä alkuaikojen sähköä. Naurua ja toisistaan hullaantumista. Sitä mulla on ikävä.

Sitäkin se tietty on, ainakin osittain. Siihen kaatui oma suhteeni, ilmeisesti, päätellen siitä vähästä tiedosta jonka olen saanut. "Ei ollut samaa kipinää ja hehkua kuin alussa, se tappoi jotain..." Huoh, en tiedä mitä siihen sanoa, enkä exälle aio sanoa mitään, jos ikinä mitään sanomastaan kysyy.

Mutta ei tuo kuvailusi perusteella ihan vain sitäkään ole, jotain on kadonnut väliltänne, arvelisin. Muutakin kuin kitkaa ja kipinöitä. Vaan paha sanoa mitä, milloin, missä, miten, miksi, muutenhan kaikki olisi kovin helppoa. Ja rakkaus ei ole...

randombypasser kirjoitti:

"Patsas on toisinaan raaputusta vailla, mutta saisi olla enemmän. :D"
Krhhmmmm, no comments tähän, keep your secrets, will you 😜

"Heh, niitäpä niitä. Osasi myydä itsensä mulle. Taitavasti, pakko tunnustaa. :D"
Ammattilainen 😜 No ei, ihastuminen on sitä, kaksi taitavaa kauppiasta tekee bisnestä ja hyvin menee, inelmadiili molemmille, elämäni kaupat. Niinhän se on. Eikä ne myyntipuheet tuulesta temmattuja ole, vaikka aina niissä hiukan Lapin lisää on, kellä mitenkin paljon. Osa on pelkkää fiilistä, sillä hetkellä tuntuu siltä ja siltä, toinen ottaa sen kokonaisena, vaikka se on vain hetki. Hiukan on siis omaakin vikaa, ostit säkissä, oli kauniit käärepaperit, sisusta oli erilainen, vaikkei paljon ollutkaan.

"Niinpä, mihin se intohimo hukkui? Ruuhkavuosiin. :)"
Ei, ei todellakaan, se on syvemmällä, ihmisessä itsessään, mutta mikä, se on ihmisen itsensä löydettävä. Jos haluaa.

Ja tuosta menen valalle, vaikka empiirinen otantani on varsin suppea. Ei ole mitään tekemistä ruuhkavuosien kanssa, vaikka eivät ne aitoa elämistä itselle helpommaksi tee, eikä pidäkään, koska on hetkellisesti tärkeämpiä velvoitteita, se oma elämä vaan pitää löytää sieltä väleistä, niin pieninä mahdollisina rippuina silloin tällöin. Mutta ei itseään sinne voi hukata, jos on alkujaan sinut itsensä kanssa, aidosti ja täysin. Ja siinä se avain on myös, sinut itsensä kanssa, niin että juuret kaivautuvat mihin tahansa maaperään, vaikka graniittiin. Enempää en osaa sanoa, mutta valalle tuosta menen.

Unohda ajatukset valittamisesta, haukkumisesta, syyttelystä, mistään semmoisesta, omaa kaipaustasihan sinä kertoilet ja nätisti vielä, paljon terävämminkin voisi halutessaan asioita esittää. Rakkaus vain on vaikein juttu maailmassa ihmiselle, siitä riittää sanottavaa, hyvinä ja vähemmän hyvinä hetkinä.

Lue lisää

Krrhhm. Pidetään. :S

Kyllä se ammatilaisuuskin kävi mielessä. No ei vainekaan. Aika erilainen kuitenkin näin tutuksi tultua, kun vaikka palstalla annetun kuvan kaltainen. Ja joo omia mielikuvia niissä aina on. Kyllä.

Arki on eri, kun palsta. Siellä on se kaikki muukin, kun sanat näytöllä.

Hm, mikähän se solmu olis sitten? Ehkä mielikuva minustakin on muuttunut vähemmän imartelevaksi. :/

Joo, ei ole tarkoitus haukkua, vaikka joskus turhautuneena voi tulla aika terävästikin. Miten arkana sitä välillä on.

Totta, rakkaus on vaikea juttu. Ihana, mutta vaikea. Nyt meen peittelemään ja halimaan muksut yöunille. Palataan.

JanK kirjoitti:

Hahah. Olet hyvällä tavalla hassu. :D

Bahamalla. Just juu. :D

Ehkäpä hän ei ole kovin innostunut kuuntelemaan ja toisinaan vähän ylimielinen, se kai loukkaa minua välillä ja tulee tunne ettei mun tarpeet tai ajatukset ole tärkeitä. Se tyly tyyli tekee sen, kun torpataan puhe ennen kun alkuun pääsee.

Mut eiköhän nämä tästä. :)

Lue lisää

"Hahah. Olet hyvällä tavalla hassu. :D"
Kiitos, välillä pitää vetää vähän alta lipan, asiat on aika... jos ei vakavia, niin ainakin isoja. Elämää, mutta elämä ei ole vakava asia, vaikka vakavasti se on syytä ottaa, jotta saa elää. Sitä ei vain tarvitse ottaa vakavasti joka hetki, koska siihen se elämä päättyy, vaikka elossa vielä kliinisesti olisikin. Muistiinpano, itselle, jonkun ajan takaa ja pätee edelleen ;)

"Mut eiköhän nämä tästä. :)"
SEIS. Ei muuten ne siitä, ei itsestään, ei nyt eikä sit, ei ikinä. Road to hell, niin sanotusti. No hitto nyt sekin pitää kuunnella, hyvää kitararockia, pitäisinpä turpani kiinni.
Anyway, älä jätä siihen ole vaikka kuinka hankala, mutta älä jätä kesken, älä jää odottamaan, älä luovuta, älä ikinä. Kun se ei vaan muutu itsestään miksikään ja yhtäkkiä huomaat että olet tutkimassa netistä eroamisen kiemuroita. En sano että se olisi virhe, mutta edellä kuvattu on liiankin mahdollinen vaihtoehto, kun jäät odottelemaan ja kattelemaan, josko se siitä hiljaksiin menisi. Menee se, eroksi tai vittuuntuneena hautaan, kumman otat? Ei mörököllit, mies tai nainen, mihinkään herää ittestään, paitsi kolmanteen pyörään, jos mihinkään, joten...

"Ehkäpä hän ei ole kovin innostunut kuuntelemaan ja toisinaan vähän ylimielinen, se kai loukkaa minua välillä ja tulee tunne ettei mun tarpeet tai ajatukset ole tärkeitä. Se tyly tyyli tekee sen, kun torpataan puhe ennen kun alkuun pääsee. "

Kiitos tästäkin... No oikeasti, mutta tunnistan myös itseni tuosta eikä se ole hauskaa :)
Tein tuota, käsi pystyyn taas 🙋‍♂️, eikä se naurata, ei edes tunnu asialta joka vain tapahtui, vaan joltain mitä pitäisi pyytää anteeksi, mutta se aika meni jo.

Tein itse korjausliikkeenkin, kun tajusin mulkkuuteni, mutta olin hieman myöhässä, vaikka tosin sillä hetkellä ihan muuta sanottiinkin. Korjausliike oli sellainen, mitä ehkä voisit itse kokeilla, mutta vaikea sanoa miten se toimii toisinpäin... Tiedän, että itse olisin ottanut sen mielenkiinnolla vastaan aikanaan, mutta kaikki me ollaan erilaisia.

Korjausliike silloin aikanaan oli se, että yhtenä iltana viikossa laitetaan valot pois ja tilalle kynttilöitä. Istutaan niiden ääreen yhdessä, viikonloppuna mukana oli viiniä. Oltiin siinä yhdessä, ilman häiriöitä, vain toisillemme ja puhuttiin. Ihan mistä vain, mutta samaan aikaan oli se tila, jossa kummallakin oli lupa pysäyttää kaikki sovitulla eleellä ja sanoa mitä halusi, siirtää keskustelu hankaliin asioihin. Ja toisella oli määräys kuunnella loppuun asti ja vasta luvan saatuaan VAIN kysyä tarkennuksia kuulemaansa. Sitten vaihdettiin rooleja, oli lupa vastata ja myös kertoa, miten nyt halusi. Jos asia oli siinä, jatkettiin vain olemista ja jutustelemista, minimiaika tuolle tapahtumalle oli sovittu puoleksi tunniksi, mutta ei tainnut ikinä jäädä alle kahden tunnin. Ja valehtematta parasta mitä olen ikinä saanut suhteessa toiselta, kauneinta aikaa yhdessä. Sen löytäminen liian myöhään ja menettäminen lopulta tuntuu vieläkin todella kivualiaalta, mutta sekin on opiksi, toivottavasti ainakin.

JanK kirjoitti:

Paskamato, saako tota lainata?:D

Kiva, että jaksat jakaa näitä ajatuksia. Ja saat mut mietteliääksi. Pitää pysähtyä miettimään, mikä tekee hyvää välillä. Ettei mee vaan automaatiolla. :)


No just tuota intohimoisuutta tarkoitan mistä kerrot omakohtaisesti. Mutta myös sitä utaliaisuutta, ettei torppaa kaikkea suorilta käsin. Se voi olla älykkäille ihmisille vaikeeta, kun kaikki asiat tuntuu olevan jo läpikotaisin selvää. Mut voishan sitä vähän ronkkia epäkeskoksi. :)

Heh, no juu. Kyllä mä tuota mörköäni rakastan. Se on ihan selvää. Jotkut juuret on työntynyt puolin ja toisin toiseen visusti kiinni. Ja joka kerta, kun suljen hänet halaukseeni tunnen sen rakkauden meidän välillä. On se siellä, vaikkei aika kikattelekkaan. :)

Sitähän se on arkea mikä on päätetty ja tahdottu jakaa yhdessä, silloinkin kun on vaikeempaa. Ei heti pidä luovuttaa, jos ei kukaan kohtele törkeästi. :)

Lue lisää

"Paskamato, saako tota lainata?:D"
Missä mä noin sanoin? No saa tietty lainata, vaikka kirjoittaa kirjan siitä 🤣
Ei kun samaistun niin syvälle, oman eroni vuoksi, kun kerrot asioita omasta elämästäni, jotka osuvat liian lähelle, syvälle. Unohdan mitä avaudun, elän näppäimistöä tavallaan. Tulee sanottua myös asioita, joista saanee kuulla myöhemmin, mutta tässä iässä sillä ei ole mitään väliä, olen jo sen toisella puolen :)

Uteliaisuus... Taas sanoit taikasanan exäni suusta. Kuollut, menetetty toistaiseksi. On se siellä, tulee takaisin, mutta hetken ottaa taas. PItkä tie takaisin.
Tuo älykäs on vähän huono termi. Tai ehkä hyväkin, en tiedä. Tiedän, että olen sinällään ihan älykäs mikä tekee monet asiat hiton helpoiksi ja tavallaan tylsiksi. Ja kun on vedellyt elämänsä kilometrejä kasan, jonkun nipun enemmän kuin kumppaninsa, niin on monta asiaa jotka eivät yllätä, säväytä, enää, sadatta kertaa. Mutta ei niitä yhdessä tarvitse elää niin, vaan siten että on mukana toisen yllättymisessä, elää edes sen, vaikkei muuten olisikaan elämystä kokenut. Se.

Kiva lukea tuosta, rakkaudestanne, siitä miten kuvaat sen, lämmittää 🤗

randombypasser kirjoitti:

"Hahah. Olet hyvällä tavalla hassu. :D"
Kiitos, välillä pitää vetää vähän alta lipan, asiat on aika... jos ei vakavia, niin ainakin isoja. Elämää, mutta elämä ei ole vakava asia, vaikka vakavasti se on syytä ottaa, jotta saa elää. Sitä ei vain tarvitse ottaa vakavasti joka hetki, koska siihen se elämä päättyy, vaikka elossa vielä kliinisesti olisikin. Muistiinpano, itselle, jonkun ajan takaa ja pätee edelleen ;)

"Mut eiköhän nämä tästä. :)"
SEIS. Ei muuten ne siitä, ei itsestään, ei nyt eikä sit, ei ikinä. Road to hell, niin sanotusti. No hitto nyt sekin pitää kuunnella, hyvää kitararockia, pitäisinpä turpani kiinni.
Anyway, älä jätä siihen ole vaikka kuinka hankala, mutta älä jätä kesken, älä jää odottamaan, älä luovuta, älä ikinä. Kun se ei vaan muutu itsestään miksikään ja yhtäkkiä huomaat että olet tutkimassa netistä eroamisen kiemuroita. En sano että se olisi virhe, mutta edellä kuvattu on liiankin mahdollinen vaihtoehto, kun jäät odottelemaan ja kattelemaan, josko se siitä hiljaksiin menisi. Menee se, eroksi tai vittuuntuneena hautaan, kumman otat? Ei mörököllit, mies tai nainen, mihinkään herää ittestään, paitsi kolmanteen pyörään, jos mihinkään, joten...

"Ehkäpä hän ei ole kovin innostunut kuuntelemaan ja toisinaan vähän ylimielinen, se kai loukkaa minua välillä ja tulee tunne ettei mun tarpeet tai ajatukset ole tärkeitä. Se tyly tyyli tekee sen, kun torpataan puhe ennen kun alkuun pääsee. "

Kiitos tästäkin... No oikeasti, mutta tunnistan myös itseni tuosta eikä se ole hauskaa :)
Tein tuota, käsi pystyyn taas 🙋‍♂️, eikä se naurata, ei edes tunnu asialta joka vain tapahtui, vaan joltain mitä pitäisi pyytää anteeksi, mutta se aika meni jo.

Tein itse korjausliikkeenkin, kun tajusin mulkkuuteni, mutta olin hieman myöhässä, vaikka tosin sillä hetkellä ihan muuta sanottiinkin. Korjausliike oli sellainen, mitä ehkä voisit itse kokeilla, mutta vaikea sanoa miten se toimii toisinpäin... Tiedän, että itse olisin ottanut sen mielenkiinnolla vastaan aikanaan, mutta kaikki me ollaan erilaisia.

Korjausliike silloin aikanaan oli se, että yhtenä iltana viikossa laitetaan valot pois ja tilalle kynttilöitä. Istutaan niiden ääreen yhdessä, viikonloppuna mukana oli viiniä. Oltiin siinä yhdessä, ilman häiriöitä, vain toisillemme ja puhuttiin. Ihan mistä vain, mutta samaan aikaan oli se tila, jossa kummallakin oli lupa pysäyttää kaikki sovitulla eleellä ja sanoa mitä halusi, siirtää keskustelu hankaliin asioihin. Ja toisella oli määräys kuunnella loppuun asti ja vasta luvan saatuaan VAIN kysyä tarkennuksia kuulemaansa. Sitten vaihdettiin rooleja, oli lupa vastata ja myös kertoa, miten nyt halusi. Jos asia oli siinä, jatkettiin vain olemista ja jutustelemista, minimiaika tuolle tapahtumalle oli sovittu puoleksi tunniksi, mutta ei tainnut ikinä jäädä alle kahden tunnin. Ja valehtematta parasta mitä olen ikinä saanut suhteessa toiselta, kauneinta aikaa yhdessä. Sen löytäminen liian myöhään ja menettäminen lopulta tuntuu vieläkin todella kivualiaalta, mutta sekin on opiksi, toivottavasti ainakin.

Lue lisää

No todellakin, ei elämää liian vakavasti passaa ottaa joka käänteessä. Raskaaksihan se muuten käy.

Tässä tulee pudoteltua kyt kivet kärryistä, osuu ehkä joidenkin varpaillekin mutta rehellisesti vaan, että ei jää kiusaamaan. ;)

Se kolmas pyörä kuulostaa huonolta idealta ja siksi purankin miten suinkin osaan. Kun vilpittömästi en halua tilanteeseen missä on mitään kolmansia puolia. Tiedostan kyllä, että helpommin silloin esim. ihastuu, kun parisuhteessa on jotakin mikä reistaa...

Mutta en tavallaan tykkää siitä piirteessä itsessäni, että sorrun siihenkään. Mutta se on selvä viesti mulle, että jokin huutaa hätäänsä...jotain pitää tehdä.

Annan aina vähän tilaa hengitellä ja kohta puhun taas, kun harmittaa. Mä olen sellainen, yritän viimeseen asti saada korjattua tilanteen että en luovuta. Mutta toisenkin kyllä täytyy haluta korjata, kohdata ettei ole hyvin, jos yhtenään etääntyy. Loitontuu.

Kiva idea. Oikeasti tykkään ideastasi, mietin vaan miten saisin toisen osapuolen mukaan. Se voi olla haaste. Mut mahtavaa olis kynttilän tunnelmassa keskittyä vain kumppaniinsa ja hänen maailmaansa vuoroin omaansa. Huippu idea. :)

Säkin olet paljon miettinyt elämääsi ja elämän matkalla suhteitasi, sen huomaa. Olet fiksu mies. Sinä pyrit oppimaan virheistäsi ja tosissasi mietit mitä tapahtui. Arvostan sinua todella kovasti, nostan hattua. Arvot on sulla tuossa kohdillaan. :)

Olis niin helppoa vaan sanoa, se toinen aina...en minä ikinä. Rehellisesti kun asioita miettii, löytää itsestäänkin paranneltavaa.

randombypasser kirjoitti:

"Paskamato, saako tota lainata?:D"
Missä mä noin sanoin? No saa tietty lainata, vaikka kirjoittaa kirjan siitä 🤣
Ei kun samaistun niin syvälle, oman eroni vuoksi, kun kerrot asioita omasta elämästäni, jotka osuvat liian lähelle, syvälle. Unohdan mitä avaudun, elän näppäimistöä tavallaan. Tulee sanottua myös asioita, joista saanee kuulla myöhemmin, mutta tässä iässä sillä ei ole mitään väliä, olen jo sen toisella puolen :)

Uteliaisuus... Taas sanoit taikasanan exäni suusta. Kuollut, menetetty toistaiseksi. On se siellä, tulee takaisin, mutta hetken ottaa taas. PItkä tie takaisin.
Tuo älykäs on vähän huono termi. Tai ehkä hyväkin, en tiedä. Tiedän, että olen sinällään ihan älykäs mikä tekee monet asiat hiton helpoiksi ja tavallaan tylsiksi. Ja kun on vedellyt elämänsä kilometrejä kasan, jonkun nipun enemmän kuin kumppaninsa, niin on monta asiaa jotka eivät yllätä, säväytä, enää, sadatta kertaa. Mutta ei niitä yhdessä tarvitse elää niin, vaan siten että on mukana toisen yllättymisessä, elää edes sen, vaikkei muuten olisikaan elämystä kokenut. Se.

Kiva lukea tuosta, rakkaudestanne, siitä miten kuvaat sen, lämmittää 🤗

Lue lisää

Kiva, että avaudut ja annat tulla. Et arvaakkaan miten arvokasta kaikki tämä on, mitä jast tässä mm. minun kanssa.

Tätä kaipaan, vuorovaikutusta. Selkokielistä. :D

Kiitos.🤗

JanK kirjoitti:

No todellakin, ei elämää liian vakavasti passaa ottaa joka käänteessä. Raskaaksihan se muuten käy.

Tässä tulee pudoteltua kyt kivet kärryistä, osuu ehkä joidenkin varpaillekin mutta rehellisesti vaan, että ei jää kiusaamaan. ;)

Se kolmas pyörä kuulostaa huonolta idealta ja siksi purankin miten suinkin osaan. Kun vilpittömästi en halua tilanteeseen missä on mitään kolmansia puolia. Tiedostan kyllä, että helpommin silloin esim. ihastuu, kun parisuhteessa on jotakin mikä reistaa...

Mutta en tavallaan tykkää siitä piirteessä itsessäni, että sorrun siihenkään. Mutta se on selvä viesti mulle, että jokin huutaa hätäänsä...jotain pitää tehdä.

Annan aina vähän tilaa hengitellä ja kohta puhun taas, kun harmittaa. Mä olen sellainen, yritän viimeseen asti saada korjattua tilanteen että en luovuta. Mutta toisenkin kyllä täytyy haluta korjata, kohdata ettei ole hyvin, jos yhtenään etääntyy. Loitontuu.

Kiva idea. Oikeasti tykkään ideastasi, mietin vaan miten saisin toisen osapuolen mukaan. Se voi olla haaste. Mut mahtavaa olis kynttilän tunnelmassa keskittyä vain kumppaniinsa ja hänen maailmaansa vuoroin omaansa. Huippu idea. :)

Säkin olet paljon miettinyt elämääsi ja elämän matkalla suhteitasi, sen huomaa. Olet fiksu mies. Sinä pyrit oppimaan virheistäsi ja tosissasi mietit mitä tapahtui. Arvostan sinua todella kovasti, nostan hattua. Arvot on sulla tuossa kohdillaan. :)

Olis niin helppoa vaan sanoa, se toinen aina...en minä ikinä. Rehellisesti kun asioita miettii, löytää itsestäänkin paranneltavaa.

Lue lisää

"Annan aina vähän tilaa hengitellä ja kohta puhun taas, kun harmittaa. Mä olen sellainen, yritän viimeseen asti saada korjattua tilanteen että en luovuta. "

Tämäkin on hankala, on sun näkemy ja toisen näkemys, jos tuutti osuu tuulettimeen. Kuten itsellä kävi. Vaikka itse heräsinkin hetki ennen, silti olisin kaivannut aiemmin kumppanilta voimakkaampaa esille tuloa. Voi kutsua selitykseksikin, en väitä yhtään vastaan, mutta selkeä "päätä vadille" esitys olisi nostanut tunteet pintaan ja myös herättänyt. Siksikin aiemmin mainitsin siitä, että joskus voi olla hyväkin murahtaa tavanomaista voimakkaammin. Ja siihenkin on kaksi tapaa, ainakin. Murahtaa löysät housuun ja ottaa vastaan se toisen vastareaktio tai sitten heittäytyä voimakkaasti tarvitsevaksi ja vaativaksi, pehmeästi. Nää on niin haastavia, ihmisiä on niin erilaisia, yksi tarvitsee halosta päähän ja toiselle riittää kuiskaus...

"Kiva idea. Oikeasti tykkään ideastasi, mietin vaan miten saisin toisen osapuolen mukaan. Se voi olla haaste."
Kiitos, se tosiaan on sitä. Enkä olisi ikinä uskonut sanovani niin :)
Törkeän intiimiä, kun sitä aloitteli, tuli alaston olo sen ihmisen edessä/kanssa, jonka kanssa oli eletty liki 10v yhdessä, huumaavaa. Toisen mukaan saanti on kyllä haaste, ei ehkä niinkään mieheltä naiselle, mutta muut kombinaatiot onkin sitten jo oma lukunsa. Jos edes kerran saa tosissaan mukaan, niin paluuta ei ole, ei niin pitkään kun rakkautta on, se on varmaa.
Kerro tarinana, kuulit miehestä joka keksi tällaisen ja kusi hunajaa kun nainen tulikin mukaan, löysivät erilaisen yhteyden. Ja, tuota, löytyi siinä jotain muutakin toisinaan, joka muuttui samalla paremmaksi, tuota, niin sitä lapsilta kiellettyä vain valui mukaan välillä. Pieni lisätäky, mahdollisesti, mutta kaikki keinot on sallittuja 😊

Mietitty on paljon ja vielä enemmän tullaan kelaamaan. Virheitä on tehty ja lisää tehdään, mutta toivottavasti ei kaikkia samoja eikä samoilla tavoilla, eikä etenkään yhtä paljon. Ja opitaan puhumaan ajoissa tehdyistä virheistä, suoraan ja kursailematta, jos kohta myös syyttelemättä, ihan vain toteamuksina, keskusteluna. Sinne olisin unelmissani matkalla, täydellistä kun ei tule ikinä, vaan jos edes aika hyvä. Ainakin sille yhdelle, jos semmoinen taas joku päivä kohdalle osuu. Fiksua musta ei saa mitenkään, mutta onneksi naiset ei sitä ole ennenkään huomanneet, lienee olleet hyvät myyntipuheet 🤣

Kiitos itsellesi, olet ollut tarkkana ja miettinyt, sanoit hyviä juttuja tuossa matkalla, poimin parit muistiinkin, kun osuivat niin hiton hyvin omiin tuoreisiin virheisiini, niissä riittää pohdittavaa, muisteltavaa, tulee opittua jostain pois, vaikkei kaikesta tietenkään.

Kamalan rikasta, vaikka vähän kipeetä tekeekin, tämä keskustelu :)

JanK kirjoitti:

Kiva, että avaudut ja annat tulla. Et arvaakkaan miten arvokasta kaikki tämä on, mitä jast tässä mm. minun kanssa.

Tätä kaipaan, vuorovaikutusta. Selkokielistä. :D

Kiitos.🤗

Lue lisää

Heitit niin hyvät taikasanat, että oli helppo palata ajassa taaksepäin, nähdä asioita eri suunnalta ja jäädä miettimään mitä tuli tehtyä. No ja sitten on helppo sanoa, nimenomaan sanoa, että elä anna sen toisen tehdä samoja asioita kuin minä, minun kohdallani niitä olisi ollut vaikeampi tehdä, jos toinen xxx ja yyy. Mutta ehkä ne olisivat silti tapahtuneet, minunhan se olisi pitänyt tajuta, lukea, kuulla, huomata, kaikkea, vaikka molemmat teki omat virheensä muualla. Vain tuo pieni osa, yhteyden raivokaskin herättely olisi voinut muuttaa paljon. Hassua huomata tässä kohden kirkkaasti, että vaikka sen tiesinkin jo, niin nyt se on naulattu silmiin kiinni, luovutin paljon toista aikaisemmin taistelun ja tyydyin. Sorruin pahimpaan, oletin ja annoin olla, olettaa.

Itseäni ja exääni kuvaa kyllä hiton hyvin Apulannan Pahempi toistaan, lyriikoltaan, minkä tajusin vasta paaaaljon eron jälkeen. Hupaisaa, lienee sielläkin koettu samoja juttuja ja opittu jotain, aikoja sitten, pentuna :)

Lämmittää, jos on sinulle hyödyksi, yhden virheet voivat opettaa toisille jotain uutta, mistä voi olla parhaimmillaan jotain iloakin. Itse annoit niin hyviä ajatuksia ja tietysti hyvää keskustelua, ettei paremmasta väliä. Vaikka vähän kipeää tekeekin, niin tuli hyvin selkeää esitystä, mistä on hyvä ammentaa. Toivotan sinulla ja teille ennen kaikkea sitkeyttä, koska sitä rakkauteen tarvitaan, se on väsytystaistelua parhaimmillaan, maratoonarit pääsevät maaliin. Ja Onnea, se ei ole haitaksi myöskään :)

Jännempää... Sen voi käsittää ja toisaalta toteuttaa monella tavalla, aivan kuten parisuhdeseksinkin voisi, jos molemmat osapuolet sitä haluaisivat.

Sinkkuseksistä sitä vasta jännää saakin, kun tekee sitä suojaamattomana, kannattaa kokeilla, jos jännyys on se oma juttu.

Jaa. Mä oon kyllä onnistunut löytämään hyviä yhden illan iloja, suurin osa sellasia. Tosin on seksuaalisesti avoin ja aktiivinen.

Anonyymi kirjoitti:

Jaa. Mä oon kyllä onnistunut löytämään hyviä yhden illan iloja, suurin osa sellasia. Tosin on seksuaalisesti avoin ja aktiivinen.

*oon itse siis.

Sairasta!

Just hyvä ratkaisu👍

Ja ilmeisesti varattu? Eli käyt varkaissa jonkun toisen parisuhteella

Mikäpä pakotettuna kivaa olisi? SM-leikit on sitten eri asia, jos niistä tykkää ja alistumisesta.

Ja sinkkumiehet omaan tumppuunsa